Pari viikkoa sitten kirjoitin valtuuskuntauutisoinnin yhteydessä omaa pohdintaani siitä, milloin alkaa keskustelu ilmastonmuutosyhteiskunnassa elämisestä tavallisen arkielämän tasolla. No, se alkoi saman tien. Anna-lehden toimitus pohtii joulun kaksoisnumeronsa pääkirjoituksessa päätoimittaja Taina Laaneen suulla mm. seuraavaa: "Minä kaipaan lunta välillä niin että sattuu. ... Mietin, millaiseksi muodostuu nykylasten mielikuva Suomen talvesta, onko se keskieurooppalaisen vihreänruskeanmusta vai samanlainen kuin minulla: kirpeä, jäinen, luminen, täynnä autonlasien raaputusta, luistimissa palelevia varpaita ja pakkasen salpaamaa hengitystä. ... Todennäköisesti meidän on myös opittava sopeutumaan, kestämään sysimustaa talvea, harrastamaan ulkona myös ilman lunta. Kenties rakentamaan erilaisia taloja, myymään erilaisia vaatteita ja palveluja. Entä millaisia ovat ne joululaulut, joita Suomessa sävelletään ja lauletaan jouluna vuonna 2056? Onko niissä hankea ollenkaan?".
Minäkin kaipaan vähän väliä lunta niin että sattuu. Joulukuusi, kynttilät ja muut tunnelmanluojat eivät korvaa lunta talven tekijänä. Haluan haistella lumen tuoksua, haluan tuntea lumisateen poskipäillä, haluan kuulla lumen narskuvan jalkojeni alla, haluan nähdä lasten leikkivän lumessa. Haluan nähdä lumeen peittyvän pohjoisen luonnon. En halua belgialaista talvea, haluan Pohjolan talven. Haluan lunta. Olen valmis tekemään kaikkeni, jotta sitä olisi myös tulevaisuudessa. Älä äänestä maalisvaaleissa tyhjänpuhujia, jos lumi on tärkeää myös sinulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti