Kaksoiselämää

Otsikko on siteeraus Juice Leskisen biisin nimestä. Juice sitten meni ja kuoli perjantaina Tampereella. Voi kurja. Sairas mieshän hän oli, joten asia ei tullut aivan yhtä täytenä yllätyksenä kuin joku vuosi sitten Gösta Sundqvistin kuolema. Mutta valtakunta tuntuu tyhjemmältä ja tyhjäpäisemmältä ilman näitä kahta kansankielellä runoilevaa kriitikkoa. Juicea jää moni kaipaamaan. Toisaalta voi sanoa, että ihminen, joka jättää jälkeensä niin paljon elävää kansankulttuuria, ei tavallaan ikinä kuole. Juicen tekstit elävät kauemmin kuin kukaan meistä, niitä jää äidinkielemme rakenteisiin, ja osa Juicea elää niin kauan kuin tämä kieli elää.

Ylen nettiuutiset siteerasi kuolinuutisessaan Juicen nettisivujen avaussivulta otettua hienoa pätkää biisistä Toisinajattelija: "On helppoa olla samaa mieltä on helppoa olla mieletön vaan enemmän löytää kun poikkeaa tieltä ja oikaisee läpi metsikön.". Siinäpä elämänohjetta meille polkuamme vielä taivaltaville.

Kaksoiselämää viittaa otsikossa siihen, että olen kuluneena viikonloppuna onnistunut viettämään työ- ja luottamustoimielämän lisäksi hieman myös siviilielämää! Viime viikolla tiistai-ilta kului tarkastuslautakunnassa, keskiviikkona kokoontui tukiryhmä luonani ja pohti vaalikampanja-asioita. Torstaina oli Ville-Veikko Mastomäen kanssa yhteinen ilmastotilaisuus nuorisokeskus Vimmassa. Tilaisuus meni oikein mainiosti. Yleisöä oli parikymmentä ihmistä ja onnistuimme saamaan tilaisuudesta alustustemme jälkeen Keskustelutilaisuuden, ei pelkkää Luentotilaisuutta. Tähän me olimme tähdänneet, joten nappiin meni. Kiitos avusta, Leena, Samuli ja Olli, ja kiitos aktiivisesta osallistumisesta, hyvä yleisö!

Lauantaina oli vuorossa mielenilmaus Sinisen talon eli Wikeström & Krogiuksen puutalon puolesta. Paikalle kerääntyi satakunta ihmistä. Moni tuli kynttilän kanssa, kuten järjestäjät olivat toivoneet. Valmisteltuja puheenvuoroja puhuttiin kolme: Puu ja talo ry:n puheenjohtajan Joni Holmroosin avauspuhe, taiteilija Jan-Erik Anderssonin (kuvassa) vaihtoehtopuhe ja kulttuurihistorian professori Kari Immosen filosofinen puhe. Kaikki puheet olivat hyviä, mutta Immosen puhe oli erittäin hyvä, siis todella! Oli pakko käydä oikein kiittämässä jälkikäteen, niin ilo sitä oli kuunnella.

Tilaisuudessa käytettyihin puheenvuoroihin nähden tuntui sangen eriskummalliselta lukea sunnuntaiaamun Turun Sanomista toimittaja Jamie Niemisen juttu tilaisuudesta. Ei millään pahalla, toimittaja Nieminen, mutta se oli about kehnoin lukemani lehtijuttu noin viiteen vuoteen. Siitä ei tunnistanut kunnolla edes tilaisuutta, josta juttu oli kirjoitettu. Joko Nieminen ei ollut jaksanut kuunnella puheita laisinkaan (eipä hän jutussaan niihin mitenkään viitannutkaan), tai sitten hänellä oli oma mielipide niin valmiina, että puheita oli turha kuunnella. Sääli, sillä esimerkiksi Immosen puheessa oli erittäin viisaita ja kirkkaita ajatuksia kulttuurista ja kaupunkikuvan merkityksesta ihmiselämässä. En mielelläni moiti toimittajia, vaikka olisin eri mieltä lehtijutun kanssa, koska työtään hekin vain tekevät. Mutta limbot ovat limboja, ja sellaisia saa ja pitää kritisoida.

Mitä tulee itse asiaan, eli Sinisen talon suojelemiseen tai suojelematta jättämiseen, asia ratkeaa maanantaiaamuna kaupunginvaltuuston kokouksessa. Jos esityslistalla oleva asemakaava hyväksytään, talo voidaan purkaa kerrostalon tieltä. Jos talo halutaan säilyttää, asemakaava on palautettava uudelleen valmisteltavaksi. Siinä vaihtoehdot noin poliittis-käytännöllisessä mielessä. Kuvassa on sekä Sininen talo että sen vaaleanpunainen hieno piharakennus, joka on muuten tietääkseni Turun vanhin autotalli.

Mitäpä muuta maailmaan? Anna Politkovskajan murhaa tutkinut venäläinen ex-agentti Aleksandr Litvinenko kuoli Lontoossa pari viikkoa aiemmin saamaansa polonium-myrkytykseen. Perjantain 24.11. Helsingin Sanomat julkisti kulttuurisivuillaan Litvinenkon ystävän, dokumenttiohjaaja Andrei Nekrasovin koko sivun (!) kirjeen, jossa Nekrasov syyttää Putinia ja länttä siitä, että Venäjä on jätetty kansalliskiihkoilijoiden armoille. Kieltämättä siltä on viime aikoina vaikuttanut, sekä isommassa että pienemmässä mittakaavassa. Litvinenko itse syytti kuolinvuoteellaan murhastaan suoraan Putinia, joka taasen kommentoi tilannetta Helsingissä pidetyssä huippukokouksessa. Hurjaa seurattavaa.

Samaisessa Hesarissa oli toinenkin mielenkiintoinen kirjoitus. Kakkossivun vieraskynässä lääkäri Pirjo Lindfors kirjoitti siitä, miten yhteisöllisyyden puute sairastuttaa yhteiskuntaamme. Lindfors on sitä mieltä, että kulttuurimme on vaarassa kuihtua yltiöyksilöllisyyteen ja yksinäisyyteen. "Yksinäisyys aiheuttaa elimistössämme, kuten laumaeläimillä tapahtuu, kroonisen stressireaktion, jonka seurauksena pulssi ja verenpaine nousevat ja masentuneisuus lisääntyy. Toisen lajin edustajia, lemmikkejä, hankitaan hoitamaan yksinäisyyttä. ... Olen nähnyt, että länsimaista poiketen yhteisöllisyys on kehitysmaissa arvostettua. Sosiokulttuurisesti länsimaat ovat kehitysmaita ja tarvitsevat apua ja opastusta kolmannen maailman mailta. Kehitysmaissa ihmisellä on aina hetki aikaa toiselle ihmiselle eikä keneltäkään vaadita konemaista, onnellisuuden nitistävää toimintaa. Onnellisuuteen kuuluu sosiaalisuus, jaetut yhteiset arvot, toisen kunnioittaminen, kiitoksen ja arvostuksen kohteena oleminen, läheisyys, huumorintajuisuus, koskettaminen. ... Sosiaalisten kontaktien vähäisyyden vuoksi emme myöskään ole mallioppineet isovanhemmiltamme, kuinka tietyissä kiperissä tilanteissa tulisi käyttäytyä. Maalaisjärki on kateissa. Joudumme ottamaan pillerin tai hakemaan ulkopuolista apua pienimmissäkin asioissa. Vanhemman ja lapsen roolit ovat tulleet epäselviksi.". Viisaita sanoja.

Lindfors kirjoittaa myös eri elämäntilanteisiin liittyvien siirtymäriittien ja niiden puutteen sekä koskettamisen merkityksestä. Olen samaa mieltä. Yläkoulun opettajana olen esimerkiksi vuosi vuodelta oppinut arvostamaan yhä enemmän sellaista suomalaisen yhteiskunnan siirtymäriittiä kuin rippikoulu. Rippikoulu (tai uskonnottomille Prometheus-leiri) on erittäin tärkeä siirtymäriitti matkalla lapsuudesta nuoruuteen ja varhaisaikuisuuteen. Se tarjoaa nuorelle tilaisuuden kasvaa uudelle tasolle omassa kehityksessään. Tasolle, jolla kuuluu jo ottaa enemmän vastuuta omista tekemisistään ja valinnoistaan. Samalla hyvä rippikoulu antaa nuorelle mahdollisuuden pohtia oman elämänsä tärkeitä kysymyksiä: kuka olen, mistä tulen, minne menen, miten ja kenen kanssa. Eläköön rippikoulu ja muut siirtymäriitit!

Lindfors päättää kirjoituksensa ehdotukseen: "Suomeen voitaisiin palkata kehitysmaista tutkijoita ja toimijoita, jotka auttaisivat meitä edistämään yhteisöllisyyttä maassamme. Kehitysyhteistyö saatettaisiin näin nimensä mukaisesti kaksisuuntaiseksi.". Kannatetaan!

Ex-agenteista ja yksinäisyydestä omaan kaksoiselämään, ja siinä siviilielämään. Sillä puolella ei ollut tänä viikonloppuna yhtään yksinäistä. Matkasin perjantaina Keravalle mieheni veljen perheen luo, jossa mieheni lähisuku kokoontui juhlimaan yhteistä pikkujoulua. Hauskaa oli ja juttua riitti. Juhlien päätyttyä saimme kyydin lentokentälle, josta nousimme puoliyön pikavuoroon. Kotona olimme hieman ennen aamukolmea. Launtaina taas minun sukuani vieraili luonamme Turussa: serkkupoika vaimoineen tuli yökylään Turun reissullaan. Kiva! Oli tosi mukava tavata ja jutella niitä näitä. Serkku on haka tietotekniikassa, ja hän aina tavatessamme päivittää minun tietotekniikkatietouteni, eli kertoilee siitä, mitä ihmeitä on pikapuoliin tulossa markkinoille. Maailma totta vie muuttuu nopeaa vauhtia, enkä nyt tarkoita vain sitä Nokian N95 multimediapuhelinta, johon minulla oli eilisiltana ilo tutustua. Siinä on jokseenkin kaikki elektroniikka, mitä ihminen tarvitsee, ynnä 2 gigan muistitikku, joka on kooltaan pienempi kuin pikkurillin kynteni. Hui.

Puhuimme tosi pitkään tekniikan käytettävyydestä ja siitä murroksesta, johon perinteinen televisiotoiminta on joutumassa. Jonain päivänä kirjoitan ehkä tännekin siitä, miten olen joutunut vessanhanojen nöyryyttämäksi eduskunnan Pikkuparlamentissa... Kaivoin esiin uusimman Glorian koti -lehden, jossa päätoimittaja Minna Juti kirjoittaa perheensä hankkimasta kotiteatterista: "Kukaan viisihenkisestä perheestämme ei osaa käyttää sitä. Näemme kuvan, vaihdamme kanavia ja säädämme ääntä, mutta teemme sen ilman kaukosäätimiä, koska emme ole aivan selvillä siitä, miten neljä kapulaa ja niiden yhteensä 175 nappulaa toimivat. Kukaan meistä ei ole ehtinyt opiskella, miten laitteella voisi tallentaa tv-ohjelmia, saati ottaa selvää, mitä muita hienouksia laitteisto pitää sisällään.". Juuri niin, emme mekään ole huomattavista ponnisteluista huolimatta onnistuneet saamaan kytkettyä telkkaria, digiboksia ja dvd-vhs-yhdistelmääni sellaiseksi kokonaisuudeksi, että se toimisi kuten pitäisi. Lopulta luovutimme. Kun ei toimi, niin ei toimi, ja siksi olemme joutuneet turvautumaan mitä ihmeellisimpiin kiertokäytäntöihin. Eilisiltana kärsivällinen ja selkeäsanainen serkkuni selosti meille varmaan tunnin ajan digiboksin sielunelämää, ja ensimmäisen kerran minullekin tuli sellainen olo, että niitä kytkentöjä on mahdollista ymmärtää. (Siinä sivussa digitekniikka alkoi vaikuttaa perusolemukseltaan varsin puutteelliselta ratkaisulta. Miksi ihmeessä me sellaisen olemme valinneet koko valtakuntaan?) Olemme aiemmin ottaneet kytkentäpulmissamme oppia opaskirjoissa ja lehdissä olleista kytkentäohjeista ja soittaneet myös valtakunnalliseen digineuvontaan, mutta niistä ei ole ollut apua. Vaan nyt systeemi toimii! Halleluja! Kiitos, Mikko!

Päätoimittaja Juti jatkaa vielä lehdessään: "Kuka meitä sumuttaa, kenen hommat ovat tekemättä? Miksi suostumme ostamaan tekniikkaa, jonka käyttömukavuuden suunnittelu on jäänyt puolitiehen? Edessä on joulusesonki, ja kotiteattereista odotetaan taas suurta lahjahittiä. Moneenko perheeseen ostetaan useamman tuhannen euron laitteet, joita ei ehkä koskaan opita käyttämään koko rahan edestä? Kenen tähän pitäisi puuttua?" Kuluttajat: olkaa tarkkoina ja tiukkoina ollessanne teknologiaostoksilla, kelvotonta suunnittelua ei saa kelpuuttaa riesaksi elämäänsä!

Sunnuntaina lähdimme pienelle ajelulle ja päädyimme Hirvensaloon Pyhän Henrikin ekumeeniseen taidekappeliin. On se hieno, siitä olimme kaikki neljä yhtä mieltä. Jos et vielä ole käynyt katsomassa, suosittelen, että menet. Kirkkokuntaan katsomatta. Ehkä näihin taidekappelikuviin on hyvä lopettaa tämänkertainen sepustus.