25.12.06

Joulurauhaa - vihdoinkin

Huh. Menipä joulukuu sukkelasti. Kouluhommia on kaikkine oppilasarviointeineen riittänyt, ja luottamustoimet ovat vieneet oman ahneen osansa aikapankistani. Joulu tuli (taas) yllättäen: koulu loppui perjantaina ja sunnuntaina oli jo aatto! Oli säpäkkyydessä hyvätkin puolensa: jouluvalmisteluista ei ehtinyt stressata kun ei ehtinyt uhrata niille ajatustakaan. Joulukortteja tosin askartelimme mieheni kanssa kuun puolivälissä nelisenkymmentä kappaletta, se toi hieman joulutunnelmaa. Silti muutama kaivattu tuttu jäi ilman joulumuistamista, kun korttiainekset loppuivat kesken. Pahoitteluni, ystävät! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta joka tapauksessa!

Koska aika oli kortilla, organisoin jouluvalmistelut seuraavasti: lahjojen hankinta ke-to, ruokalistan teko ja ruokaostokset pe, kevyt siivous, ruokien valmistus ja lahjojen pakkaus la, joulun vietto ja lepo su, ma, ti jne... Aikataulussa pysyttiin, nyt vain köllötellään ja lämmitellään valmiita ruokia. Koulu alkaa vasta 8.1. vuonna 2007, joten mikäs hätä tässä.

Jouluaattoa ja joulupäivää olemme viettäneet mieheni kanssa ihan kaksistaan, mitä nyt eilen kävimme joulurauhan julistuksessa ja sen jälkeen glögillä yhden ystävämme kotona. Olemme kumpainenkin levon tarpeessa, joten joulureissut kauemmas saivat tänä vuonna jäädä. Ruoka on ollut hyvää, pöydässä on ollut tarjolla lähiruokaa, luomukinkkua ja ulkomaan eväistä bataattia bataattilaatikon muodossa. Oli ihan pakko kokeilla: koulussa on ollut tarjolla tosi hyvää Saarioisten äitien tekemää bataattilaatikkoa. Päätin siksi kehitellä itse reseptiä, joka toisi bataatin perunan, lantun ja porkkanan seuraksi joulun pääruokapöytään. Ihan yhtä kermaista en kehdannut tehdä kuin mitä Saarioisten mammat tekevät, mutta hyvää tuli silti :). Saa kuulemma tehdä ensi joulunakin.

Ulkoiluakin on ehditty harrastaa hieman. Kuusen alta löytyi askelmittari, joten pakko tässä on ryhtyä pitämään lukua askelistaan. Saa nähdä, millainen motivaattori pikku rasiasta muodostuu. Oli kuusen alla muutakin mukavaa. Sain mieheltäni korun ja Liza Marklundin uusimman "Nobelin testamentti" lomalukemiseksi. Marklund tosin lepää vielä pöydällä, sillä olin itse hankkinut itselleni (ihan pakettiin asti, lapsenmielinen kun olen) Kalle Haatasen vuosi pari sitten ilmestyneen "Pitkäveteisyyden filosofian". Olen hipelöinyt kirjaa jo useaan kertaan kirjakaupassa ja messuilla, ja nyt Sammakossa käydessäni se loikkasi matkaani. Hyvä niin, kirja on terävä ja hauska, tykkään lukea kirjoja, jotka saavat minut nauramaan. Sammakosta tarttui matkaan sarjakuvapuolelta toinenkin hauska opus, Stephan Pastisin "Helmiä sioille". Tein virheen, kun en päättänyt paketoida sitäkin, vaan menin ostosten lomassa Stockan kahvioon teelle lukemaan uutta sarjislöytöäni. Se kahvila ei ole maailman paras paikka istua yksikseen ja nauraa hohottaa ääneen.... Pastis ei anna paljoa niille, jotka etsivät sarjakuvista herkkää viivaa ja ansioitunutta kuvataidetta. Mutta meille, joita miellyttää naseva sanailu, Possu, Rotta, Vuohi ja Seepra ovat mainiota seuraa.

"Pitkäveteisyyden filosofiassaan" yhteiskuntatieteilijä, VTT Haatanen pohtii kymmenen esseen kautta pitkäveteisyyden olemusta ja sen ilmenemistä arjessa, onnessa, henkisessä laiskuudessa, kuolemassa ja Haatasen omassa elämässä. En ole vielä edes aivan puolivälissä kirjaa, mutta voin jo suositella sitä niille, jotka haluavat tutkia oman aikamme tyypillisiä ilmiöitä. Kirja sopii myös yleiseen ihmisyyden pohdintaan: mitä elämä oikeastaan on? Tässä pari mainospalaa, jotka ehkä antavat sytykettä aikalaiskritiikkiin nykytrendejä kohtaan:

