Oopperaa ja poliittista teatteria

Tiistaina 31.10. satoi ensilumi, ja saman tien tuli koettua ensiloska. Viikko on edennyt jokseenkin tarkkaan työn merkeissä: oppitunteja, ohjausta ja palavereja. Edes puhelin- tai sähköpostiasioita ei ehdi hoitaa, kun on kiinni käytännön työssä joka sekunnin aamun ja illan välillä. Siksi blogikin päivittyy hitaasti, ei vain riitä tunnit vuorokaudessa. Vasta marraskuun loppupuolella alkaa helpottaa aikataulujen kanssa.

Viime viikosta sen verran, että parempiakin viikkoja on koettu. Isotäti kuoli. Kälyn isä kuoli. Näytelmäkirjailija Reko Lundankin kuoli. Mukava oppilas ilmoitti muuttavansa Iraniin. Kaupungin talous on aivan kuralla ja minunkin optimismini rakoili.

Maanantai 23.10. oli tiukka mutta tehokas kokouspäivä: klo 8 valtuustoryhmien puheenjohtajat, klo 9 maakuntahallitusryhmä (josta myöhästyin), klo 10 maakuntahallitus, klo 13 tarkastuslautakuntavierailu, klo 16.30 vihreiden valtuustoryhmä ja klo 18 kaupunginvaltuusto. Klo 21 jälkeen pääsin lähtemään kotiin kouluhommien ääreen. Hip hei.

Valtuustossa oli asialistalla toiminnan ja talouden seurantaprosentti, vuoden 2007 veroprosentit ja tarkastuslautakuntani kirje valtuustolle. Lautakunta halusi ilmaista valtuustolle syvän huolensa kaupungin talouden tilasta. Jos tätä alaspäin suuntautuvaa syöksykierrettä ei Turussa pystytä oikaisemaan, nykyisellä tulo- ja menokehityksellä kaupunkimme siirtyy kattamattoman alijäämän kriisikunnaksi vuonna 2009. Vuoden 2007 talousarvion suunnittelussa täytyy siis olla kyse selvästä menokehityksen jarrutuksesta. Jos emme nyt toimi, vuonna 2009 jarrutetaan niin, että otsa kolahtaa kiinni tuulilasiin. Silloin kuntalaki pakottaa meidät laatimaan tasapainossa olevan talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2010-2013.

Kertyneiden ylijäämien varassa eläminen ei ole enää mahdollista, koska ylijäämät yksinkertaisesti loppuvat. On hankittava lisää tuloja ja rajoitettava menoja, jotta pystymme turvaamaan turkulaisten palvelut myös ensi vuosikymmenen alkaessa. Se alijäämätaso, mitä Turku nyt tuottaa – n. 40 miljoonaa euroa vuodessa – eli lähes 240 miljoonaa vanhaa markkaa vuodessa - tarvitsisi kattamiseen vuosittain 2 prosentin veronkorotuksen. Se on mahdotonta. Tilanteemme tarkoittaa sitä, että me nyt, syksyllä 2006, päätämme vuoden 2007 talousarviosta ja -suunnitelmasta päättäessämme osin jo tulevienkin vuosien palvelutasosta.

Kun tämän tiedon yhdistää muutamiin tosiasioihin kuten siihen, että elämme nyt talouden hyvää aikaa, jolloin pitäisi pystyä varautumaan heikompien aikojen varalle; siihen, että väestön ikääntyessä peruspalveluiden tarve vain kasvaa; ja siihen, että valtionosuuksien kasvua ei ole näköpiirissä, käy tilanteen vakavuus ilmeiseksi. Meidän on ryhdyttävä todellisiin toimenpiteisiin talouden saattamiseksi tasapainoon. On lisättävä tuloja. On karsittava menoja. On entistä toimeliaammin etsittävä keinoja hallita kustannuksia hallintokuntien sisällä ja hallintokuntien välillä. On oltava luova uusien toimintatapojen löytämisessä. On puuttuva henkilöstön määrään ja sijoittumiseen. On puututtava liian korkeaan investointitasoon. On johdettava ja on otettava vastuu. Ja on oltava ikävä päättäjä, puhuttava rahasta, säästöistä, tehostamisesta ja uudistumisesta, sillä muutoin meidät hukka perii ensi vuosikymmenen alkajaisiksi.

Ei siis mikään helppo nakki eduskuntavaaliehdokkaille, masokismi ei tunnetusti ole äänestäjien ensisijainen valintaperuste äänestyskopissa. Vaaleja kuitenkin tulee aina. On ehkä sittenkin helpompaa puhua talouden tasapainottamisesta nyt eduskuntavaalien alla, kuin mitä tulisi olemaan syksyn 2008 kunnallisvaalitaistossa selitellä, miksi kotikaupunki on juuri silloin vajoamaisillaan kriisikuntien surkeaan liigaan ja miksi palveluiden saamista ryhdytään rankasti rajoittamaan. Ei tule olemaan helppo tehtävä selittää kaupunkilaisille, miten olemme onnistuneet ajamaan talouden siihen pisteeseen, jos niin käy. Voi olla, että he eivät olisi järin tyytyväisiä tilanteeseen.

Veroprosentit jäivät valtuustossa pöydälle demarien toivomuksesta. Me vihreät äänestimme pöydällepanoa vastaan. Tuntui kohtalaisen älyttömältä jättää pöydälle asia, josta sen pöydälle pyytäjät sanoivat, että he eivät kuitenkaan tule tekemään asiasta muutosesitystä. Minkä takia siis kutsutaan ja maksetaan koolle ylimääräinen valtuusto? Itse olisin periaatteessa valmis korottamaan veroja, jos uskoisin sen jotain auttavan. Menokasvumme on kuitenkin sitä luokkaa, että sitä ei millään veronkorotuksilla pystytä kattamaan, ja siksi taloutta tervehdyttävät toimet ovat välttämättömiä.

Säästämisestä puhuminen ei Turun talousarvion kohdalla ole aivan oikeiden termien käyttämistä, koska kaupunginjohtaja Pukkisen talousarvioesitys vuodelle 2007 perustuu lähes kuuden prosentin menokasvulle. Sen piti perustua viiteen prosenttiin, joka on aika paljon sekin, mutta menokasvun hillintä tuottaa liian kovia vaikeuksia. Tulokasvu Turussa on kuitenkin vain viiden prosentin luokkaa. Se ei ole mitenkään vähän, eikä pääongelmana olekaan nyt liian pieni tulokasvu vaan aivan liian suuri menokasvu. Tämä pitäisi muistaa, kun puhutaan suurilla sanoilla "säästämisen" vääryydestä.

Pääosin viime viikko vierähti tiukasti leipätyön parissa, tosin torstaina matkasin Helsinkiin Kuntaliiton hallituksen kokoukseen. Helsingistä palattuani torstai-ilta vierähti Kristillisellä opistolla Oriketo-aktiivien järjestämässä jätetilaisuudessa. Keskustelu käsitteli sekä jätteenkuljetuksen järjestämistä että polttolaitosta. Keskustelun valossa uudet polttolaitossuunnitelmat vaikuttavat entistäkin älyttömämmiltä, seudulla kertyvä jätemäärä ei yksinkertaisesti riitä niin suureen investointiin, ja laitoksesta tulisikin siten vakava haitta kierrätykselle ja sen kehittämiselle. Olisi kiva referoida tilaisuutta perusteellisemmin, mutta nyt eivät voimat riitä siihen.

Viikonloppu kului Helsingissä. Lauantai-iltana olin mieheni ja äitini kanssa Kansallisoopperassa katsomassa ja kuuntelemassa Mozartin Zaidea Almi-salissa. Äitini on jo eläkkeellä, mutta hän toimi yli 40 vuotta Tampereen Työväen Teatterin puvuston päällikkönä ja teatteripukusuunnittelijana, ja on siten teatteripuvustuksen rautainen ammattilainen. Minäkin vietin ison osan lapsuudestani teatterissa. Eläkkeellä ollessaan äitini on ollut mukana muutamissa tuotannoissa, kuten nyt tässä Zaidessa. Zaiden puvut on suunnitellut kuvataiteilija Rafael Wardi ja äitini on vastannut pukujen käytännön toteutuksesta. Tämä esitys oli työryhmän kolmas, sillä Wardi, äitini Ritva Sarlund, ohjaaja Lisbeth Landefort ja koreografi Aku Ahjolinna ovat jo aiemmin työstäneet samalla porukalla Taikahuilun Tampereelle ja Bastien ja Bastiennen Kansallisoopperaan.

Lauantain esityksen päätteeksi oli hauskat juhlat Almi-salin aulassa, sillä ohjaaja Landefort vietti 60-vuotistaiteilijajuhlaa ja koreografi Ahjolinna 60-vuotisjuhlaa. Yhteensä siis 120-vuotisbileet, jonne mekin jäimme vieraiksi äitini siivellä. Sunnuntaina koitti juhlien jälkeinen arki: matkustin takaisin Turkuun vihreiden valtuustoryhmän kokoukseen pähkimään kaupungin ensi vuoden talousarviota. Sama meno jatkui maanantaina aamuseitsemältä, jolloin ryhmäpuheenjohtajien kokous jatkoi asian työstämistä, ja tulee jatkumaan ensi viikonloppunakin. Joten joulua tässä odottelen, ja sen suomaa lepoa ja rauhaa...