2.11.06

Mars marssille lauantaina!

Ensi lauantaina 4.11. on kansainvälinen ilmastotoimintapäivä, toinen laatuaan. Viime vuonna päivä järjestettiin ensimmäisen kerran, ja silloin marssin muiden mukana Helsingissä Rautatientorilta Suurtorille huutaen tahtia kunnes ääneni katosi. En ollut tuolloin liikkeellä aivan yksin, vaan mukanani oli muun lyhtyjä kantavan marssiväen lisäksi Vihreiden koko puoluevaltuuskunta ja muu puoluejohto. Olin koko päivän johtanut puhetta valtuuskunnan kokouksessa Eduskunnan Pikkuparlamentissa, kunnes illan tullen oli aika todeta: "Kokous keskeytetään mielenosoitukseen osallistumisen vuoksi.". Siinä hetkessä tunsi, miten kansalaisvaikuttaminen käveli sisään edustuksellisen demokratian temppeliin :).

Viime vuotinen miekkari oli tunnelmallinen ja se päättyi Tulikansan upeaan esitykseen. Nyt lauantaina on myös Turussa mahdollisuus kokea vastaavaa, olla mukana ilmastomarssilla tuomassa julki mielipidettään ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta. Miekkari lähtee liikkeelle lauantaina klo 14 Vanhalta Suurtorilta ja tarkoituksena on tukea Nairobissa käytäviä YK:n ilmastoneuvotteluita. Lisätietoja tapahtumasta saa osoitteesta www.ilmastomarssi.org . Itse en ikävä kyllä tänä vuonna pääse paikalle työesteen takia (kyllä, opettajat tekevät töitä myös lauantaisin, ja tietenkin ilman ylityökorvauksia), mutta toivottavasti mahdollisimman moni muu pääsee.

Ilmasto- ja energia-asiat olivat viime viikolla tapetilla mielenkiintoisilla tavoilla, vaikka en niitä ehtinytkään kommentoida tuoreeltaan. Maailmalla kohistiin raportista, jonka on kirjoittanut Maailmanpankin entinen pääekonomisti Sir Nicholas Stern, ja jonka esitteli planeettamme asukkaille tämän viikon maanantaina Britannian pääministeri Tony Blair. Raportissa esitetään se "mullistuksellinen" tosiasia, että hillitsemätön ilmastonmuutos tulee syöksemään maailman talouden megalamaan, samankaltaiseen kuin 1930-luvun suuri taantuma ja maailmansodat. Raportissa todetaan, että maailman hallituksien on joko ryhdyttävä tositoimiin ilmastonmuutoksen taltuttamiseksi tai varauduttava ennennäkemättömiin taloudellisiin seurauksiin. Stern uskoo, että ilmastonmuutoksen hidastaminen säästää rahaa, päinvastoin kuin aiemmin on ajateltu.

Pitäisi kai riemuita, että tämä tosiasia tuodaan näin näyttävästi julki maailmanpolitiikan huipulta - kyllä kai nyt joku vaikutusvaltainenkin kuuntelee! Mutta ilonkiljahduksia vastaan hankaa hieman se, että on itse oman puolueensa kanssa pyrkinyt toitottamaan samaa viestiä parikymmentä vuotta, viestin kaikuessa kuuroille korville: ilmastomuutoksen torjuminen on kaikesta huolimatta huomattavasti halvempaa kuin ilmastonmuutoksen seurauksien kanssa eläminen!!! Tätä viestiä me olemme yrittäneet kaikella voimalla, viisaudella ja väliin kai viekkaudellakin viedä eteenpäin - ja vain taivas ja neuvotteluhuoneiden mykät seinät tietävät, kuinka paljon meitä on sen vuoksi paitsi vastustettu, myös suoranaisesti väheksytty, jopa ivattu ja pilkattukin. Kaikkien - siis todellakin: kaikkien - muiden puolueiden edustajien toimesta. No, pääasia on, että ilmastonmuutoksen torjunta menee eteenpäin.

(Hieman samankaltaiseen ilmiöön törmäsin muuten noin viikko sitten, kun kävin tutkailemassa Varsinais-Suomen Sosialidemokraattien tuoretta ympäristöohjelmaa. Siinä todetaan, että "Ympäristön tila on heikentynyt maailmanlaajuisesti. Ilmastonmuutokseen sekä merien ja luonnon tilan heikentymiseen on havahduttu vasta viime vuosina, vaikka monet ympäristöön liittyvät asiat ovat olleet tiedossa kauemmin. ". Niin no, kuka on havahtunut vasta viime vuosina ja kuka ei. Esivihreät havahtuivat jo jokunen vuosikymmen sitten, kauan ennen puolueen perustamista. Demarien käytännön politiikkaa seuraamalla on vaikea uskoa, että enemmistö siellä olisi havahtunut vielä tänäkään päivänä. Periaateohjelmat ovat toki eri asia.)

Ilmastonmuutokseen liittyi toinenkin mielenkiintoinen viime viikon uutinen. EU-komissio selvittää, onko Suomen uuden ydinvoimalan rahoitusjärjestelyissä turvauduttu EU:n sääntöjen vastaiseen valtionapuun. Selvitys kohdistuu siihen, onko Ranskan valtio takuista päättäessään toiminut valtiontukisääntöjen vastaisesti. Komission tähän mennessä saamien tietojen perusteella ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että takaus on saattanut supistaa TVO:n rahoituskustannuksia alle markkinatason. Ranskan valtion takaus on saattanut vähentää ranskalaisen Arevan ja saksalaisen Siemensin yhteenliittymän tekemän tarjouksen rahoituskustannuksia ja siten auttaa yhtiöitä saamaan uuden ydinvoimalan rakentamista koskevan sopmuksen.

Tämähän on juuri sitä, mitä me kritisoimme viidennestä ydinvoimalasta päätettäessä - että suomalaisten hyväksymässä rahoitusmallissa on kyse ydinvoiman "dumppauksesta" maailman energiamarkkinoille, uusien markkinoiden avautumisen toivossa. Ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa ei asialla ole tekemistä, sillä halvan ydinenergian harha estää tehokkaasti uusiutuvien energiamuotojen teknologisen kehittämisen. Europarlamentaarikkomme Satu Hassi ottikin viime viikolla jälleen kerran osaa asiasta käytävään julkiseen keskusteluun. ""Ydinvoimaahan on tuskin missään rakennettu markkinaehtoisesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ydinvoiman rakentaminen pysähtyi, kun voimayhtiöiden korvausvastuuta onnettomuustapauksissa nostettiin.Ylipäänsä yläraja korvausvastuulle onnettomuustapauksissa on ydinvoiman subventointia, voimayhtiöillä tulisi olla täysi korvausvastuu onnettomuuksien kustannuksista. Myös se, että ydinjätteen aiheuttamat vahingot loppusijoitussäiliön sulkemisen jälkeen lankeavat yhteiskunnan maksettavaksi, ovat tosiasiassa ydinvoiman subventointia.", Hassi totesi, ja jatkoi: "Yhteiskunnan tuet pitäisi suunnata voimakkaassa kehityksessäoleville, turvallisille ja ympäristöystävällisille uusiutuvan energiamuodoille, ei monia riskejä sisältävälle ydinvoimalle.". Niinpä.

Ei kommentteja: