Rusto muutti Turkuun

Tiedotus blogia seuraaville sukulaisille ja ystäville: Rusto muutti perjantaina Turkuun! Ihan pysyvästi. Yhdeksän vuotta Turku-Helsinki -välin reissaamista ja kahden kaupungin asumista saa päätöksensä. Hän siirtyy tekemään etätöitä. Saamme uuden kodin hallintaamme tänään ja aloitamme remontin teon. Että sellaista elämänmuutosta luvassa... :) Tervetuloa sukulaiset ja ystävät visiitille Peltolan kaupunginosaan, kunhan olemme saaneet talon kunnostettua ja siirrettyä elämämme sinne. Se vie kyllä kotvan verran aikaa.

Rusto on jo eilisestä saakka harjoitellut itsensä esittelyä: Risto, Turusta... Kaverit Helsingissä olivat kuulemma meinanneet tukehtua pitsaansa. Ei vielä oikein taivu kieli suussa luontevasti. No, ehkä se siitä, stadilaiseltakin.

Takametsän tarinoita

Tänään on bloggausvuorossa henkilökohtaisesti merkittäviä mutta hyvin pieniä tositarinoita - liki faabeleita. Olen koko alkukesän luonut suhdetta yhteen talitiaiseen. Tai oikeammin tiainen on luonut suhdetta minuun. Jostain syystä se on epätavallisen rohkea ja/tai utelias luontokappale, ja on päättänyt tehdä tuttavuutta kanssani. Minulla on tapana ruokkia takapihan ja metsän lintuja siten, että heitän parvekkeelta muutaman metrin päähän maahan tasaisen kiven päälle päivittäin vajaan kourallisen maapähkinöitä. Parvekkeelle en koskaan jätä ruokaa lintuja varten, parvekkeen ei kuulu olla lintujen ruokintapaikka enkä halua sinne myöskään joka paikkaan meneviä oravia. Olen toiminut näin koko sen ajan, kun olen tässä asunnossa asunut. Puissa ja maassa liikkuvien eläinten toiminnan seuraaminen onkin tuottanut suurta iloa. Vähän kuin olisi non-stop luontofilmi meneillään :), metsässä tapahtuu melkein aina jotain pientä ja parvekkeelta sen näkee hyvin.

Maapähkinät tekevät kauppansa paljon paremmin kuin talipallot, ja pähkinöitä mussuttavat tali- ja sinitiaisten lisäksi ainakin peipot, sepelkyyhkyt, oravat ja hiiri. Oravat rakastaisivat talipallojakin, mutta siihen en kyllä enää ryhdy. Nehän hotkaisevat koko pallon kerralla! Ennemminkin olen käynyt varustelusotaa pitääkseni oravat etäällä talven talipalloista. Haastava homma, kuten moni tietää kokemuksesta.

Mutta tästä tiaisesta. Olen tottunut siihen, että kun tulen parvekkeelle, orava tai tiainen (sekä tali- että sini-) saattaa tulla lähimmän pihlajan lähimmälle oksalle ja esittää komennon "Anna akka ruokaa!". Oravakielellä komento kuuluu "tsik tsik" ja tiaiskielellä "tiit". Siksi saatan antaa ruokaa kesälläkin, vaikka se eläinten selviämisen kannalta onkin aivan tarpeetonta. Eläimet todellakin istuvat oksalle, katsoa napittavat suoraan silmiin ja antavat komentonsa. Sanon "komennon", koska siltä se lähinnä kuulostaa. Selvää kommunikaatiota joka tapauksessa.

Tänä kesänä yksi tiainen on heittäytynyt tavallista rohkeammaksi. Kun tulen yksin parvekkeelle, lintu saattaa lennähtää viereeni parvekkeen kaiteelle istumaan. Nyt, kun olen ollut paljon kotona, tätä on sattunut melkein joka päivä. Se saattaa tulla myös hyppimään lattialle, jos satun istumaan parvekkeella. Kun tiainen on tullut kaiteelle, se odottaa paikallaan minun hakevan pähkinät, ja kun heitän pähkinät maahan, lintu singahtaa nuolena perään. Pidän pähkinäkippoa ikkunalaudalla olohuoneen puolella, ja tiainen näyttää tajunneen tämän. Muutaman kerran on käynyt niin, että kun olen liikkunut huoneessa sisäpuolella, tiainen on jotenkin havainnut sen, ja tullut istumaan parvekkeen oven kaiteelle. Kipolla huoneen sisäpuolella en kuitenkaan ole nähnyt sen käyvän, vaikka se selvästikin miettii asiaa. Olen jopa hätistänyt lintua pois ovelta, mutta se ei ole siitä juurikaan säikähtänyt.

Tänään tuli mieleeni kokeilla, suostuisiko tipi syömään kädestä. Lintu tuli taas parvekkeelle viereeni - huolimatta siitä, että pestä jurruutin juuri hampaitani sähköhammasharjalla sadetta katsellen. Hain kouraani muutaman maapähkinän ja asetin avoimen kämmenen parvekkeen kaiteelle. Lintu lennähti hieman etäämmälle pihlajaan ja tarkasteli kättäni. Sitten se teki pari epävarmaa pyrähdystä kohti, mutta rohkeus petti kesken. Kolmannella yrityksellä kantti kesti. Lintu lennähti kämmenelleni istumaan, valikoitsi mieleisensä pähkinän (suosikki on maapähkinän puolikas ilman ruskeaa kuorta) ja pyrähti sitten oksalle syömään saalista. Olin kohtalaisen ällistynyt - villi luontokappale eikä pelkää ihmistä yhtään! Tai ainakaan minua. Pienen linnun rinnalla tunsin itseni lempeäksi jätiksi. Saa nähdä, miten suhteemme tästä kehittyy. Onko minusta tulossa "Vasaramäen Franciscus" ;)? Ai niin, olenkin muuttamassa täältä. Miten voin muka muuttaa, kun tiaisystäväni jää tänne??? Millaisia tiaistenruokintaehtoja voi asunnon kauppakirjaan asettaa?

Vaan on täällä havaittu vuosien kuluessa muutakin eläinälykkyyttä. Mainitsin aiemmin oravista, talipalloista ja kilpavarustelusta. Jokainen lintuja talipalloilla ruokkinut tietää, miten kovasti oravat ovat pallojen perään. Olen parvekkeeltani seurannut, miten orava tyhjentää tehokkaasti talin ja siemenet verkkopallon sisältä. Tämän estäminen johti pari talvea sitten seuraavanlaiseen ottelu- ja varustelukierteeseen:

• Katrin ajatus nro 1: Talipallo on saatava oksasta kauemmas. Otetaan narua ja pannaan talipallo killumaan sen päähän. Oravan ratkaisu: Takajaloilla oksasta kunnon ote, kropan venytys ja talit parempiin suihin. Tulos ihminen - orava: 0-1.
• Katrin ajatus nro 2: Pidennetään narua oikein pitkäksi, varmuudella oravan venytettyä pituutta pidemmäksi. Oravan ratkaisu: Ensin yritetään vanhaa venytyskonstia. Kun se ei riitä, pidetään pieni mietintätauko. Sitten otetaan taas takajaloilla kunnon ote oksasta, roikotetaan kroppaa alaspäin ja etukäpälillä hinataan talipallo ylös. Oikein kätevää, pallon voi lopulta syödä oksalla istuen ja palloa sylissä pitäen. 0-2 oravalle.
• Katrin ajatus nro 3: On saatava painavampi talipallo. Oravaa suurempi, niin painava, että kurre ei jaksa sitä nostaa. Kaupasta löytyikin kallis supertalipallo, ja toiseen oksaan ripustettiin pitkän narun varaan kaksi painavanpuoleista talipötköä. Oravan ratkaisu: Ensin yritetään hinausta ylöspäin. Ei toimi, pallo painaa liikaa ja naru on pitkä. Taas mietintätauko oksalla. Sitten kunnon ote narusta ja käänteiseen palomiestyyliin liukuminen pitkää narua pitkin talipallon päälle. Käyhän se syöminen pallon päältäkin. Kun on syöty tarpeeksi, pallon päältä hypätään maahan. 0-3 oravalle.
• Katrin ajatus nro 4: Perskuta, tämän nöyryytyksen on loputtava! Järeät aseet käyttöön! Ostetaan kaupasta yksi Saarioisten rusinaton maksalaatikko. Syödään sisältö ja pestään alumiinivuoka. Vuoka käännetään nurin ja sen pohjaan keskelle tehdään lähekkäin kaksi narun mentävää reikää. Otetaan oravaa selvästi pidempi naru, jonka päähän vuoka kiinnitetään ylösalaisin ja tukevasti. Otetaan toinen lyhyempi naru, johon kiinnitetään talipallo. Talipallonaru kiinnitetään foliovuoan alle 10-15 senttiä vuoasta alaspäin. Siis pitkä naru - ylösalaisin oleva foliovuokasuoja - lyhyempi naru - ttalipallo. Koko komeus ripustetaan ohuimmalle mahdolliselle oksalle. Oravan ratkaisu: Yrityksistä huolimatta tästä ei selvitä. Kiiltävä vuoka vähän pelottaa, hökötystä ei saa nostettua syötäväksi ja vuoka estää liukumisen kiinni talipalloon. Tulos ihminen - orava: ½-3. Orava ei syö talipalloa mutta eivätpä syö enää linnutkaan. Tuulessa heiluva foliovuoka pelottaa liikaa.

Pensar suonissaan ja muuta liikenneasiaa

Ihana sadepäivä keskiviikkona! Tiistaina huokailin, että kaikki alkaa olla tosi kuivaa ja kasvit kuolevat. Ja tänään saatiin vettä! Ei yhtään haitannut, että sadepäivä oli myös maakuntahallituksen kesäretkipäivä, onnistuimme tekemään kivan kesäretken kosteudesta huolimatta. Maakuntaliiton jokavuotinen perinne on, että liiton henkilöstö ja luottamushenkilöt suljetaan samaan paattiin ja paatti ajataan johonkin merelliseen kohteeseen. Tänä vuonna matkakohde oli monelle outo paikka, mutta se osoittautui täydelliseksi helmeksi: Nauvon Pensar! Suosittelen! Lomakylään pääsee myös yhteysaluksilla, tosin saaren toiselle puolen parin kolmen kilometrin päähän. Kannattaa ottaa pyörä mukaan...



Pensar on ollut 1900-luvun alkupuoliskolla saariston suojeluskuntaväen ja lottien harjoitusalue. Saarella asui tuohon aikaan kai satakunta ihmistä, nykyisin asukkaita on kaksikymmentä. Sodan jälkeen, kun suojeluskunnat ja lottajärjestö lakkautettiin, alue siirtyi Partekin omistukseen, ja toimi vuosikymmenet paraislaisen kaivosyhtiön henkilökunnan virkistysalueena. Vuonna 2002 nykyiset omistajat ostivat alueen Partekilta ja kehittävät nyt saarella matkailupalveluita. Jonkun verran purjeveneitä olikin paikalla, ynnä rippikoululeiri. Pensar Sydissä on kymmenittäin makuutiloja, joten markkinoitavaa riittää. Meitä ruokittiin majatalon ravintolassa mainiolla kalasopalla, joten jos sattuu kulkemaan ohi, kannattaa varmaan käväistä saarella syömässä. Lounas tarjotaan joka päivä, ja a' la carte -listakin löytyy.



Meidän virkistysmismahdollisuutemme olivat saunominen tai luontopolku. Valitsin tietty luontopolun. Ja sepä olikin polku, huh! Ensin kaunista metsää, jossa kasvoi mm. valkolehdokkeja, ja josta löytyi suojeluskuntalaisten harjoitusammuntojen maalialue (todennäköisesti myös lyijyllä saastunutta maaperää...). Sitten terävä nousu korkean kallioalueen laelle (oppaan mukaan 42 m merenpinnasta). Kallioilla ja puissa kasvoi aivan mahtavia jäkäläkasvustoja ja luonto oli kaikin puolin kaunista ja jylhää. Ylhäällä näköalat olivat upeat, ja niistä pystyi jopa nauttimaan, kun oli saanut sykkeen hieman tasaantumaan kapuamisen jälkeen. Tässä maisemia Pensarin huipulta.

Sitten alas pitkin jyrkkiä ja kosteita kallioita. Välillä oikein hirvitti, kun meinasi pito kadota tossujen alta. Luontopolku on upea, mutta sateella on syytä olla tosi varovainen, eikä reitti haastavuuteensa vuoksi sovellu huonojalkaisille (suuret korkeuserot, jyrkät rinteet ja osin hyvinkin kivikkoiset välitaipaleet). Kun merenpinnan taso oli taas saavutettu, reissu päättyi kauniiseen uintipoukamaan, jossa kasvoi mm. runsaat merinätkelmäkasvustot.



Paluumatka Turkuun sujui leppoisasti. Mitä lähemmäs Turkua tulimme, sitä enemmän sade voimistui. Ja mikäs siinä. Kasvit saavat vettä ja vaihtelu on tervetullutta. Pensarissa sade sai metsän tuoksumaan valtavan hyvältä ja ilma oli puhdasta, kosteaa ja loistavaa hengittää, ja sama jatkui täällä Vasaramäessä. Kävin imppailemassa raitista tuoksuvaa ilmaa parvekkeella pitkin iltaa...

Maakuntahallituksesta vielä sen verran, että maanantain kokouksessa otin tapetille liikenneasiat ja erityisesti Turku-Helsinki -raideliikenteen kohtalon. Siitä sukeutui pitkä ja tarpeellinen keskustelu, jonka tuloksena päätöstä muutettiin raideliikenteen osalta terävämmäksi. Periaatteessa puolueet ovat ELSA-radan tarpeesta samaa mieltä, ainakin ohjelmatasolla, mutta kun alettiin puhua käytännön kirjauksista lausuntoon, samanmielisyys ei minun tulkintani mukaan ollutkaan aivan ilmiselvää. En oikein tiedä, mistä lopulta kiikastaa. Onneksi puheenjohtaja Ilkka Kanerva tuntui ajattelevan hyvin paljon samalla lailla kuin mitä minäkin ajattelen, ja hänen lopullinen päätösesityksensä meni hallituksesta läpi yksimielisesti. Kiitos, Ike! Näin kuului lopullinen päätös:

"1. kiireellissyysluokan kolmanneksi kohdaksi lisätään seuraava:

• Nykyisen rantaradan liikennöinnin turvaaminen sekä Turku-Salo välillä välityskykyä parantavat toimenpiteet kuten kohtaamispaikat/kaksoisraide.
• 1. kiireellisyysluokan neljäs kohta kuuluu korjattuna seuraavasti: · Toijalan radan tavaraliikenteen kasvun edellyttämä välityskyvyn lisääminen.

2. kiireellisyysluokan kohta kuusi (”Turku-Salo-Helsinki ratayhteyden…) poistetaan ja korvataan seuraavalla: · Uuden ratayhteyden Salo-Lohja (ELSA) tavoitevuodeksi asetetaan vuosi 2020. Ratayhteyden suunnittelu tulee kuitenkin käynnistää välittömästi."

Olen tyytyväinen, sillä nämä ovat ne tärkeimmät asiat. Turku-Salo välin kohtaamispaikat/kaksoisraide on välttämätön, jotta henkilöliikenne Saloon voidaan aloittaa. Toijalan rata on pakko saada satamaliikenteen vuoksi peruskorjattua, vaikka on tietysti sangen hankalaa, jopa kiusallisen hankalaa, että sen korjaustarve osuu ajallisesti yksiin kaikkien muiden investointipaineiden kanssa. Ei ole meidän vikamme, että lounaisen Suomen savikot ovat raideliikenteelle haasteellisia ja erittäin kalliita rakentaa. Pitäisi vain saada muu Suomi ymmärtämään tämä tilanne.

ELSAn tavoitevuoden kirjaaminen vuodeksi 2020 on iso asia. Tähän mennessä on puhuttu joko vuodesta 2040 tai 2030. 2020 on suunnilleen nopein mahdollinen aikataulu, sillä radalle ei ole vielä edes maakuntakaavaa sen paremmin Varsinais-Suomen kuin Uudenmaankaan puolella, ainoastaan yhteystarvemerkintä. Kaavoitus, suunnittelu, rahoituksen saaminen, rakentaminen... 2020 vaatii pikaisia toimenpiteitä, mutta sen on pakko olla tavoite, jonka puolesta paiskitaan hommia. Olen varma, että vuonna 2020 Helsingistä pääsee päärataa pitkin nopeilla junilla Tampereelle tunnissa. Jos vastaava matka Turkuun rantarataa pitkin kolkutellen kestää kaksi tuntia, me olemme Helsingistä kaksi kertaa niin etäällä kuin Tampere, jokseenkin yhtä kaukana kuin Jyväskylä, jollei kauempanakin. Aikaetäisyydet ratkaisevat, eivät kilometrit.

Elinkeinoelämän, korkeakoulujen ja "mentaalimaantieteen" kannalta tämä rannikkokaupunkimme ja sitä ympäröivän talousalueen jääminen syrjään valtakunnan kehityksestä on vakava asia. Haastavaksi ELSAn saamiseen taas tekee monta asiaa:

• valtion yleinen raideliikennepolitiikka: ratojen kohdalla ei (ainakaan demarihallitusten kaudella) Suomessa ole haluttu rahoittaa edes perusparannustarvetta, saati kalliita uusinvestointeja. Rataverkko ei ole vain jäänyt kehittämättä, se on suorastaan rappeutunut. Toivottavasti asia muuttuu tällä hallituskaudella, vai mitä, VM ja Katainen...?
• ELSAa tarvitsevat lähinnä varsinaissuomalaiset. Uudellamaalla ei ole intressiä olla asiassa aktiivinen. Riittääkö painoarvomme saada kallis investointi, kun moottoritiekin on tuore ratkaisu?
• samaan aikaan pitäisi saada rahat myös Toijalan radan parannukseen ja Turku-Salo kaksoisraiteisiin ynnä henkilöliikenteen aloittamiseen Varsinais-Suomessa. Ja pikaraitiotiehen Turun kaupunkiseudulla, kiitos! Huh huh.
• rahaa on upotettava myös saveen uppoavaan vanhaan rantarataan, jotta sitä ylipäätään pystytään liikennöimään kaukojunilla turvallisesti vielä kymmenen-viisitoista vuotta. Lujaa tullaan tuskin ajamaan... Vanhaa rataa ei kannata kunnostaa liikaa, sillä teknisesti se on vanhentunut, eikä ratageometriaa saada sopimaan nykypäivän nopeille junille. Rantarata on enimmäkseen köröttelyrata, ei voi mitään. Nopeita junia siinä ei kulje koko radan mitalta, eikä tule kulkemaan.
• bussiliikenne on käymässä kovaan kilpaan Turku-Helsinki -välin työmatkaliikenteestä. Nyt tuli jo halpa Citycity-lippu, ja tällä viikolla uutisoitiin, että Matkahuolto kokeilee vapaata langatonta nettiyhteyttä muutamissa Tampereen, Turun ja Helsingin välejä liikennöivässä bussissa. Matkahuollon tavoitteena on, että parin vuoden päästä kaikissa bussivuoroissa pääsee langattomasti verkkoon. Digitan rakentaman verkon on määrä valmistua vuonna 2009. Kehitteillä on lisäksi sähköinen lipunmyyntijärjestelmä ja busseihin reaaliaikaiset karttanäytöt matkustajille. Matkahuollolla ja bussifirmoilla on aivan oikea asenne: matkustajia hankitaan parantamalla palvelua. Saada vain nähdä, miten jäykkä ja kömpelö VR-organsaatio kykenee vastaamaan tähän haasteeseen. Minun veikkaukseni on, että ei mitenkään...

Haasteista huolimatta: mikä on vaihtoehto? Se, että Helsingin ja Turun välillä nopein julkinen yhteys on bussiliikenne ja junalla pääsee hieman hevosta nopeammin? Ei, ei, ei. Nyt kaikki nopeaa ELSAa puffaamaan, hitto vie! Liikenneasiat ovat kaiken kaikkiaan hankalia puitavia poliittisissa elimissä, sillä niistä on vaikea käydä liikennepolitiikan kannalta tarpeellista periaatteellista keskustelua tai riskien ja eri ratkaisuvaihtoehtojen analysointia. Aina joku siirtyy puolustamaan omien äänestäjiensä kannalta oleellisen kinttupolun parantamista, ja good bye kaikki järkevä keskustelu, kun ryhdytään ruotimaan tiehankkeiden prioriteettilistoja. Siinä se sitten maailma porhaltaa ohi, kun me täällä määritämme siltarummulle oikeaa paikkaa. Pitää erottaa oikeasti tärkeät asiat epäoleellisista ja ajaa sitä tärkeää torvet soiden. Joten - torvet soimaan!

Kesä jatkuu, päivä lyhenee

Keskikesän juhla on onnistuneesti förbi. Juhannus kului mieheni perheen kesämökillä Vihdissä. Mökki on kohtalaisen luonnonrauhaisassa paikassa ollakseen sijoitettuna myös Helsingin puhelinluettelon karttasivuille. Vielä ei pääkaupunkiseudulla joka paikkaan levittäytyvä omakotitalomatto ole levinnyt mökille asti, mutta tuloaan se tekee. Yäk.

Vietimme juhannusta rauhaisasti: löhöilyä, saunomista, grillausta ja perinteiseen tapaan yhteismaalla poltettiin useamman mökkikunnan yhteinen jättikokko. Joku sanoi, että jo kolmaskymmenes laatuaan. Tänä vuonna kokolle pölähti myös hieman kauempana sijaitsevasta mökistä liki kolmekymmentä nuorta Miami Vice -teemabilettäjää. Hauska ylläri, eritoten kun heillä oli mukanaan sammiollinen boolia. Aattona mökkiseuranamme oli käly miesystävineen, sunnuntaina anoppi ja hänen ystävänsä. Muutoin olimme ihan kaksistaan.

Heti mökille tullessa huomasi, miten maailman meno ja rauhattomuus jäi taakse. Meidän totta vie pitäisi ehtiä mökkeillä enemmän, niin hyvää se tekee. Luonnon keskellä ajatuksissa pyörii vain päivittäiset askareet ja sen verran älyllisempiä ajatuksia, kuin itse jaksaa päässään pyöritellä. Nappasin kälyltä piirongille jääneen Outi Pakkasen "Ruohonleikkaaja" -dekkarin, ja regeneroiduin sen parissa välittömästi lukutoukkaikäiseksi kesäpäivänviettäjäksi. Luulen, että tämä oli ensimmäinen Pakkaseni. Teksti oli kevyt lukea, mutta loppu jätti toivomisen varaa, kuten dekkarien laita usein on.

Kuistilla istuskellessa tuli luettua useita lehtiä: Gloriaa, Dekoa, Sihteeri & Assistenttia, Opettajaa, Vihreaa Lankaa, Ny Tidiä, Uutta Muotoa, Eevaa, Apua - sekalaista kuvaa maailmasta. Gloriassa Kirsi Piha kolumnoi entisaikain hyvistä tavoista ja lasten kasvatuksesta, eritoten pienten tyttöjen. Olen samaa mieltä kuin Piha: niiaminen on sieltä, mihin aurinko ei koskaan paista, eikä sitä pidä enää tämän päivän tyttölapsilta vaatia. 1960-luvulla syntyneenä minutkin on pikku tyttönä opetettu niiaamaan. Vieraille piti ojentaa käsi, sanoa "päivää" ja niiata niksauttaa sirosti ja tarpeeksi matalalle. Inhosin sekä tervehtimistä että niiaamista, ensimmäistä jonkinasteisen ujouden (vaikea ymmärtää näin jälkikäteen...) ja jälkimmäistä nöyryyttävyyden takia. Katselin tervehtiessä mieluummin kengänkärkiäni kuin tervehdittävän silmiä, mistä äiti sai aihetta kasvatuksellisiin huomautuksiin. Usein, jos oikein muistan. Enkä muuten vieläkään mielelläni tuijottele vieraita ihmisiä silmiin, monissa tilanteissa se tuntuu hitusen tunkeilevalta. Olen kuitenkin yrittänyt ottaa asiassa käytöstavallisesti opikseni.

Mutta se niiaaminen. En tunnusta poteneeni koskaan peniskateutta (sorry, Freud!), mutta yhdestä asiasta muistan poikia kadehtineeni. Se oli kumartaminen. Siisti, tyylikäs kumartaminen, pään painaminen selkä suorassa eikä mitään häpeällistä polvien taivuttamista ja madaltumista, lähes matelua. Tunnistin hyvin jo pienenä tyttönä, että niiaaminen erotti pienet tytöt muista ihmisistä. Miehet kumarsivat, naiset kumarsivat ja pienet pojatkin kumarsivat. Vain pienten tyttöjen piti niiata ja taipua alaspäin, ja elokuvissa naispuolisen palvelusväen. Se tuntui jo fyysisenä eleenäkin alempiarvoiselta. Ja sen oli loputtava. Muistan vieläkin lapsen mielessä häilyvän siirtymävaiheen, jolloin tilanne kerrallaan joutui päättämään, kumartaako ja omapäisenä ja liian nuorena uhmata käytöstapoja, vaiko niiata hyvien tapojen ja nuoren iän vaatiman etiketin mukaan. Arvatkaapa, kumpi puoli useimmin voitti ;). Ja sitten tuli onneksi lisää ikää, ja kumartaminen kävi luonnolliseksi vaihtoehdoksi.

Joka ei usko tätä niiaamiskompleksia, voi kokeilla sitä ihan itse seuraavassa tapaamisessaan. Rohkeasti vaan niiata niksauttamaan, miehetkin! Tulee virkistävän mitätön olo, ja seurueessakin riittää hetken jutunjuurta. Ainoa paikka, jossa voisin edelleen kuvitella niiaavani, lienee esittely hovissa. Hovietikettiä vastaan en viitsisi nähdä vaivaa taistella, jos moiseen tilanteeseen joskus joutuisin. Mutta kiitos Kirsi Pihalle. Vaikka vanhoja rakennuksia pitää suojella, kaikki vanhat tavat eivät ole suojelun arvoisia. On hyvä, että joku kirjoittaa sen myös lehteen. Kauniit käytöstavat ja kohtelias tervehtiminen ovat ihan eri asia kuin vuosisatoja vanha tyttöjen ja naisten nöyryyttämiskulttuuri. Hus, niiaaminen, mene jo pois!

Mökille tullessa paljastui, että alueella oli taas tehty metsähakkuita. Vihtiläinen metsänhakkuujälki on oikein erikoisen rumaa, sitä voi vihastella vaikkapa Turun moottoritieltä katsellen Vihdin kohdalla. Tällä kertaa metsurit olivat työssään kohdanneet pulman, jonka ratkaisemiseen on varmaankin käytetty runsain mitoin suomalaiselle metsätaloudelle niin ominaisia luonnonsuojelu- ja ongelmanratkaisutaitoja. Vai mitäs sanotte näistä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi säästetyistä puukiipijän pesäpöntöistä? Eipä taida löytyä niistä asukkia juuri nyt. Tai ei ehkä seuraavaan puoleen sataan vuoteen.

Juhannuksen jälkeen jatkuu vielä hetken arkinen aherrus. Maanantaiaamuna on maakuntahallituksen kokous. Esityslistalla on mm. lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle eduskunnalle annettavan liikennepoliittisen selonteon valmisteluun. Selonteon lähtökohdat vaikuttavat aika moderneilta (lainaus esityslistalta: "Selonteossa tarkastellaan mm. seuraavia asiakokonaisuuksia: joukkoliikenne ja kevyt liikenne, runkoväylästö ja sen kehittäminen, perusväylänpito ja vähäliikenteiset väylät, kaupunkiliikenne, liikenteen ja liikkumisen hallinta, ilmastonmuutoksen hillintä, liikenneturvallisuus, logistiikka ja kilpailukyky sekä rahoitusratkaisut.") mutta valitettavasti en voi kehua samaa liiton valmistelemasta lausunnosta. Se on sitä samaa vanhaa "autot ennen kaikkea" -linjausta. Ei selkeitä ja täpäköitä linjanvetoja sen enempää kevyen liikenteen kuin esimerkiksi ELSA-radan, pikaraitiotien tai matkakeskuksen puolesta. Lausunnossa kyllä puhutaan mm. "määrätietoisesta joukkoliikennettä tukevasta maankäytön ohjauksesta alueen kunnissa" ja "autoliikenteen kasvun hillinnästä maankäytön suunnittelun ja liikkumisen ohjauksen keinoin". Mutta kun samalla hengenvedolla vaaditaan rahaa aina ensisijaisesti autoliikenteen tarpeisiin ja puolletaan mm. asutusta voimakkaasti hajauttavan Kaarinan läntisen ohikulkutien rakentamista, kysyn vaan, missä on uskottavuus.

Pitää olla rohkeampi ja pitää nähdä selvemmin! Esimerkiksi ELSA-linjauksen etenemistä on todenteolla edistettävä nyt eikä vasta joskus ensi vuosikymmenellä. Eikö täällä mukamas tajuta mitä on tapahtumassa? Laitan tähän muutamia lukuja nykytilanteesta, ne ehkä antavat hieman perspektiiviä sille, kuinka nopeasti rappeutuva rantarata vie Turku-Helsinki -junaliikenteeltä kilpailukyvyn ihan tykkänään, ja jättää meidät tänne länsirannikolle eristyksiin ja unholaan. Ja kuitenkin junaliikenne on paitsi ympäristöystävällisempää, myös alueen kehityksen ja imagon kannalta aivan olennaista.

Turku-Helsinki välin kesto nyt junalla päivän eri vuoroilla:

• Pendolino 1 h 44 min - 1 h 55 min, kolme vuoroa nyt maanantaina
• IC2 1 h 46 min - 1 h 57 min, kahdeksan vuoroa
• pikajuna 1 h 55 min - 2 h 02 min, viisi vuoroa

Ja vastaavat lippuhinnat (2. lk). Menopaluualennustahan VR ei enää tunne.

• Pendolino: 30,90 €
• IC2: 26 €
• pikajuna: 23,80 €

Entäpä bussivuorot? Otetaan päiväksi sama maanantai ja suunnaksi Turusta Helsinkiin. Miltä näyttää?

Turku-Helsinki välin kesto ja määrät bussivuoroilla (jätin pois kaikki vakiovuoroyhteydet):

• expressbus (pysähtyy vain Turussa ja Helsingissä): 2 h 10 min - 2 h 20 min, 17 vuoroa vuorokaudessa
• pikavuoro (pysähtyy pikavuoropysäkeillä ja Salossa, suoraan Helsinkiin, yhteys lentoasemalle): 2 h 35 min - 2 h 40 min, 19 vuoroa
• yöpikavuoro (kiertää lentokentän kautta): 2 h 45 min - 2 h 50 min, 4 vuoroa

Matka kuluu siis hieman hitaammin kuin junalla, mutta suurin osa Turku-Helsinki -välin bussimatkustajista käyttää expressvuoroja, jotka junien lailla kulkevat päiväsaikaan tunnin välein. Pikavuorothan kulkevat myös öisin ja pääasiassa tunnin välein. Vain klo 23 ja 01 ei kulje autoa Helsinkiin. Helsingistä tullessa on taas tunnin tauot klo 02 ja 04. Muutoin bussi kulkee aina tunnin tai puolen tunnin välein. Meillä on Turussa moneen lähiöön huonommat bussiyhteydet, ainakin näin kesäaikaan...

Entä hinta? Lipputuotteita on erilaisia, tässä pari esimerkkiä:

• normaali Turku-Helsinki -välin bussilippu on tätä nykyä 24,70 euroa. Meno-paluu-lipusta saa 15 % alennuksen, jolloin edestakaisen lipun hinnaksi tulee 44,50 euroa
• mielenkiintoinen ja kilpailukykyinen uutuuslippu on CityCity -lippu. Ensimmäisellä kerralla lippu on hankittava Matkahuollosta, mutta myöhemmin sitä voi ladata busseissa, rahalla tai pankkikortilla. Lataus on kerralla 200 euroa. Turku-Helsinki -välillä sillä saa 16 matkaa, eli edestakaisia matkoja kahdeksan kappaletta. Yhden matkan hinnaksi tulee näin ollen 12,50 € - siis opiskelijahinta meille aikuisille. Rajoituksena on, että lippu on voimassa ostohetkestä 120 päivää. Lippu on haltijakohtainen, eli sitä voi käyttää useampi henkilö, mutta ei kuitenkaan samanaikaisesti.

Sorry, VR, mutta olen siirtynyt bussifirmojen asiakkaaksi. Asun niin, että busseja on helpompi käyttää, bussit kun ajavat asutuksen halki ja pysähtyvät kaupunkialueella riittävän useilla pysäkeillä. Matkoissa lähipysäkille säästän junan tuoman nopeusedun, ja paljon enemmänkin. Lisäksi junat ovat kuuluisia myöhästelyistään. Bussit ajavat tarkalla aikataululla, ainoastaan Helsingin ruuhka-ajat, liikenneonnettomuudet tai hyvin huonot sääolosuhteet tuottavat ongelmaa. Junakyyti olisi turvallisempaa, mutta valitettavasti se ei enää pärjää henkilökohtaisessa "kokonaistaloudellisessa" tarkastelussani.

Kun uusi moottoritie syksyllä 2008 valmistuu, bussien asema vain kohenee. Yhtenäinen moottoritie Helsinkiin parantaa liikenneturvallisuutta ja nopeuttaa expressvuoroja käsittääkseni kymmenestä viiteentoista minuuttia. Jos hinta on edelleen 12,50 euroa /matka, niin voi, voi VR. Ja rappeutuva rantarata, lisääntyvine nopeusrajoituksineen. Bussilla pääsee Stadiin alta kahden tunnin...

Joten haloo VR, maakuntaliitto, Turun kaupunki, alueen kansanedustajat, ministerit, puolueet, elinkeinoelämä, oppilaitokset, lääninhallitus ja tavalliset matkustajat! Eikö olisi korkea aika potkaista ELSAa eteenpäin ja vauhdilla? Ja samalla kiittää bussiyhtiöitä hyvästä palvelusta ja myös sparrauksesta. Kuljetettavaa riittää sekä busseille että junille, ja molemmat tarvitsevat mahdollisuuden kehittyä asiakkaiden tarpeita vastaaviksi.

Henkilökohtaisesti toivon, että bussit Turun päässä kulkevat jatkossakin Uudenmaantietä Piispanristille asti. Olen laskenut sen varaan jo kaksi asuntokauppaa. Ja niin on varmaan joku muukin paljon Helsingissä matkustava. Kaupunkialueen pikavuoropysäkit kun näyttävät olevan matkustajien yleisessä suosiossa.

Keskikesän juhlaa!

Sormet pois näppäimiltä ja ulos luontoon. Leppoisaa mittumaaria kaikille!

Viikon varrelta

Niin ne lomapäivät vaan vierähtelee. Olen viettänyt paljon aikaa kotona tupajumina, hiljaisuudessa tai musiikkia kuunnellen, mitä nyt välillä olen juossut hoitamassa luottamustoimia. Akkujen lataamisen tarve on ollut niin kova, että vasta tällä viikolla on tullut suurempi tarve tavata ihmisiä, ja vieläkin se tarve on kohtalaisen rajallinen. Kun tekee koko talvikauden työtä about 1500 ihmisen työyhteisössä, ja työpäivän päälle ynnä viikonloppuisin lähtee hyvin ihmiskeskeisiin yhteiskunnallisiin harrastuksiin, ei ihmisten tapaaminen ole loman alussa päällimmäinen ajatus. Sori, ystävät.

Tällä viikolla olen kuitenkin osoittanut jo toipumisen merkkejä. Olen jaksanut ryhtyä ruoanlaittoon, mikä on minulle normaalia mieluisaa kesäpuuhaa. Suunnittelen leipomista. Olen tavannut ystäviäni, sekä livenä että puhelimessa. Ystävien tapaamisessa on ollut myös surun sävyjä, sillä yksi parhaimmista ystävistäni on toistamiseen sairastunut rintasyöpään, ja toisen ystäväni paras ystävä menehtyi muutama päivä sitten toiseen syöpälajiin. Jos katsoo meikäläisen tuttavapiiriä, on vaikea uskoa, että syöpä on erityisesti iäkkäiden ihmisten sairaus. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tuttavapiirissäni on ollut uskomattoman paljon syöpäsairauksia - 30-50 -vuotiailla ihmisillä. Osa on parantunut, osa ei. Nytkin on suru puserossa ystäväni syöpähoitoja seuratessa. Hän jaksaa kyllä tsempata, mutta rankkaa on. Se on vähän niin, että jos ei sairaus vammauta, niin sitten sen tekevät hoidot. Näin kovia ne ovat.

Omassakin elämässä tapahtuu muutosta. Olemme nyt todellakin muuttamassa elämäämme yhteen kaupunkiin. Tajusin se konkreettisesti, kun viimeisen kerran lähdin kivasta "keskusta-asunnostamme" Helsingin Lönnrotinkadulta. Liitän tähän viereen kuvan Stadin kodin ulko-ovesta, jonka takana mieheni pakkailee viimeisiä tavaroitaan. Näkemiin, Helsinki, vaan ei hyvästi! Kyllä me siellä tulemma jatkuvasti ravaamaan, nyt vain ilman omaa tukikohtaa. Tavallaan haljua, tavallaan vapauttavaa.

Uusi koti tuottaa päänvaivaa. Parketinhiojan olen saanut, ja putkimieheltä tarjouksen. Sähkösopimus on hoitumassa, vesilaitokselle pitää soittaa ja jätehuollosta olen pyytänyt tarjouksia. Puhelinliittymän ja tietoliikenneyhteyden siirto on kai tapahtumassa joskus. Vielä kaikenlaista tarvittaisiin, ja sisustusta pitää miettiä. Olen ravannut kahden kaupungin sisustusliikkeissä etsimässä tarvittavia ja oikealta tuntuvia huonekaluja. Olen penkonut tapettikirjoja ja tiiraillut silmät kierossa maalikarttoja. Tällä hetkellä näyttää siltä, että eteisestä tulee vihreä, keittiöstä keltainen, olohuoneesta aniliini, kirjastosta valko-oranssi ja työhuoneesta turkoosi. Makuuhuonetta mietin. Tämä siis siihen asti, kunnes muutan kaikki suunnitelmat ;). Vaan entä ikkunoiden vaihto, ilmalämpöpumppu, kylppäriremontti, portaiden korjaus, alustan paikkaus ja puiden kaato? Entä saisiko katolle aurinkopaneelit? Autotallissa on kuulemma ampiaispesä. Aaargh - miksi emme voineet tyytyä asunto-osakkeeseen! Tuleeko tästä varmasti kaiken vaivan arvoista? Kai sen sitten tietää vuoden päästä.

Maanantai alkoi jätteenkuljetuksella. Kävin nimittäin jätefirma L&T:llä tutustumassa heidän tuoreisiin ajatuksiinsa jätehuollon kehittämisestä. Käynti oli mielenkiintoinen, mutta ei se juurikaan muuttanut ajatuksiani jätteenkuljetuksen järjestämisestä Turussa. Olin ennen käyntiä nykymallin säilyttämisen kannalla, ja olen edelleen. Eivät onnistuneet L&T:llä tuhoamaan ajatuksiani, samalla kannalla kun ollaan ;). On jokseenkin pöljää puhua jäteautojen ympäristöhaitoista perusteena jätteenkuljetusten ylikunnallistamiselle, kun todelliset ympäristökysymykset liittyvät siihen, kuinka tehokkaasti jätettä kierrätetään raaka-aineeksi ja toissijaisesti tehdään kierrätyspolttoaineeksi.

Turun nykyinen jätteenkuljetusmalli on hyvä esimerkki siitä, että toimivat jätefirmat voivat olla alallaan ansiokkaita innovaattoreita jätteiden materiaalikäytön kehittämisessä. Esimerkiksi ilman L&T:n panosta meillä tuskin olisi järkevää pakkauskartonkikierrätystä, sillä se ei suinkaan syntynyt kaupungin aloitteesta. L&T aloitti kokeilun yhdessä Varissuon huollon (nykyisin Kiinteistöpalvelu Akseli) ja partiolaisten kanssa. Jätteenpoltto-Turku ei olisi moiseen ryhtynyt, sillä kartonkijätteellä on hyvä lämpöarvo... Voi myös kysyä vaikkapa sitä, miksi meillä ei ole koskaan haluttu ottaa vakavasti biojätteen keräämistä erilleen. No ei ole haluttu, kun biojäte on tuonut polttoprosessissa tarvittavaa kosteutta. Näin polttolaitos määrää turkulaisen jätejärjestelmän mielettömyydestä. Minun kantani on siis, että mitä enemmän yksityistä jäteliiketoimintaa, sen järkevämpi lopputulos - tässä polttokiimaisessa toimintaympäristössä.

Olen viime vuoden heinäkuun 21. päivän bloggauksessa käsitellyt Turun seudun jätehuollon kokonaistilannetta. Jos asia kiinnostaa, kannattaa ehkä lukea tuo arkistosta löytyvä kirjoitus. Kokonaisnäkemyksestä tulee aika salaliittomainen vaikutelma, mutta en ole aivan yksin tätä mieltä. Turun seudun jätejärjestelmä on ympäristöpolitiikan kannalta junailtu niin huonosti, että jonkun jotain muuta etua se kyllä palvelee.

Jätteenkuljetuksista vielä: nykymalli toimii, omakotiasukkaat ovat Turussa jokseenkin tyytyväisiä, ja jätekuljetukset voidaan nykymallissakin kilpailuttaa haluttaessa joko omakotiyhdistysten tai isännöintitoimistojen toimesta. Yksi ylikunnallinen hallinnollinen kulumutka ei mitenkään voi parantaa toiminnan kokonaislaatua tai tehdä siitä edullisempaa. L&T:n suuri markkinaosuus on jonkinlainen ongelma, mutta tilanne ei ole mahdoton. On vallan merkillistä, että kun monissa muissa asioissa on kaiken aikaa tavoitteena siirtää toimintoja markkinoille, joita ei ole, nyt halutaan ottaa toimivilta markkinoilta toiminnot takaisin kunnan järjestettäviksi. Ei mene jakeluun...

Lopuksi Rakuunapuistosta. Ympäristö- ja kaavoituslautakunta kävi täällä katselmuksella tiistaina. Olin vastassa, ja kierrätin lautakunnan ja virkamiehet puiston ympäri, ensin alas kohti lehtomaista aluetta ja Lehmustien Siwaa, sitten ylös kallionlaelle katsomaan kuivaa saaristotyyppistä maisemaa, ja sieltä alueen itäpään rehevän metsän polkuverkostoihin.

Lautakunnan jäsenet näkivät polkuverkostoista, kuinka paljon Rakuunapuistoa käytetään. Tässä lautakunnan päätös, eli lausunto suunnitteluvarauksesta kiinteistölautakunnalle:

"Ympäristö- ja kaavoituslautakunta päätti puoltaa suunnitteluvarausanomusta siltä osin kuin se koskee puiston länsiosaa (karttaliite). Päätös tehtiin äänin 8-5.

Ensimmäisessä äänestyksessä oli vastakkain Mannin (kok) Vierimaan (kok) kannattamana tekemä päätökseksi tullut ehdotus sekä esittelijän päätösehdotus. Mannin ehdotus voitti äänin 8-0, 5 tyhjää. Mannin ehdotuksen puolesta äänestivät Luojola (sdp), Hukkanen (sdp), Leivo (sdp), Vierimaa (kok), Lammi (kok), Kari (kok), Manni (kok) ja Hellstén (sdp). Heikkilä (vas), Oksanen (vas), Paasto (vihr), Ollikkala (vihr) ja Alakurtti (kesk) äänestivät tyhjää.

Toisessa ehdotuksessa olivat vastakkain Mannin ensimmäisen äänetyksen voittanut ehdotus sekä Alakurtin Paaston kannattamana tekemä ehdotus, jonka mukaan lautakunnan ei tulisi puoltaa suunnitteluvarausta. Mannin ehdotuksen puolesta äänestivät Luojola, Hukkanen, Leivo, Vierimaa, Lammi, Kari, Manni ja Hellstén. Alakurtin ehdotuksen puolesta äänestivät Heikkilä, Oksanen, Paasto, Ollikkala ja Alakurtti.

Lautakunta suoritti paikalla katselmuksen ennen kokousta. Kokouksessa jaettiin tiedoksi As Oy. Lehmustie 29:n hallituksen muistutus 8.8.2007 sekä Tuija Laineen muistutus 10.6.2007. "

Siinä sitä on taas puolueiden ympäristöveri punnittu. Ja kahden suurimman osalta köykäiseksi havaittu, kuten yleensä käy. Lautakunnan näkemyksen mukaan päiväkodin viereen on mahdollista lähteä suunnittelemaan kerrostaloja, mutta ei puiston kallioalueelle tai tähän hautausmaan kupeeseen. Tyhmää ja joutavanpäiväistä kehnon kompromissin vääntämistä. Lautakunnan olisi syytä pitää huoli siitä, että Turussa riittää resursseja yleis- ja asemakaavoitukseen, kaupungin saneleman suunnitelman (=asuntotuotanto- ja maankäyttöohjelman) puitteissa, ja jättää asukkaiden käyttämät viheralueet rauhaan. Itäharjun, Iso-Heikkilän ja Vähä-Heikkilän valtavat alueet keskustan läheisyydessä odottavat suunnittelua ja rakentamista, vaan missä viipyy kaavoitus? Resursseja uhrataan rakennusliikkeiden aloitteesta lähteviin ja asukkaiden oikeuksia polkeviin kaavoitushankkeisiin, vaikka ihan oikeitakin töitä riittäisi tehtäväksi. Mieletöntä. Eikä pelkästään mieletöntä, vaan myös kaupungin omien ohjeiden vastaista.


Suunnitteluvarauksia koskeva ohjeistus sanoo nimittäin seuraavaa maapolitiikan periaatteissa: "Suunnitteluvarausmenettely on poikkeuksellinen menettely kaupungin omistaman kiinteistöomaisuuden kehittämiseksi. Suunnitteluvarausta voi hakea kaupungin omistamalle alueelle suunnitellulle hankkeelle, joka sisältää kaupungin strategian mukaista/ strategiaa tukevaa toiminnallisuutta tai muuta erityistä innovatiivisuutta. Suunnitteluvarausmenettely on tarkoitettu ensisijaisesti elinkeinotoiminnan hankkeille, mutta erityistapauksissa suunnitteluvaraus voidaan myöntää myös asuntorakentamishankkeille. Suunnitteluvarauksen hakijan on kyettävä esittämään mahdollisuutensa ja kykynsä hankkeen toteuttamiseksi. Yksityishenkilölle suunnitteluvarausta ei pääsääntöisesti myönnetä." Kun tätäkin Rakuunapuistoon kaavailtua suunnitelmaa on luonnehdittu lähtökohtaisesti vaatimattomaksi, olisi todella mielenkiintoista saada tietää ne "erityistapauksen" perustelut, joilla varausta esitettiin kannatettavaksi. Idioottimaisuudet pitää ampua alas kättelyssä, eikä pitkittää kaikkien osapuolten kärsimystä.


Keskiviikon Turun Sanomissa julkaistiin Pauliina de Annan ja Annele Chydeniuksen mielipidekirjoitus Turun suunnitteluvarauskäytännöstä. Kannattaa lukea. Aina voi tietysti googlata sanan "suunnitteluvaraus" ja katsoa, kuinka moni saaliiksi saaduista linkeistä johtaa Turun kaupungin sivuille. Hämmästyttävän moni - erityisesti jos klikkaa ensimmäisen haun lopusta tekstiä "Jos haluat, voit toistaa haun ja sisällyttää siihen pois jätetyt tulokset.". Silloin näet karun totuuden. Tämä "google-testi" kertoo jotain oleellista kaupunkiimme muodostuneesta "suunnittelukäytännöstä". Joka ei ole maankäytön suunnittelun ammattilaisille kunniaksi.

Puhe vuoden 2006 arviointikertomuksesta kaupunginvaltuustossa 11.6.2007

Tämä ei nyt ehkä kiinnosta juuri ketään tällä foorumilla, mutta kun aiemmin tuli luvattua, panen blogiin valtuustossa pitämäni pitkän esittelypuheen tarkastuslautakunnan valmistamasta vuoden 2006 arviointikertomuksesta. Ottakaa lokoisa asento, lukekaa ja kärsikää, Turun ystävät! Itse arviointikertomus löytyy täältä.

----------------------------------------------

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Tarkastuslautakunta on saanut valmiiksi vuoden 2006 arviointikertomuksen. Tämä raportti on kymmenes lajissaan - siis kymmenvuotisjulkaisu nykymuotoisen tarkastuslautakuntatoiminnan saralla hallinnon ja talouden tarkastuksessa. Siksi kertomus sisältää loppuosassaan katsauksen menneisiin havaintoihin ja niiden aiheuttamiin toimenpiteisiin. Aloitan kuitenkin kertomuksen esittelyn sen alkuosasta.

Kyseessä on siis strategiakauden 2005-2008 ensimmäisen toteutusvuoden eli vuoden 2006 arviointi. Siksi ei voi tietenkään olettaa, että strategian kaikki tavoitteet olisivat tässä vaiheessa tulleet saavutetuiksi. Arviointikertomuksessa esitetty tarkastelu on tehty paitsi Turku-strategian ja vuoden 2006 talousarviossa asetettujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden kautta, myös kaupungin muiden osastrategioiden, valtuustotason ohjausasiakirjojen ja valtuustoryhmien välisen sopimuksen kautta. Arviointia ja kokonaiskuvan muodostamista vaikeuttaa se, että Turku-konsernissa tavoitteet asetetaan ja raportoidaan toimielinkohtaisesti, yksittäisten hallintokuntien, liikelaitosten ja osakeyhtiöiden toimintana. Tässä raportissa asiat on nyt kuitenkin - toisen kerran tarkastuslautakunnan historiassa - esitetty kokonaisuuksina siten, että niiden avulla pyritään kuvaamaan onnistumista kaupungin yhteisen päästrategian kolmessa painopisteessä.

Ohjausasiakirjojen ja niissä asetettujen tavoitteiden suuri määrä vaikeuttaa kokonaiskuvan muodostumista. Yksistään vuoden 2006 talousarviossa oli 250 eri tavoitetta ja niitä mittaamaan oli asetettu 374 eri mittaria. Tähän päälle tulevat muiden ohjausasiakirjojen tavoitteet ja mittarit. Strategioiden ja muiden ohjausasiakirjojen pitäisi tavoitteiden kautta tapahtuvan johtamisen maailmassa muodostaa selkeä hierarkkinen kokonaisuus, jossa otetaan huomioon koko kaupunkikonserni, ja tavoitteet koordinoidaan ja sovitetaan yhteen kaupungintasoisesti.

Strategian painopisteiden toteuttamisessa onnistumista ja onnistumisen välttämistä käsitellään raportin luvussa 5.1. ja 5.2 , sivuilla 15-27. Raportissa todetaan monia onnistumisia, mutta parannettavaakin riittää. Onnistumisista voisi nostaa yhtenä esimerkkinä vaikkapa sivulta 18 asemakaavaprosessin keston - asia, johon liittyy edelleen paljon virheellisiä mielikuvia. Epäonnistumisista voisi sitten ottaa esimerkiksi heti seuraavan tekstin, joka käsittelee asukastavoitteesta jälkeen jäämistä. Tämä asiapari kuvaa kohtalaisen hyvin sitä, kuinka haastavaa johtaminen strategisten tavoitteiden kautta voi olla. Kolmanneksi esimerkiksi voisi nostaa vaikkapa sivulta 23 kappaleet, joissa käsitellään maahanmuuttajien kotoutumisen edistämistä. Valtuustoryhmien välisessä sopimuksessa on useita kohtia, joiden avulla pyritään puuttumaan tiedossa oleviin ongelmiin, mutta talousarvion tekovaiheessa on jäänyt pois näiden tavoitteiden toteuttamisen resursointi. Tavoitteiden ja toteutuksen koordinointi ontuu, joten ei ihme, että asiassa ei ole suuremmin mitattavissa edistystä.

En käy tarkemmin läpi strategisten tavoitteiden saavuttamista, vaikka ne valtuuston johtamisen kannalta ovatkin olennaisia ja suoraan kuntalaisia koskettavia tuloksia. Valtuutetut ottanevat omissa puheenvuoroissaan yksityiskohtaisemmin kantaa tärkeimpien tavoitteiden onnistumisten ja epäonnistumisten merkityksiin.

Arvoisa puheenjohtaja,

Strategian saavutusten arvioinnin lisäksi kertomuksessa on kolme painopistettä. Ensimmäinen painopiste on kaupungin talous. Talouden tilaa kuvaava luku 5.3. löytyy kertomuksen sivuilta 27-39. Teksti on kirjoitettu se tosiseikka mielessä pitäen, että tarkastuslautakunta on muutaman kuukauden sisään lähestynyt kaupunginvaltuustoa jo kahdesti talousaiheisella raportilla ja kirjeellä. Tarkastuslautakunnan talousprojektin raportti oli valtuuston käsittelyssä 12.2.2007 ja 23.10.2006 valtuusto käsitteli lautakunnan lähettämää kaupungin talouden tasapainottamista käsittelevää kirjettä. Nyt olemme keskittyneet arvioimaan Turun sijoittumista kolmella akselilla: suhteessa kunta- ja palvelurakenneuudistuksen puitelain kriisikuntakriteereihin, suhteessa muihin Suomen suuriin kaupunkeihin ja suhteessa naapurikuntiimme. Koska meillä on tänään asialistalla myös kuluvan vuoden talouden ja toiminnan ensimmäinen seurantaraportti, kokous antaa otollisen tilaisuuden pohtia kaupungin taloudellista tilaa laajemminkin.

Yhteenvetona voi todeta, että vaikka viime vuosi menikin hieman odotettua paremmin, talouden vertailuluvut osoittavat Turun uivan syvällä verrattuna muihin suuriin kaupunkeihin. Vantaan tilanne on jo paranemassa, kiitos määrätietoisten ponnistelujen ja tarvittavan poliittisen tahdonmuodostuksen. Vantaan ponnistellessa ylös aallonpohjasta me Turussa olemme vain jatkaneet velkaantumista.

Nykyisiä talousarvioiden ylityksiä voi tietysti suhteuttaa aiempiin ylityksiin - myös markka-aikana tapahtuneisiin. Vertailemalla tilannetta kymmeneen edeltävään vuoteen voi pohtia, vaivaako meitä Turussa edelleenkin jonkinasteinen eurosokeus. Vuodesta 1996 lähtien Turku on tehnyt alijäämäisen tuloksen vuosina 1998, 1999, 2005 ja 2006. Vuonna 1998 Turun kaupunki teki silloisissa olosuhteissa merkittävän alijäämän, 24,85 miljoonaa markkaa eli nykyvaluutassa 4,18 miljoonaa euroa. Markka-aikoina vuoden 2006 yli 78 miljoonan markan, eli 13 miljoonan euron, alijäämä olisi ehkä johtanut voimakkaisiin toimenpiteisiin kaupungin talouden tervehdyttämiseksi, puhumattakaan vuoden 2005 alijäämästä, joka oli yli 38 miljoonaa euroa eli noin 230 miljoonaa markkaa. Neljässä suuressa hallintokunnassa - terveys-, sosiaali-, opetus- ja kulttuuritoimessa - on nettomenojen kasvu ollut kuntien valtakunnallista menokasvua suurempaa melkein koko ajan 10 vuoden aikajaksolla tarkasteluna, terveystoimessa koko kymmenvuotiskauden ajan. Ja kuten vuoden 2007 toiminnan ja talouden ensimmäisestä seurantaraportista käy ilmi, kuluvana vuonna palvelujen ja hallinnon toimintakate on ylittämässä budjetoidun yli 17 miljoonalla eurolla. Kaiken kaikkiaan toimintakulujen ennustetaan kuluvana vuonna ylittävän talousarvion yli 37 miljoonalla eurolla - vanhaksi rahaksi muutettuna se tarkoittaa 220 miljoonaa markkaa. Kuten eräs minua "turkulaisempi" on joskus sanonut: "Tarttis tehdä jotain.".

Haluan kiinnittää valtuutettujen huomiota myös siihen, mihin tilintarkastajakin on tilintarkastuskertomuksessaan puuttunut: kaupungin taloussäännön mukaan talousarvion käyttötalousosaan ja investointiosaan tehtävät muutokset tulee esittää valtuustolle siten, että esitys ehtii käsiteltäväksi talousarviovuoden aikana, ei seuraavan vuoden kesäkuussa, kuten nyt tapahtuu. Samaa asiaa painottavat myös talousarvion noudattamista koskevat ohjeet. Turun kaupungin käytäntö on näiden säännösten kanssa ristiriidassa. Ottaen huomioon syvenevän talouskriisin, ei voi väittää, että nykykäytäntö johtaisi parempaan lopputulokseen kuin talousarviomuutosten ajan- ja asianmukainen käsittely valtuustossa.

Arviointikertomuksesta käy ilmi, että moni suunniteltu ja tarpeellinen uudistus ei Turun kaupungin organisaatiossa ole ehtinyt toteutua, vuosien valmistelusta huolimatta. Arviointikertomuksen toinen painopiste onkin tällä kertaa ollut kaupungin johtamisjärjestelmä. Arvioinnissa on selvitetty, miten kaupungin toiminnan ja talouden seurantaraportointi palvelee johtamista sekä miten kaupungin toiminnan johtamista ja johdon suorittamaa sisäistä valvontaa voitaisiin kehittää niin, että kaupungin niukat voimavarat käytettäisiin yhä tuloksellisemmin kasvavien asiakastarpeiden ja lainsäädännön vaatimusten edellyttämällä tavalla.

Kertomuksessa arvioidaan luvussa 6 sivuilla 39-56 mm. tilaaja-tuottaja-toimintatavan ja sopimusohjausmallin kehittämistä, omistajapolitiikkaa, konserniohjausta ja kehittämistoimintaa. Ongelma on, että oleelliset linjapäätökset puuttuvat. Tilaaja-tuottajamallin roolit (tilaaja, rahoittaja, tuottaja ja omistaja) ovat edelleen selkiintymättömät. Kilpailuttamisen linjausesityksiä ei ole tuotu valtuuston käsittelyyn. Asiaa on kyllä valmisteltu vuoden 2004 joulukuusta alkaen. Omistajapolitiikan periaatteita ja konserniohjeita on valmisteltu huhtikuusta 2005 - ja valmistellaan edelleen. Useita omistajapolitiikan keskeisiä osatekijöitä on esitetty tehtäväksi tai uudistettavaksi, kuten sivun 48 kuvasta voi huomata, mutta päätökset puuttuvat. Palvelustrategia tuli hyväksytyksi kaupunginvaltuustossa vuoden 2007 alussa, mutta strategian täytäntöönpanoa ei ole vielä käsitelty kaupunginhallituksessa. Tuotteistus- ja kustannuslaskentahanke on nyt käynnissä, samoin jo vuonna 2003 käynnistynyt TOTI eli toiminnan- ja taloudenohjauksen kehittämishanke. Sosiaali- ja terveystoimen yhdistämishanke on meneillään, samoin keskushallinnon uudistamishanke, jonka tosin piti olla valmiina keskushallinnon uuteen toimitilaan muutettaessa loppuvuodesta 2006. Toimintasäännön uudistamisen viivästyessä henkilöstö on toistaiseksi sijoitettu vanhan organisaation mukaisesti uusiin toimitiloihin. Talouspalvelukeskus Tapake saatiin aikaiseksi puolessatoista vuodessa, vaikkakaan toiminnan käynnistys ei ole sujunut ongelmitta. Ruokapalvelukeskuksen uudistus aloitettiin vuonna 2003, nyt keväällä 2007 on asiasta saatu aikaiseksi käynnistämispäätös. Tänään valtuuston käsittelyssä olleet tilainvestointien tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeet valmistuivat työryhmältä ripeässä tahdissa kevättalvella 2005, minkä jälkeen ensin hallintokuntien ja sitten apulaiskaupunginjohtajien lausuntokierros asiassa on vienyt yhteen laskien yli kaksi vuotta. Kaupungin hallinnon ulkopuolisessa maailmassa kahdessa vuodessa saa kyllä aikaiseksi jotain muutakin kuin parikymmentä lyhyttä lausuntopaperia.

Lisää Turun johtamisen ongelmista voi lukea luvusta 7, joka käsittelee tarkastuslautakunnan raportoinnin jälkiseurantaa. Onneksi positiivisiakin esimerkkejä löytyy: vuosikausia vaikeuksissa rämpinyt kulttuuritoimi pystyi saamaan taloutensa järjestykseen vuoden 2006 aikana.

Oman kappaleensa (kappale 4) on saanut talousarviotavoitteiden asetanta ja toteutumisen raportointi sivuilla 11-15. Teksti on kohtalaisen haasteellista, mutta asiasisältö on tärkeä. Revisiotoimistossa on tarkasteltu talousarviossa asetettujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden raportointia valtuustolle. Näiden valtuustoon nähden sitovien tavoitteiden (eli kriittisten menestystekijöiden) toteutumaennusteesta raportoidaan kaksi kertaa vuodessa huhtikuun (ensimmäinen raportti) ja elokuun (toinen raportti) tilanteen perusteella. Lopullinen tavoitteiden toteutuminen raportoidaan tilinpäätöksen yhteydessä. Tavoitteiden ja niiden toteutumista mittaavien mittareiden määrä on Turun kaupungissa kasvanut vuosien 2005 – 2007 aikana huomattavasti, luvut löytyvät sivulta 12. Samoin on paisunut raporttien sivumäärä.
Oleellinen havainto eri ennusteiden välillä on, että suurin osa mittareiden ennustearvoista muuttuu vuodesta riippumatta vuoden toisen raportoinnin (31.8. tilanne) ja tilinpäätöksen välillä (31.12. tilanne). Suuri osa tavoitteiden todellisesta toteutumasta selviää siis vasta tilinpäätösvaiheessa (Kuva 2 s. 13). Esimerkiksi vuoden 2006 elokuun lopun ennustearvojen ja tilinpäätöksessä esitetyn toteutuman välillä yhteensä 38 % mittareiden ennustearvoista muuttui. Määrää on pidettävä suurena, kun kyseessä on tavoitteiden toteutumaa kuvaavan ennusteen onnistuminen neljän kuukauden päähän. Vuodesta riippumatta on vuoden toisen raportoinnin ja tilinpäätöksen välillä tapahtunut suurempi negatiivinen kuin positiivinen ennustearvojen muutos ja ennustearvojen muutos on määrällisesti suurempaa kuin vuoden ensimmäisen ja toisen raportoinnin välillä. Ja kuitenkin juuri nyt, vuoden ensimmäistä raporttia käsiteltäessä, pitäisi pystyä luotettavan tiedon perusteella ryhtymään kaikkiin vaadittaviin ja oikein kohdentuviin toimenpiteisiin sekä talousarviossa pysymiseksi että muidenkin talousarviotavoitteiden saavuttamiseksi. Lokakuussa on jo kovin myöhäistä.

Ongelma on myös BSC-järjestelmän käytöstä johtuva tavoitteiden ja näiden toteutumista kuvaavien mittareiden suuri määrä. Nykyisen raportointijärjestelmän ja raportoinnin sisällön pohjalta on vaikeaa muodostaa kuvaa kaupungin strategisen johtamisen kannalta oleellisista kokonaisuuksista. Ei ole raportointitietoa siitä, miten strategisten kokonaisuuksien osalta on edistytty. Seurantaraportoinnilla ei ole haluttua ohjausvaikutusta.

Voimavarojen oikea kohdentaminen on haaste, joka koskee kaupungin toimintaa koko laajuudessaan. Nykyiset toiminnan ja talouden seurantajärjestelmät ovat puutteellisia siltä osin, että ne eivät tuota toimintavuoden aikana riittävän luotettavaa tietoa talousarviotavoitteiden toteutumisesta. Tarvitaan luotettavampaa ja ajantasaisempaa tietoa, jotta jo toimintavuoden aikana voidaan ryhtyä riittäviin toimenpiteisiin voimavarojen uudelleen suuntaamiseksi ja välttyä näin määrärahanylityksiltä

Arvoisa puheenjohtaja,

viimeisenä painopisteenä nousee esiin pidemmän tähtäimen toiminnat kuten pitkän aikavälin investointisuunnitelman puuttuminen (kaupunginhallitushan palautti marraskuussa 2005 pitkän aikavälin investointiehdotukset, eikä asiasta ole sen koommin kuultu), tavoitteiden ja toiminnan koordinoinnin kehittäminen ja sisäisen valvonnan parantaminen. Sivuilla 38-39 käsitellään kaupungin investointisuunnitelmia ja rahoituksen riittävyyttä. Taloudellisen tilanteen ja ennusteiden valossa on tulevia investointeja arvioitava ja priorisoitava sen mukaan, miten hyvin ne palvelevat kaupungin perustehtävän toteuttamista ja kuntalaisille järjestettävien palveluiden tarpeita. Lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi tarvittavat välttämättömät investoinnit on asetettava etusijalle verrattuna muihin investointitarpeisiin. Lisäksi investointeja suunniteltaessa ja priorisoitaessa on varmistettava, että ne edistävät kunnan yleiseen toimialaan kuuluvia päämääriä.

Lopuksi haluan kiittää tarkastuslautakuntaa ja revisiotoimiston henkilökuntaa hyvin tehdystä työstä ja syvällisestä paneutumisesta Turun kaupungin taloudellisiin ja toiminnallisiin ydinkysymyksiin.

Rakuunapuiston tilanteesta: tulossa katselmus

Ympäristö- ja kaavoituslautakunta oli tiistaina jättänyt Rakuunapuiston suunnitteluvarauslausunnon pöydälle. Lautakunta tulee ensi viikon tiistaina eli 19.6. puistoon katselmukselle. Tarkkaa aikataulua en tiedä, mutta he lähtevät katselmusreissulle klo 14 ja listalla on kaksi kohdetta, Rakuunapuisto ja joku muu. Siis puistoon vaan lautakuntaa odottelemaan, hyvät alueen asukkaat, jos satutte tätä blogia lukemaan. Tarkemman aikataulutiedon saa soittamalla lautakunnan sihteerille.

Alueen asukkaat ovat selvästikin olleet aktiivisesti yhteydessä lautakunnan jäseniin. Ainakin vihreät jäsenemme Elina Rantanen ja Päivi Paasto sanoivat, että yhteydenottoja on tullut paljon. Loistavaa. On myös hyvä, että lautakunta tulee katselmukselle. Paikan päällä näkee omin silmin, kuinka paljon polkuja puistossa on, ja siitä voi jokainen tehdä päätelmänsä puiston virkistyskäyttöarvosta. Luonnonarvoja tietenkään unohtamatta.

Osa luottamushenkilöistä on heidän kanssaan keskustellessani pohtinut yleiskaavan AK-merkinnän merkitystä. Toistan vielä: AK-merkintä yleiskaavassa ei tarkoita sitä, että kaava ohjaa rakentamaan paikalle taloja. Se tarkoittaa, että tämä alue on kerrostalovaltaista aluetta, ja niinhän se onkin, sekä Lehmustien varrella että Rakuunatien päässä on yllin kyllin kerrostaloja. Kerrostaloalueelle kuuluu kuitenkin myös puistoja ja virkistysalueita, ja ne sisältyvät yhtä lailla AK-merkinnän sisään. Ei niitä merkitä erikseen V-merkinnällä.

Vielä varmemmaksi vakuudeksi asiasta kävin tarkastamassa, mitä Ympäristöministeriön yleiskaavamerkintöjen opas asiasta sanoo. No, se sanoo A- eli asuinaluemerkinnästä näin: "Merkintä alaluokkineen voi sisältää myös asumiselle tarpeellisia julkisia ja yksityisiä palveluja, alueen sisäisiä liikenneväyliä, pysäköintialueita, alueen asukkaita palvelevia virkistys- ja puistoalueita sekä yhdyskuntateknisen huollon alueita." (Alamerkinnät tarkoittavat AK-, AP ja muita vastaavia, rakentamista tarkemmin ohjaavia merkintojä, mutta ne kaikki sisältyvät tähän yleiseen A-ohjeeseen.)

Toivottavasti lautakunta on ensi tiistaina paremmassa tolkussa kuin ympäristö- ja kaavoitusvirasto on ollut asiaa valmistellessaan, ja antaa hankkeesta kielteisen lausunnon. Asemakaavatoimiston tehtävä on suunnitella hyvää elinympäristöä. Sillä pitää olla selkärankaa sanoa suoraan "Ei" älyttömille hankkeille. Kestävää kehitystä ei saa käyttää valheellisena keppihevosena. Kestävä kehitys seisoo neljällä jalalla: kehityksen on oltavaa kestävää niin ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti kuin taloudellisestikin, jotta sitä voi kutsua kestävän kehityksen kriteerit täyttäväksi. Rakuunapuiston tapauksessa on ilmiselvää, että vain yksi näistä kriteereistä täyttyy, joten hanketta ei voi mitenkään perustella kestävän kehityksen kriteerein.

(Turun kaavoittajilla olisi kestävän kehityksen käsitteestä paljonkin keskusteltavaa peilin edessä. Meillä perustellaan yleisesti hankkeita valheellisin perustein kestävän kehityksen nimissä, ja tällainen mätä toimintamalli syö koko käsitteen käyttökelpoisuuden. Kestävyyden kriteerit ovat olemassa, ja jos ne eivät alkuunkaan täyty, ollaan kaukana kestävästä kehityksestä. Kuten huomaatte, tämä kestävä kehitys -käsitteen väärinkäyttö korpeaa minua ihan oikeasti. Puppu on puppua, tulee se sitten miltä taholta tahansa. Pahinta on, jos se tulee ns. asiantuntijaorganisaatiolta.)

Vasaramäen asukkaiden on syytä tiedostaa, että lautakunta todellakin antaa suunnitteluvarauksesta vain lausunnon. Varsinaisen päätöksen tekee myöhemmin kiinteistölautakunta. Puiston rakentamista vastustavien asukkaiden tulisi jaksaa olla vähintäänkin yhtä aktiivisia kiinteistölautakunnan jäseniin päin, kuin mitä he ovat nyt olleet ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäseniin.

4.12.2007 tulee muuten kuluneeksi 48 vuotta siitä, milloin Rakuunapuisto vahvistettiin asemakaavoitetuksi puistoksi.

Rakuunapuiston puolesta!!!

Vasaramäen sielunrauha on järkkynyt näin kesän kynnyksellä, ainakin täällä Rakuunapuiston naapurustossa. Rakuunapuistoon hamutaan viisikerroksisia kerrostaloja. Onneksi Vasaramäen omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Tomi Viitanen on aktiivinen kansalainen ja tiedotti Turun Sanomien mielipidepalstalla, että puistoksi vuonna 1959 kaavoitettuun Rakuunapuistoon ollaan ideoimassa kerrostaloja. Kävin katsomassa asiaa kaupungin asianhallintajärjestelmästä, ja kappas vaan, näin todella näyttää olevan. Turun kaupungin omiin käytäntöihinhän ei millään tavalla kuulu tiedottaa suunnitteluvarausanomuksista asukkailleen.

Suunnitteluvarauksen myöntäminen ei ole sama asia kuin asemakaavoituksen aloittaminen. Suunnitteluvarauksen anoja voi varauksen saatuaan lähteä suunnittelemaan rakentamista, ja kaupunki sitten aikoinaan päättää, käynnistääkö se asemakaavaprosessin vai ei. Periaatteessa kaupunki voi sanoa "Ei", vaikka suunnitteluvarauksen saanut olisi haaskannut isojakin summia suunnitelmien tekemiseen. Käytännössä suunnitteluvarauksen myöntäminen usein merkitsee pikkusormen antamista pirulle. Lausunto suunnitteluvarauksesta on ensi tiistaina eli 12.6 kaupungin ympäristö- ja kaavoituslautakunnan käsittelyssä. Lausunto on puoltava - heppoisin perustein. Hanketta on harkittu vain kapeasta näkökulmasta katsellen. Varsinaisesti suunnitteluvaraus joko myönnetään tai ollaan myöntämättä kiinteistölautakunnassa, jonne asia matkaa ympäristö- ja kaavoituslautakunnan käsittelyn jälkeen.

Miksikö pientä Rakuunapuistoa ei pitäisi muuttaa asuinkäyttöön? Paikkahan on varsin luonnonkaunis, lähellä keskustaa hyvien liikenneyhteyksien ja palveluiden äärellä, arvostetulla asuinalueella. Naapuritkin hautausmaalla ovat hiljaista väkeä. Yleiskaavassa alue on merkitty kerrostalovaltaiseksi asuntoalueeksi AK. No juuri näistä mainituista syistä. Tässä eritellyt ja kuvitetut perustelut.

1. Yleiskaava tehtiin aikoinaan sillä periaatteella, että kaikkia pieniä viheralueita ei kaavaan merkitä. Muutoin kaavoitus menisi pelkäksi viivan paikan määrittelemiseksi maastossa. Esimerkiksi Tuomiokirkkopuisto on yleiskaavassa PY-aluetta, vaikka harva kai kuvittelee, että siihen on tarkoitus uudisrakentaa julkisia palveluita tai hallintoa. Sama koskee vaikkapa Tuomaanpuistoa Kasarmikadun päässä. Tai otetaanpa Martissa Itäisen rantakadun ja Stålarminkadun kadun väliin jäävä alue: ei niitäkään pieniä puistoja ole yleiskaavassa merkitty viheralueiksi. Asemakaavassa ne kuitenkin ovat puistoja. Ovatko nämäkin tulevia rakennuskohteita? Tuskin. Yleiskaavan laatimisperiaatteista on pidettävä kiinni myös yleiskaavan soveltamisvaiheessa.

2. Rakuunapuisto ei varmastikaan ole puistona vahingossa vaan perustellusta maankäytöllisestä syystä. Hautausmaata ympäröi joka puolelta vihervyöhyke, mikä on aikanaan ollut viisas ratkaisu, ja siitä on syytä pitää kiinni myös nyt. Omaisten ja ystävien hautaaminen ja elävien ihmisten arkielämästä aiheutuvat touhut eivät sovi sijaitsemaan aivan vierekkäin. Kaupunkisuunnittelussa tarvitaan myös kulttuurista herkkyyttä. Parvekkeilta ja pihamailta kuuluvat äänet, huudot ja grillauksen käry sopivat huonosti yhteen arkunlaskun kanssa. Asukkaiden arkielämän näkyminen ja kuuluminen hautausmaalle tulisi aiheuttamaan läheistään hautaan saattaville omaisille toistuvasti pahaa mieltä. Asukkaidenkin kannalta on mukava, että suuren hautausmaan ja kodin välillä on näkemäesteenä metsä, vaikka kuolinkellot se läpi kuuluvatkin.
3. Juuri palkitussa kaupungin viheralueohjelmassa Rakuunapuisto on mukana olennaisena osana Vasaramäen viheralueverkostoa. Viheralueohjelmasta näkee, että Vasaramäessä ei sittenkään ole kovin paljoa puistoalueita. Omakotitonttien tuoma vehreys ei ole sama asia kuin yleisessä käytössä olevat puistoalueet. Hautausmaakaan ei korvaa puistoalueita, koska se ei sovellu kovinkaan hyvin sen enempää lasten leikkialueeksi kuin koirien pissatukseenkaan. Lähes yhtä huonosti tarkoitukseen sopii eläinten hautausmaa, joka sekin on merkittävä osa Vasaramäen "viheralueita".

Rakuunapuisto on pienestä koostaan ja huomaamattomuudestaan huolimatta luonnoltaan monipuolinen puistoalue. Siellä on niin lehtomaista kasvillisuutta, niittyä kuin Saaristo-Suomelle tyypillisiä käkkärämäntyjä ja kuivia kallionlakialueita. Tässä muutama esimerkki Rakuunanpuiston eri kasvillisuustyypeistä.

Puistossa on myös yllättävän paljon louhikkoja, joiden koloissa elää ties mitä elämää. Itse olen ainakin bongannut puistosta näköhavainnon ketusta, ja talvisin ketun jälkiä näkyy säännöllisesti.

Toki puistossa on myös Varsinais-Suomelle tyypillisiä jään ja veden silottamia kallioita.

Alueelta löytyy myös hienoja yksityiskohtia. Alla kilpikaarnainen mänty ja pensasmaisesti kasvava tammi.

Miten siis voi olla mahdollista, että kaupungin palkitusta viheralueohjelmasta on hädin tuskin ehtinyt painomuste kuivua, kun puistoa ollaan jo antamassa kerrotalosuunnitelman luonnospohjaksi? Käsittämätöntä ja linjatonta toimintaa. Kun jokin alue on kattavan ja asukkaita kuuntelevan viheralueohjelmatyön jälkeen juuri liitetty osaksi kaupungin ydinviheralueverkkoa, ei siihen pidä mennä puoltamaan tai myöntämään suunnitteluvarausta. Sehän antaa kaupungin toiminnasta aivan mielipuolisen kuvan. Vai onko niin, että moinen mielipuolisuus onkin Turun kaupungin todellisuutta? Minun se kai pitäisi tietää. Ehkä en haluaisi uskoa?

4. Alueelle asettautuneille on ollut tärkeää alueen vehreys, puistomaisuus ja kaikki siihen kuuluvat riemut. Siitä olemme toki myös maksaneet asuntojen hinnassa. Lehmustien kerrostalojen tontit ovat aika pieniä, moni niistä on kaavoitettu melko jyrkkään rinteeseen ja piha-alueet ovat kohtalaisen vaatimattomia. Oleskelu- ja leikkipihoja on rajallisesti, ja puistoa käytetäänkin leikki- ja virkistystarkoitukseen. 1950- ja 60-luvuilla rakennetut kerrostalot ovat kuitenkin onnistuneet maastoutumaan puiston reunaan jokseenkin huomaamattomiksi. Tässä muutama esimerkki: Lehmustien kerrostalot numero 29, 33 ja 35.

Puisto on asukkaiden keskeinen ja miellyttävä reitti Hautausmaantien bussipysäkeille. Itsekin käytän reittejä päivittäin, niin kevään valossa, kesän vehreydessä kuin talviaamun pimeydessä ja liukkaudessa. Rakuunatien loppuosan asukkaat taas kulkevat puiston läpi Lehmustien Siwaan ruokaostoksille. Puisto on täynnä asukkaiden kuluttamia polkuja, joista osa on oikeita highway-malleja. Maasto kestää kulkua kohtalaisen hyvin, haitallista kuluminen on vain kallioalueiden lakiosilla, joissa jäkälikkö on kadonnut kulutuksen takia.

Tässä esimerkkejä puiston lukuisista poluista ja niiden haaroista. Ensin pari highwayta Lehmustien kerrostaloilta Hautausmaantien bussipysäkeille ja Hautausmaantieltä Lehmustien Siwaan.

Ja sitten esimerkkejä puiston muista poluista. Ihan vaan osoituksena siitä, kuinka paljon asukkaat puistoa käyttävät. Metsän läpi kulkeminen ei ole vain "kulkemista" tarkoituksena siirtyä paikasta toiseen, vaan kaupunkilaisille se on luontosuhteen jatkuvaa ylläpitoa. Sillä on paljon näennäistä toimintaansa suurempi merkitys. Mörkö syököön sen, joka tähän yhteyteen kajoaa.

Oma kulkureittini kotiin kulkee mm. pähkinäpensaan ohi, kielo- ja valkovuokkokasvustojen läpi ja jyrkkää tontinrajaa pitkin. Matka on jokapäiväinen kohokohta.

5. Rakuunapuisto on asukkaille tärkeä lähiluontokohde. Rakuunatien päiväkoti on nyt remontissa, mutta normaalisti metsässä törmää todella usein metsäseikkailua tekeviin taaperoikäisten laumoihin.

Samoin usein näkee, miten alueella asuvat lukuiset vanhukset kulkevat metsän kautta ja pysähtyvät nauttimaan lähiluonnosta. Puihin on kiinnitetty paljon linnunpönttojä ja itse olen bongannut metsästä kuluneena vuonna parisenkymmentä lintulajia, mm. kultarinnan, punarinnan, käpytikan ja palokärjen. En tosin ole kummoinen lintujen tunnistaja, joten paljon menee lajeja ohi. Nisäkkäistä metsässä liikkuu mainitsemani ketun lisäksi ainakin rusakkoja, oravia ja siilikin touhusi puistossa viime kesänä. Omalla tontillamme kallioleikkauksessa elää hiiri, jonka touhuja on tosi hauska seurailla. Tänään 8.6. kameraan osui oksalla kököttävä sepelkyyhkypariskunta ja tyhmänrohkea räkätinpoikanen.

Kallionlaelta löysin komean kalliokieloesiintymän. Siihen on hyvä päättää tämä bloggaus Rakuunapuiston puolesta. Kestävä kehitys ei ole vain taloudellisesti kestävää. Sen on oltava kestävää myös ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti. Näpit irti Rakuunapuistosta!

Jälkikirjoitus lauantaina 9.6.: Luin tuoreinta Vihreää Lankaa. Lehti oli Viikon viisi -palstallaan haastatellut Arkkitehti-lehden päätoimittaja Harri Hautajärveä. Hautajärvi kritisoi haastattelussa nykyistä trendiä varustella kesä"mökit" omakotitaloa vastaaviksi luksusmökeiksi. On kuulemma laskettu, että sadantuhannen noin 50 neliön lomamökin pitäminen lämpimänä talvipakkasella vaatii Loviisan ydinvoimalan yhden yksikön tehon. Tässä sitaatti Hautajärven haastattelusta: "Suomalaisten kesämökkien sähkönkulutus on kasvanut kohisten, mutta automatkat mökeille aiheuttavat yli kaksinkertaiset päästöt tähänkin verrattuna. Siksi olisi tärkeää, että asuntoalueista rakennettaisiin niin viihtyisiä ja vehreitä puutarhakaupunginosia, ettei niistä tarvitsisi paeta mökeille pitkin Suomen saloja. Moni myöntää, ettei jaksa lähteä vikonlopuksi mökilleen, kun edestakainen ajomatka vie jopa kymmenen tuntia.".

Niinpä. Jos kaupunkeja rakennetaan siten, että niissä on helppo viettää myös luonnonläheistä vapaa-aikaa, ihmisten tarve mökkeilyyn vähenee. Asutuksen keskelle tarvitaan siis puistoja, metsäalueita, palstaviljelyalueita, siirtolapuutarhoja, rakentamiselta vapaita rantoja ja muita lähiluontokohteita. Kaupunkirakennetta on tarve tiivistää, mutta se pitää tehdä ottamalla käyttöön joutomaita ja muulta toiminnalta vapautuvia alueita. Turussa esimerkiksi Rakuunapuiston kanssa vastaavalla etäisyydellä keskustasta on Itäharjun tyhjenevä teollisuusalue, jonka osayleiskaavoitusta asuin- ja työpaikkakäyttöön kaupunki ei vain tunnu saavan aikaiseksi. Asukkaiden käyttämät puistot ovat kaupunkilaisten yhteistä omaisuutta, eikä niitä pidä antaa rakennusliikeiden leikkikentiksi.

Liitänpä tähän loppuun vielä herkän ja heleän keväisen kuvan Rakuunapuiston läpi kulkevalta polulta, kun kuva kerran sattui koneen kätköistä löytymään.

Kaksi onnellista velallista

Luottaisitko tämän miehen velanmaksukykyyn? Pankki luotti, ja minäkin :). Näin onnelliselta (?) näytti mieheni, kun talokauppojen jälkeen menimme kahville ja paakkelssille. Meillä on nyt 119 neliön valkoinen kenkälaatikko vuodelta 1969 ja puutarhatontti sen ympärillä. Yess!!! Remontti alkaa heinäkuussa. Kuka haluaa ostaa kivan kolmion Vasaramäestä?

Kuntaliittoa ja kuninkaallisia

Torstaiterveiset Kuntaliitosta Helsingistä! Kuvituksena Kuntatalon rhododendroneita, ne rehottivat täysillä talon pihalla. Kuten jokseenkin kaikki muutkin. Nyt kukkii paitsi Rakuunapuiston kielot myös metsätähdet ja mansikat, tienvarsien lupiinit ja kotipihojen juhannus- ja kurttulehtiruusut. Sekä timotei ja monii uu heinä heilimöi. Siis kielojen kukinta-aikaan. Syreenit jo lopettelevat kukintaansa, se ei kauaa kestänyt näissä säissä. Tämä kesä palaa loppuun ennennäkemättömän nopeasti.

Istuin torstain Kuntaliiton valtuuston kaksipäiväisessä kokouksessa. Keskiviikkoaamupäivä meni Kuntaliiton hallituksen kokouksessa, mutta sen jälkeinen valtuuston avaus jäi väliin, koska lähdin Hanasaareen Women, Peace and Security -seminaariin.

Kuntaliiton hallituksen asialistalla keskiviikkona oli mm. kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalosen katsaus kunta-alan työmarkkinatilanteeseen, Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanteen tulevaisuuskatsaus, valtiontalouden kehyspäätös vuosille 2008-2011 ja linjauksia vesihuollon kehittymisessä. Esityslista löytyy täältä.

Kokouspapereista käy taas kerran ilmi monenlaisia tietoja. Ensinnäkin yleistietoa kunnallisista työmarkkinoista:

• kunnissa ja kuntayhtymissä työskenteli lokakuussa 2006 428000 henkilöä, joista vakinaisia 75 %, määräaikaisia 23 % ja työllistettyjä 2 %



• 83 % henkilöstöstä työskentelee sosiaali-, terveys- tai sivistystoimen palvelujen parissa



• naisia kunta-alan henkilöstöstä on 78 % ja miehiä 22 %



• kokoaikatyötä kuukausipalkkaisista teki 83 %ja osa-aikatyötä 13 %



• kunta-alan palkansaajien kokonaisansiot olivat keskimääräin 2483 euroa kuukaudessa (lokakuu 2006)



• keskiansioita (kokonaisansiot, sisältää lisät) e/kk ammattiryhmittäin:


• kaupunginjohtajat 7224


• osastonlääkäri 6299


• terveyskeskuslääkäri 5512


• kunnanjohtajat 5138


• terveyskeskushammaslääkäri 4969


• lukion rehtori 4600


• kunnaninsinööri 3568


• talouspäällikkö 3314


• peruskoulun lehtori 3239


• peruskoulun luokanopettaja 2872


• rakennusmestari 2773


• palomies 2489


• sairaanhoitaja 2487


• sosiaalityöntekijä 2429


• perushoitaja 2236


• linja-autonkuljettaja 2228


• kirjastonhoitaja 2113


• kodinhoitaja 2072


• kanslisti 1900


• hammashoitaja 1877


• laitosapulainen 1773


• perhepäivähoitaja 1706


• siivooja 1660


• ja kevään puheenaihetta koskien: terveydenhuollossa työskenteli kunta-alalla 131 000 henkilöä, joista 33 500 sairaanhoitajan ja 26 000 lähi- ja perushoitajan ammattinimikkeellä. Sairaanhoitajien kokonaisansiot 2487 e/kk muodostuvat tehtäväkohtaisesta eli peruspalkasta (1889 e/kk) ja erilaisista lisistä (vuosisidonnaiset ja harkinnanvaraiset lisät, säännöllisen työajan työaikakorvaukset ja lisätyö- ja ylityökorvaukset). Perushoitajien kokonaisansiot 2236 e/kk muodostuvat samoin peruspalkasta (1662 e/kk) ja erilaisista lisistä.

Ettäs tiedätte. Voitte verrata omiin palkkoihinne ja pohtia palkka-asioiden oikeudenmukaisuuskysymyksiä. Mutta kunta-alalla kun ollaan, kyse on valtavista työntekijämääristä ja -palkkasummista. Jos nyt oikein kuulin, Jalonen sanoi jotain sellaista, että mikäli esimerkiksi haluttaisiin korjata naisten kunta-alan palkkojen jälkeenjääneisyys ja saada naisten palkat miesten palkkojen kanssa samalle tasolle, tarvittaisiin tähän noin 640 miljoonaa euroa, ja tämä sillä edellytyksellä, että miesten palkat eivät nousisi lainkaan. Summa on yksistään tasa-arvoa koskien valtava. Pitkä työsarka edessä näissä kunta-alan palkka-asioissa…

Kuntaliitossa on selvitetty myös valtiontalouden kehyspäätöksen vaikutusta kuntatalouteen. Ei näytä hyvältä. Kokonaisuutena kuntatalous on vahvistunut, mutta toimintamenojen kasvu on kovaa ja asettaa haasteita kuntatalouden tasapainon saavuttamiseen. Erityinen ongelma on kuntatalouden eriytymiskehitys: kuntien tuloksesta lähes 90 % muodostuu yli 100 000 asukkaan kunnissa ja alle 40 000 asukkaan kunnissa tilikauden 2006 tilikauden tulos oli yhteenlaskettuna negatiivinen. Suunniteltu valtionosuuksien lisäys ei riitä kattamaan kuntien kasvavia menoja. Esimerkiksi peruspalveluohjelman mukaan ikärakenteen ja väestön määrän muutoksen takia sosiaali- ja terveydenhuollon menojen arvioidaan kasvavan vuosina 2008-2011 noin 500 miljoonaa euroa. Lisäksi varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen varoitteli kuntien verotulojen tasausjärjestelmän asettavan suurille kaupungille haasteita lähivuosina, kun yleinen taloustilanne muuttunee nykyistä tiukemmaksi ja laskentajärjestelmästä johtuen verotulontasausten suuremmat maksut osuvat pahaan aikaan. Pienten kuntien tilannetta tämä kuitenkin parantaa.

Sinivihreän hallituksenkin tekemisistä löytyi kritisoitavaa. Hallituksen suunnitelmissa on mm. korjata sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen jälkeenjääneisyyttä - hyvä näin. Mutta: peruspalveluohjelmassa esitetään, että maksutulojen lisäykset ohjataan valtion talouden vahvistamiseen. Mitä hittoa? Kunnissahan ne palvelut tuotetaan, kuntien ne pitää kustantaa ja kunnilla tässä huonosti menee, ei valtiolla. Nyt järki käteen, Jyrki, siellä valtiovarainministeriössä. Ei mitään tulonsiirtoa potilailta valtiolle, toisinpäin sen piti mennä! Hallituksen ja myös valtiovarainministeriön on todella pyrittävä kuntatalouden vahvistamiseen ja kuntien tarjoamien palveluiden laadun parantamiseen, tai edes säilyttämiseen. Hallitusohjelman henki on säilytettävä, eikä hallitusohjelmassa määritettyä valkoista saa muuttaa mustaksi ministeriöiden omalla vallankäytöllä.

PARAS-hankkeestakin (eli kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, jota toiset kutsuvat myös lyhenteellä KUPRU) riitti parranpärinää. Tai paremminkin kapulakielistä lätinää. Valtuustossa kritisoitiin kuntauudistuksen johtavan epädemokraattisiin hallintorakenteisiin. No tästä vaikeasti hallittavan välillisen demokratian paisumisestahan me olemme puhuneet vaikka kuinka kauan. Miten se vanha sanonta nyt menikään: PARAS on hyvän pahin vihollinen? Heh.

Keskiviikkona jouduin siis jättämään väliin valtuuston kokouksen avauksen, ja missasin siten siis mm. tuoreen kuntaministeri Mari Kiviniemen (kesk.) puheen (oli kuulemma puhunut hyvin). Olin saanut vihreiden puoluevaltuuskunnan puheenjohtajan ominaisuudessa kutsun Hanasaareen seminaariin, jossa oli harvinaisen arvovaltaisia puhujia. Norjan valtiovierailuun liittyen Women, Peace and Security - Conflict resolution with gender equality -seminaarin avasi Hänen Majesteettinsa Norjan kuningatar Sonja. Myös puoliso, kuningas Harald V oli paikalla. Kuin myös presidentit Tarja Halonen ja Martti Ahtisaari, ja moni muu. Kutsuvierasyleisöä oli ehkä noin 250. Seminaari käsitteli YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman (resoluution) 1325 jalkauttamista maailmassa.

Avauspuheenvuorossaan kuningatar Sonja korosti sitä, miten kaikki eivät todellakaan nauti siitä samasta turvallisuudesta kuin mihin me norjalaiset ja suomalaiset olemme tottuneet. Naiset ja lapset ovat maailmassa väkivallan todennäköisin kohde. Kuitenkin naisilla on myös voimaa, toivoa ja kykyä selvitä konflikteista. Kuningatar siteerasi Kofi Annania, jonka mukaan naiset ovat rauhanprosessin keskeinen osapuoli. Kuningatar ihasteli myös suomalaisten naisten pärjäämistä politiikassa, niin nyt kuin historiassa, ja toi esiin, että Suomi ja Norja ovat molemmat pieniä maita, joilla on vahva perinne vapaaehtoistyössä. Tämä selittänee sen, miksi meillä molemmilla on ollut merkittävä rooli myös maailmalla rauhanturvaamistehtävissä.

Presidentti Tarja Halonen puolestaan puhui naisten ja tyttöjen kokemuksista sotien väkivallasta. Periaatteen tasolla ihmisoikeuksia ei ole vaikea kunnioittaa, vaikeaksi asia käy käytännön konfliktitilanteissa. Naisten tilanteen huomioiminen ruohonjuuritasolla johtaa kestäviin ratkaisuihin. Rauhanturvaajien koulutuksessa on huomioitava sitoutuminen ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

Valtionpäätason jälkeen puheenvuoroon tulivat todelliset asiantuntijat, naispoliitikot ja johtajat Sudanista ja Indonesian Acehin maakunnasta. Esimerkiksi Suraiya Kamaruzzaman, Flower Aceh Foundation -järjestön puheenjohtaja, kiitti avusta Acehin 30-vuotisen konfliktin ratkaisemisessa. 1990-luvulla hänen miehensä oli pidätetty, ja sen jälkeen miestä ei ole löytynyt. Ei edes ruumista. Suraiya tuntui kuitenkin olevan varma, että hänen miehensä on kuollut. Myös hänen vanhin poikansa ammuttiin. Naisten on tällaisissakin tilanteissa pidettävä huoli elämän jatkamisesta. Hän puhui miesten osoittamasta väki- ja ylivallasta ja naisten kamppailusta oikeuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Hän pyysi, että me emme jättäisi Acehin naisia pulaan.

Puheenvuoron käyttivät myös Norjan ulkoministeri Jonas Gahr Støre ja valtiosihteeri Teija Tiilikainen. Støre toi puheessaan esiin sen, miten naisia ei juurikaan näy pöydissä, joissa allekirjoitetaan sopimuksia. Kuitenkin kun soditaan, naiset kantavat raskaimmat taakat. Rauhanprosessi on koko kansan prosessi, ei vain sen tietyn osan eli miesten. Meidän tulee jatkaa sukupuolinäkökulman esiintuomista, se ei ole vain reilua ja oikein, vaan myös viisasta. Sudanista hän totesi, että suuressa osaa maata naiset ovat väestössä enemmistönä, ei heitä voi sulkea pois rauhanprosessista.

Puheenvuorojen jälkeen oli vuorossa Elisabeth Rehnin vetämä paneelikeskustelu, johon osallistuivat Suraiya Kamaruzzamanin lisäksi sudanilainen parlamentaarikko Agnes Nyoka, Unifemin aluejohtaja Nyaradzai Gumbonzvanda ja kansanedustaja Kimmo Kiljunen.

Agnes Nyoka osoittautui räväkäksi ja kovissa olosuhteissa kouliintuneeksi naiseksi. Paneelissa hän pohti mm. sitä, miten saada YK:n resoluutiot toteumaan Sudanissa, jossa naiset eivät edes tunne oikeuksiaan. Ja vaikeaa se onkin, sillä 98 % naisista on lukutaidottomia. Siinä ei YK:n päätöslauselma 1325 paljoa paina. Paraikaa ihmisiä kuolee, Darfurissa raiskataan naisia ja resoluutiopaperit pannaan mappiin. Sudanilaiset kärsivät ja potevat traumojaan, mutta pelkäämistä ei voi näyttää eikä tunnustaa.

Naiset pohtivat myös miesten asettamien sääntöjen, mm. pukeutumissääntöjen, merkitystä. Agnes esimerkiksi on kristitty sudanilainen eteläisestä Sudanista, mutta maassa noudatetaan shariaa, islamista lakia, ja Agnesinkin täytyy pukeutua sharian sääntöjen mukaan, jos aikoo esim. parlamentissa nousta puhujanpönttöön. Espoossa hän esiintyi paljain päin lyhyine hiuksineen, mutta sanoi, että jos hän esiintyisi Sudanissa vastaavassa asussa, häntä syytettäisiin alasti olemisesta (hänellä oli siis normaalit afrikkalaisvaatteet).

Acehin Suraiya tuntui ymmärtävän hyvin Sudanin Agnesin tilannetta, niin samanlaista on naisten toiminnan rajoittaminen Indonesiassa. Hän kertoi muun muassa, miten oli kysynyt "kuvernööriltä" (governor), eikö kuvernööri voi ottaa myös naisia jäseniksi joihin työryhmiin. Kuvernööri oli vastannut, että kyllä hän mieluusti ottaisi yhden naisen, mutta mistä hän löytää jonkun, jolla on kykyä tehtävään? Acehissa onkin nykyisin parlamentissa kaksi naista, kun 1500-luvullakin naisia oli jo 29! Suraiys puhui myös siitä, miten voidaan istua samaan pöytään ihan käytännössä vuosien sotimisen ja väkivallanteon jälkeen.

Yhteenvetopuheenvuoron käytti paneelin jälkeen presidentti Martti Ahtisaari. Hän pohti sitä, miten todellisuus ei seuraa resoluutioita, ja että toiminta jää poliitikkojen tehtäväksi - johtavien ja voimakkaiden poliitikkojen. Rauhanprosessi on reilu ja demokraattinen, jos se on sitä miehille JA naisille.

Keskiviikkona sattui pari hauskaa sattumusta. Mieheni oli stadionilla Suomi-Belgia -jalkapallo-ottelussa ja hän pääsi näkemään jo kuuluisaksi tulleen huuhkajavälikohtauksen ihan livenä. Peli jouduttiin keskeyttämään useiksi minuuteiksi, kun kentälle lentänyt huuhkaja ei suostunut poistumaan. Yleisö oli kuulemma innostunut asiasta, ja linnun vierailua olivat rytmittäneet katsomosta raikuvat huuhkaja - huuhkaja - huuhkaja -huudot ja taputukset. Kun sitten puoliajan jälkeen peli oli muuttunut välillä tylsähköksi, oli yleisöstä alkanut kuulua rytmikästä huutoa "Huuhkaja kentälle! - Huuhkaja kentälle!". Heh.

Minä taas pääsin tuta pääkaupunkilaisten itseriittoisuutta osoitteiden ilmoittamisen suhteen. Pääkaupunkiseudulla, ja aivan erityisesti helsinkiläisillä, on sellainen tapa, että he jättävät osoitteista pois kaupunkiosan, ja lankapuhelinnumeroista suuntanumeron. Ikään kuin koko maailman pitäisi tajuta, mistä Suomen kolkasta paikka löytyy. No, minulle tuli eilen kova kiire Hanasaaren seminaariin, ja soitin taksin. En muistanut katuosoitetta, kun sanoin kuljettajalle, että "Hanasaareen, kiitos". Kuljettajapa alkoikin tiedustella minulta, että Helsingin vai Espoon Hanasaareen. Menin hämilleni, olin koko ajan ajatellut Espoon Hanasaarta, enkä edes tiennyt, että Helsingissäkin on Hanasaari. Kaivoin esille kutsukorttia saadakseni selville, kumpaa tarkoitetaan. Mutta eihän siinä penteleen kortissa tietenkään lukenut paikkakuntaa! Ja minulla alkoi olla jo kiire. Tokaisin kuskille, että siihen Hanasaareen, josta todennäköisemmin löytyy Norjan kuningatar. Hän käänsi auton nokan kohti Espoota ja sanoi, että Helsingin Hanasaaressa on hiilisatama.

Ja nyt, kun viikon kokoukset ovat takanapäin, ja viimeiset kokeetkin on korjattu ja palautettu oppilaiden noudettavaksi, voin aloittaa kesäloman. Aloitan sen talokaupoilla: tarkoitus on perjantaina allekirjoittaa kauppakirjat uudesta kodistamme. Sitten alan siivota kotia myyntikuntoon. Missä riittääkin talven työjakson jäljiltä tehtävää. Minne hemmettiin tungen kaikki nämä paperit?????????????