Perustulo ja sosiaaliturvan remontti puhututtaa

Turun Sanomien pääkirjoitus käsitteli tänään perustuloa otsikolla "Tukiviidakon karsinta tuskin onnistuu perustulon avulla". Aiheen kirjoitukseen antoi Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtanen, joka muutama päivä sitten samaisen TS:n haastattelussa vaati, että "nykyinen, tilkkutäkkimäinen sosiaaliturvajärjestelmä on uudistettava perusteellisesti".

"Korjaaminen ja paikkaaminen eivät enää riitä, vaan pitää ottaa täysin uusi asento, Huuhtanen painottaa. Uudistushankkeessa ei pidä Huuhtasen mielestä tyytyä tarkastelemaan pelkästään sosiaaliturvan tasoa. On myös otettava huomioon eri toimenpiteiden yhteensopivuus, verotus ja kannustus työntekoon." kuului Huuhtasen viesti TS:ssa 24.12, ja jatkui: "Nykyinen sosiaalietuusjärjestelmä on syyperusteinen. Uudistuksen tavoitteena Huuhtanen pitää siirtymistä kohti toimeentuloperusteista järjestelmää. - Poistettaisiin nykyiseen järjestelmään sisältyviä, osittain järjestelmän tilkkutäkkimäisen rakentamisen seurauksena syntyneitä epäkohtia. Tuloksen tulee olla mahdollisimman yhtenäinen, läpinäkyvä, aukoton ja hallinnollisesti virtaviivainen toimeentulojärjestelmä, joka mahdollistaa nykyistä paremman elämänhallinnan ja turvallisen työllistymisen, Huuhtanen linjaa.".

Tämän enempää ei juuri voi puhua perustulojärjestelmän puolesta sanomatta suoraan sanaa "perustulo". Huuhtanen tietää (kuten myös me vihreät), että aivan käden käänteessä iso uudistus ei toteudu. Siksi Huuhtasella on alkajaisiksi tarjota vaihtoehto, joka sekin kuulostaa tutulta: "Suurta uudistusta odotettaessa joudutaan kuitenkin jatkamaan nykyjärjestelmän pahimpien aukkojen tilkitsemistä. Huuhtanen esittää, että seuraava hallitus varaisi 500 miljoonaa euroa neljän vuoden aikana käytettäväksi kiireellisimpiin rukkauksiin parantamaan järjestelmän toimivuutta. Työmarkkinatuen nostaminen ja toimeentuloetuuksiin kohdistuvan verotuksen keventäminen ovat Huuhtasen listalla kärjessä. Samalla tulisi korottaa muun vähimmäisturvan kuten kansaneläkkeen sekä sairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan vähimmäistasoa. ... Hallitusohjelmaan pitäisi ottaa myös ns. Soininvaaran etuoikeuden laajentaminen. Tämä tarkoittaisi toimeentuloasiakkaan sallittujen työtulojen määrän korottamista.".

Vihreät esittelivät perustulomallinsa luonnosta joulukuun alkupuolella puoluevaltuuskuntamme kokouksessa Joensuussa (ks. pari bloggausta taaksepäin raportti kokouksesta). Mallin esitteli puolueen turkulainen varapuheenjohtaja Ville Niinistö. Villen esityksen viimeinen PowerPoint-slaidi käsitteli juuri tätä välivaiheen toimintaa. Perustulotyöryhmämme oli muotoillut tarvittavat toimet pääpiirteissään näin:

On todennäköistä, että perustuloa kohti edetään askeleittain. Seuraavilla askelilla voidaan saavuttaa perustulon kaltaisia vaikutuksia ja ohjata järjestelmäämme kohti perustuloa:

1. Pienituloisten veroale – alle 1 000 euron kuukausitulot verovapaiksi
- Matalatuottoinen työ on tehty nykyään kannattamattomaksi. Pienituloisten veroale vähentäisi köyhyyttä ja lisäisi työn kannattavuutta työntekijälle perustulon kaltaisella tavalla.

2. Sosiaaliturvajärjestelmän yhtenäistäminen
- Yksi, yhtenäinen syyperusteinen perusturva, jolla on yhtenäiset myöntämisperusteet (työmarkkinatuki, peruspäiväraha, sairauspäiväraha, minimivanhempainraha, kansaneläke, kotihoidontuki). On kohtuutonta, että nykyisin eri syistä pienituloiset asetetaan keskenään eriarvoiseen asemaan.

3. Sosiaaliturvan ja työn yhdistämisen helpottaminen
- Sosiaaliturvajärjestelmää on uudistettava siten, että työn vastaanottaminen (myös osa-aikaisen ja keikkatyön) on työnhakijalle kannattavaa. Uudistus on toteutettava siten, että se ei rankaise vaan kannustaa sosiaaliturvan varassa eläviä.

