Yleisötilaisuus ilmastonmuutoksesta to 23.11. klo 18.30 Vimmassa

Sain kutsun tilaisuuteen:

Turun Seudun Vihreät ry järjestää to 23.11. klo 18.30 keskustelutilaisuuden ilmastonmuutoksesta Nuorten taide- ja toimitalo Vimmassa (Aurakatu 9, teatteri 2krs). Vihreän liiton valtuuskunnan puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Katri Sarlund sekä Maan ystävien ja reilun kaupan puolesta ry:n aktiivi Ville-Veikko Mastomäki keskustelevat ja vastaavat kysymyksiin aiheesta. Molemmat puhujat ovat varsinaissuomalaisia eduskuntavaaliehdokkaita. Tule kuuntelemaan heidän mietteitään ja kerämään tietoa tulevien vaalien suurimmasta ympäristöaiheesta!

Pitäisi varmaan mennä paikalle... Tule sinäkin!

Ilmastopolitiikkaa meillä ja maailmalla

Tänään alkoi Nairobissa Keniassa YK:n ympäristökokous. Onnea matkaan, maailman valtiot ja EU:n puhismaa Suomi! Toivon todellakin, että saatte jotain aikaiseksi. Ja ehkä te saattekin, sillä nyt alkaa ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että ilmastomuutos kaikkine ikävine seurauksineen aletaan ottaa tosissaan. Toivottavasti ehdimme tehdä riittävät toimenpiteet ennen metaaniklatraattien sulamista...

Kotimaassakin ilmastopolitiikka puhututtaa. Kokoomuksen kollega, puoluevaltuuston puheenjohtaja Sari Sarkomaa teki sen mihin yksikään vihreä ei kykene. Eli sanoi, että "seuraavan hallituksen on otettava ilmastomuutoksen hidastaminen ja siihen sopeutuminen hallitusohjelman keskeiseksi painopisteeksi.", ja sai sanomansa päivän lehtiin! Yksikään tiedotusväline ei ikinä tee lehtijuttua siitä, että joku vihreä sanoo tämän ilmiselvän tosiasian. Kaipa se on tiedottamisen laki: kukaan ei ole profeetta omalla alallaan :). Sinällään olen iloinen siitä, että nyt monen muunkin puolueen poliitiikko jo puhuu ilmastonmuutoksesta, ja että tiedotusvälineet siitä myös uutisoivat. Kun pääsemme siihen vaiheeseen, että puheisiin kytkeytyy myös järkevät toimenpide-ehdotukset ja tiukat vaatimukset, alamme päästä ilmastonmuutoksen torjunnassa alkuun.

WWF:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Pertti Salolaista (myös kok.) on syytä kiittää tämänpäiväisestä reippaasta puheenvuorosta Vuotos-asiassa, vaikka minulla ei ole hänenkään motiiveistaan aitoustodistusta. "Suomalaisten poliitikkojen väläyttämä vesivoiman lisärakentaminen on esimerkki lyhytnäköisestä politiikasta, jolla ei ilmasto- ja energiakysymystä ratkaista. ", Salolainen luukuttaa, ja vaatii: "Suomen on valittava kestävämpi ja rohkeampi linja ilmasto- ja energiapolitiikassaan.". Hyvä! WWF:n kannarissa todetaan, että "Mikäli ilmaston lämpeneminen halutaan pitää alle kahdessa asteessa verrattuna esiteolliseen aikaan, päästövähennysten on teollisuusmaissa kuten Suomessa oltava jopa 80 % vuosisadan puolessa välissä ja vuonna 2020 jo noin 30 %.". Zigzagtly.

Valtiosihteeri Raimo Sailas taasen narisi maanantaina Kauppalehdessä biopolttoaineista: "Tutkimustuloksilla ei näytä olevan painoa ja argumenttien johdonmukaisuuskin uhkaa väistyä, kun eduskunta kiirehtii vahvistamaan lakia, jonka mukaan bensiinin sekaan pitää ruveta panemaan bioetanolia.". En ole lukenut Kauppalehden juttua, vain uutisen jutusta. Siinä mielessä ymmärrän Sailasta, että en minäkään ole varma ihan minkä tahansa biopolttoaineen ympäristö- ja ilmastoystävällisyydestä. Ympäristöhaittoja ja kasvihuonekaasujen lisäystä on kuulemma laskelmissa todistettu. Ok, mikäs siinä, jos kerran näin on räknätty, se on huomioon otettava tosiasia. Kriittinen on oltava, sillä voi todellakin olla, että osa biopolttoainetuotannosta olisikin ympäristönäkökohdista tarkasteltuna bensaa haitallisempaa, eikä sellaista tuotantoa kannata pystyttää. Mutta olisi se kuulkaas ollut kiva, jos Sailas & co oli viidennestä ydinvoimalasta päätettäessä nostanut yhtämoisen äläkän siitä, että silloisten laskelmien mukaan viides ydinvoimala itse asiassa lisää kasvihuonekaasupäästöjä. Näinhän KTM oli mallilaskelmissaan saanut tulokseksi. Vaan ei noussut Sailas eikä kukaan muukaan siitä sosieteesta vaatimaan näiden laskelmien huomioonottamista. Koska ydinvoimala nyt yksinkertaisesti haluttiin, äly ja laskelmat pantiin nurkkaan ja oltiin faktoista hiljaa. Selvähän se on, että halvan energian harha ruokkii kokonaispäästöjen kasvua, ja vaihtoehtoisten energiamuotojen ja energiansäästön tie olisi ollut tähän asiaan perusteiltaan toisenlainen ratkaisu. Mutta kun ei kelvannut, niin ei kelvannut. Vaan ehkä Nairobi tuo tähänkin asiaan uutta viisautta ja valaistusta.

Töissä Ahvenanmaalla

Viikonloppu kului pääosin työtehtävissä. Koulumme MYP-opettajat (eli kansainvälisen The International Baccalaureate eli IB-ohjelman Middle Years Programme-linjan opettajat) raahattiin perjantaiaamuna Maarianhaminaan tekemään töitä MYP-opetuksen kehittämiseksi. Raahattiin, koska innostus pyhäinpäivän viettoon työn parissa ei ollut lähtökohtaisesti aivan katossa. Mutta taas kävi kuten yleensä: työ vei mennessään ja pakersimme kaksi päivää opetuksen kehittämistä jokseenkin innoissamme. En ehtinyt edes poistua hotellista kaupunkia tutkailemaan, vaan me vain työskentelimme, söimme, istuimme hetken iltaa ja nukuimme. Takaisin Turkuun palasimme lauantai-iltana. Reissulla oli siis sittenkin oikein mukavaa, ja työkaverien seura oli mainiota. Silti sunnuntaina huomasi, että yksi lepopäivä oli jäänyt väliin.

Arviointi (assessment) on MYP-maailmassa erilaista kuin täällä koto-Suomessa. Keskieurooppalaisessa järjestelmässä riittää intohimoa siihen, onko arviointi suoritettu ennalta määrättyjen yksityiskohtaisten kriteerien mukaisesti, ja onko arvioinnin suorittaminen varmasti myös todennettu ja tallennettu kirjallisesti. Suomalaisesta näkövinkkelistä katsoen systeemi tuntuu välillä aataminaikuiselta, mutta on siinä toisaalta hyvätkin puolensa. MYP-järjestelmä painottaa voimakkaasti oppilaiden itsearvoinnin kehittämistä, ja siinä rubriikit ovat merkittävä apu. Oppilastöihin pitää kirjoittaa rubriikit, jotta oppilaat tietävät, minkä kriteerien mukaan heitä arvioidaan, ja joiden perusteella he voivat myös itse arvioida onnistumistaan. Koska rubriikit ovat suomalaisessa koulumaailmassa aika outo lintu, niitä voi käydä tutkailemassa vaikkapa seuraavista osoitteista:

http://rubistar.4teachers.org/index.php
http://www.teach-nology.com/teachers/
http://www.rubrician.com/general.htm

Näistä osoitteista löytyy tuhansittain eri aiheisia rubriikkeja, joita voi kääntää ja hyödyntää myös suomalaisessa koulussa.

Sunnuntaina kävimme mieheni kanssa katsomassa paria asuntoa. Kyllä, olemme hiljalleen etsiskelemässä yhteistä kattoa. Tämä vuosi on jo yhdeksäs, jolloin asumme eri kaupungeissa. Olisi kiva päästä vihdoinkin yhden osoitteen järjestelmään, joten teemme hiljalleen "benchmarkingia" Turun asuntomarkkinoilla. Toinen tsekattavista kohteista oli hyvin mielenkiintoinen loft-asunto, jokseenkin sellainen, jota olen jo pitkään halunnut, ja joka kiinnostaisi myös miestäni. Mutta se oli liian kallis ja liian lähellä vilkasta liikenneväylää. Täällä Vasaramäessä ilma on merkittävästi puhtaampaa, ja se on minulle tärkeää. Jos asunto olisi hieman paremmalla paikalla, olisi todella vaikeaa olla jättämättä tarjousta, kovasta hinnasta huolimatta... Toinen katsastamamme "kämppä" oli penthouse kattojen yllä, mutta sekin oli liian kallis eikä kolahtanut muiltakaan osin. Muut asuntoa katsastavat kehuivat maisemia, mutta me näimme ympärillä talohirviöitä, jotka olivat lähinnä 60-luvulta periytyviä ympäristörikoksia. Eli etsintä jatkuu, onneksi ei ole mikään kiire. Ehkä sitten maalisvaalien jälkeen, jos ei tule mitään megakiinnostavaa vastaan. Sitä paitsi omasta kodista olisi ankea lähteä kun on juuri saanut sen mieleisekseen ja viihtyisäksi.

Ilta vierähti taas valtuustoryhmämme kokouksessa. Tuskailimme budjetin kanssa, kävimme läpi kaupunginjohtajan esitystä sekä omia ja muiden ryhmien kommentteja siihen. Oman kokouksemme jälkeen paikalle saapuivat myös keskustan ja rkp:n edustajat. Ilta oli pitkä, mutta asioiden käsittely eteni hyvän yhteistyön hengessä. Huomenna kaupunginhallitusedustajamme Pauliina de Anna ja Ville Niinistö jatkavat puurtamista kaupunginhallituksessa. Budjetin teko on aina ikävää vääntämistä, kun tarpeita olisi niin paljon ja rahaa on aina liian vähän. Tänä vuonna rahaa on vieläkin vähemmän, kaikki järjellinen liikkumavara on jo talousarvioin teon tässä vaiheessa käytetty pääasiassa peruspalveluihin. Niukkuuden jakamisesta ei tule hyvä mieli, ei itselle eikä niille, jotka joutuvat niukkuutta kokemaan. Mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ole, ellei haluta jakaa vielä suurempaa niukkuutta pitkälle seuraavaa vuosikymmentä.

Viikonlopun Aamuset-lehdessä oli ehdokkaamme Martti Wallasvaaran ensimmäinen vaalimainos: Martilla on kampanja-avajaiset tämän viikon torstaina Aboa Vetuksen kahvilassa. Hyvä homma! Martin mainos oli kiva ja luvassa on varmasti hauskat juhlat. Sinne kannattaa mennä, jos vain ajankäyttö antaa myöten. Onnea Martin kampanjaan, hänellä vaikuttaa olevan hyvä tuuli purjeissaan!

Mars marssille lauantaina!

Ensi lauantaina 4.11. on kansainvälinen ilmastotoimintapäivä, toinen laatuaan. Viime vuonna päivä järjestettiin ensimmäisen kerran, ja silloin marssin muiden mukana Helsingissä Rautatientorilta Suurtorille huutaen tahtia kunnes ääneni katosi. En ollut tuolloin liikkeellä aivan yksin, vaan mukanani oli muun lyhtyjä kantavan marssiväen lisäksi Vihreiden koko puoluevaltuuskunta ja muu puoluejohto. Olin koko päivän johtanut puhetta valtuuskunnan kokouksessa Eduskunnan Pikkuparlamentissa, kunnes illan tullen oli aika todeta: "Kokous keskeytetään mielenosoitukseen osallistumisen vuoksi.". Siinä hetkessä tunsi, miten kansalaisvaikuttaminen käveli sisään edustuksellisen demokratian temppeliin :).

Viime vuotinen miekkari oli tunnelmallinen ja se päättyi Tulikansan upeaan esitykseen. Nyt lauantaina on myös Turussa mahdollisuus kokea vastaavaa, olla mukana ilmastomarssilla tuomassa julki mielipidettään ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta. Miekkari lähtee liikkeelle lauantaina klo 14 Vanhalta Suurtorilta ja tarkoituksena on tukea Nairobissa käytäviä YK:n ilmastoneuvotteluita. Lisätietoja tapahtumasta saa osoitteesta www.ilmastomarssi.org . Itse en ikävä kyllä tänä vuonna pääse paikalle työesteen takia (kyllä, opettajat tekevät töitä myös lauantaisin, ja tietenkin ilman ylityökorvauksia), mutta toivottavasti mahdollisimman moni muu pääsee.

Ilmasto- ja energia-asiat olivat viime viikolla tapetilla mielenkiintoisilla tavoilla, vaikka en niitä ehtinytkään kommentoida tuoreeltaan. Maailmalla kohistiin raportista, jonka on kirjoittanut Maailmanpankin entinen pääekonomisti Sir Nicholas Stern, ja jonka esitteli planeettamme asukkaille tämän viikon maanantaina Britannian pääministeri Tony Blair. Raportissa esitetään se "mullistuksellinen" tosiasia, että hillitsemätön ilmastonmuutos tulee syöksemään maailman talouden megalamaan, samankaltaiseen kuin 1930-luvun suuri taantuma ja maailmansodat. Raportissa todetaan, että maailman hallituksien on joko ryhdyttävä tositoimiin ilmastonmuutoksen taltuttamiseksi tai varauduttava ennennäkemättömiin taloudellisiin seurauksiin. Stern uskoo, että ilmastonmuutoksen hidastaminen säästää rahaa, päinvastoin kuin aiemmin on ajateltu.

Pitäisi kai riemuita, että tämä tosiasia tuodaan näin näyttävästi julki maailmanpolitiikan huipulta - kyllä kai nyt joku vaikutusvaltainenkin kuuntelee! Mutta ilonkiljahduksia vastaan hankaa hieman se, että on itse oman puolueensa kanssa pyrkinyt toitottamaan samaa viestiä parikymmentä vuotta, viestin kaikuessa kuuroille korville: ilmastomuutoksen torjuminen on kaikesta huolimatta huomattavasti halvempaa kuin ilmastonmuutoksen seurauksien kanssa eläminen!!! Tätä viestiä me olemme yrittäneet kaikella voimalla, viisaudella ja väliin kai viekkaudellakin viedä eteenpäin - ja vain taivas ja neuvotteluhuoneiden mykät seinät tietävät, kuinka paljon meitä on sen vuoksi paitsi vastustettu, myös suoranaisesti väheksytty, jopa ivattu ja pilkattukin. Kaikkien - siis todellakin: kaikkien - muiden puolueiden edustajien toimesta. No, pääasia on, että ilmastonmuutoksen torjunta menee eteenpäin.

(Hieman samankaltaiseen ilmiöön törmäsin muuten noin viikko sitten, kun kävin tutkailemassa Varsinais-Suomen Sosialidemokraattien tuoretta ympäristöohjelmaa. Siinä todetaan, että "Ympäristön tila on heikentynyt maailmanlaajuisesti. Ilmastonmuutokseen sekä merien ja luonnon tilan heikentymiseen on havahduttu vasta viime vuosina, vaikka monet ympäristöön liittyvät asiat ovat olleet tiedossa kauemmin. ". Niin no, kuka on havahtunut vasta viime vuosina ja kuka ei. Esivihreät havahtuivat jo jokunen vuosikymmen sitten, kauan ennen puolueen perustamista. Demarien käytännön politiikkaa seuraamalla on vaikea uskoa, että enemmistö siellä olisi havahtunut vielä tänäkään päivänä. Periaateohjelmat ovat toki eri asia.)

Ilmastonmuutokseen liittyi toinenkin mielenkiintoinen viime viikon uutinen. EU-komissio selvittää, onko Suomen uuden ydinvoimalan rahoitusjärjestelyissä turvauduttu EU:n sääntöjen vastaiseen valtionapuun. Selvitys kohdistuu siihen, onko Ranskan valtio takuista päättäessään toiminut valtiontukisääntöjen vastaisesti. Komission tähän mennessä saamien tietojen perusteella ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että takaus on saattanut supistaa TVO:n rahoituskustannuksia alle markkinatason. Ranskan valtion takaus on saattanut vähentää ranskalaisen Arevan ja saksalaisen Siemensin yhteenliittymän tekemän tarjouksen rahoituskustannuksia ja siten auttaa yhtiöitä saamaan uuden ydinvoimalan rakentamista koskevan sopmuksen.

Tämähän on juuri sitä, mitä me kritisoimme viidennestä ydinvoimalasta päätettäessä - että suomalaisten hyväksymässä rahoitusmallissa on kyse ydinvoiman "dumppauksesta" maailman energiamarkkinoille, uusien markkinoiden avautumisen toivossa. Ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa ei asialla ole tekemistä, sillä halvan ydinenergian harha estää tehokkaasti uusiutuvien energiamuotojen teknologisen kehittämisen. Europarlamentaarikkomme Satu Hassi ottikin viime viikolla jälleen kerran osaa asiasta käytävään julkiseen keskusteluun. ""Ydinvoimaahan on tuskin missään rakennettu markkinaehtoisesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ydinvoiman rakentaminen pysähtyi, kun voimayhtiöiden korvausvastuuta onnettomuustapauksissa nostettiin.Ylipäänsä yläraja korvausvastuulle onnettomuustapauksissa on ydinvoiman subventointia, voimayhtiöillä tulisi olla täysi korvausvastuu onnettomuuksien kustannuksista. Myös se, että ydinjätteen aiheuttamat vahingot loppusijoitussäiliön sulkemisen jälkeen lankeavat yhteiskunnan maksettavaksi, ovat tosiasiassa ydinvoiman subventointia.", Hassi totesi, ja jatkoi: "Yhteiskunnan tuet pitäisi suunnata voimakkaassa kehityksessäoleville, turvallisille ja ympäristöystävällisille uusiutuvan energiamuodoille, ei monia riskejä sisältävälle ydinvoimalle.". Niinpä.

Oopperaa ja poliittista teatteria

Tiistaina 31.10. satoi ensilumi, ja saman tien tuli koettua ensiloska. Viikko on edennyt jokseenkin tarkkaan työn merkeissä: oppitunteja, ohjausta ja palavereja. Edes puhelin- tai sähköpostiasioita ei ehdi hoitaa, kun on kiinni käytännön työssä joka sekunnin aamun ja illan välillä. Siksi blogikin päivittyy hitaasti, ei vain riitä tunnit vuorokaudessa. Vasta marraskuun loppupuolella alkaa helpottaa aikataulujen kanssa.

Viime viikosta sen verran, että parempiakin viikkoja on koettu. Isotäti kuoli. Kälyn isä kuoli. Näytelmäkirjailija Reko Lundankin kuoli. Mukava oppilas ilmoitti muuttavansa Iraniin. Kaupungin talous on aivan kuralla ja minunkin optimismini rakoili.

Maanantai 23.10. oli tiukka mutta tehokas kokouspäivä: klo 8 valtuustoryhmien puheenjohtajat, klo 9 maakuntahallitusryhmä (josta myöhästyin), klo 10 maakuntahallitus, klo 13 tarkastuslautakuntavierailu, klo 16.30 vihreiden valtuustoryhmä ja klo 18 kaupunginvaltuusto. Klo 21 jälkeen pääsin lähtemään kotiin kouluhommien ääreen. Hip hei.

Valtuustossa oli asialistalla toiminnan ja talouden seurantaprosentti, vuoden 2007 veroprosentit ja tarkastuslautakuntani kirje valtuustolle. Lautakunta halusi ilmaista valtuustolle syvän huolensa kaupungin talouden tilasta. Jos tätä alaspäin suuntautuvaa syöksykierrettä ei Turussa pystytä oikaisemaan, nykyisellä tulo- ja menokehityksellä kaupunkimme siirtyy kattamattoman alijäämän kriisikunnaksi vuonna 2009. Vuoden 2007 talousarvion suunnittelussa täytyy siis olla kyse selvästä menokehityksen jarrutuksesta. Jos emme nyt toimi, vuonna 2009 jarrutetaan niin, että otsa kolahtaa kiinni tuulilasiin. Silloin kuntalaki pakottaa meidät laatimaan tasapainossa olevan talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2010-2013.

Kertyneiden ylijäämien varassa eläminen ei ole enää mahdollista, koska ylijäämät yksinkertaisesti loppuvat. On hankittava lisää tuloja ja rajoitettava menoja, jotta pystymme turvaamaan turkulaisten palvelut myös ensi vuosikymmenen alkaessa. Se alijäämätaso, mitä Turku nyt tuottaa – n. 40 miljoonaa euroa vuodessa – eli lähes 240 miljoonaa vanhaa markkaa vuodessa - tarvitsisi kattamiseen vuosittain 2 prosentin veronkorotuksen. Se on mahdotonta. Tilanteemme tarkoittaa sitä, että me nyt, syksyllä 2006, päätämme vuoden 2007 talousarviosta ja -suunnitelmasta päättäessämme osin jo tulevienkin vuosien palvelutasosta.

Kun tämän tiedon yhdistää muutamiin tosiasioihin kuten siihen, että elämme nyt talouden hyvää aikaa, jolloin pitäisi pystyä varautumaan heikompien aikojen varalle; siihen, että väestön ikääntyessä peruspalveluiden tarve vain kasvaa; ja siihen, että valtionosuuksien kasvua ei ole näköpiirissä, käy tilanteen vakavuus ilmeiseksi. Meidän on ryhdyttävä todellisiin toimenpiteisiin talouden saattamiseksi tasapainoon. On lisättävä tuloja. On karsittava menoja. On entistä toimeliaammin etsittävä keinoja hallita kustannuksia hallintokuntien sisällä ja hallintokuntien välillä. On oltava luova uusien toimintatapojen löytämisessä. On puuttuva henkilöstön määrään ja sijoittumiseen. On puututtava liian korkeaan investointitasoon. On johdettava ja on otettava vastuu. Ja on oltava ikävä päättäjä, puhuttava rahasta, säästöistä, tehostamisesta ja uudistumisesta, sillä muutoin meidät hukka perii ensi vuosikymmenen alkajaisiksi.

Ei siis mikään helppo nakki eduskuntavaaliehdokkaille, masokismi ei tunnetusti ole äänestäjien ensisijainen valintaperuste äänestyskopissa. Vaaleja kuitenkin tulee aina. On ehkä sittenkin helpompaa puhua talouden tasapainottamisesta nyt eduskuntavaalien alla, kuin mitä tulisi olemaan syksyn 2008 kunnallisvaalitaistossa selitellä, miksi kotikaupunki on juuri silloin vajoamaisillaan kriisikuntien surkeaan liigaan ja miksi palveluiden saamista ryhdytään rankasti rajoittamaan. Ei tule olemaan helppo tehtävä selittää kaupunkilaisille, miten olemme onnistuneet ajamaan talouden siihen pisteeseen, jos niin käy. Voi olla, että he eivät olisi järin tyytyväisiä tilanteeseen.

Veroprosentit jäivät valtuustossa pöydälle demarien toivomuksesta. Me vihreät äänestimme pöydällepanoa vastaan. Tuntui kohtalaisen älyttömältä jättää pöydälle asia, josta sen pöydälle pyytäjät sanoivat, että he eivät kuitenkaan tule tekemään asiasta muutosesitystä. Minkä takia siis kutsutaan ja maksetaan koolle ylimääräinen valtuusto? Itse olisin periaatteessa valmis korottamaan veroja, jos uskoisin sen jotain auttavan. Menokasvumme on kuitenkin sitä luokkaa, että sitä ei millään veronkorotuksilla pystytä kattamaan, ja siksi taloutta tervehdyttävät toimet ovat välttämättömiä.

Säästämisestä puhuminen ei Turun talousarvion kohdalla ole aivan oikeiden termien käyttämistä, koska kaupunginjohtaja Pukkisen talousarvioesitys vuodelle 2007 perustuu lähes kuuden prosentin menokasvulle. Sen piti perustua viiteen prosenttiin, joka on aika paljon sekin, mutta menokasvun hillintä tuottaa liian kovia vaikeuksia. Tulokasvu Turussa on kuitenkin vain viiden prosentin luokkaa. Se ei ole mitenkään vähän, eikä pääongelmana olekaan nyt liian pieni tulokasvu vaan aivan liian suuri menokasvu. Tämä pitäisi muistaa, kun puhutaan suurilla sanoilla "säästämisen" vääryydestä.

Pääosin viime viikko vierähti tiukasti leipätyön parissa, tosin torstaina matkasin Helsinkiin Kuntaliiton hallituksen kokoukseen. Helsingistä palattuani torstai-ilta vierähti Kristillisellä opistolla Oriketo-aktiivien järjestämässä jätetilaisuudessa. Keskustelu käsitteli sekä jätteenkuljetuksen järjestämistä että polttolaitosta. Keskustelun valossa uudet polttolaitossuunnitelmat vaikuttavat entistäkin älyttömämmiltä, seudulla kertyvä jätemäärä ei yksinkertaisesti riitä niin suureen investointiin, ja laitoksesta tulisikin siten vakava haitta kierrätykselle ja sen kehittämiselle. Olisi kiva referoida tilaisuutta perusteellisemmin, mutta nyt eivät voimat riitä siihen.

Viikonloppu kului Helsingissä. Lauantai-iltana olin mieheni ja äitini kanssa Kansallisoopperassa katsomassa ja kuuntelemassa Mozartin Zaidea Almi-salissa. Äitini on jo eläkkeellä, mutta hän toimi yli 40 vuotta Tampereen Työväen Teatterin puvuston päällikkönä ja teatteripukusuunnittelijana, ja on siten teatteripuvustuksen rautainen ammattilainen. Minäkin vietin ison osan lapsuudestani teatterissa. Eläkkeellä ollessaan äitini on ollut mukana muutamissa tuotannoissa, kuten nyt tässä Zaidessa. Zaiden puvut on suunnitellut kuvataiteilija Rafael Wardi ja äitini on vastannut pukujen käytännön toteutuksesta. Tämä esitys oli työryhmän kolmas, sillä Wardi, äitini Ritva Sarlund, ohjaaja Lisbeth Landefort ja koreografi Aku Ahjolinna ovat jo aiemmin työstäneet samalla porukalla Taikahuilun Tampereelle ja Bastien ja Bastiennen Kansallisoopperaan.

Lauantain esityksen päätteeksi oli hauskat juhlat Almi-salin aulassa, sillä ohjaaja Landefort vietti 60-vuotistaiteilijajuhlaa ja koreografi Ahjolinna 60-vuotisjuhlaa. Yhteensä siis 120-vuotisbileet, jonne mekin jäimme vieraiksi äitini siivellä. Sunnuntaina koitti juhlien jälkeinen arki: matkustin takaisin Turkuun vihreiden valtuustoryhmän kokoukseen pähkimään kaupungin ensi vuoden talousarviota. Sama meno jatkui maanantaina aamuseitsemältä, jolloin ryhmäpuheenjohtajien kokous jatkoi asian työstämistä, ja tulee jatkumaan ensi viikonloppunakin. Joten joulua tässä odottelen, ja sen suomaa lepoa ja rauhaa...

Tasa-arvoa ja jätepolitiikkaa

Perjantaina matkasin bussilla Helsinkiin ja takaisin. Syynä oli puoluehallituksen kokous. En ole enää hallituksen päätösvaltainen jäsen, mutta puoluevaltuuskunnan puheenjohtajana pyrin käymään kokouksissa niin usein kuin mahdollista. Tällä kertaa asialistalla oli mm. jätettä, jätepolitiikkaa ja vielä tarkemmin jätteenpolttopolitiikkaa. Alustuksen, pitkän keskustelun ja ansaittujen kehujen päätteeksi puoluehallitus hyväksyi sekä jäteaiheisen kannanoton että lähinnä sisäiseen käyttöön puolueen kuntapäättäjien avuksi suunnatun linjapaperin.

Jäteasiat ovat vaikeita päätettäväksi. Ne vaativat melkoista perehtymistä ja ovat aika lailla oma politiikan lohkonsa. Ehkä siksi monen muun puolueen ihmisillä ei meinaa riittää tarpeeksi aikaa tahi kiinnostusta perehtyä syvällisemmin oman kuntansa jätelinjauksiin - ja kas, niin viedään päättäjäjoukkoa kuin pässejä narussa kohti uusia älyttömyyksiä. Turku on tässä hyvä huono esimerkki. Turkulaisten jätelinjausten mielekkyys kristallisoitui taannoin, kun heräsi suuri huoli ja parku havainnosta, että kertyvän sekajätteen määrä on vähentynyt. Siis vähentynyt! Meidänhän pitäisi taputtaa käsiä ja pistää kauppatorilla tanssit pystyyn jätelain tavoitteiden saavuttamisen kunniaksi! Vaan ei. Täällä alettiin epäillä, että nyt joku vetää välistä ja tekee ikävällä tavalla epämääräistä bisnestä, kun ei päästäkään polttamaan niin paljoa sekajätettä kuin suunnitelmiin kuuluu. Kun asiaa selvitettiin, jouduttiin myöntämään tapahtuneeksi se ilmeinen tosiasia, että yksityisen yrityksen käynnistämä kartonkijätteen kerääminen erilleen sinisiin säiliöihin on todellakin vähentänyt syntyvän sekajätteen määrää. "Hurraa!", huusin minä. "Kurjaa!", huusivat Turun virkamiehet, Turun seudun jätehuollon ihmiset, Turun seudun Maakaasu ja Energiatuotanto ja sen pääomistajat omistajat Turku Energia ja Fortum Power and Heat: "Meidän on saatava poltettavaa, se on meidän bisnes!". Niinpä tänä syksynä on kaupunginhallitus jo päättänyt, että sopimusta jätteenpolttolaitoksen kanssa jatketaan muitta mutkitta minimissään vuoteen 2029, eli vuoteen 2024 viiden vuoden irtisanomisajalla. Ja paraikaa on valmisteltavana siirtyminen kunnan keskittämään jätteenkuljetusjärjestelmään, jotta kunnat pystyvät pitämään yksityiset jätetoimijat aisoissa ja maksimoimaan valtansa jätekuljetuksissa. Kaikki polttokelpoinen jäte kun on saatava varmuudella ohjattua polttolaitokselle. Siis jää hyvästi, kierrätyksen kehittäminen ja materiaalivirtojen järkevä tarkastelu! Jo ennen kuin uuden laitoksen peruskiveäkään on muurattu, joudumme näkemään, kuinka haitallinen vaikutus tulevalla laitoksella tulee olemaan vuosikymmenien ajan tämän seudun jätepolitiikkaan.

