Perustulo ja sosiaaliturvan remontti puhututtaa

Turun Sanomien pääkirjoitus käsitteli tänään perustuloa otsikolla "Tukiviidakon karsinta tuskin onnistuu perustulon avulla". Aiheen kirjoitukseen antoi Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtanen, joka muutama päivä sitten samaisen TS:n haastattelussa vaati, että "nykyinen, tilkkutäkkimäinen sosiaaliturvajärjestelmä on uudistettava perusteellisesti".

"Korjaaminen ja paikkaaminen eivät enää riitä, vaan pitää ottaa täysin uusi asento, Huuhtanen painottaa. Uudistushankkeessa ei pidä Huuhtasen mielestä tyytyä tarkastelemaan pelkästään sosiaaliturvan tasoa. On myös otettava huomioon eri toimenpiteiden yhteensopivuus, verotus ja kannustus työntekoon." kuului Huuhtasen viesti TS:ssa 24.12, ja jatkui: "Nykyinen sosiaalietuusjärjestelmä on syyperusteinen. Uudistuksen tavoitteena Huuhtanen pitää siirtymistä kohti toimeentuloperusteista järjestelmää. - Poistettaisiin nykyiseen järjestelmään sisältyviä, osittain järjestelmän tilkkutäkkimäisen rakentamisen seurauksena syntyneitä epäkohtia. Tuloksen tulee olla mahdollisimman yhtenäinen, läpinäkyvä, aukoton ja hallinnollisesti virtaviivainen toimeentulojärjestelmä, joka mahdollistaa nykyistä paremman elämänhallinnan ja turvallisen työllistymisen, Huuhtanen linjaa.".

Tämän enempää ei juuri voi puhua perustulojärjestelmän puolesta sanomatta suoraan sanaa "perustulo". Huuhtanen tietää (kuten myös me vihreät), että aivan käden käänteessä iso uudistus ei toteudu. Siksi Huuhtasella on alkajaisiksi tarjota vaihtoehto, joka sekin kuulostaa tutulta: "Suurta uudistusta odotettaessa joudutaan kuitenkin jatkamaan nykyjärjestelmän pahimpien aukkojen tilkitsemistä. Huuhtanen esittää, että seuraava hallitus varaisi 500 miljoonaa euroa neljän vuoden aikana käytettäväksi kiireellisimpiin rukkauksiin parantamaan järjestelmän toimivuutta. Työmarkkinatuen nostaminen ja toimeentuloetuuksiin kohdistuvan verotuksen keventäminen ovat Huuhtasen listalla kärjessä. Samalla tulisi korottaa muun vähimmäisturvan kuten kansaneläkkeen sekä sairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan vähimmäistasoa. ... Hallitusohjelmaan pitäisi ottaa myös ns. Soininvaaran etuoikeuden laajentaminen. Tämä tarkoittaisi toimeentuloasiakkaan sallittujen työtulojen määrän korottamista.".

Vihreät esittelivät perustulomallinsa luonnosta joulukuun alkupuolella puoluevaltuuskuntamme kokouksessa Joensuussa (ks. pari bloggausta taaksepäin raportti kokouksesta). Mallin esitteli puolueen turkulainen varapuheenjohtaja Ville Niinistö. Villen esityksen viimeinen PowerPoint-slaidi käsitteli juuri tätä välivaiheen toimintaa. Perustulotyöryhmämme oli muotoillut tarvittavat toimet pääpiirteissään näin:

On todennäköistä, että perustuloa kohti edetään askeleittain. Seuraavilla askelilla voidaan saavuttaa perustulon kaltaisia vaikutuksia ja ohjata järjestelmäämme kohti perustuloa:

1. Pienituloisten veroale – alle 1 000 euron kuukausitulot verovapaiksi
- Matalatuottoinen työ on tehty nykyään kannattamattomaksi. Pienituloisten veroale vähentäisi köyhyyttä ja lisäisi työn kannattavuutta työntekijälle perustulon kaltaisella tavalla.

2. Sosiaaliturvajärjestelmän yhtenäistäminen
- Yksi, yhtenäinen syyperusteinen perusturva, jolla on yhtenäiset myöntämisperusteet (työmarkkinatuki, peruspäiväraha, sairauspäiväraha, minimivanhempainraha, kansaneläke, kotihoidontuki). On kohtuutonta, että nykyisin eri syistä pienituloiset asetetaan keskenään eriarvoiseen asemaan.

3. Sosiaaliturvan ja työn yhdistämisen helpottaminen
- Sosiaaliturvajärjestelmää on uudistettava siten, että työn vastaanottaminen (myös osa-aikaisen ja keikkatyön) on työnhakijalle kannattavaa. Uudistus on toteutettava siten, että se ei rankaise vaan kannustaa sosiaaliturvan varassa eläviä.

4. Yrittäjien ja apurahaa nauttivien sosiaaliturvan vahvistaminen
- Yrittäjien (ja heidän puolisoidensa) ja apurahalla työtä tekevien sosiaaliturva ei nykyisellään ole palkkatyön tasolla (ansioeläkkeen puuttuminen, toimeentulotuen tiukemmat ehdot jne.). Yrittäjyyttä ja luovaa työtä on tuettava saattamalla heidän oikeutensa palkkatyön tasolle ansiotason siitä kärsimättä.

Tämän päivän TS-pääkirjoitus toivoi sosiaaliturvan uudistamisen nousevan vaalikeskusteluissa keskeiseksi teemaksi. En voisi olla enempää samaa mieltä. "Perusturvan elementteihin kaivataan isoja korotuksia. Jälkeenjääneisyyden korjaaminen kertarysäyksellä tuskin onnistuu. Olisikin järkevää liittää tasokorotuksiin rakenteellisia uudistuksia.", TS jatkoi. Edelleen samaa mieltä. Mutta sitten tuli epäilyksen paikka: "Suomessa sosiaalisia tulonsiirtoja maksetaan erityisten erikseen mainittujen syiden perusteella. Tällaisen syyperustaisen turvan vaihtoehtona on kaikille automaattisesti lankeava kansalaispalkka tai perustulo. Huuhtasen puheenvuoro haiskahtaa kansalaispalkalta, vaikkei hän suoranaisesti tätä ehdota. ... Kansalaispalkalle tai perustulolle on joitakin järkeviä perusteluja, kun pyritään yksinkertaistamaan sosiaalitukia. Poliittisesti asia on kuitenkin niin ristiriitainen, ettei läpimeno ole mahdollista. Järkevämpää on keskittää voimavarat nykyisen systeemin korjaamiseen.".

Kiitos TS:lle, joka pitää yllä keskustelua sosiaaliturvan uudistamistarpeesta. Remontti on tarpeen, katsoipa asiaa melkein mistä näkökulmasta tahansa. Keskustelun myötä saattaa perustulokin muuttua poliittisesti mahdollisemmaksi, kunhan ihmiset myös muissa poliittisissa ryhmissä ja kansan keskuudessa oppivat ymmärtämään, mistä perustulomallissa oikeastaan on kyse. Ei ilmaisen rahan jaosta eikä työhaluttomien hyysäämisestä vaan arjen turvaamisesta, työn kannattavuuden parantamisesta, sosiaaliturvan selkeyttämisestä, oikeudenmukaisuudesta ja elämänlaadun ja -hallinnan parantamisesta.

Huuhtasen artikkelin virittämän keskustelun laineet löivät tänään jo ministerien nokkapokkana maan hallituksessa. Keskustan peruspalveluministeri Liisa Hyssälä on tänään kannattanut Suomenmaassa sosiaaliturvan uudistamista. "Sekavat tukimuodot eivät Hyssälän mukaan tunnista pätkätöitä, pitkittyvää työttömyyttä, pienipalkkaisten työsuhteiden yleisyyttä tai toimeentulo-ongelmia.", kirjoittaa Suomenmaa. "– Huuhtasen esittämä sosiaaliturvan uudistus olisi jo paikallaan", linjaa Hyssälä. Välillä hän palaa vanhaan lempiaiheeseensa pieniin eläkkeisiin, joihin liittyvistä suurista sanoista hänet tullaan iäti muistamaan, ja jatkaa taas Huuhtasen linjaa. "Työtä ei edelleenkään kannata ottaa vastaan. Miten voi olla mahdollista, että menettää joitakin etuja kun ottaa työtä vastaan?", kysyy Hyssälä.

Kaksi H:ta eli Huuhtanen ja Hyssälä saivat tänään kolmannen H:n eli sosiaalidemokraattisen sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haataisen reagoimaan. Ei ollut erityisen yllättävää, että nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän "arkkitehtipuolueen" edustaja tyrmää ajatuksen sosiaaliturvajärjestelmän suurremontista. Verkkouutiset kirjoittaa: "Massiiviseen uudistukseen ei ole (Haataisesta) mitään syytä ryhtyä, mutta joidenkin aukkokohtien paikkaus on tarpeen kaiken aikaa maailman muuttuessa. Näitä uudistuksia sorvaamaan ei tarvita mitään raskaita komiteoita.". Perään tulee demariargumentti: "Haatainen korostaa, että ansaitusta sosiaaliturvasta eli työeläkkeistä ja ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta ja vanhempainrahoista pitää aina huolehtia. Se tuo varmuutta elämään, rohkaisee asunnon hankintaan ja riskinottoon yrittäjänä.". Laiha lohtu nykyajan pätkä-, silppu-, määräaikais-, osa-aikais- tai vuokratyöläiselle, jota myös prekariaatiksi kutsutaan.

Haloo, demarit! Teille kuuluu aivan ansaittu kiitos siitä, että Suomeen aikanaan rakennettiin niihin oloihin pätevä sosiaaliturvajärjestelmä. Ilman sitä työtä Suomi ei olisi se maa, mikä se nyt on. Mutta ajat ja työelämä ovat muuttuneet. Järjestelmiin ei saa rakastua, ei, vaikka olisi ne itse rakentanut. Nyt on paljon ongelmia, jotka johtuvat siitä, että aika on ajanut järjestelmämme ohi. Siksi se on uudistettava. Silmät pitää avata ja nähdä tämä päivä ja tulevaisuus. Huolimatta siitä, että tuntee kiintymystä omiin rakenteisiinsa. Ja huolimatta siitä, että on naimisissa nykyjärjestelmän suhteen ei-niin-puolueettoman ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Pitää ajatella ensisijaisesti ihmisiä, ei järjestelmiä. Sydämen pitäisi myös tämän vuosisadan alkupuolella sijaita pääosin vasemmalla puolella. Nyt tuntuu liian usein siltä, että sillä paikalla on vain oma demarilompakko.

Ja sitten omaan napaan: päivä on kulunut siivotessa, erityisesti siivotessa sähköpostia. Siinä on sitten viheliäinen siivouksen muoto, johon ei auta edes kotitalousvähennys tai kiltti puoliso. Itse se roina on pakko läpikäydä. Voi kettu, kuka tämänkin viheliäisyyden keksi? Mattojen tamppaaminenkin olisi hauskempaa.

Sain luettua loppuun Kalle Haatasen "Pitkäveteisyyden filosofian" (ks. aiempi bloggaus). Teksti pysyi terävänä loppuun saakka. Osa meni hieman yli hilseen, luonnontieteilijä kun olen, mutta pääosin pysyin rattailla. Haatanen kirjoittaa mm. siitä, miten työn abstraktisuus on saavuttanut järjettömät mitat: emme enää näe työmme tulosta, ja miten työprosessin luonteen pohdinta on paikka paikoin ottanut itse työn paikan (Haatanen tuntuu vihaavan erityisesti työn kehittämispäiviä ;). Hän puuttuu myös siihen, että nykyajan työntekijän kuuluu olla käytettävissä kaiken aikaa ja joka paikassa.

Lisäksi Haatanen tuo esille mielenkiintoisen ajatuksen siitä, miten "Moderni virtuoosi on kykeneväinen mihin tahansa, mutta kaikki aktuaalinen uhkaa tätä kykyä. Liian pitkään samanlaisena kulkeutunut ura on rasite, liiallinen eksperttitieto on rasite, liika (muutamaan kieleen keskittynyt) kielitaito on rasite. Jokainen aktuaalinen, todellinen teko tai tausta on rasite, joka uhkaa modernin virtuoosin kykyä tulla miksi tahansa tai oppia mitä tahansa taito. Kyse on sangen omaperäisestä joutilaisuuden alalajista, jossa kaikenlainen kyvykkyys ohittaa mennen tullen saavutukset ja historian, perinteisesti ammattitaidosta puhumattakaan. Enää ei tarvitse esittää aikuisuuteen liittyvää kysymystä, mitä tehdä lahjakkuuden jälkeen. Vastaus kysymykseen on yhdentekevä modernissa työelämässä, jossa vaalitaan ja etsitään vain lahjakkuutta, kykyä ja potentiaa.". Tyly ajatus, mutta ei epätodellinen. Onneksi on toki toisenlaisiakin tehtäviä ja työpaikkoja, mutta kyllä monissa työpaikoissa on syytä kysyä, palvotaanko lahjakkuutta ja potentiaa, mahdollisuuksien ruumiillistumaa ja lupausta jostain, yli kaiken muun, kuten kokemuksen ja kertyneen ammattitaidon. Ja että mikä järki siinä on, jos asiaa ihan rehellisesti pysähtyy ajattelemaan?

Kirjan loppupuolella Haatanen kirjoittaa mielenkiintoisesti onnesta ja kuolemasta. Jos kirja kiinnostaa, sen löytää varmasti kirjastosta, ja ostaakin voi paitsi kovakantisena myös halvempana pokkarina. Voi sitä aikansa huonomminkin käyttää kuin lukea hieman kärttyisenoloisen kolmevitosen aikalaiskritiikkiä.

Tapania takkatulen loimussa

Tapaninpäivä kului kansallisen tradition mukaan: kävi vieraita. Pidimme ystäväpariskunnan kanssa joulun nyyttärirääppiäiset, hyvää oli ja hauskaa myös! Kiitos erinomaisesta seurasta, ystävät! Takkatulivideo osoittautui mielenkiintoisemmaksi kuin luulinkaan... (Kyllä, minulla on kaikista maailman dvd-esityksistä takkatulivideo, uskokaa tai älkää. Tästä ei paljon kitschimmäksi pääse, jos ei hanki aitoa tekotakkaa!)

Pari viikkoa sitten kirjoitin valtuuskuntauutisoinnin yhteydessä omaa pohdintaani siitä, milloin alkaa keskustelu ilmastonmuutosyhteiskunnassa elämisestä tavallisen arkielämän tasolla. No, se alkoi saman tien. Anna-lehden toimitus pohtii joulun kaksoisnumeronsa pääkirjoituksessa päätoimittaja Taina Laaneen suulla mm. seuraavaa: "Minä kaipaan lunta välillä niin että sattuu. ... Mietin, millaiseksi muodostuu nykylasten mielikuva Suomen talvesta, onko se keskieurooppalaisen vihreänruskeanmusta vai samanlainen kuin minulla: kirpeä, jäinen, luminen, täynnä autonlasien raaputusta, luistimissa palelevia varpaita ja pakkasen salpaamaa hengitystä. ... Todennäköisesti meidän on myös opittava sopeutumaan, kestämään sysimustaa talvea, harrastamaan ulkona myös ilman lunta. Kenties rakentamaan erilaisia taloja, myymään erilaisia vaatteita ja palveluja. Entä millaisia ovat ne joululaulut, joita Suomessa sävelletään ja lauletaan jouluna vuonna 2056? Onko niissä hankea ollenkaan?".
Minäkin kaipaan vähän väliä lunta niin että sattuu. Joulukuusi, kynttilät ja muut tunnelmanluojat eivät korvaa lunta talven tekijänä. Haluan haistella lumen tuoksua, haluan tuntea lumisateen poskipäillä, haluan kuulla lumen narskuvan jalkojeni alla, haluan nähdä lasten leikkivän lumessa. Haluan nähdä lumeen peittyvän pohjoisen luonnon. En halua belgialaista talvea, haluan Pohjolan talven. Haluan lunta. Olen valmis tekemään kaikkeni, jotta sitä olisi myös tulevaisuudessa. Älä äänestä maalisvaaleissa tyhjänpuhujia, jos lumi on tärkeää myös sinulle.

Joulurauhaa - vihdoinkin

Huh. Menipä joulukuu sukkelasti. Kouluhommia on kaikkine oppilasarviointeineen riittänyt, ja luottamustoimet ovat vieneet oman ahneen osansa aikapankistani. Joulu tuli (taas) yllättäen: koulu loppui perjantaina ja sunnuntaina oli jo aatto! Oli säpäkkyydessä hyvätkin puolensa: jouluvalmisteluista ei ehtinyt stressata kun ei ehtinyt uhrata niille ajatustakaan. Joulukortteja tosin askartelimme mieheni kanssa kuun puolivälissä nelisenkymmentä kappaletta, se toi hieman joulutunnelmaa. Silti muutama kaivattu tuttu jäi ilman joulumuistamista, kun korttiainekset loppuivat kesken. Pahoitteluni, ystävät! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta joka tapauksessa!

Koska aika oli kortilla, organisoin jouluvalmistelut seuraavasti: lahjojen hankinta ke-to, ruokalistan teko ja ruokaostokset pe, kevyt siivous, ruokien valmistus ja lahjojen pakkaus la, joulun vietto ja lepo su, ma, ti jne... Aikataulussa pysyttiin, nyt vain köllötellään ja lämmitellään valmiita ruokia. Koulu alkaa vasta 8.1. vuonna 2007, joten mikäs hätä tässä.

Jouluaattoa ja joulupäivää olemme viettäneet mieheni kanssa ihan kaksistaan, mitä nyt eilen kävimme joulurauhan julistuksessa ja sen jälkeen glögillä yhden ystävämme kotona. Olemme kumpainenkin levon tarpeessa, joten joulureissut kauemmas saivat tänä vuonna jäädä. Ruoka on ollut hyvää, pöydässä on ollut tarjolla lähiruokaa, luomukinkkua ja ulkomaan eväistä bataattia bataattilaatikon muodossa. Oli ihan pakko kokeilla: koulussa on ollut tarjolla tosi hyvää Saarioisten äitien tekemää bataattilaatikkoa. Päätin siksi kehitellä itse reseptiä, joka toisi bataatin perunan, lantun ja porkkanan seuraksi joulun pääruokapöytään. Ihan yhtä kermaista en kehdannut tehdä kuin mitä Saarioisten mammat tekevät, mutta hyvää tuli silti :). Saa kuulemma tehdä ensi joulunakin.

Ulkoiluakin on ehditty harrastaa hieman. Kuusen alta löytyi askelmittari, joten pakko tässä on ryhtyä pitämään lukua askelistaan. Saa nähdä, millainen motivaattori pikku rasiasta muodostuu. Oli kuusen alla muutakin mukavaa. Sain mieheltäni korun ja Liza Marklundin uusimman "Nobelin testamentti" lomalukemiseksi. Marklund tosin lepää vielä pöydällä, sillä olin itse hankkinut itselleni (ihan pakettiin asti, lapsenmielinen kun olen) Kalle Haatasen vuosi pari sitten ilmestyneen "Pitkäveteisyyden filosofian". Olen hipelöinyt kirjaa jo useaan kertaan kirjakaupassa ja messuilla, ja nyt Sammakossa käydessäni se loikkasi matkaani. Hyvä niin, kirja on terävä ja hauska, tykkään lukea kirjoja, jotka saavat minut nauramaan. Sammakosta tarttui matkaan sarjakuvapuolelta toinenkin hauska opus, Stephan Pastisin "Helmiä sioille". Tein virheen, kun en päättänyt paketoida sitäkin, vaan menin ostosten lomassa Stockan kahvioon teelle lukemaan uutta sarjislöytöäni. Se kahvila ei ole maailman paras paikka istua yksikseen ja nauraa hohottaa ääneen.... Pastis ei anna paljoa niille, jotka etsivät sarjakuvista herkkää viivaa ja ansioitunutta kuvataidetta. Mutta meille, joita miellyttää naseva sanailu, Possu, Rotta, Vuohi ja Seepra ovat mainiota seuraa.

"Pitkäveteisyyden filosofiassaan" yhteiskuntatieteilijä, VTT Haatanen pohtii kymmenen esseen kautta pitkäveteisyyden olemusta ja sen ilmenemistä arjessa, onnessa, henkisessä laiskuudessa, kuolemassa ja Haatasen omassa elämässä. En ole vielä edes aivan puolivälissä kirjaa, mutta voin jo suositella sitä niille, jotka haluavat tutkia oman aikamme tyypillisiä ilmiöitä. Kirja sopii myös yleiseen ihmisyyden pohdintaan: mitä elämä oikeastaan on? Tässä pari mainospalaa, jotka ehkä antavat sytykettä aikalaiskritiikkiin nykytrendejä kohtaan:

- luvussa 1, Tavallinen elämä: "... Siksi myös nykyinen tavallisuus ja tavikset ovat yhtäältä tuikitavallisia suomalaisuuden stereotypioita (rehellisyys, aitous, tietty pyrkimys pikemminkin keskihakuisuuteen kuin keskipakoisuuteen ja julkisuuden tavoitteluun), ja toisaalta tavikset ovat juntteja, maalaisia ja myötähäpeän kohteita mediassa. / Mediassa he ovat kuin luontodokumenttien kohteita "luonnollisessa habitaatissaan", siis tavisten tapauksissa kauppakeskuksissa ja oikeastaan missä tahansa muualla kuin suurten kaupunkien keskustoissa tai erikoistaitoja vaativissa asemissa ja paikoissa. Tällaisessa luontodokumentti-asetelmassa heissä on jotain kiusallisen tunnistettavaa (kuten apinoissa), mikä mahdollistaa katsojassa niin uteliaisuuden, myötähäpeän kuin vihan tunteet. Kun ennen mentiin lasten kanssa katsomaan eläintarhan apinoiden inhimillisyyttä - silläkin riskillä, että apinat alkavat paritella tai masturboida - nyt voimme seurata tosi-TV:n välityksellä vastaavaa, ja myös riskit ovat säilyneet pitkälti samanlaisina. Känniset idiootit kilpailemassa vastakkaisen (tai saman) sukupuolen huomiosta Big Brother -tyyppisissä ohjelmissa tekevät eläintarhan apinat kohta turhiksi. (Korkeasaaressahan tämä on jo huomattu, ja tilan puutteessa apinat olivat jo karkoitusuhan alaisia, kunnes mainostoimisto puuttui asiaan.) Ainut todellinen huojennuksen tunne näissä ohjelmissa piilee siinä, että minua ei - luojan kiitos! - kuvata. Ja tässä piilee tavis-käsitteen kaksinainen ja ylimielinen luonne: toimittaja ei ole tavis, asiantuntija ei ole tavis, kirjoittaja ja lukija eivät ole taviksia, eikä myöskään katsoja ole tavis. Vain taka-alalla riivaava häpeän usein addiktoiva tunne muistuttaa siitä, että katsottava kohde on itse asiassa se osa itseä, jonka haluaa sulkea ulkopuolelle. ..."

- luvussa 2, Arki : "... Valtaosa yhteiskunta- ja sosiaalitieteistä kohtelee arkea jonakin, jota pikemminkin podetaan kuin eletään. ... Arki on vain siedettävän ihmiselämän vaatimaton synonyymi. Se on yhteiskuntatieteiden vastine ilmaisulle "Paskaaks tässä". ... / Perusväitteeni on se, että suurin osa inhimillisestä elämästä ei niinkään asetu tälle onnellisuus-kärsimys-akselille, vaan se kuluu kestämiseen, odottamiseen, kuluttamiseen, viipymiseen, ajan tappamiseen ja arkisuuteen (sanan banaalissa mielessä, ei arjen inhoamiseen tai näennäiseen rakastamiseen); oleskeluun, hääräilyyn, puuhailuun ja touhuiluun. Melkein mihin tahansa -luun tai -lyyn, joka ei oikeastaan innosta meitä muttei myöskään inhota. / ... Hyvin harva toiminta johtaa meitä johonkin todelliseen lopputulemaan, Suureen Asiaan (syntymä, kuolema, kirja, sinfonia, maalaus). Roskaa! Me yritämme keplotella sen kanssa, mitä meille on annettu, ja siitä arjessa on kyse."

Ihanaa jouluruokaa aivoille syyskauden esityslistojen luvun jälkeen!

Syyskauden lopusta voisi kirjoittaa ehkä pienen tiivistelmän, kun kerran edellinen bloggaus näyttää tehdyn itsenäisyyspäivänä. Politiikan rintamalle mahtui sen jälkeen eduskuntavaalien tukiryhmän pikkujoulut, Vihreiden Varsinais-Suomen piirin vuosikokous, maakuntavaltuuston kokous, energia-aiheinen seminaari Kauppakorkealla (oli muuten hyvä!, tästä olisi paljonkin asiaa myös tänne kirjoitettavaksi), kaupunginvaltuuston kokous, pari päivää Helsingissä Osallistuva oppilas -koulutuksessa, varsinaissuomalaisten vihreiden eduskuntavaaliehdokkaiden kokous, tarkastuslautakunnan kokous ja jouluillallinen, Vihreiden puoluehallitus, maakuntahallituksen kokous ja joululounas ynnä kokouskauden päättävä Kemiran hallintoneuvosto 19.12. Siihen väliin jäi yksi arkivapaailta, jolloin syksyn opetusharjoittelijani (5 kpl) kävivät luonani perinteisellä joulupuurolla. Muu aika menikin sitten kouluhommiin, tuntien valmisteluun ja kokeiden ja esseiden korjaamiseen. Taas kerran tuntuu siltä, että joululoma on riittävässä määrin ansaittu. Nyt hetki hengähdystä ennen kevään vaalikiireiden käynnistymistä!

Valtuuskunta Joensuussa 2.-3.12.2006

Vihreiden puoluevaltuuskunta kokoontui Joensuussa viime viikonloppuna. Asialista oli painava ja sisälsi teemoja, joista itse haluamme näin vaalien alla keskustella, ja joihin toivomme myös muiden puolueiden ottavan kantaa.

Poliittisen keskustelun avasi lauantaina puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg. Tarjan puhe löytyy Vihreiden kotisivulta. Hän käsitteli puheessaan mm. ympäristöä (vakaata taloutta ei ole ilman vakaata ilmastoa), hyvinvointia (verokertymästä on huolehdittava), oikeudenmukaisuutta (tuloeroja on pienennettävä), tulevaisuutta (meidän ei pidä jättää laskujamme tuleville sukupolville) ja vastuullisuutta (talous on pidettävä tasapainossa). Tavoitteenamme on luoda turvaa välttämättömän muutoksen keskelle, olemme sekä uudistajia että säilyttäjiä.

Seuraavaksi puhui europarlamentaarikko Satu Hassi. Puheensa alkajaisiksi Satu kommentoi edellisenä päivänä syntynyttä REACH-neuvottelutulosta, jonka konservatiivit parlamentissa onnistuivat pahasti vesittämään. Hieman vaikea kuvitella, että heillä olisi jokin järkisyy estää esimerkiksi hormoninhäiritsijäkemikaalien kuriin panemista. Mutta konservatiivit laulavat aina sen teollisuudenalan lauluja, jonka asioita parhaillaan käsitellään. Jos pitäisi vähentää autojen päästöjä, puhuvat konservatiivit autonvalmistajien suulla. Kun pitäisi saada kemikalisoituminen kuriin, antaa konservatiiveille oikeat vuorosanat kemianteollisuus. Kun pitäisi panna rajat rasvan ja sokerin tuputtamiselle ihmisille, käyttävät konservatiivit karkkiteollisuuden argumentteja. Jokseenkin näin Satu manasi, ja yhdessä ihmettelimme sitä, millaisiksi kansalaisten asioiden ajajiksi he muka itsensä mieltävät. Pelkkiä teollisuuden etujen ajajia, kansalaisten terveyden ja turvallisuuden kustannuksella, sanon minä!

Kemikaalimanauksen jälkeen Satu jatkoi laajalla ilmastonmuutosaiheisella katsauksella. Tiivistelmä puheen tärkeimmistä pointeista löytyy Satun kotisivuilta. Liitän tähän Satun esittämän kymmenen kohdan ilmastonmuutoksen torjuntatoimilistan. "Seuraavassa esitän listan asioista, jotka Suomessa voidaan tehdä heti, jos halutaan. Muiden puolueiden johtajien todellinen vihreys testataan sillä, ovatko he valmiita sitoutumaan näihin toimiin. Useimmat näistä asioista on jo tehty useammassa kuin yhdessä Euroopan maassa.", sanoi Satu Hassi puheessaan. "Toimia eikä ininää, Vanhanen, Heinäluoma ja Enestam/Wallin!", vaadin minä.

1. Laajennetaan valtion tukiporkkanaa sähkö- ja öljylämmityksen vaihtamiseen pelletti-, hake- tai maalämmöksi, ja aurinkolämpökeräimien asentamiseen.
   
2. Porrastetaan autojen verotus polttoaineen kulutuksen mukaan.
   
3. Perutaan Vanhasen hallituksen veromuutokset, jotka pienensivät kotimaisen uusiutuvan energian suosintaa.
4. Korjataan hiilidioksidin päästökaupan seuraava alkujako Suomen Kioto-velvoitteen mukaiseksi ja huutokaupataan osa päästöoikeuksista.
5. Säädetään laki takuuhinnasta (syöttötariffista) sähkölle, joka on tuotettu uusiutuvalla energialla, mukaan lukien talo- ja tilakohtaiset minivoimalat, kuten pienet tuuligeneraattorit, pienet koskivoimalat, pelletti- ja hakekattiloiden yhteyteen asennetut höyryturbiinit.
6. Velvoitetaan valtion ja kuntien laitokset ostamaan vihreää sähköä ja lämmittämään kaukolämmöllä, hakkeella tai pelleteillä sekä suosimaan rakentamisessa puuta.
7. Painotetaan liikenneinvestoinnit ratoihin sekä joukko- ja kevyen liikenteen edistämiseen ja tuetaan junalla matkustamista vastaavasti kuin kaupunkien joukkoliikennettä.
8. Kolminkertaistetaan rahoitus uusien energiatekniikoiden tutkimukseen ja kehittämiseen.
9. Laaditaan biopolttoainestrategia, jonka visio on se, että 10 vuoden päästä tuotamme eloperäisistä jätteistä polttoainetta ja biomateriaaleja. Tästä voi avautua uusi mahdollisuus myös metsien hyödyntämiselle.
10. Sitoudutaan painamaan Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2020 mennessä kahteen kolmasosaan nykyisestä ja vuoteen 2050 mennessä viidesosaan.

Eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Heidi Hautala käsitteli omassa puheessaan sitä, miten Vanhasen hallitus on kääntänyt selkänsä kansalaisvaikuttamiselle. Käytännön esimerkkinä hän käytti mm uraanivaltaustilannetta.

Valtuuskunnan jäsenten omat puheenvuorot painottuivat tälle kertaa - ehkäpä Satun innoittamana - pitkälti ilmastonmuutokseen. Puheen johtamisen ohella käytin itse joitakin asiapuheenvuoroja viikonlopun aikana, ja kuten moni muukin, tässä kohtaa juuri ilmastonmuutoksesta. Puhuin siitä, miten ilmastonmuutos on politiikan aihe, josta en koskaan tule pääsemään eroon poliittisen urani aikana. Luonto muuttuu ja talous muuttuu, mutta milloin alamme keskustella siitä, millaista tulee olemaan elää ilmastonmuutosyhteiskunnassa? Arkielämä muuttuu muullakin tapaa kuin sienestyskauden pitenemisen kautta. Suomalaisten luontosuhdetta koetellaan ja talvilajien harrastaminen vaikeutuu. Pakolaisaallot ja luonnontuhot voivat muuttaa olosuhteitamme ennalta-arvaamattomalla tavalla, vaikka Suomi ei kuulukaan pahimpiin häviäjiäjiin ilmastonmuutosmaailmassa. Muutos on kuitenkin ihmisen kannalta hallitsematon, emme pysty ohjailemaan sitä. Voimme vain sopeutua muutokseen, pelkoihin ja jopa uhkiin. Ilmastonmuutos on ei-toivottu mielentila, jossa henkinen ja taloudellinen epävarmuus ja sukupolvien välinen eriarvoisuus korostuvat. Miten siitä selvitään? Miten me opettajat kasvatamme lapset ja nuoret elämään tässä erilaisessa epävarmuuden maailmassa? Mitä taitoja he eniten tarvitsisivat? Taitaa olla laajemmankin keskustelun paikka.

Valtuuskunnan jäsenten mieliin jäävän puheenvuoron käytti Raimo Tuomainen Pohjois-Savosta. Kesken kiivaan ilmastonmuutoskeskustelun Raimo innostui puhumaan siitä, miten meidän tulee kannattaa sosiaalisen ilmaston muutosta. Sosiaalinen ilmasto saisi Suomessa lämmetä muutaman asteen verran. Koska välittämistä ja rakkautta on kohtuuttoman vähän, sosiaaliset päästöt ovat erittäin tervetulleita. Hygieeninen ja puhdas sosiaalinen elämä - mitä se on? Ihminen siinä vain sammaloituu. Sosiaalisessa elämässämme meidän ei pidä kulkea raiteita pitkin vaan lentää ja tuottaa sosiaalisia päästöjä! Niistä jokaisen tulisi saada palkkio! Tämän innostavan puheenvuoron Raimo päätti värianalyysiin: "Suomalaisessa politiikassa on vain kaksi väriä, harmaa ja vihreä.". Kylläpä voi riittää siteerattavaa yhdestä napakasta puheenvuorosta!

Väliin Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden Sini Terävä ja Anna-Maria Urhonen esittelivät ViNO:n vaalikampanjaa. Sen jälkeen jatkoimme keskustelulla korkeakoulupoliittisesta linjapaperista, jonka puoluehallitus oli perjantaina hyväksynyt. Keskustelu paperista oli hyvää ja monipuolista, duaalimallin tulevaisuus herätti ristiriitaisia näkemyksiä ja kyseenalaistamista nyt enemmän kuin aiemmin.

Ilta kului ensin Joensuun kaupungin järjestämällä vastaanotolla, jossa isäntinämme toimivat kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matti Väistö (kesk.) ja kaupunginhallitusedustajamme Krista Mikkonen (vihr.). Vastaanoton jälkeen siirryimme ravintola Palaveriin Poppia ja pellettiä -bileisiin, jotka ViNO järjesti. Koska olimme porukalla päättäneet ryhtyä Raimon innoittamina sosiaaliseen ilmastonmuutokseen, iltaan mahtui huomattavan paljon halauksia ja muita sosiaalisia päästöjä. Alla niistä pari esimerkkiä. Yläkuvassa vihreiden Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Auli Guevara ja eduskuntavaaliehdokkaamme, turkulainen Elina Rantanen harjoittelevat sosiaalisten päästöjen tuottamista. Alakuvassa samassa puuhassa allekirjoittanut ja stadin kundi Rusto. Tosin Rustoa näyttää tilanne hieman kauhistuttavan...

Sunnuntaiaamu käynnistyi tiukan asiapitoisesti. Puolueen turkulainen varapuheenjohtaja Ville Niinistö esitteli valtuuskunnalle perustuloryhmän valmistelman perustulomallin luonnoksen. Tätä paperia on puolueessa odotettu kauan! Asia on tässä hieman liian pitkä selitettäväksi, toteanpahan vain että perustulo on vastaus sosiaaliturvan ajanmukaistamiseksi vastaamaan nykypäivän tilannetta. Sen avulla saamme sekä tasattua tulonjakoa että työllistettyä ihmisiä ihmisarvoisesti. Jokaisen perustulosta kiinnostuneen kannattaa tsekata Vihreiden kotisivuilla oleva esittelyPowerPoint (linkki löytyy sivun alalaidasta), jossa kerrotaan mallin peruspiirteet ja pohditaan sen yhteiskunnallisia ja sosiaalisia vaikutuksia.

Villen alustuspuheenvuoron jälkeen käytti asiasta perusteellisen kommenttipuheenuvuoron kansanedustajamme Osmo Soininvaara. Sen jälkeen valtuuskunta kävi asiasta pitkän keskustelun, josta on varmasti osviittaa perustulotyöryhmälle mallin jatkotyöstämiseen. Lopullisesti malli on tarkoitus hyväksyä helmikuun alun valtuuskunnassa ensi vuoden puolella. Toivottavasti muut puolueet ottavat aktiivisesti osaa perustulokeskusteluun. Kansalaiset asiasta jo keskustelevat, minäkin pidin aiheesta ensimmäisen miniesitelmän junassa kotimatkalla perustulosta kiinnostuneelle nuorelle miehelle.

Perustulomallin jälkeen oli vuorossa vielä Risto Ikosen alustamana yrittäjyyskeskustelu, ja sitten alkoi piiiitkä matka junalla halki Suomen. Lunta ei ollut matkalla missään, samaa harmaata ja mustaa on koko maa.

Matkalla tuli puhe talvehtimisesta, ja lupasin mainostaa täällä blogissa pari talvea sitten lukemaani Pauli Heikkilän Hibernaatti-kirjaa. Kirja kertoo miehestä, joka matkustaa pensionaattiin (talvehtimoon) opiskelemaan hibernointia eli talvehtimista, tosin ihmiselämälle soveltuvana versiona. Kirjassa ja päähenkilön elämässä edetään hibernoinnissa yhä syvemmälle teorian ja käytännön tasolla. Pidin kirjasta, se tarjosi kokonaisen uuden ajatusmaailman. Selvästikin asiaa on kehitelty pitkään ja hartaasti kotisohvalla maaten, siitä voisin melkein lyödä vetoa! Jäin myös toivomaan, että kirja voisi olla totta, sillä minäkin haluaisin joskus hibernoida yhden talven yli.

Maanantai käynnistyi tavanomaisena työn ja kokousten vuorotteluna: aamulla töihin, sitten pariin palaveriin revisiotoimiston väen kanssa, takaisin koululle maahanmuuttaja-aiheiseen koulutukseen ja taas takaisin kaupungille Turun seudun vihreiden vuosikokoukseen. Kokouksessa kävi hyvin ja viisaasti: seuraavan vuoden puheenjohtajaksi valittiin mainioista mainioin nainen, Riitta Koskimies! Onnea Riitalle!!!

Harmaa, harmaampi, pimeä

Raportti valtuuskunnan kokouksesta viime viikonlopulta antaa odottaa itseään kirjoitusaikapulan takia. Palaan asian kunhan ennätän. Sillä välin hieman kuvallista informaatiota joulukuisesta Turusta.

Viime viikkojen sää- ja valaistusolosuhteet ovat koetelleet kansalaisten jaksamista ja mielenterveyttä. Useimpina päivinä päivä ei varsinaisesti valkene ollenkaan, vaan pimeyden ja pimeyden väliin osuu muutaman tunnin harmaa jakso. Kuulun siihen laajaan kansanjoukkoon, jota tämä säätila ahdistaa ja masentaa. Jostain pitäisi iloa repiä, jotta jaksaa joulun yli tammikuuhun. Eilen bussimatkalla Varissuolta keskustaan kokeilin vaihtoehtoista lähestymistapaa: jos ei säätilaa voi muuttaa, voiko sen kokea jonkinlaisena taide-elämyksenä? Tässä kokeilun tulos.

Miten se vanha viisaus nyt menikään? "Ei onni ole asema jolle saavutaan, onni on tapa matkustaa."?

Kaupan kautta kotiin

Oranssi ry on ottanut kantaa Sinisen talon eli Wikeström & Krogiuksen puutalon kohtaloon koulukadulla. Tsekkaa kannari!

Keskiviikkoiltana Kuntaliiton tilaisuuksien jälkeen vihreiden ryhmä päätyi hetkeksi istumaan Kamppiin ravintola Teerenpeliin. Siinäpä mukava ravintola, sillä se oli tyylikäs, viihtyisä ja - täysin savuton! Asiakkaita tuntui kyllä riittävän. Oli kiva istua iltaa paikassa, jossa savu ei kirvellyt silmiä eikä illan päätteeksi tarvinnut lähteä kotiin vaatteet tupakansavulle lemuten. Kokemus sai odottamaan uutta tupakkalakia, joka tekee minun näkökulmastani ravintolassa oleskelun miellyttävämmäksi.

Torstaina jatkui Kuntaliiton valtuuston kokous. Pääasiallinen puheenaihe oli Paras-hanke, eli kunta- ja palvelurakenneuudistus. Paras-hanke koskettaa Kuntaliiton ydintehtävää niin oleellisesti, että kaikkinainen keskustelu ja toiminta pyörii nyt jokseenkin tarkasti hankkeen ympärillä. Vihreiden ryhmäpuheenvuoron piti Kuntaliiton valtuustoryhmämme puheenjohtaja Tuija Mäkinen Jyväskylästä. Kokouksen päätyttyä oli aika palata kotiin Turkuun. Matkalla bussiasemalla poikkesin kirjakaupassa, josta löytyi Mihaly Csikszentmihalyin hiljattain suomennettu "Kehittyvä minuus. Visioita kolmannelle vuosituhannelle.". Uskon, että kirja on mielenkiintoinen, niin ainakin aiemmat lukemani Csikszentmihalyin tekstit ovat olleet. Hän on tutkinut ja kirjoittanut paljon luovuudesta ja flow-kokemuksista. Yritän referoida kirjaa tänne, kunhan pääsen vauhtiin sen lukemisessa. Ehkä joululomalla…

Kuntaliitossa kuntaliitoksista

Keskiviikon Turun Sanomien pääkirjoitus käsitteli Turun ensi vuoden talousarviota ja valtuuston toimintaa. Olin hyvin pitkälti samaa mieltä pääkirjoituksen kanssa, siinä kritisoitiin juuri oikeita asioita. Viivyttelyllä talouden tasapainottamisessa ei tarkoiteta pahaa, mutta se on silti haitallista.

Keskiviikkona oli aika matkata taas Helsinkiin Kuntaliiton hallituksen ja valtuuston kokouksiin. Matka sujui hyvin kunnes tultiin kaupunkialueelle: siellä matkanteko tyssäsi etanan vauhtia etenevään ruuhkaan. Myöhästyin noin puoli tuntia kokouksen alusta. Hyvä Helsinki: hankkikaa nyt ne tietullit, että edes joukkoliikenteellä pääsisi sinne uuteen pääkaupunkiin asioita hoitamaan! Eikä yksityisautostakaan ole paljoa iloa, jos sillä ei pääse ajamaan kaikkien muiden samalle reitille tuppaavien yksityisautoilijoiden vuoksi.

Kuntaliiton hallituksessa oli esityslistalla kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet, valtionosuus- ja rahoitusjärjestelmän vireillä olevat tarkistukset ja Sivistyksen suunta -asiakirja. Kokouksen ja lounaan jälkeen alkoi Kuntaliiton vihreän valtuustoryhmän kokous ja seminaari. Aloitimme valmistautumisen torstain varsinaiseen kokoukseen. Kuntaliiton valtuusto on kaksi kertaa vuodessa kokoontuva elin, jossa meilläkin on edustajia ympäri Suomea. Oli mielenkiintoista kuunnella eri puolilta Suomea tulleiden edustajien katsauksia siitä, miten kunta- ja palvelurakenneuudistus milläkin seudulla etenee.

Viime päivinä on tiedotusvälineissä ollut paljon uutisia marraskuun lopun yllättävästä sienisadosta. Metsistä löytyy vahakkaita, suppilovahveroita ja monenlaista yllätyksellistä loppusyksyn sienikuntaa. Sienethän ovat sillä tavalla salaperäisiä eliöitä, että ne saattavat elää rihmastonsa turvin maan alla vuodesta toiseen. Sitten yhtenä vuonna olosuhteet ovat optimaaliset, ja rihmasto pukkaa harvoin näyttäytyvän itiöemänsä maan pinnalle. Joten ei ihme, jos myöhäissyksyn kaikkea sienisatoa ei löydy kotikirjahyllyn sienioppaasta.

Ei tämä syksy kuitenkaan ole ainutlaatuinen. Viime vuonnakin oli lämmin ja pitkä syksy. Silloin löysin takapihaltamme tuoreita kantarelleja vielä joulukuun alkupäivinä. Vaikuttaa siltä, että ilmastonmuutoksen myötä sienestyskausi venyy ajallisesti pitkään syksyyn, jopa alku"talveen" - tai kuivien kesien lisääntymisen myötä siirtyy lähes kokonaisuudessaan myöhäissyksyyn. Ehkä tämä on airut siitä, miten luonto joutuu sopeutumaan ilmaston muuttumiseen. Siitä, mitä vaikutuksia kesän kuivuudella ja syksyn venymisellä on luonnon omiin prosesseihin, kuten vaikkapa hajotustoimintaan ja aineiden kiertoon, me emme paljoa tiedä.

Siistejä juttuja

Eilisen "kulutusjuhlan" jälkeen oli aamulla edessä paluu arkeen: lukion koevalvonta odotti klo 9.00. (Se "ekstrakulutus", eli kaupunginvaltuuston kaupunginhallituksen talousarvioesitykseen lisäämät 10,5 miljoonaa lisäeuroa on muuten aika tarkalleen puolen veroprosentin tuotto. Eli jos olisimme nostaneet Turun veroprosentin 18 %:sta 18,5 &:iin, olisimme saaneet saman rahan kokoon. Nyt otamme alkuperäisessä ehdotuksessa olleen 25 miljoonan euron sijaan lisälainaa 35 miljoonaa euroa. On siinä takaisinmaksamista.) Kouluun päästyäni työpäivä eteni tyypilliseen tapaansa kiivastahtisena, joten kaupungin talousmurheet jäivät sivuun. Riittää niitä yliopistollakin ihan omasta takaa.

Kouluun oli siinäkin mielessä tosi kiva mennä, että se oli vihdoinkin siistimpi. Yliopisto irtisanoi viime viikolla sopimuksen siivousfirman kanssa, joka keväällä voitti tarjouskilpailun. Hommasta ei kertakaikkiaan tullut yhtään mitään. Siis ei todellakaan. Läheltä piti ettei opettajanhuoneessa skoolattu loppuviikosta skumppaa, kun luimme sähköpostista että firma vaihtuu. Minäkin kiljaisin riemusta. Kaikki - siis todellakin kaikki - olivat tuskastuneita likaiseen tilanteeseen. Vaan näinhän se kilpailutusyhteiskunta toimii: jos sopimuksen ehtoja ei täytetä, sopimus irtisanotaan. Ei pidä olla loputtomiin anteeksiantavainen ja joustava, se ei kuulu tähän systeemiin. Kevään tarjouskilpailussa kakkoseksi tullut oli tehnyt viikonloppuna talossa suursiivousta. Kiitos heille! Vaikea siivottava noin iso talo tietysti on: yli tuhat oppilasta, toista sataa opettajaa ynnä muu henkilökunta ja muutama sata opetusharjoittelijaa tuottaa kohtalaisesti putsattavaa jo yhdenkin päivän aikana. Onnea ja menestystä uudelle siivousfirmalle ja heidän työlleen!

Kilpailutuksen periaatteet olivat esillä viime viikollakin, jolloin Turun seudun linja-autohenkilökunnan yhdistys otti kantaa joukkoliikenteen kilpailuttamiseen. "Yhdistyksen mielestä väljät kilpailuasiakirjat eivät turvaa riittävästi työntekijän asemaa ja suosivat lakeja ja sopimuksia kiertäviä yrityksiä.", kirjoitti asiasta perjantain Turun Sanomat. Minusta linja-autonkuljettajat ovat tässä oikealla asialla, jos kerran työsuojelu- ja työehtoasiat eivät ole käytännön työtehtävissä hyväksyttävällä tolalla. Kun kilpailutuksessa ollaan, on tärkeät asiat pystyttävä kirjaamaan kilpailutuksen kriteereihin. Linja-autohenkilökunnan yhdistyksen tehtävä on tässä hoitaa kuljettajien edunvalvontaa. Yhdistys on liikkeellä kannanottonsa kanssa hyvään aikaan - ajoissa. Oikea aika lobata asiaa on silloin, kun seuraavan kilpailutuskierroksen kriteerien laadinta on vasta mietintämyssyssä. Silloin sillä voi olla merkitystä. Siinä vaiheessa, kun varsinaista valintaa tehdään kilpailutuksen jälkeen, ollaan auttamattomasti myöhässä. Kilpailutuksen jälkeinen valinta on pisteytyksineen enempi matematiikka ja juridiikkaa kuin politiikkaa.

Koulupäivän jälkeen läksin Alvariumiin (onneksi ei senään Deliriumiin ;) OAJ:n eduskuntavaaliehdokkaille järjestämään tilaisuuteen. Paikalle oli kertynyt opetustyön kanssa jollakin tapaa tekemisissä olevia ehdokkaita paitsi meistä vihreistä, myös kokoomuksesta, keskustasta ja vasemmistoliitosta. En tiedä, millä periaatteella kutsut oli lähetetty, mutta (surku)hupaisaa kyllä, opetusministerin (Kalliomäki) ja opetushallituksen pääjohtajan (Lindroos) puolueen (sdp) edustus puuttui paikalta tykkänään. OAJ:n edunvalvontaosaston johtaja Liisa Souri esitteli meille OAJ:n hallitusohjelmalinjaukset ja kertoi OAJ:n näkemyksiä koulutuskentän kokonaistilanteesta ja OAJ:n painopistealueista. Hyvä niin, info tuli ihan asiallisessa paketissa ja nopean vilkaisun valossa OAJ:n hallitusohjelmatavoitteet ovat hyviä ja hyväksyttävissä. Sourin jälkeen oli vuorossa Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimusyksikön Leena Jokinen, joka kertoili meille erinäisistä vaihtoehtoisista tulevaisuusskenaarioista koulutuksen kehittymisen suhteen. Yksi skenaario oli yli muiden - siihen suuntaan on siis päätöksin pyrittävä! Onneksi Jokinen sanoi tulevaisuustutkijan äänenpainolla myös sen, että voimme vaikuttaa tulevaisuuteen teoillamme ja valinnoillamme. Tulevaisuus ei ole ennaltamäärätty, vaan se tehdään tämän päivän päätöksillä. Mistä pääsenkin siihen, mistä aloitin. Kehä on sulkeutunut, voin lopettaa, hyvää yötä.

Ei oltu köyhiä eikä kipeitä

Valtuuston kokous (ks. edellinen viesti) jatkui vuoden 2007 talousarvion ja vuosien 2008-2009 taloussuunnitelman käsittelyllä. Puherumba taisi alkaa joskus aamuyhdentoista paikkeilla ja se päättyi puoli seitsemältä illalla. Ei siis kovin pitkä budjettikokoukseksi. Puheenvuorojen pituus oli rajoitettu viiteen minuuttiin, joten asia eteni joutuisasti.

Mitä kokous sitten linjasi? Lisää rahaa palveluihin ja investointeihin, ja lisää velkaa näiden menojen kattamiseksi. Tässä tiiviisti eräiden ryhminen (kok + sdp + vihr + kesk + rkp + krist + Virtanen) neuvotteleman (?) kompromissin (?) tulokset, jotka valtuusto hyväksyi. Kysymysmerkit siksi, että purnausta kuului paljon. Neuvottelu ei ole oikea sana kuvaamaan sitä sanelua, millä demarit hoitivat homman kotiin niin, että sopimuksen ulkopuolinen vasemmistoliittokin oli tyytyväinen lisämäärärahoihin! (Yleisenä periaatteena veronmaksajan kannattaisi huolestua silloin, kun vasemmistoliitto on tyytyväinen. Silloin on yleensä menty enemmän kuin pari piirua yli taloudellisen kipurajan.) Kaupungin suurin puolue kokoomus seurasi demareita lampaanlauhkeana. Kompromissikaan ei ole kuvaava sana, niin paljon purnausta neuvottelutuloksen sisällöstä kuului valtuustoryhmien sisältä. Osa valtuutetuista (jopa pari demaria) kantoi syvää huolta kaupungin talouden kurjistumiskierteestä ja kaupunkilaisten velkataakan lisäämisestä. Monet nuoremmat valtuutetut (mm. keskustan Tytti Seppänen) pitivät asiasta hyviä puheenvuoroja, heitähän velkojen takaisinmaksu koskee aivan erityisesti. Mutta hallitussopimuksen puristuksessa oli paha äänestää neuvottelutulosta vastaankaan, erityisesti kun kokoomus on niin syvästi kytköksissä demarien linjauksiin. Mehän emme olisi saaneet aikaan muuta kuin protestin, emme muutosta. Hyväksyimme siis virallisesti mukisematta kaupungin taloustilanteeseen nähden varsin suuret lisämäärärahat. Tässä tiivistelmä:

• perustetaan talouden tasapainottamista pohtiva työryhmä
• venytetään taloussuunnitelmakautta vuoteen 2010, jotta on jotain toivoa saada talous tasapainoon
• terveyslautakunta +4 milj € (mm. hammashuollon ja vanhustenhuollon jonojen purku) + arvio +2,5 milj € säästöä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin laskutuksesta oikean hoidonporrastuksen myötä
• sosiaalilautakunta +4 milj € (vanhustenhuollon jonojen purku ja oikea hoidonporrastus, Kohmon päiväkoti)
• opetuslautakunta +1,5 milj € (lukioiden ja peruskoulujen opetus, selvitetään oppilasalueuudistus 6/2007, koulupsykologien tarve lautakunnan harkintaan)
• kulttuurilautakunta: kirjastotoimeen +300 000 €
• joukkoliikenne + 200 000 €
• työsuhdematkalipun kokeiluun elokuun alusta alkena +200 000 €
• ympäristö- ja kaavoituslautakunta +300 000 € (strategisen kaavoituksen turvaaminen ja liikennesuunnittelu)
• eläinhoitolan säätiöittäminen selvitetään
• Kiinteistölaitoksen myyntitavoitetta nostettiin +1 milj € ja Tilalaitoksen + 500 000 €
• erinäisiä investointeja (mm. kaupunginkirjaston peruskorjaus, Impivaaran uimahallin peruskorjaus) aikaistettiin

Sinällään nämä ovat ihan hyviä asioita, ja joukkoliikenteen tuki jäi jopa paljon pienemmäksi kuin mikä olisi ollut järkevää. Opetuksen, hammashuollon ja sosiaalipuolen lisärahat ovat mielestäni välttämättömiä, samoin kaupunginkirjaston remontin aikaistaminen. Mutta kaupungin taloudelliseen liikkumavaraan nähden summat ovat suuria. Monissa vastuullisissa valtuutetuissa tuntui herättävän suurta ahdistusta se tosiasia, että olemme nyt maksattamassa ensi vuoden palveluja tulevien palveluntarvitsijoiden palveluista leikkaamalla. Velat on nimittäin joskus maksettava ja korkojen kasvava määrä rasittaa taloutta. Koska taloussuunnitelmaosioon ei taaskaan kiinnitetty kovin suurta huomiota, ei talousarvio oikeasti sisällä paljoakaan sellaisia toimenpiteitä, joilla pyrittäisiin järkeistämään ja tehostamaan nykyistä palveluntuotantoamme. Palveluntarpeen kasvaessa on kuitenkin kova tarve saada samasta rahasta enemmän irti. Veronkorotuksilla ja verotuottojen kasvu-odotuksilla ei tätä aukkoa pystytä kuromaan umpeen, eritoten kun veroennusteet näyttävät lähitulevaisuudessa vain hidastuvaa kasvua ja laskusuuntaa. Milloinkahan me opimme työstämään taloussuunnitelmaa riittävällä vakavuudella?

Markka-aikaan valtuusto lisäsi talousarvioon omia painotuksiaan yleensä noin 10 miljoonan markan luokkaa. Summat ovat pysyneet samoina, mutta koska nykyisin on valuuttana euro, lisäysten arvo on toista tasoa. 10,5 miljoonaa euroa on hieman eri juttu kuin vastaava summa markkoina. Ilmankos talous kasvaa hallitsemattoman tuntuisesti. Ja hallitussopimus tuntuu nyt sitovan kädet kaikelta toiminnalta. Olenkin viime aikoina pohdiskellut, että meistä vihreistä saattaisi olla kaupunkilaiselle enemmän hyötyä, jos lähtisimme pois sopimuksesta ja muodostaisimme järkevää ja kriittistä oppositiopolitiikkaa tekevän opposition hallitussopimuspuolueille. Ehkä se tsemppaisi nykyistä paremmin keskinäiseen jakopolitiikkaan keskittyneitä isompia puolueita tavoitteelliseen työskentelyyn. Muta tämä on siis yksityisajatteluani, saa nähdä milloin käymme asiasta tuuletuskeskustelun vihreiden ryhmässä.

Liitän tähän loppuun puheen, jonka pidin valtuustossa. Siitä huomaa, että viidessä minuutissa ei pääse kovin suureellisiin syvällisyyksiin.

Valtuutettu Helva puhui vihreiden ryhmäpuheenvuorossa hyvin kestävästä kehityksestä. Missä tässä talousarviossa on kestävä kehitys ja vastuu tulevien vuosien palveluista? Nykypäivänä on useimmille jo selvää, että luonnonvaroja ei saa riistää. Mutta yhtä ajattelematonta on riistää palveluista tulevien vuosien palveluiden tarvitsijoilta - eritoten kun tiedämme siihen joukkoon kuuluvan yhä kasvavan määrän ikääntynyttä väestöä, joka näitä peruspalveluitamme erityisesti tarvitsee. Nyt, talouden huippukautena, emme paitsi investoi vaan myös elämme velkarahalla, kasvatamme pitkäaikaisen lainan määrää ja korkokuluja. Vuonna 2005 pitkäaikaisten lainojen korkokulut olivat alle 8 miljoonaa euroa, vuonna 2009 summa taitaa olla näillä näkymin jo lähes 18 miljoonaa euroa. Kaipa me sitten huonompina vuosina maksamme näitä pois, vai mitä asiasta on suunniteltu?

Millaista toimintaa on se, että vastuunkannon ja ratkaisujen etsimisen sijaan lisäämme vuosia taloussuunnitelmaan ja perustamme jälleen uuden toimikunnan tekemään sitä työtä, jota kaupungin luottamus- ja virkamiesjohdon pitäisi tehdä, ja jolle meidän valtuutettujen pitäisi antaa kaikkinainen tukemme? Miten on, onko talouden tasapainon raja vielä vuoden päästäkin vuosi 2010, vai siirtyykö takaraja taas vuodella? Lisärahaa tarvitaan kyllä jonkin verran - siis jonkin verran - mm. jatkohoitopaikkoihin, opetukseen, hammashoitoon ja joukkoliikenteeseen. Mutta että yli kymmenen miljoonaa euroa? Vaikuttaa siltä, että eräiden ryhmien - joihin itse kuulun niin että sattuu - tehdessä ratkaisujaan, ei ole oltu köyhiä eikä kipeitä. Lisärahaa on jaettu melkoisen avokätisesti, vaikka sitten velaksi. Onko sen nyt sitten kuntalaisen etu vai ei? Määrärahoja ja nettokasvuprosenttia on korotettu, velanottoa ja korkomenoja lisätty, myyntilistoja pidennetty. Taloussuunnitelmakaudelle suunnattujen taloutta tasapainottavien toimenpiteiden käsittelyyn aika ja energia ei kuitenkaan ole riittänyt, joten ratkaisuksi on keksitty asian siirtäminen työryhmään. Olen pahoillani, mutta en pysty kunnioittamaan tätä toimintamallia. Vastuu palveluista on meillä täällä, ei sitä voi siirtää, ja vastuu kantaa yli talousarviovuoden ja taloussuunnitelmakauden. Kenenkään täällä valtuustossa istuvan kansanedustajaehdokkaan mahdollinen paikka ei ole niin arvokas, että sen takia voimme viivytellä ryhtymistä työhön, joka on ikävää mutta jonka vastuullinen hoitaminen ja siinä onnistuminen on kaupunkilaisten kannalta välttämättömyys. Me emme kykene ratkaisemaan tätä ongelmaamme rahalla, emme lisäsatsauksilla emmekä veronkorotuksilla, vaikka veronkorotuksen kautta lisävelkaantumista ja siten myös korkomenojen kasvua olisikin pystytty hillitsemään. Me tarvitsemme toimenpiteitä, jotka edelleen antavat odottaa itseään.

Lopuksi pari kommenttia eräiden ryhmien yhteisestä paperista. Minulle ei paperista aukea, mihin kaikkeen käytetään terveyslautakunnan lisämäärärahat, jos nyt annamme toimintakatteeseen lisää 4 miljoonaa euroa ja jonojen purusta ja hoidonporrastuksesta säästyy 2,5 me. Se tee yhteensä 6,5 me liikkumavaraa. Hammashoitoon tarvitaan miljoona tai puolitoista, mihin loppu käytetään? Nykyisen toiminnan ylläpitoon vai kenties rakenteita uudistavaa ja tehostavaan toimintaan, joka vielä koordinoidaan tulevan hallintouudistuksen mukaisesti? Joku täällä ehkä osaa minua tästä valistaa. Joukkoliikenteen kohdalla haluan protestoida esitettyä kirjausta vastaan: "Selvitetään 2007 mahdollisuus luopua kertalipun ostamisesta busseissa.". Pysäkillekö matkustajat ja turistit pitäisi jättää, jos ei satu olemaan arvokorttia taskussa? On aivan eri asia suunnitella ohjaavampaa taksapolitiikkaa kuin ryhtyä hulluttelemaan ihmisten jättämisellä bussinovien ulkopuolelle. Ihmettelen myös suuresti ympäristö- ja kaavoituslautakunnan kohdalle tehtyä kirjausta strategisesti tai taloudellisesti merkittävien kaavojen valmistelun antamisesta yhteistyökumppaneille. Minusta kirjaus on maankäyttö- ja rakennuslain vastainen ja muutoinkin järjetön. Pienemmissä kaavoissa yhteistyö on aivan järkevää, ja sitä käytetään aika paljon jo nyt. Mutta viranomaisille kuuluvaa valmisteluvastuuta ei voi siirtää konsulteille, joten kirjausta on selkeytettävä.

Kaupunginvaltuuston puolesta Sinisen talon saa purkaa

Turun kaupunginvaltuusto on maanantaiaamuna päättänyt Sinisen talon kohtalosta. Valtuuston enemmistön puolesta (kokoomus + sdp + osa vasemmistoliittoa + osa rkp:tä) talon saa purkaa.

Vihreiden Maarit Fellman esitti ensin asemakaavan palauttamista seuraavin perustein: "Kaupunginvaltuusto päättää palauttaa asemakaavan uudelleen valmisteltavaksi siten, että tontilla 8 oleva Carl Armfeltin piirustusten mukaan vuonna 1902 rakennettu jugendtalorakennus säilytetään ja tontin uudisrakennusoikeus suunnitellaan suojeluarvoihin yhteensopivaksi." Vasureiden Nana Korpelainen kannatti palautusta. Asia hävittiin äänestyksessä siten, että 41 valtuutettua kannatti asian käsittelyn jatkamista ja 25 palautusta. Palautusta kannattivat vihreät, keskusta, osa vasemmistoliittoa, osa rkp:tä, yksi sinivalkoinen ja yksi kristillinen, jos nyt oikein muistan. Täytyy tarkastaa äänestykset pöytäkirjasta, kunhan listat tulevat nettiin.

Kun puheet olivat päättyneet, äänestettiin Olavi Mäenpään tekemästä ja Maarit Fellmanin kannattamasta asemakaavan hylkäysesityksestä. Hävisimme äänin 41-24. Kokoomus ja demarit äänestivät koko ajan talon purkamisen puolesta. Sillä asia oli ratkaistu, sillä heillä on valtuustossa yhteensä enemmistö. Heidän kantansa oli kyllä tiedossa jo ennen kokouksen alkua. Aamun ryhmäpuheenjohtajien kokouksessa oli käynyt ilmi, että mikään ei ole muuttunut.

Kun asia oli päätetty, nousin ylös ja ilmoitin jättäväni päätökseen eriävän mielipiteen: "Jätän päätökseen eriävän mielipiteen. Tontin 8 ns. sinisellä talolla eli Oy Wikeström & Krogius Ab:lla ja tontin 6 ns. vihreällä talolla eli pikaoffsetin käytössä olevalla sisäpiharakennuksella, on sellaista rakennustaiteellista, kaupunkikuvallista ja kulttuurihistoriallista arvoa, että ne tulee suojella asemakaavamääräyksin.". Iso joukko muita valtuutettuja nousi myös ylös ja yhtyi eriävään mielipiteeseeni. Juridista merkitystä eriävällä mielipiteellä ei tässä tilanteessa ole, koska olimmehan jo äänestäneet asemakaavan hylkäämisen puolesta. Mutta koska on oletettavaa, että päätöksestä seuraa valitus hallinto-oikeuteen, on pöytäkirjaan nyt myös kirjattu syy siihen, miksi merkittävä joukko valtuutettuja on vastustanut asemakaavan hyväksymistä. Toivottavasti hallinto-oikeudessa - mikäli joku sinne kaavasta valittaa - ollaan Turun kanssa eri mieltä siitä, mitä tarkoittaa maankäyttö- ja rakennuslain pykälä asemakaavan tarkoituksesta: "... asemakaava, jonka tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla.". Hallinto-oikeus ei kuitenkaan ole se tapa, millä meidän tulee säilyttää menneiden sukupolvien jättämä kulttuuriperintö tuleville sukupolville. Sen sivistyksen pitää löytyä meistä itsestämme. Tällä kertaa ei tosin löytynyt.

Kaksoiselämää

Otsikko on siteeraus Juice Leskisen biisin nimestä. Juice sitten meni ja kuoli perjantaina Tampereella. Voi kurja. Sairas mieshän hän oli, joten asia ei tullut aivan yhtä täytenä yllätyksenä kuin joku vuosi sitten Gösta Sundqvistin kuolema. Mutta valtakunta tuntuu tyhjemmältä ja tyhjäpäisemmältä ilman näitä kahta kansankielellä runoilevaa kriitikkoa. Juicea jää moni kaipaamaan. Toisaalta voi sanoa, että ihminen, joka jättää jälkeensä niin paljon elävää kansankulttuuria, ei tavallaan ikinä kuole. Juicen tekstit elävät kauemmin kuin kukaan meistä, niitä jää äidinkielemme rakenteisiin, ja osa Juicea elää niin kauan kuin tämä kieli elää.

Ylen nettiuutiset siteerasi kuolinuutisessaan Juicen nettisivujen avaussivulta otettua hienoa pätkää biisistä Toisinajattelija: "On helppoa olla samaa mieltä on helppoa olla mieletön vaan enemmän löytää kun poikkeaa tieltä ja oikaisee läpi metsikön.". Siinäpä elämänohjetta meille polkuamme vielä taivaltaville.

Kaksoiselämää viittaa otsikossa siihen, että olen kuluneena viikonloppuna onnistunut viettämään työ- ja luottamustoimielämän lisäksi hieman myös siviilielämää! Viime viikolla tiistai-ilta kului tarkastuslautakunnassa, keskiviikkona kokoontui tukiryhmä luonani ja pohti vaalikampanja-asioita. Torstaina oli Ville-Veikko Mastomäen kanssa yhteinen ilmastotilaisuus nuorisokeskus Vimmassa. Tilaisuus meni oikein mainiosti. Yleisöä oli parikymmentä ihmistä ja onnistuimme saamaan tilaisuudesta alustustemme jälkeen Keskustelutilaisuuden, ei pelkkää Luentotilaisuutta. Tähän me olimme tähdänneet, joten nappiin meni. Kiitos avusta, Leena, Samuli ja Olli, ja kiitos aktiivisesta osallistumisesta, hyvä yleisö!

Lauantaina oli vuorossa mielenilmaus Sinisen talon eli Wikeström & Krogiuksen puutalon puolesta. Paikalle kerääntyi satakunta ihmistä. Moni tuli kynttilän kanssa, kuten järjestäjät olivat toivoneet. Valmisteltuja puheenvuoroja puhuttiin kolme: Puu ja talo ry:n puheenjohtajan Joni Holmroosin avauspuhe, taiteilija Jan-Erik Anderssonin (kuvassa) vaihtoehtopuhe ja kulttuurihistorian professori Kari Immosen filosofinen puhe. Kaikki puheet olivat hyviä, mutta Immosen puhe oli erittäin hyvä, siis todella! Oli pakko käydä oikein kiittämässä jälkikäteen, niin ilo sitä oli kuunnella.

Tilaisuudessa käytettyihin puheenvuoroihin nähden tuntui sangen eriskummalliselta lukea sunnuntaiaamun Turun Sanomista toimittaja Jamie Niemisen juttu tilaisuudesta. Ei millään pahalla, toimittaja Nieminen, mutta se oli about kehnoin lukemani lehtijuttu noin viiteen vuoteen. Siitä ei tunnistanut kunnolla edes tilaisuutta, josta juttu oli kirjoitettu. Joko Nieminen ei ollut jaksanut kuunnella puheita laisinkaan (eipä hän jutussaan niihin mitenkään viitannutkaan), tai sitten hänellä oli oma mielipide niin valmiina, että puheita oli turha kuunnella. Sääli, sillä esimerkiksi Immosen puheessa oli erittäin viisaita ja kirkkaita ajatuksia kulttuurista ja kaupunkikuvan merkityksesta ihmiselämässä. En mielelläni moiti toimittajia, vaikka olisin eri mieltä lehtijutun kanssa, koska työtään hekin vain tekevät. Mutta limbot ovat limboja, ja sellaisia saa ja pitää kritisoida.

Mitä tulee itse asiaan, eli Sinisen talon suojelemiseen tai suojelematta jättämiseen, asia ratkeaa maanantaiaamuna kaupunginvaltuuston kokouksessa. Jos esityslistalla oleva asemakaava hyväksytään, talo voidaan purkaa kerrostalon tieltä. Jos talo halutaan säilyttää, asemakaava on palautettava uudelleen valmisteltavaksi. Siinä vaihtoehdot noin poliittis-käytännöllisessä mielessä. Kuvassa on sekä Sininen talo että sen vaaleanpunainen hieno piharakennus, joka on muuten tietääkseni Turun vanhin autotalli.

Mitäpä muuta maailmaan? Anna Politkovskajan murhaa tutkinut venäläinen ex-agentti Aleksandr Litvinenko kuoli Lontoossa pari viikkoa aiemmin saamaansa polonium-myrkytykseen. Perjantain 24.11. Helsingin Sanomat julkisti kulttuurisivuillaan Litvinenkon ystävän, dokumenttiohjaaja Andrei Nekrasovin koko sivun (!) kirjeen, jossa Nekrasov syyttää Putinia ja länttä siitä, että Venäjä on jätetty kansalliskiihkoilijoiden armoille. Kieltämättä siltä on viime aikoina vaikuttanut, sekä isommassa että pienemmässä mittakaavassa. Litvinenko itse syytti kuolinvuoteellaan murhastaan suoraan Putinia, joka taasen kommentoi tilannetta Helsingissä pidetyssä huippukokouksessa. Hurjaa seurattavaa.

Samaisessa Hesarissa oli toinenkin mielenkiintoinen kirjoitus. Kakkossivun vieraskynässä lääkäri Pirjo Lindfors kirjoitti siitä, miten yhteisöllisyyden puute sairastuttaa yhteiskuntaamme. Lindfors on sitä mieltä, että kulttuurimme on vaarassa kuihtua yltiöyksilöllisyyteen ja yksinäisyyteen. "Yksinäisyys aiheuttaa elimistössämme, kuten laumaeläimillä tapahtuu, kroonisen stressireaktion, jonka seurauksena pulssi ja verenpaine nousevat ja masentuneisuus lisääntyy. Toisen lajin edustajia, lemmikkejä, hankitaan hoitamaan yksinäisyyttä. ... Olen nähnyt, että länsimaista poiketen yhteisöllisyys on kehitysmaissa arvostettua. Sosiokulttuurisesti länsimaat ovat kehitysmaita ja tarvitsevat apua ja opastusta kolmannen maailman mailta. Kehitysmaissa ihmisellä on aina hetki aikaa toiselle ihmiselle eikä keneltäkään vaadita konemaista, onnellisuuden nitistävää toimintaa. Onnellisuuteen kuuluu sosiaalisuus, jaetut yhteiset arvot, toisen kunnioittaminen, kiitoksen ja arvostuksen kohteena oleminen, läheisyys, huumorintajuisuus, koskettaminen. ... Sosiaalisten kontaktien vähäisyyden vuoksi emme myöskään ole mallioppineet isovanhemmiltamme, kuinka tietyissä kiperissä tilanteissa tulisi käyttäytyä. Maalaisjärki on kateissa. Joudumme ottamaan pillerin tai hakemaan ulkopuolista apua pienimmissäkin asioissa. Vanhemman ja lapsen roolit ovat tulleet epäselviksi.". Viisaita sanoja.

Lindfors kirjoittaa myös eri elämäntilanteisiin liittyvien siirtymäriittien ja niiden puutteen sekä koskettamisen merkityksestä. Olen samaa mieltä. Yläkoulun opettajana olen esimerkiksi vuosi vuodelta oppinut arvostamaan yhä enemmän sellaista suomalaisen yhteiskunnan siirtymäriittiä kuin rippikoulu. Rippikoulu (tai uskonnottomille Prometheus-leiri) on erittäin tärkeä siirtymäriitti matkalla lapsuudesta nuoruuteen ja varhaisaikuisuuteen. Se tarjoaa nuorelle tilaisuuden kasvaa uudelle tasolle omassa kehityksessään. Tasolle, jolla kuuluu jo ottaa enemmän vastuuta omista tekemisistään ja valinnoistaan. Samalla hyvä rippikoulu antaa nuorelle mahdollisuuden pohtia oman elämänsä tärkeitä kysymyksiä: kuka olen, mistä tulen, minne menen, miten ja kenen kanssa. Eläköön rippikoulu ja muut siirtymäriitit!

Lindfors päättää kirjoituksensa ehdotukseen: "Suomeen voitaisiin palkata kehitysmaista tutkijoita ja toimijoita, jotka auttaisivat meitä edistämään yhteisöllisyyttä maassamme. Kehitysyhteistyö saatettaisiin näin nimensä mukaisesti kaksisuuntaiseksi.". Kannatetaan!

Ex-agenteista ja yksinäisyydestä omaan kaksoiselämään, ja siinä siviilielämään. Sillä puolella ei ollut tänä viikonloppuna yhtään yksinäistä. Matkasin perjantaina Keravalle mieheni veljen perheen luo, jossa mieheni lähisuku kokoontui juhlimaan yhteistä pikkujoulua. Hauskaa oli ja juttua riitti. Juhlien päätyttyä saimme kyydin lentokentälle, josta nousimme puoliyön pikavuoroon. Kotona olimme hieman ennen aamukolmea. Launtaina taas minun sukuani vieraili luonamme Turussa: serkkupoika vaimoineen tuli yökylään Turun reissullaan. Kiva! Oli tosi mukava tavata ja jutella niitä näitä. Serkku on haka tietotekniikassa, ja hän aina tavatessamme päivittää minun tietotekniikkatietouteni, eli kertoilee siitä, mitä ihmeitä on pikapuoliin tulossa markkinoille. Maailma totta vie muuttuu nopeaa vauhtia, enkä nyt tarkoita vain sitä Nokian N95 multimediapuhelinta, johon minulla oli eilisiltana ilo tutustua. Siinä on jokseenkin kaikki elektroniikka, mitä ihminen tarvitsee, ynnä 2 gigan muistitikku, joka on kooltaan pienempi kuin pikkurillin kynteni. Hui.

Puhuimme tosi pitkään tekniikan käytettävyydestä ja siitä murroksesta, johon perinteinen televisiotoiminta on joutumassa. Jonain päivänä kirjoitan ehkä tännekin siitä, miten olen joutunut vessanhanojen nöyryyttämäksi eduskunnan Pikkuparlamentissa... Kaivoin esiin uusimman Glorian koti -lehden, jossa päätoimittaja Minna Juti kirjoittaa perheensä hankkimasta kotiteatterista: "Kukaan viisihenkisestä perheestämme ei osaa käyttää sitä. Näemme kuvan, vaihdamme kanavia ja säädämme ääntä, mutta teemme sen ilman kaukosäätimiä, koska emme ole aivan selvillä siitä, miten neljä kapulaa ja niiden yhteensä 175 nappulaa toimivat. Kukaan meistä ei ole ehtinyt opiskella, miten laitteella voisi tallentaa tv-ohjelmia, saati ottaa selvää, mitä muita hienouksia laitteisto pitää sisällään.". Juuri niin, emme mekään ole huomattavista ponnisteluista huolimatta onnistuneet saamaan kytkettyä telkkaria, digiboksia ja dvd-vhs-yhdistelmääni sellaiseksi kokonaisuudeksi, että se toimisi kuten pitäisi. Lopulta luovutimme. Kun ei toimi, niin ei toimi, ja siksi olemme joutuneet turvautumaan mitä ihmeellisimpiin kiertokäytäntöihin. Eilisiltana kärsivällinen ja selkeäsanainen serkkuni selosti meille varmaan tunnin ajan digiboksin sielunelämää, ja ensimmäisen kerran minullekin tuli sellainen olo, että niitä kytkentöjä on mahdollista ymmärtää. (Siinä sivussa digitekniikka alkoi vaikuttaa perusolemukseltaan varsin puutteelliselta ratkaisulta. Miksi ihmeessä me sellaisen olemme valinneet koko valtakuntaan?) Olemme aiemmin ottaneet kytkentäpulmissamme oppia opaskirjoissa ja lehdissä olleista kytkentäohjeista ja soittaneet myös valtakunnalliseen digineuvontaan, mutta niistä ei ole ollut apua. Vaan nyt systeemi toimii! Halleluja! Kiitos, Mikko!

Päätoimittaja Juti jatkaa vielä lehdessään: "Kuka meitä sumuttaa, kenen hommat ovat tekemättä? Miksi suostumme ostamaan tekniikkaa, jonka käyttömukavuuden suunnittelu on jäänyt puolitiehen? Edessä on joulusesonki, ja kotiteattereista odotetaan taas suurta lahjahittiä. Moneenko perheeseen ostetaan useamman tuhannen euron laitteet, joita ei ehkä koskaan opita käyttämään koko rahan edestä? Kenen tähän pitäisi puuttua?" Kuluttajat: olkaa tarkkoina ja tiukkoina ollessanne teknologiaostoksilla, kelvotonta suunnittelua ei saa kelpuuttaa riesaksi elämäänsä!

Sunnuntaina lähdimme pienelle ajelulle ja päädyimme Hirvensaloon Pyhän Henrikin ekumeeniseen taidekappeliin. On se hieno, siitä olimme kaikki neljä yhtä mieltä. Jos et vielä ole käynyt katsomassa, suosittelen, että menet. Kirkkokuntaan katsomatta. Ehkä näihin taidekappelikuviin on hyvä lopettaa tämänkertainen sepustus.

Yleisötilaisuus ilmastonmuutoksesta torstaina!

Eduskuntavaaliehdokkaat kaupunginvaltuutettu, Vihreiden puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja Katri Sarlund sekä Reilun kaupan puolesta ry:n ja Maan ystävien aktiivitoimija Ville-Veikko Mastomäki keskustelevat ilmastonmuutoksesta.

– Ilmastonmuutos – mitä sinä voit tehdä –

To 23.11. klo 18.30 Vimmassa Aurakatu 9, 2. krs. teatteri

Tervetuloa kaikki ilmastonmuutosasioista kiinnostuneet.

Nassu sinisenä sinisen talon puolesta

Uups. Taas on vettä virrannut vesihanassa siitä, kun viimeksi kirjoitin. No, päivitetään.

On pidetty puutalopalaveria ja keksitty keinoja Sinisen talon, joka myös Wikeström & Krogiuksena tunnetaan, suojelemiseksi. Mukaan suojelurintamaan on lähtenyt paitsi Puu ja talo ry, myös valtuutettuja yli puoluerajojen (no okei, ei toistaiseksi yli kok-dem-betoniakselin) ja muuta väkeä. (Sivuhuomautuksena: luulisi, että talon suojeleminen kiinnostaisi kokoomusta, onhan talo kokolailla ruiskukan sininen. Ottaisivat sen erityisvarjelukseensa!). Lauantaina olin Elina Rantasen ja kahden vasemmistonaisen kanssa jakamassa sinisiä mielenosoituskutsuja kävelykadulla. Jotta saisimme hankkeelle huomiota, olimme varmemmaksi vakuudeksi maalanneet kasvomme kauttaaltaan sinisiksi. Ja huomiotahan sitten saatiin :). En ole ikinä jakanut lentolehtisiä yhtä hyväntuuliselle porukalle. Moni nauroi ääneen, jotkut vähän pelästyivät. Paras kommentti tuli eräältä nuorelta mieheltä, joka kieltäytyi ottamasta läpyskää perustellen, että "äiti on sanonut, että vierailta smurffeilta ei saa ottaa mitään.". Heh.

Viereinen kuva Koulukadun Kaunottaresta on Keijo Luodon ottama. Kiitos kuvasta, Keijo!

Jos kokoomuksen ja demareiden nokkamiehet tunsivat korvissaan jotain epämääräistä kuumotusta lauantaina puoliltapäivin, se johtui varmaan kadulla saamastamme palautteesta. Kaupunkilaiset ovat erittäin tyrmistyneitä aikeesta purkaa sininen talo, ja kaksi suurinta puoluetta saivat totta vieköön kommenteissa kuulla kunniansa. Lappuja oli todella helppo jakaa, sillä moni ohi kävellytkin palasi takaisin ehdittyään tajuta, millä asialla sininassut olivat. Ja kiinnostuneille tiedoksi: kyllä se väri lähti pois muutaman pesukerran jälkeen.

Joten: mielenosoitus ensi lauantaina 25.11. klo 14 Koulukadun ja Linnankadun risteyksessä, Aurajokirannan puoleisessa puistossa. Ota oma ulkokynttilä mukaan! Yritetään vielä vaikuttaa siihen, että tämä kaupungilaiselle tärkeä osa turkulaista katukuvaa säilyisi myös jälkipolville. Näytetään, kuinka moni haluaa talon säilyvän! Emme kai me todella halua tämänkin talokaunottaren siirtyvän siihen pitkään listaan hävitettyjä rakennuksia, joita säännönmukaisesti muistellaan Turun Sanomien sunnuntaisivujen artikkelissa entisen yliopiston päärakennuksen, entisen Wiklundin ja entisen vaikka minkä kanssa? Siis siinä artikkelissa, jonka luettuaan jokainen ihmettelee, kuinka sokeita sen ajan päättäjät ovat voineetkaan olla. Eihän tämä voi olla mahdollista enää vuonna 2006, eihän? Kulttuuripääkaupunkiehdokkaassa? Eihän?

Perjantaina oli vihreiden puoluehallitus, siellä otettiin kantaa pienyrittäjien omaan lainsäädäntöön ja heidän asemaansa kolmikannassa.

Sunnuntaina piti olla kävelykadulla jakamassa esitteitä torstain ilmastotilaisuudesta, mutta flunssa alkoi painaa niin ikävästi, että en voinut lähteä ulos hytisemään. Tärisinhän vilusta jo sisälläkin. Yhtä kiinnostavaa asuntoa kävimme kuitenkin katsomassa, ja voi pojat - se olikin oikeasti kiinnostava. Tosin taas hieman väärässä paikassa ja liian kallis, mutta muutoin kuin unelma. Iso unelma - neliötä piisasi. Olemme miettivällä kannalla, on harkittava. Jos se menee harkinta-aikana, olkoon kohtalomme niin. Sunnuntai-ilta kului valtuustoryhmän budjettipalaverissa.

Maanantaina piti raahautua maakuntahallitukseen, vaikka joka lihasta kolotti ja kurkku oli kipeänkarheana. Ei mitään maata mullistavaa listalla.

Mitäpä muuta? Olen ihmetellyt faktan ja fiktion hämärtymistä. Uusi Bond-leffa on tulossa ensi-iltaan, ja uuden bondin kuvat värittävät kotikaupunkimmekin katuja. Samaan aikaan on uutisoitu Anna Politkovskajan murhaa tutkineen entisen venäläisen vakooja Aleksandr Litvinenkon myrkyttämisestä Lontoossa. Kun tähän todellisuuden ja tarun sekoittumiseen yhdistyy se, että uusi James Bond Daniel Craig näyttää mielestäni mainoskuvissa hieman Vladimir Putinilta, en oikein meinaa enää pysyä kärryillä siinä, mikä on tarua ja mikä ei. Huimaa lievästi, noin henkisessä mielessä.

Lounais-Suomen ympäristökeskus ei myönnä Orikedon uudelle jätteenpolttolaitokselle ympäristölupaa!

Lounais-Suomen ympäristökeskus tiedottaa sivuillaan: "Uudelle seudulliselle jätteenpolttolaitokselle ei voitu myöntää ympäristölupaa, koska sen sijoittaminen virkistysalueiksi kaavoitettujen alueiden keskelle ja asuinalueiden välittömään läheisyyteen ei täytä ympäristönsuojelulain 6 ja 42 §:ssä tarkoitettuja ympäristöluvan myöntämisen edellytyksiä.

Lämpökeskuksen toimintojen olennaiselle laajentamiselle ei myöskään ole ympäristönsuojelulain edellytyksiä. Uuden jätteenpolttolaitoksen ja laajenevan lämpökeskuksen yhteisvaikutuksena aiheutuisi Orikedolla terveyshaittaa (mm. melua) sekä yleisen viihtyisyyden ja virkistyskäyttöön soveltuvuuden merkittävää vähentymistä. Haitallisten aineiden pitoisuudet ilmapäästöissä eivät kohoa ohjearvojen yläpuolelle, mutta savukaasut voivat tietyissä sääolosuhteissa painua alas laitoksen lähiympäristössä aiheuttaen viihtyisyyshaittaa. Haittoja ei hakemuksessa esitetyn perusteella ole mahdollista ehkäistä riittävästi ottaen huomioon toiminnan vaatimat liikenne, polttoaine- ja jätepurkausasemien ja liikenneväylien sijainti, maasto-olosuhteet, laitosalueen koko ja liikennemäärät sekä sijainti virkistysalueiden vieressä ja asutuksen välittömässä läheisyydessä. Jätteenpolttolaitoksen ja lämpökeskuksen teollisuusmittakaavaiset toiminnot aiheuttavat sijaintinsa vuoksi ympäröivälle asutukselle meluhaittoja sekä kohtuutonta rasitusta, rajoittaisivat merkittävästi virkistysalueiksi kaavoitettujen alueiden virkistyskäyttöä eikä haittoja voida riittävästi ehkäistä. Uusi toiminta ei siten täyttäisi myöskään naapuruussuhdelain 17§:n edellytyksiä.

Melu
Nykyisen jätteenpolttolaitoksen ja nykyisen lämpökeskuksen toiminnoista ja liikenteestä aiheutuu meluhaittoja, jotka ilmenevät terveydellisenä vaarana sekä vähentävät merkittävästi virkistys- ja ulkoilualueiden käyttöä. Nykyisistäkin toiminnoista aiheutuvat melutasot ylittävät lähimmillä asuin- ja virkistysalueilla selvästi valtioneuvoston päätöksessä annetut melun ohjearvot. Meluhaitoista on tehty useita valituksia. Hakijat eivät ole esittäneet meluntorjuntatoimia uusien toimintojen osalta."