- luvussa 1, Tavallinen elämä: "... Siksi myös nykyinen tavallisuus ja tavikset ovat yhtäältä tuikitavallisia suomalaisuuden stereotypioita (rehellisyys, aitous, tietty pyrkimys pikemminkin keskihakuisuuteen kuin keskipakoisuuteen ja julkisuuden tavoitteluun), ja toisaalta tavikset ovat juntteja, maalaisia ja myötähäpeän kohteita mediassa. / Mediassa he ovat kuin luontodokumenttien kohteita "luonnollisessa habitaatissaan", siis tavisten tapauksissa kauppakeskuksissa ja oikeastaan missä tahansa muualla kuin suurten kaupunkien keskustoissa tai erikoistaitoja vaativissa asemissa ja paikoissa. Tällaisessa luontodokumentti-asetelmassa heissä on jotain kiusallisen tunnistettavaa (kuten apinoissa), mikä mahdollistaa katsojassa niin uteliaisuuden, myötähäpeän kuin vihan tunteet. Kun ennen mentiin lasten kanssa katsomaan eläintarhan apinoiden inhimillisyyttä - silläkin riskillä, että apinat alkavat paritella tai masturboida - nyt voimme seurata tosi-TV:n välityksellä vastaavaa, ja myös riskit ovat säilyneet pitkälti samanlaisina. Känniset idiootit kilpailemassa vastakkaisen (tai saman) sukupuolen huomiosta Big Brother -tyyppisissä ohjelmissa tekevät eläintarhan apinat kohta turhiksi. (Korkeasaaressahan tämä on jo huomattu, ja tilan puutteessa apinat olivat jo karkoitusuhan alaisia, kunnes mainostoimisto puuttui asiaan.) Ainut todellinen huojennuksen tunne näissä ohjelmissa piilee siinä, että minua ei - luojan kiitos! - kuvata. Ja tässä piilee tavis-käsitteen kaksinainen ja ylimielinen luonne: toimittaja ei ole tavis, asiantuntija ei ole tavis, kirjoittaja ja lukija eivät ole taviksia, eikä myöskään katsoja ole tavis. Vain taka-alalla riivaava häpeän usein addiktoiva tunne muistuttaa siitä, että katsottava kohde on itse asiassa se osa itseä, jonka haluaa sulkea ulkopuolelle. ..."

- luvussa 2, Arki : "... Valtaosa yhteiskunta- ja sosiaalitieteistä kohtelee arkea jonakin, jota pikemminkin podetaan kuin eletään. ... Arki on vain siedettävän ihmiselämän vaatimaton synonyymi. Se on yhteiskuntatieteiden vastine ilmaisulle "Paskaaks tässä". ... / Perusväitteeni on se, että suurin osa inhimillisestä elämästä ei niinkään asetu tälle onnellisuus-kärsimys-akselille, vaan se kuluu kestämiseen, odottamiseen, kuluttamiseen, viipymiseen, ajan tappamiseen ja arkisuuteen (sanan banaalissa mielessä, ei arjen inhoamiseen tai näennäiseen rakastamiseen); oleskeluun, hääräilyyn, puuhailuun ja touhuiluun. Melkein mihin tahansa -luun tai -lyyn, joka ei oikeastaan innosta meitä muttei myöskään inhota. / ... Hyvin harva toiminta johtaa meitä johonkin todelliseen lopputulemaan, Suureen Asiaan (syntymä, kuolema, kirja, sinfonia, maalaus). Roskaa! Me yritämme keplotella sen kanssa, mitä meille on annettu, ja siitä arjessa on kyse."

Ihanaa jouluruokaa aivoille syyskauden esityslistojen luvun jälkeen!

Syyskauden lopusta voisi kirjoittaa ehkä pienen tiivistelmän, kun kerran edellinen bloggaus näyttää tehdyn itsenäisyyspäivänä. Politiikan rintamalle mahtui sen jälkeen eduskuntavaalien tukiryhmän pikkujoulut, Vihreiden Varsinais-Suomen piirin vuosikokous, maakuntavaltuuston kokous, energia-aiheinen seminaari Kauppakorkealla (oli muuten hyvä!, tästä olisi paljonkin asiaa myös tänne kirjoitettavaksi), kaupunginvaltuuston kokous, pari päivää Helsingissä Osallistuva oppilas -koulutuksessa, varsinaissuomalaisten vihreiden eduskuntavaaliehdokkaiden kokous, tarkastuslautakunnan kokous ja jouluillallinen, Vihreiden puoluehallitus, maakuntahallituksen kokous ja joululounas ynnä kokouskauden päättävä Kemiran hallintoneuvosto 19.12. Siihen väliin jäi yksi arkivapaailta, jolloin syksyn opetusharjoittelijani (5 kpl) kävivät luonani perinteisellä joulupuurolla. Muu aika menikin sitten kouluhommiin, tuntien valmisteluun ja kokeiden ja esseiden korjaamiseen. Taas kerran tuntuu siltä, että joululoma on riittävässä määrin ansaittu. Nyt hetki hengähdystä ennen kevään vaalikiireiden käynnistymistä!

Ei kommentteja: