Iltojeni ohjelmia

Maanantaina kokoontui jälleen valtuusto. Edellisen kerran olimme koolla viikko sitten. Esityslistalla on ollut erityisen merkittävinä asioina kaupungin toimintaa linjaavia ohjelmia: viikko sitten asukkaiden hyvinvointiohjelmat (kolme eri ohjelmaa samassa paperissa: lapset ja nuoret, työikäiset ja seniorit) ja tällä kertaa asunto- ja maankäyttöohjelma sekä omistajapolitiikka.

Paperit ovat tärkeitä, sillä ne tulevat ohjaamaan tällä valtuustokaudella toimintaa kaupungissa. Talousarvioiden ohella nämä ovat ylimpiä valtuuston päättämiä linjauksia. Lainsäädäntö toki ajaa kaikkien linjausten edelle, ja rahat riittävät siihen mihin riittävät, mutta näillä ohjelmilla kaupunkilaisten itsensä valitsemat edustajat eli valtuutetut linjaavat, millaista kehitystä ja mihin suuntaan he kaupungin toiminnalta edellyttävät.

Vihreiden valtuustoryhmä antoi ohjelmista lausunnot niiden valmisteluvaiheessa, kuten toivottiin. Ohjelmien käsittelyssä on jossain määrin muodostunut ongelmaksi, että kaikki valtuustoryhmät eivät näin toimineet. Nyt, kun ohjelmiin pitäisi alun virkamiesvalmistelun, lausuntokierroksen ja täydentävän virkamiesvalmistelun jälkeen tehdä vielä viimeiset poliittiset linjaukset, erityisesti demarit nitisevät, että valtuustolle esitettyihin papereihin ei saisi enää tehdä muutoksia. Vähän tätä ovat toistelleet kokoomuslaisetkin. No haloo! Juuri nythän puolueiden pitää sanansa sanoa, jos sanottavaa kerran on, kaikki muu asenne on vallan kummallista virkamiesvallan pönkittämistä. Ei kai ole vihreiden vika, jos demarit eivät ole prosessoineet itselleen tärkeitä muutoksia? Siksikö on tarpeen dissata meidän painotuksiamme? Ei meitä valtuustoon ole kumileimasimiksi valittu, vaikka demarit itsestään niin tuntuvatkin ajattelevan.

Viikko sitten saimme vielä valtuuston kokousta edeltävissä neuvotteluissa läpi hyvinvointiohjelmiin muutamia muutoksia, tosin yhteisessä koontipaperissa, kokoomuksen esittäminä ja demareiden kannattamina ;). Meidän kirjauksemme käsittelivät koulukiusaamisen ehkäisyä; resurssien ohjaamista enemmän niille aluille, joilla on runsaammin sosiaalisia ongelmia; korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnin ja integroitumisen edistämistä Turkuun kaupungin, oppilaitosten ja oppilaskuntien yhteistyönä sekä aktiivisen harrastustoiminnan tukemista (liikunta, kulttuuri, aikuisopiskelu) vähentämään ikäihmisten kokemaa yksinäisyyden tunnetta. Ja oli meillä vielä jotain muutakin, joka poliittisessa prosessissa rutistui aika tunnistamattomaan muotoon. Viikko sitten valtuusto hyväksyi myös tärkeän Ratapiha-alueen osayleiskaavan (se sisältää tiivistä kaupunkiasumista ja mm. meille tärkeän matkakeskuksen), Kärsämäen täydennysrakentamiskaavan (jolla on "hieno" nimi: Amalienborgs Bryggeri) sekä kävi pitkän keskustelun kaupungin talousasioista.

Tällä viikolla oli sitten jo todella vaikeaa saada läpi mitään muutoksia asunto- ja maankäyttöohjelmaan. Demarit suostuivat ainoastaan yhteen muutokseen, jolla korjattiin hieman kahta voimassa olevan osayleiskaavan vastaista asemakaavakohdetta. Me olisimme alun perin halunneet poistaa ne kokonaan, ja ottaa käsittelyyn vasta uuden Hirvensalon osayleiskaavan jälkeen, mikäli asia menee uudessa osayleiskaavassa läpi. Nyt tuli vain lievennys. Olisimme halunneet loppuun saakka myös lisäkirjauksia koskien maahanmuuttajien asutuskeskittymien purkamista ja innovatiivisuutta uudisrakentamisessa, mutta nämä eivät demareille kelvanneet, joten kirjaamatta jäi. Kokoomus olisi kuulemma lopulta näihin suostunut. Hiivatin kateustekijä! Jos en itse pysty niin ei sitten saa muutkaan… Juuri tuota asennetta me vihreät olemme yrittäneet politiikassa välttää, ja kannattaa aina kenen tahansa esittämiä hyviä, järkeviä ja eteenpäin viemisen arvoisia ajatuksia, puolueeseen katsomatta. Olen todistettavasti itsekin jäänyt joskus kiinni jopa Olavi Mäenpään esityksen tukemisesta, uskokaa tai älkää. Asiasta kuittailtiin lehtijuttua myöten. (Asia koski tuolloin taidemuseon sotkuja.)

Vihreät esittivät minun suullani kuitenkin asunto- ja maankäyttöohjelmaan seuraavan ponnen: Kaupunginvaltuuston tehdessä päätöksen asiassa allekirjoittanut kaupunginvaltuutettu esittää kaupunginhallitukselle toivomuspontena, että asunto- ja maankäyttöohjelmaa seuraavan kerran päivitettäessä käydään läpi olemassa oleva maa- ja asemakaavavaranto. Asemakaavoitustavoitteet tulee optimoida suhteessa realistiseen väestönkasvuun ja olemassa olevaan kaavavarantoon. Ohjelmassa tulee etsiä keinot ohjata tiukemmin jo kaavoitettujen ja kunnallistekniikan osalta valmiiden alueiden rakentumista ja alueiden toteuttamisen keskinäistä järjestystä kaupungin ja ympäristön kannalta mielekkäällä tavalla.

Pyrimme ponnella puuttumaan ohjelman siihen sangen hankalaan epäkohtaan, että se ei sisällä olemassa olevan rakentumattoman maa- ja asemakaavavarannon kriittistä tarkastelua. Paljonko meillä on omistuksessa raakamaata ja paljonko omaa tai muiden asemakaavoitettua mutta rakentumatonta maata, ja missä ne sijaitsevat? Tämän taustatiedon pohjalta pitäisi lähteä määrittämään, paljonko tarvitaan lisää maata ja kaavaa. Asemakaava tulee nähdä investointina: kaavan tekemiseen menee kaavasta riippuen enemmän tai vähemmän työaikaa ym perusjuttua, rahaa erilaisiin selvityksiin ja päätöskäsittelyyn. Ja kaavan toteuttamiseen tonteiksi vasta rahaa palaakin: kadut ja tiet, putket ja sähköt, puisto- ja viheralueet, valot, kevyen liikenteen väylät, mahdollisesti koulut, bussireitit ym. palvelut, jotka kaavasta seuraavat jollakin aikajänteellä. Resurssit on siis syytä kohdentaa oikein ja tehokkaasti. Uuden asemakaavoitusohjelman mitoituksen tulisi olla kohdallaan siksikin, että asemakaavoilla on nykyisin myös deadline: ne vanhenevat 13 vuodessa.

Lisäksi kaupungin tulee etsiä keinoja, joilla se pystyy ohjaamaan nykyistä paremmin kaavoitettujen ja mahdollisesti jopa infrarakennettujen alueiden toteuttamisjärjestystä kaupungin kehittymisen kannalta järkevällä tavalla.

Näiden seikkojen suhteen täytyy siis vain todeta, että no, ehkä sitten ensi kerralla.

Asunto- ja maankäyttöohjelmassa on onneksi uutena asiana mukana meidän pitkään ajamamme arvio kaavan vaatimista infrastruktuurin investoinneista ja muista kaavan aiheuttamista kustannuksista sekä alueiden toteuttamisjärjestyksen hallitsemiseksi selvitys, jolla arvioidaan kaavan energiatehokkuutta. Uskomme, että nämä osaltaan auttavat jämäköittämään kaavoitettavien alueiden valintaa kaupungin ja sen asukkaiden eduksi.

Omistajapoliittinen paperi meni loppujen lopuksi lämpimien kiitosten ja jonkinasteisen nurinan kera yksimielisesti läpi valtuustosta. Prosessi ei ollut aivan helppo. Olen hyvin tyytyväinen siihen, että tähän paperiin valtuusto ryhmäpuheenjohtajiensa johdolla jätti suuren peukalonjäljen: konsernijaoston peruskäsittelystä paperi eteni ryhmäpuheenjohtajien neuvotteluprosessiin, jossa tekstiä hiottiin useaan otteeseen. Ja niin sen pitää ollakin, sillä kun puhutaan Turun kaupungin omistuksista, on syytä kysyä, kuka omistaa. Vastaus on: kaupungin asukkaat omistavat. Ja heidän valtuustoon valitsemansa edustajat sitten linjaavat, miten omistusten kanssa jatketaan. Virkamiehet valmistelevat pohjan ja työntekijät lausuvat, mutta linjat vetävät valtuustoryhmät ryhmäpuheenjohtajiensa välityksellä. Ja niin tässä nyt tapahtui.

Ilman demarikosmetiikkaa ei kuitenkaan tästäkään selvitty. Päätökseen lisättiin, että "Nykyisistä tuottajaliikelaitoksista muodostettavien tuottajayhtiöiden omistuspohjaan voidaan tehdä vuosina 2010-2016 muutoksia vain perustelluista syistä siten, että muutostarpeista neuvotellaan ensin valtuustoryhmien välillä pyrkien neuvottelutulokseen. Edellä todettu omistuspohjan mahdollisia muutostarpeita koskeva kirjaus koskee myös Turku Energia osakeyhtiötä.".

Tämä kirjaus ei siis muuta mitään omistajapolitiikan sisällössä, siinä vain todetaan se itsestäänselvyys, että jos omistuspohjan muutoksiin aiotaan ryhtyä, siihen on oltava perustellut syyt ja asiasta pitää neuvotella. No kuinkas muutenkaan asiassa voitaisiin ylipäätään toimia, kun nyt poliittisessa päätöksentekojärjestelmässä kerran olemme?? Ehkä demarien poskipunan käyttö oli kuitenkin silla tavalla hyvä asia, että myös vasemmistoliitto loppujen lopuksi tuli yksimielisesti omistajapolitiikan linjausten taakse. Näin suurissa asioissa yksimielisyyden saavuttaminen on minusta sangen arvokas asia. Eli kiitos kaikille prosessiin osallistuneille, meille konsernijaostossa ja kaupunginhallituksessa jää nyt tehtäväksi ryhtyä toteuttamaan näitä valtuuston linjauksia.

Poliittisen järjestelmän sikainfluenssa

Niin on sitten sikainfluenssa saapunut Suomeen ja saavuttanut epidemian mittasuhteet, vaikka leviäminen vei puolitoista vuotta.

Ensin näytti julkisuudessa siltä, että vain muutama kansanedustaja on sairastunut vaalirahoitusten laiminlyöntiin. Sitten tauti levisi lähipiiriin. Osoittautui, että koko joukko maan ylimpiä keskusta-, kokoomus-, demari- ja vasemmistoliiton päättäjiä on sikaillut vaalirahoitustensa kanssa, eikä rkp:kaan järin terve ole. Pöpö jatkoi voittokulkuaan infektoiden suurimman osan puolueista ja suuren joukon ammattiyhdistysliikettä, yrityselämää, valtionyhtiöitä, yhdistyksiä, säätiöitä ja ties mitä. Poliittisia ruumiitakin on tullut jo jokunen, ja lisää odotellaan.

Näkyvinä oireina ovat poliittisen moraalin ylenpalttinen velttous, muistin vakava heikkeneminen, porsastelu hämärään kätketyllä vaalirahalla ja oman lätin toimintamallien puolustelu, mutta sairaus aiheuttaa pitkittyneenä myös kansanvallan halvaantumista. Koko valtakunnan koneisto yskii: toisten aika menee sairastamiseen ja toiset pelkäävät kuollakseen, milloin tartunta leviää heidän omiin toimiinsa saakka. Todellinen pandemiariski muhii vielä piilossa kuntavaalien ja kunnallispoliittisen toiminnan rahoituksessa. Mutta koska pöpö on osoittautunut yllättävänkin virulentiksi - kiitos vihdoin horroksesta heränneen median - nämäkin tahot saattavat saada tartunnan. Jää nähtäväksi.

Eräät ryhmät ovat kuitenkin osoittautuneet omaavan immuniteettia sairautta vastaan. Perussuomalaisia ja kristillisiä on suojannut puolueiden poliittisten tavoitteiden synnyttämä perinnöllinen vastustuskyky. Kukapa erityisesti haluaisi rahoittaa näiden poliittisten aatteiden leviämistä yhteiskunnan päätöksenteossa?

Vihreitä taas on suojannut hankittu immuniteetti: puolue on tunnistanut sairauden jo hyvissä ajoin ja siksi pyrkinyt rokottamaan itsensä poliittisen avoimuuden vaatimuksilla ja omilla toimintamalleillaan. Rokotuksen onnistuminen on varmistettu puolueen päätösten, ehdokassopimusten lakia tiukempien kirjausten ja tiedottamisen avulla. Mitä vahvemman otteen vihreät ovat vallankahvasta saaneet, sitä tärkeämmäksi on noussut oman hankitun immuniteetin vahvistaminen ja rokotuskäytännön levittäminen myös muihin puolueisiin.

(Täytyy pyytää yllä olevaa kuvausta anteeksi oikeilta sioilta, ne ovat sentään mukavia ja yllättävän siistejä eläimiä.)

Ja tässä nyt ollaan. Maa horjuu poliittisessa kriisissä, joka kattaa sekä hallituksen että opposition. Oppositio ja vähän muutkin vaativat uusia vaaleja, tai ehkä sittenkään eivät vaadi. Osa kansasta on raivoissaan ja osa ei voisi vähempää välittää. Pääministeri Vanhasen jakkarasta alkaa kaiken grillauksen jälkeen nousta savua.

Vakavasti puhuen: olen aika ihmeissäni muutamasta asiasta. Olen blogannut vaalirahoitusproblematiikasta useasti ja siksi olen tietenkin mielissäni, että asiat vihdoin nousevat keskusteluun, jossa pöyhitään ja möyhitään tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Minua ei hämmästytä esiin nousseet yritys- ja ammattiyhdistysrahakytkennät eikä näiden summien suuruus. Eikä minua hämmästytä puolueiden monimutkaiset rahoituskuviotkaan. Kaikki politiikassa enemmän mukana olevat ovat tienneet, että oikeisto ja vasemmisto ovat kumpainenkin käyttäneet vuosien mittaan suuren määrän energiaa luodakseen järjestelmät, joissa heidän mielestään riittävä rahoitus hoituu vaalirahoituslailta ja muulta julkisuudelta piilossa. Järjestelmien olemassaolo on siis ollut tiedossa, vaikka käytännön järjestelyitä en ole juuri tuntenut.

Puhun järjestelmistä monikossa, koska vasemmistolla on ollut oma ay- ja järjestöpohjainen mutta myös yritysrahaa keräävä tapansa, kokoomuksella tukiyhdistys-, puolueen yhtiö- ja yritysrahapohjainen ja keskustalla taivas tietää kuinka monimutkainen sekamalli tunnettuine taulukauppoineen. Kokoomus on ollut asiassa viime vuosina erityisen innovatiivinen: heidän rahoitusjärjestelymalleistaan on otettu muuallakin oppia, jonkin verran myös meillä vihreissä. Meilläkin puolue ja jotkin ehdokkaat ovat järjestäneet ainakin maksullisia seminaareja, joihin on myyty tukilippuja.

Rahankeruussa ei tietysti lähtökohtaisesti ole mitään laitonta eikä vikaa. Kampanjoita on pystyttävä käymään ja poliittisia viestejä levittämään eikä kaikilla (useimmilla?) ole siihen omaa rahaa. Puolueiden pitää pystyä rahoittamaan itselleen toimitilat ja jonkin sortin työntekijävoimaa. Rahan hankkiminen on ihan ookoo, jos se tapahtuu avoimesti ja äänestäjä pystyy seuraamaan, onko taloudellisella tuella vaikutusta päätöksentekoon. Jos on, äänestäjät ja media voivat arvioida tuen ja päätösten merkityksen omilla aivoillaan, taustatietojen ja tapahtuneen valossa. Seuraavissa vaaleissa voi äänestäjä sitten valita joko samoin tai toisin. Tätähän tässä haetaan.

(Kyösti Kakkosen lanseeraama käsite "maksullinen arvovalintavaikuttaminen" on mädännäisestä leimastaan huolimatta sittenkin aika hieno: siihen kiteytyy olennainen vaalirahoituksesta. Kannatan puolueen ajatuksia, siis tuen rahallisesti niiden leviämistä. Tämä hyvä, jos sen tekee omalla naamallaan ja nimellään, ja kaikille tiedossa olevilla summilla. Näinhän Kakkonen kumppaneineen ei tietenkään tehnyt, vaan tuen piilottamiseksi rakennettiin bulvaaniyhdistys Kehittyvien maakuntien Suomi ry.)

Mutta seuraavat asiat minua ovat tässä kiihtyvässä jupakassa ällistyttäneet:

Ihmettelyn aihe 1. Vanhanen & Katainen

Kummatkin herrat ovat tulleet tunnetuksi huonosta muististaan, mutta heidän kommenteissaan hämmästyttää vielä paljon enemmän se, että he eivät todellakaan näe itse ongelmaa. He selittävät ja selittelevät, kritisoivat lievästi mutta enemmän puolustelevat toiminnan lainmukaisuutta. Kumpikaan ei ole linjannut, että kyllä, olemme olleet pahasti metsässä, moraalintaju on ollut kerta kaikkiaan kadoksissa ja asioiden on nyt muututtava. Jos he tunnistaisivat itse Ongelman, he olisivat jo aikapäiviä sitten esittäneet myös Ratkaisun eli tiukan vaalirahalain. Kohu olisi laantunut. Tämän sijaan he ovat olleet vaalirahakohusta jopa närkästyneitä, ilmaisseet kyllästymisensä aiheeseen ja ehdottaneet muita keskustelunaiheita, Katainen eritoten. Ymmärrän kyllä, että he ajattelevat sisällään näin, vastuu maan taloudesta painaa ja asiallisesti ottaen se tuntuneekin heistä tärkeämmältä. Mutta että sanovat näin ääneen!

Syykin tähän on selvä: Vanhanen ja Katainen ovat itse "maan tavan" eli puolueidensa piilotettujen rahoituskuvioiden kasvatteja. He eivät kerta kaikkiaan pysty käsittämään sitä, että he ja puolueensa ovat olleet koko ajan väärässä rahoituskuvioidensa kanssa. Kai siinä romuttuisi joku maailmankuva. Tismalleen sama tauti tuntuu kyllä vaivaavan myös vasemmistoa. Siellä kritisoidaan oikeiston vaalirahoitusta, mutta ollaan täysin kykenemättömiä näkemään, että oma ay-pohjainen malli on aivan yhtä mätä ja pimennossa pidetty.

Ihmettelyn aihe 2. Synnintunnon ja moraalin puute

Sama, mikä koskee Vanhasta ja Kataista, tuntuu koskevan myös jokseenkin kaikkia vanhojen puolueiden aktiivitoimijoita. Lukee sitten kansanedustajien kommentteja tai puhuu paikallisten poliitikkojen kanssa, kaikkialta tulee sama viesti: on tässä vähän korjaamista, mutta kyllä media paisuttelee asiaa, rahoitus on ollut lain mukaista ja pitäähän rahaa jostain saada. Eroa lain kirjaimen täyttämisen ja moraalisesti kestävän toiminnan välillä ei kerta kaikkiaan tunnisteta. Tämä ei ennusta hyvää vaalirahoituslain uudistamiselle, ja siksi varmaan vihreiden eduskuntaryhmäkin yritti eilen lykätä asiaan vauhtia.

Samaa synnintunnon puutetta ja moraalin venymistä kuvaavat paljastukset rahoituksen käytännön järjestelyistä. Rahoitukseen on käytetty paitsi verovähennyksillä tuettua ay-rahaa ja yritysrahaa, myös julkisilla varoilla rahoitettuja säätiöitä ja yhdistyksiä. Näissä on pyörinyt kivoja itselleen vaalirahaa jakavia piirejä, joissa omanedunvalvontapaikat on jaettu tarkkaan, toiminnan tarkoituspykäliä on tulkittu miten on mielitty ja normaali jäävääminenkin näyttää paikoin unohtuneen. Ja jos rahan jakaminen itselle ja omalle porukalle on tuntunut kiusalliselta, asia on delegoitu toimitus- tai toiminnanjohtajan rutiinitehtäviin kuuluvaksi.

Ihmettelyn aihe 3. Valtionyhtiöt ja raha-automaattiyhdistyksen varat

Näyttää epäilyttävästi siltä, että myös valtionyhtiöitä on käytetty vaalirahoituksen työkaluina. Kunnissa samaa lienee tapahtunut jossain määrin kuntien yhtiöiden kanssa. Omistaja julkisessa omistuksessa oleville yhtiöille ei kuitenkaan ole kokoomus, keskusta, sdp tai vasemmistoliitto, vaan aina valtio tai kunta, joiden pitää päättää tukemisen tasapuolisista periaatteista, jos tukirahoitukselle ylipäätään on olemassa mitään tarvetta. (Minusta ei pitäisi olla.) On hyvä että valtiontalouden tarkastusvirasto aikoo nyt tarkastaa kaikkien valtion määräysvallassa olevien yhteisöjen ja liikelaitosten antaman vaalirahoituksen.

Raha-automaattiyhdistyksen paljastuksiin minä muiden kansalaisten ohella olen ollut erityisen pettynyt. Vaikuttaa siltä, että toiminta RAY:n jakamien rahojen suhteen on ollut paljon politisoituneempaa kuin annettu ymmärtää, ja varainkäytön seuranta heikompaa kuin on luultu. Asiasta on päivän Turun Sanomissa iso juttu. RAY on ollut luotettavana pidetty instituutio, ja kolaus maineelle on iso.

Ihmettelyn aihe 4. Ammattiyhdistysliikkeen tuki

Hesarin parin päivän takainen juttu vasemmistoliiton EU-vaaliehdokas Kyösti Suokkaan vaalirahoituksesta kuvasi hyvin ay-rahoituksen ongelmia. Harmi, että pitkää juttua ja kaavakuvia ei löydy julkisesta netistä. Tukisummat tulivat useista lähteistä, mutta rahoitusjärjestelyt olivat selvästikin erittäin hyvin organisoituja ja kokonaisrahoitus suurta. Komentokirjeet kulkivat siitä, kenelle rahaa annetaan. Samat ihmiset istuivat ensin päättämässä, mille yhdistykselle rahaa jaetaan, ja sitten rahaa saaneessa yhdistyksessä päättämässä, kenelle yksittäiselle ehdokkaalle raha ohjataan. Tässä tapauksessa tietysti vielä rahaa saaneen yhdistyksen hallituksen jäsenelle. Tosi kiva sille, jolla on kaverit oikeissa paikoissa!

On vaikea ymmärtää, että vasemmisto ei näe ay-rahoituksen ilmiselviä ongelmia. Tuskinpa esimerkiksi Suokkaan kuvioista on laajalti tiedotettu Rakennusliiton jäsenkuntaa, vaikka tämä ammattiyhdistys varmaan onkin erityisen vasemmistoliittolainen. Ay-liikkeen pitäisi yleisellä tasolla tehdä jäsenilleen selväksi, kenen etua he ajavat: jäsentensä, joista merkittävä osa ei kuulu sdp:seen tai vasemmistoliittoon, vai näiden kahden puolueen. Tai vaihtoehtoisesti jäsenten kannattaisi tehdä johtopäätöksensä.

Kunnallisessa päätöksenteossa tämä tuki näkyy siten, että usein jää miettimään, kumman etu tässä oikein ollaan ajamassa: kaupunkilaisten vai ay-liikkeen. Minäkin olen sitä mieltä, että kuntien on pidettävä henkilöstöstään hyvää huolta, ja meillä Turussa on tässä paljon tekemistä. Mutta hyvä huolenpito ei tarkoita sitä, että muutoksia toimintaan ei saa tehdä, eikä sitä, että jos päätöksiä tehtäessä vastakkain asettuvat asukkaiden ja ay-liikkeen etu, jälkimmäinen automaattisesti ratkaisee.

(Eksyn taas sivupolulle: meillä Turussa paikallisesti mielenkiintoinen asetelma on Rakennusliiton tukema valtuutettu ja rakennusalan yrityksen pääluottamusmies Raimo Huhtanen (vas) rakennuslautakunnan puheenjohtajana. On perustelua kysyä, kenen etu on linjauksissa päällimmäisenä, ja saavatko eri näkemykset tasa-arvoisen kohtelun päätöksiä harkittaessa. Vastauksen saamiseksi pitää vaivautua tutkailemaan äänestystuloksia lautakunnan pöytäkirjoista. Kuntien palveluksessa olevat opettajat eivät lain mukaan saa olla luottamustoimessa työantajakuntansa opetus- tai sivistyslautakunnissa, eivätkä lääkärit ja sairaanhoitajat päättämässä terveysasioista, mutta yksityisen rakennusalan ammattilaiset ja liiton rahoilla tuetut kelpaavat kyllä vetämään linjaa rakennusasioissa ja ay-liikkeen rahallisesti tukemat päättäjät vaikkapa henkilöstöjaostoissa. Olisikohan tässä jotain selventämisen tarvetta?)

Haluaisinpa tietää vähemmän vasemmistolaisesta OAJ:stani, onko se jakanut joillekin tahoille vaalirahaa. Taidan laittaa ammattijärjestöön asiasta kysymyksen ja julkistaa vastauksen, jos sellaisen saan :). Itse olen saanut sieltä tilauksesta edunvalvonnallisia infopaketteja eduskuntavaalien alla ja joskus nimen Opettaja-lehden opettajaehdokkaat-listaan. Lisäksi Opettaja-lehti on myöntänyt ilmoitustilasta jäsenilleen reiluja alennusprosentteja. Siinä kaikki. Ja tähän olen ollut ihan tyytyväinen.

Ihmettelyn aihe 5. Milloin keskustelu leviää mediaseksikkäästä eduskunnasta kuntatasolle? Eikö tämä käytännönläheisempi ja ihmisiä enemmän koskettava päätöksenteko kiinnosta ketään? Sillä täällä ne todelliset arvovalinnat tehdään, ja konkreettisin seurauksin.

Vihreät ovat päässeet vaalirahakohussa tähän saakka helpolla. Meillä ei ole pimeää rahoitusta ja olemme lähinnä tyydytyksellä seuranneet sivusta, miten muut joutuvat avaamaan rahalähteensä. Nyt tilanteen kriisiydyttyä asia on alkanut poliittisesti koskea myös meitä. Oma mielipiteeni on, että toistaiseksi pysymme hallituksessa ja pyrimme saamaan aikaan vaalirahoituslainsäädännön tiukan uudistuksen. Tämä on ollut aito poliittinen tavoitteemme jo kauan ja meillä on oikeusministeri viemässä lain valmistelua eteenpäin.

Vaalirahakohu ei ole hallitus-oppositio-asetelma, vaan syytettyjen penkillä istuu aiheesta sekä hallitus- että oppositiopuolueita. Jos nyt päätettäisiin hajottaa eduskunta ja pitää uudet vaalit, ne käytäisiin vanhoilla vaalirahasäädöksillä. Vaaleissa voittaisivat luultavimmin vihreät ja perussuomalaiset, mutta suurimmaksi puolueeksi nousisi kaiketikin kokoomus. Pääministeriksi tulisi silloin Vanhasen lailla vaalirahasotkussa ryvettynyt ja edelleen moraalitajuihinsa tulematon Katainen, enkä näe tässä ratkaisevaa eroa nykytilanteeseen. Parempi olisi antaa vaalisopan kiehua ja puolueiden kypsyä poliittisen kulttuurin muutokseen ja opitun "maan tavan" hautaamiseen.

Tilanne saattaa kuitenkin muuttua poliittisesti, jos pääministeri Vanhanen ei kykene vieläkään tekemään oikeita linjanvetoja ja näin ollen menettää loputkin poliittisesta luottamuksestaan. Politiikassa toimitaan kuitenkin luottamuksen varassa, talouskriiseistä ja muista faktoista huolimatta. Vihreidenkin tuki asiapohjan perusteella ihan kelpo pääministerinä pitämällemme Vanhaselle on viime kädessä kiinni siitä, kuinka oikeaksi ja oikeudenmukaiseksi hallituksen politiikka ja pääministerin linjanvedot koetaan. Jos linja muuttuu sellaiseksi, että sitä ei voi enää mitenkään allekirjoittaa, on johtopäätösten aika.

Asiat ovat sittenkin pitkälti sitä miltä ne näyttävät, ja pääministeri Vanhanen on aidosti liemessä sekä tilannetta selkiinnyttävien linjanvetojen antamisen puutteen että tilannetta sekoittavien annettujen selitysten takia. Mutta jokseenkin samassa sopassa lilluu kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katainen, jonka myös pitäisi pystyä linjaamaan vaaliraha-asiaa kansan tahdon mukaisesti vaikkakin oman puoleensa toimijoiden tahdon vastaisesti. Ja koska olemme mainoksista oppineet, että ei ne asiat vaihtamalla parane: käsi ylös, kuka haluaisi Jutta Urpilaisesta pääministerin? Hänen moraaliinsa näyttää sopineen ihan hyvin, että kotikaupunki Kokkola on tukenut verovaroilla hänen vaalikampanjaansa! Kunnat saavat ja niiden pitääkin tukea valituksi tulleiden valtuustoryhmien toimintaa, mutta eduskuntavaaliehdokkaiden kampanjarahoitus ei todellakaan kuulu minkään kunnan toimialaan.

Odotelkaamme siis pääministerin paluuta vanhalle mantereelle, ja sitten hänen tilannetta selkeyttävää viestiään. Jos tilanne ei selkiä vielä senkään jälkeen, ei pääministerin vaihto liene aivan hullu ajatus. Ihan totta, kyllä maata pitää johtaa. Sanoin ja teoin.

Vihreät puivat poliitiista tilannetta viikonloppuna Järvenpäässä, jossa puolueen uusi valtuuskunta kokoontuu ensimmäiseen varsinaiseen viikonloppukokoukseensa uuden puheenjohtajansa Kristian von Essenin johdolla. Onnea ja menestystä Kristianille ja koko valtuuskunnalle! Minulle tämä on ensimmäinen kerta kymmeneen vuoteen, jolloin en ole tapaamisessa mukava :(. Puolueen sääntöjen sallimat kaksi puheenjohtajakautta tulivat viime keväänä täyteen, enkä ole tällä hetkellä enää missään virallisissa tehtävissä puoleen organisaatiossa. Enkä halua lähteä entisenä puheenjohtajana kummittelemaan paikalle vain hengaillakseni ilmapiirissä - ainakaan vielä. Antaa uusien puoluepäättäjien muodostaa ensin rauhassa omat toimintatapansa. Valtuuskunnan kokousta voit seurata täältä - niin minäkin varmaan teen!

Oulussa koulussa tai jotain sen tapaista

Viikonlopuksi matkasin Ouluun Vihreiden kuntapäiville. Oli mukava mennä tapaamaan tuttuja ja hakemaan eväitä kuntapolitiikan tekemiseen yleisesti ja erityisesti täällä Turussa.

Millaisia ajatuksia Oulusta sitten tarttui matkaan? Pitääkö kuntapäättäjän tässä taloustilanteessa vain tuntea epätoivoa, mennä peiton alle ja itkeä, kuten Oulussa vitsailtiin? No ei nyt sentään. Kuntien tilanne on toki vaikea valtakunnallisesti ja meillä paikallisesti. Sain jo torstaina tätä kurjuutta kelpo annoksen Kuntaliiton hallituksen kokouksessa ja seminaarissa Tuusulassa. Mutta kyllä löytyy myös keinoja, joilla kunnat itse pystyvät tilannettaan auttamaan.

Jos kunnallisveroa ei kunnassa ole aivan pakko korottaa, voisi olla viisaampaa siirtää toimenpidettä hieman edemmäs vuoteen 2011 tai 2012. Vuosi 2010 tulee olemaan varsin vaikea eikä ihmisten ostovoimaa kannattaisi nipistää ellei ole aivan pakko. Turussa ehkä on, saa nähdä. Ja monessa muussakin kunnassa.

Kiinteistöveron nosto olisi sitä vastoin kaikissa kunnissa järkevä toimenpide vaikkakin poliittisesti vaikea. Kyseessä on kunnille vakaa tulopohja, ja siinä sivussa vero hieman napakoittaa maankäyttöäkin. Korottamalla kiinteistöveroa pystytään osin korvaamaan myös edesmennyttä varallisuusveroa. Toki on niin, että tasaverona kiinteistöveron korotusta maksavat kaikki kiinteistön omistajat, niin rikkaat kuin köyhätkin. Mutta rikkaat tuppaavat omistamaan suurempia maaomaisuuksia ja kookkaampia kiinteistöjä, ja tätä omistusta voisi verottaa hieman nykyistä enemmän – erityisesti kun varallisuusveroakaan ei enää ole, kiitos demareiden ja keskustan. Kiinteistöveron korotuksen pitäisikin olla kunnissa osa tulopohjan vahvistamispakettia.

Pitkäkestoinen palkkasopimus olisi kunnille hyvä, ja vielä parempi olisi, jos se osaltaan sitoutuisi ratkomaan palkkatasa-arvollisia kysymyksiä. Niiden kuntien, joilla vielä on varaa velkaantua, kannattaisi nyt rakentaa tarpeellisia investointejaan. Liiallista velkaantumista on kuitenkin varottava. Uusnuukuus kaikkinensa on terve ajattelutapa kuntatasolla. Rahaa voi säästää jonkin verran rukkaamalla palveluita uuteen malliin – jos saa kuntalaiset ymmärtämään muutoksen mukanaan tuomat edut. Ei muutos aina tarkoita pelkkää kurjuutta ja kaiken huonontamista. Myös ympäristöystävällisyys kannattaa – taloudellisestikin. Energiatehokkuutta parantavalla korjausrakentamisella, valoissa, taloudellisen ajon kursseilla ja pienikulutuksilla autoilla voi kunnissa säästää energiaa ja rahaa.

Terveys- ja sosiaalipalveluista voi säästää, jopa nostaa samalla laatua, mutta tämä on hyvin vaikeaa ja vaatii myös investointien tekemistä. Terveystaloustieteellisen ajattelun läpivieminen on kunnissa käytännössä kovin haasteellista. Pitää katsoa tarkkaan myönteiset esimerkit ennaltaehkäisyyn satsaamisesta. Esimerkiksi Vantaa on kuulemma tehnyt ratkaisuja, joissa on palkattu ihmisiä sosiaalityöhön vaikeimpiin perheisiin ja näin säästytty huostaanoton kustannuksilta. Toisaalta tämä on myös riskinottoa, sillä ei voida taata, etteikö kaikesta yrittämisestä huolimatta sittenkin päädytä huostaanottoon. Turussa merkittävää säästöpotentiaalia on huostaanottojen ennaltaehkäisyn lisäksi huostaanottojen toteuttamisessa: toiminta on meillä tällä hetkellä kovin laitospainotteista. Perhesijoituksilla huostaanotot pystyttäisiin toteuttamaan edullisemmin ja inhimillisemmin. Laitos on aina laitos, vaikka siellä olisikin osaavaa ja motivoitunutta väkeä. Mutta perhesijoituskaan ei ehkä onnistu, elleivät sijaisperheiden tukipalvelut toimi mallikkaasti.

Koulupuolella ei ole kovin suuria säästöjä saatavilla paitsi ehkä oppilashuollon kehittämisen ja kouluverkon rukkaamisen kautta. Koulupudokkaiden ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen on tietysti tehokkainta mahdollista kulusäästöä, mutta sen suoria talousvaikutuksia on vaikea osoittaa.

Mikael Fogelholm puhui meille suomalaisesta liikuntapolitiikasta. Miku toimii tällä hetkellä Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen yksikön johtajana ja Keravan vihreiden varapuheenjohtajana. Aikuisen ihmisen pitäisi harjoittaa vähintään puoli tuntia kevyempää arkiliikuntaa ja puoli tuntia sykettä nostavampaa kuntoliikuntaa päivässä, eli yhteensä toista tuntia päivässä. Suomessa maailman mittakaavassa poikkeuksellisen aktiivisia liikkujia ovat noin 50-60 -vuotiaat aikuiset. Eläkeiän lähestyminen saa pohjoismaalaisissa ihmisissä aikaan kuntospurtin.

Terveyden edistäminen pitää sisällään ihmisestä itsestään lähtevän toiminnan, fyysisen ympäristön ja sen sosiaalisen ympäristön, jossa hän elää. Motivaatio liikkumiseen, kasvisruokailuun, kierrättämiseen ym. itseä ja maailmaa parantavaan toimintaan lisääntyy, jos ympäristö on asiasta innostunut. Tämä ei tietenkään koske asiasta erityisen motivoituneita henkilöitä, mutta nämä sisäsyntyiset motivoitujat ovat aina vain pienenä vähemmistönä. Enemmistö on meitä löllyköitä, joihin ympäristön kannustuksella on suuri merkitys. Siksi ei pitäisikään sanoa ja syyllistää, että vastuu liikkumisesta on ihmisellä itsellään. Heikommat valmiudet omaavien ihmisten kannalta tämä on aika epäreilua.

Ympäristö voi olla liikkumisen suhteen rajoittava, mahdollistava, kannustava tai pakottava. Joko ympäristömme houkuttelee meitä liikkumaan tai sitten ei. Esimerkki avaa asiaa. Mikä näistä on terveysvaikutteinen vaihtoehto: porraskäytävä, jossa A) komea hissi on etualalla ja kapea ankea portaikko taka-alalla, B) komea hissi on etualalla ja vieressä kilpailee kaunis ja leveä portaikko, C) kaunis, valoisa ja leveä portaikko etualalla ja hissi huomaamattomammin hieman sivussa vai D) pelkkä kaunis ja leveä portaikko? No C tietenkin. A on rajoittava, koska valitsemme hissin. B on mahdollistava, koska osa valitsee jo portaat. C on kannustava, koska moni tulee valinneeksi portaat. D on pakottava mutta huono vaihtoehto koska se ei ole enää reilu. Esteettömyys on muistettava liikkumiseen kannustamisessakin.

Käytännön elämässä sovellus voisi olla esimerkiksi se, että vanhempien tulisi kannustaa lapsiaan liikkumiseen. Tästä seuraa, että heidän esimerkiksi pitäisi kieltäytyä viemästä lapsiaan autolla harrastuksiinsa ja kouluun, jos se oikeasti ei ole välttämätöntä.

Liikunnan edistämisessä on tietenkin olennaista myös yhdyskuntasuunnittelu, samaten kuin ympäristön turvallisuus ja esteettisyys. Autoilun suosiminen on suuri liikenne- ja terveyspoliittinen ongelma. Ihmisten ikääntyessä kohteiden saavutettavuuden merkitys nousee vielä entisestään. Mutta olennaisia ovat myös asukkaiden lähiliikunta-alueet. Esimerkiksi lähimetsät ovat lasten liikkumiselle tutkitusti tärkeitä!

Tässä muutamia Oulussa kuultuja ja kuuleman virittämiä ajatuksia. Illalla oli vuorossa pippalot. joissa esiintyi mainio pumppu Kitkerät neitsyet. Samaan aikaan kuntapäivien kanssa Oulussa järjestettiin nimittäin myös vihreät kulttuuripäivät. Sunnuntaiaamulla oli heräämisessä vähän tekemistä, sen verran mukavaa oli ilta vihreässä kuntaporukassa.

Kesämuistoi

Kesä toi mukanaan laiskan päivitystahdin, ehkä nyt tästä reipastun loppukesää kohden. Tilanne on siis se, että olen loman päätyttyä jäämässä vuorotteluvapaalle ja töihin palaan sitten joskus ensi vuoden puolella. Ou jee, on tätä odotettukin! Ja koska takana on jo kesän mittainen loma, en ole enää edes aivan kehäraakkikunnossa vapaata aloittaessani, vaan pää ja järki alkaa olla taas jo vireessä miettiä kaikenlaista uutta.

Politiikan syksy on alkanut, kokouskausi käynnistyi viime sunnuntaina. Mutta ennen politiikan päivityksiä pari kesän lomamuistoa. Heinäkuussa kävimme taas Pärnussa. Tällä kertaa mukana oli vanhempieni lisäksi teini-ikäinen kummityttäreni. Mukavaa oli ja saimme pari oikein hyvää rantapäivääkin. Pärnunlahden vesi oli lämmintä, aallot suuria ja aurinko mollotti kaikella lämmöllään - mikäs siinä lomaillessa. Myös ruoka oli hyvää, kaupunkiin oli avautunut lisää ihan kelvollisia ruokapaikkoja.


Kuin kaksi marjaa...? No ei nyt sentään.


Kummitytär.


Pärnusta palattuamme oli vuorossa Sugar And Spice And Everything Nice... eikun Sticky & Sweet! Kävimme Madonnan konsertissa 85 000 muun suomalaisen lailla. Täytyy nostaa hattua järjestäjille, kaikki meni uskomattoman hyvin haasteen koko huomioon ottaen!

Kuulimme konsertin mainiosti. Se, mitä nähtiin..., no se on toinen juttu. Alla kuvassa näkymäni lavalle. Olimme saaneet liput c-alueelle ja katselimme keikan aivan lähellä c-alueen etureunaa. Tältä se näytti. Matkaa lavalle on, no mitä, ehkä 150 metriä? C-katsomon takaosasta ei kukaan voinut nähdä yhtään mitään!


Kun oikein varpistin, saatoin hyvässä kohtaa nähdä lavalla pikkiriikkisen kirpun kokoisen Madonnan. Katso kuvaa, kamera suurentaa. Mutta yhtä kaikki, olen nähnyt Madonnan livenä. Rouvallekin on pakko nostaa hattua ja osoittaa ihailua, vaikka minkalainen bitch olisikin todellisuudessa. Hän pyörittää omien näkemystensä mukaisesti niin isoa viihdebisnestä, että suurempaa en ole koskaan nähnyt omin silmin. Ja tekee sen tinkimättömästi.


Onneksi on screenit. Tässä rouva screenikuvassa. Screenit oli sijoitettu harmillisen matalalle, mutta kyllä niistä silti aika paljon näkyi.

Ikääntyminen on muuten tuonut mukanaan yhden kurjan keikkoihin liittyvän jutun. Nimittäin kaksiteholasit. Minulla on nyt ensimmäiseni, ja ne ovat tosi huonosti keikkayhteensopivat. Kun tällainen keikkanäkymäasteikolla pätkän mittainen ihminen yrittää kurkotella lavalle nähdäkseen ihailunsa kohteen tai muuten vaan artistin, sitä yrittää nostaa silmiään korkeammalle yli niiden edessä seistätoljottavien hujoppien. Tämä tietenkin sillä seuraukselle, että tulee katselleeksi maailmaa nokka pystyssä, nenänvarttaan pitkin ja suoraan kakkuloiden lähilukuosiin. Eli lavalla näkyy lähinnä sumeaa. Jos sitten laskee leukaansa, suoristaa niskansa ja siirtää katseen taas prillien kauko-osiin, maisemana on edessä seisovan niskavillat. Hyvin tarkennettuina ja terävinä. Siinä sitä nytkäyttelee sitten päätään kuin paraskin harakka tervatulla katolla. Milläs tämän ratkaiset?


Politiikkaan palaan myöhemmin. Vaalirahoituskuvioiden kehittymistä on ollut viime aikoina tosi kiinnostava seurata. Kannattaa myös lukea Kannuvalimosta Esko Antolan parin päivän takainen bloggaus Kiitos, Sir Robert. Kyllä, olen täysin samaa mieltä. Kulttuuripääkaupunkikritiikkiä oli ikävä lukea, mutta Sir Robert Scott osui oikeaan kuin mikäkin tarkk'ampuja. Onneksi asia tuli esiin nyt eikä myöhemmin. Aikaa korjausliikkeeseen ei ole jäljellä enää paljoa, mutta sitä sentään vielä on. (Koska Turun Sanomat on "uudistanut" nettisivunsa, ei sieltä enää löydy mitään järkevää enkä voi valitettavasti linkata asiasta kertovaan lehtijuttuun. Kuihtukoon sanomien sivut omaan nurkkakuntaisuuteensa, kun moisen uudistuksen tekivät. Minä ainakaan en enää puffaa lehden juttuja - kun ei ole mitään mitä puffata!)

Kannussa on käyty kritiikistä hyvää kommenttikeskustelua ja itsekin otin asiaan maanantain kaupunginhallituksessa kantaa. Kulttuuripääkaupunkihankkeen parissa on tehty varmasti paljon hyvää työtä, mutta yksi puuttuu ja sen mukana kaikki: avoimuus, (läpi)näkyvyys & ihmisten innostaminen. Joten eiköhän ole aika avata kpk-konttuurissa ikkunat maailmaan ja huutaa kaupunki ja kaupunkilaiset mukaan osallistumaan, innostumaan ja luomaan toimintaa! Tuli ei pala kauaa, jos se ei saa ilmaa.

Tämänpäiväinen runomuotokuva oli oikeastaan ensimmäinen itse kokemani kulttuuripääkaupunkijuttu, joskin toki aika eksklusiivinen. Mutta se tuntui kivalta ja innostavalta, ja idean on tarkoitus kaiketikin tästä laajentua valtuuston ulkopuolelle. Jos muotokuvamahdollisuus tulee teitä vastaan jossain kulttuuripääkaupungin käänteissä, hypätkää hetimiten mukaan! Tästä se "vuosi 2011" alkaa...

Runomuotokuva!

Vähänkö olen ylpeä ja onnellinen! Minusta tehtiin tänään runomuotokuva! Kyse on projektista, joka toimii yhtenä käynnistäjänä kulttuuripääkaupunkivuoteen.

Muotokuvarunoni kirjoitti kirjoittajaryhmä Tapiirin Jasmine Westerlund meillä kotona. Tässä runo. Minusta se on näköinen, mutta arvioikaa te paremmin ulkopuolelta.

Katrille

Jos ihminen on talo

tämän silmät ovat uteliaasti auki

puutarhaan:

auringonkukkiin

valon vaihteluihin

ihmisten tarinoihin

- On taitavaa puhua suulla

ja silti haluta kuulla silmillä -

Toimeliaat käsivarret

hyvät kannattelemaan

painaviksi käyviä omenaterttuja,

tuloja, menoja

Raivaamaan päättäväisiä linjauksia

lakaisemaan pois lehdet,

ja esteet

Tarjoamaan ystävälle

viinilasin.

Ja kun nauru hyrähtää

se on

tyytyväisen kissan.

Väri-iloittelua

Tämä väri-iloittelu on eräänlaista säilöntää: puutarhasta taltioidaan muun sadon ohella talven varalle kesäisiä kuvia. Näitä voi sitten talviehtoina katsella ja haikailla seuraavaa (ei-ehkä-niin-lämmintä-kuin-mielikuvissa) kesäaikaa.


















Tall Ships' Races poiki meille kesävieraita, joiden kanssa oli kiva leikkiä turistia kotikaupungissa. Tuli taas kerran todettua, miten kaunis ja viehättävä kaupunki Turku oikein onkaan, kun pyrki katselemaan sitä turistin silmin. Sunnuntaina kävimme pitkästä aikaa Luostarinmäen käsityöläismuseossa. Sinne pitäisi mennä useammin, on se niin viehättävä ja tunnelmallinen paikka. Sekä poikkeuksellisen hieno museo.

Purjelaivoista kiinnostuneille: Ylen sivuilta näyttää löytyvän tapahtumasta hieno kuvakavalkadi.

Pitkien paattien kisa

Torstaina kävin tutustumassa Tall Ships' Races -laivoihin Aurajokisuulla. Aloitin pienellä risteilyllä Porvoon jaala Ingalla (kaupungin edustusjuttuja) ja Ingan rantauduttua jatkoin vielä kävellen puolet alueesta. Päivä oli lämmin enkä todellakaan ollut ainoa laivoihin tutustuja - meitä oli siellä kulkuväylien täydeltä. Ja hyvä että oli, tänään perjantaina onkin sitten satanut noin 25 millimetriä vettä. Torstaina oli vielä illalla Turun linnassa Captains´Dinner -päivällinen: kourallinen suomalaisia ja suuri joukko vierailevien laivojen väkeä.

Ingalta näki laivat tosi kivasti jokiperspektiivistä. Tässä muutama kuva teidänkin iloksenne. Ensin jokimaisemaa alajuoksulle päin.


Sitten Turun persoonallinen föri - täynnä jo aamupäivästä.


Lopuksi palatessa Sedov ja Mir. Kisan kotisivuilla kerrotaan, että Sedov on maailman suurin perinteinen purjelaiva. Pituutta sillä on lähes 120 metriä. Viime kerralla Turussa Sedov oli valkoinen, mutta nykyisin se seilaa mustana. Syynä muutokseen on saksalainen televisioprojekti: Sedov on vuonna 2005 näytellyt Pamiria, Azoreilla vuonna 1957 uponnutta saksalaisen kauppalaivaston purjekoulualusta. Osa aluksen miehistöstä haluaa kuulemma laivan pysyvänkin mustana, sillä musta on Sedovin alkuperäinen väri vuodelta 1921.

Kauppakeskuskeskustelua ja vaalirahoitusta

Ajankohtainen kakkonen teki ohjelman Turun tuoreimmasta kauppakeskuksesta Skanssista, osin liittyen vaalirahoituskeskusteluun ja osin kauppakeskushypetykseen. Minuakin haastateltiin ohjelmaa varten, olinhan Skanssin osayleiskaavan aikaan aktiivinen ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäsen ja koitin parhaani mukaan kutistaa hanketta - huonolla menestyksellä. Voit katsoa ohjelman täältä elokuun loppupuolelle asti.

Skanssi ei varmastikaan ole siinä mielessä ollenkaan pahin mahdollinen kauppakeskushanke, että prosessi eteni kuitenkin suhteellinen avoimesti ja toteuttaja/suunnitteluvarauksen saaja valittiin avoimen kilpailun kautta. Kilpailun voitti Hartela, joten se myös keskuksen rakensi. Ympäristön kannalta Skanssi on kuitenkin melkoisen onneton: se on valtavan suuri, joten asiakaskunta rakentuu pääosin yksityisautoilun varaan. Rakentuisi, vaikka kauppakeskuksen lähistölle suunniteltu Skanssin tuhansien uusien asukkaiden asuinalue olisi jo valmis. Niin suuri se on. Uutta asuinaluetta ei kuitenkaan vielä ole. Alueelle ei ole noussut ensimmäistäkään asuntoa eikä kaupunki olen edes asemakaavoittanut suurinta osaa tulevasta asuinalueesta. Ainoastaan kauppakeskuksen välittömässä läheisyydessä oleva alue on kaavoitettu ja odottaa rakentamisen aloittamista. Skanssi kokonaisuudessaan on kuitenkin hyvä uudisrakennuskohde, se sijaitsee Turun keskusakselin läheisyydessä ja ydinkeskustaan on linnuntietä nelisen kilometriä. En ymmärrä, miksi kaupunki ei alun kiireestä huolimatta ole hoitanut kaavoitusta valmiiksi odottamaan markkinoiden elpymistä.

En osaa sanoa, enkä edes tietä, liittyikö Skanssin rakentamisen mitoitus kaupungin suurimpien puolueiden huonosti harkittuun "edistysuskoon" eli uskoon ostovoiman rajattomasta kasvusta (sillä kukaanhan ei halua heikentää Turun ydinkeskustan palveluita, eihän...?) vai joillekin tahoille annettuihin lupauksiin, vaalirahoitukseen ja hyvään yhteisymmärrykseen, mitä systeemiä myös Hyvä veli -järjestelmäksi kutsutaan. Turussa on tästä hyvävelisysteemistä vahvoja merkkejä, mutta Skanssin tapauksessa ei prosessista johtuen ehkä ole kyse tästä. Muistikuvani lautakunnan keskusteluista vuosikymmenen alkuvuosilta kuitenkin on, että monesta muusta kaavaan liittyvästä seikasta saatettiin vaihtaa mielipiteitä ja säätää lopputulosta, mutta kauppakeskuksen mitoituksesta ei haluttu käydä keskustelua. Osayleiskaavatyö tuotti kaupallisten palveluiden selvityksen, jossa moneen otteeseen todettiin, kuinka vahingollinen suuri kauppakeskus olisi lähipalveluille aina Kaarinan keskustaa myöten. Tästä ei kukaan halunnut keskustella saati harkita suunnitelmien mitoituksen muuttamista ja raportti siirrettiin vähättelyjen kera ö-mappiin.

Vaalirahan vaikutusta päätöksentekoon on todella vaikea tai mahdoton todistaa. Mielestäni kyse on kuitenkin kotimaisesta korruptiokulttuurista ja maan tavasta, jota ei korruptioksi suostuta tunnistamaan ja josta ei haluta puhua. Minullakaan, vaikka olenkin ollut politiikassa mukana vuosia, ei ole mitään käsitystä ilmiön laajuudesta, sillä vihreät eivät ole tässä systeemissä mukana. Voi olla, että vaalirahan ja hyvävelijärjestelmän vaikutuksia vähätellään tai liioitellaan, mutta mistä se tietää, koska asiasta ei puhuta eikä sitä käsitellä julkisesti.

Tosiasia kuitenkin on, että tietyt yritykset, erityisesti rakennusalan yritykset ja suuret kauppaliikkeet, mainostavat melkein kaikkien puolueiden vaali- ja muissa lehdissä sekä rahoittavat joidenkin yksittäisten ehdokkaiden kampanjoita. Tämä voi toimia kahdella tapaa.

Ensimmäinen tapa on rahoittajalähtöinen tapa. Yritykset, yhteisöt ja yksittäiset kansalaiset haluavat rahoittaa puolueiden ja ehdokkaiden (vaali) toimintaa, koska ne haluavat pitää yllä hyviä suhteita ja sitä kautta hankkia (pahimmillaan ostaa?) myötämielisyyttä itselleen päätöksenteossa. Lobbaus on sallittua, mutta lobbareiden nimet ja yhteys päätöksentekoon pitää olla selvillä kaikille osapuolille. Joku haluaa tukea ehkä myös puhtaan ideologisista syistä, mikä on ymmärrettävää, sillä vastakkaisista väitteistä huolimatta puolueiden välillä on eroja.

Toinen tapa on rahoitettavalähtöinen ja muistuttaa kamalimmillaan suojelurahakäytäntöä: puolueiden paikallistason yhdistyksistä otetaan yhteyttä yrityksiin, tiedotetaan tulossa olevista mainosmahdollisuuksista ja pahimmillaan painostetaan ja jopa "tehdään tarjous josta on vaikea kieltäytyä". Tätäkin käsittääkseni tapahtuu, ja pidän sitä erittäin tuomittavana. Kyse ei ole aamulla peiton alta löytyvistä hevosenpäistä vaan siitä, että päätöksenteossa ei luvata ymmärrystä, jos rahoitusta ei tule. Taustalla voi olla paikallisten puuhahenkilöiden aktiivisuus, valtakunnallisissa puoluetoimistoissa ei näistä yhteydenotoista välttämättä tiedetä yhtään mitään. Ilmiön laajuudesta minulla ei ole mitään käsitystä.

Viime aikoina on paljon rummutettu "puhtaampana vaihtoehtona" puolueiden tapaa hankkia rahoitusta myymällä yrityksille ja yhteisöille kalliita lippuja seminaareihin, joissa on puhujina ehdolla olevien lisäksi muuta asiantuntevaa väkeä. Tätä on harrastettu jonkin verran myös omassa puolueessani. En pidä tätäkään hyvänä tapana. Poliitikkojen tulisi päättäjinä olla todella kriittisiä sen suhteen, millaisen vaikutelman seminaarilippujen myyntikohde saattaa tilanteesta saada. Kyse on päättäjien tekemästä useiden satojen eurojen myyntitarjouksesta taholle, joka voi hyvin olla päätöksenteon kohteena seuraavalla vaalikaudelle. Voiko tästä tarjouksesta kieltäytyä, ja voiko kieltäytymisellä olla ikäviä seurauksia kun päätöksenteon hetki koittaa?

Kontrollia ja avoimuutta siis tarvitaan. On säädettävä laki, joka tekee vaalirahoituksesta kaikkinensa - puolueet, yhdistykset, puolueiden yritykset, yksittäiset ehdokkaat - niin avointa, että siihen voi myös luottaa. Mikään 5000 euron summa, mitä julkisuudessa on nyt puitu, ei tätä takaa. 100 tai 200 euroa olisi parempi raja: tukijat oikeasti esiin, jos ei nyt ihan kympeillä pelata.

Ja tämän jälkeen tarvitaan kaksi asiaa: ensinnäkin vaalirahoituksesta on tehtävä kunniallinen asia, koska se on nyt julkista. Yhteiskunnallista toimintaa saa tukea, se on toivottavaa ja kunniallista, mutta tuen on oltava aidosti vastikkeetonta ja julkista. Äänestäjän pitää voida seurata, miten ehdokas käyttäytyy suhteessa toimintaansa rahoittaneisiin tahoihin. Useinhan on ihan perustelua ajaa yksittäisen tahon asioita, mutta jos yksittäinen etu ohittaa yleisen edun, on perusteluiden syytä olla uskottavat.

Toisekseen tiedotusvälineiden on ryhdistäydyttävä. Nyt lehdet ovat lievästi ruoskineet itseään laiskuudesta pääkirjoitustasolla, mutta se ole vielä yhtään mitään. Media hoitaa tehtäväänsä vasta silloin, kun se tavanomaisten uutisjuttujen sisällä tivaa päättäjiltä perusteluita näiden tekemiin päätöksiin, kysyy, kenen etua päättäjä on milloinkin ajamassa ja vahtii itse aktiivisesti rahoittajien tavoitteita suhteessa valittujen päättäjien toimintaan. Siitäkin huolimatta, että nämä samat tahot saattavat olla myös printtimedian keskeisiä mainosrahoittajia.

Mikäli vaalirahoitukseen halutaan puuttua vähentämällä rahan tarvetta eli pienentämällä kampanjoiden kokonaiskustannuksia, on siihenkin olemassa yksinkertainen keino: kielletään vaalimainosten esittäminen televisiossa. Tv-kampanjointi on todella kallista eikä sille ole olemassa mitään ylärajaa. Käsittääkseni joissain maissa on tällainen kielto olemassa kampanjabudjettien pitämiseksi kohtuullisina. Jos rahantarve saa olla kohtuuton, mitoitetaan rahanhankkimisen keinot tarpeen mukaisiksi.