Järjen ja lainsäädännön voitto sisäpiirivallasta! Toivottavasti Turun Seudun Maakaasu- ja Energia ei lähde aikaa vievälle valituskierrokselle, vaan seudulla otetaan lusikka kauniiseen käteen ja tehdään jätehuollolliset kokonaisratkaisut, jotka
1) pyrkivät jätteiden synnyn ja määrän vähentämiseen,
2) edistävät kierrätyksen ja materiaalikäytön kehittymistä ja
3) edistävät seudullista järkevää energiaratkaisua, jossa Naantalin voimalan kivihiili korvataan ilmaston kannalta paremmalla energialähteellä.

Tämä voisi tarkoittaa entistä ohjaavampaa jätteiden hintapolitiikkaa, jätteen tehokasta syntypaikkalajittelua, orgaanisen jätteen mädättämistä biokaasuksi ja jäljelle jäävästä polttokelpoisesta jätteestä tehtävää kierrätyspolttoainetta poltettavaksi teknisesti sellaisessa aidossa jätteen hyötykäyttöä edistävässä laitoksessa, joka jätteen määrän vähetessä pystyy helposti käyttämään uusiutuvia polttoaineita. Lisäksi seudulle tarvitaan maakaasuputki korvaamaan Naantalin kivihiilivoimala. Toivottavasti tämä päätös on yhden aikakauden loppu: järjen ääntä kuuntelematonta sisäpiiridiilausta ei moni jää kaipaamaan.

Kiitos oriketoaktiiveille! Kaupungin tämä päätös tietysti asettaa varsin hankalaan asemaan, kun vanhan polttolaitoksen luvat umpeutuvat eikä kaatopaikalle saa enää kohta viedä biojätettä. Vaan itsepä on kuoppa kaivettu, joten ei muuta kuin parempaa suunnitelmaa tekemään - ja tällä kertaa ympäristön ehdoilla, kiitos!

Manic Monday? Panic Monday?

Päivä oli fyysisesti rauhallinen mutta henkisesti hektinen. Aamukahdeksalta kokoonnuimme tarkastuslautakunnan työryhmän kanssa läpikäymään hallintokuntavierailujemme satoa. Siinä vierähti parisen tuntia, sitten hetkeksi papereiden lukemisen pariin, ja sieltä senaattori Anderssonskan olohuoneeseen vaalivalokuvaukseen. Kävelin Raunistulaan, jotta päivän aikana olisi mahdollista saada edes hiven liikuntaa. Olin nätti koko loppupäivän, kun minut oli laitettu valokuvakuntoon ammattitaitoisen meikkaajan toimesta :).

Päivä jatkui kaupunginvaltuuston talousseminaarissa. Myöhästyin hieman, mutta ennätin kuulla osan alustuksista ja osallistua ryhmien väliseen talouskeskusteluun. Ryhmät pitivät keskustelun aluksi ryhmäpuheenvuorot, ja vihreiden puheenvuoro lankesi varsinaisen ryhmäpuhiksemme Mika Helvan poissa ollessa allekirjoittaneen, eli varapuhiksen kontolle. Sanoin, että tulemme illalla esittämään pientä veronkorotusta. Sama viesti piti tulla jo Mikan kautta muille ryhmäpuheenjohtajille aamun kokouksessa. Eipä seminaarista nyt kovin ihmeellisiä taloudenhallinta-ajatuksia tullut, mutta ryhmät jakoivat keskenään käsityksiään, ja se on tietysti tärkeää budjettineuvottelujen pohjaksi sekä ryhmien sisällä että niiden välillä.

Seminaarin jälkeen oli vuorossa vihreiden ryhmäkokous, ja sen jälkeen varsinainen valtuuston kokous. Valtuuston listan ensimmäisenä asiana oli viime kokouksessa pöydälle jäänyt veroprosenttiasia. Sunnuntai-illan ryhmäkokouksessa luimme budjettikirjaa etukannesta takakanteen ja takakannesta etukanteen löytämättä tapaa rahoittaa palvelut nykyisessä rakenteessaan riittävälle tasolle. Nykyisellä rakenteella tarkoitan sitä, että organisaatiota on pystyttävä muuttamaan tehokkaammaksi, jotta samalla rahalla saadaan tuotettua enemmän palveluita, mutta isoja rakenteita ei muuteta hetkessä, eikä ainakaan ensi vuodeksi. Siksi päädyimme minun suullani esittämään pientä 0,25 %:n veronkorotusta. Olimme harkinneet myös 0,5 %:a, mutta päädyimme pienempään, koska se kohtalaisesti riittäisi tarkoitukseensa eikä sitä voisi pitää Turun hallitussopimuksen vastaisena. Siitäpä sitten sikisikin pieni poliittinen mekkala ja kolmen tunnin keskustelu neuvottelutaukoineen. Muilla puolueilla, kristillisiä lukuun ottamatta, ei ollut halua edes pieneen veroprosentin tarkistukseen. Meitä taas ei houkutellut pelkkä lisävelan otto ja alijäämän syventäminen palvelujen rahoituskonstina.

Kokous piti neuvottelutauon, jonka aikana veronkorotuksen kannatuksen puute kävi ilmeiseksi. Sen sijaan meille luvattiin asiallisia puolueidenvälisiä neuvotteluja talouden ratkaisujen etsimiseksi. Yhteistyö on ollut hieman huonossa hapessa kokoomus- ja demariäijien Lapinmatkan jälkeen: herrat matkasivat viikko pari sitten pohjoisen lumille sopimaan budjettiasioitaan ohi muiden hallitussopimusryhmien. Reilua? No ei, ottaen huomioon että asiat on luvattu hoitaa yhteistyössä. Mutta nyt yhteistyötä luvattiin sen verran vakuuttavasti ja vakavalla naamalle, että päätimme vetää veronkorotusesityksen pois ja jatkaa neuvotteluja seuraavat viikot. Pitkähköin hampain tosin, mutta ehkä takkuavallakin yhteistyöllä on tässä tilanteessa oma arvonsa.

Kätemme ei hamunnut veronmaksajan kukkarolle aivan kevyin perustein. Mielestämme maltillinen korotus olisi palveluiden suhteen ollut pienimpien vaurioiden tie. Peruspalveluiden laadun säilyttäminen on tärkeä viesti asukkaille ja erityisesti lapsiperheille: Turkuun kannattaa tulla ja täällä kannattaa pysyä. Verokilpailutilanteemme on hieman helpottanut kun ympäristökuntammekin ovat korottaneet verojaan. Veronkorotuksen perusta oli, että alibudjetoinnin tie lautakunnissa on nyt kuljettu loppuun. Budjettien on pidettävä, jotta menokehitys saadaan hallintaan, lipsumisia ei voi sallia. Liikeneviä varoja on kohdistettava rakenteita uudistaviin ja tehostaviin toimiin, sillä mikään veronkorotus ei riitä turvaamaan tulevaisuutta. Veronkorotuksen tuottamaa pientä taloudellista liikkuvavaraa olisimme voineet käyttää peruspalveluiden kuten opetus-, sosiaali- ja terveydenhuoltopuolen säilyttämiseen, joukkoliikennettä unohtamatta, kunnes isommat toimet alkavat vaikuttaa. Nyt sitä pitää riipiä kokoon jostain muualta, saa nähdä miten onnistumme. Turun velkaantuminen on ensi vuoden talousarvion ja siihen liittyvän taloussuunnitelman mukaan lähivuosina kovassa kasvussa, joten lisää syömävelkaa ei oikein ole varaa ottaa. Velat kun on maksettava takaisin vuosina, jolloin vanhustenhuolto tarvitsee nykyistä enemmän resursseja ja aktiivi-iässä olevia veronmaksajia on nykyistä vähemmän. Lisäksi yleinen taloustilanne ja korkotaso ovat nyt todella edulliset, sama meno ei välttämättä jatku ensi vuosikymmenellä.

Asialistalla oli myös Pyölinpellonpuiston virkistysalueen asemakaavanmuutosehdotus Pitkämäen kaupunginosassa. Siinä valtuutettumme Pauliina de Anna teki muutosehdotuksen, joka turvaisi riittävän väljyyden asuinrakennusten ja leikki- ja oleskelualueiden sijoittelussa ja säilyttäisi Pyölinkulman suuntaisen palstaviljelyalueen. Hävisimme esityksen äänin 53-14.

Seuraava kaava-asia oli kaupunkilaisille paremmin tuttu: Linnankadun varrella Koulukadun ja Puutarhakadun välissä sijaitseva korttelinpuolikas, jossa sijaitsee turkulaisille hyvin tuttu mutta nyt purettavaksi esitetty ns. sininen talo, eli varustamo Wikeström & Krogiuksen jugendtyylinen vuonna 1902 rakennettu konttorirakennus, aiemmin Wikeströmin laivakonttori ja kauppahuone. Samassa kaavassa korttelissa sallittiin purettavaksi ns. vihreä talo, joka liiketoimintansa takia tunnetaan paremmin nimellä Tuulan pikaoffset. Kaavaehdotus kuuluu sarjaan "Emmekö me ikinä opi?". Kyseessä on katukuvan kaunotar, pala turkulaisten sielunmaisemaa ja osa sitä kaupungin historiallista identiteettiä, josta me yleensä niin kovin ylpeilemme. Sinisen talon purkaminen on täysin tarpeetonta. Tontille on mahdollista täydennysrakentaa parillakin kohtalaisen järkevällä tavalla. Jokseenkin yhtä älytöntä on purkaa Puistokadun puolella keskellä tonttia sijaitseva sisäpiharakennus vihreä talo. Kestävän kehityksen kannalta on mieletöntä repiä toimivia käyttökelpoisia rakennuksia. Sinisen talon säilyttämisestä käytiin pitkä keskustelu, jossa talon säilyttämistä puolustivat vihreiden lisäksi ainakin keskusta, kristilliset ja osa vasemmistoliittoa. Vihreiden Maarit Fellmanin tekemä asemakaavan palautusesitys hylättiin äänin 42-22. Keskustelun loppupuolella Fellman teki vasemmistoliiton Nana Korpelaisen kannattamana pöydällepanoesityksen, jotta voimme vielä tutkia vaihtoehtoja rakennusten täystuholle. Asia jäi pöydälle seuraavaan kokoukseen äänin 43-23. Nyt siis kaikki sinisen talon puolustajat kiireesti ottamaan yhteyttä kokoomuksen ja demareiden valtuutettuihin, jotta Koulukadun Kaunotar saa elää ja hengittää seuraavatkin sata vuotta!

Sunnuntaipuuhia

Päivä kului pääosin kotosalla papereita tutkien. Isänpäivä jäi tänä vuonna siltä osin viettämättä, että olisin tavannut isääni. Alunperin aikeenamme oli lähteä Tampereelle tapaamaan vanhempiani, mutta suunnitelmaan tuli muutos. Vanhempani matkasivatkin Itä-Suomeen, hautaamaan isänpäiväviikonloppuna kälyni isää, eli veljeni appea. Mekin pohdimme Imatralle lähtöä, mutta jätimme kuitenkin menemättä. Ehkä hyvä niin. Minun viimeisin muistoni Ramista on, kun hän heinäkuussa seisoi venessään jätettyään meidät rantaan, heilutti hyväntuulisena kädellään ja kaasutti takaisin järven selkää kohti. Mielelläni muistan hänet juuri sellaisena, omassa elementissään.

Meidän piti käydä sunnuntaina katsomassa paria asuntoa, mutta emme sitten ehtineetkään. Parveke tuli kuitenkin laitettua talvikuntoon. Olin hieman ällistynyt löytäessäsi parvekkeelta hengissä olevan sitruunamelissan ja pienen persiljankin. Tässä on sentään ollut ihan kelpo pakkasjaksojakin. Joko tässä huushollissa podetaan tavallista vakavampaa lämpövuotoa tai sitten mikroilmasto vain on ihmeellisempi asia kuin heti tulisi ajatelleeksikaan. Siirsin talvea uhmanneet sissikasvit suojaan sisätiloihin, saa nähdä läkähtyvätkö ne nyt kuumuuteen.

Sunnuntai-iltana seitsemästä liki kymmeneen vietin muiden vihreiden seurassa valtuustoryhmämme kokouksessa. Kävimme läpi - yllätys - kaupungin talousarviota. Maanantaina valtuusto päättää veroprosenteista. Kokonaisesityksemme ei ole vielä aivan valmis, mutta se alkaa hahmottua. Kävimme pitkän keskustelun yleistilanteesta: alijäämistä, velanotosta, talouden tasapainotuksesta, toimintaa uudistavista hankkeista ja erityisesti sosiaali- ja terveystoimen yhdistämisestä sekä eräiden ryhmien välisestä hallitussopimuksesta, ja sitä kautta etenimme siihen, mikä on välttämätöntä ja mahdollista tehdä. Palataan asiaan huomisen valtuuston jälkeen.

Vasemmistoliiton ryhmä oli myös viikonloppuna ottanut kantaa Turun budjettiin. Turun Sanomat uutisoi asiasta seuraavasti: "Puolue ei ehdota budjetin karsimista miltään osin. Vasemmistoliiton mielestä toimintojen turvaamiseen täytyy voida käyttää kaupungin rahastotuottoja, paranevan työllisyyden tuomia verotuloja ja viime kädessä lisävelanottoa.". Aktiivinen vassaribloggaaja Mirka Muukkonen kirjoittaa blogissaan samasta asiasta seuraavasti: "Vasemmistoliitto ei halua karsia palveluita, vaan säästöt on löydettävä muualta. Onneksi valtio on tulossa apuun tulevina vuosina kustannusten osalta, se on aivan välttämätöntä. Haastava tilanne kieltämättä on. ". Mikä on se muualta, mistä säästöt voidaan saada??? Turun palvelut ja hallinto kuluttavat kaupunginjohtajan esityksen mukaan ensi vuonna yhteensä 828 818 126 euroa, joista 675 389 123 euroa eli 81,4 prosenttia kuluu terveydenhuoltoon, sosiaalitoimeen ja opetukseen (sisältäen opetuslautakunnan, ammattiopetuksen ja ammattikorkeakoulun). Loput 153 429 003 euroa eli 18,6 prosenttia jaetaan muutaman sellaisen "turhan" toiminnan kuin keskusvaalilautakunnan, kaupunginvaltuuston, tarkastuslautakunnan, kaupunginhallituksen, Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnan, liikuntalautakunnan, nuorisolautakunnan, kulttuurilautakunnan, joukkoliikennelautakunnan, ympäristö- ja kaavoituslautakunnan, rakennuslautakunnan ja kiinteistölautakunnan kesken, budjettikirjan järjestyksen mukaisesti lueteltuna. Mitkähän näistä lakkautetaan tarpeettomina vasemmistolaisen ajattelun mukaan?

Mitä tulee valtion apuun huutamiseen, niin minäkin totta vie toivon, että valtio tulee apuun. Olen esimerkiksi joka ikisessä paikassa, missä olen voinut suuni asiasta avata, vaatinut valtiota osallistumaan suurten kaupunkien joukkoliikenteen kustannuksiin. Mutta minä myös tiedän (en sano, että olisin asiasta samaa mieltä), että valtion näkökulmasta 1990-luvun laman aikana tehnyt heikennykset on nyt jokseenkin saatu kompensoitua kunnille, eikä esimerkiksi valtionosuuksiin olla enää suunnittelemassa merkittäviä korotuksia. Ei Turun budjettia voi rakentaa vain omien toiveidensa varaan, kyllä jalkojen pitää sentään edes varpailla koskettaa todellisuutta, arvon vassarit! Kun tähän rahankäyttölinjaan lisätään vasemmistoliiton täydellinen haluttomuus olla mukana kaupungin rakenteita uudistavissa isoissa hankkeissa, joilla pyritään tehostamaan kaupungin toimintaa, saadaankin jo aikaiseksi täydellisen negatiivinen talousyhtälö. Toteutuessaan se veisi kaupungin kurjuuden kuiluun nopeammin kuin ehdimme lausua "Mil pual jokke sää oikke olet?". Kannattaa muistaa, että vassarit jäivät pois esimerkiksi ryhmien välisestä hallitussopimuksesta, koska eivät voineet hyväksyä sosiaali- ja terveystoimen yhdistämistä. Sen hankkeen tarkoitus on sentään varmistaa, että pystymme tuottamaan jatkossakin - kasvavasta kysynnästä huolimatta - ihmisille niitä sosiaali- ja terveyspalveluita, joita he tarvitsevat ja joihin ovat oikeutettuja.

No, taloushuolet ovat taloushuolia, ja kaipa se ensi vuoden talousarviokin saadaan jotenkin rakennettua. Kun iltamyöhällä palasin kotiin, koin jälleen kerran iloa siitä, että asun hautausmaan vieressä. Bussista poistuessani Turun kaunis vanha hautausmaa välkehti kynttilöiden loistetta, kun sadat tai tuhannet ihmiset olivat käyneet isänpäivänä muistamassa poisnukkuneita läheisiään. Ei hautausmaa ole pelottava, on yksinkertaisesti vain kaunista, että menneet sukupolvet ovat läsnä muistoissamme, ja että me myös muistamme heitä kynttilöin ja rukouksin.

Sekalaisia havaintoja kuluneesta viikosta

Loppuviikko meni pääasiassa työn ja tarkastuslautakunnan vierailujen merkeissä. Olemme käyneet läpi koko joukon kaupungin virastoja ja liikelaitoksia haastatellen heidän taloudenpitoaan. Vierailut on nyt jokseenkin loppu, jäljellä on keskinäistä neuvonpitoa, lautakuntakäsittelyä ja johdon tapaamisia sekä vielä yksi haastattelu. Vierailusta yhdellätoista olin itse mukana lautakunnan puheenjohtajan roolissa, jos nyt saan selvää kalenterimerkinnöistäni. Kolmeen en päässyt työesteiden takia (työssäkin pitää nimittäin ehtiä olla läsnä, tämä politiikka kun on vain harrastus, ei leipätyö). Ne yksitoista vierailua veivät aikaa (ilman matkoja) noin 30 tuntia. Useimmat haastattelut etenivät puheenjohtajan vetäminä, eli skarppina piti jaksaa olla. Ei siis ihme, että aloin olla hieman kuitti haastattelulomakkeen veivaamiseen. Tuloksena on varsin kattava kokonaiskuva niistä taloudellisista ja toiminnallisista haasteista, joiden parissa hallintokuntamme painivat, sekä niistä menetelmistä, joita he talouden hallinnassa käyttävät. 14 000 työntekijän organisaatiolla on monet kasvot, monia erityisongelmia ja jonkun verran myös kaikille yhteisiä kipupisteitä. Raportti tästä projektista valmistuu valtuuston apuvälineeksi niin nopeasti kuin mitä raportin työstäminen ja lautakuntakäsittely kestää. Toivottavasti raportista tulee olemaan hyötyä, sillä pohjatiedon kerääminen on vaatinut paljon aikaa, vaivaa ja istumalihaksia monelta osapuolelta. Kiitos vierailuihin valmistautuneille virastopäälliköille ja muille tilaisuuksiin osallistuneille virkamiehille sekä niille luottamushenkilöille, ketkä paikalla olivat!

Torstai-ilta ei kulunut tarkastuslautakunnan merkeissä, mutta kaupungin taloudellisen kurjuuden parissa kumminkin. Turun opettajien ammattiyhdistys TOAY oli kutsunut valtuutetut kuulemaan eri kouluasteiden edustajien näkemyksiä siitä, mitä vaikeuksia ja vaikutuksia tiukka talous koulupuolella teettää. Muutamia meistä ehtikin paikalle kuuntelemaan. Sanansa sanoivat niin päivähoidon, perusopetuksen ja lukion kuin ammattikorkean ja ammatti-instituutinkin edustajat. Surkeaa on, ei voi muuta sanoa. Lukioiden tilanne on aivan erityisen katastrofaalinen, mutta sen tiesin kyllä jo ennestäänkin. Turun lukiot ovat hoitaneet tehtäväänsä jo nyt niin tiukalla taloudella, että mahdolliset lisäsäästöt suistavat toiminnan aivan pois raiteiltaan. Ja ankeaa se on muuallakin: pienten lasten turvattomuutta, peruskouluissa kasvavia ryhmäkokoja ja tukipalveluiden vähenemistä, ammattikorkeassa ja ammatti-instituutissa yleistä rahapulaa sekä vähemmän opettajia ja lähiopetusta. Totta on, että tässä ei ole järkeä. Mutta paljonko on muuta mahdollisuutta?

Jos tietäisi, mistä rahaa järkevällä tavalla ottaisi, homma olisi helppo hoitaa. Vaan kun näin ei ole. Tilannetta voisi kuvata vanhalla vitsillä. Opettaja palaa luokkaan ja sanoo oppilaille: "Hyvät oppilaat. Terveisiä neuvottelusta kunnan päättäjien kanssa. Minulla on teille sekä hyviä että huonoja uutisia. Kummat ensin?" Oppilaat vastaavat: "Kerro ensin hyvät!". "Poliitikot lupasivat meille lisää rahaa. Luokkakokoja ei tarvitse kasvattaa. Saatte lisää tukiopetusta ja koulupsykologin. Kurssit pysyvät ennallaan ja pääsemme luokkaretkellekin.", luetteli opettaja neuvottelun tuloksia. "Hienoa! Upeaa! Hyvin neuvoteltu!", riemuitsivat oppilaat, ja jatkoivat: "Entä ne huonot uutiset?". "No, te maksatte tämän kaiken kymmenen vuoden kuluttua.", opettaja vastasi.

Eihän se tietysti aivan näin yksinkertaisesti mene, mutta jos perustoimintaa joudutaan rahoittamaan velalla, on sekä velan korkojen että lyhennysten maksu pois tulevien vuosien palveluiden tuottamiseen tarvittavista varoista. Jo kaupunginjohtajan esitys kasvattaa pitkäaikaisen velan määrää ensi vuonna 25 miljoonalla eurolla, ilman näitä koulujen sekä sosiaali- ja terveyspuolen tarvitsemia lisäresursseja. Voi itku, tämä ei todellakaan ole nyt helppoa.

Siinäpä se viikko pääasiassa olikin. Perjantai-iltana olin niin puhki, että ilta kului lähinnä nukkuessa. Onneksi mieheni tuli Turkuun vasta alkuyöstä, hän oli jäänyt Helsinkiin istumaan iltaa kavereidensa kanssa. Sain rauhassa olla hiljaisuudessa, torkkua ja ajatella. Se on parasta hermolepoa kiivastahtisen työviikon jälkeen.

Mitäpä muuta viime viikossa? Merkkitapauksista on mainittava ainakin, että ehdokkaamme, kaupunginvaltuutettu Elina Rantanen avasi oman bloginsa. Se kannattaa liittää suosikkeihinsa, Elina on hyvä kirjoittaja.

Värjäytin hiuksiini raitoja ensimmäisen kerran elämässäni, eli 41-vuotiaana. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan… Nämä on nyt kyllä aika hillityt, ei yhtään räväkät, ja hyvä niin. Joku kyllä jo ehdotti, että seuraavalla kerralla sitten violetit! Ostin myös ensimmäisen kerran elämässäni silmänympäryksille ryppyvoidetta, sillä mielestäni olen hankkinut pari kurtun tapaista silmien ympäristöön. Tämä ei ole kuitenkaan aivan ensimmäinen silmänympärysvoidepurkkini, sillä aina huomaavainen äitini hankki minulle sellaisen jo ainakin kymmenen vuotta sitten. Joko silloinen aine oli uskomattoman tehokasta, tai sitten sain sen ennen aikojaan, joka tapauksessa nyt vasta mielestäni tarvitsin seuraavan. Olen myös kokeillut elämäni ensimmäisen kerran kylmävahausta ihokarvoihin. Hmm. Kolme kauneudenhoidollista neitsytkokemusta samalla viikolla? Liekö tämä ulkonäön ylenpalttinen puleeraaminen merkki nousevasta vaalikuumeesta?

Kaupungilla liikkuessani kohtasin bussin, jonka kylki mainosti kauppakeskus Myllyn tarjousta joukkoliikennettä käyttäville asiakkaille: Tule bussilla ostoksille, saat ilmaisen paluumatkan. No jo nyt on pentele! Olen vuosien mittaan yrittänyt tolkuttaa, että Turun keskustan kauppiaiden ja isojen tavaratalojen pitäisi ottaa houkuttimekseen bussiedut. Saahan sitä ilmaista parkkiaikaakin, joten miksi ei siis bussimatkaa joukkoliikenteellä ydinkeskustaan tuleville asiakkaille! Vaan ei, ei käy, ei onnistu ja ei kiinnosta. Ja sitten joku autoilijoiden paratiisi tekee tämän aloitteen. Voi ydinkeskustan kauppiaiden yksinkertaisuus, en paremmin sano.

Muutkin autoilijoiden edustustahot vihertävät. Eero Heinäluoma (sdp) intoutui perjantaina puolueensa valtuuskunnan kokouksessa kosiskelemaan äänestäjiä sosiaalidemokraattisella vihreydellä. Puolue aikoo kuulemma mennä vaaleihin ympäristöteemoja toitottaen. Tervetuloa vaan ympäristöihmisten joukkoon, kyllä täällä lisää väkeä tarvitaan. Uskottavuutta Heinikseltä ja puolueeltaan tosin puuttuu sammioittain. Demareiden mielestä ympäristöasiat ovat tuki tärkeitä ja ensi hallitusohjelmassa ne pitää ottaa vakavasti. Vaan miten demareilla voi nyt olla varaa seisoa tumput suorina hallituksessa, kun valtiovarainministerin itsensä budjettilinjausten kautta maa voisi tehdä mitä vihreintä politiikkaa, ja nykyinen hallitusohjelmakin sitä tukisi? Ympäristöpolitiikkahan on istuvan hallituksen ohjelman valossa sen keskeisin epäonnistumisalue. Nyt olisi vielä ollut hieman aikaa paikata tilannetta, vaan ei näy vihreää Heiniksen budjettiesityksessä vuodelle 2007. Mitä uskottavuutta on sanoa, että vaalien jälkeen kaikki olisi toisin? Kuinka paljon voi julistaa yhtä ja tehdä toista? Budjettia ei ole vielä lyöty eduskunnassa lukkoon, joten tekoja, Eero Heinäluoma, tekoja sanojen sijaan!

Samaan puuttui lauantaisessa kannanotossaan puoluesihteerimme Ari Heikkinen. "Kun Heinäluoma eilisessä puheessaan letkautti demarien eroavan vihreistä siinä, että "demarit huolehtivat työpaikoista ja toimeentulosta myös tässä ja nyt emmekä siirrä kaikkea toivoa tulevaisuuteen ja tuonpuoleiseen" voisi kai heittää takaisin, että "vihreät haluavat huolehtia tulevaisuuden työpaikoista ja toimeentulosta toimimalla nyt ilmastonmuutoksen torjumiseksi eivätkä työnnä päätään pensaaseen siirtämällä istuvan hallituksen ja Heinäluoman tapaan näiden unelmien vaatimia toimia seuraavalle hallitukselle ja tuleville vuosikymmenille". Sitä paitsi, ilmastonmuutoksen torjuminen nyt tuo uusia työpaikkoja esim. uuden energiateknologian teollisuuteen saman tien eikä vasta joskus tulevaisuudessa. Miksi siis hallitus ei ole tehnyt kunnollista ilmastostrategiaa? Suomessa tavoitteeksi on asetettava päästöjen leikkaaminen viidesosaan vuoteen 2050 mennessä. Kotimaisen, uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta on tuplattava 20 vuodessa.", Heikkinen luukuttaa.

Lauantai-iltana lukaisin loppuun pitkään iltalukemisena olleen tuoreehkon opuksen "Poliitikot taistelivat - Media kertoo. Suomalaisen politiikan mediapelejä 1981-2006". Kirjan ovat toimittaneet Ville Pernaa ja Ville Pitkänen Turun yliopistosta (Ajatus Kirjat, Gummerus 2006). Kirja oli kohtalaisen mielenkiintoinen, mutta kokonaisuuden hahmottamista häiritsi käyttämäni "iltalukutekniikka". Olen tunnettu kyvystäni nukahtaa nopeasti, joten luin kirjan pääasiassa 1-2 sivun pätkinä. Siinä tuppaa hieman kokonaisuus hämärtymään. Kiinnostavaa kirjassa oli näkökulma iltapäivälehdistä vallan ihan oikeina vahtikoirina. Myös politiikan henkilöityminen ja sen vaikutukset tulivat selvästi esiin. Tiedä sitten, onko se hyvä vai huono asia. Henkilöiden ylenpalttinen tarkastelu on asioita hämärtävää ja saattaa johdattaa kansan päätöksenteon kannalta aivan väärille jäljille, Toisaalta saattaa olla, että henkilöitymisen kautta saadaan taas uudelleen herätettyä ihmisten kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin. Jää nähtäväksi, mihin suuntaan kehitys kehittyy :).