Kirjamessuamista

Päivä kului Kirjamessuilla totuttuun tapaan: jo eilisiltana suunnittelin lähteväni niin ajoissa, että ehdin tutustua messutarjontaan jo ennen oman päivystysvuoroni alkua, sitten päivystän pari kolme tuntia vihreiden kojulla, tsekkaan loput messuista ja lähden kotiin ostosten kanssa hyvissä voimissa. Messukeikan jälkeen käynti kotona ja paluu kaupungille seuraamaan jotain illan stand up-klubikeikkaa. Ja kuinkas sitten kävikään? Hyvä kun ehdin paikalle puoleenpäivään mennessä, jolloin päivystysvuoroni alkoi, taisin jopa hieman myöhästyä. Päivystin neljä tuntia, eli itseni aivan puhki, sitten söin jotain ja harpoin ruoka- ja kirjamessuosastot läpi niin väsyneenä, että en jaksanut keskittyä tarjontaan. Klubeja en jaksanut edes ajatella. Ja mies hyväkäs vielä sanoo, että "Mitä sä tuommoisia suunnittelit, kyllä mä olisin voinut sanoa jo eilisiltana, että ei tuosta tule mitään." Aaaargh! Näsäviisaat miehet - mitä Luoja oikein mietti ne keksiessään?!

Päivystys meni kivasti, jaoin tämän nettipäiväkirjan osoitetta kirjanmerkin muodossa. Väkeä kävi ja ihmiset suhtautuivat pääosin varsin positiivisesti. Moni tuli juttelemaan pidemmäksikin aikaa. Olen ollut jo sen verran kauan mukana Turun kunnallispolitiikassa, että asiaa riitti monella messuvieraalla. Keskustella haluttiin mm. bioenergiasta, jätteenpolttolaitoksesta, kouluverkkopäätöksestä ja kaavoituksesta. Turun vesihanke Virttaankankaalla herätti sekin tiukkaa keskustelua, mutta siinä ei yhteistä säveltä löytynyt.

Virttaankankaan tekopohjavesihanke on herättänyt ankaraa vastustusta, ja kyllähän minä sen ymmärrän. Varsinais-Suomen vihreissäkin mielipiteet jakautuvat voimakkaasti. En ole itsekään mielissäni siitä, että olemme tekemässä harjusta jättimäistä vedensuodatinta. Joskus on kuitenkin tilanteita, joissa asiat on todenteolla pantava puntariin. Vihreitä syytetään usein siitä, että me emme ajattele ihmistä, vaan vain luontoa. Yleensä tilanne on kuitenkin se, että luonnon riistämiselle on olemassa vaihtoehtoja. Turun raakavesitilanne on sellainen, että vaihtoehtoja ei paljoa ole. Moottoritie ei ole perusoikeus, eikä kauppakeskus, hiihto- tai autorata. Puhdas vesi on ihmisen perusoikeus. Kaupunginvaltuutettuna koen, että meillä on velvollisuus järjestää Turun seudun 300 000 asukkaalle puhdasta ja turvallista juomavettä, jopa vaikka luonnon kustannuksella. Tänään minua syytettiin luonnon tuhoamisesta, ja kyllähän minä olen sellaiseen suostunut, kun olen hankkeen hyväksynyt. Mutta en todellakaan kevein perustein, enkä minkään muun kuin ihmisten perusoikeuden tähden.

Yhdyskuntien juomavesihuoltoa järjestettäessä on marssijärjestys se, että jos on olemassa riittävästi puhdasta hyvälaatuista pohjavettä, käytetään sitä. Jos sitä ei ole, on tekopohjavesi hyvä vaihtoehto, tai sitten hyvälaatuinen pintavesi. Ja jos niitäkään ei ole, on turvauduttava jokiveteen tai huonoon järviveteen. Kiitos jääkauden ja Itämeren varhaisvaiheisiin kerrostuneiden savikkoalueiden, me varsinaissuomalaiset kärsimme täällä satojen tuhansien järvien maassa järvipulasta. Vesireservejä ei ole, ja jokiveden määrä ja laatukin vaihtelee suorassa suhteessa sademääriin. Tekopohjavesilaitoksen rakentaminen on tässä tilanteessa järkevä lähtökohta yli neljännesmiljoonan ihmisen juomaveden turvaamiseksi.

Ongelmaton tilanne ei kuitenkaan ole. Ensinnäkin on tietysti aivan älytöntä, että käytämme puhdasta juomavettä vessanpyttyjen huuhteluun. Jos meillä olisi kaksivesijärjestelmät tai kompostoivat wc:t, mitään tarvetta tekopohjaveden valmistamiseen ei olisi, vaan pärjäisimme luontaisella pohjavedellä. Kaksivesijärjestelmät tulisikin määrätä pakollisiksi kaikkiin uudisrakennuksiin, jotta edes muutaman sukupolven aikana tässä asiassa päästäisiin järkevämpään suuntaan.

Toiseksi myönnän, että olen huolestunut niistä uutisista, mitä Virttaankankaalta kuuluu. Erityisesti minua huolestuttaa se, onko harjusuodattimen suodatuskyky laskettu oikein. Olin alusta alkaen sitä mieltä, että Kokemäenjoen rantaan pitää rakentaa kemiallinen esikäsittelylaitos, jotta kiintoaines saadaan poistettua ennen sadeimeytystä harjuun. Näin ei käsittääkseni olla kuitenkaan tekemässä. Kustannuskysymys tämä ei mielestäni voi olla. Jos laitoksen rakennus- ja käyttökustannuksiin kohdistuvista säästösyistä onnistumaan tukkimaan harjusuodatin kiintoaineksella, on hanke mennyt erittäin pahasti pieleen. Tätä ei yksinkertaisesti saa tapahtua. Selvää on, että tekopohjavesi tulee pienessä määrin muuttamaan veden laatua ja ominaisuuksia, ja isossa määrin imeytysalueiden kasvillisuutta. Tämän hyväksyn. Mutta harjun tukkeutumisen riskiä ei voi ottaa.

Jos tätä riskiä ei pystytä poistamaan, on hanke peruutettava. Tällöin jäljelle jäisi raakavesiputken rakentaminen Turkuun, ja veden puhdistaminen Kokemäenjoen raakavedestä. Tilanne ei olisi hyvä, mutta senkin kanssa voisi elää. Vettä sentään riittäisi kuivinakin kesinä, vaikka raakaveden laatu ei olisikaan kansanterveyden kannalta paras mahdollinen. Nykytilannehan Turussa on se, että vesilaitoksemme tekee ihmeitä puhdistaessaan leväisestä savisameasta jokivedestä ihan hyvää juomavettä. Mutta kemikaaleja siinä vaaditaan, ja levämyrkkyjen riski on olemassa. Lisäksi ilmastonmuutoksen ennustavan tuovan entistä kuumempia ja kuivempia kesiä, joten helpommaksi vesihuolto ei ainakaan ole muuttumassa.

Virttaankankaan ihmiset ovat olleet tästä vesihankkeesta erittäin vihaisia, kuten oli tänään kanssani keskustellut rouvakin. Ja kuten jo kirjoitin, ymmärrän sen. Se, mitä en ymmärrä, on Virttaankankaan harjua asuttavien ihmisten muu toiminta. Maakuntahallitus ja sen lausuntojaosto joutuu jatkuvasti käsittelemään harjua kovertavia soranottolupalausuntoja. Seudun kuntien ja asukkaiden tahto tuntuu olevan, että vaikka harjua ei sovikaan käyttää tekopohjaveden suodatukseen, sen saa kuljettaa muualle rakennusmateriaaliksi ja tienpohjaksi kuorma-autolastillinen kerrallaan.

Juuri viime maakuntahallituksen kokouksessa (18.9.) kinasin jälleen kerran tästä asiasta. Meillä oli harjua tutkineen Turun seudun veden lausunto siitä, mihin harjun osiin kaivaminen tällä kertaa kohdistuu. Tein seuraavan muutosesityksen: "Varsinais-Suomen liitto katsoo, että lupahakemuksiin ei tule myöntyä. Kaivuualue katkaisisi harjuytimen lakiosat ja pinnan lähes 700 metrin matkalta harjun kulkusuunnassa ja pohjaveden virtaussuunnassa. Harjuydin on harjualueen tärkein hydrologinen yksikkö, joka kontrolloi pohjaveden virtausta luode-kaakko-suuntaisena vedenottoon suunnitellun alueen halki. Maa-ainesten otto aiheuttaa myös pohjaveden pilaantumisriskin." Tukea ei maakuntahallituksesta irronnut, ja epäilemättä Alastaron kunta myöntää tämänkin maa-aineksen ottoluvan riemunkiljahdusten saattelemana.

Toinen minua jurppiva ja harjunpuolustajien moraalista uskottavuutta koetteleva seikka on Alastaron moottorirata. Samat ihmiset, jotka sanovat Kokemäenjoen veden aiheuttavan ympäristökatastrofin ja tuhoavan harjun tyystin, hyväksyvät moottoriradan sijainnin ja kehittämisen pohjavesialueella! Jos minulta joku kysyisi jotain harjun pohjavesialueelle sijoitettavista toiminnoista, niin moottorirata kuuluisi sarjaan "kaikkein järjettömimmät ideat", samaan lokeroon bensa-aseman ja puunkyllästämön kanssa. Astetta mielettömämpään luokkaan sijoittuisi ehkä vain öljynjalostamo ja ongelmajätteen käsittelylaitos. No, maailma on täynnä mielipiteitä ja eriäviä näkemyksiä. Olkoon tämänkertainen Virttaankangasvuodatukseni osoituksena siitä, että asioihin voi olla monta näkökulmaa, eikä niiden välillä ole välttämättä mitään loogisuutta.

Lopuksi kirjoista. Niiden takiahan messuilla oltiin. Ostin kaksi: vaikka olin etukäteen vannonut, että en hanki enää yhtään keittokirjaa, tarttui matkaan edullinen Ruutukokin kasvisversio. Olen kohtalaisen hyvä arkiruokakokki, mutta maukkaiden kasvisruokien tekeminen on haasteellisempaa kuin liharuokien. Siksi etsiskelen reseptiapuja. Juhlaruokakokkia minusta ei saa, joten gourmet-kirjat voivat jäädä kirjakauppaan. Aistikas ruohosipulin asettelu ei nappaa rempseään keittiötyyliini ja kattamisen tajua minusta ei löydy. Leipurikaan en ole, gluteeniton leipominen muistuttaa liian helposti tapettiliisterin kaulitsemista. Piirakan pystyn pyöräyttämään, jos taikinan saa läiskiä vuoan pohjalle ja keskittyä täytteen valmistukseen. Emäntänä olen onnellisimmillani, kun voin täräyttää soppakattilan keskelle pöytää niin että roiskuu, ja kun vieraat syövät lautasellisensa tyytyväisinä ja santsaavat vielä toisen. Silloin tunnen onnistuneeni.

Toinen hankintani kertoo syvästä ja nöyryyttävästä uppoamisesta politiikan suohon. En ostanut mitään kulturellia, en romaania, en runoa, en tiedekirjaa, en mitään sielunelämää ja elämäntaitoa kehittävää, en edes sarjakuvaa. Ostin Ville Pernaan ja Ville Pitkäsen toimittaman teoksen "Poliitikot taistelivat - media kertoo. Suomalaisen politiikan mediapelejä 1981-2006." (Ajatus Kirjat, Gummerus 2006). Tämä on nyt tätä "hevosistaan hevosmies puhuu" -maailmaa... Puolustuksekseni voin sanoa ainoastaan, että kirjoittajat ovat Turun yliopistolta, sen poliittisen historian laitokselta. Ja selittelen vielä sen verran, että kotona on korkeuttaan huojuvat pinot lukemattomia tai puoliksi luettuja kirjoja, joten pinojen kasvattaminen ei tuntunut välttämättömältä. Katsotaan, mitä mielenkiintoista hankkimastani opuksesta löytyy. Mieheni sentään hankki jotain järkevää luettavaa: kalenterin historiaa, huhujen kulttuurihistoriaa, sarjakuvaa, jalkapallon maailmanselityksen ja Ramonesin täydellisen diskografian. Ehkä minä voin olla rauhassa poliittinen juntti, kun kotisohvalla löhöää eurooppalainen sivistys!

Mieheni ja minä olemme muuten aika erilaisia lukijoita. Hän lukee pääasiassa kirjan kerrallaan, pitipä sitä sitten kiinnostavana tai ei. Minä olen mielialalukija, jolla on kevyesti kymmenen kirjaa kesken samaan aikaan. Sitten, kun minulla on aikaa, katselen keskeneräisten kirjojeni pinoa ja mietin, millainen olo minulla on. Esimerkki: väsyttää, ja katselen kirjapinoa. Dekkari - ei oikein jaksa. Romaani - ei tuo, ei tuokaan. Eikä tuo - se on liian tylsä/ahdistava/hömppä. Tietokirjallisuutta - ei ei. Itsensä kehittämistä - harkitaan. Kunnes katse harhailee lattialla makaavaan lehteen: uusin Gloria - joo! Talvisin kertyy aloitettuja kirjoja, kun ei kerta kaikkiaan löydy aikaa ja keskittymisrauhaa niiden lukemiseen. Loma-aikoina luen niitä loppuun ja hankin uusia.

Runsas lomalukeminen on myös kielenhuoltoa. Esityslistat ovat pääosin kielellistä saastaa, ne tuppaavat raunioittamaan ihmisen hyvän kielen tajun. Otetaanpa nyt satunnaisotannalla esimerkit tänä viikonloppuna lukulistalla olevista esityslistoista:

• kaupunginvaltuuston valmistelulista: Rakennusvalvontatoimisto pitää perusteltuna määrätä valvontamaksusta rakennusvalvontataksassa, koska kiinteistölaitos katualueiden haltijana on valvonnan kohde, eikä valvonnan uskottavuuden kannalta ole sopivaa, että valvoja ja valvottava sopivat valvonnan hinnasta.
• sama: Kestävän kehityksen ohjelman tavoitteiden täyttyminen vaatii tavoitteita tukevien käytäntöjen omaksumista jokapäiväiseen työhön sekä eri osatekijöiden välisten syy- ja seuraus-suhteiden ymmärtämistä niin arkityössä kuin päätöksenteossakin.
• kaupunginhallituksen esityslista (jota minunkin on pakko seurata, vaikka en kh:n jäsen olekaan): Esitetyt kehittämistoimet osaamiskapasiteetin ja toiminnan laadun nostamiseksi ovat oikean suuntaisia ja tukevat paremmin toiminnan aluevaikuttavuutta.
• sama: Maankäyttö- ja rakennuslain 177 §:n mukaan, jollei kunta huolehdi tarpeellisten yleiskaavojen tai asemakaavojen laatimisesta taikka pitämisestä ajan tasalla ja on ilmeistä, että se vaikeuttaa laissa alueiden käytön suunnittelulle tai rakentamisen ohjaukselle asetettujen tavoitteiden toteuttamista, ympäristöministeriö voi asettaa määräajan, jonka kuluessa sitä koskeva päätös on tehtävä.
• tarkastuslautakunta: hmm. Eipäs ollutkaan tullut esityslistan julkiset osat ajoissa verkkoon, täytyy huomauttaa asiasta toimistoon.

Poliitikkoihin voisikin suhtautua astetta nykyistä kunnioittavammin ihan pelkästään sen takia, että he päivät pääksytysten joutuvat lukemaan tällaista jargonia. Se kysyy kestävyyttä. Esityslistoihin pitäisikin liittää tupakka-askin kaltainen varoitusteksti: Tämän asiakirjan lukeminen voi vammauttaa kielitajusi. Vastalääkkeeksi on tietenkin nautittava oikeaa kirjallisuutta. Mutta kai virkakieltäkin voi vaatia kehittymään ymmärrettävämmäksi?

Kolumni Silta-lehdessä 2/2006: Itä-Turku edelläkävijänä

Kirjoitin kolumnin Itä-Turun aluekumppanuuden eli Varissuon ja Lausteen alueiden SILTA-lehteen nro 2/2006. Lehti ilmestyi syyskuun lopussa. Kolumni löytyy myös osoitteesta http://213.138.149.250/public/download.aspx?ID=22646&GUID={0690BCBA-0E6F-48A0-ADD3-3AB03B81D6CF} Tässä sama kirjoitus myös tänne päiväkirjaan:

--------------------------------------------------------
Itä-Turku edelläkävijänä

Kansainvälisyys on suosittu juhlapuheiden aihe. Moni juhlapuhuja on tullut kehuneeksi, kuinka Turusta on kehittymässä kansallisesti ja kansainvälisesti vetovoimainen kulttuurin ja osaamisen keskus ja peräti Euroopan kulttuuripääkaupunki. Vaan missä mahtaa olla kaupunkimme kansainvälisin paikka? Kaupungintalolla? Satamassa? Yliopistolla? Biolaaksossa? Ehei. Turun kansainvälisin paikka on bussi nro 32 välillä Kauppatori - Varissuo.

Ihmiskunta on kehittänyt satojen vuosien ajan yhä tehokkaampia liikkumisvälineitä. Maailma on muuttunut juuri sellaiseksi kuin olemme halunneet: liikkuvaiseksi. Ja siinä ohessa pienemmäksi. Thaimaan pakolaisleirit, sodan runtelema Somalia, hajonnut Jugoslavia ja maaton Kurdistan ovat tulleet juuri niin lähelle kuin on lähin lentokenttä. Maailman kulttuurien kirjo muuttaa hiljalleen lähikauppaan, koululuokkaan ja naapuriin.

Kansainvälistymispuheiden pitäjät harhautuvat kuitenkin harvoin itäiseen Turkuun etsimään rakennusaineita kaupungin kansainvälistymisstrategian toteutukseen. Kaupunkiin tulleet arvovieraatkaan eivät löydä itseään "kolmekakkosesta" tutkailemasta Turun tulevaisuuden mahdollisuuksia. Arkeaan elävä monikulttuurinen Itä-Turku on liian lähellä, jotta sen voimavaroja ja haasteita osattaisiin katsoa tulevaisuusnäkökulmasta. Ehkä se tuntuu myös uudella tavalla vieraalta, vaikka Turku toisaalta onkin ollut vuosisatoja kansainvälisen kaupan ja ulkomaanliikenteen suomalainen keskus.

Uutuus näkyy siinä, että emme vielä osaa puhua monikulttuurisen yhteiselämän haasteista Suomessa. Keskustelu tyssää maahanmuuttoon vihamielisesti suhtautuvien siilipuolustajien täystyrmäykseen. Emme myöskään tunnista maahanmuuttoon liittyviä hyviä asioita. Itä-Turku on kehityksessään monta askelta muuta Suomea edellä: täällä eletään jo monikulttuurista arkea. Päivisin Turun normaalikoulussa työskentelevät rinta rinnan ja sovussa perinteiset suomalaislapset, paluumuuttajat ja pakolaislapset, toisen sukupolven maahanmuuttajataustaiset uussuomalaiset ja kaupungin elinkeinopolitiikan kärkien jälkeläiset. Miten saisi heidän vanhempansa tekemään samaa? Ymmärrys ja yhteistyö kasvavat kohtaamisesta – on siis järjestettävä tilaisuuksia joissa kohdataan. Norssissa järjestettiinkin syyskuun puolivälissä ensimmäistä kertaa yhteinen vanhempainilta Norssin, Varissuon koulun ja Turun kansainvälisen koulun oppilaiden vanhemmille.

Itselläni pyörähti tänä syksynä käyntiin kymmenes työvuosi Norssissa, jonka peruskoulun oppilaista noin 40 prosentilla on äidinkieli joku muu kuin suomi. Tässä ajassa olen jo ehtinyt testaamaan, mitä tarkoittaa juhlapuheissa toistuva lause "monikulttuurisuus on rikkaus". Tällä tarkoitetaan usein sitä, miten me opimme asioita toisista kulttuureista. Mutta olen huomannut, että muiden kulttuurien keskellä opin koko ajan myös omasta kulttuuristani. Suomalaisuuteni ei laimene, erilaisuus ei ole uhka vaan mahdollisuus. Monikulttuurisuus syventää suomalaisuuttani: nykyään ymmärrän itseäni ja omaa kulttuurista taustaani paremmin. Peilaan itseäni muihin ja tunnistan, miten kristillisyys, muinainen pakanallisuus, luonnonrauha, suomalainen taide, tiede ja tavat ovat muokanneet minua kulttuurini kautta. Tiedän paremmin, kuka olen, koska ymmärrän paremmin, mistä tulen. Tällainen rikastuminen ei ole keneltäkään pois, mutta minulle se on lisää. Ja se tuntuu hyvältä.

Rikkaus asuu myös nuorissa tekemisen ilona ja pärjäämisen intona. Juttelin taannoin maahanmuuttajataustaisen lukiolaistytön kanssa niitä näitä, ja tuli puhe kielten opiskelusta. Minulle selvisi, että oppilaani puhuu jo seitsemää kieltä. Jos olisin yritysjohtaja, ottaisin hänet heti kesätöihin Aasian myyntiosastolle. Norssin puhutuimmat kielet ovat suomen jälkeen albania, venäjä, arabia, kurdi ja vietnam. Kuuluuko tämä kielivalikoima kaupungin juhlapuheissa? Ei vielä, mutta toivottavasti pian.

Kulttuurien kohtaaminen aiheuttaa myös ongelmia. Työttömyys ja kielitaidon puute eristää maahanmuuttajia neljä seinän sisään. Suomalaisten kontaktien puute aiheuttaa pelkoa: sitä kaihtaa, mitä ei tunne. Villinä virtaava viina ja nuorten seksisuhteet pelottavat vanhempia. Perheiden sisäinen järjestys järkkyy, kun kieli- ja kulttuuritaitoiset lapset karkaavat vanhempiensa käsistä. Tilanne saattaa synnyttää myös väkivaltaa. Eikä kielitaidottomana vanhuksena ole kiva olla.

Ratkaisun avaimet ovat yhteiselossa ja keskustelutaidoissamme. Mitä paremmin me suomalaiset osaamme ottaa maahanmuuttajat elämään kanssamme arkipäivää, sitä paremmin maahanmuuttajat ja me itse tutustumme suomalaisuuteen. Käydään yhdessä töissä, pelataan, jumpataan, kutsutaan syömään, mökille ja sienireissulle ja sovitellaan ristiriidat keskustelemalla. Luodaan yhteyksiä ja katsotaan ihmistä ihmisenä. Näin Itä-Turku näyttää tulevaisuuden mallia muulle Suomelle.

Katri Sarlund
Turun kaupunginvaltuutettu (vihr.)
Turun normaalikoulun biologian ja maantiedon opettaja

Liikenteessä ja liikenteestä

Perjantai kului Vikingin botskeilla. Olin Audiatorin järjestämällä koulutusristeilyllä mallia "Ahvenanmaan putkikävely": laivalla Maarianhaminaan, siellä laivanvaihto ja saman tien takaisin. Seminaari oli tarkoitettu Varsinais-Suomen ja Satakunnan kuntien ja kuntayhtymien tarkastuslautakunnille, talousjohdolle ja kunnan muulle johdolle. Seminaarissa käytiin läpi muuttuvaa kuntaympäristöä, tarkastustoimintaa ja tarkastuslautakuntien arviointityötä – tai ainakin piti käydä. Ikävä kyllä minulle tämä seminaari ei hyvän kuuloisesta ohjelmastaan huolimatta antanut paljoakaan. Yksi esitys oli sentään ihan hyvä, se sisälsi ajattelemisen arvoisia asioita, ja siitä kiitos. Muutoin ohjelma ei mielestäni jäsentynyt antoisaksi kokonaisuudeksi. Harmi. Yleensä tällaiset seminaarit ovat varsin hyviä.

Tarkastuslautakuntien koulutuksen perusongelma on, että tarkastuslautakuntien toiminta on eri kokoisissa kunnissa kovin erilaista. Pikkukunnissa toimintaa hoitaa lautakunta ja sen puheenjohtaja. Yleensä puheenjohtajaa avustaa tilintarkastaja, vaikka arviointi pitäisikin olla tilintarkastuksesta erillistä toimintaa. Suurissa kunnissa on ammattityövoimaa. Meillä Turussa on revisiotoimistossa kuusi ammatti-ihmistä pyörittämässä arviointitoimintaa ja toimistoa, Helsingissä kuulemma parikymmentä! Pikkukunnissa ei yleensä ole ainoataan. Toki myös tarkastettavan ja arvioitavan toiminnan määrä on näissä isoissa ja pienissä kunnissa eri planeetoilta. Tästä syystä antoisimpia tarkastuslautakuntien koulutustilaisuuksia ovatkin vertaistilaisuudet, joissa isot tapaavat isoja ja pienet pieniä, ja joissa voi jakaa yhteisiä ongelmia.

Kotiin päästyäni meinasi mennä tuliaisfernetti väärään kurkkuun, kun telkkarissa uutisoitiin perjantaina päätetystä liikenteen runkoverkosta. Näin nopeasti kuvan, joka näytti siltä kuin Turku-Toijala –väli olisi sittenkin jätetty lopullisen ratkaisun ulkopuolelle. Runkoverkosta käytiin karmea vääntö vuosi sitten. Liikenneministeriö oli rakentanut runkoverkkomallin luonnoksen pohjalta, jota voisi kai parhaiten kuvata sanalla "viuhkamalli": kaikki reitit alkoivat Vuosaaren tulevasta satamasta. Poikittaisyhteydet maan pohjoisemmissa osissa eivät olleet verkon suunnittelijoita paljoa kiinnostaneet. Luonnoksesta nousi hirveä haloo ja kalabaliikki, myös meillä täällä Varsinais-Suomessa. Sen tuloksena Turku-Toijala-rata pääsi tavaraliikenteen runkoverkkolistaukseen mukaan. Onneksi olin tänään pikaisessa kuvatulkinnassani väärässä. Nettitarkistus kertoi, että Turku-Toijala-yhteys on edelleen mukana raskaan tavaraliikenteen runkoverkossa. Turun ja Naantalin satamillehan tämä yhteys on elintärkeä. Henkilöliikenteen runkoverkkoon tämä yhteys ei kuulu, joten nopeita junayhteyksiä ei ole välille tulossa. Runkoverkkoon kuuluminen on olennaista, koska se tietää rahaa yhteyden ylläpitoon ja laadun parantamiseen.

Turun ja Naantalin sataman merkitystä ja kokoluokkaa ei oikein tunnuta valtakunnassa ymmärrettävän, ja tämä asennoituminen näkyi myös runkoverkkokeskustelussa. Syynä lienee se, että nämä kaksi merkittävää satamaa toimivat aivan erillään. Todellinen alueellinen merkitys on tietenkin niiden yhteenlaskettu merkitys, mutta mistä tilastosta sen saat lukea? Et mistään, koska ne ovat hallinnollisesti yhtä läheiset kuin Rauman ja Hangon satamat, eli eivät mitään. Mistä seuraa poliittinen vaade: Turun ja Naantalin satamat on yhdistettävä! Kaikki muu on haihatusta. Jos suora yhdistäminen sattuu liikaa, aloitetaan sitten yhteistoiminnan ohjelmallisella syventämisellä, ja edetään sitä rataa. Pääasia on, että aloitetaan. Helsingin Vuosaaren satama on kohta valmis ja kilpailusta tulee erittäin kovaa. Ugh.

Kotiin päästyäni lukaisin tuoretta Vihreää Lankaa. Se kertoi, että Rosa Meriläinen (Tampere/Pirkanmaa) ei lähde ehdolle kevään eduskuntavaaleissa. Olen sekä pahoillani että en ole. Rosa on hyvä poliitikko, hänellä on erinomainen järjenjuoksu eikä hänestä ole kiva luopua. Eduskuntakausi on kuitenkin ollut hänelle piinallinen kujanjuoksu, eikä sitä ole ollut kiva seurata. Rosa tekee varmaan aivan oikein valitessaan itselleen aikaa ajatteluun ja perhe-elämään. Uskon, että hän palaa vielä takaisin, kun saa sopeutettua samaan nahkaan omanlaisensa persoona-Meriläisen ja kansalaisten odotuksia vastaavan poliitikko-Meriläisen. Yhtälö on ongelmallinen, mutta tuskin ratkaisematon, jos on rauhaa ratkaisun pohtimiseen.

Lopuksi piti vielä kommentoida (heh, viittaan itseeni) eilistä kansalaisyhteiskunta- ja yhteisöllisyyskirjoitustani. Ei huvittanut, vaan raivostutti, kun muutama päivä sitten kokoomustäti Hanna-Leena Hemming teki eduskuntakyselyn Luontoliiton ja Animalian koulukäyttöön tarkoitetuista oppimateriaaleista. Hesari kirjoitti maanantaina: "Tasapuolisuutta yhden asian liikkeiden julistamasta totuudesta on vaikea löytää", perustelee Hemming. Materiaalissa keskitytään hänen mielestään turkistarhauksen kieltävien asenteiden muokkaukseen ja tuotantoeläinten rajoittuneisiin elinoloihin. "Muun muassa kaikkien broilerien todetaan olevan sairaita." "Aikooko hallitus valvoa opetuksen sisällön tasapuolisuutta ja tasa-arvoisuutta niin, että myös vastakkaisen näkemyksen omaavilla on mahdollisuus tuoda opetuksessa esiin oma kantansa kouluissa?" Hemming kysyy."

Haloo? Tässä maassa on meneillään valtavat ponnistelut kansalaisvaikuttamisen lisäämiseksi kouluissa. Nuorille vaaditaan näytettävän mallia siitä, miten aktiivinen kansalaisyhteiskunta toimii, ja heitä pitää kehottaa kantamaan oma kortensa kekoon. Ja sitten tämä kokkaritäti menee ja alkaa valittaa siitä, kun näin tapahtuu ja kun järjestöt tekevät asiallisesti sitä työtä, josta heidät tunnetaan. Mitäpä jos Hanna-Leena ja kokkarikumppanit nyt vaan luottaisivat siihen, että suomalainen Pisa-menestynyt opettaja osaa sanoa oppilailleen, että tänään meille esitellään yksi, mutta ei suinkaan ainoa näkemys asiaan.

Meriläisen Rosakin löysi Hesarin jutussa asiaan oivan näkökulman: "Vihreiden edustaja Rosa Meriläinen perää eettisten näkökulmien tasapuolista esilletuloa sillä perusteella, että tehomaatalouden tuotteita puolustaviin tiedotuskampanjoihin on myönnetty paljon enemmän julkista tukea kuin vaihtoehtoista näkökulmaa esittäviin hankkeisiin. Luonto-Liiton ja Animalian kampanja on saanut 23 000 euroa yhteiskunnan tukea. Esimerkiksi turkistuottajien tuki lasketaan sadoissa tuhansissa. "

Yhteisöllinen koulu – asiaa opettajille

Torstai kului Helsingissä. Olen työni puolesta ollut vuoden verran mukana hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaan kuuluvassa Opetusministeriön projektissa Osallistuva oppilas - yhteisöllinen koulu. Projektissa on mukana Norssien väkeä ympäri Suomea: meitä ohjaavia opettajia, oppilaskunnan ohjaajia ja pari didaktikkoakin. Meitä on koulutettu edistämään työyhteisöissämme oppilaskuntatoimintaa ja yhteisöllistä toimintakulttuuria. Hieman hankalaa on se, että meidän koulustamme ei mukana ole oppilaskunnan ohjaajia, vaan meitä tavallisia riviopettajia. Ei ole kovin helppoa toimia muutosagenttina niin isossa työyhteisössä kuin mitä meidänkin koulumme on: 1050 oppilasta, toistasataa opettajaa, muutama sata opettajaksi opiskelevaa ja koulun muu henkilökunta. Mene siinä sitten neuvomaan, että ei kuulkaa, nyt täytyy ruveta tekemään hommat eri lailla. On kestänyt kohtalaisen kauan päästä sinuksi hankkeen kanssa, mutta eiköhän tämä nyt tästä ala edetä. Pääsimme tänään mielestäni kivalla tavalla eteenpäin, keksimme konkreettisia tapoja, joilla voimme edistää yhteisöllisiä työtapoja suuressa työyhteisössämme ilman, että kollegojen jo ennestään jättimäiseen työtaakkaan kohdistuu kohtuutonta rasitusta.

Koulutus on tarjonnut uusia työtapoja ja kohtuullisen määrän ajatuksia. Kaikkien niiden opettajien, jotka omassa työssään ohjaavat oppilaskuntia, tai joita sellainen nakki uhkaa, kannattaa hankkia projektin tuotoksena syntynyt julkaisu Osallistuva oppilas – yhteisöllinen koulu. Oppilaskunnan ohjaavan opettajan opas. (Opetusministeriön julkaisuja 2005:19, Leena Nousiainen & Ulla Piekkari). Kirjasta on oikeasti hyötyä silloin, kun pitää pohtia oppilaskunnan merkitystä, hallituksen jäsenten valintaa ja työtapoja. Kirjassa opastettuja menetelmiä voi käyttää myös oppitunneilla ja luokanohjaajan tunneilla, kun pitää käsitellä yhdessä asioita. Opas löytyy netistäkin, sen voi ladata sivulta http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2005/osallistuva_oppilas_yhteisollinen_koulu . Projekti on tuottanut lisäksi oppilaskunnan toiminnasta ja yhteisöllisestä kokouksesta kertovat videot.

Tänään arvioimme taulukon avulla oppilaskuntien valintamenettelyjä. Taulukon käytön hyvä puoli on, että se ohjaa toiminnan kehittämiseen ja erityisesti oppilaan roolin korostamiseen. On aina pohdittava, kenen ehdoilla nuorille järjestetään toimintaa. Aikuisten mielestä jäsentynyt toiminta ei välttämättä innosta nuoria, malli ei tunnu omalta. Jos tehdään nuorten ehdoilla, voi aikuisen olla aluksi vaikea nähdä kaaoksessa mitään mieltä. Juuri kun on menettämässä toivonsa sen suhteen, että tästä voisi tulla yhtään mitään, kaikki selkenee: nuoret saavat hommansa pyörimään ja tuottavat useimmiten upeita tuloksia. Sama se, onko kyse oppituntiprojektista vai oppilaskuntatoiminnasta; perussääntö on, että kaaoksen kautta voittoon. Ohjaajaa tarvitaan, jos kaaoksesta ei löydykään ulospääsytietä. Silloin on tilausta aikuisoppaalle.

Mitäpä muuta mielenkiintoista tuli esille? Juttu kulki myös opettajankokouksiin. Havahduin siihen, että niin paljon kuin itse juoksen erilaisissa kokouksissa, opettajankokoukset ovat ainoita, joita inhotaan ja joista yleisesti karataan kesken kaiken. Minusta syy on siinä, että opettajankokoukset eivät useinkaan ole oikeita kokouksia. Ne ovat pääasiassa yksisuuntaisia informaatiotilaisuuksia, eivät työyhteisön sitä itseään koskevaa päätöksentekoa. Ja kun on kyse päätösasioista, ei keskustelua ja päätöksentekoa eroteta riittävän selvästi toisistaan. Lopulta ei välttämättä olekaan selvää, päätettiinkö jotain, ja jos, niin mitä.

Meille esiteltiin yhteisöllistä kokousmallia, jossa kokouksen valmisteluun kuuluu asioiden tuonti valmistelulistalle myös tiimien, työ- ja aineryhmien kautta. Aika ennen kokousta on tärkeä. Itse kokous alkaa virittäytymisellä, joka voi olla kahvi ja sosiaalinen hetki, tai esimerkiksi lyhyt porinatuokio ihmisten kanssa, joille et sinä päivänä ole vielä sanonut mitään. Esityslistalla erotellaan asiat ryhmiin I, K ja P: informaatioasiat, keskusteluasiat ja päätösasiat. Asioiden käsittelyä jaetaan keskusteluosuudessa pienempiin ryhmiin kuten vakiotiimeihin tai sekoitettuihin ryhmiin. Tulokset ehditään kokoamaan, jos jokainen ryhmä sanoo yhden tai muutaman tärkeimmän asian/tekemänä havainnon. Yhdessä pienryhmien asiat sitten täyttävät "koko korin". (Tässä käsittelyvaiheessa ryhmät voivat tarvittaessa tehdä käsiteltävässä asiassa myös omia luovia ehdotuksia, joita ei saa vielä mitenkään kritisoida. Ehdotukset tarkastellaan seuraavaksi arviointikeskusteluna +/- -tarkastelun avulla esimerkiksi pienryhmissä.) Koontavaiheessa tehdään päätökset ja sovitaan jatkosta. Päätöksiin sitouttamiseksi jokainen voi käyttää parinsa kanssa lyhyen puheenvuoron siitä, mitä päätös merkitsee minun omassa työssäni ensi viikolla/kuussa/jne. Ennen kokouksen päättämistä on vielä viimeinen lyhyt kokousarvioinnin vuoro: hyvät asiat sanotaan ääneen, se osoittaa yhteisön arvostamista. Huonot fiilarit sanotaan kehittämismielessä. Sopiva hyvän suhde kritiikkiin on 2:1, eli kaksi plussaa, yksi miinus.

Kuulostaa ensin hieman sekavalta, mutta luulen, että tässä on vissi järki, ja menetelmää kannattaisi kokeilla. Jos tällaiseen menettelyyn opitaan, se käy kuin tanssi, ja kokousten rooli muuttuu passiivisesta vastaanotosta aktiiviseksi osallistumiseksi. Yritetään siis innostaa asiaan oman koulun väkeä…

Mielenkiintoinen keskustelu syntyi myös luokanohjauksen didaktiikasta. Koulutuksessa on mukana sekä luokanopettajia että yläkoulu- ja lukiotason aineenopettajia. Koulutuksen sisällöt ovat kuitenkin sellaisia, että ne painottuvat pitkälti paitsi oppilaskunnan ohjaajan, myös luokan/ryhmänohjaajan ja luokanopettajan tehtäviin. Toki tavallisella aineenopettajallakin on oma selvä vastuunsa koulunsa yhteisöllisyyden ja oppilaiden kansalaisvaikuttamistaitojen kehittymisestä. Luokanopettajilla yhteisöpedagogiset toimintatavat tulevat luonnostaan opetukseen ja opetusharjoitteluun mukaan jollakin tavalla (vaikkakaan ei nähtävästi riittävästi), mutta aineenopettajilla tilanne on heikompi. Aineenopettajakoulutuksessa didaktikot opettavat oman oppiaineensa opetusta, ja sitä opetusharjoittelijat tulevat myös harjoittelemaan. Luokanohjaajaharjoittelu on lähinnä sattuman tulosta: oma ohjaaja voi olla luokanohjaaja tai sitten ei, ja vaikka olisikin, ei yksi LO-tunti kerran kuussa tai kahdessa tee siitä olennaista elementtiä opetusharjoitteluun. Eikä omakaan ohjaaja ole välttämättä saanut mitään koulutusta niihin pedagogisiin menetelmiin, joita olisi hyvä käyttää luokanohjauksessa kehittämässä luokan ja koulun sisäistä yhteisöllisyyttä. Vaikka kuinka pyritään ottamaan opiskelijat laajasti osaksi koulun muuta toimintaa, ei tulos ole ehkä aivan toivottu. Miten siis voitaisiin kehittää aineenopettajien opettajankoulutuksessa luokanohjaajantehtäviin kasvamista? Kaikista ei tietty luokanohjaajia tule, mutta monesta kumminkin, ja menetelmällinen osaaminen opettajankouluttajapuolella olisi hyödyllistä sekä luokanohjaajan tehtävien että oman työyhteisön kehittämisen vuoksi.

Harmi, että jouduin lähtemään Helsingistä kotiin kesken kaiken. Koulutus jatkuisi perjantaina, jolloin sinne tulisi visiitille myös didaktikkoja eri puolilta Suomea. Joudun kuitenkin menemään perjantaina muihin tehtäviin, joten Turun norssin kaksi kollegaa jäivät pitämään lippuamme heilumassa.

Kulttuuriuutisia

Koulussa oli keskiviikkona aika rankka vaikkakin lyhyt päivä. Opettajan työ on sellaista, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Myös sopeutumis- ja soveltamiskykyään joutuu välillä venyttämään äärimmilleen. Koulun jälkeen oli vuorossa kahvilassa tukiryhmän lyhyt tapaaminen, suunnittelimme tulevaa ja kävimme läpi kampanjan jakomateriaalia. Paljoa ei minun kampanjassani tule jaettavaa tavaraa, mutta hieman kyllä, kampanjan teemoihin liittyen. Seuraava "kampanjatilaisuus" on Kirjamessuilla mukanaolo ensi viikonloppuna, olen siellä vihreiden osastolla A-hallissa lauantaina klo 12-14. Luvassa on lähinnä Vihreän Langan jakoa ja tavattavissa olemista, jos vanhat merkit pitävät paikkansa.

Tukiryhmän jälkeen menimme ystävän kanssa Joellaan, jossa avattiin kuvataiteilija Minna-Maija Lappalaisen näyttely. Minna-Maija on tuttujani vuosien takaa. Hän tekee aivan ihania töitä, pinnalta herkän oloisia, mutta yhtään pidempään katsoessa näkee voiman ja elämisen kirjon iloineen ja murheineen. Hän on tehnyt paljon työtä turkulaisen kuvataiteen edistämiseksi esimerkiksi läänintaitelijana ja kuvataiteilijoiden työtilakysymysten puolestapuhujana. Tuore esimerkki sinnikkäästä yrityksestä saada kaupungin päättäjät tajuamaan Jokikadun taiteilijatalon kulttuurinen merkitys ja siinä olevat mahdollisuudet, on Spirit. Spirit on hieno ja perusteellinen suunnitelma, jonka Jokikadun taitelijat ovat itse tehneet. Spirit löytyy osoitteesta http://www.arte.fi/titanik/spirit.html .

Spirit-suunnitelmaa valmistelleet ovat etsineet maailmalta kansainvälisiä esikuvia ja malleja taidekeskuksista, joissa on näyttelytiloja, putiikkeja ja taitelijoiden työtiloja. Jokikadun kiinteistö on olemassa ja täydessä toiminnassa, se soveltuu kulttuurikeskuskäyttöön ja sijaitsee paikalla, jonka kaupunkilaiset helposti oppisivat ottamaan sunnuntaikävelyjensä kohteeksi. Kyseessä on kulttuurimaisemaan sijoittuva välietappi koko ajan kehittyvän Aurajoen ulkoilureitistön varrella. Turun kaupunki on mieletön, jos se hukkaa Jokikadun kiinteistössä olevat kulttuuritoiminnot ja kehittämismahdollisuudet kiinteistönjalostusbisnekseen. Tässä asiassa olen ollut vuosia Minna-Maijan ja kumppaneiden tukena, ja puhunut asian puolesta vaikka missä. Vaan koska mitään ratkaisevaa ei edelleenkään ole tapahtunut, on pakko surullisena todeta, että monet korvat ovat kuulleet, mutta harvat aivot ovat tainneet ymmärtää. Liekö vika ajattelukyvyssä vai arvomaailman kapeudessa? Nyt pitää panna tuulemaan, ja sopia työtilojen turvaaminen ja paikan kehittäminen taiteilijayhdistysten kanssa. Viipymättä.

Eilisiltana unohdin muuten kehua yhtä lemppariohjelmaani, jonka parissa vietän viikossa mieluusti iloisen kolmevarttisen. Teen kehumistyön siis nyt. Kyseessä on FST:n digikanavalta tuleva Ögonaböj eli suomeksi Hetimiten, Stan Saanilan luotsaama keskustelu- ja saivarteluohjelma. Digitaivaalla tiistaisin ja uusintana keskiviikkoisin. Katsokaa sitä! On tosi hyvä, ainakin useimmiten. Ja jos ei ole tosi hyvä, on ainakin hyvä.

Ja vielä lisää kulttuuria, musiikkipuolelta: ostin The Crashin tänään ilmestyneen Pony Ride -levyn. Oikein hyvältä kuulostaa, tämä limppu tulee pyörimään soittokoneessa. Onnea vaan Crashin pojille, ja erityisesti Samuli H:lle, jonka tunnen aivan muista kuin musiikkiyhteyksistä. Menestystä valitsemallasi tiellä, mikä se sitten onkin!

Parjauksen loppu ja kouluhommia

Lyhyesti: olen tehnyt vain kouluhommia. Ylppärit on korjattu, uudet koeniput odottavat jo työpöydän kulmalla. Tää on tätä jakson loppumisen aikaa: korjaa ja korjaa ynnä arvioi . Maanantaina tapasin uudet opetusharjoittelijani, mukavilta vaikuttivat. Pääsivät saman tien hommiin kurssisuunnitelmia tekemään.

Maanantai-iltana seurasin töitä tehdessä puolikkaalla silmällä Espoon kaupunginvaltuuston metropäätöksen tekoa, sen sai katsoa livenä netistä. Oma ryhmämme hajosi jossain määrin päätöksessä. Kovin vaikutti rauhalliselta espoolainen keskustelukulttuuri. Onhan se vähän pervoa olla niin kiinnostunut politiikasta, että seuraa vieraan valtuuston pitkää keskustelua. Mutta puolustuksekseni voin sanoa, että päätös oli historiallinen, ja seurasin sentään vain sivusilmällä. Lopullinen äänetykset voittanut muotoilu oli meikäläisten esittämä. Honkanummen Eeva kai nykyisin sitten tunnetaan metro-Eevana...?

Tänään Turku sulki kaupungin kotisivujen nettikeskustelupalstan, niin oli kaupunginhallitus eilen päättänyt. Minua harmittaa palstan sulkeminen aika lailla, sellaista tarvitaan tämän päivän demokratiaan, vaikka Turun keskustelussa olikin vakavia ongelmia. Palstalla pitäisi olla enemmän kuntalaisten ja luottamushenkilöiden vuorovaikutusta. Nyt se oli joutunut kaikenlaisten parjaushenkisten ihmisten nimettömäksi purkausväyläksi, osa näistä laittoman tekstin vyöryttäjistä ei nähtävästi edes ollut täkäläisiä eikä asioilla aina edes ollut yhteyttä kaupungin toimintaan. He kävivät vain oksentamassa ällösaarnaansa myös turkulaisille. Ymmärrän kaupunginhallitusta: palstalla oli vaikka kuinka paljon laitonta tekstiä, eikä sellaista voi siellä olla. Ihmisillä on aivan tolkuttomat käsitykset siitä, mikä on sopivaa ja laillista keskustelua julkisella palstalla ja mikä ei. En lakkaa hämmästelemästä sitä, että muutoin niin kovin kriittisiksi itseään tituleeraavat kansalaiset katsovat oikeudekseen olla täysin itsekritiikittömiä omien tekemistensä suhteen. Sama koskee näitä rasistihörhöjä, jotka pitävät suurta meteliä siitä, miten jotkut maahanmuuttajat rikkovat epäisänmaallisella tavalla suomalaista lakia. Eikä heitä yhtään häiritse se, että he itse esimerkiksi rasistisen kiihotuksen tai yksittäiseen henkilöön kohdistuvan parjauksen kautta rikkovat lakia aivan samalla tapaa. Ei se ole yhtään enempää isänmaallista, vaan osoittaa vain halveksuvaa suhtautumista ja oman käden oikeutta suhteessa kansallisen parlamenttimme päättämään lainsäädäntöön. Hyi.

Nettisivujen suhteen toivon, että ne palaavat pian takaisin teknisesti uudistuneina ja kirjautumisvelvoitteella. On sääli, että oikeuksia pitää ottaa pois kun ei tajuta, miten niitä ei saa käyttää.

Flunssapotilaana

Flunssa tuntuu vain pahenevan. Niiskuttaa, väsyttää, kurkussa on kipeitä rakkuloita, siis varmaakin joku virus. No, yritetään ohittaa tämä levolla ja pöpöjuomilla - ei kun siis funktionaalisilla elintarvikkeille. Niihin minä aina turvaudun kun pitäisi vahvistaa hyvää pöpökantaa elimistössä. On se vaan jännä ajatella, että me ihmiset luulemme olevamme muka jotakin, mutta oikeasti me olemme vain tällaisia geenin- ja bakteerienkantotelineitä ajassa ja paikassa.

Lauantain olen siis ottanut iisisti, mitä nyt vähän käynyt kaupungin nettikeskustelupalstalla sanailua joukkoliikenteen kilpailutuksesta ja hankinta-asetuksen merkillisyyksistä. Kävin kampaajalla, kun tukka oli päässyt venähtämään, ja vaateostoksilla Stockalla. Mies kävi kirjaston poistokirjamyynnissä ja bissellä. Yhdessä kävimme kahvilla ja UFFissa etsimässä syysmuotia. Ostin Stockalta pari puseroa, mutta hameiden kohdalla alkoi kukkaro muistuttamaan puutteistaan. Päätin siis tarkastaa UFFin valikoiman, syksyn muoti on nyt sellaista että yli satasen hameen tilalle voi löytää samaa tyyliä käytettynä kirpparilta seitsemällä eurolla. Ihan sellaista toivomaani ei eteen sattunut, mutta jotain muuta käyttökelpoista kyllä.

Ruokailun suhteen pääsimme helpolla. Eilen tekemäni venäläinen kaalikeitto riittää koko viikonlopuksi, resepti oli sen verran runsas. Venäläisyys tarkoittaa tässä erityisesti hapankaalia ja lampaanlihaa raaka-aineina. Rakastan kaaliruokia, syksy on ihanaa ruoka-aikaa ja kaaliruoat sen kuninkaallisia. Kaalikääryleiden tekemiseen viitseliäisyyteni ei oikein meinaa riittää, ja vaikka niistä minun tekemänäni tuleekin ihan hyviä, ne eivät kuitenkaan ole samanlaista jumalten ruokaa kuin mihin äitini pystyy. Mutta olen onnistunut ihan itse kehittämään kaalilaatikkoreseptin, joka aika hyvin muistuttaa hyvän kaalikääryleen makunautintoa. Siirappia siihen vaaditaan niin paljon, että joka kerta meinaa loppua usko kesken.

Sairaana ei ainakaan minulla tahdo kärsivällisyys riittää romaanin lukemiseen, joten lueskelin kesällä ostamaani "Runo näytä hampaasi" -antologiaa (WSOY 2004). Se sisältää suomalaisia nykyrunoja 1990-luvulta alkaen. Sieltä löytyi tekstejä tutuilta ja tuntemattomilta runoilijoilta, ja ilahduttavasti mukana oli useita lempparirunoilijoitakin, kuten esimerkiksi isä ja poika Niemisen, Pertin ja Kain. Ajattelin, että jos yhden antologian runon tänne laittaisi, se voisi olla Kai Niemiseltä. Tästä siis tykkäsin, jos nyt jotakuta minun runomakuni kiinnostaa:

Taidetta taiteen vuoksi, näillekö jotka viettävät kaiken liikenevän aikansa television ääressä ja kertovat lehdissä mitä kirjoja keräävät kesäksi vaikkeivät sitten ehdi lukea ja jouluna rentoutuvat illan tai kaksi hyvän kirjallisuuden ääressä. En minä sentään hölmö ole, minä kirjoitan näille silloin kun minulla on asiaa, taidetta taiteen vuoksi teen itselleni ja vaimolle. Arvostavan yleisön merkitystä ei voi kyllin korostaa.
- Kai Nieminen-

Hiljattain edesmenneen Jarkko Laineen teksteistä olen toisinaan tykännyt ja toisinaan en. Antologian viimeinen runo on Laineen, ja tästä tykkäsin. Se kosketti oikeasti, koska ihmisen sivistymättömyys puihin nähden on saattanut minutkin aivan pois tolaltani muutaman kerran elämässäni. Pahin kerta oli, kun edellisen taloyhtiöni korttelin takapihalta kaadettiin ikivanha vaahtera, meille asukkaille mitään ilmoittamatta! Olin seurannut sen vanhan sammaloituneen vaahteran elämää ja vuodenkiertoa ainakin viisitoista vuotta, ja se oli minulle rakkain näkymä ikkunassa ja kotipihalla. Ja sitten tulivat ne moottorisahamurhaajat. Soitin miehelleni töihin, että tämä asunto myydään nyt! Tänne ei voi jäädä asumaan. Jäin silti, vielä joksikin aikaa. Mutta en koskaan katso sitä pihaa näkemättä vaahteravainajaa pihan keskellä.

Kyllä minä puiden kaatamisen järkevyyden ja välttämättömyyden ymmärrän, olen itsekin ollut puusavotassa, viimeksi viime kesänä. Mutta pihapuut ja vanhat tai muuten erikoiset puuyksilöt on arvioitava eri mitalla kuin metsätaloudelliset toimenpiteet. Kun olin 1990-luvun lopulla Turun ympäristönsuojelulautakunnan jäsenenä, lautakunta käsitteli vielä ihmisten puunkaatolupia. Hakemukset olivat toisinaan aivan käsittämättömiä: maiseman kannalta aivan olennaisia ja terveitä suuria puita haluttiin kaataa, koska ne "tiputtelevat roskaa auton päälle ja ovat siksi ikäviä". Miten brutaalia. Mistä siis pääsemme takaisin Jarkko Laineen runoon:

Puiden kaatoa

Tämän keväisen lepopäivän ratoksi naapuri
kaatoi pihaltaa koivut
nyt kiertelee niitä kuin saalista
moottorisaha kourassa, toppatakki kurassa,
apulaisena toimiva punapartainen mies
pitelee sinistä nailonnarua kuin hirttoköyttä.
Puut makaavat maassa, ovat jo unta,
säänsyömien sähkötolppien sukua,
eivät koskaan enää ääni joka täyttää illan,
valon sisilisko ruohikolla.
- Jarkko Laine -

Ehkä tähän on tänään hyvä lopettaa. Eihän tullut paljoa politiikkaa tällä kertaa, eihän?

PS. Muista: Kirjamessut Turussa ensi viikonloppuna, 29.9.-1.10.!

Mä lehden luin…

Tänään olen lueskellut lehtiä. Luin Vihreää Lankaa, jossa julkistettiin (jo eilisiltana ilmi tullut) tieto siitä, että Osmo Soininvaara ei enää asetu ehdolle eduskuntavaaleissa. Oden vaalipiirihän on Helsinki. Kuulin asian Odelta itseltään jo jokin aika sitten, kun vihreiden eduskuntaryhmä piti kesäkokoustaan Turussa. Yllätyin silloin hieman, mutta ymmärsin Oden päätöksen. Ode on sen verran nopeaälyinen mies, että 16 vuotta eduskuntatyötä tekee tehtävän jo liiankin tutuksi. Minusta on ymmärrettävää, että niin kyvykäs ihminen haluaa 55-vuotiaana tehdä jotain itseään aidosti innostavaa. Hän on varmasti aivan tosissaan, kun sanoo Langassa, että "Ihmisellä on vain yksi elämä, mutta se tuntuu vähän useammalta, jos se jakaa eri vaiheisiin.".

Meille vihreille Oden jättäytyminen pois eduskuntaryhmästä on tietenkin sisällöllinen haaste politiikanteossa. Toisaalta eihän Ode toiselle planeetalle ole siirtymässä. Emmeköhän me saa hänestä upean sparraajan, sillä ei Ode meitä jätä vaan eduskuntatyön. Ja Ode on aivan oikeassa siinä, että on hyvä, että vanhat, kunnialaakerinsa jo ansainneet antavat tilaa nuoremmille lahjakkuuksille, joita meillä vihreissä todellakin riittää. Kaiken kaikkiaan päätös on minusta hieno ja kunnioitettava teko ihmiselämän mittakaavassa, vaikkakin meille vihreille – ja varmaan Odelle itselleenkin - aika haikea asia.

Silmäilin myös Journalistia, jossa oli juttua Smash Asem –selkkauksesta. Asia on alkanut kiinnostaa minua periaatteen ja yhteiskuntakehityksen tasolla. Suomen Kuvalehden valokuvaaja joutui yöksi putkaan kuvatessaan saartorengasta. Myös Ny Tid –lehden siviilipalvelusmies joutui putkaan. Poliisi ei kuitenkaan ole halunnut selvittää toimiaan. Helsingin Pressiklubilla on pesty asiasta jälkipyykkiä ja tilaisuudessa kävi ilmi, että journalistien ja poliisien käsitykset tilanteen hoidosta eivät olleet aivan samasta puusta. Yksikään Rajamäen ministeriön edustaja ei ollut ennättänyt Pressiklubin keskustelutilaisuuteen, eikä kommentointihalua ole ollut muidenkaan keskustelutilaisuuksien tai Suomen Kuvalehden suhteen. Mutta poliisin edustus ei kuulemma olisi millään malttanut odottaa Journalistin juttua, vaan olivat pyytäneet sitä luettavakseen jo ennen lehden julkaisua. Vaikka jutussa ei siis oltu edes haastateltu poliisin edustajaa, kertoo Journalisti. Lehdessä oli asiasta myös varsin kriittinen mielipidekirjoitus Ari Lahdenmäeltä, A-pisteeseen selkkauksesta raportoineelta toimittajalta.

Ihmekös tuo, että kaiken tämän jälkeen journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen vaatii Rajamäelle lähettämässään avoimessa kirjeessä vastauksia siihen, toimiko poliisi todella oikein tukahduttaessaan mielenosoituksen ja millä perustein journalistit pidätettiin. Kirje on (kai) luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa http://www.journalistiliitto.fi/, kai siksi, että tätä kirjoitettaessa palvelin vaikutti olevan tukossa enkä päässyt sivuille. Myös Viestinnän keskusliitto on lähettänyt Rajamäelle postia: "Viestinnän Keskusliitto paheksuu, että Helsingissä pidetyn Asemkokoukseen liittyneen mielenosoituksen 9.9.2006 taltuttamisen yhteydessä poliisi ryhtyi toimenpiteisiin, jotka vaikeuttivat vapaata tiedonvälitystä. … Tapaus on periaatteellisesti vakava, koska kiinniotettu oli tiedotusvälineen palveluksessa oleva journalisti, joka työnsä puolesta oli paikalla raportoidakseen tapahtumista. Hänen oma käyttäytymisensä ei haitannut poliisin toimintaa. Poliisi oli tietoinen siitä, että hän oli arvostetun lehden palveluksessa ja että hän toimi työnsä puolesta tiedonvälitystehtävässä. Valokuvaajalla oli lehdistökortti.".

Kaupungin keskustelupalstan vinkin perusteella etsin käsiini tänään myös Kauppalehden, joka kuuluu satunnaislukemistooni, ei vakkariaviiseihin. Kauppalehti oli antanut kokonaisen aukeaman (sivut 2-3!) verran tilaa Turun kaupungin surkealle taloudelle. Otsikko kuului "Turun talous kyntää syvällä" ja alaotsikko "Kaupunkikonsernin kaikki talouden mittarit ovat punaiselle". No niinhän ne ovat, juu. Menojen kattamiseksi veroäyrin olisi pitänyt olla vuonna 2005 20 %, eikä suinkaan 18. Ja menot jatkavat kasvuaan, tänä vuonna tehdään lisää alijäämää toiset lähes 40 miljoonaa euroa, joka vastaa taas kahden prosenttiyksikön korotusta veroprosenttiin. Menojen kasvu ei kerta kaikkiaan voi jatkua tällä tapaa, koska tulot eivät kasva samassa suhteessa niitä kattamaan. Ja nyt on sentään noususuhdanne. Taseessa on edellisten vuosien ylijäämiä jäljellä vielä noin 90 miljoonaa euroa, eli tätä vauhtia ne on syöty ensi vuoden lopussa. Siinä sitten on Suomen vanhin kaupunki pienten kriisikuntien kanssa samassa kastissa.

Kauppalehden artikkeli luettelee myös syitä Turun talouden kurjaan tilaan:

• kehityssuunta on jatkunut jo vuodesta 2002 alaspäin
• yhteisöveron tuotto vähenee koska yritystyöpaikkojen määrä vähenee (tai yritysten tulokset heikkenevät): Wärtsilä, Leaf, Finlux jne.
• teollisia työpaikkoja on syntynyt meriklusterin alihankintayrityksiin, mutta menevätkö nämäkin työpaikat naapurikuntiin?
• työssäkäyvien muuttoliike Raisioon, Kaarinaan, Lietoon ja Piikkiöön
• Turusta on kehittynyt Suomen vanhin kaupunki – vanhusväestöllä mitattuna
• palkkojen kasvu
• hallintokuntien piittaamattomuus talousarviossa pysymisestä (sanoo kaupunginjohtaja Pukkinen – ja on siinä oikeassa)
• kaavoitus ei ole vastannut elinkeinoelämän tarpeisiin (erityisesti Mylly)
• bioteknologian valinta kaupungin yhdeksi elinkeinopolitiikan kärjeksi on lisännyt kaupungin velkaa ja riskejä
• liikelaitoksille asetetaan mitättömät tuottovaatimukset.

Mitäpä näitä kiistämään, paitsi ehkä Myllyn osalta. Järkevämpää olisi ollut, että mikään seudun kunnista ei olisi ryhtynyt moiseen hankkeeseen. Erityisen kiinnostava on Kauppalehden tekemät konserni- ja tilinpäätösanalyysit, jotka kokonaisuudessaan löytyvät netistä (suppeina versioina) osoitteesta http://www.asukasomistajat.fi/. Kannattaa lukea, eivät ne kovin suppeita ole...

Väestörakenne on Turussa kauniisti sanottuna haastava, mutta sisältää myös mahdollisuuksia. Kauppalehden analyysi kuvailee niitä tällä tapaa: "Yrittäjien lukumäärä on Turussa kasvanut heikosti ja kaupungin tulisikin yhteistyössä lähikuntien ja palvelusektorin kanssa kehittää uutta Ikääntyvä Turku-strategiaa. Tavoitteena tulisi olla lisätä sekä yrittäjien määrää etenkin työvoimaintensiivisellä palvelusektorilla, että taata ikääntyvälle väestölle jatkossakin laadukkaita palveluja –peruspalveluiden lisäksi.". Järkevä ajatus, tulevat ikääntyneet eivät ole välttämättä köyhimmästä päästä. Turun väestörakenteesta on huomattava vielä sekin tosiasia, että väestössä on Turun seudun muihin kuntiin verrattuna huomattava yliedustus opiskelijoita, maahanmuuttajia ja sosiaalisia tukimuotoja tarvitsevia ihmisiä. Opiskelijat eivät rasita paljoa kaupungin kukkaroa, mutta eivät toisaalta maksa paljoa verojakaan. Sosiaalipalveluita tarvitsevat asukkaat taas eivät ole aivan yhtä lailla kelvanneet naapurikunnille kuin Turulle, muuttoa on niissä rajoittanut mm. vähäinen vuokra-asuntojen määrä.

Turun seutukunnalla menee tällä hetkellä - noususuhdanteen aikana - mukavasti. Mutta kuinka kauan tämä jatkuu, kun seudun talousveturi alkaa pahasti yskiä? Tällä hetkellä Turun työpaikkaomavaraisuus on 123,3 %. Niin runsaasti elätämme myös naapurikuntiemme työssäkäyviä, jotka lisäksi käyttävät hyväkseen myös turkulaisten veronmaksajien kustantamia palveluita.

Keskinäistä riippuvuutta valaisee myös neljäs tänään tutkailemani lehti, Kuntalehti, joka käsittelee artikkelissaan pendelöintiä eli päivittäistä työmatkailua. Lehti listasi 13 kuntaa, joissa pendelöitsijöiden prosenttiosuudet ovat Suomen suurimmat. Näistä kuusi (6!) kuuluu Turun seutukuntaan: Raisio (suluissa sijaluku: 2.), Rusko (3.), Masku (4.), Kaarina (5.), Piikkiö (10.) ja Lieto (13.). Ykköspaikan maassa otti Kauniainen, jonka asukkaista 65,9 % ylittää kuntarajan työtä tehdäkseen. Tiedot ovat vuodelta 2004.

Eli mitä muuta johtopäätöstä tästä voi tehdä, kuin että Kunta- ja palvelurakennehankkeen myötä Turun seudulla on välttämätöntä saada aikaan kuntaliitoksia, jotka tasapainottavat seudun jäljelle jäävien kuntien väestörakennetta normaalimmaksi. Omasta kotikunnasta luopuminen tekee kipeää, ja erityisen kipeää se tekee täällä, jossa jokseenkin kaikki kunnat periytyvät keskiajalta. Mutta silti tulevaisuus on turvattava, haasteet ovat nyt kaikille liian suuret yksinään hoidettaviksi. Arvostan suuresti kaarinalaisten valtuutettujen taannoista puheenvuoroa Turun Sanomissa, jossa Jaakko Ossa (kok.), Asko Puikkonen (sdp) ja Hannu Rautanen (vihr.) ottivat kantaa vahvemman kuntarakenteen puolesta http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:9:0:0:0;4:8:0:0:0;4:139:0:0:0;6:1:0:0:0;4:140:0:1:2006-09-08,104:140:403513,1:0:0:0:0:0::. Samanlaisia kaukokatseisia vastuunkantajia pitäisi nyt löytyä muualtakin.

Itse pidin tietty jokin aika takaperin aluekuntamallia (eli maakuntamallia) tapana hoitaa tämä kipeä asia siten, että itsenäiset kunnat säilyvät, ja talous saadaan turvattua. Mutta se malli ei kelvannut demareille eikä kokoomukselle, joten turha itkeä kun maito kaatui kalliolle. Nyt pitää tehdä tässä tilanteessa se, mikä tehtävissä on.

Valtuuskunta Jyväskylässä ja muita viikon hommia

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten perjantai-illan, jolloin yömyöhään päivitin blogia jyväskyläläisessä hotellihuoneessa. Lauantaina käynnistyi kaksipäiväinen Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokous, jonka pääaihe oli puolueen eduskuntavaaliohjelman hyväksyminen. Kokousta ennen ehdimme hieman tutustua Jyväskylän keskustaan ja sen kävelykatuun, jossa paikalliset vihreät pitivät kojuaan.

Kuvassa on seurassani puoluesihteerimme Ari Heikkinen ja paikallisista mm. punatakkinen Jouni Vauhkonen. Kaupungissa oli meneillään myös Reilun kaupan messut, mutta siellä vierailemiseen ei minun aikani riittänyt, kokouksen puheenjohtajan kun oli syytä olla kokouspaikalla hyvissä ajoin.

Kokous käynnistyi – kuten aina – poliittisella keskustelulla. Ensimmäisen valmistellun puheenvuoron piti kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Anni Sinnemäki. Anni vaati perusturvauudistusta. Hän puhui köyhyydestä, siitä miten hallituksella on riittänyt rahaa verojen alentamiseen mutta miten samaan aikaa ollaan oltu luopumassa köyhistä huolehtimisesta. Varallisuuserojen tasaamisesta on ollut hyväntekeväisyyttä, johon ripotellaan muualta yli jääneitä rahoja. Köyhyyttä ei pitäisi poistaa köyhyyspaketeilla vaan pitkäjänteisellä sosiaalipolitiikalla. Perusturva on jäänyt vakavasti jälkeen muusta kehityksestä. Paitsi opintotuella, myös äitiyspäivärahalla, työmarkkinatuella ja kansaneläkkeellä toimeentulevat ihmiset ovat pääsääntöisesti köyhyysrajan alapuolella. Sosiaaliturvan pitää olla korkeammalla tasolla ja sen pitää olla myös ymmärrettävämpää, nykyjärjestelmässä on liian helppo jäädä loukkuun. On aika tunnustaa, että köyhyys on Suomessa vakava ongelma.

Seuraavana oli vuorossa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Heidi Hautala. Heidi käsitteli puheessaan muiden puolueiden vihertymistä, joka ei saa jäädä vain puheen tasolla tapahtuvaksi viherpesuksi. Suurista puheista huolimatta ei nimittäin valtion ensi vuoden talousarvioesityksessä ole mitään rahoitusta ympäristölle. Suuren kaupunkien joukkoliikennetuki ei ole mukana, VR:n hinnat jatkavat nousuaan, Itämeren suojelua ja maatalouden vesistöpäästöjä ei ole huomioitu, ajoneuvoveron muutos päästöperusteiseksi saa odottaa. Valtiovarainministeriössä ei ole havaittavissa mitään suunnanmuutosta ekotehokkuuteen. Virkamiehet pitäisikin lähettää uudelleenkoulutukseen, kun heiltä ei tule mitään ympäristön tilaa edistäviä aloitteita kuten esityksiä ohjaavasta verotuksesta, vaikka niistä miten paljon muualla puhuttaisiin. Etenkin on jäänyt toteuttamatta hallitusohjelmaan kirjattu ekologinen verouudistus, joka tekisi mahdolliseksi mm. alentaa pienituloisten tuloveroja, kuten mm. me olemme esittäneet.

Heidi puuttui myös kokoomuksen käsityksiin merkityksellisestä ympäristöpolitiikasta: "Mielestäni talousosaamisestaan ja yritysystävällisyydestään kuuluisaksi tulleen kokoomuksen maine on väärä. Se ei ymmärrä kasvavan ympäristöliiketoiminnan tarpeita lainkaan, eikä niitä mahdollisuuksia, joita ilmastotalkoot tuovat Suomen taloudelle. Kokoomuksen vastaus ilmastonmuutokseen on aina vain ydinvoima - joka vie markkinat uusiutuvilta energiamuodoilta. Ydinvoimalatyömaan urakat valuvat ulkomaille ja ydinvoima työllistää lyhytaikaisesti ja lähinnä paikallisesti. Uusiutuvat energiamuodot työllistäisivät koko maassa ja saisivat aikaan ekologisesti kestävää talouskasvua. Suomesta voitaisiin tehdä eräänlainen Pohjolan Saudi-Arabia uusiutuvan energian suhteen."

Niinpä, ilmastopolitiikka on nimenomaan ilmastopolitiikkaa, jossa henkilökohtainen on poliittista, ja omat arkipäivän valinnat ratkaisevat. Äänestämällä ilmastonmuutosta vastaan taistelevaa poliitikkoa ja puoluetta voit kuitenkin vaikuttaa kaikkein tehokkaimmin, sillä he (me ;) pyrkivät vaikuttamaan ei vain kuluttamiseen vaan myös tuotannon rakenteisiin.

Heidi puuttui puheessaan myös siihen, missä kulkee raja yleisen turvallisuuden säilyttämisen ja kansalaisten sanan- ja kokoontumisvapauden välillä. Samasta asiasta jatkoi mm. puolueen varapuheenjohtaja Janne Länsipuro. Smash Asem –mielenosoittajien rettelöintitavoite ei saavuttanut valtuuskunnan jäsenissä ymmärtämystä, mutta poliisin valitsema toimintamallikaan ei vakuuttanut. Janne näytti mielenosoituksesta koostetun videon. Niinpä, kumpikohan turvaa paremmin ihmisiä ja yhteiskuntarauhaa yhtään pidemmällä tähtäimellä: mellakkapoliisi vai korttelipoliisi? Mellakkapoliisien varustamiseen on käytetty ministeri Rajamäen toimesta paljon rahaa, korttelipoliisitoimintaa vain kurjistetaan. Kaipa sitten Rajamäen & kumppaneiden oli pakko järjestää näytös todentaakseen, että miljoonien eurojen panostukset eivät ole menneet hukkaan…?

Muilta osin poliittisessa keskustelussa nousi tällä kertaa esiin opiskelijoiden asema, kirjastot, uudet työpaikat, valtionosuuksien korvamerkintä, opetus ja opettajankoulutus, lapsiperheiden köyhyys, kuntatalous, omistusasuminen verosubventio, venäläinen ydinvoima, vammaispolitiikka ja kaivoslain uudistus, muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Lounaan jälkeen tuli eduskuntavaaliohjelman vuoro. Ohjelman esitteli puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg. Vihreät ovat ensimmäinen puolue, joka on jo hyväksynyt eduskuntavaaliohjelmansa, ja siksi TC haastoi muut puolueet vastaamaan ohjelman keskeisiin viesteihin eli ilmastonmuutokseen, työelämän epävarmuuteen ja ihmisten eriarvoistumiseen. "On siirryttävä ilmastopolitiikkaan, joka oikeasti hidastaa ilmaston lämpenemistä. Öljyriippuvuutta on vähennettävä. Autoilulle on luotava vaihtoehtoja ja autoverotus on porrastettava päästöjen mukaan. Ratojen kuntoa on parannettava ja joukkoliikenteen hintoja laskettava. Uusiutuville energialähteille on suunnattava enemmän tukia ja niiden kysyntää on lisättävä syöttötariffeilla.", Tarja totesi ilmastonmuutokseen reagoimisesta.

Yksi ohjelman keskeisiä vaatimuksia on perustulo, josta on tulossa paperi seuraavaan valtuuskuntaan joulukuussa. Paperia on valmistelemassa myös meidän Ville Niinistömme täältä Turusta. "Nykyinen sosiaaliturva on rakennettu siitä lähtökohdasta, että jokaisella on vakituinen ja kokopäiväinen työpaikka. Tämä ei ole enää todellisuutta. Perustulo on parempi vaihtoehto sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Yksilölle jää enemmän valinnanmahdollisuuksia. Työn vastaanottaminen on helppoa ja palkitsevaa. Yhteiskunta hyötyy siitä, että työllisyys lisääntyy kun ennen kannattamaton työ tulee kannattavaksi.", jatkoi Tarja työelämän epävarmuuden torjumisesta perustulolla.

Eduskuntavaaliohjelman luonnosta pidettiin keskustelussa hyvänä, ja puheenvuorojen ja muutosesitysten määrän perusteella nähtävästi myös innoittavana. Valtuuskunta antoi ohjelmaan vahvan panoksensa jo keväällä Porin kokouksessa, ja sama toistui nyt Jyväskylässä. Jäsenet toivat ohjelmakäsittelyssä mukaan vielä kokonaan uusiakin teemoja. Ohjelmaa työstämään ryhtyneellä iltatyöryhmällä riittikin hommia muutosesitysten läpikäynnissä, ja sunnuntaiaamun hyväksymiskäsittely tiukkoine äänestyksineen taisi kestää tunnin. Mutta kaiken kaikkiaan prosessi toimi kuten puoluedemokratiassa pitääkin: luonnos oli valmisteltu vuorovaikutteisesti ja huolella, ja lopullisesta linjavedosta vastasi puolueen valtuuskunta, joka on puoluekokousten välillä puolueen ylin päättävä elin. Hyvä näin!

Lauantain kokous päättyi kansanedustaja Rosa Meriläisen alustamaan köyhyysteemaan. Rosa puhui mm. tutkimustietoa pätkä- ja osa-aikatöiden kurimuksesta, vuokratyövoiman käytöstä ja perustulossa huomioitavista seikoista. Itse puutuin tämän keskustelun kohdalla kuntien taloustilanteen vaikutuksiin nimenomaan köyhimpien kuntalaisten kohdalla. Perusturva on peruspalveluissa, ja kun kuntatalous kurjistuu, heikentyvät myös nämä erityisesti köyhimmille tärkeät peruspalvelut. Terveysmenojen kasvu kurjistaa muita tärkeitä toimia kuten kouluja, nuorisotointa, kulttuuria ja liikuntaa, vaikka osa näistä on itsekin peruspalveluja ja osalla olisi hyvin tärkeä ongelmia ennaltaehkäisevä merkitys. Lasten eriarvoinen todellisuus voi olla varsin julmaa, eikä vaikeuksissa oleville perheille riitä kunnilta välttämättä kotiapua edes kriisitilanteessa, saati sitten ennaltaehkäisevässä tilanteessa. Esimerkiksi kotiapuun käytettävät voimavarat riittävät monissa kunnissa vain ikäihmisten palveluihin, eivätkä kunnolla niihinkään. Lasten määrä on vähenemässä, mutta olen hyvin epäileväinen sen suhteen, että tätä kautta vapautuvia resursseja pystyttäisiin ohjaaman lapsiperheiden käyttämien palveluiden laadun parantamiseen, ja siten lapsiperheiden köyhyyden torjuntaan. Todennäköisesti varat joudutaan ohjaamaan koko ajan paisuvien terveysmenojen katteeksi ja vanhustenhuoltoon. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksestakaan ei tunnu olevan apua, koska niin keskustalla kuin demareillakin on asiassa pupu pöksyissä ja pää menneisyyden taisteluhaudoissa, eikä kokoomuskaan ole esittänyt asiassa mitään järkevää tai merkityksellistä. Joka tapauksessa on tärkeää, että seuraavan hallituksen ohjelmaan kirjataan selkeät tavoitteet köyhyyden torjumiseksi.

(Torstain 21.9. Turun Sanomissa toimittaja Ari Niemi kirjoitti muuten kuntarakenneasiasta hyvän kolumnin http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:9:0:0:0;4:139:0:1:2006-09-21;4:140:0:0:0;6:1:0:0:0,104:139:406534,1:0:0:0:0:0::, mutta valitettavasti hän on ajatuksineen myöhässä. Hänen pohtimaansa suurkunta-ajatustahan yritettiin kaupitella aluksi ratkaisuna nimenomaan palveluntuotannon taloudellisiin vaikeuksiin nimellä aluekuntamalli, mutta tämä keskustelu torpattiin todella tehokkaasti demarien ja kokoomuksen toimesta.)

Lauantai-illaksi meille oli varattu mahdollisuus tilata liput stand up -komiikkaesitykseen Seisomapaikka-klubille. Minulle tämä oli eka kerta stand up –klubilla, mutta menen taatusti toistekin. Erityisesti kaksi ensimmäistä koomikkoa oli hyviä, toisena esiintynyt jopa niin hyvä että hän turmeli tyystin silmämeikkini, kun naurun kyyneleet valuivat pitkin poskia. Ja Sohvissa tuli käytyä ennen ja jälkeen esityksen.

Sunnuntai siis käynnistyi eduskuntavaaliohjelmasta päättämisellä, ja sen jälkeen meille esiteltiin eduskuntavaalikampanjan tilaa. Hyvältä näyttää, ja puolueen uusi visuaalinen ilme on otettu hyvin vastaan. Uusia jäsenjärjestöjä hyväksyttiin puolueelle viisi kappaletta, ja valtuuskunta kävi keskustelun myös omista työtavoistaan. Keskustelu käytiin keväällä tehdyn kyselyn pohjalta. Paljoa korjaamista ei ole, vaan valtuuskunnan jäsenet näyttävät olevan varsin tyytyväisiä nykyiseen toimintamalliin. Hyvä niin.
Kokouksen päätyttyä edessä oli pitkähkö matka Turkuun, jossa Turun päivän juhlallisuudet olivat jokseenkin päättymässä, kun saavuin asemalle. Eli tällä kertaa kaupunginvaltuutettu Sarlundia ei nähty opastustehtävissä kaupungintalolla, kuten on aika usein aiemmin ollut tapana.

Maanantai oli taas sellainen haipakkamaanantai. En ole vieläkään aivan terve, joten kävin aamulla verikokeessa, ja jatkoin sieltä maakuntahallituksen kokoukseen. Kokouksen jälkeen kävin pikaisesti revisiotoimistossa ja lounaalla, ja jatkoin lääkärin vastaanotolle. Sieltä tulin myöhässä valtuuston seminaariin, joka käsitteli kaupungin toiminnan kehittämiseen liittyviä teemoja. Seminaarin jälkeen pidimme lyhyen ryhmäkokouksen, josta Elina Rantanen ja minä kiirehdimme Forum Marinumiin, jossa oli jo käynnistynyt kestävän liikenteen paneelikeskustelu. Paneelin ollessa lähes lopuillaan lähdimme polkemaan takaisin kaupungintalolle, jossa alkoi klo 18 kaupunginvaltuuston kokous.

Asioita oli valtuuston käsittelyssä todella vähän, lista oli harvinaisen kevyttä tavaraa, vain luottamushenkilöiden eroja ja nimeämisiä sekä aloitevastauksia. Tai no, ei ehkä harvinaisen. Karu totuus on, että valtuuston listat ovat aina toisinaan höyhenenkevyitä, koska a) valtuustolta on delegoitu niin paljon asioita alemmille toimielimille ja b) lista-asioiden valmistelu ei toimi kuten pitäisi, eli asiat eivät valmistu päätettäviksi aikataulun mukaisesti. Tämä on erittäin harmillista, koska silloin osa kokouksista on aivan turhan tuntuisia ja osa niin täynnä asiaa, että perehtyminen jää heikommaksi, keskustelulle ei jää tarpeeksi aikaa ja kokoukset muodostuvat maratonkokouksiksi, joissa valtuutettujen keskittymiskyky alkaa olla jo koetuksella. Toisinaan tulee tietty miettineeksi, on tämä valmisteluaikataulun ainainen pettäminen aina vain vahinkoa ja epäonnea, vai onko sillä sittenkin jokin korkeampi (hämärämpi?) tarkoitus?

Listalla oli vastaus yhteen aloitteeseeni, joka koski liikennejärjestelmäsuunnitelman päivittämistä. Aloite on jätetty jo noin ikuisuus sitten, mutta vastaus tuli nyt. Vastauksen voi lukea sivulta http://www05.turku.fi/kesvi/ah/kv/2006/0918010t/1452440.htm aloitteen numero 2 kohdalta. Jätin myös yhden pikkualoitteen, pikku siksi, että se koskee vain pientä yksityiskohtaa Turun kaupungissa, mutta joka silti olisi minusta järkevä korjata.

Valtuustoaloite Helsinginkadun kevyen liikenteen väylästä 18.9.2006

Esitän, että jalankulkuun varattu kävelytie Helsinginkadulla välillä Lonttistenkatu-Aninkaistensilta muutetaan yhdistetyksi jalankulun ja kevyen liikenteen väyläksi. Tuomaansillalta rautatieaseman suuntaan kulkeva väylä on keskeinen kevyen liikenteen yhdysreitti Turussa. Kyseisellä välillä pyöräilijöiden pitää kiertää matkaa hidastava lenkki Verkatehtaankadun kautta. Jalankulkijat käyttävät Lonttistenkadun risteyksestä eteenpäin jatkuvaa jalkakäytävää erittäin vähän. Pyöräilijöille on siinä tilaa mainiosti, ja yhdistetyn väylän avulla nykyiset liikennesääntöjen vastaisesti pyöräilevät saisivat ajoreitilleen laillisen tilan.

Tiistai oli vielä maanantaitakin hektisempi, tosin aivan eri lailla. Lähdimme aamulla luokkani kanssa leirikouluun Rymättylän Kunstenniemeen. Siis 20 7-luokan oppilasta, kollegani J-P ja minä. Meillä oli oikein kivaa: pelasimme, etsimme luontoaarteita, leikimme erilaisia pihaleikkejä, puhuimme hieman koulutyöstä, vietimme vapaa-aikaa ja söimme hyvin. Tai no, kaikki eivät syöneet, tässäkin luokassa näyttää olevan tyttöjä, jopa urheilijatyttöjä, joiden käsitys syömisestä tarkoittaa kurkkuviipaleita, leipää ja vesilasia. Ilmiö on aika yleinen, mutta siihen on puututtava. Kasvava nuori ei tule toimeen sen enempää limpparilla ja sipseillä kuin pyhällä hengelläkään. Tarvitaan ihan oikeaa kunnollista ravintoa. J-P ja minä pääsimme myös hieman harjoittamaan ensiaputaitojamme, mutta onneksi mitään vakavampaa ei päässyt sattumaan. Oppilaat viihtyivät leirikoulussa hyvin, ja kotiinlähdön hetkellä murheen paikka oli se, että tänä vuonna emme voineet jäädä yöksi. Koululta ei nimittäin millään ilveellä riittänyt valvontaresursseja kaikkien leirikoulujen yöajaksi. Mutta parempi tämäkin kuin ei mitään.

Keskiviikon ja torstain olen taas ollut sairaslomalla, sillä keskiviikkona vaivaani hieman operoitiin. Tämä on varmaankin surkein syksyni koskaan, en ole kai ikinä joutunut olemaan näin paljoa töistä poissa terveyden takia. Sain sentään onneksi kotiin keskiviikon biologian reaalin vastauspaperit, niitä pitäisi nyt ryhtyä tarkastamaan. Eli näkemisiin, Blogistan!

Ihmetyksen aiheita: missä menet, Suomen poliisi?

Edellinen viikonloppu kului potilaana, mitä nyt tarkastin preliminäärejä ja kummityttö kävi yökylässä. Telkkarista tuli ihmeteltyä mellakkapoliisin toimintaa Kiasman ja Postitalon edessä. Muutama punkkarinuori kyyhötti laumana, ja osa yritti juosta päin poliiseja. Joku heitti joitakin pulloja. Ihmiset seisoskelivat ja istuivat. Väkeä kehotettiin poistumaan paikalta välittömästi, mutta telkkarikuvan perusteella poliisimuurin keskelle annettu komento vaikutti koomiselta, kun mitään ulospääsytietä ei näkynyt missään.

Minun käsitykseni mukaan tapahtunut ei mitenkään vastaa mellakan määritelmää, mellakka on ihan oikeasti vakava asia. Mitkään kuvat, filmit tai paikalla olleiden kirjoitukset, joita olen kuluneella viikolla nähnyt, eivät myöskään vahvista mellakan määritelmää. Hetken uutisia katsottuani mieleen nousi vain yksi ajatus: poliisi halusi harjoitella, ja se tapahtui läsnä ja lähistöllä olleiden ihmisten kansalaisoikeuksien kustannuksella. Rankka juttu. Viattomia sivullisiakin vietiin putkaan ja paikalla olijoiden kansalaisoikeuksia rikottiin. Eikä kansa juuri edes protestoi! Tuntuu siltä, että hyvinvointimme ja sitä myötä passiivisuutemme on paisunut niin suureksi, että ihmiset eivät edes tunnista tilannetta, jossa näkevät kansalaisten keskeisiä oikeuksia poljettavan.

Henkilökohtaisesti pidin näiden "anarkistimielenosoittajien" ennakkouhoa todella typeränä, enkä arvosta pätkääkään sen kaltaista toimintaa. Hyväksyn kansalaistottelemattomuuden, mutta vain omalla nimellä ja omilla kasvoilla tehtynä. Siis siten, että siitä kantaa avoimesti vastuun ja ansaitut rangaistukset. Kuten vaikkapa Koijärvellä aikoinaan tapahtui. Sellaisen kansalaistottelemattomuuden on tarkoitus muuttaa maailmaa. Mutta väkivalta, uhoaminen ja paikkojen rikkominen on yksinkertaisesti typerää. Silti myös typerillä on kansalaisoikeutensa. Mitään ei ollut tapahtunut, joten mielenosoitusoikeuden rajaaminen on rankka juttu. Se tosiseikka, että poliisilla oli pätevä hyvä syy olla varautunut vaikeuksien varalta, ei muuta tätä.

Tapahtuma oli erittäin ikävä tahra suomalaisen poliisin kilpeen. Poliisin, johon tässä maassa on totuttu luottamaan. On asiallista tehdä nyt ne selvitykset, joita monet tahot ovat vaatineet. Sen jälkeen on tehtävä yhteenveto. Jos osoittautuu, että poliisi on ollut liikkeellä aivan liian kevein perustein ja tosiasiallisesti harjoitus- tai näyttömielessä, ja tämä on tapahtunut kansalaisten oikeuksia polkemalla, on sisäministeri Kari Rajamäen vedettävä asiasta poliittinen johtopäätös ja erottava. Rajamäki on ollut erittäin sitoutunut poliisin valtuuksien lisäämiseen ja on nyt vahvasti puolustanut ja kiitellyt poliisin toimintaa. Poliisi onkin saanut lisää rahaa ja kaikkea "poliisikivaa", ehkä sitä oli kova halu päästä nyt kokeilemaan? Mutta tutkitaan nyt ensin, ja hutkitaan ministeri ja muut lopullisesti vasta sitten, jos raportit antavat siihen aiheen.

Tänään perjantaina HS:n verkkolehdessä, tai kai oikeammin jo pari päivää aikaisemmin Apu-lehdessä, tuli ilmi vihreisiin kohdistunut tietomurto tai sen epäily. Murron vaikutuksista ei ole tietoa, tekijä on kuulemma ollut vasemmistoliiton kansanedustajan ex-avustaja. Käsittämätöntä jutussa on se, että poliisi ei ole kertonut meille tietomurtoepäilyään! Ja sitten he sanovat, että esitutkintaa ei käynnistetty koska ei ollut tutkintapyyntöä tai rikosilmoitusta! No mitenkäs me sellaisen olisimme tienneet tehdä, kun meille ei kerrottu koko murrosta tai sen yrityksestä?! Olen satavarma, että joka ikinen yritys, yhdistys, puolue ja hallintoelin, johon kohdistuu tietomurtoepäily, tai peräti tieto tapahtuneesta murrosta, haluaa saada tietää tapahtuneesta. Vain tieto tapahtuneesta voi ohjata tehostamaan entisestään suojausjärjestelmiä. Odotan myös erittäin suurella mielenkiinnolla Vasemmistoliiton kommentteja työntekijänsä toiminnasta. Kuka vasureissa tiesi tapahtuneesta ja sen hyväksyi hiljaisuudessa? Suojellaanko nyt jotakuta tahoa? Mitä häh?

Kirjoitan tätä tekstiä Jyväskylässä, jossa meillä oli perjantai-iltana puoluehallituksen kokous ja jossa viikonloppuna pidetään puoluevaltuuskunnan kokous. Keskustelimme tietomurtoasiasta, ja olimme lähinnä ihmeissämme ja kummastuneita sekä tapahtuneesta että sen salassa pitämisestä. Ei meillä ole tiedostoissamme suuria salaisuuksia, joten on vaikea ymmärtää, miten kukaan niistä voisi mitenkään ratkaisevalla tavalla hyötyä. Olen ollut puoluehallitustasolla mukana niin monta vuotta, että kohtalaisen tarkkaan tiedän, minkälaisia meidän "salaiset kansiomme" ovat. Ne ovat tyhjiä. Tilinpäätöstiedotkin ovat olleet puoluekokousmateriaalien liitteenä varsin yksityiskohtaiselle tasolle asti. Ja jos tietomurto on tapahtunut vuoden 2005 alkupuolella, ei heti tule mieleen, mitä vaalistrategisesti kiinnostavaa materiaalia siihen aikaan olisi ollut tyrkyllä. Siis odottelemme, että asia alkaisi selkenemään huomenissa ja lähipäivinä. Kiinnostavaa on toki kuulla poliisin ja Vasemmistoliiton antama lisävalaistus asiaan.

Vaan takaisin kuluneeseen viikkoon. Maanantaina palasin töihin, vaikkakin vähän puolikuntoisena. Tiistai oli täyttä juoksua ja päättyi tarkastuslautakunnan kokoukseen, jossa käsittelimme mm. ensi vuoden talousarvioehdotuksemme ja päivitimme lautakunnan toimintasuunnitelmaa. Keskiviikkona oli vuorossa mielenkiintoinen tilaisuus Norssilla: Turun normaalikoulun, Varissuon koulun ja Turun kansainvälisen koulun yhteinen vanhempainilta. Illassa oli pienryhmätyöosuudet ja yleisen osion päätteeksi seiskaluokkien luokanohjaajat tapasivat vielä oppilaidensa vanhempia. On aina jännittävää tavata uusien oppilaidensa vanhemmat, ja tunne lienee molemminpuolinen. Vaan hyvinhän se meni, kyllä tällaisten vanhempien kanssa tulee hyvin juttuun. Torstaina olin myöhään koulussa tekemässä kouluhommia. Ja siinä se viikko sitten oikeastaan olikin, perjantaina kirjoitin loppuun yhden kolumnin ja matkasin sitten Jyväskylään. Toivottavasti valtuuskunnan kokousviikonloppu sujuu hyvin.

Nyt pitää mennä unten maille. Meinaan nukahtaa näppikseni päälle.

Tim Flannery rules & mainontaa

Tämä viikko ei ole mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Keskiviikkona oli määrä lähteä maakuntahallituksen kanssa Puolan Gdanskiin, mutta sairastuin, ja tiistaiaamuna lääkäritäti nro 1 määräsi minut jäämään koto-Suomeen. Viimeiset pari päivää olenkin lähinnä makoillut sohvalla. Tiistai kului tosin vielä työtehtävissä, kun ei ohjelmaa oikein voinut väliinkään jättää: tarkastuslautakunta istui syysseminaariaan Katariinanlaakson Villa Solinissa yhdeksästä kuuteen, ja sen jälkeen osa lautakunnan jäsenistä ja virkamiehistä jäi vielä pariksi hetkeksi Villa Solinin saunalle viettämään vapaamuotoisempaa aikaa. Kuulimme päivän mittaan lukuisia hyviä alustuksia revisiotoimiston omilta ja kaupungin keskushallinnon virkamiehiltä sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randellilta, ja viimeiset pari tuntia käytimme ryhmätyömuotoisesti oman toimintamme ja talousarviomme suunnitteluun. Päivä oli tiivis ja antoisa, ja kokousympäristönä Villa Solin on ihanan levollinen. Samaa ei ikävä kyllä voi sanoa kaupungin taloustilanteesta :(.

Keskiviikkona kävin tohtoritädin nro 2 jälkeen kaupungilla yhdessä haastattelussa ja vaeltelin keskustassa mielenpiristystarkoituksessa. Akateemisesta kirjakaupasta löytyi sairisluettavaa: yksi romaani, yksi sarjis ja yksi Tim Flanneryn "Ilmastonmuuttajat" -kirja. Teos julkaistiin suomeksi tiistaina. Flannery on australialainen tiedemies, ja hän osoittaa kansantajuisessa teoksessaan, että ilmastonmuutos on täydessä käynnissä. Olen vasta kirjan alkuluvuilla, mutta jo nyt on selvää, että juuri tällaista tekstiä maailma tarvitsee. Ei tässä vaiheessa tarvita enää kohteliasta asiapehmoilua, tieteen munkkilatinaa tai joutavanpäiväistä ymmärtämystä kaiken maailman jarlahlbäckegotrippimuka-asiantuntijoille, vaan selkeää asiaa siitä, minkä kaiken on muututtava ja miksi. Tässä pari Flannery-sitaattia kirjan ensimmäisestä luvusta:

• "Maan termostaatti on ollut viimeiset 10 000 vuotta säädettynä noin 14 asteeseen (keskimääräinen pintalämpötila). ... Sadan viime vuoden aikana olemme luoneet globaalin kultuurin. Tämä on melkoinen saavutus otaen huomioon, että maailmanhistoriassa samantapaiseen yhteiskunnalliseen organisaatioon ovat kyenneet meidän lisäksemme ainoastaan muurahaiset, termiitit ja mehiläiset, jotka ovat meihin verrattuna hyvin pieniä ja tulevat siten toimeen hyvin niukilla luonnonvaroilla."
• "Luotettavimpien tietojen mukaan meidän on vuoteen 2050 mennessä vähennettävä hiilidioksidipäästöjä 70 prosenttia. Jos omistaa raskaan maastoauton ja vaihtaa sen hybridiin, pystyy leikkaamaan omia liikennepäästöjään ainakin mainitut 70 prosenttia yhdessä päivässä - joutumatta odottamaan 50 vuotta. Jos sähköntoimittaja tarjoaa vihreän vaihtoehdon, päivittäisen kahvikupillisen hinnalla voi leikata kotitalouden päästöjä yhtä paljon. Ja äänestämällä poliitikkoa, joka on sitoutunut vähentämään hiilidioksidipäästöjä, voi muuttaa maailman. Jos yksi ihminen voi saada niin paljon aikaan, myös kokonaiset kansat, teollisuusalat ja valtiot pystyvät siihen."
• "Siirtyminen hiilettömään talouteen on mahdollista, sillä tarvittava teknologia on olemassa. Ainoastaan ymmärryksen puute, pessimismi ja tiettyjen eturyhmien aikaansaama hämmennys voivat estää etenemisen tällä tiellä."
• "Globaalisti tarkastellen 70 prosenttia kaikista nykyisin elossa olevista ihmisistä on elossa vielä vuonna 2050. Tämän vuoksi ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkiin tämän maailman perheisiin."

Että näin. Asiaa! Flanneryn viesti on, että vaikka emme aivan viimeisen päälle vielä tiedäkään kaikkea, me tiedämme aivan tarpeeksi. Toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi eivät voi odottaa. On käytettävä sitä teknologiaa, mitä meillä nyt on, ja samalla kehitettävä uutta.

Fyysista ja psyykkistä piristystä hain keskiviikkona ystäväni Sallan luotsaamasta Lepopisteestä lähes kauppatorin laidalta, Pohjolan talon takaa. Lepopisteestä voi kaupungilla kiertelyn lomassa ostaa varttitunnin tuolihieron ja kaupan päälle saa korviin rentoutusmusiikkia ynnä kupillisen kuumaa. Sähköiset hierontatuolit eivät korvaa oikeaa hierojaa, eikä niistä ole avuksi lihasjännitysvaivoihin. Mutta tuolissa täriseminen tarjoaa pätevän rentoumishetken, ja siksi niitä on ihan kiva käyttää. Esimerkiksi työpäivän ja kokouksen välissä ne ovat hyviä, aivotkin toimivat rytyytysrentoutuksen ja musiikin jälkeen kirkkaammin. Putiikkiin on kesän aikana ilmestynyt myös suolahuone. En ole vielä kokeillut sellaista, mutta ajatuksissa on ollut. Kunhan koittaa ensimmäinen syysflunssa tai muuten keuhkot kipeytyvät, taidan tutustua tähän hoitomuotoon, josta moni on kehunut saaneensa apua.

Torstaina kävin labrakokeissa ja kotimatkalla ajattelin pistäytyä Hämeenkadulla aamukahvilla ja suolapalalla. Kahvila Naantalin Aurinkoinen päätti sitten viettää valtakunnallista keliakiaviikkoa tarjoamalla keliaakikkoasiakkaalle kohtalaisen surkeaa palvelua: gluteenittoman voileivän tekemiseen ei tuntunut löytävän aikaa. Henkilökunnalla oli muuta kiirettä (joku ainakin pesi sankoa kyökin puolella), ja sain vastaukseksi, että "no kyllä sen voileivän voi tehdä mutta se vie aikaa". Kysyin, että kauanko. "No tässä on nyt ensin muita asiakkaita, se nyt vaan kestää." Lähdin pois. Se, että saa keliaakikkoasiakkaan tuntemaan olevansa rottaan tai torakkaan verrattava riemu kahvilassa, on tietysti tehokas tapa pitää meidät ja aiheuttamamme ylimääräinen työ etäällä. Mutta hyvää palvelua se ei ole. Ylipäätään palvelukulttuuri on meillä edelleen kehittyämätöntä. Usein kaikki menee ok, jos asiakkaalle riittää pelkkä bulkkituote, kuten tässä tapauksessa leivos valmishyllyltä. Mutta annas olla kun pitäisi saada jotain omaa erikoistarvetta vastaavaa. Siinä se asiakaspalvelun veri punnitaan. Aurinkoisen kunniaksi on sanottava, että olen kyllä joskus saanut siellä aivan asiallistakin palvelua. Ehkä tänään ei ollut hyvä päivä.

Vastaavaan palveluun tormäsin kesällä Hesellä Helsingin jalkapallostadikan vieressä. Hampurilaismestassa oli ruuhkaa alkavan ottelun vuoksi (jonne minäkin olin menossa), ja oli kohtalaisen selvää, mitä kyseisen "hampurilaisravintolan asiakaspalvelija" ajatteli, kun jonossa tuli minun vuoroni tilata se ainoa gluteeniton purilainen, mitä ravintolaketju asiakkailleen myy. Kolmen hengen seurueemme myöhästyi ottelusta varttitunnin, koska kaikki muut asiakkaat saivat ruokansa ennen minua.

Menin siis kadun toiselle puolen Aschanille, josta tiedän sentään saavani jotain suolapalaa. Moilasen karjalanpiirakkaa järsiessäni ajattelin, että vaikka gluteenittomien tuotteiden valikoima on viime vuosina parantunut paljon, muistuttaa meidän kahvilaelämämme silti usein pahinta neukkuaikaa: me näemme ja tiedämme, että kaikenlaista on tarjolla "rajan" takana, mutta meidän valittavanamme on yksi tai kaksi vaihtoehtoa (jos ylipäätään on), ja ne pysyvät samoina vuodesta toiseen. Kaikki kunnia esimerkiksi Aschanin Budapest-leivokselle ja mokkamarengille, mutta kahvilaelämän tähden olen syönyt niitä viime vuosien aikana yhteensä sangollisen, enkä sitä paitsi erityisemmin edes pidä marengista. Vaan onneksi on kauppahalli, sen Suloiset-leipomo ja muut ihanat puodit (kuten Edam), jotka myyvät gluteenittomia leivonnaisia! Siellä on keliaakikon taivas, ja Suloisilla jopa keliakiaviikon kunniaksi -10% ale!

Lopuksi liikenneasiaa. Tukholman tietullikokeilusta on valmistunut raportti. Alla muutamia sen keskeisiä tuloksia. Neuvoa-antava kansanäänestys järjestetään 17.9. ja lopullisen päätöksen tietulleista tekee vaalien jälkeen koottava hallitus.

• Liikenteen määrä ja jonottaminen vähentyivät odotettua enemmän. Autoilijoiden määrä pienentyi 22 prosentilla kello 6.30 - 18.30 välisenä aikoina ja 19 prosentilla koko vuorokautta kohden. Jonottaminen kokonaisuudessaan vähentyi kolmanneksella aamuruuhkissa ja iltapäivisin se jopa puolittui, erityisesti keskustaan johtavilla ajoreiteillä.
• Tärkeä osatekijä ruuhkakokeilun onnistumiselle oli julkisen liikenteen parantaminen. Puolta vuotta ennen kokeilun aloittamista SL (Storstockholms Lokaltrafik AB) lisäsi palveluitaan 16 uudella bussilinjalla, uusilla reiteillä suoraan kaupunkiin sekä ostamalla 197 uutta bussia. Kokonaisuudessaan julkisen liikenteen käytön arvioitiin kasvaneen neljällä prosentilla kokeilun aikana. Myös parkkipaikkoja bussipysäkkien, paikallisjunien ja metron läheisyydessä rakennettiin lisää. Parkkeeraaminen oli näillä paikoilla ilmaista ruuhkakokeilun aikana, mikä lisäsi liityntäliikenteen käyttöä 23 prosentilla.
• Yksityisautoilun lopettaneista suurin osa alkoi käyttää julkisia kulkuneuvoja ja vain pieni osa vältti tietullit ajoreittiään vaihtamalla. Päinvastoin kuin ennen kokeilun aloittamista ennustettiin, ei etätyöskentelyn tai kimppakuljetusten määrä lisääntynyt.
• Hiilidioksidi- sekä hiukkaspäästöt vähentyivät Tukholman keskustan alueella kahdeksasta prosentista 14 prosenttiin ja Suur-Tukholman alueella vähennys oli yhdestä kolmeen prosenttiin. Koko Tukholman läänin alueella vähentyneet päästömäärät olivat kolme kertaa niin suuret kuin mitä bensiinin hinnan korottamisella voitaisiin saavuttaa. Tukholman ja Uppsalan läänin ilmansuojeluliiton mukaan (Stockholms och Uppsala läns luftvårdsförbund) puhtaammalla ilmalla Tukholmassa vältettäisiin 20 - 25 ennenaikaista kuolemaan vuosittain.
• Henkilöonnettomuudet vähentyivät kokeilun aikana 5 - 10 prosentilla, mikä tarkoittaa40 - 70 henkilöonnettomuuden vähentymistä vuodessa. Kasvaneen liikenneturvallisuuden on arvioitu tuovan 125 miljoonan kruunun ja terveys- ja ympäristöparannusten 90 miljoonan säästöt yhteiskunnalle.
• Tietullikokeilun arvioitiin tuottavan yhteensä 75 miljoonaa kruunua kuukaudessa eli 525 miljoonaa kruunua seitsemän kuukautta kestäneen kokeilun aikana, mutta loppulaskelmien jälkeen selvisi, että tullirahoja kertyikin vain 399 miljoonaa kruunua. Tullikokeilu lyhykäisyydessään tuotti yhteiskunnalle 2,6 miljardin kruunun tappiot, mikä oli ennakoitu kokeiluun ryhdyttäessä. Jos ruuhkatullit otettaisiin pysyvästi käyttöön tuottaisi se Transek AB:n laskelmien mukaan yhteiskunnalle noin 765 miljoonaa kruunua vuodessa. Tullien vuosittaiset käyttökustannusten on arvioitu olevan 200 kruunua. Yhteiskunnalle syntyisi voittoa lyhentyneistä matka-ajoista, joiden on ennakoitu tuottavan 600 miljoonan kruunun vuosittaiset säästöt.
• Elinkeinonharjoittajien liikevaihtojen perusteella tehdyistä analyyseistä käy ilmi, että kokeilulla on ollut pieni vaikutus Tukholman alueen yrittäjiin. Yleisesti myynnit ovat kehittyneet Tukholmassa muun maan tapaan, ja ostostrendit esimerkiksi elintarvikkeiden ja päivittäistavaroiden myynneissä ovat seuranneet yleistä suuntausta, mikä tarkoittaa myynnin keskittymistä kaupungin laitamilla sijaitseviin marketteihin tullimaksuttomiin aikoihin. Kuljetus- sekä taksialan yrittäjät kertoivat pystyneensä tehostamaan toimintaansa sujuvan liikenteen ansiosta tullien aikana. Myös liikenne- ja kuljetusalan työympäristön koettiin muuttuneen miellyttävämmäksi, kun taas itse tulleihin liittyvät "paperisodat" koettiin hankaliksi ja kalliiksi.
• Tukholman keskustassa asuvista ruuhkaveron kannattajia oli kokeilun jälkeen 56 prosenttia ja vastustajia 44 prosenttia. Tukholman ympäristökunnissa asuvista 46 prosenttia antaisi tutkimuksen mukaan kyllä-äänen ja 54 prosenttia ei-äänen. Myönteisyys ruuhkaveroa kohtaan kasvoi kokeilun aikana, sillä vuonna 2005 tehdyssä gallupissa 77 prosenttia vastusti tietulleja.

Rakentaa vai eikö rakentaa? Kas siinä pulma.

Maanantai-illan vietin Pääskyvuoren koululla pohtimassa Laukkavuoren asukkaiden kanssa Itäharju 60-tontin kohtaloa. Kyse on nykyisellään toimitilakäyttöön kaavoitetusta alueesta Jaanintien ja junaradan kainalossa, Munkkionpuiston laidalla. Koska tontti on ollut rakentamaton, ovat monet asukkaat luulleet sen olevan osa viereistä puistoa. Tontille on ollut jo jonkin aikaa vireillä asemakaavanmuutos tontin muuttamiseksi pääosin asuinkäyttöön, ja asukkaat ovat nyt heränneet vastustamaan kiivaasti kaikkea rakentamista. Kirjelmiä on tullut useita, ja suurimmassa oli yli 630 nimeä. Pakkohan oli siis mennä paikan päälle kuulemaan, mikä asukkaita hiertää tässä hieman kauempaa katsoen aivan järkevän tuntuisessa suunnitelmassa.

Selväksi kävi, että Laukkavuoren lähitalojen asukkaat eivät halua "puistoon" minkäänlaista rakentamista. Ja periaatteessa onkin toki mahdollista, että toimitilatontti muutetaan suojaviheralueeksi. Puistoksi siitä ei pykälien mukaan ole, niin pahasti alue sijaitsee Jaanintien melualueella. Vastustuksen lomasta yritin saada kuuntelemalla selville, mikä rakentamisessä närästää näin pahasti.

Periaatteessa toimitilatontin muuttaminen asuinrakentamiseen olisi hyvinkin järkevää. Alue sijaitsee lähellä keskustaa, erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Vieressä on Prisman market ja muutkin palvelut ovat varsin kohtuullisella etäisyydellä. Myös työpaikka-alueita on lähellä, mm. Itäharjulla ja jonain päivänä toivottavasti myös Biolaaksossa. Nyt esitelty asemakaava vaikutti kohtalaisen fiksulta, ainakin ehdottomasti paljon paremmalta kuin voimassa oleva asemakaava tai aiemmat luonnokset uudesta. Jaanintien varrelle tulisi kolmikerroksisia kerrostaloja, jotka itsessään ynnä autokatoksineen muodostaisivat taakseen jäävälle rivitaloalueella, puiston osalle ja osaksi myös jo nyt olemassa oleville kerrostaloille luontaisen melumuurin. Rivitalot oli suunniteltu suojaisaksi sisäpihaksi. Meluselvitysten mukaan rakennusmassan melulta suojaava vaikutus oli huomattava sillä kohdalla puistoa, jonka reunaan rakennettaisiin. Junaradan varteen tulisi tärinän takia toimitilarakentamista.

Puistoalue ei pienenisi juurikaan nykyisin vallitsevasta kaavatilanteesta katsottuna, mutta toki nykytilanteeseen verrattuna viheralueeksi koetun/luullun alueen koko pienenisi. Jotkut asukkaat esittivät, että rakentaminen laskisi heidän asuntojen arvoa. Monesti ymmärrän tämän näkökohdan, mutta nyt olen eri mieltä. Itse olen kokenut Munkkionpuiston ja tämän rakentamattoman tontin visuaalisesti viehättäväksi, mutta jollakin tapaa puistona kehnoksi, koska liikenteen melu ja ilmansaasteet ovat sille niin leimaa antavia. Se ei vaikuta paikalta, jossa haluaisi viettää kesäpäiväänsä. Laukkavuoren asuinalueestakin minulla on sellainen mielikuva, että Jaanintien melu jyrää asuinalueen sisään. Siksi kai ajattelen vaistomaisesti, että uusien rakennusten rakentuminen kohtalaisen matalaksi melumuuriksi rauhoittaisi jäljelle jäävää virkistysaluetta ja siten nostaisi koko alueen viihtyvyyttä ja ehkäpä tätä kautta jopa asuntojen arvoa. Mutta näitä käsityksiä eivät paikalla olleet asukkaat selvästikään tuntuneet jakavan.

Vaikea sanoa, onko kyseessä pelkkä nimbyily. Ei se aivan siltä vaikuttanut, vaikka sitäkin varmaan on mukana, onhan nimbyily yleisinhimillistä. Minulle jäi päällimmäiseksi kaksi vaikutelmaa. Asukkaat eivät nähtävästi koe Jaanintien melua häiritsevänä. Ainakaan sellaiseen ei viitattu yhdessäkään puheenvuorossa. Siksi he eivät myöskään tunne mitään tarvetta saada melusuojaa puistolleen, ainakaan alueen pienenemisen kustannuksella. Toinen keskeinen asia taitaa olla puiston avaruuden ja lakeuden tunne: se halutaan säilyttää. Ehkä on niin, että kaupunkilainenkin ihminen tykkää katsella maisemaa, "jossa ei silimä pökkää", kuten muinoinen pohjanmaalainen anoppini opetti minulle pohojalaasen maiseman kauneutta. Nämä eivät tietenkään ole mitään nimbyilyargumentteja, vaan ihmisten kokemuksia lähiympäristönsä viihtyisyystekijöistä.

Tästä tuleekin siis vaikea juttu pohdittavaksi. Jaanintien liikennemäärät ovat selkeässä kasvussa, onhan kyseessä kaupungin sisäisen kehätien jo nyt vilkaasti liikennöity osa. Liikennemäärät tulevat todennäköisesti lisääntymään niin, että jollain aikataululla aletaan keskustella tien nelikaistaistamisesta. Melu lisääntyy, eikä pelkkä lehtipuuvaltainen kasvillisuus ole sille mikään kunnollinen suoja, etenkään talviaikaan. Kaupungin täydennysrakentamistavoitteen kannalta tontti on varsin järkevä kohde. Toisaalta kaupungin itäpuolella on monia muitakin kaavaprojekteja meneillään, joten mikään välttämättömyys ei kaavan toteuttaminen ole. Alueen uudet asukkaat saattaisivat olla hyvinkin tyytyväisiä tulokseen, ja uskoakseni myös osa vanhoista asukkaista saattaisi kokea lopputuloksen sittenkin hyväksi. Tämänpäiväisen tilaisuuden asukasedustajat (joita oli paljon!) olivat kuitenkin varsin yksimielisesti uudisrakentamista vastaan, ja koska tontti on kaupungin, se on poliittisen tahdon niin halutessa yksinkertaista kaavoittaa myös pysyvään "virkistyskäyttöön". (Melun takia on kyllä pakko panna "virkistys" sulkuihin.) '

Voi sentään. Tämä on nyt sen verran kimurantti juttu, että asia on pakko panna hautumaan mielen sopukoihin. Toivottavasti ristiriitaisten asioiden painoarvot ovat lonksahtaneet mielessäni omille kohdilleen siihen mennessä, kun ympäristö- ja kaavoituslautakunta (ja tässä asiassa siis myös vihreiden valtuustoryhmä) alkavat käsitellä asiaa.

Libanon, Oitti ja opintotuki

Perjantaina matkasin iltapäivästä Helsinkiin Vihreiden puoluehallituksen kokoukseen. Matka viivästyi, koska Kaarinassa oli sattunut moottoritiellä vakava liikenneonnettomuus, tie oli poikki ja poliisit käännyttivät kaikki Helsinkiin matkaavat kiertotielle. Matka tuntui viivästyvän tosi pahasti, mutta ihme kyllä Helsingissä oltiin – Mannerheimintien iltaruuhka huomioiden - vain 25 minuuttia myöhässä.

Puoluehallitus käsitteli mm. eduskuntavaalikampanjan järjestelyjä ja piiriyhdistysten puolueelta saamia vaalitukia. Perinteisestihän meidän kampanjamme ovat sekä piiriyhdistys- että ehdokastasolla taloudellisesti aivan eri suuruusluokkaa, tai ehkä pitäisi sanoa pienuusluokkaa, kuin mitä kilpakumppaneillamme. Harva vihreä ehdokas tai yhdistys saa vaalirahoitusta ulkopuolelta. Ulkopuolisen tuen puuttuessa pysymmekin köyhinä mutta riippumattomina. Useimmilla ehdokkaillamme kampanjakulut tulevat omasta ja lähipiirin kukkarosta, ja piiriyhdistys sitten rahoittaa kaikille yhteisiä menoja sen minkä pystyy. Mutta onneksi kukaan ei edes odota meiltä kiiltäväpintaisia megamainoksia paksulle paperille painettuna tai massoittain luonnonvaroja kuluttavaa vaalikrääsää.

Puoluehallituksen käsittelyssä oli myös eduskuntavaaliohjelman luonnos, joka on tulossa hyväksyttäväksi seuraavan puoluevaltuuskunnan kokoukseen parin viikon päästä Jyväskylässä. Oikein odotan taas valtuuskunnan kokousta, sillä viimeksi tapasimme keväällä Porissa. Tämä puheenjohtamani valtuuskunta on kertakaikkisen hieno luottamuselin: vaikka kokousviikonloppu on raskas vetää, kokouksista lähtee aina kotiin sielultaan virkistyneenä. Samaa on sanonut moni valtuuskunnan jäsen. Niin upeaa ja toisiaan innostavaa vihreää väkeä siihen on kasaantunut!

Puoluehallitus hyväksyi kannanoton Libanonin tilanteesta. Eduskunta keskustelee asiasta ensi tiistaina. Tässä kannari:

Kannanotto2.9.2006Vihreät Libanonin tilanteesta:
SUOMI LIBANONIN KRIISINHALLINTAOPERAATIOON - MUTTA TIUKOIN EHDOIN- Libanonin sisällissota estettävä

Vihreiden mielestä EU:n puheenjohtajamaan Suomen on kannettava vastuunsa ja liityttävä niiden EU-maiden joukkoon, jotka ovat päättäneet lähettää joukkoja Libanonin rauhanturvaoperaatioon. Asiaa käsitellään ensi viikolla eduskunnassa Libanonin tilannetta koskevan selonteon yhteydessä.
- Suomi voi lähettää joukkoja Libanoniin ainoastaan, jos voimankäytön säännöt ja valtuudet on tiukasti etukäteen määritelty. En näe mieltä siinä, että suomalaisia lähtisi mukaan operaatioon, joka vain pahentaa konfliktia entisestään. Libanoniin lähetettävien joukkojen tehtävänä on kriisinhallinta, voimankäyttö on hyväksyttävissä itsepuolustustarkoituksessa ja siviiliuhrien ehkäisemiseksi. Tällä hetkellä on epäselvää voivatko YK:n sotilaat puuttua esimerkiksi asetoimituksiin, sanoo Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg.
Vihreät tuomitsevat kaikki sotilaalliset iskut Israelin ja Libanonin alueella. Ne ovat aiheuttaneet mittaamattomia kärsimyksiä erityisesti siviiliväestölle. Vihreiden mielestä laajamittainen, kaikkiaan 15 000 sotilaan rauhanturvaoperaatio on suuri riski, jos konfliktin molemmat osapuolet eivät sitoudu rauhan palauttamiseen.
Rauhanturvajoukkojen tehtävä ei ole suorittaa Libanonissa aseistariisuntaa ja puuttua Hizbollahin asemaan, jolla on nyt kannatusta enemmän kuin koskaan. On erityisen tärkeää, että YK:n rooli säilyy neutraalina eikä se asetu minkään osapuolen puolelle. Libanonin hallituksen tulee hallita kaikkia libanonilaisia asevoimia ja YK:n tukea tarvitaan Hizbollah-joukkojen siirrossa hallituksen alaisuuteen. Vihreät toivovat, että Hizbollahissa vahvistuu maltillinen siipi, joka on valmis poliittisiin ratkaisuihin, neuvotteluihin ja sovitteluun. Tätä on kuitenkin realistista odottaa vasta jonkinlaisen vakiintuneen rauhan jakson alettua.
Kriisissä ei ole kyse vain näiden kahden maan suhteesta vaan koko Lähi-idän laajuisista jännitteistä, ennen kaikkea Israelin ja palestiinalaisten välisestä, sukupolvesta toiseen jatkuneen vihan ja koston kierteestä, jolla on heijastusvaikutuksia koko maailmanpolitiikkaan. Lähi-idän ruutitynnyrin purkaminen vaatii EU:n aktiivisuutta - sen on rohkaistava ennakkoluulottoman, monenkeskisen vuoropuhelun viriämistä - vihan ja ennakkoluulojen vaikutukset on jo nähty.
Cronberg lähettää terveisiä parhaillaan Lappeenrannassa kokoontuvalle EU:n ulkoministerien kokoukselle:
- Iranista on tulossa alueellinen suurvalta nyt kun Irak on miehitetty. Lähi-idän pysyvän rauhan edellytys on, että Syyria ja Iran takaavat sen. Tämä vaatii näiden maiden suoria neuvotteluja USA:n kanssa. Sekä Syyria että Iran olisivat todennäköisesti valmiita neuvottelemaan, mutta USA ei. EU:n tulisikin taivutella USA neuvotteluihin ja Suomen on oltava tässä aloitteellinen. Asialla on kiire, joten se sopisi hyvin Lappeenrannan kokouksen asialistalle.

Lauantaiaamuna läksimme ystäviemme autokyydillä Hausjärven Oittiin Helsingin yliopiston Hämäläisosakunnan kesäpaikalle. Mieheni on ollut aiemmin aktiivinen osakuntalainen, ja tänä viikonloppuna oli Oitissa "vanhojen herrojen" kokoontuminen. Isolla kolhoosimökillä oli leppoisaa: juttelua, saunomista, grillailua ja taisivat jotkut nauttia viinaakin osakuntamalliin. Itse menin nukkumaan siinä vaiheessa kun yökahdelta alkoi korttipelirinki. Sunnuntaiaamuna oli ihana käydä aamusaunassa, uida viilenneessä järvessä ja ottaa syysaurinkoa isolla laiturilla. Iltapäivällä kävin vielä keräämässä kasveja ison muovikassillisen, jotta kasiluokan oppilailla riittäisi huomenna puurtamista biologian tunnillaan. Sitten oli aika matkata Turkuun viikon työrupeaman pariin. Valtuustoryhmän kokous jäi tällä kertaa väliin, mutta ehdin sentään antaa asioihin perustellut kommenttini sähköpostilla.

Sunnuntain Turun Sanomissa oli sunnuntaisivuilla juttu opintotuesta ja sen kehityksestä: http://www.turunsanomat.fi/sunnuntai/?ts=1,3:1012:0:0,4:12:0:1:2006-09-03,104:12:402469,1:0:0:0:0:0::. Tai no, ehkä ennemminkin kehittymättömyydestä, jos asiaa tarkastellaan opintorahan kehityksen kautta. Sitä korotettiin viimeksi vuonna 1992 ja leikattiin lama-aikana 1995. Sittemmin muutoksia ei ole tapahtunut. On erittäin aiheellista kysyä, miksi ihmeessä ei ole tapahtunut. On järjetöntä, että samaan aikaan valitetaan valmistumisaikojen pituudesta ja kieltäydytään päivittämästä opintorahan tasoa edes inflaation vertaa. Kustannustaso on kuitenkin yli kymmenessä vuodessa noussut melkoisesti.

Ymmärrän hyvin opiskelijoita, jotka eivät halua nostaa opintolainaa. Joskus aikoinaan lainan ottaminen oli ihan järkevää, kun korkeakoulututkinto takasi työpaikan ja inflaatio auttoi lainan takaisinmaksussa. Nämä ajat ovat kuitenkin takanapäin. Tusarin opintotukijutun kakkossivulla oli haastateltu menneiden aikojen opiskelijoita, joista minä sain kunnian edustaa 1980-luvulla opiskelleen taloustilannetta. Sanoin haastattelussa, ja se päätyi myös lehteen, että minun seitsemän vuoden opintolainasaldoni oli 97 373 markkaa, mikä on aivan järkyttävä summa. Minun valmistumiseni venyi paristakin syystä aina vuoteen 2001, mutta jo 1990-luvun alkupuolella minulla oli kasassa noin 190 opintoviikkoa. Gradu jäi sitten vain roikkumaan puolitekoisena lähes kymmeneksi vuodeksi. (Tämä ehkä kertoo jotain paitsi minusta myös yliopiston opinto-ohjauksen tasosta…) Opintolainani sulautettiin pari vuotta sitten asuntolainaan, mutta laskin joskus, että tavanomaisella lyhentämistahdilla olisin 42-vuotias kun lainanmaksu loppuu.

No, joka tapauksessa tilanne 1990-luvun alkupuolella oli se, että töitä oli joko todella vaikea saada (ihmisiähän pantiin silloin kilometritehtaalle kiihtyvällä vauhdilla) tai niitä ei saanut ollenkaan. Julkiselle sektorille ei pitkään aikaan palkattu lainkaan uusia ihmisiä. Me, jotka valmistuimme niihin hommiin, olimme suurten opintolainojemme kanssa ns. kusessa. Kun sitten pahin lama alkoi hellittää, ja julkinen sektorikin kykeni taas palkkaamaan uutta väkeä, oli aika jo osin ajanut minun ikäluokkani ohi. Me emme olleet enää nuorimpia ja vastavalmistuneita, vaan nuorina palkattiinkin meitä nuorempia, todellisia vastavalmistuneita. Monet meistä eivät oikein koskaan päässeet kiinni työelämän uraputkeen, vaan olemme joutuneet tekemään pätkätöitä pätkän toisensa jälkeen. Tilanne ei ole vieläkään korjautunut, enkä oikein usko sen korjaantuvankaan. Tämä lamavuosina työelämään valmistuneiden sukupolvi tulee todennäköisesti näkymään kuoppana ainakin julkisen sektorin työntekijöiden ikätilastoissa halki työuransa.

Eli maailma on muuttunut, lainasysteemi ei pelitä. Opintorahaa pitää nostaa, jos halutaan opiskelijoiden opiskelevan eikä käyvän työssä. (Henkilökohtaisesti en pidä työssäkäyntiä pahana, jos se rytmittyy hyvin opintojen kanssa. Mutta minähän olenkin itse tosi pitkän linja opiskelija.) Katsotaan, millaiseksi keskustelu yltyy eduskunnan budjettikeskustelun lähestyessä. Ennustan, että hallituspuolueet lupaavat asiaan palattavan hallitusneuvottelujen yhteydessä…