4. Yrittäjien ja apurahaa nauttivien sosiaaliturvan vahvistaminen
- Yrittäjien (ja heidän puolisoidensa) ja apurahalla työtä tekevien sosiaaliturva ei nykyisellään ole palkkatyön tasolla (ansioeläkkeen puuttuminen, toimeentulotuen tiukemmat ehdot jne.). Yrittäjyyttä ja luovaa työtä on tuettava saattamalla heidän oikeutensa palkkatyön tasolle ansiotason siitä kärsimättä.

Tämän päivän TS-pääkirjoitus toivoi sosiaaliturvan uudistamisen nousevan vaalikeskusteluissa keskeiseksi teemaksi. En voisi olla enempää samaa mieltä. "Perusturvan elementteihin kaivataan isoja korotuksia. Jälkeenjääneisyyden korjaaminen kertarysäyksellä tuskin onnistuu. Olisikin järkevää liittää tasokorotuksiin rakenteellisia uudistuksia.", TS jatkoi. Edelleen samaa mieltä. Mutta sitten tuli epäilyksen paikka: "Suomessa sosiaalisia tulonsiirtoja maksetaan erityisten erikseen mainittujen syiden perusteella. Tällaisen syyperustaisen turvan vaihtoehtona on kaikille automaattisesti lankeava kansalaispalkka tai perustulo. Huuhtasen puheenvuoro haiskahtaa kansalaispalkalta, vaikkei hän suoranaisesti tätä ehdota. ... Kansalaispalkalle tai perustulolle on joitakin järkeviä perusteluja, kun pyritään yksinkertaistamaan sosiaalitukia. Poliittisesti asia on kuitenkin niin ristiriitainen, ettei läpimeno ole mahdollista. Järkevämpää on keskittää voimavarat nykyisen systeemin korjaamiseen.".

Kiitos TS:lle, joka pitää yllä keskustelua sosiaaliturvan uudistamistarpeesta. Remontti on tarpeen, katsoipa asiaa melkein mistä näkökulmasta tahansa. Keskustelun myötä saattaa perustulokin muuttua poliittisesti mahdollisemmaksi, kunhan ihmiset myös muissa poliittisissa ryhmissä ja kansan keskuudessa oppivat ymmärtämään, mistä perustulomallissa oikeastaan on kyse. Ei ilmaisen rahan jaosta eikä työhaluttomien hyysäämisestä vaan arjen turvaamisesta, työn kannattavuuden parantamisesta, sosiaaliturvan selkeyttämisestä, oikeudenmukaisuudesta ja elämänlaadun ja -hallinnan parantamisesta.

Huuhtasen artikkelin virittämän keskustelun laineet löivät tänään jo ministerien nokkapokkana maan hallituksessa. Keskustan peruspalveluministeri Liisa Hyssälä on tänään kannattanut Suomenmaassa sosiaaliturvan uudistamista. "Sekavat tukimuodot eivät Hyssälän mukaan tunnista pätkätöitä, pitkittyvää työttömyyttä, pienipalkkaisten työsuhteiden yleisyyttä tai toimeentulo-ongelmia.", kirjoittaa Suomenmaa. "– Huuhtasen esittämä sosiaaliturvan uudistus olisi jo paikallaan", linjaa Hyssälä. Välillä hän palaa vanhaan lempiaiheeseensa pieniin eläkkeisiin, joihin liittyvistä suurista sanoista hänet tullaan iäti muistamaan, ja jatkaa taas Huuhtasen linjaa. "Työtä ei edelleenkään kannata ottaa vastaan. Miten voi olla mahdollista, että menettää joitakin etuja kun ottaa työtä vastaan?", kysyy Hyssälä.

Kaksi H:ta eli Huuhtanen ja Hyssälä saivat tänään kolmannen H:n eli sosiaalidemokraattisen sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haataisen reagoimaan. Ei ollut erityisen yllättävää, että nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän "arkkitehtipuolueen" edustaja tyrmää ajatuksen sosiaaliturvajärjestelmän suurremontista. Verkkouutiset kirjoittaa: "Massiiviseen uudistukseen ei ole (Haataisesta) mitään syytä ryhtyä, mutta joidenkin aukkokohtien paikkaus on tarpeen kaiken aikaa maailman muuttuessa. Näitä uudistuksia sorvaamaan ei tarvita mitään raskaita komiteoita.". Perään tulee demariargumentti: "Haatainen korostaa, että ansaitusta sosiaaliturvasta eli työeläkkeistä ja ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta ja vanhempainrahoista pitää aina huolehtia. Se tuo varmuutta elämään, rohkaisee asunnon hankintaan ja riskinottoon yrittäjänä.". Laiha lohtu nykyajan pätkä-, silppu-, määräaikais-, osa-aikais- tai vuokratyöläiselle, jota myös prekariaatiksi kutsutaan.

Haloo, demarit! Teille kuuluu aivan ansaittu kiitos siitä, että Suomeen aikanaan rakennettiin niihin oloihin pätevä sosiaaliturvajärjestelmä. Ilman sitä työtä Suomi ei olisi se maa, mikä se nyt on. Mutta ajat ja työelämä ovat muuttuneet. Järjestelmiin ei saa rakastua, ei, vaikka olisi ne itse rakentanut. Nyt on paljon ongelmia, jotka johtuvat siitä, että aika on ajanut järjestelmämme ohi. Siksi se on uudistettava. Silmät pitää avata ja nähdä tämä päivä ja tulevaisuus. Huolimatta siitä, että tuntee kiintymystä omiin rakenteisiinsa. Ja huolimatta siitä, että on naimisissa nykyjärjestelmän suhteen ei-niin-puolueettoman ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Pitää ajatella ensisijaisesti ihmisiä, ei järjestelmiä. Sydämen pitäisi myös tämän vuosisadan alkupuolella sijaita pääosin vasemmalla puolella. Nyt tuntuu liian usein siltä, että sillä paikalla on vain oma demarilompakko.

Ja sitten omaan napaan: päivä on kulunut siivotessa, erityisesti siivotessa sähköpostia. Siinä on sitten viheliäinen siivouksen muoto, johon ei auta edes kotitalousvähennys tai kiltti puoliso. Itse se roina on pakko läpikäydä. Voi kettu, kuka tämänkin viheliäisyyden keksi? Mattojen tamppaaminenkin olisi hauskempaa.

Sain luettua loppuun Kalle Haatasen "Pitkäveteisyyden filosofian" (ks. aiempi bloggaus). Teksti pysyi terävänä loppuun saakka. Osa meni hieman yli hilseen, luonnontieteilijä kun olen, mutta pääosin pysyin rattailla. Haatanen kirjoittaa mm. siitä, miten työn abstraktisuus on saavuttanut järjettömät mitat: emme enää näe työmme tulosta, ja miten työprosessin luonteen pohdinta on paikka paikoin ottanut itse työn paikan (Haatanen tuntuu vihaavan erityisesti työn kehittämispäiviä ;). Hän puuttuu myös siihen, että nykyajan työntekijän kuuluu olla käytettävissä kaiken aikaa ja joka paikassa.

Lisäksi Haatanen tuo esille mielenkiintoisen ajatuksen siitä, miten "Moderni virtuoosi on kykeneväinen mihin tahansa, mutta kaikki aktuaalinen uhkaa tätä kykyä. Liian pitkään samanlaisena kulkeutunut ura on rasite, liiallinen eksperttitieto on rasite, liika (muutamaan kieleen keskittynyt) kielitaito on rasite. Jokainen aktuaalinen, todellinen teko tai tausta on rasite, joka uhkaa modernin virtuoosin kykyä tulla miksi tahansa tai oppia mitä tahansa taito. Kyse on sangen omaperäisestä joutilaisuuden alalajista, jossa kaikenlainen kyvykkyys ohittaa mennen tullen saavutukset ja historian, perinteisesti ammattitaidosta puhumattakaan. Enää ei tarvitse esittää aikuisuuteen liittyvää kysymystä, mitä tehdä lahjakkuuden jälkeen. Vastaus kysymykseen on yhdentekevä modernissa työelämässä, jossa vaalitaan ja etsitään vain lahjakkuutta, kykyä ja potentiaa.". Tyly ajatus, mutta ei epätodellinen. Onneksi on toki toisenlaisiakin tehtäviä ja työpaikkoja, mutta kyllä monissa työpaikoissa on syytä kysyä, palvotaanko lahjakkuutta ja potentiaa, mahdollisuuksien ruumiillistumaa ja lupausta jostain, yli kaiken muun, kuten kokemuksen ja kertyneen ammattitaidon. Ja että mikä järki siinä on, jos asiaa ihan rehellisesti pysähtyy ajattelemaan?

Kirjan loppupuolella Haatanen kirjoittaa mielenkiintoisesti onnesta ja kuolemasta. Jos kirja kiinnostaa, sen löytää varmasti kirjastosta, ja ostaakin voi paitsi kovakantisena myös halvempana pokkarina. Voi sitä aikansa huonomminkin käyttää kuin lukea hieman kärttyisenoloisen kolmevitosen aikalaiskritiikkiä.