Väsynyt mutta surullinen

Rankka viikko takana, eikä hetkeen helpotusta. Koulussa jakson vaihdos ja opettajaksi opiskelevat palasivat taloon. Piti saada valmiiksi uuden jakson kurssisuunnitelmat, jotta harjoittelijat pääsevät valitsemaan harjoitustuntejaan. Piti pitää runsaasti ohjaustunteja harjoittelijoille. Piti arvioida kaikki oppilaiden viime kurssissa tekemät projektit (kaksi n. 40 oppilaan myp-opetusryhmää), kasviot ja kansiot. Kansioita lukuunottamatta saimme kollegan kanssa tänään (lauantaina) työarvioinnit tehtyä. Lauantai oli Norssin päivä, eli suomeksi sanottuna työpäivä, joten mikä ettei sitä nyt yhteen putkeen jatkaisi arviointihommia kun opetus päättyy. Kokeet on vielä korjaamatta, vähän aloitin mutta kesken on vajaan sadan oppilaan koepaperit. Arviointien pitäisi olla valmiit tiistaiaamuna. Huomenna sunnuntaina on vihreiden talousseminaari klo 10-17 Turussa, ja maanantaina valtuuston seminaari ynnä kokous, joten yötöiksi menee taas kerran. Älkää kysykö, mitä politiikkaan kuuluu, en minä tiedä. Perjantaina jätin puoluehallituksen kokouksen väliin, kun en sen enempää ehtinyt kuin jaksanutkaan osallistua.

Sen verran olen seurannut maailman tapahtumia, että venäläinen toimittaja ja ihmisoikeuksien puolustaja Anna Politkovskaja on murhattu kotonaan Moskovassa. Voi itku, en paremmin sano. Moni epäilee, että murhan takana on turvallisuuspalvelu tai jotain vastaavaa. Voi vain toivoa, että murhan selvittäminen pystytään tekemään itsenäisesti ja puolueettomasti, mutta tuskin siihen voi kuitenkaan luottaa. Tunnen paitsi surua myös suurta voimattomuutta ja kiukkua tämän maailman pahuuden edessä.

Tänään olisi ollut Turussa vihreiden kriminaalipoliittisen työryhmän järjestämä seminaari, jonne olisin halunnut mennä. Työtehtävien takia jouduin sen kuitenkin skippaamaan, onneksi sentään mieheni pääsi paikalle. Oli kuulemma ollut kiintoisaa.

Vihreiden puoluehallitus otti eilisessä kokouksessa kantaa hedelmöityshoitolain käsittelyyn. Toivon sydämestäni, että eduskunta ei nyt mene tekemään tässä asiassa typeryyksiä. Suomessa on pitkäaikainen, hyvä ja toimiva käytäntö hedelmöityshoidoissa, ja sen pitää saada jatkua. Lapsen oikeuksien korostaminen hedelmöityshoitojen kohdalla ei ole erityisen mielekästä, sillä ei syntymättömällä lapsella ole oikeuksia. Lapsia tulee maailmaan vain kolmella tavalla: joko (1) vanhempien toivomana (jolloin on aina kyse äidin ja/tai isän itsekkäästä toiveesta saada olla vanhempi), (2) vahingossa tai (3) pahimmillaan raiskauksen tuloksena, kuten sotaa käyvissä maissa usein tapahtuu. Parhain tilanne on tietenkin se itsekäs tilanne, jossa vanhemmat sydämestään toivovat lasta. Mutta lapsen toiveesta saada syntyä tietyllä tavalla ei ole kyse.

Kukaan ei voi valita vanhempiaan, ja vasta kehittyvän alkion/sikiön ja syntyneen lapsen kohdalla voidaan alkaa puhua oikeuksista. On järjetöntä lähteä lapsen oikeuksien varjolla puolustelemaan lakia, jossa lasta hartaasti toivovien vanhempien lapsensaantimahdollisuuksia - sitä parasta tapaa saattaa lapsi tähän maailmaan - rajataan julmalla tavalla. Lapsiahan syntyisi tiukan hedelmöityshoitolainsäädännönkin vallitessa yksinäisille naisille ja lesbopareille. Mutta lasten alkuun saattaminen tapahtuisi paljon sattumanvaraisemmalla tavalla, ja sisältäisi huomattavasti enemmän riskejä sekä äidin että syntyvän lapsen kannalta.

Kannattaa myös muistaa, että eivät edes hedelmöityshoidot pysty takaamaan kaikille vanhemmille raskautta. Mitään absoluuttista lapsensaantioikeutta ei vanhemmaksi haluavilla voi olla edes kaikkein sallivimman mahdollisen lainsäädännön tuloksena. Tosiasia on, että kaikkia vanhemmaksi haluavia eivät nykyaikaisetkaan hedelmöityshoidot voi auttaa. Onneksi on sentään adoptiomahdollisuus.

Minua on tämän vuosia jatkuneen hedelmöityshoitolakikeskustelun (vai -hurskastelun?) aikana todella ottanut aivoon nämä vakaalla rintaäänellä julistetut kommentit "lapsen oikeudesta olla syntymättä lesboperheeseen, yksinäisille naisille tai avopareille". Opettajan ammatissa on jatkuvasti tekemisissä kaikenlaisista ja kaikentasoisista elämänhallintansa kadottaneista (avio)perheistä tulevien lasten kanssa. Se tapojen kirjo, joilla vanhemmat voivat olla piittaamatta lapsestaan, on kuulkaa uskomattoman lavea! Lapsen oikeus on olla pidetty, lapsen oikeus on se, että hänellä on edes yksi vanhempi, joka välittää hänestä ja rakastaa häntä. Se on miljoona kertaa tärkeämpää kuin vanhemman parisuhdestatus tai seksuaalinen suuntautuneisuus. Kuitenkin opettajat ja muut kasvatusalan ammattilaiset jatkuvasti törmäävät käytännön työssään lapsiin, joiden kohdalla joutuu toteamaan, että kunpa hänellä olisi edes yksi aikuinen, joka hänestä välittää, kun kerran vanhemmat eivät välitä.

Opettajana joudun aivan liian usein käymään keskusteluita, joissa minulle selviää lapsen/nuoren onneton kotitilanne, ja joissa yritän kartoittaa, löytyykö oppilaan lähipiiristä edes yhtä aikuista, joka hänestä voisi huolehtia ja välittää, tai jolla olisi kykyjä/voimia niin tehdä. Aina ei löydy sitä yhtäkään, ja silloin jäljelle jää vain oma heiveröinen tuki ja muu viranomaisapu. Kotitragedioiden kirjo on uskomaton, joten jokainen toivottuna syntynyt lapsi on siunattu, alkuunsaattamistavasta riippumatta.

Oikeudet ovat kaikkiaan yllättävän venyviä käsitteitä. Hedelmöityshoitolain käsittelyssä on päädytty siihen, että lapsella pitää olla oikeus tietää biologinen vanhempansa. Siksi sukusolun luovuttajan (lahjoittajan) henkilöys on voitava saada selville, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Nykyään näin ei ole, vaan lahjoittaja voi pysyä tuntemattomana. Itse en pidä välttämättömänä biologisen vanhemman henkilötietojen saantioikeutta, mutta tästä varmaan moni on perustellusti toista mieltä. Niin biologi kuin olenkin, ei vanhemmuus tai jonkun lapsena oleminen ole minusta ensi sijaisesti biologinen vaan sosiaalinen tapahtuma. Siksi oikeus ei olisi välttämätön, mutta ei siitä nyt ehkä suurta haittakaan ole muulle kuin hedelmöityshoitojen saannille. Moni nykyinen sukusolujen luovuttaja ei halua tulla tuntemattoman "vanhemmaksi", vaan luovuttamisessa on ollut kyse anonyymistä auttamisen halusta.

Oikeuksien kannalta tilanteesta tulee mielenkiintoinen. Kun biologista vanhemmuutta pidetään niin tärkeänä, että lakiin kirjataan hedelmöityshoidoilla alkunsa saaneiden lasten oikeus saada tietää biologinen vanhempansa, eikö silloin sama oikeus pitäisi taata ilman hoitoja syntyneille, luonnollisen hedelmöityksen kautta maailmaan tulleille lapsille? Erilaisissa tutkimuksissa on selvitetty sitä, kuinka suuri osa lapsista todella on "isiensä" lapsia. Muistaakseni tulokset siitä, kuinka suuri osa parisuhteessa syntyneista lapsista ei ole virallisen isänsä lapsia, vaihtelevat alle kymmenestä prosentista viiteentoista prosenttiin. Mikä on näiden lasten oikeus saada tietää biologinen isänsä? Eikö se ole lähtökohtaisesti sama kuin hedelmöityshoitojen avulla syntyneillä? Pitäisikö jokaisen syntyneen lapsen vanhemmille tehdä pakollinen isyystesti todellisen biologisen vanhemmuuden selvittämiseksi, koska biologinen vanhemmuus on niin merkityksellistä? Vastatkoot biologista vanhemmuutta (yli)korostaneet konservatiivit tähän oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvokysymykseen.

Ja sitten se Vihreiden puoluehallituksen tuore kannanotto. Tässä, olkaa hyvät:

Vihreiden puoluehallitus kiittää vastuullisia puoluejohtajia:
HEDELMÖITYSHOIDOISSA VOITTAVAT LAPSEN ETU JA IHMISOIKEUDET

Vihreiden puoluehallitus uskoo, että ensi viikon perjantaina eduskunnassa äänestettävässä hedelmöityshoitolaissa voittavat ihmisoikeudet ja lapsen etu sekä yksinkertaisesti "järjen ääni". Hallituksen linja - hedelmöityshoitojen salliminen myös yksin eläville naisille ja naispareille - on ollut Vihreiden selkeä linja jo vuosikaudet. Hallituksen esityksen voitto olisi paitsi lapsen edun mukaista niin se toisi maailmaan myös lisää toivottuja lapsia.

Vihreät kiittävät naapuripuolueiden johtohenkilöitä vastuullisuudesta ja inhimillisistä linjauksista asian käsittelyssä. Erityisen kiitoksen Vihreiden puheenjohtajalta Tarja Cronbergilta saavat keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen, SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen, jotka ovat olleet hallituksen lakiesityksen kannalla. SDP:n puoluehallitus ja suurin osa eduskuntaryhmästä päätyivät myös hallituksen lakiesityksen kannalle torstaina.

- Uskon, että hallituksen lakiesitys toteutuu, kun nyt suurten puolueidenjohdossa on löytynyt riittävää poliittista johtajuutta ja kannatusta hedelmöityshoitojen sallimisesta yksin eläville naisille ja naispareille - asia, joka on ollut arkea Suomessa jo kauan, mutta joka nyt vasta on saamassa lainvoiman. Tässä on nyt mahdollisuus osoittaa, että myös Suomi kuuluu niihin maihin, joissa kansalaisia kohdellaan tasavertaisesti ja ihmisoikeudet otetaan huomioon päätöksenteossa, Cronberg muistuttaa.

Vihreät muistuttavat, että tutkimusten mukaan vanhempien sukupuoli ei vaikuta lapsen kokemaan vanhemmuuteen tai lapsen myöhempään seksuaaliseensuuntautumiseen. Hedelmöityshoitojen salliminen kaikille ei veisi keneltäkään mitään pois eikä vahingoittaisi ketään. Hedelmöityshoitoja ei myöskään olla myöntämässä kenelle tahansa sitä haluavalle, vaan lapsen etu ja tasapainoinen kehitys on huomioitu hallituksen lakiesityksessä.