Joulu meni

Joulu meni, jäljelle jäi joulun ja vuodenvaiheen välinen tyhjä aika ja pian alkava ihka uusi vuosi. Vietimme joulun uudessa kodissamme vanhempieni ja veljeni perheen seurassa. Pari muutakin sukulaista kävi vierailulla, kiitos siitä heille! Joulu perhepiirissä oli lämmin ja rauhallinen, joskin kyökin puolella hieman työteliäs. Menu käsitti perinteiset vaikeahkosti sulavat suomalaisherkut ynnä toisen kerran kokeiluna myös bataattilaatikon. Hyvää oli, ja täyttävää. Kiitos kaikille kokeille, menu koottiin kimppameiningillä!

Lahjojakin annettiin ja saatiin, jopa liikaa. Sain kivoja ja käyttökelpoisia lahjoja, ainakin jos rentoutuminen ja hauskapito luetaan käyttökelpoisuuden piiriin. Kiitos lahjojille! Mieheni oli törsännyt: sain konserttiliput, kaksi korua, puutarhakirjan ja kuuden Audrey Hepburn -elokuvan dvd-boksin! Erityisen mukavaa lahjoissa oli se, että konserttiliput olivat yhteiset, ensimmäisen Audrey-leffan katsoimme jo yhdessä ja oletan, että puutarhakirjakin sisältää lupauksen yhteisen harrastuksen aloittamisesta. Meillä kun nyt siis hieman yllättäen on puutarha, jolle pitäisi kevään tullen tehdä jotain. Korostan sanaa "jotain": talon sisustuksen suhteen minulla oli selkeä visio (johon mieheni onneksi yhtyi), mutta puutarhasta ei päässäni ole vieläkään mitään tavoitekuvaa. Toivottavasti ehdimme kevättalven mittaan perehtyä puutarha-asioihin sen verran, että saamme kiinni jostakin haavekuvasta, mitä kohti yritämme lähteä puutarhaa muokkaamaan. Pakko on kuitenkin olla hyvin nöyrä: en tiedä puutarhanhoidosta käytännöllisesti katsoen mitään, ja proggis tulee epäilemättä etenemään erehdysten, tappioiden ja hitaasti korjattavien mielenmuutosten kautta.

Nyt vieraat ovat palanneet omiin koteihinsa ja yritän tulla toimeen tyhjyyden ja hiljaisuuden kanssa. Karmeaa: olen oikein odottamalla odottanut lepoa ja rauhaa, ja nyt kun sellaista saan, en tiedä mitä sillä tekisin. On vain niin outoa olla hiljaa ja paikallaan, kun on paahtanut koko syksyn tuli hännän alla. Mutta jarrutetaan, jarrutetaan... En anna periksi tohottamisen halulle vaan teen päättäväisesti levolle tilaa. Kyllä tämä tästä, parin päivän kuluttua. Tunnen tapani sen verran hyvin, että varauduin asiaan ennalta: hankin itselleni jarrutuskaveriksi Carl Honoren Slow - Elä hitaammin! -pokkarin. Sitä lukiessa sopii pohtia maailman ja oman itsensä menoa.

Joulutilityksen lopuksi jotain, jota ajan hektinen hammas ei ole kovin pahasti päässyt puraisemaan. Kuvia vuoden 2007 joulurauhan julistuksesta Turun Vanhalta Suurtorilta. Väkeä oli paljon, sää oli hyvin harmaa, nurmikot vihreät ja kaikki ohi nopeasti. Mutta silti Slow-liikkeen hengessä. Tarpeetonta mutta ah niin perinteistä ja yhteisöllistä. Ja bussissa nro 61 oli erinomaisesti tilaa sekä mennessä että tullessa. Miksi ihmeessä, oi turkulaiset, hermoilette aattona autoissanne?

Armorikasta Joulua kaikille!

Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla. Eli joulu. Tänä vuonna vietämme joulua kuten suurin osa suomalaisista: perhepiirissä. Toivotan kaikille kristityille mitä ihaninta joulua ja kaikille muille oikein hyvää ja rentouttavaa joulunaikaa! Vieressä kuva, jonka pohjalta väsäsimme sapluunatekniikalla "joulukorttifabriikissamme" tämän vuotiset joulutervehdykset. Kuka keksii, mistä tämä kuva on?

Jokaisen joulu on erilainen. Joulu voi olla hiljentymistä, rauhoittumista, läsnäoloa läheisten kanssa. Rentoutumista, lepoa, hauskanpitoa, herkuttelua, lahjojakin. Ulkoilua, ystäviä, sen tekemistä, mistä on haaveillut tai mihin aika ei muutoin tunnu riittävän.

Joulu voi olla myös ikävä. Hyväksynnän ostamista rahalla ja tavaralla. Raatamista ja kyökkipiian duunia. Pelkoa, pettymyksiä, väkivaltaa ja ryyppäämistä. Yksinäisyyttä.

Ei petytä siihen, että lunta ei tule ja että kaikki ei mene kuten suunnitteli, toivoi tai unelmoi. Ei muistella menneitä pahalla. Otetaan onni hetkestä, siitä mitä on. Tyydytään kohtuulliseen, ja jos saadaan enemmän, ollaan kiitollisia. Rakastetaan lähimmäisiä vikoineen kaikkineen. Joulun ei tarvitse olla naistenlehtimäisen ihmeellinen, arkinen jouluonni on hyvää ja riittävää. Ollaan inhimillisiä ihmisiä, myös jumalallisina pyhinä.

"Mustan" joulun kunniaksi kuva iltahämyiseltä pihamaaltamme tämän viikon alkupuolelta. Lumeton joulukin voi olla kaunis.

Joulunpunainen kasvisborssi ja vähän ikävämpiä ruokajuttuja

Perjantaina kokoontui Vihreiden puoluehallitus, joka muiden asioiden ohella hyväksyi kannanoton kotieläintuotannon sääntöjen tiukentamisesta. Kannarin voit lukea täältä. On todella aihetta kiittää Oikeutta eläimille -järjestöä, että he ovat tuoneet julki tehoeläintuotannon epäkohtia. Pitkähkön teurastamourani aikana (ihan totta, olen ollut töissä teurastamolla noin seitsemän vuoden ajan) tuli nähtyä suuri määrä esimerkiksi hännänpurentasikoja ja muuten vaan paiseisia, nilkuttavia ja sairaita eläimiä.

Eläinrääkkäystapauksissa ei kuitenkaan ollenkaan aina ole kysymys vain eläintenkasvattajan taloudellisesta ahneudesta. Usein taustalla on eläintenpitäjän oman elämänhallinnan katoaminen: uupumus, masennus, muut mielenterveyden ongelmat, alkoholi ja muut päihteet, parisuhteen ongelmat tai sen puute, talouden järkkyminen tai joku muu elämän sekaisin paneva tapahtuma. Olen taipuvainen epäilemään, että näiden inhimillisten syiden takia eläinten pitäjän vaikeuksia ymmärretään toisinaan liian pitkälle: "Ei tähän nyt voi puuttua, kun sen elämä ja elinkeino päättyy sitten siihen.". Valvontaa tarvitaan lisää, se on totta. Aktiivisista valvontaa pitää tapahtua niin tilojen eläimiä hoitavien eläinlääkäreiden taholta kuin teurastamojen tarkastuseläinlääkäreiden ja läänineläinlääkäreiden toimesta. Mutta ehkä tiloille tarvittaisiin enemmän myös aktiivista sosiaalityötä: valvovan eläinlääkärin pitäisi pystyä ohjaamaan eläintenkasvattajalle sanktioiden lisäksi henkistä apua, jos eläinten hyvinvoinnin suurin uhka on eläintenpitäjän elämänhallinnan häviäminen.

Mutta suurtuotanto on silti keskeisin tuotantoeläinten hyvinvointia uhkaava tekijä. Eikä kyse ole vain siitä, että suurtuotannossa eläin rakenteellisesti alistetaan tuotantokoneeksi: emakkohäkkiin, häkkikanalaan, parsinavetan kahleisiin. Kyse on myös siitä, että suurtuotannossa hämärtyy yksilöllinen ja vastuullinen suhde eläimiin. Jos kanalassa kasvaa 20000 kanaa, se on lähes sama kuin jos siellä kasvaisi 20000 herkkusientä. Yksittäisellä linnulla/sialla/naudalla ei ole enää itseisarvoa. Tiedän tämän tunteen omasta vankasta kokemuksesta. Teurastamossa, jossa työskentelin, teurastettiin päivässä enimmillään toistatuhatta sikaa. Siitä on kuulkaa Nasse-possun yksilöllisyys kaukana, kun sikaa tapetaan liukuhihnalla toistasataa kärsää tunnissa. Eläimet näyttävät kaikki lähes samanlaisilta ja niitä riittää hihnalla yhä uusia ja uusia, vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen. Valvonnan lisäksi tarvitaan jatkuvaa koulutusta ja eläinten oikeuksien esille tuomista, jotta suurtuotannon työntekijät ketjun eri vaiheissa pystyvät vuodesta toiseen näkemään eläimet eläiminä ja kohtelemaan niitä sen mukaan.

Teurastamolla tuli pitkinä iltoina pohdittua sitäkin, onko massa-ajattelu ja eläinten esineellistäminen työntekijöille tarpeellinen suojamekanismi. Kestäisikö tiloilla tai teurastamon linjalla työtään tekevien pää, jos jokaisen nassun kohdalla pitäisi miettiä syntyjä syviä ja eläinten kärsimystä. Todennäköisesti ei. Oleellista on siis saada oikeat käytännöt työn automaattiseksi perustaksi, jotta niitä ei tarvitse olla joka hetki pohtimassa. Tämän perusta on riittävässä koulutuksessa ja sen jälkeisessä käytäntöjen valvonnassa.

Teurastamovuosista huolimatta meillä syödään edelleen lihaa. Aivan tietoisesti. Ihminen pärjää kyllä kasvisravinnollakin, mutta perusbiologialtamme olemme sekaravinnon käyttäjiä, ja minusta meillä ihmislajina on tietty "pedonoikeutemme" kohtuulliseen määrään lihaa ravinnossamme. Mutta vain kohtuulliseen. Ja mieluiten luomukasvatettuun lihaan tai riistaan, koska tehotuotannolle ei löydy mitään kestäviä eettisiä perusteluita. Koska kaupunkilaisen ei ole helppo saada ruokapöytäänsä riistaa, ostamme luomulihaa, jos sitä on kaupan. Useimmiten ei ole. Toivottavasti tämä lihakohu johtaisi edes siihen, että luomulihan markkinat paranisivat ja lihatalot toimittaisivat kauppoihin luomulihaa. Luomutuotteiden ostaminen kun on ihan oikeasti kuluttajalle kätevä ja konkreetti tapa turvata eläinten asiallinen kohtelu. Kasvissyönnin ohella, tietty.

Meidän perheen toimintamalli on jokseenkin seuraava: ostamme luomua, jos sitä on saatavilla. Jos ei ole, tyydymme tavalliseen tai valitsemme kasvisruoan. Luomumaitoa löytyy lähes joka paikasta, tosin rasvaton luomumaito on harmittavan usein loppu jo alkuillasta. Leikkeleistä ja lihasta valitsemme luomun lähes aina, jos valinnanmahdollisuus on olemassa. Kananmunista ostamme luomua tai hätätilassa vapaan kanan munia. Kidutusmuniksi kutsumiamme häkkikananmunia emme osta koskaan, ennemmin olemme vaikka ilman. Kirjolohtakaan ei meidän ruokapöydässämme näy itämerellisistä syistä. Eikä lihaakaan ollenkaan joka päivä, meillä syödään aika paljon myös pelkkiä kasvisaterioita.

Ulkona syödessä gluteeniton ruokavalioni rajoittaa ravintolasta riippuen ruokalistaani joko vähän tai varsin paljon, joten joskus valinnanvaraa on ja joskus ei juuri nimeksikään. Suurin syntini lihapuolella on mieltymykseni broileriin. Minun pitäisi pitää itselleni asiasta vakava puhuttelu, sillä olen tietoinen broilerintuotannon ongelmista eikä luomubroileria ole saatavilla. Olenkin yrittänyt opetella aina toisinaan valitsemaan broilerin sijaan possua, mutta teurastamovuosien takia se ei aina oikein uppoa.

Yksi ongelma meillä sekaravinnon käyttäjillä on se, että monikaan meistä ei koe olevansa hyvä kasvisruokakokki. Liharuoista on helppo saada maukkaita. Maistuvien kasvisruokien laittaminen vaatii kunnon reseptit ja omat niksinsä, ja siinä on oma opettelemisensa. Apu löytyy kuitenkin kunnon keittokirjoista. Minulla on ollut puolellani se "etu", että koska vihreissä ystävissäni on lukuisa joukko kasvissyöjiä, olen joutunut opettelemaan tekemään heille kasvisruokia. Ja nyt minulla on sekä iso kasa kasvisreseptejä että jonkinlaista alkeellista taitoa valmistaa kelvollista kasvisruokaa.

Joululahjaideana mainostan kirjamessuilta ostamaani Roderick Dixonin "Afrikkalaista keittokirjaa" (Art House/Jalava, 2007). Kirjassa on jättiannos sekä kasvis- että liharuokaohjeita Afrikan eri valtioista. Olen kokeillut useampaa kasvissapuskan reseptiä, ainakin ne kaikki ovat olleet oikein mainioita. Tähänastinen suosikkini on runsaasti kehuja kerännyt linssikeitto punaisista linsseistä. Suosittelen kirjaa kaikille afrikkalaisesta ruoasta kiinnostuneille. Kunpa Turkuun vielä tulisi afrikkalainen ravintola...

Tänään sunnuntaina meillä kotona vietettiin Vihreiden valtuustoryhmän kauden viimeistä kokousta ja eräänlaista "pikkujoulua". Tarjosin iltaruoaksi kasvisborssia. Ruokailun päätteeksi moni pyysi saada borssin reseptin, joten tässä se myös teidän iloksenne. Sopasta tulee todellakin varsin punaista, joten se sopii erinomaisesti joulunaikaan. Ja kasvissoppana se sopii mainiosti myös joulun jälkeisen ähkyn hallintaan.

Joulunpunainen kasvisborssi

• 1 kg punajuuria
• 1 sipuli
• 1 purjo
• 1 palsternakka
• 250 g porkkanoita
• ½ mukulaselleriä
• 200 g punakaalia (punakaalipulassa valkokaalikin käy)
• 2-3 kynttä valkosipulia
• ½ l kasvislientä (kuutiosta tai fondista)
• oliivi- tai rypsiöljyä
• pieni pala piparjuurta tai putkilosta piparjuurtahnaa
• 2-3 pientä chilipaprikaa
• runsas maustekimppu tuoreista yrteistä (timjamia, rosmariinia, 1-2 laakerinlehteä) (kuivatutkin yrtit käyvät, jos tuoreita ei ole)
• 1 tlk tomaattimurskaa
• 2-3 kaltattua ja pilkottua tomaattia
• 1 tlk tomaattipyreetä tai vastaava määrä putkilosta
• soijakastiketta
• suolaa
• pippuria

Keiton kera:

• ranskankermaa (5% laihisversiokin käy) tai smetanaa
• piparjuuritahnaa putkilosta tai aitoa piparjuuriraastetta

Kuori ja pilko kaikki kasvikset. Kuullota paloiteltuja kasviksia öljyssä kattilassa muutama minuutti. Lisää kasvisliemi. Lientä ei tarvita tässä vaiheessa kovin paljoa, vain sen verran että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Kasviksista itsessään tulee nestettä ja voit laimentaa keiton myöhemmin sopivan paksuiseksi. Lisää tomaattimurska, pilkotut ja kuoritut tomaatit, tomaattipyree, chili ja piparjuuri.

Anna kiehua miedolla lämmöllä ainakin tunnin verran.

Poista maustekimpun varret ja laakerinlehti keitosta. Jos käytit kuivattuja ja hienonnettuja yrttejä, poista laakerinlehdet. Mausta keitto soijakastikkeella, suolalla ja pippurilla. Jos maku on liian ohut, voit lisätä myös kasvisfondia. Jos keitto on liian paksua, laimenna vedellä tai kasvisliemellä.Tarjoa keitto höyryävän kuumana piparjuuriranskankerman tai -smetanan kanssa.

Keitosta tulee vielä parempaa, jos valmistat sen edellisenä päivänä, jäähdytät, annat makustua kylmässä yön yli ja kuumennat tarjolle vasta seuraavana päivänä.

Höyryäviä keittohetkiä!

Kiitos edes mainostajalle

Periaatteessa ajattelisi, että eläminen puolet vuodesta Auringosta poispäin kääntyneessä ja pimeään kääriytyneessä, useimmiten sateesta harmaanmustassa, tumman asvaltin peittämässä ja nykyisin pääosin lumettomassa Etelä-Suomessa olisi jo ihan sinällään riittävän haastavaa. Mutta että me sitten vielä rakennamme kaupunkeja, joista värit puuttuvat. Tänään bussipysäkillä onnistuin taas kerran aukaisemaan silmäni tuiki tutulle maisemalle - ja mitä jäikään kameraan. Vain pelkkää valkoista, harmaata ja mustaa. Ynnä yksi mainostajan plakaatti, jossa oranssi hehkui pienenä sinnikkäänä plänttinä. Tietysti harmaan ja valkoisen kainalossa. Ei tämäkään nyt varsinaisesti sielua kukkimaan repäise ja oloa kevennä. Eikö me todellakaan voida käyttää rakentamisessa värejä?

Ilmastoasiat tapetilla

Ilmastonmuutos on tämänkin viikon sana. Ei suinkaan eilisen valtuustoaloitteeni tähden, vaan tietenkin Balin ilmastokokouksen ja Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n ja Al Goren saaman Nobel-palkinnon vuoksi. Onnea, IPCC ja Mr. Gore! Ja onnea Balin kokous! Sitä te todellakin tarvitsette.

Balin kokousuutisia on äärest kätevä seurata Vihreiden Bali-sivuston kautta, mitä tässä nyt siis puhtaasti mainostan. Sivuilta löytyy sekä tietoa että linkkejä monenlaisille ilmastosivuille, kuten vaikkapa...

• YK:n virallisille Bali-sivuille
• Satu Hassin Bali-sivuille
• ja Vihreiden europarlamenttiryhmän Bali-sivuille.

Täällä kotimaassa näyttää taas kunnioitettu kansanedustajamme ja vihreiden varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi blogissaan tarttuneen aiheeseen, joka sivuaa eilistä valtuustoaloitettani: kansalliseen ripuliriskiin. Jyrki kirjoittaa siitä, miten riippuvuutemme yhteiskunnan teknisestä infrastruktuurista asettaa meidät todella haasteelliseen tilanteeseen tämän normaalissa arjessa niin huomaamattoman tekniikan pettäessä. Kysykää vaikka nokialaisilta. Tätä samaa asiaa käsitteli eilinen valtuustoaloitteeni, tosin ilmastonmuutoksen tuomien riskien näkökulmasta. Vaikutukset ovat kuitenkin samankaltaisia, sekoittipa jäteveden juomaveteen huolimaton työ puhdistamolla tai hallitsematon talvitulva. Jyrki mainitsee myös riippuvuutemme tietoliikenteestä. Sama juttu: kaaoksen voi aiheuttaa salamaniskun ja tulipalon ohella myös tulvavesien pääsy maan alla ja rakenteissa kulkeviin kaapeleihin tai myrskyjen katkomat sähköyhteydet. Viisas varautuu ennalta. Tosiviisas torjuu ilmastonmuutosta

Tuparit förbi sekä Reilua kauppaa ja ilmastopolitiikkaa

Uusi kotimme on testattu ja havaittu oivaksi biletaloksi! Kiitos kaikille ystäville ja tuttaville, jotka tulitte lauantaina juhlistamaan tupaantuliaisiamme!! Toivottavasti viihdyitte. Meillä ainakin oli mukavaa :). Väkeä oli illan mittaan nelisenkymmentä, ja enemmänkin taloon olisi mahtunut, ehkä naulakkoa lukuunottamatta. Isäntäväen mielestä talo toimi biletilana oikein mallikkaasti. Täällä on siis hyvä juhlia toistekin, jos vain jaksatte raahata luunne Turkuun ja Peltolaan uudemmankin kerran!

Maanantai oli varsinainen kokouspäivä. Aamulla oli tarkastuslautakunnan katselmus. Sieltä säntäsin Kristilliselle opistolle maakuntavaltuuston kokoukseen, tietenkin myöhässä. Puoli viideltä oli luvassa vihreiden valtuustoryhmän kokous ja kuudelta kaupunginvaltuusto. Huh, ottaen huomioon, että edellisen yön tarkastin lukion kokeita puoli neljään. Mistä syystä tästä tuleekin kohtalaisen napakka bloggaus, ajattelin nukkua ensi yönä hieman enemmän.

Maakuntavaltuustossa missasin myöhästymiseni takia kulttuuriministeri Stefan Wallinin puheenvuoron, joten ei siitä sen enempää. Varsinais-Suomen maakunnan asioista kiinnostuneet voivat käydä tsekkaamassa valtuustossa käsitellyn Maakunnan tila -katsauksen täältä, se on minusta ihan mielenkiintoista luettavaa.

Turun kaupunginvaltuuston illan esityslista löytyy taas täältä. Kaupunginvaltuusto mm. merkitsi tiedokseen Euroopan unionin neuvoston päätöksen 2007/C 282/11, joka koskee Turun kaupungin nimeämistä kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2011. Satava-Kakskerran ja Hirvensalon rakennuskielto jäi pöydälle kokkareiden ja sossujen vedätyksen takia. Pyh, kaupungin edun pitäisi olla tärkein, ei kaverin.

Mielenkiintoinen ja periaatteellisesti merkittävä asia oli se, että valtuusto vihdoin vastasi kolmeen Reilun kaupan tuotteiden käytön edistämistä koskevaan aloitteeseen. Oma aloitteeni on näistä nuorin ja - jos nyt saa sanoa- vaikuttavin, ja se täyttää ylihuomenna keskiviikkona kaksi vuotta. Hitaita ovat herrojen kiireet, sanon ma. Vaikuttavimmalla tarkoitan sitä, että kuten olen ennenkin kertonut, aloite ei varsinaisesti ollut minun. Toimin asiassa Reilun kaupan ihmisten bulvaanina, ja koska aloite on heidän tekstiään, se on varsin perusteellinen. Kokosin aloitteeseen nimiä lähes jokaisesta valtuustoryhmästä ja sain aloitteeseen vakuuttavat 24 nimeä yli puoluerajojen. Ja silti vastaaminen kesti kaksi vuotta! Vasta nyt, kun valtuusto budjettikokouksessaan sisällytti päätökseen Reilua kauppaa tukevan lauselman, pölyä keränneet ja valmistelussa ees taas seilanneet aloitteet tuotiin valtuuston käsittelyyn.

No, oli miten oli, Turun valtuusto on vihdoin saanut tehtyä asiassa linjakkaan päätöksen, ja Turulla on oiva mahdollisuus pyrkiä Suomen ensimmäiseksi Reilun kaupan kaupungiksi!!! Tsekatkaapa Repulaisten kampanjasivut - ilman heidän aktiivista ja viisasta toimintaansa tästä ei olisi kyllä tullut yhtään mitään! Nyt on vain paimennettava, että kaupunginhallitus tekee asiasta pikaisesti tarvittavat järkevät päätökset.

Tässä valtuutettujen asiasta tekemät aloitteet, ikääntymisjärjestyksessä:

• Elina Rantanen (vihr) ja Tytti Seppänen (kesk), 2.5.2005
• Minna Arve (kok) ym. 13.6.2005
• Katri Sarlund (vihr) ym. 12.12.2005

Jätin kokouksessa myös yhden uuden aloitteen, johon sain innoituksen jokunen kuukausi sitten Kuntatarkastajille pitämästäni esitelmästä. Kas tässä aloitteen teksti. Lukekaa ja miettikää, mitä tumput suorana seisominen tulee meille aikanaan kustantamaan.

Turun kaupunginvaltuusto 10.12.2007

Valtuustoaloite ilmastonmuutokseen varautumiseksi Turussa ja selvityksen antamiseksi kaupunginvaltuustolle

Ilmastonmuutos on tapahtumassa oleva tosiasia. On äärimmäisen tärkeää tehdä niin globaalisti kuin paikallisesti kaikki voitava muutoksen hidastamiseksi ja pysäyttämiseksi. Silti on myös varauduttava ilmastonmuutoksen tuomiin riskeihin ja pyrittävä ennalta ehkäisemään muuttuvaan ilmastoon liittyviä vaaroja ja ongelmia. Ennalta varautuminen on edullisempaa kuin vaurioiden korjaaminen ja jopa ihmishenkien menettäminen.

Ensimmäinen ilmastonmuutoksen aiheuttama riski on tuulisuuden, myrskyjen ja sateiden lisääntyminen ja vedenpinnan nousu. Myrskyjen lisääntymisen myötä sähkökatkot lisääntyvät. Yhdyskuntateknisten häiriöiden riskit mm. vedenjakelulle ja viemäröinnille, tietoliikennejärjestelmille sekä peruspalveluiden tuotannolle kuten sairaaloille kasvavat. Varavoiman saanti onkin turvattava riittävässä määrin. Myrskyt aiheuttavat vedenpinnan nousua, joten on erittäin tärkeää ehkäistä ongelmia ennalta jättämällä riskialttiit vedenpintaa lähellä olevat vielä rakentamattomat alueet rakentamisen ulkopuolelle. Myrskyt aiheuttavat myös haittoja liikenteelle, vaurioittavat rakennuksia ja mm. kaatuvat puut lisäävät suoria ihmisiin kohdistuvia vaaroja. Kuinka suuriin ongelmatilanteisiin nykyinen pelastuskapasiteettimme riittää?

Myrskyihin liittyvät kaatosateet ja tulvat. Erityisesti talvitulvien ennustetaan lisääntyvän. Tulvavesien hallinta on kaupunkimaisessa ja pitkälle asvaltoidussa ympäristössä haasteellista ja riskit ovat suuria (esim. Pori kesällä 2007). On välttämätöntä varautua ongelmiin ennalta ja riittävässä laajuudessa. Pelkän nousevan tulvaveden lisäksi riskejä ovat mm. tulvaveden aiheuttama haitta-aineiden huuhtoutuminen vesistöihin ja maa-alueiden saastuminen (kuten New Orleansissa tapahtui hirmumyrsky Katrinan jälkeen) sekä terveysriskien muodostuminen (myrkyt, hygieniaongelmat ja epidemiariskin kasvu). Vedenottamot ja -puhdistamot sijaitsevat usein alavilla ja riskeille alttiilla alueilla, mikä lisää mm. juomaveden pilaantumisriskiä. Kaatosateet ja tulvat lisäävät maaperän eroosiovaurioita ja ravinteiden huuhtoumista veteen. Vettyneen maan lujuus alenee ja sortumariski kasvaa, kuten mm. Ruotsissa on jo koettu. Rankat märät lumisateet lisäävät äkillistä lumikuorman kasvua katoilla ja teillä, ja tätä kautta rakenteiden sortumariskiä sekä liikenteen häiriöitä. Pohjaveden pinnan noususta seuraa maapohjan kostumista, kosteusrasituksen kasvua ja homevaurioiden lisääntymistä. Näitä tulee pyrkiä ennaltaehkäisemään, mutta miten tietoisesti ja tavoitteellisesti sitä Turussa tällä hetkellä tehdään?

Oma ongelmansa on jäätiköiden sulamisen myötä ennustettu merenpinnan nousu, jota tosin Turun seudulla edelleen käynnissä oleva jääkauden jälkeinen maankohoaminen osin kompensoi. Ennusteiden huomioiminen riittävässä määrin on välttämätöntä mm. maankäytön suunnittelussa, koska rakentamisen myötä syntyvät maankäytölliset ratkaisut ovat hyvin pitkäaikaisia.

Toinen riskityyppi on ennustettu kuivuuskausien lisääntyminen. Tämä koskee erityisesti kesäkausia. Kuivuus voi aiheuttaa ongelmia raakaveden saannille sekä määrällisesti että laadullisesti. Kaivojen kuivuminen aiheuttaa vakavia ongelmia yksittäisille talouksille. Kuivuuden myötä maastopalojen riski kasvaa paikallisesti ja kauempana palavien palojen savukaasuhaitat lisäävät hengitysilmasta aiheutuvia terveysriskejä. Kuivuus aiheuttaa myös pölyhaittoja, joilla on monenlaisia vaikutuksia. Erityisessä terveysvaarassa ovat vanhukset sekä hengityselinsairauksista kärsivät ja sydän- ja verisuonitauteja sairastavat potilaat. Kesän 2003 hellekautena menehtyi Euroopassa 30 000 ihmistä kuumuuden ja kuivuuden aiheuttamiin haittoihin.

Kuumuus ja pitkittyneet hellekaudet lisäävät myös ilmastoinnin ja jäähdytyksen tarvetta ja sitä kautta kasvattavat energiankulutusta entisestään. Pohjaveden pinnan aleneminen kuivuuskausina aiheuttaa vaurioita maaperälle ja rakenteille, lisää savimaiden painumista ja vaikeuttaa viheralueiden hoitoa. Tuholaiseliöihin ja kasvitauteihin liittyvät riskit lisääntyvät.

Kolmas riskityyppi liittyy aiempaa leudompiin talviin ja ajoittaisiin koviin pakkasjaksoihin. Roudan puute aiheuttaa erityisesti metsäautoteiden kantavuuden alenemista ja kulkemisen ongelmia heikosti perustetuilla tieosuuksilla. Metsien myrskytuhot kasvavat. Leudompi talvi muodostaa haasteen kunnossapidolle ja mustan talven pimeys vaikuttaa ihmisten mielentilaan, harrastusmahdollisuuksiin ja elinkeinoihin sekä alueen yleiseen vetovoimaan.

Ilmastonmuutos aiheuttaa siis kunnille monenlaisia riskejä, joita myös Turussa tulee toiminnallisesti ja taloudellisesti ennakoida. Poikkeusoloihin on varauduttava, mutta varautumiseen käytettävät keinot eivät saa olla ristiriidassa ilmastonmuutosta hillitsevien toimenpiteiden kanssa. Kaupunginvaltuuston tulisi saada tieto siitä, miten Turku on osaltaan varautunut ilmastonmuutokseen mukanaan tuomiin muutoksiin ja riskeihin. Onko varautuminen ja ennaltaehkäisy riittävällä tasolla ja miten pitkän aikavälin varautumistoimia toteutetaan ja priorisoidaan? Kenelle kuuluu vastuu erilaisista varautumistoimenpiteistä? Toimivatko puhelinyhteydet suurissa hätätilanteissa ja mihin asti pelastuskapasiteetti riittää? Mikä on kunnan korvausvelvollisuus esimerkiksi tulvariskialueille kaavoittamisen suhteen? Entä mikä on kunnan vastuu veden noususta viemäreitä pitkin kiinteistöihin? Ovatko sadevesien imeytysjärjestelmät ja viemärien mitoitukset Turussa riittävät ja onko tulvavesille tulva-allas- ja imeytymisalaa tarvittavassa määrin? Mitkä ovat varautumiskustannusten vaikutukset esimerkiksi vesihuollossa? Onko vaarallisten aineiden käyttöpaikat riskialueilla suojattu? Ennalta varautumisen tarve on suuri, mutta harkittu ennaltaehkäisy on taloudellisempaa ja inhimillisempää kuin tuhojen jälkihoito.

Esitän, että Turun kaupunginvaltuustolle annetaan selvitys siitä, miten Turussa on varauduttu ilmastonmuutokseen liittyviin riskeihin. Samassa yhteydessä olisi luontevaa antaa selvitys myös siitä, mitä konkreettisia toimenpiteitä Turku tällä hetkellä tekee ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja miten ilmastonmuutokseen varautuminen on huomioitu kehittyvässä seutuyhteistyössä.

Katri Sarlund
kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Valtiovarainministeri Katainen puhuu rahasta

Kuntaliiton valtuusto jatkoi kokoustamistaan vielä perjantaiaamun. Vuorossa oli valtionvarainministeri Jyrki Kataisen (kok) puheenvuoro. Tässä puheesta tekemäni muistiinpanot teidän kaikkien iloksi/kiukuksi/uneen saattamiseksi (yliviivaa tarpeettomat vaihtoehdot). Saattaahan joitakuita noin taustatietona ihan oikeasti kiinnostaa, mitä valtiovarainministeri kuntapoliitiikoille halusi puhua. Koska kyse on siis minun muistiinpanoistani Kataisen puheesta, mahdolliset virheet ja käsittämättömyydet menevät minun typeryyteni, väärinymmärrykseni ja hitaiden sormien piikkiin, eivät valtiovarainministeri Kataisen.

Meidän valtionvelkamme (55 mrd euroa) osuus bruttokansantuotteesta on Euroopan alhaisin, mutta asia "korjaantunee" kun suhdetilanne heikkenee ja bkt laskee. Kyse on suuresta summasta vaikka bkt-osuus näyttää pieneltä. Tämän vuoden velanmaksu (3 mrd euroa) pienentää korkokustannuksia noin 150 miljoonalla eurolla, ja ensi vuoden velanmaksu (2 mrd euroa) noin 100 miljoonalla eurolla. Tämä on tärkeää kun tiedämme, kuinka kovat paineet on rahoittaa ikääntymisen myötä kasvavaa hyvinvointipalvelujen tarvetta. Talouskasvua on lisännyt työpanoksen määrän ja tuottavuuden kasvu. Vuoden 2010 jälkeen ei ole enää mahdollista lisätä työpanoksen määrää. Seuraavan kerran se olisi mahdollista, jos suomalaiset ensin intoutuisivat tekemään paljon lapsia, ja kasvattamaan heidät aikuisiksi. Vuoden 2010 jälkeen meillä on talouskasvun kasvattamiseksi jäljellä ainoastaan tuottavuuden kasvu.

Julkinen taloutemme ei ole kestävällä pohjalla. Arvio perustuu indikaattoreihin, jotka eivät ole poliitikkojen näpelöitävissä, kuten EU:n alueella seurattava väestökehitys, sen perusteella arvioitu kustannuskehitys, BKT:n kehitys ym. Arvion mukaan vaalikauden lopussa kuntien ja valtion tilanne on plusmiinus nolla, ainoa noin 2 %:n ylijäämä tulee eläkerahastoista. Tämä ei ole kestävä tilanne, ylijäämän pitäisi olla noin 4,5 %. Tällöin valtion talouden pitäisi olla noin 2 % ylijäämäinen (4 mrd euroa). Ensi vuoden tilanne on vielä suhteellisen ok, kuntien tilannetta lukuun ottamatta, mutta vaalikauden aikana tilanne heikkenee. Jos olemme fiksuja, emme lisää pysyviä menoja ainakaan sen enempää kuin mitä hallitusohjelmaan on kirjattu, eikä ehkä sitäkään aivan kaikkea. Poliittisesti voi lisäksi tehdä toimenpiteitä, jotka lisäävät kasvua. Vuonna 2011 pääsemme siihen 3.5 % ylijäämään, jonka hallitus on asettanut itselleen tavoitteeksi. Siihen päästään, jos saadaan 1 % suurempi talouskasvu kuin mitä yleisesti ennakoidaan.

Hallituksen painopisteinä on työllisyys- ja koulutuspolitiikan uudelleenkohdennukset. Hallitus on ottanut rahaa kohteista, jotka eivät tuottaneet valtiontalouden tarkastusvirastonkaan mielestä riittävästi. Toinen painopiste on veropolitiikan käyttö kasvua kiihdyttävänä tekijänä. Työn verotusta on alennettava. Meillä on näyttöä siitä, että veronkevennykset lisäävät verokertymää. Kolmas tekijä on kunta- ja palvelurakenneuudistus: sen on tuotava mukanaan kustannussäästöjä ja uskottavuuden kohentumista. Jos tämä prakaa, ei ole keinoja saada julkista puolta hallintaan. Neljäs keino on asuntopolitiikan uudet tuulet: ihmiset eivät pysty menemään sinne, missä työtä on, kun ei ole kohtuuhintaisia asuntoja tai asuntoja ollenkaan. Viides Kataisen mainitsema keino on kohtaanto-ongelman ratkaisu. Kuudes keino on sosiaaliturvan uudistus: perusturvasta tehdään joustavampi ja työn vastaanottamista helpottava. Jos nyt ei uskalleta tai ymmärretä tehdä oikeita ratkaisuja, meille ihan oikeasti koittaa vaikeat ajat.

Katainen kiitti myös Kuntaliittoa hyvästä yhteistyöstä. Ovat kuulemma työryhmissä jopa numeroista pääsääntöisesti yhtä mieltä. Kuntien verotulot näyttäisivät tänä vuonna keskimäärin kasvavan jopa 7,5-8 % ensi vuonna, mutta tämä on siis vain keskimääräinen arvio. Kasvu on huikeaa. Ensi vuodelle ennustetaan noin 6 % kasvua. Jos rahat eivät tänä vuonna riitä, on mietittävä, miten ne riittävät sitten kun tulojuhla hiipuu. Valtionosuuksien määrä kuntien taloudesta edustaa vain 15 %:a. Jos verotulojen kasvu jonakin tulevana vuonna "normalisoituisi", on erotusta todella vaikea riipiä kasaan valtionosuuksilla, koska samaan aikaan myös valtion verotulojen kasvu hiipuu. Katainen kävi läpi myös valtionosuuksissa tapahtunutta kasvua.

Viimeisenä asiana Katainen otti esille kuntasektorin tuottavuuden kasvun. Hän oli iloinen Tehyn sopimukseensa mukaan ottamasta tuottavuuden kasvusta, ja puhui siitä, miten asia ymmärretään usein väärin. Tuottavuus ei voi olla ihmisten uuvuttamista, koska se ei ole kestävää. Työtä voidaan jakaa uudelleen ja järkevämmin, joitakin toimintoja voidaan automatisoida ja on etsittävä aidosti kestäviä tuottavuuden edistämisen muotoja. Jos tuottavuuden kasvusta syntyy säästöjä, valtio ei leikkaa siitä saatavaa hyötyä pois. He ovat siis päättäneet antaa kunnille "pakkolainaa" ja päättäneet antaa sen myös takaisin. Katainen uskoo tämän olevan myös realistista, koska seuraavien vuosien aikana sosiaali- ja terveystoimen henkilöstöä jää eläkkeelle noin 25 000 hengen verran. Seuraavan neljän vuoden aikana pitäisi alalle rekrytoida nykymenolla jopa 41 000 uutta työntekijää. Jos päästään vähän vähemmällä, jää varaa nostaa myös palkkoja.

Puheen jälkeen oli aikaa muutaman kysymyksen ja kommentin mittaiseen keskusteluun. Sen lopuksi Katainen ilmaisi vielä suuren ihailunsa kuntapäättäjiä kohtaan, jotka kantavat vastuuta valtavasta määrästä palveluita. Hän kiitti erityisesti niitä päättäjiä, jotka ovat rohjenneet tehdä kuntansa parhaan puolesta merkittäviä päätöksiä kuten kuntaliitoksia, ottaa siinä samassa naapureilta haukut vastaan, tehdä oman siviilityönsä ja kasvattaa vielä lapsensa. Ainakin jostain asiasta olen siis Kataisen kanssa tismalleen samaa mieltä!

Kunta-asiaa ja kalenterikaaosta.

Tänään on juhlapäivä. Töissä päättyi helvetillinen kakkosjakso, joka on vienyt kaiken aikani, voimavarani ja yöuneni jo lokakuun alusta lähtien. Kuten blogipäivitysten tahdista voi päätellä: vapaa-aikaa ei ole ollut, ei bloggaamiseen eikä mihinkään muuhunkaan omaan juttuun. Kaikki työstä liikenevä aika on käytetty luottamustehtäviin. Vaan nyt elämisen rytmi muuttuu, kolmosjakso on suloisen löysä kunnes nelonen iskee taas päälle tappotahdillaan.

Edellisen bloggauksen jälkeen on päivät ja kaiken muunkin vapaan ajan täyttävän työn ohella tapahtunut seuraavaa:

- yksi opetusohjelmaesittelyilta
- yksi WSOY:n oppikirjailta
- yksi kaupunginvaltuuston talousarviokokous
- kaksi tarkastuslautakunnan kokousta
- kolme tarkastuslautakunnan työryhmien kokoontumista ja haastattelua
- yksi vihreiden piirin syyskokous
- yksi valtuustoryhmän kokous
- yksi maakuntahallituksen kokous
- yksi alueasukasilta
- yksi puoluehallituksen kokous
- yksi kaksipäiväinen puoluevaltuuskunnan kokous
- yksi seminaarimatka Brysseliin ja takaisin.

Ei, minulla ei työn ja luottamustoimien lisäksi ole muuta elämää. Yritän ehtiä kirjoittamaan hieman myöhemmin valtuuston talousarviokokouksesta ja Brysselin seminaarista, sillä molemmista olisi kohtalaisen paljon sanottavaa.

Tänään torstaina oli vuorossa Kuntaliiton hallitus ja valtuusto. Hallituksen mielenkiintoisin asia oli lausunto selvitysmies Timo Lankisen raportista "Opetushallituksen asema, rooli ja tehtävät sekä koulutustoimialan ohjaus muuttuvassa toimintaympäristössä". Kuntaliiton valmistelema lausunto on varsin kriittinen, ja minusta aivan perustelluista syistä. Toki selvityksessä on hyviäkin kannanottoja ja ehdotuksia, mikä asia myös todettiin hallituksessa. Kuntaliiton tiedotteen lausunnosta löydät täältä.

Lausunto sattui kohtalokkaasti samaan päivään jolloin opetusministeri Sarkomaa nimitti samaisen Lankisen Opetushallituksen uudeksi pääjohtajaksi. Sattuma herätti selvästikin median kiinnostusta, ainakin Yle tuntuu otsikoineen Kuntaliiton lausunnon uutisoinnin seuraavasti: "Kuntaliitto ja Opetushallitus tukkanuottasilla".

Sattuma on korjannut tänään enemmänkin satoa. Pisa-tutkimuksen tuloksia on vuotanut liian aikaisin julki maailmassa, ja siksi tänään on ennenaikaisesti julkistettu osa tuoreimman Pisa-tutkimuksen tuloksia. Ja kas: Suomi on edelleen ykkösenä, ja asemamme on vain vahvistunut! Hmm. Tämän pitäisi asettaa Lankisen raportista kyseenalaiseksi juuri ne kohdat, joita Kuntaliitto lausunnossaan ansiokkaasti kritisoi. Meillä on Suomessa superhyvä peruskoulu ja superhyvä opettajankoulutus, ja mörkö syököön sen, joka lähtee tätä systeemiä raunioittamaan. Opetushallituksen edellinen pääjohtaja Kirsti Lindroos minusta jo yritti sitä aivan tarpeeksi, hänen jälkeensä olisi jo todellakin aika saada maahan Suomalaisen Peruskoulun Puolustusrintama.

Kuntaliiton valtuustossa aloituspuheenvuoron käytti totutusti valtuuston puheenjohtaja ja Jyväskylän kaupungin kaupunginjohtaja Markku Andersson. Ja mistäpä muusta olikaan puhe kuin Paras-hankkeesta. Kuntatalouden suhteen tilanne ei ole kovin valoisa, tänä vuonna peräti 119 kuntaa korotti veroprosenttiaan - tilanteessa, jossa kunnallisverojen tuotto on maassa keskimäärin varsin hyvällä tolalla. Kovia haasteita kunnat siis taloustilanteessaan ja palveluntuotannossaan kokevat. Kuntien uusille tehtäville onkin kuntien siis sanottava jyrkkä EI, painotti pj Andersson. On tärkeätä, että syntyy ja kokeillaan uusia hallinnollisia ja rakenteellisia uudistuksia, jotta voidaan löytää ratkaisija kuntien vaikeaan tilanteeseen. Työvoimasta joudutaan tulevina vuosina taistelemaan, ja kuntatyötä onkin osattava markkinoida oikein, sillä kuntatyö on mielenkiintoista ja arvostettua. Vuotta 2008 vietetäänkin Kuntatyön Vuotena.

Varsinaisen tilannekatsauksen Paras-hankkeeseen antoi erityisasiantuntija ja uuden Suur-Salon synnyttäjä Arto Koski. Hän hahmotti esityksessään alkajaisiksi kuntien toimintaympäristön muutospaineita 2010- ja 2020-luvuilla seuraavalla luettelolla:

• väestön ikääntymisen kärjistyminen
• väestön muuttoliikkeen jatkuminen
• kuntien henkilöstöpulan lisääntyminen
• palvelutarpeiden kasvaminen
• alueiden välisen kilpailun kiristyminen
• kuntien talouden heikkeneminen
• globalisaation vahvistuminen
• demokratiavajeen syventyminen
• valtion kuntapolitiikan painotusten muuttuminen.

Muutokset ovat usein ketjuja, joissa talous on ketjun viimeisenä lenkkinä. Siksi prosesseihin on niin vaikea vaikuttaa. Yli 65-vuotiaiden osuus on Suomessa maailman 15. korkein (nyt 16,5 %, vuonna 2025 24,8 %) ja otamme vauhdilla kiinni maailman kärkeä kuten Japania ja Italiaa. Vaihtelu Suomen sisällä on kuitenkin kuntien sisällä suurta: meillä on kuntia, joissa yli 65-vuotiaita on yli 45 %, ja kuntia, joissa vastaava osuus on alle 15 %. Asukasluvun muutoksessa alueelliset erot ovat maassamme varsin suuria.

Koski painotti, että tarkastelumme jää helposti liian lyhyeksi, sillä tämän tapaisia muutoksia pitäisi pystyä katsomaan useita valtuustokausia eteenpäin. Viisi valtuustokautta kuluu yllättävän nopeasti. Taaksepäin katsoen olemme sillä tavalla tarkastellen vuodessa 1987. Sehän ei ole kovin kaukana, eihän? Eteenpäin katsottuna viisi valtuustokautta vie meidät vuoteen 2028 - se on aivan yhtä lähellä.

Koski esitteli kuntien työkalupakkeja - mahdollisuuksia, joita kunnilla on reagoida haasteisiin. Kunnat tarvitsevat kaikkia käytettävissä olevia keinoja: kuntien rahoituksen parantamista, kuntien yhteistyön kehittämistä, kuntaliitoksia, kuntien palveluiden organisoimista uudella tavalla (mukaan lukien hyvä henkilöstöpolitiikka) ja kuntien tehtävien uudelleentarkastelua ja priorisointia. Mikään näistä ei yksin riitä, eikä mikään ole turha työkalu kuntien työkalupakissa.

Kaupunkiseutusuunnitelmista Koski korosti, että olennaista on nyt alkava suunnitelmien toteuttaminen ja kuntien sitoutumisen varmistaminen. Pienkuntavaltaisessa Varsinais-Suomessa vähennys on suurin. Tässä ajankohtainen listaus niille huonomuistisille varsinaissuomalaisille ;), jotka eivät muista ulkoa kaikkia 1.1.2009 tulevia muutoksia:

Jo hyväksytyt:

• Kemiö, Dragsfjärd ja Västanfjärd: 7400 asukasta
• Naantali, Rymättylä, Merimasku ja Velkua: 18450 asukasta
• Salo, Halikko, Perniö, Pertteli, Kiikala, Kisko, Kuusjoki, Muurla, Suomusjärvi ja Särkisalo: 54200 asukasta
  

Meneillään olevia selvityksiä:

• Pöytyä ja Yläne: 8300 asukasta
• Rusko ja Vahto: 5700 asukasta
• Kaarina ja Piikkiö: 29400 asukasta
• Masku, Askainen ja Lemu: 8900 asukasta
• Loimaa, Alastaro ja Mellilä: 17300 asukasta
• Lieto, Aura ja Tarvasjoki: 21000 asukasta

Lisäksi Pyhäranta on mukana Rauman ja Lapin selvityksessä Satakunnan puolella (41900 asukasta).

On oletettavaa, että kuntajakoselvityksissä tulee vielä toinenkin aalto. Osa kunnista jää nimittäin nyt vielä selvittämään mahdollisuuksiaan, ja mukaan tulee varmasti joitakin uusiakin kuntia. Jatkoon vaikuttavat mm. kokemukset ensimmäisen aallon kuntien yhdistymisistä ja kuntien toimintaympäristössä olevien muutospaineiden realisoitumisesta. Yksi vaikuttaja tekijä on, miten muuttuva kuntarakenne vaikuttaa kuntien keskinäiseen kilpailutilanteeseen. Ja merkitystä on silläkin, kuinka paljon kunnista löytyy jatkossa yhteistä tahtoa ja poliittista yhteisymmärrystä.

Mustaakin mustempaa

Onpa ollut surullinen viikko. Jokelan järkyttävä joukkomurha on todella painanut mieltä alaspäin ja herättänyt monenlaisia ajatuksia. Nuoren surmaajan teko oli äärimmäisen raaka ja käsittämätön. Tarvitaan paljon tukea, jotta uhreiksi joutuneiden läheiset, Jokelan koulun oppilaat ja henkilökunta ja muut tapahtuneesta syvästi järkyttyneet saavat elämänsä taas tasapainoon.

Oman kouluni oppilaat ovat tuntuneet selviävän järkytyksestään kohtalaisen hyvin. Olen käynyt keskusteluja kasi- ja ysiluokkalaisten sekä lukiolaisten kanssa. Tragedia on herättänyt surua, pelkoa ja ahdistusta: voisiko tämä tapahtua myös meidän koulussamme. Siitä on kuitenkin hyvin nopeasti noussut toinen kysymys: mitä pitää tehdä, jotta tällaista ei tapahdu koskaan enää uudestaan? Nuoret luonnollisesti katsovat elämää eteenpäin. Koulussa Jokelasta haluttiin keskustella tietty aika, mutta oppilaista saattoi päätellä, että loputtomiin ei karmeuksia haluttu kaivella. Eikä se tietty jauhamisesta parane: sinne, missä ei jättisuurta ahdistusta koeta olevan, ei sitä tietenkään kannata ehdoin tahdoin tuoda.

Mahdollisuutta Jokelan kaltaisen tragedian toistumiseen ei voi kokonaan sulkea pois. Ihmisillä on aina mahdollisuus täydellisen yllättäviin ja järjettömiin tekoihin - sellaista kontrollia ei olekaan, millä kaikki mahdollinen voidaan sulkea pois. Oppilas voi seota, opettaja voi seota, vanhempi voi seota. Joku aivan ulkopuolinenkin voi tulla kouluun väkivaltaisena. Erityisesti niillä ihmisillä, jotka kääntyvät sisäänpäin eivätkä huuda tuskaansa ja hätäänsä ulospäin, on riski ajautua todellisuudesta irti olevaan maailmaan. Siellä mikä vaan voi olla mahdollista, sallittua ja tavoiteltavaa, ideoita löytyy internetistä loputtomiin.

Mitä sitten voi tehdä? Peruskouluoppilailta tulee nopeasti fiksu vastaus: on pidettävä ihmisistä huolta. Ketään ei saa jättää yksin. Niinhän se on: opettajilla on oltava aikaa huomioida oppilaitaan yksilöinä. Opettajien huomiota pitää riittää yksilöllisesti kaikille oppilaille, jotta havaitaan sekä ilon aiheet että murheet, vaikeudet ja mahdolliset riskit. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että opetusryhmät eivät saa olla liian suuria. Suuriin ryhmiin on aivan liian helppo kadota. Oppilashuoltohenkilöstö on myös tärkeää: kun havaitaan ongelmia tai vaikeuksia, on apua oltava saatavilla.

Kolmas tärkeä tekijä on kulttuurinen, ja siihen pystyvät myös oppilaat itse vaikuttamaan. Kuten kaikki muutkin. Pidetään huolta toinen toisistamme. Ketään ei pidä jättää yksin, sulkea yhteisön ulkopuolelle. Kaikki me olemme keskenämme erilaisia, ja sillä tapaa siis samanlaisia. Jokaisen voi hyväksyä sellaisena kuin hän on. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta toimeen pitää yrittää tulla. Viha on joutavanpäiväistä, useimmiten myös vahingollista. Ihminen on siitä merkillinen laji, että me tietysti synnymme oman lajimme edustajaksi, mutta inhimilliseksi ihmiseksi kasvetaan vasta toisten ihmisten kautta ja keskuudessa. Yksin jätetty tai jättäytynyt ihminen on aina jollakin tapaa vaaravyöhykkeellä.

Jokelan tilanteen ongelmallisuutta korostaa tietysti se, että mistään ei voi päätellä, että Pekka-Eric Auvinen olisi jotenkin jätetty yksin. Päinvastoin: julkisuudesta lukemani perusteella voi ennemminkin päätellä, että hän on jättäytynyt omaan todellisuuteensa omasta halustaan. Tällaista ihmistä voi olla hyvin vaikea auttaa, vaikka kyse olisi sairaudesta. Se on hyvin pelottavaa. Yrittää pitää silti.

Mitäpä muuta kuin murhetta? Töitä ja tietokatkoksia. Olen ollut irti bittimaailmasta, kun kotikoneen yhteys oli viikon poikki. Töissä ei juuri ehdi sähköposti- tai nettiasioita hoitamaan, enempi päivät menevät tilanteesta ja kohtaamisesta toiseen juostessa. Tämä jakso on ollut todella rankka. Anteeksi anteeksi kaikki, jotka olette lähettäneet sähköpostia tai soittaneet. Vuorokauden tunnit eivät kertakaikkiaan ole riittäneet vastaamiseen. Yritän lukea meilinne sitten joskus kolmen viikon päästä, jos ne ovat vielä silloin ajankohtaisia.

Tänään oli kaupunginvaltuuston kokous. Mustaa oli sekin: talous on läpikotaisin kuralla, mutta veroja ei saa nostaa, ja vihreät tuntuvat olevan ainoa ryhmä jota megavelkaantuminen huolettaa. Hävisimme veronkorotuksen äänin 58-9. Tulevien vuosien velkaantumista kuvaava käyrä kokoaa suorastaan erektiivisiin korkeuksiin, mutta valtuustokeskustelu ei tuottanut mitään varmuutta siitä, että taloutta tasapainottaviin toimenpiteisiin olisi todellista halua sitoutua. Halua ei löydy oikealta eikä vasemmalta. Sen enempää vasemmistoliitto kuin demaritkaan eivät halunneet kuullakaan veroprosentin korottamisesta, vaan mieltä ja kieltä poltteli esittää vielä lisää menoja kaupunginjohtajan ei vain runsaskätisen, vaan (taloustilanne huomioiden) suorastaan runsaudensarvisen budjetin päälle. Kokoomus taas alkoi syytellä meitä vihreitä, että me emme ole kuulemma esittäneet riittävän konkreetteja toimia talouden tasapainottamiseksi. Mielenkiintoinen väite, ottaen huomioon että talouden tasapainotuksen suhteen meillä vihreissä on olo ollut kuin huutavalla erämaassa. Kaupunginhallituksessa kokoomus on järjestelmällisesti torpannut vihreiden edustajien esitykset saattaa rahankäyttöä edes hieman aisoihin. Keskustelua kuunnellessa alkoi tuntua että olen kuin hourulaan vangittu. Tämä on tosi rankasti sanottu, mutta olen niin väsynyt tyhjiin puheisiin. Kaupunkilaisten on turha odottaa, että tämä valtuusto a) pystyy tekemään, b) ymmärtää tehdä ja c) edes välittää tehdä yhtään mitään kaupungin raunioituvalle taloudelle, sanoo juuri nyt minun turhautunut tunnetilani. Viis tulevista palveluiden käyttäjäsukupolvista, meidän jälkeemme jää iloisen savuavat rauniot. Kepeät mullat vaan kotikaupungille! Kuka muuten haluaa lähteä ehdolle kunnallisvaaleihin?

Toivottavasti huomenna on parempi päivä, ja jaksan taas suhtautua rakentavammin suurten puolueiden pieniin yrityksenpoikasiin ja kauniin tyhjäpäisiin puheisiin. Sitä odotellessa: hyvää yötä.

PS. Kokouksen jälkeen vitsailimme, että tarkastuslautakuntakin voisi tehdä ensimmäisen "opintomatkansa". Kohdekin olisi jo selvillä: Karkkila. Miten ne lähtivätkään ryömimään sieltä pohjalta kohti kajastavaa valoa?

Silakkamarkkinoiden pimeä puoli

Silakkamarkkinat - aah! Tiedättehän: kalan tuoksua, savun ja tervan hajua. Lämpimiin villamyssyihin ja paksuihin toppatakkeihin puheutuneita punaposkisia myyjiä kojuissaan. Tungosta väkijoukossa Aurajoen rantapenkoilla. Maustekalaa tyrnituotteita omenoita loimulohta katajaa savukalaa käsitöitä ruokakojuja hassuja lakkeja suppilovahveroita kristallidödöjä maustepusseja kaiken maailman tilpehööriä.

Sunnuntai-iltana mennessäni vihreiden valtuustoryhmän kokoukseen kohtasin silakkamarkkinoiden pimeän puolen. Hetken jo ihmettelin, että miten tästä ikinä pääsee yli. Mutta sitten ymmärsin, että kuten kaikki muutkin vuoret, myös jätevuoret on helpointa kiertää. Pääsin sisään, ja kokousta pitäessämme tuli ahnas jäteauto, joka rouskutti todellisuuden pois silmistämme ja tietoisuudestamme.

Vaan jotain tallentui kameraan: silakkamarkkinoiden valkoinen pimeä puoli, takapihan täydeltä. Katsokaa ja kauhistukaa.
PS. Lauantaina minulla oli ilo vierailla Peppi Pitkätossun kahvikutsuilla. Kiitos, Peppi, hauskoista kutsuista! Nauroin ripsarit silmistäni. Ja kiitos ja onnea, Turun Nuori Teatteri, 35v! Makeaa menestystä myös jatkossa.

Matkamuisto Helsingistä

Kävin kokouksen jälkeen Akateemisessa, ja matkalla sieltä Kampin bussiterminaaliin törmäsin melkein itseeni. Ja mieheeni. Joku taiteilija, jonka nimeä en ehtinyt kiireessä katsomaan, oli tehnyt taidetta vanhoista puunrungoista. Ja ketähän tämä taide oikein muistuttaa? Olemmeko me jokin arkkityyppipariskunta??? Vau.

Huonoja päätöksiä ja rahapulaa

Terveiset Kuntaliitosta. Vietän täällä taukoa Kuntaliiton hallituksen informaatio-osuuden ja varsinaisen kokouksen välissä, ja nyt on hetki aikaa kommentoida maailman menoa.

Maailmalta kuuluu kurjia uutisia. Olemme saaneet tällä viikolla lukea, miten ilmastonmuutos uhkaa kiihtyä, koska metsien ja valtamerien hiilidioksidinielut eivät enää sido hiilidioksidia entiseen malliin. Lisäksi talouskasvu on kasvattanut ilmakehän hiilidioksipitoituutta vuodesta 2000 yli kolmanneksen ennakoitua nopeammin. Kaliforniassa on tuskailtu pitkäaikaisesta kuivuudesta seuranneiden laajojen metsäpalojen kanssa. Liki miljoona ihmistä jouduttiin evakuoimaan ja monelta paloi koti alta. Samaan aikaan vesi on monin paikoin loppumassa maan kaakkoisissa osavaltioissa. Kannattaisiko vihdoin ryhtyä todellisiin toimiin ilmastonmuutoksen hidastamiseksi?

EU:n piti kyllä ryhtyä.Vuosikausia on puhuttu siitä, miten autoteollisuudelle tullaan asettamaan tiukat päästörajat uusille autoille, jotta saamme edistettyä autoteollisuuden kehittymistä ilmaston kannalta kestävämpään suuntaan. Vaan annas olla kun tuli päätösten aika: joku muu kuin maailman kaikkien ihmisten etu olikin yhtäkkiä tärkeämpi, ja ilmastotavoitteet vesitettiin pahemman kerran. Vesitys tapahtui keskusta-oikeiston toimesta.

Kannattaa lukea kokonaisuudessaan meppi Satu Hassin tiedote asiasta. Siinä todetaan mm. seuraavaa:

• Euroopan parlamentti otti tänään kantaa autojen hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseen. Päätös vesitti päästörajan 120 g/km, jota on jo yli kymmenen vuotta pidetty autoteollisuuden tavoitteena vuodelle 2012. Parlamentti nosti päästörajaa arvoon 125 g/km ja antoi kolme vuotta lisäaikaa. Tämänpäiväinen päätös ei ollut vielä varsinainen lainsäädäntöpäätös, se oli parlamentin kannanotto lakiesitykseen, jota komissio valmistelee.
• "Päätös löi korville kaikkia kauniita ilmastopuheita", totesi Hassi. "Nykyisin melkein kaikki puolueet esiintyvät suurina ilmaston ystävinä. Valitettavasti tämä tuppaa unohtumaan heti, kun tulee kyse konkreettisesta lainsäädännöstä".
• Jo vuonna 1995 Euroopan autoteollisuus lupasi alentaa uusien autojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt arvoon 120 g/km. 1998 solmitulla vapaaehtoisella sopimuksella autoteollisuus lupasi välivaiheena alentaa uusien autojen päästöt arvoon 140 g/km vuoteen 2008. On käynyt ilmeiseksi, että autoteollisuus ei toteuta sitoumustaan, koska uusien autojen keskimääräiset päästöt ovat nyt 160 g/km. Juuri siksi komissio valmistelee lainsäädäntöä. Keväällä komissio nosti vuodelle 2012 suunniteltua alkuperäistä 120g/km rajaa 130 grammaan kilometriltä. Tätä perusteltiin sillä, että polttoaineen elinkaaren hiilidioksidipäästöjä vähennetään siten, että se vastaa 10 g/km päästövähennystä. "On todella valitettavaa, että autojen hiilidioksidipäästöraja vesittyy joka askeleella", Hassi paheksui. "Ensin komissio lievensi vuoden 2012 päästörajaa ja tänään parlamentti vielä venytti määräaikaa kolmella vuodella."
• Henkilöautot aiheuttavat 12 % EU:n hiilidioksidipäästöistä. Liikenteen päästöt kasvavat nopeammin kuin minkään muun sektorin. "On turhaa puhetta väittää, että autojen päästöjen vähentäminen olisi teknisesti mahdotonta. Kaupoissa on jo tarjolla monia automalleja, joiden päästöt alittavat 120 g/km rajan. Myös hybriditekniikalla polttoaineen kulutusta - ja samalla hiilidioksidipäästöjä - voidaan vähentää noin kolmanneksella", totesi Hassi.

Niinpä. Lohduttoman masentavaa.

Yhtä masentavalta näyttää Turun kaupungin talous. Maanantaina oli kaupunginvaltuuston kokous, jossa oli määrä päättää veroprosenteista. Päättämättä jäi, ei ollut oikein eväitä kun ei ollut mitään tietoa siitä, mikä on kaupunginjohtaja Pukkisen "keskustelupapereiden" tuoma pohja veroprosentille. Kyllä kai tulot pitäisi pystyä päättämään menotarpeen mukaan, joten olisi hyvä olla perillä todellisesta menotarpeesta. Veroprosentit palautuivat uuteen valmisteluun yksimielisesti, demarien esityksestä. Ihan järkevä päätös, olen tyytyväinen siihen että demarit esittivät palauttamista. Meillä olisi ollut valmius päättää yhden prosentin korotuksesta kunnallisveroon, mutta harkinta-aika sopii aivan mainiosti. Jos tätä kautta saamme Pukkisen "keskustelupaperit" keskusteluun ja päätöksentekoon, niin hyvä näin.

Omassa puheenvuorossani sanoin luullakseni jotain seuraavan sisältöistä, vaikkakin eri sanoilla:

• Aloitin siteeraamalla Kuntalain 65 §:n 3. momenttia: Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus). Tämä koskee tietysti myös Turkua.
• Puhuin siitä, että vaikka valtuustossa moni oli puheenvuorossaan korostanut, miten hyvinä aikoina ja nykyisen kaltaisessa suhdannetilanteessa ei pidä nostaa veroja, ei hyvinä aikoina ja tällaisilla verotulojen kasvuprosenteilla pidä myöskään tehdä sellaista velkaa kuin me nyt teemme. Turku on kohta kaulaansa myöten veloissa, ja sen on yhtä huono vetovoimatekijä Turulle kuin naapurikuntia korkeampi veroprosentti. Hyvinä aikoina otetun velan huono puoli on, että ne pitää maksaa takaisin, mahdollisesti peräti huonompina aikoina, ja korot kanssa.
• Veroprosentin nostaminen ei kuitenkaan ole minkään sortin ratkaisu Turun talousongelmiin. Ne ovat rakenteellisia, eikä niihin voi ratkaista muuta kuin rakenteisiin puuttumalla. Ja niihin on aivan pakko puuttua. Mutta lisävelkaantuminen voitaisiin estää veronkorotuksella.
• Ihmettelin, miksi kaupunginjohtajan "keskustelupapereita" ei jaettu valtuutetuille listan mukana. Niissä kun kuulemma piilee budjetin pohja. Miksi meitä valtuutettuja ei informoida asiasta kaupungin ylimpinä päättäjinä?
• Kaupunginjohtaja Pukkisen keskustelupaperi voi sisältää aivan hyviä ja tarpeellisia toimia, mutta niistä olisi pitänyt keskustella ja päättää jo viime keväänä, jotta nyt olisi voitu luotettavasti rakentaa budjetti sovitun talousohjelman varaan. (Ylipäätään moni harmitteli valtuustossa sitä, että vuoden 2007 talousarvion käsittelyn yhteydessä päätettyä talousryhmää ei ole perustettu. Syynähän oli se, että demarit jättäytyivät perustamisesta pois. Kaupunginhallitus kohdensi siinä tilanteessa tehtävän kaupunginjohtajalle, joka toi sitten esityksensä keskusteluun nyt. Vasta nyt.)
• Lisäksi Pukkisen 31 miljoonan euron alijäämäbudjetista puuttuvat terveydenhuollon palkankorotukset ja mm. sairaanhoitopiirin vuodesta toiseen toistuva runsas budjettiylitys, joten mikä tulee olemaan todellinen alijäämä 2008? 50 miljoonaa euroa? Se on pitkälti yli 2 veroprosenttia!
• Kyselin myös, miksi kaupunki ei ole asettanut sosiaali- ja terveystoimen yhdistämiselle mitään taloudellisia tavoitteita. Juuri näillä sektoreilla on ylivoimaisesti suurin taloudellinen merkitys, ja uudistukselle on vahva tarve sekä toiminnallisesti että taloudellisesti. Vaan sen tavoitteet puuttuvat, ja sen mukana kaikki. En saanut kysykseeni julkista vastausta.

Kotoutumisseminaarissa

Perjantai on kulunut Helsingissä. Puolen päivän jälkeen alkoi eduskunnan auditoriossa maahanmuuttajien kotoutumista käsittelevä seminaari. Seminaari oli osa puolueen kotoutumispoliittisen ohjelman valmistelutyötä.

Seminaarissa tuli esiin monia mielenkiintoisia näkökantoja. Kanadan toimintamallit ja -ohjelmat maahanmuuttajien vastaanottamisessa ja kotouttamisessa olivat varsin mielenkiintoisia. Tavoitteena on integraatio ja maahantulijoista saakin kansalaisuuden peräti 84 %. Kotouttamisohjelmat tavoittavat maahanmuuttajat jo ennen kuin heistä tulee maahanmuuttajia, eli lähtömaissaan. Maahantulijat ovat sekoitus työperäistä ja humanitaarista maahanmuuttoa. Kanadalaiset korostavat sitä, että kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi, jo maassa olevien ja "kantakanadalaistenkin" pitää oppia uutta ja sopeutua muuttuvaan Kanadaan.

Yksi kotoutumisen keskeinen työväline on vapaaehtoisten auttajien verkosto. He ovat koulutettuja auttajia, jotka opastavat mm. uuteen asumiseen, palveluihin, kieleen ja kontakteihin. Tätä voisi soveltaa meillekin.

Suomen kotouttamislakia kritisoitiin vanhentuneeksi. Aikanaan laki oli edistyksellinen, mutta nykyään siihen liittyy monia maahanmuuttajien elämää hankaloittavia ongelmia. Laki syrjii heitä, jotka ovat asuneet maassa kauemmin kuin kolme vuotta. Laki ei myöskään huomioi avioliiton tai työn perässä maahan tulleita, vaan he jäävät kotoutumispalveluiden ulkopuolelle. Toimimatonta on sekin, että maahanmuuttajat otetaan huomioon vain yksilöinä, ei perheiden ja yhteisöjen jäseninä, mikä kuitenkin on monessa kulttuurissa ensisijainen olemisen ja elämisen malli. Kielenopetus on Suomessa epäonnistunut: kunnat eivät tarjoa riittävästi opetusta eri ryhmille, ja samoihin ryhmiin on sijoitettu aivan liian erilaisilla valmiuksilla varustettuja ihmisiä. Helsinki mainittiin esimerkkinä: taannoin aloittaneella kielikurssilla oli 20 paikkaa, mutta kurssille ilmoittautuneita oli yli 120 kielenopetusta tarvitsevaa. Samanlaisia ongelmia on kuitenkin ympäri maan.

Epäonnistumisiin listattiin kotoutumisen yksisuuntaisuus: maahanmuuttajat velvoitetaan kyllä kotoutumaan, mutta ympäröivän yhteiskunnan osuus unohdetaan. Kuten kanadalaiset korostavat: kyse on kaksisuuntaisesta prosessista. Kotoutuminen ei toimi, vaikka kotoutuja on valmis kotoutumaan, jos ympäröivä yhteiskunta pitää hänet loitolla. Suurta huolta kannettiin toisen polven "maahanmuuttajista", joita asiallisuuden nimissä on syytä kutsua (uus)suomalaisiksi. Näillä nuorilla on sopeutumisvaikeuksia, he ovat helposti mihinkään kuulumattomia kahden maailman ihmisiä. Maahanmuuttajia ei myöskään pidä nähdä homogeenisena ryhmänä, eikä edes uskonnollisia ryhmiä kuten vaikkapa muslimeia, vaan on tunnistettava yksilöiden ja yksittäisten ryhmien tarpeet ja vastattava niihin.

Sama pätee kouluopetukseen: koulussakaan maahanmuuttajalapsia ja nuoria ei voi nähdä yhtenä ryhmänä, jonka tarpeisiin vastataan yhdellä toimintamallilla. Koulu ja opettajat eivät tiedä kaikkea, vaikka koulua perinteisesti pidetäänkin tietämisen erikoisinstituutiona. Maahanmuuttajaoppilaiden tarpeita on kuultava ja kuunneltava, siten ehkä opitaan enemmän asioita kuin perinteisen hieman besserwissermäisen tietämisen kautta.

Erityisen tärkeinä hyvin toimivien monikulttuuristen koulujen edellytyksinä mainittiin seuraavaa:

• kohtuulliset opetusryhmien koot
• tehokas, kehittyvä ja yksilölliset tarpeet huomioiva suomi toisena kielenä -opetus
• kaikki opettajat ovat suomi toisena -kielenä -opettajia, tämä edellyttää myös tarvittavaa osaamista
• oppimateriaalien on kehittyvä vastaamaan monikulttuurisen Suomen todellisuutta ja tarpeita
• opettajien täydennyskoulutus ja monikulttuuristen opettajien rekrytointi
• eriyttäminen, ei eristäminen: esimerkiksi kieliongelmat eivät ole syy siirtää oppilasta toiseen kouluun tai erityisopetukseen
• arviointikäytäntöjen monipuolistaminen
• yleinen kulttuuritietouden lisääminen
• yhteistyö kotien kanssa on myönteinen haaste, ja vanhempien suomen kielen oppiminen on tärkeää koulun ja kodin yhteisyön toimivuuden helpottamiseksi
• monikulttuurisen koulun talous edellyttää täsmäresursointia
  

Esille tuli toki myös paljon paljon muuta tärkeää ja mielenkiintoista. Katsotaan, mitä keskusteluista siivilöityy puolueen tulevaan kotoutumisohjelmaan, jonka työstäminen jatkuu nyt seminaarin jälkeen taas kerran astetta valppaampana. Iso kiitos mainioille seminaarialustajillemme!

Seminaarin jälkeen oli vuorossa puoluehallituksen kokous. Kokous hyväksyi kannanoton, sen voi tsekata huomenna puolueen kotisivuilta.

Oikean tien etsintää

Mitä? Eikö täällä ole mitään elämää? Eikö tätä blogia päivitä kukaan?

Ei, eipä ole tainnut päivittää. Olen ollut läkähtyä työtaakkani alle, joten blogi on jäänyt toisarvoiseen asemaan. Koulussa jakson vaihtuminen teetti valtavasti töitä sekä kokeita korjatessa että uusia kursseja suunnitellessa. Pärjäilin pari viikkoa neljän viiden tunnin yöunilla. Tervettä se ei ole, mutta joskus vaan on pakko. Tämä viikko on ollut syyslomaa - siis ihan koko viikko meidän koulussamme - mutta päivät ovat kirjoittamisen sijaan kuluneet edellisten viikkojen rasituksista toipumiseen, kodin kunnostamiseen ja tarkastuslautakunnan kokouksiin. Vaan yritetäänpä nyt hieman päivittää tapahtumia.

Edellisen bloggauksen jälkeen on työn eli oppituntien, valmistelun, harjoittelijoiden ohjaamisen ja muiden kouluhommien lisäksi ollut vuorossa seuraavaa:

• 30.9. vihreiden valtuustoryhmän budjettiseminaari, joka kesti koko armaan sunnuntain, ja sen päälle valtuustoryhmän kokous


• 1.10. koulun Innotiimin kokous, minut valittiin tiimin vetäjäksi


• 2.10. tarkastuslautakunnan kokous


• uusien opetusharjoittelijoiden ensimmäiset harjoitustunnit


• Keskon juhlat kaupunginteatterissa Föribeatin merkeissä


• 6.10. lauantaityöpäivä Norssin päivän ja ratkaisukeskeisyyden merkeissä ja sen jälkeen vielä puolikas veso-päivä


• 7.10. käynti Kirjamessuilla


• 8.10. Varsinais-Suomen maahanmuuttopoliittisen ohjelman julkaisuseminaari


• 8.10 eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäen visiitti koulullamme - Anni pyysi saada tulla tutustumaan monikulttuuriseen kouluumme ja järjestin hänelle vierailun


• 8.10. Norssin kasiluokkien vanhempainilta - syy siihen, miksi en ollut tuona iltana kaupunginvaltuuston kokouksessa. Olen tänä lukuvuonna 8-luokan luokanohjaaja.


• 11.10. luento yli 50:lle kuntatarkastajalle Turun tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ominaisuudessa Kuntatarkastajat ry:n syyspäivillä. Puhuin Turun ajankohtaisuutisten lisäksi siitä, miten ilmastonmuutos koskettaa myös kuntien tarkastustointa. En tiedä, onko kukaan pohtinut aihetta aiemmin, mutta vastaanotto oli hyvä!


• 12.10 meppi Satu Hassin vierailu Norssin lukiolaisia tapaamassa. Aika hyvin, meillä on tänä syksynä käynyt jo kaksi meppiä: Hassi ja Stubb!


• 13.10 Osaava Nainen -messupäivystys


• 14.10. valtuustoryhmän kokous
  
• 16.10. Kemiran ex-hallintoneuvoston päätösillallinen. Hallintoneuvosto lakkautettiin yhtiökokouksessa 4.10. valtion myytyä suuren määrän Kemiran osakkeita.


• lisäksi yhteensä kuusi tarkastuslautakunnan tarkastuskäyntiä ja työryhmäkokousta, a´noin 2 tuntia


• ynnä rutosti opetusta, nyt alkoi vuoden rankin jakso.

Ilmankos olen ollut kohtalaisen kiireinen. Niin kiireinen, että yhä usemmin tulee pohdittua, onko tässä yhtään mitään järkeä. Saa nähdä, mihin pohdinta johtaa.

Liitän tähän kuvan Norssin päivän ohjelmasta, jossa näytelmän kautta työstettiin sitä, mitä on ratkaisukeskeinen lähestysmistapa. Ei-niin-ratkaisukeskeistä kommunikaatiota esittivät rooleissaan oppilaiden äiti-, isä- ja kaksoistyttöroolien ohella myös kuviksen ope Hanna (lippalakkipäinen perheen poika), psykologi Petri (huivipäinen mummo) ja rehtori Annika (karvainen koira).

Samoille viikoille osui myös Turun johtamiskriisin pulpahtaminen julkisuuteen inhan finnin lailla punoittavana ja märkivänä. Siitä Norssissa lapsille peräänkuulutetusta ratkaisukeskeisyydestä kun ei ole kaupungin johdossa näkynyt jälkeäkään. Julkitulo ei ollut yllätys, johdon ongelmista ovat tienneet kaikki ne, jotka nyt ylipäätään ovat olleet asioista hyvin informoituja. Ja nekin, jotka eivät ole, ovat voineet tehdä johtopäätöksiä johdon toimivuudesta valtuuston höyhentä kevyemmistä esityslistoista. Eri asia sitten on, kuinka vakavasti ristiriidat ja aikaansaamattomuus on otettu. Meillä vihreissä kyllä on otettu, olemme useasti puineet asiaa ryhmässämme ja jo pitkään pyrkineet kaupunginhallitusjäsentemme kautta saamaan ryhtiä toimintaan ja asioiden valmisteluun. Mutta vähän se on ollut samanlaista kuin saippuapalan puristelu: mitä lujemmin puristat, sitä vikkelämmin luistetaan karkuun mihin tahansa suuntaan.

Kriisistä uutisoi kolmisen viikkoa sitten ensimmäisenä Åbo Underrättelser. Käsittelimme silloin jälleen kerran asiaa ryhmässä, ja päätimme, että vihreiden kaupunginhallitusedustajien on otettava tilanne puheeksi maanantaina kaupunginhallituksessa ja kivenkovaan vaadittava toimenpiteitä. Näin myös tapahtui: sekä Pauliina de Anna että Mika Helva olivat kuulemma käyttäneet asiasta tiukat puheenvuorot. Siihen se kai olisi sitten suunnilleen jäänytkin, ellei asia olisi Helsingin Sanomien ja myös Turun Sanomien kautta noussut valtakunnan uutiseksi viikon mittaan. Vihdoin alkoi tapahtua, ja olen ilokseni pannut nyt merkille, että kaupunginhallitus puheenjohtajistonsa kautta on vihdoin ottanut ylimpään virkamiesjohtoon sen tiukan otteen, mikä olisi pitänyt ottaa jo ajat sitten. Olen hyvin tyytyväinen siihen, miten vihreiden edustaja, kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja de Anna on asiassa toiminut: selväjärkinen ja pätevä nainen on totisesti lunastanut paikkansa. Sopii vain toivoa, että muu kaupunginhallitus suhtautuu tilanteeseen yhtä vakavasti, sillä vakavaa tämä on.

Turku ei todellakaan olisi sen enempää tarvinnut kuin ansainnutkaan tätä johtamiskriisiä jo päälle kaatuvan talouskriisin lisäksi. Ja mitä vetoa, että kun tilanne on näin vakava, Turun poliittinen kulttuuri onnistuu kehittämään tästä vielä poliittisenkin kriisin? No, näin syvällä kun ollaan, ei pohjalle voi olla enää kovin pitkä matka, ja sieltä on sitten tie vain ylöspäin. Ei kai tässä muullakaan voi itseään lohduttaa.

Kriisissä ovat syytökset sinkoilleet vähän joka johtajan suuntaan. Minulla on se käsitys, että moni syytös pitää kohtuullisesti kutinsa. On totta (ja täydellisen älyvapaata), että Turun korkein virkamiesjohto ei ole keskustellut riittävästi keskenään, ei koordinoinut tai informoinut asioita riittävästi eikä sopinut yhteisistä toimintalinjoista. On totta, että ihmissuhteet ovat solmussa kun joukkoon mahtuu vetäytyviä, lörppöjä, kärjekkäitä ja itsevaltaisia toimintatapoja. On totta, että kaupunginjohtaja ei ole käyttänyt riittävästi aikaa johtamiensa ihmisten tapaamiseen - siis johtamiseen. Esimerkiksi virastopäälliköitä hän ei ole oikein joutanut tapaamaan, joskin tilanteeseen on sentään tullut alkuun verrattuna parannusta. Tilaisuuksia on kuitenkin yhä kritisoitu turhan yksisuuntaisiksi.

En ymmärrä kaupunginjohtaja Pukkisen johtamistyyliä, en pidä sitä hyvänä eivätkä tulokset vakuuta. Mutta en myöskään ymmärrä tai hyväksy apulaiskaupunginjohtajiemme toimintaa. Mistä tulemme siihen, että syyllisiä on turha etsiä eikä kenelläkään ole varaa ensimmäisen kiven heittämiseen. Kaikissa on niin paljon vikaa, padoilla ja kattiloilla on kaikilla niin mustat kyljet, että on parasta keskittyä ratkaisujen löytämiseen. On jokseenkin sama, mitä johtavat virkamiehemme ajattelevat toisistaan persoonina. Heidän kuuluu pitää moiset mölyt mahassaan. Varmaa on, että heistä jokaisella on sellainen asema ja sellainen palkka, että tykkääminen tai ei-tykkääminen ei käy perusteeksi toiminnalle. Aateluus velvoittaa: korkeissa asemissa on hoidettava tehtävät ja etsittävä ratkaisut niiden vaikeusasteesta riippumatta, vetäytyminen tai kiukuttelu eivät ole sallittuja vaihtoehtoja.

Tavallaan on helpottavaa, että kriisi tuli ilmi, vaikka kaupungin maineen puolesta olenkin asiasta varsin pahoillani. Johtajien kuherruskaudet ovat nyt peruuttamattomasti ohi, ja myös kaupunginjohtaja Pukkisen toiminta on vastedes alisteinen kritiikille. Kaupungin talouden syöksykierteen seuraaminen kertoo, kuinka välttämätöntä kritiikki on. Tätä menoa olemme suunnilleen kolmessa vuodessa käyttäneet kaikki kertyneet ylijäämät ja Turku siirtyy kattamattomien alijäämien tilanteeseen - siis kriisikunnaksi. Ja mitä tekee tässä tilanteessa kaupunginjohtaja? Ei yhtään mitään pitkään pitkään aikaan, jos seuraa kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen esityslistoja. Ja sitten, kun kritiikkiä alkaa tulla, esitellään 31 miljoonaa euroa alijäämäinen talousarvio ynnä "talousohjelma". Mikäpä siinä, jos talousohjelma olisi valmisteltu esimerkiksi jo viime keväänä, sen toteuttamiseen olisi sitoutettu niin poliittinen enemmistö kuin virkamieskuntakin ja toimenpiteiden toteutumisesta olisi riittävä varmuus. Monet esitetyistä toimenpiteistä ovat järkeviä - tilanteen vakavuus huomioiden. Vaan kun ei. Ohjelma on tuotu julkisuuteen otsikolla "keskustelupaperi", mutta tähän mennessä se ei minun tietääkseni ole ollut edes sitä. Ohjelmasta ei ole keskusteltu laajemmalti edes keskusjohdossa.

Voin tietty olla nyt väärässäkin, mutta minulla on se käsitys ja suuri pelko, että ohjelman taakse ei ole sitoutettu yhtään ketään. Miten sen varaan voi sitten tässä taloustilanteessa esittää 31 miljoonaa euroa alijäämäisen budjetin? Jossa ei ole vielä edes mukana hoitoalan palkankorotuksia, eikä kaikkia muitakaan? On erittäin todennäköistä, että tällä menolla alijäämäksi muodostuu ensi vuonna 50 miljoonaa euroa, eikä se välttämättä edes riitä. 50 miljoonan euron alijäämän kattaminen tarkoittaisi nykyisellä verokertymällä suunnilleen 2,5 prosentin korotusta kunnallisveroon! Vaan veronkorotuksesta puhuminen on niin kaupunginjohtajan kuin muidenkin puolueiden mielestä hulluutta - siihen kuulemma Turku kaatuisi. Eikö täällä enää kenelläkään ole mitään suhteellisuudentajua?!!! Millä nämä nyt kertyvät velat maksetaan takaisin tulevaisuudessa? Jolloin väestö on vieläkin vanhempaa, ja enemmän palveluja tarvitsevaa, eikä talouskaan tuota ehkä samaan malliin veroeuroja. Aaaaaargh!

Turun poliittisten puolueiden tulisi nyt viimeistään kyetä osoittamaan poliittista johtajuutta ja vastuuta, ja laatia yhdessä virkamiesjohdon kanssa talousohjelma, jonka toteuttamiseen sitoudutaan ihan oikeasti. Kyse on kaupungin pelastamisesta. Sellaisiin temppuihin, joilla demarit St. Olofskolania verukkeena käyttäen luikertelivat itsensä irti vuoden 2007 talousarvion käsittelyn yhteydessä päätetystä ns. "viisaiden ryhmästä", jonka piti etsiä keinot talouden tasapainottamiseen, ei millään vastuullisella ryhmällä voi olla enää varaa. Jos joku moista yrittää, on muiden tehtävä asian todellinen laita selväksi äänestäjille. Vastuun on oltava yhteinen, sillä tarvittavat ratkaisut eivät ole helppoja eivätkä keveitä kantaa. Mutta emme me voi elää niinkään, että syömme tänään leivän tulevien palveluita yhtä lailla tarvitsevien ikäpolvien suusta.

Kuulumisia Tampereelta, Madridista ja talon alta

Terveisiä Tampereelta ja Madridista, tässä järjestyksessä. Edellinen viikonloppu kului entisessä kotikaupungissa Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa. Perjantaina oli puoluehallitus ja lauantaista sunnuntaihin kokousti tuore valtuuskunta ensimmäistä kertaa nykyisessä kokoonpanossaan.


Kokous meni mukavasti, ainakin näin puheenjohtajan näkövinkkelistä. Uusi valtuuskunta tuntui löytävän helposti roolinsa ajankohtaisen ja periaatteellisen poliittisen keskustelun areenana, vihreiden linjausten tekijänä ja poliittisen ohjelmatyön tyyssijana. Porukalla on erinomainen kyky käydä monipuolista keskustelua. Suureksi ilokseni myös valtuuskunnan uudet jäsenet tuntuivat löytävän keskusteluareenalta tilaa omalle puheelleen, koska niin monet uudet jäsenet ja varajäsenet käyttivät puheenvuoroja. Hienoa, meidän on helppo jatkaa antoisaa valtuuskuntatyöskentelyä, kun moni jäi ilolla odottamaan seuraavaa kokousta! Kiitos valtuuskunnan jäsenille, kansanedustajille, ministeri-Tarjalle, meppi-Satulle, puoluetoimiston väellä, paikalle saapuneille muille vihreille ja kaikille erinomaisille alustajillemme!

Asialistalla oli poliittisen keskustelun ohella vihreää Eurooppa-politiikkaa, kotoutumispolitiikkaa, kansainvälistä kriisinhallintaa ja keskustelua uuden valtuuskunnan työsuunnitelmasta. Poliittista keskustelua alustivat Tarja Cronberg (tiedote) ja Anni Sinnemäki (tiedote). Europarlamentissa tapahtuvaa lobbausta koskevan Satu Hassin tiedotteen löydät täältä. Pekka Haaviston mainiota puhetta en nyt netistä löytänyt, mutta linkitetään, jos se nettiin ilmaantuu.

Kotoutumispolitiikkakeskustelu liittyi puolueessa meneillään olevaan kotoutumispoliittisen ohjelman työstämiseen. Erinomaisen alustuspuheenvuoron käytti ENAR (European Network Against Racism) - Finlandin puheenjohtaja Ali Qassim. Qassimin puheen jälkeen asiaa kommenoitavat omista riveistämme ikioma turkulainen kaupunginvaltuutettumme Roda Hassan ja oulunsalolainen kunnanvaltuutettu Latekoe Lawson. Eduskuntaryhmän puolelta aiheesta alusti Anni Sinnemäki.

Valtuuskuntamme jäsen ja turkulainen kaupunginvaltuutettu Elina Rantanen on kirjoittanut blogiinsa kokouksesta raportin, joten Madridin uutisten pukatessa päälle tyydyn nyt vain ohjaamaan lisätiedonjanoiset Elinan tiedon lähteelle. Kiitos, Elina!

Maanantaina iltapäivällä oli edessä lähtö Madridiin maakuntahallituksen matkaan. Lennot olivat myöhässä, joten saavuimme perille vasta lähellä puoltayötä. Tavoitteenamme oli mennä tutustumaan espanjalaisten aluekehitystyöhön, ja saimmekin siitä kolmen päivän rautaisannoksen. Espanjalaiset ovat tehneet paljon työtä (ja paljolla EU-rahalla) maansa nostamiseksi ylös köyhyydestä, ja he ovat myös onnistuneet ponnisteluissaan. Kuten tällaisilla matkoilla yleensä, tälläkin kertaa tutuksi tulivat lähinnä luento- ja kokoussalit. Iltaohjelma antoi sentään hieman maistiaisia siitä, että Madridissa on muutakin elämää kuin hallintoa.

Tiistai alkoi vierailulla Suomen suurlähetystöön. Suurlähettiläs Maija Lähteenmäki ja Finpron Etelä-Euroopan maajohtaja ja kaupallinen neuvos Tapani Lankinen preppasivat meille mainot perustiedot. Preppauksen jälkeen olimme valmiit siirtymään Espanjan talous- ja valtiovarainministeriöön, jossa saimme erinomaisen ja laajan katsauksen Espanjan alue- ja innovaatipolitiikkaan. Meikäläisittäin myöhäisen ja espanjalaisittain normaalin lounaan (klo 14.30-15.30) jälkeen siirryimme vielä kahdeksi ja puoleksi tunniksi Madridin autonomisen alueen hallintoon. Espanjassa on nimittäin erittäin vahva väliportaan hallinto - tai kuten Lankinen asiaa kuvasi: Espanjassa on 17 "ahvenanmaata". Aluehallinnon esitysten piti päättyä täsmällisesti, sillä paikalle oli tulossa peräti 6,5 miljoonan asukkaan Madridin autonomisen alueen varapääministeri, mikä oli selvästikin mediatapaus. Vastaanoton ja kolmen pitkän luennon jälkeen oli jo tarve päästä hetkiseksi lepäämään hotelliin, kunnes lähdimme iltaruokailulle ravintolaan, jossa aterian jälkeen sai katsella aikas taidokasta flamencoesitystä. Ja sitten hotlaan nukkumaan, jotta jaksoi seuraavan päivän luennot.

Keskiviikko alkoi vierailulla senaattiin eli parlamentin ylähuoneeseen. Olimme senaatin autonomisten alueiden valiokunnan vieraana. Parituntisen alustuksen ja keskustelun jälkeen meille näytettiin hieman taloa: aivan upeaa senaatin vanhaa istuntosalia (nykyisin lähinnä juhlaistuntokäytössä) ja entisen luostarin sisäpihasta tehtyä senaatin kirjastoa. Vau! Lounaalta siirryimme Madridin kaupungin vieraiksi. Meille esiteltiin yli kolmen tunnin ajan madridilaista kehittämistoimintaa, talous- ja työllisyyskysymyksiä, EU-rahoituksen käyttöä, innovaatiopolitiikkaa ja Madridin kaupungin tavoitteita ja haasteita. Sitten oli taas vuorossa tarpeellinen lepohetki ennen illallista brasilialaisessa ravintolassa, joka muistutti oikeastaan hyvin varusteltua ruotsinlaivan noutoruokapöytää.

Torstaiaamuksi Finpro oli järjestänyt meille kiertokäynnin Madridissa toimivaan suomalaisyritykseen eri Uponoriin. Kävimme putkitehtaalla ja meille esiteltiin tehtaan toiminnan lisäksi kertomus siitä, miten Uponor on parin vuosikymmenen työllä onnistunut saavuttamaan Espanjassa vahvan markkina-aseman. Ja todellakin: aivan omatoimisesti bongasimme Uponorin lattialämmitysmainoksia mm. madridilaisten bussien kyljistä. Uponor ja Finpron väki toivottivat lämpimästi suomalaiset ja varsinaissuomalaiset yritykset tervetulleiksi Espanjaan - kyseessä kun on voimakkaasti kasvavat markkinat.

Uponor-vierailun jälkeen oli vuorossa virallisen ohjelman viimeinen etappi eli kulttuuripläjäys: puolentoista tunnin tiivis kierros kuuluisassa Museo del Pradossa. Saimme hienon katsauksen El Gregon, Velázquezin ja Goyan elämäntöihin. Muuhun ei aika sitten riittänytkään, mutta ei sen niin väliä, koska katsaukset näiden kolmen herran tuotantoon olivat paitsi kattavia myös äärimmäisen innostavia, eikä vähiten hyvän suomalaisoppaan ansiosta. Myöhäisen lounaan jälkeinen iltapäivä ja ilta oli varattu vapaa-aikaan.

Kävin hieman shoppailemassa hotellin läheisyydessä olevalla kävelykatualueella. Sitten tulikin jo aika lähteä matkan ennalta ehkä eniten odotettuun kohokohtaan: Real Madrid - Real Betis -jalkapallo-otteluun. Pelin areenana oli 80 000 katsojan Estadio Santiago Bernabeu. Finpro oli onnistunut varaamaan halukkaille liput, ja peräti heti Real Madridin fanikatsomon takaa. Veronmaksajien iloksi täytyy todeta, että peli ei kuulunut matkan viralliseen ohjelmaan, ja maksoimme lippumme ihan itse. Kalliit liput ne olivatkin, ottelussa käyminen maksoi ihan virallisen taksan mukaan 60 euroa. Huh! Vaikea päättää, onko suomalaisen jalkapallofanin onni vai epäonni, että meikäläinen jalkapallo ei aivan yllä Real Madridin tasolle ;). Kun tämän lipputaksan kertoo lähes täynnä olleen stadionin 80 000 katsojapaikalla alkaa päästä hieman jyvälle siitä, mikä bisnes pyöreän nahkakuulan ympärillä hyörii. Silmät pyöreinä katselin jättistadionin kansainvälistä jalkapallomeininkiä. Kieltämättä peli oli kokemisen arvoinen elämys.

Ai niin, tulos. Real Madrid voitti kotistadionillaan 2-0. Mutta voitosta ei onneksi jäänyt puuttumaan sen enempää vauhtia ja vaarallisia tilanteita kuin suvantopaikkojakaan.

Perjantai oli matkapäivä. Bussi lähti kohti lentokenttää aamulla puoli kahdeksalta, koti-Turkuun saavuimme puoli seitsemän maissa illalla. Yritän ennättää jossain vaiheessa kirjoittamaan referaattia siitä kaikesta mielenkiintoisesta tiedosta, jota saimme matkalla omaksua. Mielenkiintoista infoa tuli niin paljon, että osan siitä voisi panna tännekin. Ja kuvia tietty kanssa, siis madridilaisista kokoussaleista ja futismatsista. Paljoa muuta ei kamerassa ole, kun museossa kuvaaminenkin oli kiellettyä.

Eilinen eli lauantai kului minulla lähinnä ruokaa laittaen, sillä meillä oli kotona talkoot talon alla. Suurkiitos Ari ja Tommi! Olimme ehkä hieman heikolla harkinnalla pyytäneet tuttavapiiristämme suunnilleen sen pisimmät miehet avuksi alapohjan eristyksen parantamiseen. Talkooporukka, jonka keskipituus oli varmaan yli 190 cm, veti itsensä kuuliaisesti linkkuun ja uurasti matalassa tilassa talon alla eristeiden ja kipsilevyjen parissa koko armaan lauantain. Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos!

Sunnuntaina oli sitten vuorossa vihreiden valtuustoryhmän budjettiseminaari. Aloitimme kello 10 ja jatkoimme iltakuuteen, jolloin alkoi valtuustoryhmän kokous. Vaikeaa on, tämä olemattoman rahan metsästys. Liukenin porukasta puoli kahdeksan maissa, kun sinnikkäät toverit jäivät vielä jatkamaan listaa loppuun. Että sellainen lepopäivä. Huh.

PS. Climate Care -sivuston laskin laski Madridin matkani hiilidioksipäästöt seuraavasti: The total mileage flown is 3658.4 miles. The resulting emissions are: 0.64 tonnes of CO2. The cost to offset this CO2 will be £ 4.83. Täytynee käydä seuraavan laskujenmaksusession yhteydessä maksamassa jonkin sortin lentomaksu sopivalle toimijalle.

Uusi koti ja jätteenkuljetuskiistan loppunäytös

No niin, lainakoneella ollaan edelleen liikkeellä, mutta muutoin yhteys ulkomaailmaan toimii taas. Tai no, toimi se jo jokin aika sitten, mutta tässä välissä on ollut muutama pikku homma. Kuten opetustyö. Tarkastuslautakunnan seminaari. Pakkaaminen. Lautakunnan kokous. Kiertoajelu Turun jätteenkäsittelylaitoksissa. Muutto. Biologian reaali. Kaupunginvaltuuston kokous. Uudet opetusharjoittelijat. Entisen asunnon myynti. Viheliäinen pöpö ja sairasloma. Ihan laiskana en ole siis ollut blogin hiljaiselon aikana, mitä nyt pari viimeistä päivää sen penteleen pöpön takia. Taisin stressata muutosta sen verran pahasti, että jännityksen lauettua elimistön puolustus otti lomapäivän ja päästi pöpön niskan päälle.

Mutta olemme siis vihdoinkin muuttaneet - tai oikeastaan minä olen muuttanut. Miehenihän muutti virallisesti jo heinäkuussa Helsingistä tulleessaan suoraan tänne kenkälaatikkoomme. Remontin takia emme kuitenkaan voineet täällä asua, vaan nyt on remontit tehty tältä erää ja Peltolan residenssi on asuttavassa kunnossa. Vesikin kulkee sisään ja ulos, ja ihan putkia pitkin. Kop kop.

Muutto sujui mainiosti. Iso kiitos urheille muuttohenkilöillemme: Anna, Birgit, Hessu, Juha, Kalle, Miia ja Timo! Kiitos kiitos kiitos! Ja iso hali Rustolle, joka hoiti varmaan 90 %:sesti omaisuuteni pakkaamisen. Edellisen asunnon myyntikin sujui tosi kivasti: uudet omistajat saivat avaimet käteen kaupantekotilaisuudessa, koska asunto oli tyhjentynyt paria päivää aiemmin. Voisiko sen paremmin asiat mennä?

Vanhasta kodista oli tosin haikea lähteä, viihdyin siellä mainosti. Koti oli mukava ja viihtyisä, ja metsä ikkunoiden alla tarjosi lakkaamatonta viihdykettä. Vielä viimeisellä asuinviikollakin parvekkeen edessä temmelsi ennätysmäärä oravia samalla kertaa: peräti neljä kappaletta. Ja samaan syssyyn paikalle lehahti käpytikka, joka taitaa asua Rakuunapuistossa ihan vakituiseen.

Vaan on uusikin koti tarjonnut luontoelämyksiä. Parin viimeisen päivän aikana sairaus veti sen verran flaatiksi, että en ole jaksanut juuri muuta kuin tuijotella ikkunasta ulos. Onneksi on riittänyt tuijoteltavaa, kun linnut tankkaavat talven ja muuttomatkan varalle pihan omenoita ja muuta syötävää. Mustarastaita, räkättejä, kottaraisia, talitiaisia, sinitiaisia, harakoita, sepelkyyhky ja yksi puukiipijäkin on tullut nähtyä. Sekä oravia, joita riittää täälläkin riesaksi asti.

Uudessa kodissa huonekalut ovat jo jokseenkin paikallaan, mutta melkein kaikki muu onkin sitten erinomaisen levällään. Tuntuu siltä, kuin kaikki tavara, mitä omistaa, olisi lähtenyt vaellukselle, kukin omaan suuntaansa, ja musiikin loputtua jäänyt siihen, missä sattui sillä hetkellä olemaan. Eräänlainen tuolileikki, siis. Etsi siinä sitten narupakettia, kenkälankkia tai silitysrautaa, kun et edes tiedä, missä alusvaatteesi tai työpaperisi ovat. Ystävät ja sukulaiset: tässä menee vielä hetki, ennenkuin ryhdymme järjestämään tupareita...

Muutoin vaihdos tuntuu hyvältä. Kyllä tästä vielä hyvä koti tulee, kunhan saamme tavarakaaoksen hallintaan. Ja takan myös. Ensimmäinen kokeilu eilisiltana johti melkoiseen savusaunatunnelmaan - kaikkialla muualla paitsi kahden oven takana olevassa saunassa. Hmm.

Mitäpä muuta? Maanantaina kaupunginvaltuustossa oli käsittelyssä paljon kalabaliikkia herättänyt jätteenkuljetusasia. Kunnallistaa vai eikö kunnallistaa, kas siinä pulma. Minun kantani on ollut selvä jo pitkään: ei mitään kunnallistamista, nykyinen järjestelmä toimii hyvin ja yksityisillä toimijoilla on mukava kehittämisote jäteliiketoimintaan. Kaupunkilaiset ovat olleet jokseenkin tyytyväisiä ja lajittelumahdollisuudet ovat parantuneet vuosi vuodelta, eikä suinkaan aina kaupungin aloitteesta.

Viime torstainen kierros eri jätteenkäsittelypaikoissa ei millään tavalla kyseenalaistanut käsityksiäni vaan vahvisti näkemyksiäni. Kierrokselle osallistuneet aika vähälukuiset valtuutetut näkivät laitoksia, joita hoidettiin vanhanaikaisella jäteotteella: oleellista on jätteen hävittäminen ja mahdollisimman halpa hinta, joka määrää, miten jätettä käsitellään. Tällainen olo tuli niin polttolaitoksella kuin kaatopaikallakin vieraillessa. Näimme myös toimintaa, jossa jäte ymmärretään raaka-aineena ja jossa kehitetään modernia kierrätysliiketoimintaa. Tältä vaikutti Lassila & Tikanojan jätekeskus. Myönteinen vaikutelma minulle syntyi onneksi myös siitä asenteesta, jolla Turun uutta jätevedenpuhdistamoa rakennetaan.

Raaka-aineiden maailmanlaajuinen hinnannousu tulee pitämään huolen siitä, että yritysmaailman näkökulmasta jäteliiketoiminnassa riittää edelleen kehittämistä. Uusia jätejakeita saadaan eroteltua hyötykäyttöön kannattavuuden kasvaessa. Polttoaineen hinnan vääjäämätön nousu taas tulee huolehtimaan siitä, että missä tahansa järjestelmässä turhia ajoja ei haluta suorittaa. Jätteenkuljetuspäätöstä edeltävässä keskustelussa kuljetukset nousivat suureen rooliin - ikäänkuin jätehuollon kannalta kuljetus olisi ainoa merkittävä ympäristötekijä. Puppua. Oleellista on jätehuollon mielekäs kokonaisuus. Monet kunnallistamisen puolestapuhujat antoivat minusta hieman harhaanjohtavan käsityksen puhuessaan niin voimakkaasti kuljetusten vähentymisen merkityksestä kunnallistetun kilpailuttamisen jälkeen. Kilpailuttamisen jälkeenkin tarvittaisiin eri automalleja hoitamaan eri tyyppisten jäteastioiden tyhjentämisiä. Jäteastian tyypistä riippuen tarvitaan edelleen jätekielellä ilmaistuna pakkaavia jäteautoja, vaihtolava-autoja, etukuormaajia ja syväkeräykseen soveltuvaa erikoiskalustoa. Lisäksi yritykset voivat edelleen valita vapaasti jätekuljettajansa, joten yrityksen jäteastiat saattaisi hyvinkin tyhjentää joku muu kuin Turun Seudun Jätehuollon valitsema yrittäjä.

Valtuustossa käytiin kovaa suukopua siitä, päätettiinkö nyt vain jätteenkuljetuksista vai lisäksi myös jostain muusta. Kunnallistamisen puolustajat perustelivat kantaansa sillä, että nyt oli päätettävänä vain jätteen kuljetus, ei mitään muuta. Ja totta tietysti onkin, että kunta päättää kaikissa kuljetusmuodoissa, mihin sekajäte kuljetetaan: Turussa polttoon tai kaatopaikalle. Lajiteltua materiaalina hyödynnettäväksi tarkoitettua jätettä ei polttoon viedä, vaan se pitää ohjaata hyötykäyttöön. Minun mielestäni nyt taistellaan tästä osuudesta.

Jos kuljetukset järjestää yksityinen, meille voidaan helpommin myydä erilaisia kierrätyspalveluita ja uusia ideoita, koska Turun Seudun Jätehuolto on kiinnostunut vain polttamaan kaiken. Se on heidän bisnesideansa. Esimerkiksi erittäin järkevä ja Turussa suurta suosiota saanut kartonkikeräys sai alkunsa juuri näin: yksityisen yrityksen, Varissuon Huollon (nykyinen Akseli), partiolaisten ja kaiketi myös ympäristönsuojelutoimiston yhteistyökokeiluna Varissuolla. Pakkauskartonkijätettähän syntyy kotitalouksissa varsin paljon, erityisesti jätteen tilavuusprosentteina laskien. Kartonkijäte on kevyttä, joten painoprosentteina osuus on pienempi. Moni kotitalous on erilliskeräyksen aloitettuaan ollut yllättynyt siitä, kuinka paljon kartonkijätettä oikein kertyykään. Sekajätepussikin täyttyy nykyisin aiempaa hitaammin. On perusteltua epäillä, että jos jätehuollon kehittäminen olisi ollut tältä osin yksin Turun Seudun Jätehuollon käsissä, Turussa poltettaisiin tänäkin päivänä kaikki kartonkijäte materiaalihyötykäytön sijaan, koska se olisi hyvää materiaalia poltettavaksi. Jätehierarkian mukaan aine pitää kuitenkin hyödyntää materiana, jos suinkin mahdollista.

Voi myös kyseenalaistaa, miksi Turussa ei tänä päivänäkään kerätä erilleen biojätettä kotitalouksista. Paljon on puhuttu epäonnisista lietekompostorikokeiluista ja epävarmasta kompostointi- ja mädätystekniikasta. Muualla maailmassa ne kuitenkin näyttävät toimivan kohtuullisen hyvin, ja meilläkin voisivat vaikkapa bussit tai jätteenkuljetusautot ajaa biojätteistä mädätetyllä biokaasulla, jos niin haluaisimme. Opin kuitenkin jo vuosikausia sitten ympäristönsuojelulautakunnan jäsenenä toimiessani, että Turun arinapolttolaitoksen prosessi on säädetty siten, että poltettavalla jätteellä on oltava sopiva kosteusprosentti. Älkää kysykö minulta, miksi poltettavan jätteen pitää olla kosteaa, mutta niin sen kuulemma vain pitää olla. Nykyisin sopiva kosteus saavutetaan sillä, että poltettavan jätteen joukossa on kosteaa biojätettä. Jos biojäte napattaisiin prosessista pois, poltettavaa jätettä jouduttaisiin kastelemaan, ja se taas maksaisi rahaa. Että silleen.

Eli kuka uskoo, että tässä puhuttiin nyt vain ja ainoastaan kuljetuksista? Turun Seudun Jätehuolto totesi itse lausunnossaan, että "Kierrätyksen edelleen tehostuessa ja uuden jätteen energiahyötykäyttölaitoksen valmistuessa tulee jätteen hyötykäytön hinta edelleen nousemaan. Tämä kasvattaa sitä riskiä, että jäte lähtee kulkeutumaan halvemman hinnan perässä huonompaan käsittelyyn. Tällaisen riskin vallitessa vaarantuvat investoinnit kestävän jätehuollon järjestämiseksi". Lihavoinnit ovat minun. Ja edelleen: "Sopimusperusteisen jätteenkuljetusjärjestelmän jatkaminen vaarantaa vakavasti Turun seudun korkeatasoisen jätteen hyödyntämisjärjestelmän kehittämisen ja investointien toteutumisen, koska käsittelyyn saatavat jätemäärät eivät ole sopimusperusteissa järjestelmässä ennustettavissa".

Samaa rataa kulki Turun teknisten palveluiden lausunto: "On kuitenkin olemassa riski, että sopimusperusteissa jätteenkuljetuksessa polttolaitokselle soveliasta jätettä ohjautuu muuhun käsittelyyn. Tällöin on vaara, että polttolaitokselle ei saada tarpeellista määrää syntypaikkalajiteltua polttokelpoista jätettä, vaan joudutaan ottamaan vastaan huonommin lajiteltua tai muuten heikompilaatuista jätettä. Tällöin taas ympäristöluvan ehtojen saavuttaminen vaarantuu. Polttolaitoksen kannalta katsoen kunnan järjestämä jätteenkuljetus vaikuttaa turvallisemmalta vaihtoehdolta.". Voiko asian tämän selvemmin ilmaista?

Jos kerran tässä päätettiin vain jätteiden kuljetuksesta, kuten mm. apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen lähes käsi sydämellä vakuutti, mistä maailmasta nämä lausunnot sitten tulivat? Tosiasia on, että Turun Seudun Jätehuolto on polttolaitosratkaisun yhteydessä sitoutunut toimittamaan polttolaitokselle 120 000 tonnia jätettä vuodessa. Uuden laitoksen maksimikapasiteetiksi päätettiin 150 000 tonnia. Turussa nykyisin syntyvä jätemäärä on reilusti alle näiden lukujen, noin puolet tarvittavasta. Kysyin polttolaitoskäynnin yhteydessä TSJ:n toimitusjohtaja Lehtokarilta, mihin tonnilukuihin Turussa päädyttäisiin, jos jätteiden syntypaikkalajittelua tehostettaisiin entisestään, ja mm. biojäte ryhdyttäisiin keräämään tarkasti erilleen. Hän päätyi arvioon, joka oli alle 30 000 tonnia. Saman suuruusluokan lukemaa on pyöritellyt keskustelussa Lassila & Tikanoja. Hieman hankalaa sen 120 000 tonnin sitoumuksen kannalta...

Eli josko sittenkin olisi niin, että maanantainen päätös käsitteli kuljetusten lisäksi myös jotain muuta likaista? Ruusuja niille kahdelle muulle vihreälle (Maarit Fellmannille ja Ville Niinistölle), ja kaikkiaan niille 33:lle muulle valtuutetulle, jotka tämän ymmärsivät. Äänestyslista löytyy muuten täältä niille, joita yksittäisten valtuutettujen äänetyskäyttäytyminen kiinnostaa.

Jätteenkuljetusten kunnallistaminen olisi asettanut Turun kiusalliseen kaksoisrooliin. On helppo sanoa, että myös kunnallisessa kilpailutuksessa kaupunginvaltuusto voi määrätä esimerkiksi lajittelua koskevien määräysten tiukentamisesta. Tulevaisuudessa tämä voisi tarkoittaa vaikkapa biojätteen tai muovien erilliskeräystä. Ongelma vain olisi, että tämä esitys pitäisi saada ulos siitä samasta koneistosta, joka hyötyy taloudellisesti sitä enemmän, mitä kuumempana jätteenpolttolaitoksen uunit hehkuvat. Kuka uskoo moiseen pyyteettömyyteen?

Ympäristön kannalta oleellinen kysymys asiassa on, mikä vaihtoehto parhaiten kehittää Turun ja Turun seudun jätehuoltoa ympäristön ja ilmastopolitiikan kannalta mielekkäänä kokonaisuutena. Vastaus ei ole jätteiden polttaminen ja sen edistäminen. Harmi, että kaksi kolmasosaa valtuustoryhmästämme käsitti tämän asian hieman yksinkertaisemmin, mutta meillä on ajattelun ja mielipiteen vapaus, ja se siitä. Onneksi sentään yksi demareista painoi äänestysnappia omantuntonsa ja järkensä mukaan. Kuten riittävän moni muukin valtuutettu.