Kirjamessuamista

Päivä kului Kirjamessuilla totuttuun tapaan: jo eilisiltana suunnittelin lähteväni niin ajoissa, että ehdin tutustua messutarjontaan jo ennen oman päivystysvuoroni alkua, sitten päivystän pari kolme tuntia vihreiden kojulla, tsekkaan loput messuista ja lähden kotiin ostosten kanssa hyvissä voimissa. Messukeikan jälkeen käynti kotona ja paluu kaupungille seuraamaan jotain illan stand up-klubikeikkaa. Ja kuinkas sitten kävikään? Hyvä kun ehdin paikalle puoleenpäivään mennessä, jolloin päivystysvuoroni alkoi, taisin jopa hieman myöhästyä. Päivystin neljä tuntia, eli itseni aivan puhki, sitten söin jotain ja harpoin ruoka- ja kirjamessuosastot läpi niin väsyneenä, että en jaksanut keskittyä tarjontaan. Klubeja en jaksanut edes ajatella. Ja mies hyväkäs vielä sanoo, että "Mitä sä tuommoisia suunnittelit, kyllä mä olisin voinut sanoa jo eilisiltana, että ei tuosta tule mitään." Aaaargh! Näsäviisaat miehet - mitä Luoja oikein mietti ne keksiessään?!

Päivystys meni kivasti, jaoin tämän nettipäiväkirjan osoitetta kirjanmerkin muodossa. Väkeä kävi ja ihmiset suhtautuivat pääosin varsin positiivisesti. Moni tuli juttelemaan pidemmäksikin aikaa. Olen ollut jo sen verran kauan mukana Turun kunnallispolitiikassa, että asiaa riitti monella messuvieraalla. Keskustella haluttiin mm. bioenergiasta, jätteenpolttolaitoksesta, kouluverkkopäätöksestä ja kaavoituksesta. Turun vesihanke Virttaankankaalla herätti sekin tiukkaa keskustelua, mutta siinä ei yhteistä säveltä löytynyt.

Virttaankankaan tekopohjavesihanke on herättänyt ankaraa vastustusta, ja kyllähän minä sen ymmärrän. Varsinais-Suomen vihreissäkin mielipiteet jakautuvat voimakkaasti. En ole itsekään mielissäni siitä, että olemme tekemässä harjusta jättimäistä vedensuodatinta. Joskus on kuitenkin tilanteita, joissa asiat on todenteolla pantava puntariin. Vihreitä syytetään usein siitä, että me emme ajattele ihmistä, vaan vain luontoa. Yleensä tilanne on kuitenkin se, että luonnon riistämiselle on olemassa vaihtoehtoja. Turun raakavesitilanne on sellainen, että vaihtoehtoja ei paljoa ole. Moottoritie ei ole perusoikeus, eikä kauppakeskus, hiihto- tai autorata. Puhdas vesi on ihmisen perusoikeus. Kaupunginvaltuutettuna koen, että meillä on velvollisuus järjestää Turun seudun 300 000 asukkaalle puhdasta ja turvallista juomavettä, jopa vaikka luonnon kustannuksella. Tänään minua syytettiin luonnon tuhoamisesta, ja kyllähän minä olen sellaiseen suostunut, kun olen hankkeen hyväksynyt. Mutta en todellakaan kevein perustein, enkä minkään muun kuin ihmisten perusoikeuden tähden.

Yhdyskuntien juomavesihuoltoa järjestettäessä on marssijärjestys se, että jos on olemassa riittävästi puhdasta hyvälaatuista pohjavettä, käytetään sitä. Jos sitä ei ole, on tekopohjavesi hyvä vaihtoehto, tai sitten hyvälaatuinen pintavesi. Ja jos niitäkään ei ole, on turvauduttava jokiveteen tai huonoon järviveteen. Kiitos jääkauden ja Itämeren varhaisvaiheisiin kerrostuneiden savikkoalueiden, me varsinaissuomalaiset kärsimme täällä satojen tuhansien järvien maassa järvipulasta. Vesireservejä ei ole, ja jokiveden määrä ja laatukin vaihtelee suorassa suhteessa sademääriin. Tekopohjavesilaitoksen rakentaminen on tässä tilanteessa järkevä lähtökohta yli neljännesmiljoonan ihmisen juomaveden turvaamiseksi.

Ongelmaton tilanne ei kuitenkaan ole. Ensinnäkin on tietysti aivan älytöntä, että käytämme puhdasta juomavettä vessanpyttyjen huuhteluun. Jos meillä olisi kaksivesijärjestelmät tai kompostoivat wc:t, mitään tarvetta tekopohjaveden valmistamiseen ei olisi, vaan pärjäisimme luontaisella pohjavedellä. Kaksivesijärjestelmät tulisikin määrätä pakollisiksi kaikkiin uudisrakennuksiin, jotta edes muutaman sukupolven aikana tässä asiassa päästäisiin järkevämpään suuntaan.

Toiseksi myönnän, että olen huolestunut niistä uutisista, mitä Virttaankankaalta kuuluu. Erityisesti minua huolestuttaa se, onko harjusuodattimen suodatuskyky laskettu oikein. Olin alusta alkaen sitä mieltä, että Kokemäenjoen rantaan pitää rakentaa kemiallinen esikäsittelylaitos, jotta kiintoaines saadaan poistettua ennen sadeimeytystä harjuun. Näin ei käsittääkseni olla kuitenkaan tekemässä. Kustannuskysymys tämä ei mielestäni voi olla. Jos laitoksen rakennus- ja käyttökustannuksiin kohdistuvista säästösyistä onnistumaan tukkimaan harjusuodatin kiintoaineksella, on hanke mennyt erittäin pahasti pieleen. Tätä ei yksinkertaisesti saa tapahtua. Selvää on, että tekopohjavesi tulee pienessä määrin muuttamaan veden laatua ja ominaisuuksia, ja isossa määrin imeytysalueiden kasvillisuutta. Tämän hyväksyn. Mutta harjun tukkeutumisen riskiä ei voi ottaa.

Jos tätä riskiä ei pystytä poistamaan, on hanke peruutettava. Tällöin jäljelle jäisi raakavesiputken rakentaminen Turkuun, ja veden puhdistaminen Kokemäenjoen raakavedestä. Tilanne ei olisi hyvä, mutta senkin kanssa voisi elää. Vettä sentään riittäisi kuivinakin kesinä, vaikka raakaveden laatu ei olisikaan kansanterveyden kannalta paras mahdollinen. Nykytilannehan Turussa on se, että vesilaitoksemme tekee ihmeitä puhdistaessaan leväisestä savisameasta jokivedestä ihan hyvää juomavettä. Mutta kemikaaleja siinä vaaditaan, ja levämyrkkyjen riski on olemassa. Lisäksi ilmastonmuutoksen ennustavan tuovan entistä kuumempia ja kuivempia kesiä, joten helpommaksi vesihuolto ei ainakaan ole muuttumassa.

Virttaankankaan ihmiset ovat olleet tästä vesihankkeesta erittäin vihaisia, kuten oli tänään kanssani keskustellut rouvakin. Ja kuten jo kirjoitin, ymmärrän sen. Se, mitä en ymmärrä, on Virttaankankaan harjua asuttavien ihmisten muu toiminta. Maakuntahallitus ja sen lausuntojaosto joutuu jatkuvasti käsittelemään harjua kovertavia soranottolupalausuntoja. Seudun kuntien ja asukkaiden tahto tuntuu olevan, että vaikka harjua ei sovikaan käyttää tekopohjaveden suodatukseen, sen saa kuljettaa muualle rakennusmateriaaliksi ja tienpohjaksi kuorma-autolastillinen kerrallaan.

Juuri viime maakuntahallituksen kokouksessa (18.9.) kinasin jälleen kerran tästä asiasta. Meillä oli harjua tutkineen Turun seudun veden lausunto siitä, mihin harjun osiin kaivaminen tällä kertaa kohdistuu. Tein seuraavan muutosesityksen: "Varsinais-Suomen liitto katsoo, että lupahakemuksiin ei tule myöntyä. Kaivuualue katkaisisi harjuytimen lakiosat ja pinnan lähes 700 metrin matkalta harjun kulkusuunnassa ja pohjaveden virtaussuunnassa. Harjuydin on harjualueen tärkein hydrologinen yksikkö, joka kontrolloi pohjaveden virtausta luode-kaakko-suuntaisena vedenottoon suunnitellun alueen halki. Maa-ainesten otto aiheuttaa myös pohjaveden pilaantumisriskin." Tukea ei maakuntahallituksesta irronnut, ja epäilemättä Alastaron kunta myöntää tämänkin maa-aineksen ottoluvan riemunkiljahdusten saattelemana.

Toinen minua jurppiva ja harjunpuolustajien moraalista uskottavuutta koetteleva seikka on Alastaron moottorirata. Samat ihmiset, jotka sanovat Kokemäenjoen veden aiheuttavan ympäristökatastrofin ja tuhoavan harjun tyystin, hyväksyvät moottoriradan sijainnin ja kehittämisen pohjavesialueella! Jos minulta joku kysyisi jotain harjun pohjavesialueelle sijoitettavista toiminnoista, niin moottorirata kuuluisi sarjaan "kaikkein järjettömimmät ideat", samaan lokeroon bensa-aseman ja puunkyllästämön kanssa. Astetta mielettömämpään luokkaan sijoittuisi ehkä vain öljynjalostamo ja ongelmajätteen käsittelylaitos. No, maailma on täynnä mielipiteitä ja eriäviä näkemyksiä. Olkoon tämänkertainen Virttaankangasvuodatukseni osoituksena siitä, että asioihin voi olla monta näkökulmaa, eikä niiden välillä ole välttämättä mitään loogisuutta.

Lopuksi kirjoista. Niiden takiahan messuilla oltiin. Ostin kaksi: vaikka olin etukäteen vannonut, että en hanki enää yhtään keittokirjaa, tarttui matkaan edullinen Ruutukokin kasvisversio. Olen kohtalaisen hyvä arkiruokakokki, mutta maukkaiden kasvisruokien tekeminen on haasteellisempaa kuin liharuokien. Siksi etsiskelen reseptiapuja. Juhlaruokakokkia minusta ei saa, joten gourmet-kirjat voivat jäädä kirjakauppaan. Aistikas ruohosipulin asettelu ei nappaa rempseään keittiötyyliini ja kattamisen tajua minusta ei löydy. Leipurikaan en ole, gluteeniton leipominen muistuttaa liian helposti tapettiliisterin kaulitsemista. Piirakan pystyn pyöräyttämään, jos taikinan saa läiskiä vuoan pohjalle ja keskittyä täytteen valmistukseen. Emäntänä olen onnellisimmillani, kun voin täräyttää soppakattilan keskelle pöytää niin että roiskuu, ja kun vieraat syövät lautasellisensa tyytyväisinä ja santsaavat vielä toisen. Silloin tunnen onnistuneeni.

Toinen hankintani kertoo syvästä ja nöyryyttävästä uppoamisesta politiikan suohon. En ostanut mitään kulturellia, en romaania, en runoa, en tiedekirjaa, en mitään sielunelämää ja elämäntaitoa kehittävää, en edes sarjakuvaa. Ostin Ville Pernaan ja Ville Pitkäsen toimittaman teoksen "Poliitikot taistelivat - media kertoo. Suomalaisen politiikan mediapelejä 1981-2006." (Ajatus Kirjat, Gummerus 2006). Tämä on nyt tätä "hevosistaan hevosmies puhuu" -maailmaa... Puolustuksekseni voin sanoa ainoastaan, että kirjoittajat ovat Turun yliopistolta, sen poliittisen historian laitokselta. Ja selittelen vielä sen verran, että kotona on korkeuttaan huojuvat pinot lukemattomia tai puoliksi luettuja kirjoja, joten pinojen kasvattaminen ei tuntunut välttämättömältä. Katsotaan, mitä mielenkiintoista hankkimastani opuksesta löytyy. Mieheni sentään hankki jotain järkevää luettavaa: kalenterin historiaa, huhujen kulttuurihistoriaa, sarjakuvaa, jalkapallon maailmanselityksen ja Ramonesin täydellisen diskografian. Ehkä minä voin olla rauhassa poliittinen juntti, kun kotisohvalla löhöää eurooppalainen sivistys!

Mieheni ja minä olemme muuten aika erilaisia lukijoita. Hän lukee pääasiassa kirjan kerrallaan, pitipä sitä sitten kiinnostavana tai ei. Minä olen mielialalukija, jolla on kevyesti kymmenen kirjaa kesken samaan aikaan. Sitten, kun minulla on aikaa, katselen keskeneräisten kirjojeni pinoa ja mietin, millainen olo minulla on. Esimerkki: väsyttää, ja katselen kirjapinoa. Dekkari - ei oikein jaksa. Romaani - ei tuo, ei tuokaan. Eikä tuo - se on liian tylsä/ahdistava/hömppä. Tietokirjallisuutta - ei ei. Itsensä kehittämistä - harkitaan. Kunnes katse harhailee lattialla makaavaan lehteen: uusin Gloria - joo! Talvisin kertyy aloitettuja kirjoja, kun ei kerta kaikkiaan löydy aikaa ja keskittymisrauhaa niiden lukemiseen. Loma-aikoina luen niitä loppuun ja hankin uusia.

Runsas lomalukeminen on myös kielenhuoltoa. Esityslistat ovat pääosin kielellistä saastaa, ne tuppaavat raunioittamaan ihmisen hyvän kielen tajun. Otetaanpa nyt satunnaisotannalla esimerkit tänä viikonloppuna lukulistalla olevista esityslistoista:

• kaupunginvaltuuston valmistelulista: Rakennusvalvontatoimisto pitää perusteltuna määrätä valvontamaksusta rakennusvalvontataksassa, koska kiinteistölaitos katualueiden haltijana on valvonnan kohde, eikä valvonnan uskottavuuden kannalta ole sopivaa, että valvoja ja valvottava sopivat valvonnan hinnasta.
• sama: Kestävän kehityksen ohjelman tavoitteiden täyttyminen vaatii tavoitteita tukevien käytäntöjen omaksumista jokapäiväiseen työhön sekä eri osatekijöiden välisten syy- ja seuraus-suhteiden ymmärtämistä niin arkityössä kuin päätöksenteossakin.
• kaupunginhallituksen esityslista (jota minunkin on pakko seurata, vaikka en kh:n jäsen olekaan): Esitetyt kehittämistoimet osaamiskapasiteetin ja toiminnan laadun nostamiseksi ovat oikean suuntaisia ja tukevat paremmin toiminnan aluevaikuttavuutta.
• sama: Maankäyttö- ja rakennuslain 177 §:n mukaan, jollei kunta huolehdi tarpeellisten yleiskaavojen tai asemakaavojen laatimisesta taikka pitämisestä ajan tasalla ja on ilmeistä, että se vaikeuttaa laissa alueiden käytön suunnittelulle tai rakentamisen ohjaukselle asetettujen tavoitteiden toteuttamista, ympäristöministeriö voi asettaa määräajan, jonka kuluessa sitä koskeva päätös on tehtävä.
• tarkastuslautakunta: hmm. Eipäs ollutkaan tullut esityslistan julkiset osat ajoissa verkkoon, täytyy huomauttaa asiasta toimistoon.

Poliitikkoihin voisikin suhtautua astetta nykyistä kunnioittavammin ihan pelkästään sen takia, että he päivät pääksytysten joutuvat lukemaan tällaista jargonia. Se kysyy kestävyyttä. Esityslistoihin pitäisikin liittää tupakka-askin kaltainen varoitusteksti: Tämän asiakirjan lukeminen voi vammauttaa kielitajusi. Vastalääkkeeksi on tietenkin nautittava oikeaa kirjallisuutta. Mutta kai virkakieltäkin voi vaatia kehittymään ymmärrettävämmäksi?