Puoluehallituksen keskustelussa tuli sattumoisin puhe myös Fortumin osuudesta suomalaisessa sekajätteenpolttoinnostuksessa. Fortumille kun on yrityskauppojen myötä siunaantunut useita jätteenpolttolaitoksia naapurimaassa Ruotsissa. Sieltä on ollut hyvä tuoda bisnesmallia Suomeenkin. Tästä johtui mieleeni, että Fortum Power and Heat omistaa kuin sattuman oikusta 42,5 prosenttia Turun uutta jätteenpolttolaitosta pykäävästä Turun Seudun Maakaasu ja Energiatuotanto Oy:sta. Tämän TSME:n toimitusjohtajana häärii naantalilainen demari ja toverini maakuntahallituksesta, Mikko Rönnholm, joka toimitusjohtajuutensa lisäksi on Fortumin Naantalin yksikön kehitysjohtaja. Lieneeköhän tässä jokin yhteys sille, että Turun seudulla ei haluttu lähteä edes tutkimaan mitään muuta (=parempaa) jätteenkäsittelyvaihtoehtoa kuin massapolttoa?

Sain muuten kutsun ensi torstaiksi Kristilliselle opistolle tilaisuuteen, jonka nimenä on "Näkökulmia turkulaisen jätehuollon tulevaisuuteen". Tilaisuuden järjestää http://www.polttolaitos.net/. Asia on tärkeä, joten kaipa minäkin voin heidän puolestaan mainostaa tilaisuutta sivuillani. Tässä heidän ohjelmansa.

Yleisötilaisuus torstaina 26. lokakuuta 2006 klo 18.30. Kahvitarjoilu alkaa klo 18.00.
Turun kristillisen opiston suuri auditorio (Lustokatu 7, Räntämäki)

- Miksi jätteenkäsittely on Turussa niin kallista?
- Tarvitaanko Turussa keskitettyä jätteenkuljetusta ja jätteenpolttolaitosta?
- Mitä jätepussin sisällä on?

Alustuksen pitävät tutkimusprofessori Pentti Huovinen, DI Pekka Koivisto sekä ympäristöinsinööriopiskelija (amk) Kaisa Autio.

Paneelissa keskustelemassa ja yleisön kysymyksiin vastaamassa ovat
- Olli-Pekka Mäki, vs. ympäristötoimenjohtaja, Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto
- Markku Lehtokari, toimitusjohtaja, Turun Seudun Jätehuolto Oy
- Mauri Kivilaakso, toimitusjohtaja, Akseli Kiinteistöpalvelut Oy
- Timo Laaksonen, isännöintipalvelujen päällikkö, TVT Asunnot Oy
- Antti Siipola, yksikönpäällikkö, Lassila & Tikanoja
- Turun Pientalojen Keskusjärjestö Ry:n edustaja
- puheenjohtajana käräjätuomari Marja Ulfstedt

Lauantai kului Osaava Nainen -messuilla. Päivystin neljä tuntia Vihreiden osastolla. Ihmisiä kävi kohtalaisesti, jaoimme Vihreää Lankaa, ilmapalloja ja maapähkinöitä, ja houkuttelimme messuvieraita vastaamaan tasa-arvoaiheiseen gallup-kyselyymme. En ollut koskaan aiemmin täyttänyt ilmapalloja kaasupullosta, mutta parin harjoituspallon jälkeen homma osoittautui hauskaksi ja helpoksi. Alla kuvia messuilta, ylemmässä kuvassa ehdokkaistamme kanssani poseeraa kaarinalainen Anneli Suutari. Alemmas kuvassa taas Annelin kanssa ilmapalloja täyttää naantalilainen Urpo Lehtimäki. Päivystyksen jälkeen olin aivan puhki ja valmis energisoivaan japanilaiseen akuhierontaan, johon ihmeen kaupalla onnistuin pääsemään ilman ajanvarausta. Oli aika erilaiset otteet kuin tavallisissa hieronnoissa!

Kymmenen kysymyksen tasa-arvogallupin olin koonnut ehdokkailtamme saamieni kysymysehdotusten pohjalta. Kysymykset käsittelivät vanhempainlomaa, palkkaeroja, eläkekertymän jakoa ja miesten huoltajuutta avioerotilanteissa, yritysten hallitusten sukupuolikiintiöitä, sukupuolista syrjintää ja seksuaalista häirintää. Tarkoitukseni on käydä vastaukset läpi vielä tällä viikolla ja koostaa tuloksista lehdistötiedote sekä julkisuuteen että kotisivuillemme. Vastauksia tuli niin paljon, että niistä varmasti saa kohtalaisen kuvan messuvieraiden ajankohtaisista tasa-arvokäsityksistä. Katsotaan, milloin saan tiedot myös näille sivuille.

Ja lopuksi: kiitos Urpolle runokirjasta, omistuskirjoituksella!

Syys(loma)tunnelmia

Hmm. Olen ollut syyslomalla, ei ole nämä tietsikkahommat houkutelleet ja blogi on päivittämättä. Tai no lomalla ja lomalla, osittain. Joka tapauksessa mielentila on kuluneella viikolla ollut "ei-töissä". Mainostan heti tässä alussa, että lauantaina klo 12-16 olen päivystämässä Osaava Nainen -messuilla Turun seudun vihreiden kojulla, joten jos olet paikalla, poikkea juttelemaan! Kojullamme voit vastata myös tasa-arvokyselyyn ja voittaa vastanneiden kesken arvotun palkinnon.

Viime lauantai kului Liedossa vihreiden Varsinais-Suomen piirin kokouksessa. Valitsimme loput eduskuntavaaliehdokkaat, eli nyt on lista koossa! Tsekkaa ehdokkaamme piirin kotisivuilta > Eduskuntavaalit 2007, on tosi hyvää porukkaa! Lauantain valinnat olivat minulle henkilökohtainen onni siinä mielessä, että en ole enää listan vanhin nainen. 41-vuotiaana puolueen veteraanipoliitikon asema ei vielä oikein napannut, vaikka Grand Old Lady hieno arvonimi olisikin. Olen todella tyytyväinen siitä, että nuorten asema on listallamme niin vahva - ja millaisia nuoria meillä oikein onkaan! Tsekkaapa vaikka seuraavia juniorien blogeja, jotka jo toimivat. Kirjoittajat ovat ikäjärjestyksessä nuorimmasta alkaen. Ja lisää blogeja tulee pikapuoliin!

http://siniterava.blogspot.com/initerava.blogspot.com/
http://mastomaki.blogspot.com/
http://jualku.livejournal.com/
http://marisaario.livejournal.com/
http://janina.vuodatus.net./

Sunnuntai kului kotosalla, vieraisilla ja valtuustoryhmän pikakokouksessa. Kävimme nopsaan katsomassa kummityttäreni perheen uutta tulokasta, Bichon havanais -pentua. Kas tässä koiralapsonen, joka näyttää aivan lelukoiralta.

Maanantaina mieheni piti vapaapäivän ja lähdimme Ruissaloon ulkoilemaan. Jäimme bussista pois golfkentän jälkeen ja patikoimme raikkaassa syyssäässä Kuuvannokkaan. Söimme hieman eväitä ja istuskelimme Airistoa katsellen. Jatkoimme Krottilanlahden luontopolkua pitkin takaisin päätielle ja siitä edelleen Honkapirtille. Reitti on suosikkilenkkejäni Ruissalossa. Jos polut eivät ole tuttuja, kannattaa käydä ostamassa Tammenterhon opastuskeskuksesta halpa kartta saaresta, sen avulla pärjää mainiosti.

Retki oli muuten mitä mainioin, mutta jostain sataman alueelta (tai ainakin saaren pohjoispuolelta) kuului jopa Kuuvaan saakka epämiellyttävä matalataajuuksinen meteli, todellinen äänisaaste. En tiedä, mistä ääni oli peräisin. Jos se oli peräisin satamassa olevasta laivasta, on melutilanne paljon pahempi kuin mitä melumittausten perusteella voi päätellä.Matala ääni vouasi tahdissa ylemmäs ja alemmas, ja tuntui tunkevan pääkallon sisään. Melun suurin ongelma ei ollut sen taso vaan laatu: hyvin kauniista ja muutoin erittäin rauhallista ja rentouttavaa luonnonympäristöä laskeutui harmaan maton lailla peittämään puhtaan teollinen matalataajuuksinen äänijumpsutus. Yök!

Tiistai kului ensin tarkastuslautakunnan hommissa (meillä on meneillään vierailukierros kaikissa kaupungin hallintokunnissa ja toimintayksiköissä, ja se vie aikaa ja voimavaroja), sitten menin syömään kummitätini ja hänen kahden lapsenlapsensa kanssa, ja ilta vierähti ehdokaskokouksessa yhdessä muiden eduskuntavaaliehdokkaiden kanssa. Tätiä ja lapsia oli todella mukava tavata, ja olisi ollut kiva, jos olisi ollut vähän enemmän yhteistä aikaa. Mutta kun ei, niin ei. Terveiset Iinalle ja Konstalle! Ehdokaskokouksen jälkeen lähdimme muutaman hengen porukalla kauppatorille asunnottomien yön toritapahtumaan. Hyvä, että järjestäjät jaksavat vuodesta toiseen tuoda esiin asunnottomien asiaa. Koti kuuluu ihmisen perusoikeuksiin, ja Turustakin löytyy koko joukko väkeä, jonka kohdalla tämä oikeus ei toteudu.

Keskiviikko oli jännä päivä: aamulla menin kampaajalle ja meikkiin, ja puoliltapäivin tuli valokuvaaja ottamaan kuvia tulevaa vaalimateriaalia varten. Oli hyvä, että kuvaus järjestyi tähän viikkoon. Minulla ei ollut kiire, eikä kuvaajallakaan, ja lähtökohtaisesti hieman jännittävä tilanne sujui oikein leppoisasti. Toivottavasti ihmiset tunnistavat minut niistä kuvista kampaajan ja meikkaajan käsittelyn jäljiltä ;). Tavoitteena oli nimittäin kuvata siistiä arkiminää. Mutta joka kerta, kun kampaaja föönaa luontaisen villit kiharani johonkin siistiin järjestykseen, muutun mielestäni hieman eri ihmiseksi. Hiusten suoristaminen siistiin kuosiin innosti minut jälleen kerran haaveilemaan oikeasta kampauksen vaihdosta, mutta se edellyttäisi kai suoristuspermanentin teettämistä.

Kuvausten jälkeen päivä jatkui tarkastuslautakunnan hommilla, koko lautakunta kävi visiitillä toisen lautakunnan luona. Samalla nuotilla jatkettiin vielä torstaiaamukin: toimintayksikkövierailulle tutkimaan kaupungin taloutta ja toimintaa. Olin buukannut näitä visiittejä tarkoituksella lomaviikkooni, jotta ne eivät häiritsisi opetustyötä liiaksi. Torstai-ilta oli sentään ihan omassa lomakäytössä.

Vaan entäpä politiikka? Sitä riittää viikonloppuna. Posti on tuonut yhden kuoren maakuntahallituksen asioita, kaksi senttiä Kuntaliiton hallituksen papereita ja kuusi senttiä kaupunginvaltuuston asiakirjoja (oli pakko mitata, oli niin vaikuttavat pino). Eli viikonloppuohjelma on messujen ulkopuolisen toiminnan osalta järjestyksessä. Huoh.

Viikon mittaan on putkadellut myös pari kiinnostavaa ympäristöuutista. Tulevan Kakolan jätevesipuhdistamon liete on menossa biokaasulaitokseen, eli suomeksi sanottuna mädätykseen. Hitsin hyvä, energiaksi vaan! Minun ymmärrykseni mukaan juuri mädätys - tai hienommin sanottuna biokaasun valmistus - on järkevä tapa käsitellä biojätteitä ja lietteitä: saadaan sekä energiaa että hajutonta maanparannusainetta.

Toinen mielenkiintoinen ympäristöuutinen on kuluneelta torstailta: EU:n komissio on hyväksynyt kunnianhimoisen energiansäästötavoitteen. Tavoitteen mukaan jäsenmaat vähentävät energian kulutusta viidenneksellä vuoteen 2020 mennessä. Ou jee ou jee ou jee! Jotain alkaa tapahtua, kiitos EU:n! "20 prosentin säästö energiankulutuksessa pienentäisi EU-maiden energialaskua sadalla miljardilla eurolla vuodessa. ... Öljytonneiksi muutettuna säästö olisi 390 miljoonaa tonnia vuodessa, mikä on enemmän kuin suurimman jäsenmaan Saksan vuotuinen kulutus. Lisäksi säästö vähentäisi EU-maiden hiilidioksidipäästöjä 700 miljoonalla tonnilla vuodessa, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin EU:n nykyinen vähennystavoite. Kaiken huipuksi toimien toteuttaminen loisi liikenne-, rakennus- ja teknologiasektoreilla kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja.Ohjelmaan sisältyy 75 konkreettista toimenpidettä. Toimet liikkuvat vero- ja hintapolitiikasta aina yksittäisten koneiden ja laitteiden sekä ajoneuvojen energiatehokkuuden lisäämiseen.", kertoo Ylen nettiuutissivut. Jatkoa seuraa tammikuussa, jolloin valmistuu energian tuotantoa ja saatavuutta koskeva osa. Siinä voikin sitten olla jo koiria haudattuna. Toivottavasti kuitenkaan ei.

Vieläkin reippaampaa tahtia pitäisi edetä, mutta jos nyt tämäkin EU:n linjaama tavoite saadaan toteutettua, on suunta kääntynyt oikeaan. Kun energiansäästö ja uusiutuvat energiantuotantomenetelmät saavat kunnolla taloudellista jalansijaa, käy ilmastopäästäjen vähentäminen kehittyvän teknologian myötä aina vain mahdollisemmaksi. Ajatellaanpa vaikka kännykkäteollisuutta: kuinka monta visionääriä mahtoi kyetä arvioimaan realistisesti vaikkapa vuonna 1986, miltä näyttäisivät maailman puhelinmarkkinat vuonna 2006?

Miten tätä sivua voi kommentoida? Häh?

Juu, hieman hankalaahan se on. Asiaa tiedustelleille tässä ohje:

1. Klikkaa viestin lopussa olevaa ”0 kommenttia” -linkkiä.

2. Skrollaa uudelleen viestin loppuun. Valitse sieltä linkki ”Post a comment”. Ruutuun avautuu pikkuikkuna.

3. Kirjoita viestisi pikkuikkunaan. Kun olet valmis, siirry ruudulla alemmaksi kohtaan ” Choose an identity”. Jos olet Bloggerin käyttäjä, voit kirjautua omilla tunnuksillasi. Jos sinulla ei ole omia tunnuksia, valitse identiteetiksi Anonymous. Jos haluat esikatsella viestiäsi, valitse Preview.

4. Kun viesti on valmis julkaistavaksi, valitse ”Publish your comment”. Viesti lähtee mutta ei päivity sivuille heti muiden luettavaksi. Kommenttisi tulee näkyville kunhan olen ehtinyt käydä blogissani hyväksymässä uuden kommentin julkaisun.

5. Sulje pikkuikkuna.

Hyväksynnän jälkeen kommentit saa luettua siten, että klikkaa viestin lopusta samaa kohtaa ”1 kommenttia”. Ohjelma on aika hankala, sillä nyt näyttöön tulee teksti ” Kommentit: Post a Comment”. Klikkaa sitä, ikään kuin olisit kirjoittamassa uutta kommenttia. Silloin pikkuikkunaan aukeaa ylimmäiseksi kommentit.

Jos ohje/käytäntö tuntuu hankalalta, ajattele positiivisesti. Onhan se mukavaa, että elämä tarjoaa haasteita. Miksi ihmeessä asioiden pitäisi muka olla yksinkertaisia :)?

Leipää ja kylpylähuveja

Viikko on ollut enemmän kuin työntäyteinen. Koulussa on ollut todella kiire opetuksen, opetusharjoittelijoiden ja muiden hommien kanssa. Kun päivät ovat täynnä opetusta, on ohjausta tungettava joka ikiseen aikakoloon päivän keskellä: aamuun, välitunteihin ja iltapäivään. Sen vertaa ei ole taukoa, että vessaan ehtisi. Huh. Lisäksi olen valvonut yöt kokeita korjaten, silti vieläkin yhdet ovat kesken. ONNEKSI alkaa viikon syysloma, tarvitsen sen jo pelkästään nukkumisen takia. En tajua, miten työelämä voi olla tällaista juoksemista, mitä tolkkua tässä on? No, tehokkuutta ainakin löytyy kun tekee tottuneesti noin neljää hommaa yhtaikaisesti päivät läpeensä.

Viikon ilopilleri oli keskiviikkoillan tukiryhmäpalaveri kahvilassa kaupungilla. Fiksujen ja valovoimaisten naisten kanssa aika kuluu kuin siivillä. Työkuormasta huolimatta he saivat taas pumpattua minut täyteen vaali-innostusta. Sitä tarvitaan, jotta jaksaa tässä myllytyksessä. Kiitos, oi ihana tukiryhmäni!

Tukiryhmän jälkeen menin pikaisesti Stockan Hulluille Päiville. Olen jo pitkään ollut aikeissa ostaa digikameran, ja sellainen sopiva oli nyt tarjouksessa. Kun ehdin opetella, miten kamera puretaan, alkaa näillekin sivuille ilmaantua enemmän kuvallista informaatiota elämäni kulusta. En yleensä tapaa viettää vapaa-aikaa elektroniikkaosastoilla, enkä hengaile tiskeillä etsien juttukumppania vertailemaan kanssani dvd-laitteiden hienouksia tai tuoreiden videokameramallien ominaisuuksia. Kun menen kauppaan, olen useimmiten jo ennakkoon päättänyt, mitä haluan. Netistä ja elämäni miehiltä saa mainiosti vertailutietoa eri laitteiden ominaisuuksista. Kauppaan menen vain ostaakseni laitteen. Ja siksi on niin hermoja raastavaa, kun elektroniikkaosastoilla joutuu odottamaan, että kaupan joka ainoa jaaritteleva kaksilahkeinen on palveltu, ennen kuin kenelläkään on aikaa kääntyä keski-ikäisen naisasiakkaan puoleen. Jaarittelujen jälkeen useimmat kaksilahkeiset päätyvät vielä sanomaan, että "mä jään vielä vähän miettimään, palataan asiaan ensi viikolla/kuussa/vuonna.".

Joten: voisiko elektoriikka-ala käyttää järkeä ja käynnistää kampanjan naisten palvelemiseksi myymälälöissä? Me ostamme tuotteita, me emme harrasta teknisiä tietoja ja kiertele etsimässä juttuseuraa. Miksi te annatte meidän jonottaa? Nytkin minulla oli niin hoppu, että keskustelu ja kaupanteko myyjän kanssa kesti varmaan kolme minuuttia: Onko teillä vielä näitä paljon jäljellä? Onko tässä myös video? Mitä muuta tarviketta minun pitää ostaa kuin tämä tarjouspaketti? Ja sitten tein kaupat. Hiton paljon tehokkaampaa kuin niiden ainaisesti jonossa etuilevien miesasiakkaiden palveleminen. Joten olisiko pieni palveluasennemuutos paikallaan, oi elektroniikka- ( ja auto- ym.) kauppiaat?

Torstaina käynnistyi Naantalissa ELLIn eli Etelä-Suomen maakuntien liittouman vuotuinen yhteiskokous. Kokouspaikaksi oli valittu Naantalin kylpylä ja kokousväkenä oli seitsemän eteläisen Suomen maakuntaliiton hallitukset. Koska viikko oli niin kiireinen, olin ajatellut skipata alun esitelmäosat ja ehtiä Armonlaaksoon vasta kolmeksi kokousasioiden esittelyyn. Pyh. Töistä ei päässyt lähtemään millään, ja ehdin kokouspaikalle vasta kahta minuuttia vaille kuusi. Sain tehopreppauksen (ynnä gluteenittoman kokouspullan, kiitos, Flemari :) paikalla olleilta muilta vihreiltä ja painuin saman tien ryhmäjohtajien kokoukseen ajamaan tavoitteitamme kokouksen yhteisiin linjapapereihin. Läpi meni. Ennalta olin hetken haaveillut, että olisipa rentouttavaa, jos puolentoista tunnin tauolla ennen yhteistä päivällistä ehtisin käydä uimassa kylpyläosastolla, tai vaihtoehtoisesti jossain ihanassa hoidossa. Aika kului kuitenkin työasioiden hoitamiseen puhelimella ja sähköpostilla.

Juhlapäivällinen oli maistuva, ja juttuseura kiinnostavaa. Sen jälkeen istuin vielä hetken eteläsuomalaisten maakuntatovereiden kanssa yli puoluerajojen kylpylän Oktoberfest-kellarissa, jossa oli lisäksemme ehkä kolme muuta ihmistä. Sitten bussilla kotiin, nukkumaan ja aamulla takaisin Naantaliin varsinaiseen kokousosaan. Hieman jäi ohueksi rentouttava kylpyläelämä, tällä kertaa. Ehkä joskus toiste paremmalla onnella.

Kokouksessa oli käsittelyssä mm. "Asumisen ja rakentamisen vision toteutuspolut" -raporttiluonnos. Karmeasta nimestään huolimatta paperi on aika hyvä. Siinä on oivaa analyysiä tulevan kehityksen reunaehdoista. Tässä pari sitaattia ajattelun eväiksi myös turkulaisille päättäjille ja kuntalaisille:

• Kaupunkisuunnittelusta: Palvelujen saavutettavuuden arvellaan olevan tulevaisuudessa erityisen keskeinen asuinalueiden laatutekijä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun tieto- ja taitoammattilaisten asumispreferenssejä tutkittaessa on korostunut monipuolisten palvelujen ja keskustan läheisyyden merkitys siitäkin huolimatta, että myös nämä "suunnannäyttäjäryhmänä" pidetyt asujat arvostavat muiden suomalaisten tavoin luonnonläheisyyttä asuinympäristössään. Onkin huomionarvoista, että tieto- ja taitoammattilaiset pitävät tyypillisesti kaupunkimaista tai esikaupunkimaista asuinympäristöä ylivertaisesti mieluisimpana asuinympäristönään. Jos oletukset tämän ryhmän edelläkävijyydestä pitävät paikkansa, tulevaisuudessa voidaan odottaa muidenkin ryhmien suosivan nykyistä enemmän kaupunkimaista asutusta monipuolisten palvelujen ja hyvin liikenneyhteyksien äärellä. Kaupunkimaisen asumisen suosio riippunee kuitenkin siitä, kuinka hyvin tulevaisuuden kaupunkisuunnittelussa pystytään huomioimaan asukkaiden yksilöllistyvät toiveeta asuntoja ja asuinympäristöjä koskien.
• Kolmannesta iästä: Ongelmakeskeisen näkemyksen ohella on viime vuosina alettu keskustella myös ikääntymiseen liittyvistä voimavaroista. Yli 65-vuotiaat ovat nykyään terveempiä, vauraampia ja koulutetumpia kuin ennen. Onkin alettu puhua niin sanotusta kolmannesta iästä, joka sijoittuu työiän ja varsinaisen vanhuuden väliin. Seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana ikääntymiskehityksen ns. ensimmäisessä vaiheessa, Suomessa tuleekin kasvamaan nimenomaan tätä kolmatta ikää elävien osuus, ei niinkään yli 85-vuotiaiden osuus. Kolmatta ikäänsä elävää väestönosaa voi pitää voimavarana esimerkiksi yhteiskunnan kolmannen sektorin toimijoina. Tällä ryhmällä on toiveikkaasti ajateltu olevan myös kulutusvalmiuksia enemmän kuin aiemmilla eläkeläissukupolvilla. Yhdyskuntakuntasuunnittelun näkökulmasta on merkittävää, että tämän väestöryhmän kulutuskäyttäytymisessä painottuu palvelujen kuluttaminen materiaaliseen kuluttamiseen verrattuna. Yli 65-vuotiaat saattavatkin tulevaisuudessa mahdollistaa asuinympäristöjen palvelurakenteen muuttumisen kaupunkimaisempaan, palveluvaltaisempaan, kävellen tai julkisilla liikennevälineillä saavutettavaan ja samalla ekologisesti kestävämpään suuntaan.
• Erityisesti niin sanotussa ikääntymisen toisessa vaiheessa, eli varsinaisen vanhusväestön määrän kasvaessa, ikääntyneille suunnattujen terveyspalveluiden kysyntä tulee kasvamaan voimakkaasti. Tämä asettaa haasteita kunnille julkisten palveluiden tuottajina.

Ja lopuksi vähän lapsista ja perheistä: järki voitti, eduskunta kaatoi lakivaliokunnan epäinhimillis-konservatiivisen hedelmöityshoitolakiehdotuksen ja hyväksyi nykykäytännön jatkamisen aika pitkälti sellaisena,kuin se on kuluneina vuosikymmeninä ollut ja hyvin toiminut. Lakivaliokunnan enemmistön kannattama hoitorajaus hävisi äänin 83- 105. Tiukkikset olisivat halunneet rajata hedelmöityshoidot pelkästään nais-mies-aviopareille. Onnittelut kaikessa epätyypillisyydessään tyypillisille suomalaisperheille: teillä on edelleen lupa olla olemassa ja myös lisääntyä! Onnea!

Valtuustotyötä

Sunnuntaina valtuustoryhmän seminaarin päätyttyä suuntasin mieheni kanssa Tuomiokirkolle. Amnesty International oli kutsunut sinne väkeä hiljaiseen kynttilämielenosoitukseen Anna Politkovskajan muistoksi. Väkeä tuli paikalle arviolta kahden-kolmensadan hiljaisen mielenosoittajan verran. Kynttilät paloivat ja Petri Rajala lauloi Vysotskia. Tilaisuus oli kaunis ja ihmiset surullisia.

Ennen muistotilaisuutta kävimme syömässä eräässä turkulaisessa ravitsemusliikkeessä. Lasten listalla näytti olevan tarjolla muumilihapullia ja muumipappaleikettä. Eikös tämä voita jo Petteri Punakuono -käristyksen ruokalautasella? Hyvästi, Muumilaakso!

Maanantainakin oli miekkari, aiheena opintotuen korotustarve. Katselin opiskelijoiden ohimarssia Aurakadulla valtuustotalon ikkunasta, kesken valtuuston seminaarin. Oli hieman todellisuudesta vieraantunut olo… Joka tapauksessa olin iloinen, että Turussakin oli liikkeelle lähtenyt parisen tuhatta opiskelijaa. Niin pitääkin lähteä, opiskelijat ovat oikealla asialla, opintotuen korotuksen vaade on täyttä asiaa. Vihreät ovat täysillä opiskelijoiden tukena.

Maanantai kului tykkänään luottamustoimien hoitamiseen, koulutyöt hoiti sijainen. Ensin oli tarkastuslautakuntaduunia, sitten kaupunginvaltuuston talousarvioseminaari. Taloustilanteemme ei ole vain haasteellinen, se on supervaativa. Mutta ei mission impossible, jos poliittista selkärankaa löytyy. Jos ei löydy, olemme syöksykierteessä. Illan päätteeksi oli vielä valtuuston kokous. Asialistalla oli rakennusjärjestyksen muuttaminen, rakennusvalvontataksan tarkistaminen ja kestävän kehityksen raportti vuodelta 2005. Varsin vähän asioita, siis.

Turun kaupunginvaltuusto on sillä tavalla metka paikka, että näinkin vähäisestä listasta saadaan aikaiseksi valtava kiista. Valtuusto heilutti rakennusjärjestyksestä sanan säilää lähes puolitoista tuntia. Demarit pitivät messua siitä, että rakennusvalvonnan palvelussa on puutteita ja valmistalorakentajille asetetaan liian tiukkoja vaatimuksia. Mikäpä siinä, sopiihan näistä keskustella. Mutta päätöksenteon kannalta ongelmallista oli, että rakennusjärjestys ei säätele näistä kumpaakaan. Mikä lie demarien vaalitaistelutemppu tämä vänkäys. Onneksi keskustelu oli rivakkaa, eloisaa ja hauskaakin, siihen turkulainen demokratia kyllä kykenee. Valitettavasti vääntö meni vain ohi kohteen, ja lopulta asia hyväksyttiin muodollisen yksimielisesti :).

Minä vänkäsin tietty asiasta muiden mukana. Korostin puheenvuorossani sitä, että toisin kuin demarit asian näkevät ("Turku on liian tiukka pakettitalorakentajille"), meidän pitää nähdä asia pidemmällä tähtäimellä: Turku on rakentajalle turvallinen valinta, koska rakennusvalvonta huolehtii rakentamisen laadusta. Rakentajalle tämä tulee pidemmän päälle halvemmaksi. Meidän rakennusjärjestyksessämme on mukana vaikkapa sellaiset asiat kuin esteettömyys ja pohjavesitilanteen suojelu. Esteettömyys on tasa-arvon lisäksi pitkän tähtäimen edullisuutta. Turkulaisten harjoittama elinkaariajattelu on pidemmän tähtäimen hyöty, koska jokainen meistä vanhenee joskus, jos saa elää. Sama ajattelumalli toimii muuallakin, esimerkiksi pykälissä, joilla suojellaan varsinaissuomalaista savikkoa kuivumiselta. Pihan painuminen, perustusten vajoamisesta puhumattakaan, ei ole halpaa korjattavaa. Jos asia pystytään ennaltaehkäisemään rakennusjärjestyksellä, ei järjestys ole rakentajan kiusaamista, vaan sellaista edun varjelua, johon naapurikuntienkin kannattaisi kyetä.

Tein rakennusjärjestykseen pienen ponsiesityksen, liikuntalautakunnan lausunnossa esiin tulleeseen ajatukseen liittyen: Polkupyörille tulee varata riittävästi pysäköintipaikkoja liityntäliikenteen kannalta merkittäviltä linja-autopysäkeiltä.

Lisäksi jätin aloitteen, jonka liitän tämän kirjoituksen loppuun. Kello on nyt yli kahdeksan, kokous päättyy kohta. On aika lähteä kotiin tekemään illan kouluhommia.

Turun kaupunginvaltuusto 9.10.2006

Valtuustoaloite ikääntyneille suunnatun palvelutuotannon kehittämiseksi Turussa ja Turun talousalueella

Turun väestö on muihin kaupunkeihin verrattuna iäkkäämpää ja ikääntyneen väestön määrä kasvaa entisestään suurten ikäluokkien eläkkeellä jäämisen ja eliniän pidentymisen myötä. Tulevaisuuden eläkeläiset ovat edeltäjiään vauraampia, ja merkittävällä osalla heistä on taloudellista kykyä käyttää paitsi kunnallisia myös yksityisiä palveluita parantamaan elämisen laatua ja helpottamaan arkielämää. Turun kaupungin talouden ja alueen elinkeinoelämän kannalta ikääntyvän väestön palveluntuotannossa ei piile ainoastaan suuri haaste vaan myös suuri mahdollisuus. Turun kaupungin tulee olla aktiivinen, jotta Turun talousalueen yrittäjät ja elinkeinoelämä ryhtyvät kehittämään ja tuottamaan ikääntyneille palveluntarjontaa, jonka tavoite on täydentää julkisia peruspalveluita. Työvoimavaltaista palveluntarjontaa kehittämällä saadaan Turun alueelle lisää työpaikkoja, verotuloja ja monenlaista hyvinvointia. Ikääntyvän Turun palvelutoimintakokonaisuutta on kehitettävä tiiviissä yhteistyössä kaupungin oman palvelutarjonnan ja alueen elinkeinoelämän kanssa.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Turun kaupunki ryhtyy yhteistoimintaan alueen yrityselämän kanssa ikäihmisille suunnattujen ja julkista peruspalvelutuotantoa täydentävien palveluiden kehittämiseksi.

Katri Sarlund
kaupunginvaltuutettu

Mielenosoitus Turussa sunnuntaina ja häikkää ydinvoimalassa

Sain tekstiviestikutsun: Murhatun venäläistoimittaja Anna Politkovskajan muistoksi kynttilämielenosoitus tänään sunnuntaina klo 19 Turun tuomiokirkon edessä. Paikalle tuodaan kynttilöitä. Levitä tietoa!

Päivän ulkomaanuutisia Ylen uutissivuilta: Ruotsissa Forsmarkin toisen ydinreaktorin uudelleenkäynnistys on viivästynyt. Dagens Nyheter -lehden mukaan Forsmarkin kakkosreaktorin jäähdytyslaitteissa havaittiin vuoto lauantaina, kun reaktoria yritettiin ajaa ylös yli 3 kk:n seisokin jälkeen. Reaktori käynnistetään aikaisintaan tiistaina.

Muutoin päivä kuluu Vihreiden valtuustoryhmän talousarviopalaverissa. Käymme läpi kaupungin kurjaa taloustilannetta ja hallintokuntien menotoiveita ja –tarpeita. Luvassa on jaettua kurjuutta, kun kaupungin taloustilanne on mitä on.

Väsynyt mutta surullinen

Rankka viikko takana, eikä hetkeen helpotusta. Koulussa jakson vaihdos ja opettajaksi opiskelevat palasivat taloon. Piti saada valmiiksi uuden jakson kurssisuunnitelmat, jotta harjoittelijat pääsevät valitsemaan harjoitustuntejaan. Piti pitää runsaasti ohjaustunteja harjoittelijoille. Piti arvioida kaikki oppilaiden viime kurssissa tekemät projektit (kaksi n. 40 oppilaan myp-opetusryhmää), kasviot ja kansiot. Kansioita lukuunottamatta saimme kollegan kanssa tänään (lauantaina) työarvioinnit tehtyä. Lauantai oli Norssin päivä, eli suomeksi sanottuna työpäivä, joten mikä ettei sitä nyt yhteen putkeen jatkaisi arviointihommia kun opetus päättyy. Kokeet on vielä korjaamatta, vähän aloitin mutta kesken on vajaan sadan oppilaan koepaperit. Arviointien pitäisi olla valmiit tiistaiaamuna. Huomenna sunnuntaina on vihreiden talousseminaari klo 10-17 Turussa, ja maanantaina valtuuston seminaari ynnä kokous, joten yötöiksi menee taas kerran. Älkää kysykö, mitä politiikkaan kuuluu, en minä tiedä. Perjantaina jätin puoluehallituksen kokouksen väliin, kun en sen enempää ehtinyt kuin jaksanutkaan osallistua.

Sen verran olen seurannut maailman tapahtumia, että venäläinen toimittaja ja ihmisoikeuksien puolustaja Anna Politkovskaja on murhattu kotonaan Moskovassa. Voi itku, en paremmin sano. Moni epäilee, että murhan takana on turvallisuuspalvelu tai jotain vastaavaa. Voi vain toivoa, että murhan selvittäminen pystytään tekemään itsenäisesti ja puolueettomasti, mutta tuskin siihen voi kuitenkaan luottaa. Tunnen paitsi surua myös suurta voimattomuutta ja kiukkua tämän maailman pahuuden edessä.

Tänään olisi ollut Turussa vihreiden kriminaalipoliittisen työryhmän järjestämä seminaari, jonne olisin halunnut mennä. Työtehtävien takia jouduin sen kuitenkin skippaamaan, onneksi sentään mieheni pääsi paikalle. Oli kuulemma ollut kiintoisaa.

Vihreiden puoluehallitus otti eilisessä kokouksessa kantaa hedelmöityshoitolain käsittelyyn. Toivon sydämestäni, että eduskunta ei nyt mene tekemään tässä asiassa typeryyksiä. Suomessa on pitkäaikainen, hyvä ja toimiva käytäntö hedelmöityshoidoissa, ja sen pitää saada jatkua. Lapsen oikeuksien korostaminen hedelmöityshoitojen kohdalla ei ole erityisen mielekästä, sillä ei syntymättömällä lapsella ole oikeuksia. Lapsia tulee maailmaan vain kolmella tavalla: joko (1) vanhempien toivomana (jolloin on aina kyse äidin ja/tai isän itsekkäästä toiveesta saada olla vanhempi), (2) vahingossa tai (3) pahimmillaan raiskauksen tuloksena, kuten sotaa käyvissä maissa usein tapahtuu. Parhain tilanne on tietenkin se itsekäs tilanne, jossa vanhemmat sydämestään toivovat lasta. Mutta lapsen toiveesta saada syntyä tietyllä tavalla ei ole kyse.

Kukaan ei voi valita vanhempiaan, ja vasta kehittyvän alkion/sikiön ja syntyneen lapsen kohdalla voidaan alkaa puhua oikeuksista. On järjetöntä lähteä lapsen oikeuksien varjolla puolustelemaan lakia, jossa lasta hartaasti toivovien vanhempien lapsensaantimahdollisuuksia - sitä parasta tapaa saattaa lapsi tähän maailmaan - rajataan julmalla tavalla. Lapsiahan syntyisi tiukan hedelmöityshoitolainsäädännönkin vallitessa yksinäisille naisille ja lesbopareille. Mutta lasten alkuun saattaminen tapahtuisi paljon sattumanvaraisemmalla tavalla, ja sisältäisi huomattavasti enemmän riskejä sekä äidin että syntyvän lapsen kannalta.

Kannattaa myös muistaa, että eivät edes hedelmöityshoidot pysty takaamaan kaikille vanhemmille raskautta. Mitään absoluuttista lapsensaantioikeutta ei vanhemmaksi haluavilla voi olla edes kaikkein sallivimman mahdollisen lainsäädännön tuloksena. Tosiasia on, että kaikkia vanhemmaksi haluavia eivät nykyaikaisetkaan hedelmöityshoidot voi auttaa. Onneksi on sentään adoptiomahdollisuus.

Minua on tämän vuosia jatkuneen hedelmöityshoitolakikeskustelun (vai -hurskastelun?) aikana todella ottanut aivoon nämä vakaalla rintaäänellä julistetut kommentit "lapsen oikeudesta olla syntymättä lesboperheeseen, yksinäisille naisille tai avopareille". Opettajan ammatissa on jatkuvasti tekemisissä kaikenlaisista ja kaikentasoisista elämänhallintansa kadottaneista (avio)perheistä tulevien lasten kanssa. Se tapojen kirjo, joilla vanhemmat voivat olla piittaamatta lapsestaan, on kuulkaa uskomattoman lavea! Lapsen oikeus on olla pidetty, lapsen oikeus on se, että hänellä on edes yksi vanhempi, joka välittää hänestä ja rakastaa häntä. Se on miljoona kertaa tärkeämpää kuin vanhemman parisuhdestatus tai seksuaalinen suuntautuneisuus. Kuitenkin opettajat ja muut kasvatusalan ammattilaiset jatkuvasti törmäävät käytännön työssään lapsiin, joiden kohdalla joutuu toteamaan, että kunpa hänellä olisi edes yksi aikuinen, joka hänestä välittää, kun kerran vanhemmat eivät välitä.

Opettajana joudun aivan liian usein käymään keskusteluita, joissa minulle selviää lapsen/nuoren onneton kotitilanne, ja joissa yritän kartoittaa, löytyykö oppilaan lähipiiristä edes yhtä aikuista, joka hänestä voisi huolehtia ja välittää, tai jolla olisi kykyjä/voimia niin tehdä. Aina ei löydy sitä yhtäkään, ja silloin jäljelle jää vain oma heiveröinen tuki ja muu viranomaisapu. Kotitragedioiden kirjo on uskomaton, joten jokainen toivottuna syntynyt lapsi on siunattu, alkuunsaattamistavasta riippumatta.

Oikeudet ovat kaikkiaan yllättävän venyviä käsitteitä. Hedelmöityshoitolain käsittelyssä on päädytty siihen, että lapsella pitää olla oikeus tietää biologinen vanhempansa. Siksi sukusolun luovuttajan (lahjoittajan) henkilöys on voitava saada selville, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Nykyään näin ei ole, vaan lahjoittaja voi pysyä tuntemattomana. Itse en pidä välttämättömänä biologisen vanhemman henkilötietojen saantioikeutta, mutta tästä varmaan moni on perustellusti toista mieltä. Niin biologi kuin olenkin, ei vanhemmuus tai jonkun lapsena oleminen ole minusta ensi sijaisesti biologinen vaan sosiaalinen tapahtuma. Siksi oikeus ei olisi välttämätön, mutta ei siitä nyt ehkä suurta haittakaan ole muulle kuin hedelmöityshoitojen saannille. Moni nykyinen sukusolujen luovuttaja ei halua tulla tuntemattoman "vanhemmaksi", vaan luovuttamisessa on ollut kyse anonyymistä auttamisen halusta.

Oikeuksien kannalta tilanteesta tulee mielenkiintoinen. Kun biologista vanhemmuutta pidetään niin tärkeänä, että lakiin kirjataan hedelmöityshoidoilla alkunsa saaneiden lasten oikeus saada tietää biologinen vanhempansa, eikö silloin sama oikeus pitäisi taata ilman hoitoja syntyneille, luonnollisen hedelmöityksen kautta maailmaan tulleille lapsille? Erilaisissa tutkimuksissa on selvitetty sitä, kuinka suuri osa lapsista todella on "isiensä" lapsia. Muistaakseni tulokset siitä, kuinka suuri osa parisuhteessa syntyneista lapsista ei ole virallisen isänsä lapsia, vaihtelevat alle kymmenestä prosentista viiteentoista prosenttiin. Mikä on näiden lasten oikeus saada tietää biologinen isänsä? Eikö se ole lähtökohtaisesti sama kuin hedelmöityshoitojen avulla syntyneillä? Pitäisikö jokaisen syntyneen lapsen vanhemmille tehdä pakollinen isyystesti todellisen biologisen vanhemmuuden selvittämiseksi, koska biologinen vanhemmuus on niin merkityksellistä? Vastatkoot biologista vanhemmuutta (yli)korostaneet konservatiivit tähän oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvokysymykseen.

Ja sitten se Vihreiden puoluehallituksen tuore kannanotto. Tässä, olkaa hyvät:

Vihreiden puoluehallitus kiittää vastuullisia puoluejohtajia:
HEDELMÖITYSHOIDOISSA VOITTAVAT LAPSEN ETU JA IHMISOIKEUDET

Vihreiden puoluehallitus uskoo, että ensi viikon perjantaina eduskunnassa äänestettävässä hedelmöityshoitolaissa voittavat ihmisoikeudet ja lapsen etu sekä yksinkertaisesti "järjen ääni". Hallituksen linja - hedelmöityshoitojen salliminen myös yksin eläville naisille ja naispareille - on ollut Vihreiden selkeä linja jo vuosikaudet. Hallituksen esityksen voitto olisi paitsi lapsen edun mukaista niin se toisi maailmaan myös lisää toivottuja lapsia.

Vihreät kiittävät naapuripuolueiden johtohenkilöitä vastuullisuudesta ja inhimillisistä linjauksista asian käsittelyssä. Erityisen kiitoksen Vihreiden puheenjohtajalta Tarja Cronbergilta saavat keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen, SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen, jotka ovat olleet hallituksen lakiesityksen kannalla. SDP:n puoluehallitus ja suurin osa eduskuntaryhmästä päätyivät myös hallituksen lakiesityksen kannalle torstaina.

- Uskon, että hallituksen lakiesitys toteutuu, kun nyt suurten puolueidenjohdossa on löytynyt riittävää poliittista johtajuutta ja kannatusta hedelmöityshoitojen sallimisesta yksin eläville naisille ja naispareille - asia, joka on ollut arkea Suomessa jo kauan, mutta joka nyt vasta on saamassa lainvoiman. Tässä on nyt mahdollisuus osoittaa, että myös Suomi kuuluu niihin maihin, joissa kansalaisia kohdellaan tasavertaisesti ja ihmisoikeudet otetaan huomioon päätöksenteossa, Cronberg muistuttaa.

Vihreät muistuttavat, että tutkimusten mukaan vanhempien sukupuoli ei vaikuta lapsen kokemaan vanhemmuuteen tai lapsen myöhempään seksuaaliseensuuntautumiseen. Hedelmöityshoitojen salliminen kaikille ei veisi keneltäkään mitään pois eikä vahingoittaisi ketään. Hedelmöityshoitoja ei myöskään olla myöntämässä kenelle tahansa sitä haluavalle, vaan lapsen etu ja tasapainoinen kehitys on huomioitu hallituksen lakiesityksessä.

Duunia

Kuusi tuntia opetusta putkeen: kaksi tuntia metsätaloutta ja luonnonsuojelua, sitten kaksi tuntia kalan rakennetta, lopuksi kaksi tuntia maantiedon projektien ohjausta. Oppituntien päätteeksi työkaverit vienosti vihjaisivat, että kalan haju tuntuu kuulemma edelleen... Tuntien jälkeen suunnittelupalaveri kollegan kanssa. Sen jälkeen kiireellä keskikaupungille ja tarkastuslautakuntaa & kaupungin kurjaa taloustilannetta puoli viidestä seitsemään. Kotiin, hetki lepoa ja illan kouluhommiin. Huomiset kokeet ym. on tehty, nyt pitäisi vielä jaksaa pohtia kurssisuunnitelmia ensi jaksoon. Untakin tarvittaisiin. Pöydällä odottaa iso nippu hoitamattomia hommia ja kahdet tarkastamattomat kokeet, huomisen jälkeen kolmet. Huoh. Sen verran riivin vapaata, että katsoin Ögönaböjn. Suosittelen, Hetimiten huomenna keskiviikkona, jolloin se tulee uusintana. Etusormi FST:n nappulalle, Suomen digikansa!

Harhailevia ajatuksia villasukkien valtakunnasta

Tänään töissä olin kahteen otteeseen valvomassa ylioppilaskirjoituksia. Vuorossa oli pitkä kieli, koulumme oppilaat kirjoittivat pitkänä englantia tai venäjää.

Ylioppilaskirjoitusten valvominen on erilaista kuin mikään muu työtehtäviini kuuluva asia. Normaali koulupäivä ainakin meidän koulussamme on kiireinen tai erittäin kiireinen, hengähdystaukoja on harvoin. Mutta kun yo-nakki heilahtaa, vauhti pysähtyy tyystin. Kirjoitusten valvoja ei saa tehdä muuta kuin valvoa. Siis katsoa, kun toiset kirjoittavat. Istua tunnin, ja katsoa. Hyvässä lykyssä istua toisenkin tunnin, ja edelleen vain katsoa. Missä muualla nyky-Suomessa voi kokea tällaista? Ehkä museovahtina? Välillä moinen pysähtyminen kaiken säpinän keskellä tuntuu vaikealta. Sali on aivan hiljainen, mitä nyt joku saattaa yskiä, huokailla ja vähän rapistella papereita tai pillimehupakkausta. Ainoat ikkunat ovat katon rajassa, niistä näkyy vähän puiden latvusta ja pilvien kulkua. Tunnelmaa voisi kai kutsua zeniläiseksi. Miten tässä pysähtyneen hetken tilassa saa ajan kulumaan??

En tiedä, miten kollegat salissa ajan viettävät, mutta itse katselen usein villasukkia. Ja jalkoja. Oppilaat ovat fiksuja: kun pitää istua salissa kuusi tuntia yhteen menoon samalla jakkaralla, kannattaa pukeutua mukavasti. Mukavaan oloasuun kuuluu monen mielestä villasukat. Valvovan opettajan on hupaisa katsella nuorten sukkamallistoa ja yrittää arvuutella, kuka on kutonut sukkansa itse, kenen sukat ovat mummon puikoista ja kuka on joutunut turvautumaan ostosukkiin. Myös jalat ovat kiinnostavia. Pienellä tuolilla tunteja istuessa jalat hakeutuvat kullekin luonteenomaisiin asentoihin: yksi rummuttaa lattiaa lakkaamatta, toinen laskostaa jalkansa alleen ja viereinen kinttu tukeutuu lattiaan, kolmas heittää aistikkaasti jalan toisen polven päälle. Moni istuu risti-istunnassa pikku tuolillaan, jotkut kietovat jalkansa tuolinjalkojen ympärille kuin liaanit. Jalat voivat sojottaa suorina eteenpäin, ja joidenkin ajatus kulkee parhaiten reippaassa haara-asennossa. Niitä ihmettelen, jotka jaksavat pitkään istua tuolilla polviasennossa.

Tämä pysähtyneisyys, rauha ja ajattomuuden tunne on elämysnäytelmä kännyköiden, reaaliaikaisen tiedon ja elektronisten äänien maailmassa. Ja tämän voivat kokea vain opettajat, jotka miehittävät muutamaa katsojanpaikkaa. Oppilaat eivät koe tilannetta samalla tapaa, hehän ovat kansallisen perinnenäytelmämme näyttämöllä. Tilanne on unenomainen, mutta kirjoittajille tosi. Nuorten menneisyys ja tulevaisuus ovat samanaikaisesti läsnä. Kokelaat pinnistelevät onnistuakseen ja pelkäävät epäonnistumista. Toiset pärjäävät paremmin, toiset heikommin, ja joillakin ratkeaa siinä samalla osa tulevaisuutta.

Opettajallekin voi langeta katsojan sijaan näyttelijän rooli: opettaja voi päästä vessavuoroon. Silloin ammatillisena haasteena on kokelaiden pissattaminen: vieminen vessaan yksitellen ja ennalta-arvaamattomasti, häveliäisyyden ja kontrollin rajalla harhaillen. Voi vain arvata, mitä kokelaan päässä liikkuu, jos hän arvelee vieraan tai tutun opettajan kuuntelevan lorotusta tyhjässä pukuhuoneessa. Opettaja taas tietää olevansa oppilaalle osa muistoihin jäävää koe-elämystä.

Seuraavat perinnenäytelmän esityskerrat Norssin suurella näyttämöllä ovat ensi maaliskuussa. Vapaita katsomopaikkoja tarjolla hyvin rajoitetusti :).

TS eduskuntavaalikuvioista

Aamun Turun Sanomat pohti eduskuntavaalikuvioita, paikkajakoja ja mahdollisia läpimenijöitä. Minun kannaltani juttu oli oikein myönteinen, tällaisesta saa buustia omaan kampanjaan:

Vihreiden ainoa paikka on vuodesta 1995 saakka ollut turkulaisen Janina Anderssonin hallussa. Olisi mojova yllätys, jos hän tippuisi. Tavoitteena olevalle toiselle paikalle riittää sen sijaan pyrkyä. Turun kaupunginhallituksen jäsen Ville Niinistö oli kova nimi jo viimeksi. Toinen turkulainen Katri Sarlund johtaa puoluevaltuuskuntaa.
Vihreiden äänestäjäkunta on sen verran naisvaltaista, että läpi saattaisi hyvinkin sujahtaa kaksi naisehdokasta.

Jos tunnet kutsumusta lähteä auttamaan vaalityössäni, ota ihmeessä yhteyttä! Soita tai meilaa, yhteystietoni löytyvät kotisivuiltani. Erinomainen tukiryhmäni toimii jo, mutta mukaan mahtuu toki kaiken aikaa!

Muita mielenkiintoisia tekijöitä Varsinais-Suomen vaaliasetelmassa on lähinnä kaksi: ketkä onnistuvat kaappaamaan muihin tehtäviin siirtyneiden poliitikkojen ison äänipotin (Ville Itälä, Olavi Ala-Nissilä, Jukka Roos, Jan-Erik Enestam). Enestamin perintö Stefan Wallinille on selvä, mutta muun äänipotin jakautuminen on mielenkiintoista. Toinen kiinnostava seikka on, miten käy kristillisten paikan, onnistuuko Sari Essayah uusimaan paikkansa. Vaikka TS:n juttu ei suuria muutoksia ennustanut, on onneksi kyse kuitenkin politiikasta. Kaikenlaista voi sattua. Vain yksi merkittävä tapahtuma, ja poliittisen kaleidoskoopin maisema näyttää taas hieman erilaiselta.

Sunnuntai kului kotosalla, mitä nyt illaksi lähdin sateessa pyöräillen valtuustoryhmämme kokoukseen. Ei sillä sateella ole väliä, näin kuivan kesän jälkeen sade tuntui vain eksoottiselta. Kävimme läpi kaupunginvaltuuston ja -hallituksen esityslistoja. Kaupunginvaltuuston valmistelulista vaikuttaa taas höyhenenkeveältä - ihmettelen, miksi valmistelu ei tuota meille asioita päätettäväksi. Mikä mättää?

Kirjamessuamista

Päivä kului Kirjamessuilla totuttuun tapaan: jo eilisiltana suunnittelin lähteväni niin ajoissa, että ehdin tutustua messutarjontaan jo ennen oman päivystysvuoroni alkua, sitten päivystän pari kolme tuntia vihreiden kojulla, tsekkaan loput messuista ja lähden kotiin ostosten kanssa hyvissä voimissa. Messukeikan jälkeen käynti kotona ja paluu kaupungille seuraamaan jotain illan stand up-klubikeikkaa. Ja kuinkas sitten kävikään? Hyvä kun ehdin paikalle puoleenpäivään mennessä, jolloin päivystysvuoroni alkoi, taisin jopa hieman myöhästyä. Päivystin neljä tuntia, eli itseni aivan puhki, sitten söin jotain ja harpoin ruoka- ja kirjamessuosastot läpi niin väsyneenä, että en jaksanut keskittyä tarjontaan. Klubeja en jaksanut edes ajatella. Ja mies hyväkäs vielä sanoo, että "Mitä sä tuommoisia suunnittelit, kyllä mä olisin voinut sanoa jo eilisiltana, että ei tuosta tule mitään." Aaaargh! Näsäviisaat miehet - mitä Luoja oikein mietti ne keksiessään?!

Päivystys meni kivasti, jaoin tämän nettipäiväkirjan osoitetta kirjanmerkin muodossa. Väkeä kävi ja ihmiset suhtautuivat pääosin varsin positiivisesti. Moni tuli juttelemaan pidemmäksikin aikaa. Olen ollut jo sen verran kauan mukana Turun kunnallispolitiikassa, että asiaa riitti monella messuvieraalla. Keskustella haluttiin mm. bioenergiasta, jätteenpolttolaitoksesta, kouluverkkopäätöksestä ja kaavoituksesta. Turun vesihanke Virttaankankaalla herätti sekin tiukkaa keskustelua, mutta siinä ei yhteistä säveltä löytynyt.

Virttaankankaan tekopohjavesihanke on herättänyt ankaraa vastustusta, ja kyllähän minä sen ymmärrän. Varsinais-Suomen vihreissäkin mielipiteet jakautuvat voimakkaasti. En ole itsekään mielissäni siitä, että olemme tekemässä harjusta jättimäistä vedensuodatinta. Joskus on kuitenkin tilanteita, joissa asiat on todenteolla pantava puntariin. Vihreitä syytetään usein siitä, että me emme ajattele ihmistä, vaan vain luontoa. Yleensä tilanne on kuitenkin se, että luonnon riistämiselle on olemassa vaihtoehtoja. Turun raakavesitilanne on sellainen, että vaihtoehtoja ei paljoa ole. Moottoritie ei ole perusoikeus, eikä kauppakeskus, hiihto- tai autorata. Puhdas vesi on ihmisen perusoikeus. Kaupunginvaltuutettuna koen, että meillä on velvollisuus järjestää Turun seudun 300 000 asukkaalle puhdasta ja turvallista juomavettä, jopa vaikka luonnon kustannuksella. Tänään minua syytettiin luonnon tuhoamisesta, ja kyllähän minä olen sellaiseen suostunut, kun olen hankkeen hyväksynyt. Mutta en todellakaan kevein perustein, enkä minkään muun kuin ihmisten perusoikeuden tähden.

Yhdyskuntien juomavesihuoltoa järjestettäessä on marssijärjestys se, että jos on olemassa riittävästi puhdasta hyvälaatuista pohjavettä, käytetään sitä. Jos sitä ei ole, on tekopohjavesi hyvä vaihtoehto, tai sitten hyvälaatuinen pintavesi. Ja jos niitäkään ei ole, on turvauduttava jokiveteen tai huonoon järviveteen. Kiitos jääkauden ja Itämeren varhaisvaiheisiin kerrostuneiden savikkoalueiden, me varsinaissuomalaiset kärsimme täällä satojen tuhansien järvien maassa järvipulasta. Vesireservejä ei ole, ja jokiveden määrä ja laatukin vaihtelee suorassa suhteessa sademääriin. Tekopohjavesilaitoksen rakentaminen on tässä tilanteessa järkevä lähtökohta yli neljännesmiljoonan ihmisen juomaveden turvaamiseksi.

Ongelmaton tilanne ei kuitenkaan ole. Ensinnäkin on tietysti aivan älytöntä, että käytämme puhdasta juomavettä vessanpyttyjen huuhteluun. Jos meillä olisi kaksivesijärjestelmät tai kompostoivat wc:t, mitään tarvetta tekopohjaveden valmistamiseen ei olisi, vaan pärjäisimme luontaisella pohjavedellä. Kaksivesijärjestelmät tulisikin määrätä pakollisiksi kaikkiin uudisrakennuksiin, jotta edes muutaman sukupolven aikana tässä asiassa päästäisiin järkevämpään suuntaan.

Toiseksi myönnän, että olen huolestunut niistä uutisista, mitä Virttaankankaalta kuuluu. Erityisesti minua huolestuttaa se, onko harjusuodattimen suodatuskyky laskettu oikein. Olin alusta alkaen sitä mieltä, että Kokemäenjoen rantaan pitää rakentaa kemiallinen esikäsittelylaitos, jotta kiintoaines saadaan poistettua ennen sadeimeytystä harjuun. Näin ei käsittääkseni olla kuitenkaan tekemässä. Kustannuskysymys tämä ei mielestäni voi olla. Jos laitoksen rakennus- ja käyttökustannuksiin kohdistuvista säästösyistä onnistumaan tukkimaan harjusuodatin kiintoaineksella, on hanke mennyt erittäin pahasti pieleen. Tätä ei yksinkertaisesti saa tapahtua. Selvää on, että tekopohjavesi tulee pienessä määrin muuttamaan veden laatua ja ominaisuuksia, ja isossa määrin imeytysalueiden kasvillisuutta. Tämän hyväksyn. Mutta harjun tukkeutumisen riskiä ei voi ottaa.

Jos tätä riskiä ei pystytä poistamaan, on hanke peruutettava. Tällöin jäljelle jäisi raakavesiputken rakentaminen Turkuun, ja veden puhdistaminen Kokemäenjoen raakavedestä. Tilanne ei olisi hyvä, mutta senkin kanssa voisi elää. Vettä sentään riittäisi kuivinakin kesinä, vaikka raakaveden laatu ei olisikaan kansanterveyden kannalta paras mahdollinen. Nykytilannehan Turussa on se, että vesilaitoksemme tekee ihmeitä puhdistaessaan leväisestä savisameasta jokivedestä ihan hyvää juomavettä. Mutta kemikaaleja siinä vaaditaan, ja levämyrkkyjen riski on olemassa. Lisäksi ilmastonmuutoksen ennustavan tuovan entistä kuumempia ja kuivempia kesiä, joten helpommaksi vesihuolto ei ainakaan ole muuttumassa.

Virttaankankaan ihmiset ovat olleet tästä vesihankkeesta erittäin vihaisia, kuten oli tänään kanssani keskustellut rouvakin. Ja kuten jo kirjoitin, ymmärrän sen. Se, mitä en ymmärrä, on Virttaankankaan harjua asuttavien ihmisten muu toiminta. Maakuntahallitus ja sen lausuntojaosto joutuu jatkuvasti käsittelemään harjua kovertavia soranottolupalausuntoja. Seudun kuntien ja asukkaiden tahto tuntuu olevan, että vaikka harjua ei sovikaan käyttää tekopohjaveden suodatukseen, sen saa kuljettaa muualle rakennusmateriaaliksi ja tienpohjaksi kuorma-autolastillinen kerrallaan.

Juuri viime maakuntahallituksen kokouksessa (18.9.) kinasin jälleen kerran tästä asiasta. Meillä oli harjua tutkineen Turun seudun veden lausunto siitä, mihin harjun osiin kaivaminen tällä kertaa kohdistuu. Tein seuraavan muutosesityksen: "Varsinais-Suomen liitto katsoo, että lupahakemuksiin ei tule myöntyä. Kaivuualue katkaisisi harjuytimen lakiosat ja pinnan lähes 700 metrin matkalta harjun kulkusuunnassa ja pohjaveden virtaussuunnassa. Harjuydin on harjualueen tärkein hydrologinen yksikkö, joka kontrolloi pohjaveden virtausta luode-kaakko-suuntaisena vedenottoon suunnitellun alueen halki. Maa-ainesten otto aiheuttaa myös pohjaveden pilaantumisriskin." Tukea ei maakuntahallituksesta irronnut, ja epäilemättä Alastaron kunta myöntää tämänkin maa-aineksen ottoluvan riemunkiljahdusten saattelemana.

Toinen minua jurppiva ja harjunpuolustajien moraalista uskottavuutta koetteleva seikka on Alastaron moottorirata. Samat ihmiset, jotka sanovat Kokemäenjoen veden aiheuttavan ympäristökatastrofin ja tuhoavan harjun tyystin, hyväksyvät moottoriradan sijainnin ja kehittämisen pohjavesialueella! Jos minulta joku kysyisi jotain harjun pohjavesialueelle sijoitettavista toiminnoista, niin moottorirata kuuluisi sarjaan "kaikkein järjettömimmät ideat", samaan lokeroon bensa-aseman ja puunkyllästämön kanssa. Astetta mielettömämpään luokkaan sijoittuisi ehkä vain öljynjalostamo ja ongelmajätteen käsittelylaitos. No, maailma on täynnä mielipiteitä ja eriäviä näkemyksiä. Olkoon tämänkertainen Virttaankangasvuodatukseni osoituksena siitä, että asioihin voi olla monta näkökulmaa, eikä niiden välillä ole välttämättä mitään loogisuutta.

Lopuksi kirjoista. Niiden takiahan messuilla oltiin. Ostin kaksi: vaikka olin etukäteen vannonut, että en hanki enää yhtään keittokirjaa, tarttui matkaan edullinen Ruutukokin kasvisversio. Olen kohtalaisen hyvä arkiruokakokki, mutta maukkaiden kasvisruokien tekeminen on haasteellisempaa kuin liharuokien. Siksi etsiskelen reseptiapuja. Juhlaruokakokkia minusta ei saa, joten gourmet-kirjat voivat jäädä kirjakauppaan. Aistikas ruohosipulin asettelu ei nappaa rempseään keittiötyyliini ja kattamisen tajua minusta ei löydy. Leipurikaan en ole, gluteeniton leipominen muistuttaa liian helposti tapettiliisterin kaulitsemista. Piirakan pystyn pyöräyttämään, jos taikinan saa läiskiä vuoan pohjalle ja keskittyä täytteen valmistukseen. Emäntänä olen onnellisimmillani, kun voin täräyttää soppakattilan keskelle pöytää niin että roiskuu, ja kun vieraat syövät lautasellisensa tyytyväisinä ja santsaavat vielä toisen. Silloin tunnen onnistuneeni.

Toinen hankintani kertoo syvästä ja nöyryyttävästä uppoamisesta politiikan suohon. En ostanut mitään kulturellia, en romaania, en runoa, en tiedekirjaa, en mitään sielunelämää ja elämäntaitoa kehittävää, en edes sarjakuvaa. Ostin Ville Pernaan ja Ville Pitkäsen toimittaman teoksen "Poliitikot taistelivat - media kertoo. Suomalaisen politiikan mediapelejä 1981-2006." (Ajatus Kirjat, Gummerus 2006). Tämä on nyt tätä "hevosistaan hevosmies puhuu" -maailmaa... Puolustuksekseni voin sanoa ainoastaan, että kirjoittajat ovat Turun yliopistolta, sen poliittisen historian laitokselta. Ja selittelen vielä sen verran, että kotona on korkeuttaan huojuvat pinot lukemattomia tai puoliksi luettuja kirjoja, joten pinojen kasvattaminen ei tuntunut välttämättömältä. Katsotaan, mitä mielenkiintoista hankkimastani opuksesta löytyy. Mieheni sentään hankki jotain järkevää luettavaa: kalenterin historiaa, huhujen kulttuurihistoriaa, sarjakuvaa, jalkapallon maailmanselityksen ja Ramonesin täydellisen diskografian. Ehkä minä voin olla rauhassa poliittinen juntti, kun kotisohvalla löhöää eurooppalainen sivistys!

Mieheni ja minä olemme muuten aika erilaisia lukijoita. Hän lukee pääasiassa kirjan kerrallaan, pitipä sitä sitten kiinnostavana tai ei. Minä olen mielialalukija, jolla on kevyesti kymmenen kirjaa kesken samaan aikaan. Sitten, kun minulla on aikaa, katselen keskeneräisten kirjojeni pinoa ja mietin, millainen olo minulla on. Esimerkki: väsyttää, ja katselen kirjapinoa. Dekkari - ei oikein jaksa. Romaani - ei tuo, ei tuokaan. Eikä tuo - se on liian tylsä/ahdistava/hömppä. Tietokirjallisuutta - ei ei. Itsensä kehittämistä - harkitaan. Kunnes katse harhailee lattialla makaavaan lehteen: uusin Gloria - joo! Talvisin kertyy aloitettuja kirjoja, kun ei kerta kaikkiaan löydy aikaa ja keskittymisrauhaa niiden lukemiseen. Loma-aikoina luen niitä loppuun ja hankin uusia.

Runsas lomalukeminen on myös kielenhuoltoa. Esityslistat ovat pääosin kielellistä saastaa, ne tuppaavat raunioittamaan ihmisen hyvän kielen tajun. Otetaanpa nyt satunnaisotannalla esimerkit tänä viikonloppuna lukulistalla olevista esityslistoista:

• kaupunginvaltuuston valmistelulista: Rakennusvalvontatoimisto pitää perusteltuna määrätä valvontamaksusta rakennusvalvontataksassa, koska kiinteistölaitos katualueiden haltijana on valvonnan kohde, eikä valvonnan uskottavuuden kannalta ole sopivaa, että valvoja ja valvottava sopivat valvonnan hinnasta.
• sama: Kestävän kehityksen ohjelman tavoitteiden täyttyminen vaatii tavoitteita tukevien käytäntöjen omaksumista jokapäiväiseen työhön sekä eri osatekijöiden välisten syy- ja seuraus-suhteiden ymmärtämistä niin arkityössä kuin päätöksenteossakin.
• kaupunginhallituksen esityslista (jota minunkin on pakko seurata, vaikka en kh:n jäsen olekaan): Esitetyt kehittämistoimet osaamiskapasiteetin ja toiminnan laadun nostamiseksi ovat oikean suuntaisia ja tukevat paremmin toiminnan aluevaikuttavuutta.
• sama: Maankäyttö- ja rakennuslain 177 §:n mukaan, jollei kunta huolehdi tarpeellisten yleiskaavojen tai asemakaavojen laatimisesta taikka pitämisestä ajan tasalla ja on ilmeistä, että se vaikeuttaa laissa alueiden käytön suunnittelulle tai rakentamisen ohjaukselle asetettujen tavoitteiden toteuttamista, ympäristöministeriö voi asettaa määräajan, jonka kuluessa sitä koskeva päätös on tehtävä.
• tarkastuslautakunta: hmm. Eipäs ollutkaan tullut esityslistan julkiset osat ajoissa verkkoon, täytyy huomauttaa asiasta toimistoon.

Poliitikkoihin voisikin suhtautua astetta nykyistä kunnioittavammin ihan pelkästään sen takia, että he päivät pääksytysten joutuvat lukemaan tällaista jargonia. Se kysyy kestävyyttä. Esityslistoihin pitäisikin liittää tupakka-askin kaltainen varoitusteksti: Tämän asiakirjan lukeminen voi vammauttaa kielitajusi. Vastalääkkeeksi on tietenkin nautittava oikeaa kirjallisuutta. Mutta kai virkakieltäkin voi vaatia kehittymään ymmärrettävämmäksi?

Kolumni Silta-lehdessä 2/2006: Itä-Turku edelläkävijänä

Kirjoitin kolumnin Itä-Turun aluekumppanuuden eli Varissuon ja Lausteen alueiden SILTA-lehteen nro 2/2006. Lehti ilmestyi syyskuun lopussa. Kolumni löytyy myös osoitteesta http://213.138.149.250/public/download.aspx?ID=22646&GUID={0690BCBA-0E6F-48A0-ADD3-3AB03B81D6CF} Tässä sama kirjoitus myös tänne päiväkirjaan:

--------------------------------------------------------
Itä-Turku edelläkävijänä

Kansainvälisyys on suosittu juhlapuheiden aihe. Moni juhlapuhuja on tullut kehuneeksi, kuinka Turusta on kehittymässä kansallisesti ja kansainvälisesti vetovoimainen kulttuurin ja osaamisen keskus ja peräti Euroopan kulttuuripääkaupunki. Vaan missä mahtaa olla kaupunkimme kansainvälisin paikka? Kaupungintalolla? Satamassa? Yliopistolla? Biolaaksossa? Ehei. Turun kansainvälisin paikka on bussi nro 32 välillä Kauppatori - Varissuo.

Ihmiskunta on kehittänyt satojen vuosien ajan yhä tehokkaampia liikkumisvälineitä. Maailma on muuttunut juuri sellaiseksi kuin olemme halunneet: liikkuvaiseksi. Ja siinä ohessa pienemmäksi. Thaimaan pakolaisleirit, sodan runtelema Somalia, hajonnut Jugoslavia ja maaton Kurdistan ovat tulleet juuri niin lähelle kuin on lähin lentokenttä. Maailman kulttuurien kirjo muuttaa hiljalleen lähikauppaan, koululuokkaan ja naapuriin.

Kansainvälistymispuheiden pitäjät harhautuvat kuitenkin harvoin itäiseen Turkuun etsimään rakennusaineita kaupungin kansainvälistymisstrategian toteutukseen. Kaupunkiin tulleet arvovieraatkaan eivät löydä itseään "kolmekakkosesta" tutkailemasta Turun tulevaisuuden mahdollisuuksia. Arkeaan elävä monikulttuurinen Itä-Turku on liian lähellä, jotta sen voimavaroja ja haasteita osattaisiin katsoa tulevaisuusnäkökulmasta. Ehkä se tuntuu myös uudella tavalla vieraalta, vaikka Turku toisaalta onkin ollut vuosisatoja kansainvälisen kaupan ja ulkomaanliikenteen suomalainen keskus.

Uutuus näkyy siinä, että emme vielä osaa puhua monikulttuurisen yhteiselämän haasteista Suomessa. Keskustelu tyssää maahanmuuttoon vihamielisesti suhtautuvien siilipuolustajien täystyrmäykseen. Emme myöskään tunnista maahanmuuttoon liittyviä hyviä asioita. Itä-Turku on kehityksessään monta askelta muuta Suomea edellä: täällä eletään jo monikulttuurista arkea. Päivisin Turun normaalikoulussa työskentelevät rinta rinnan ja sovussa perinteiset suomalaislapset, paluumuuttajat ja pakolaislapset, toisen sukupolven maahanmuuttajataustaiset uussuomalaiset ja kaupungin elinkeinopolitiikan kärkien jälkeläiset. Miten saisi heidän vanhempansa tekemään samaa? Ymmärrys ja yhteistyö kasvavat kohtaamisesta – on siis järjestettävä tilaisuuksia joissa kohdataan. Norssissa järjestettiinkin syyskuun puolivälissä ensimmäistä kertaa yhteinen vanhempainilta Norssin, Varissuon koulun ja Turun kansainvälisen koulun oppilaiden vanhemmille.

Itselläni pyörähti tänä syksynä käyntiin kymmenes työvuosi Norssissa, jonka peruskoulun oppilaista noin 40 prosentilla on äidinkieli joku muu kuin suomi. Tässä ajassa olen jo ehtinyt testaamaan, mitä tarkoittaa juhlapuheissa toistuva lause "monikulttuurisuus on rikkaus". Tällä tarkoitetaan usein sitä, miten me opimme asioita toisista kulttuureista. Mutta olen huomannut, että muiden kulttuurien keskellä opin koko ajan myös omasta kulttuuristani. Suomalaisuuteni ei laimene, erilaisuus ei ole uhka vaan mahdollisuus. Monikulttuurisuus syventää suomalaisuuttani: nykyään ymmärrän itseäni ja omaa kulttuurista taustaani paremmin. Peilaan itseäni muihin ja tunnistan, miten kristillisyys, muinainen pakanallisuus, luonnonrauha, suomalainen taide, tiede ja tavat ovat muokanneet minua kulttuurini kautta. Tiedän paremmin, kuka olen, koska ymmärrän paremmin, mistä tulen. Tällainen rikastuminen ei ole keneltäkään pois, mutta minulle se on lisää. Ja se tuntuu hyvältä.

Rikkaus asuu myös nuorissa tekemisen ilona ja pärjäämisen intona. Juttelin taannoin maahanmuuttajataustaisen lukiolaistytön kanssa niitä näitä, ja tuli puhe kielten opiskelusta. Minulle selvisi, että oppilaani puhuu jo seitsemää kieltä. Jos olisin yritysjohtaja, ottaisin hänet heti kesätöihin Aasian myyntiosastolle. Norssin puhutuimmat kielet ovat suomen jälkeen albania, venäjä, arabia, kurdi ja vietnam. Kuuluuko tämä kielivalikoima kaupungin juhlapuheissa? Ei vielä, mutta toivottavasti pian.

Kulttuurien kohtaaminen aiheuttaa myös ongelmia. Työttömyys ja kielitaidon puute eristää maahanmuuttajia neljä seinän sisään. Suomalaisten kontaktien puute aiheuttaa pelkoa: sitä kaihtaa, mitä ei tunne. Villinä virtaava viina ja nuorten seksisuhteet pelottavat vanhempia. Perheiden sisäinen järjestys järkkyy, kun kieli- ja kulttuuritaitoiset lapset karkaavat vanhempiensa käsistä. Tilanne saattaa synnyttää myös väkivaltaa. Eikä kielitaidottomana vanhuksena ole kiva olla.

Ratkaisun avaimet ovat yhteiselossa ja keskustelutaidoissamme. Mitä paremmin me suomalaiset osaamme ottaa maahanmuuttajat elämään kanssamme arkipäivää, sitä paremmin maahanmuuttajat ja me itse tutustumme suomalaisuuteen. Käydään yhdessä töissä, pelataan, jumpataan, kutsutaan syömään, mökille ja sienireissulle ja sovitellaan ristiriidat keskustelemalla. Luodaan yhteyksiä ja katsotaan ihmistä ihmisenä. Näin Itä-Turku näyttää tulevaisuuden mallia muulle Suomelle.

Katri Sarlund
Turun kaupunginvaltuutettu (vihr.)
Turun normaalikoulun biologian ja maantiedon opettaja

Liikenteessä ja liikenteestä

Perjantai kului Vikingin botskeilla. Olin Audiatorin järjestämällä koulutusristeilyllä mallia "Ahvenanmaan putkikävely": laivalla Maarianhaminaan, siellä laivanvaihto ja saman tien takaisin. Seminaari oli tarkoitettu Varsinais-Suomen ja Satakunnan kuntien ja kuntayhtymien tarkastuslautakunnille, talousjohdolle ja kunnan muulle johdolle. Seminaarissa käytiin läpi muuttuvaa kuntaympäristöä, tarkastustoimintaa ja tarkastuslautakuntien arviointityötä – tai ainakin piti käydä. Ikävä kyllä minulle tämä seminaari ei hyvän kuuloisesta ohjelmastaan huolimatta antanut paljoakaan. Yksi esitys oli sentään ihan hyvä, se sisälsi ajattelemisen arvoisia asioita, ja siitä kiitos. Muutoin ohjelma ei mielestäni jäsentynyt antoisaksi kokonaisuudeksi. Harmi. Yleensä tällaiset seminaarit ovat varsin hyviä.

Tarkastuslautakuntien koulutuksen perusongelma on, että tarkastuslautakuntien toiminta on eri kokoisissa kunnissa kovin erilaista. Pikkukunnissa toimintaa hoitaa lautakunta ja sen puheenjohtaja. Yleensä puheenjohtajaa avustaa tilintarkastaja, vaikka arviointi pitäisikin olla tilintarkastuksesta erillistä toimintaa. Suurissa kunnissa on ammattityövoimaa. Meillä Turussa on revisiotoimistossa kuusi ammatti-ihmistä pyörittämässä arviointitoimintaa ja toimistoa, Helsingissä kuulemma parikymmentä! Pikkukunnissa ei yleensä ole ainoataan. Toki myös tarkastettavan ja arvioitavan toiminnan määrä on näissä isoissa ja pienissä kunnissa eri planeetoilta. Tästä syystä antoisimpia tarkastuslautakuntien koulutustilaisuuksia ovatkin vertaistilaisuudet, joissa isot tapaavat isoja ja pienet pieniä, ja joissa voi jakaa yhteisiä ongelmia.

Kotiin päästyäni meinasi mennä tuliaisfernetti väärään kurkkuun, kun telkkarissa uutisoitiin perjantaina päätetystä liikenteen runkoverkosta. Näin nopeasti kuvan, joka näytti siltä kuin Turku-Toijala –väli olisi sittenkin jätetty lopullisen ratkaisun ulkopuolelle. Runkoverkosta käytiin karmea vääntö vuosi sitten. Liikenneministeriö oli rakentanut runkoverkkomallin luonnoksen pohjalta, jota voisi kai parhaiten kuvata sanalla "viuhkamalli": kaikki reitit alkoivat Vuosaaren tulevasta satamasta. Poikittaisyhteydet maan pohjoisemmissa osissa eivät olleet verkon suunnittelijoita paljoa kiinnostaneet. Luonnoksesta nousi hirveä haloo ja kalabaliikki, myös meillä täällä Varsinais-Suomessa. Sen tuloksena Turku-Toijala-rata pääsi tavaraliikenteen runkoverkkolistaukseen mukaan. Onneksi olin tänään pikaisessa kuvatulkinnassani väärässä. Nettitarkistus kertoi, että Turku-Toijala-yhteys on edelleen mukana raskaan tavaraliikenteen runkoverkossa. Turun ja Naantalin satamillehan tämä yhteys on elintärkeä. Henkilöliikenteen runkoverkkoon tämä yhteys ei kuulu, joten nopeita junayhteyksiä ei ole välille tulossa. Runkoverkkoon kuuluminen on olennaista, koska se tietää rahaa yhteyden ylläpitoon ja laadun parantamiseen.

Turun ja Naantalin sataman merkitystä ja kokoluokkaa ei oikein tunnuta valtakunnassa ymmärrettävän, ja tämä asennoituminen näkyi myös runkoverkkokeskustelussa. Syynä lienee se, että nämä kaksi merkittävää satamaa toimivat aivan erillään. Todellinen alueellinen merkitys on tietenkin niiden yhteenlaskettu merkitys, mutta mistä tilastosta sen saat lukea? Et mistään, koska ne ovat hallinnollisesti yhtä läheiset kuin Rauman ja Hangon satamat, eli eivät mitään. Mistä seuraa poliittinen vaade: Turun ja Naantalin satamat on yhdistettävä! Kaikki muu on haihatusta. Jos suora yhdistäminen sattuu liikaa, aloitetaan sitten yhteistoiminnan ohjelmallisella syventämisellä, ja edetään sitä rataa. Pääasia on, että aloitetaan. Helsingin Vuosaaren satama on kohta valmis ja kilpailusta tulee erittäin kovaa. Ugh.

Kotiin päästyäni lukaisin tuoretta Vihreää Lankaa. Se kertoi, että Rosa Meriläinen (Tampere/Pirkanmaa) ei lähde ehdolle kevään eduskuntavaaleissa. Olen sekä pahoillani että en ole. Rosa on hyvä poliitikko, hänellä on erinomainen järjenjuoksu eikä hänestä ole kiva luopua. Eduskuntakausi on kuitenkin ollut hänelle piinallinen kujanjuoksu, eikä sitä ole ollut kiva seurata. Rosa tekee varmaan aivan oikein valitessaan itselleen aikaa ajatteluun ja perhe-elämään. Uskon, että hän palaa vielä takaisin, kun saa sopeutettua samaan nahkaan omanlaisensa persoona-Meriläisen ja kansalaisten odotuksia vastaavan poliitikko-Meriläisen. Yhtälö on ongelmallinen, mutta tuskin ratkaisematon, jos on rauhaa ratkaisun pohtimiseen.

Lopuksi piti vielä kommentoida (heh, viittaan itseeni) eilistä kansalaisyhteiskunta- ja yhteisöllisyyskirjoitustani. Ei huvittanut, vaan raivostutti, kun muutama päivä sitten kokoomustäti Hanna-Leena Hemming teki eduskuntakyselyn Luontoliiton ja Animalian koulukäyttöön tarkoitetuista oppimateriaaleista. Hesari kirjoitti maanantaina: "Tasapuolisuutta yhden asian liikkeiden julistamasta totuudesta on vaikea löytää", perustelee Hemming. Materiaalissa keskitytään hänen mielestään turkistarhauksen kieltävien asenteiden muokkaukseen ja tuotantoeläinten rajoittuneisiin elinoloihin. "Muun muassa kaikkien broilerien todetaan olevan sairaita." "Aikooko hallitus valvoa opetuksen sisällön tasapuolisuutta ja tasa-arvoisuutta niin, että myös vastakkaisen näkemyksen omaavilla on mahdollisuus tuoda opetuksessa esiin oma kantansa kouluissa?" Hemming kysyy."

Haloo? Tässä maassa on meneillään valtavat ponnistelut kansalaisvaikuttamisen lisäämiseksi kouluissa. Nuorille vaaditaan näytettävän mallia siitä, miten aktiivinen kansalaisyhteiskunta toimii, ja heitä pitää kehottaa kantamaan oma kortensa kekoon. Ja sitten tämä kokkaritäti menee ja alkaa valittaa siitä, kun näin tapahtuu ja kun järjestöt tekevät asiallisesti sitä työtä, josta heidät tunnetaan. Mitäpä jos Hanna-Leena ja kokkarikumppanit nyt vaan luottaisivat siihen, että suomalainen Pisa-menestynyt opettaja osaa sanoa oppilailleen, että tänään meille esitellään yksi, mutta ei suinkaan ainoa näkemys asiaan.

Meriläisen Rosakin löysi Hesarin jutussa asiaan oivan näkökulman: "Vihreiden edustaja Rosa Meriläinen perää eettisten näkökulmien tasapuolista esilletuloa sillä perusteella, että tehomaatalouden tuotteita puolustaviin tiedotuskampanjoihin on myönnetty paljon enemmän julkista tukea kuin vaihtoehtoista näkökulmaa esittäviin hankkeisiin. Luonto-Liiton ja Animalian kampanja on saanut 23 000 euroa yhteiskunnan tukea. Esimerkiksi turkistuottajien tuki lasketaan sadoissa tuhansissa. "

Yhteisöllinen koulu – asiaa opettajille

Torstai kului Helsingissä. Olen työni puolesta ollut vuoden verran mukana hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaan kuuluvassa Opetusministeriön projektissa Osallistuva oppilas - yhteisöllinen koulu. Projektissa on mukana Norssien väkeä ympäri Suomea: meitä ohjaavia opettajia, oppilaskunnan ohjaajia ja pari didaktikkoakin. Meitä on koulutettu edistämään työyhteisöissämme oppilaskuntatoimintaa ja yhteisöllistä toimintakulttuuria. Hieman hankalaa on se, että meidän koulustamme ei mukana ole oppilaskunnan ohjaajia, vaan meitä tavallisia riviopettajia. Ei ole kovin helppoa toimia muutosagenttina niin isossa työyhteisössä kuin mitä meidänkin koulumme on: 1050 oppilasta, toistasataa opettajaa, muutama sata opettajaksi opiskelevaa ja koulun muu henkilökunta. Mene siinä sitten neuvomaan, että ei kuulkaa, nyt täytyy ruveta tekemään hommat eri lailla. On kestänyt kohtalaisen kauan päästä sinuksi hankkeen kanssa, mutta eiköhän tämä nyt tästä ala edetä. Pääsimme tänään mielestäni kivalla tavalla eteenpäin, keksimme konkreettisia tapoja, joilla voimme edistää yhteisöllisiä työtapoja suuressa työyhteisössämme ilman, että kollegojen jo ennestään jättimäiseen työtaakkaan kohdistuu kohtuutonta rasitusta.

Koulutus on tarjonnut uusia työtapoja ja kohtuullisen määrän ajatuksia. Kaikkien niiden opettajien, jotka omassa työssään ohjaavat oppilaskuntia, tai joita sellainen nakki uhkaa, kannattaa hankkia projektin tuotoksena syntynyt julkaisu Osallistuva oppilas – yhteisöllinen koulu. Oppilaskunnan ohjaavan opettajan opas. (Opetusministeriön julkaisuja 2005:19, Leena Nousiainen & Ulla Piekkari). Kirjasta on oikeasti hyötyä silloin, kun pitää pohtia oppilaskunnan merkitystä, hallituksen jäsenten valintaa ja työtapoja. Kirjassa opastettuja menetelmiä voi käyttää myös oppitunneilla ja luokanohjaajan tunneilla, kun pitää käsitellä yhdessä asioita. Opas löytyy netistäkin, sen voi ladata sivulta http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2005/osallistuva_oppilas_yhteisollinen_koulu . Projekti on tuottanut lisäksi oppilaskunnan toiminnasta ja yhteisöllisestä kokouksesta kertovat videot.

Tänään arvioimme taulukon avulla oppilaskuntien valintamenettelyjä. Taulukon käytön hyvä puoli on, että se ohjaa toiminnan kehittämiseen ja erityisesti oppilaan roolin korostamiseen. On aina pohdittava, kenen ehdoilla nuorille järjestetään toimintaa. Aikuisten mielestä jäsentynyt toiminta ei välttämättä innosta nuoria, malli ei tunnu omalta. Jos tehdään nuorten ehdoilla, voi aikuisen olla aluksi vaikea nähdä kaaoksessa mitään mieltä. Juuri kun on menettämässä toivonsa sen suhteen, että tästä voisi tulla yhtään mitään, kaikki selkenee: nuoret saavat hommansa pyörimään ja tuottavat useimmiten upeita tuloksia. Sama se, onko kyse oppituntiprojektista vai oppilaskuntatoiminnasta; perussääntö on, että kaaoksen kautta voittoon. Ohjaajaa tarvitaan, jos kaaoksesta ei löydykään ulospääsytietä. Silloin on tilausta aikuisoppaalle.

Mitäpä muuta mielenkiintoista tuli esille? Juttu kulki myös opettajankokouksiin. Havahduin siihen, että niin paljon kuin itse juoksen erilaisissa kokouksissa, opettajankokoukset ovat ainoita, joita inhotaan ja joista yleisesti karataan kesken kaiken. Minusta syy on siinä, että opettajankokoukset eivät useinkaan ole oikeita kokouksia. Ne ovat pääasiassa yksisuuntaisia informaatiotilaisuuksia, eivät työyhteisön sitä itseään koskevaa päätöksentekoa. Ja kun on kyse päätösasioista, ei keskustelua ja päätöksentekoa eroteta riittävän selvästi toisistaan. Lopulta ei välttämättä olekaan selvää, päätettiinkö jotain, ja jos, niin mitä.

Meille esiteltiin yhteisöllistä kokousmallia, jossa kokouksen valmisteluun kuuluu asioiden tuonti valmistelulistalle myös tiimien, työ- ja aineryhmien kautta. Aika ennen kokousta on tärkeä. Itse kokous alkaa virittäytymisellä, joka voi olla kahvi ja sosiaalinen hetki, tai esimerkiksi lyhyt porinatuokio ihmisten kanssa, joille et sinä päivänä ole vielä sanonut mitään. Esityslistalla erotellaan asiat ryhmiin I, K ja P: informaatioasiat, keskusteluasiat ja päätösasiat. Asioiden käsittelyä jaetaan keskusteluosuudessa pienempiin ryhmiin kuten vakiotiimeihin tai sekoitettuihin ryhmiin. Tulokset ehditään kokoamaan, jos jokainen ryhmä sanoo yhden tai muutaman tärkeimmän asian/tekemänä havainnon. Yhdessä pienryhmien asiat sitten täyttävät "koko korin". (Tässä käsittelyvaiheessa ryhmät voivat tarvittaessa tehdä käsiteltävässä asiassa myös omia luovia ehdotuksia, joita ei saa vielä mitenkään kritisoida. Ehdotukset tarkastellaan seuraavaksi arviointikeskusteluna +/- -tarkastelun avulla esimerkiksi pienryhmissä.) Koontavaiheessa tehdään päätökset ja sovitaan jatkosta. Päätöksiin sitouttamiseksi jokainen voi käyttää parinsa kanssa lyhyen puheenvuoron siitä, mitä päätös merkitsee minun omassa työssäni ensi viikolla/kuussa/jne. Ennen kokouksen päättämistä on vielä viimeinen lyhyt kokousarvioinnin vuoro: hyvät asiat sanotaan ääneen, se osoittaa yhteisön arvostamista. Huonot fiilarit sanotaan kehittämismielessä. Sopiva hyvän suhde kritiikkiin on 2:1, eli kaksi plussaa, yksi miinus.

Kuulostaa ensin hieman sekavalta, mutta luulen, että tässä on vissi järki, ja menetelmää kannattaisi kokeilla. Jos tällaiseen menettelyyn opitaan, se käy kuin tanssi, ja kokousten rooli muuttuu passiivisesta vastaanotosta aktiiviseksi osallistumiseksi. Yritetään siis innostaa asiaan oman koulun väkeä…

Mielenkiintoinen keskustelu syntyi myös luokanohjauksen didaktiikasta. Koulutuksessa on mukana sekä luokanopettajia että yläkoulu- ja lukiotason aineenopettajia. Koulutuksen sisällöt ovat kuitenkin sellaisia, että ne painottuvat pitkälti paitsi oppilaskunnan ohjaajan, myös luokan/ryhmänohjaajan ja luokanopettajan tehtäviin. Toki tavallisella aineenopettajallakin on oma selvä vastuunsa koulunsa yhteisöllisyyden ja oppilaiden kansalaisvaikuttamistaitojen kehittymisestä. Luokanopettajilla yhteisöpedagogiset toimintatavat tulevat luonnostaan opetukseen ja opetusharjoitteluun mukaan jollakin tavalla (vaikkakaan ei nähtävästi riittävästi), mutta aineenopettajilla tilanne on heikompi. Aineenopettajakoulutuksessa didaktikot opettavat oman oppiaineensa opetusta, ja sitä opetusharjoittelijat tulevat myös harjoittelemaan. Luokanohjaajaharjoittelu on lähinnä sattuman tulosta: oma ohjaaja voi olla luokanohjaaja tai sitten ei, ja vaikka olisikin, ei yksi LO-tunti kerran kuussa tai kahdessa tee siitä olennaista elementtiä opetusharjoitteluun. Eikä omakaan ohjaaja ole välttämättä saanut mitään koulutusta niihin pedagogisiin menetelmiin, joita olisi hyvä käyttää luokanohjauksessa kehittämässä luokan ja koulun sisäistä yhteisöllisyyttä. Vaikka kuinka pyritään ottamaan opiskelijat laajasti osaksi koulun muuta toimintaa, ei tulos ole ehkä aivan toivottu. Miten siis voitaisiin kehittää aineenopettajien opettajankoulutuksessa luokanohjaajantehtäviin kasvamista? Kaikista ei tietty luokanohjaajia tule, mutta monesta kumminkin, ja menetelmällinen osaaminen opettajankouluttajapuolella olisi hyödyllistä sekä luokanohjaajan tehtävien että oman työyhteisön kehittämisen vuoksi.

Harmi, että jouduin lähtemään Helsingistä kotiin kesken kaiken. Koulutus jatkuisi perjantaina, jolloin sinne tulisi visiitille myös didaktikkoja eri puolilta Suomea. Joudun kuitenkin menemään perjantaina muihin tehtäviin, joten Turun norssin kaksi kollegaa jäivät pitämään lippuamme heilumassa.