Päivät muistuttavat toisiaan

Remontti etenee hiljalleen. Olemme melkein joka päivä raahautuneet työmaalle cityihmisen aikoihin (eli puolenpäivän jälkeen), ja heiluttaneet pensseliä ja telaa iltamyöhään. Nyt olemme edenneet niin paljon, että voimme heiluttaa jo muitakin työkaluja. Maalausremontti alkaa pääosin olla valmis. Ja onkin jo aika, sillä moni muu homma odottaa tekijäänsä, ja lomakin alkaa olla lopuillaan. Talo alkaa vähitellen näyttää meidän näköiseltämme - eli kodilta. Ystäväni B kävi katsomassa taloa, kierteli ja käänteli päätään, alkoi myhäillä ja kiteytti sitten: "Tää on rrrock!". Jee jee!

Joten eipä tässä paljoakaan muuta. En ole kaivannut pätkääkään sen enempää opettamista kuin politiikkaakaan - terve jokakesäinen merkki siitä, että oma identiteetti on vieläkin itsellinen eikä kiinni ulkoisista asemista ja tehtävistä. Kulmiani kohautellen olen tosin seurannut keskustelua pääministeri Vanhasen "suut suppuun" -linjasta. En oikein tiedä, kumpi on totta. Se, että media on ymmärtänyt väärin Vanhasen tarkoittaman viestin sävyn (kuten Paavo Lipponen tänään Turun Sanomien kolumnissaan jyrisee), vai se, että Vanhanen on ymmärtänyt väärin demokraattisen päätöksentekojärjestelmän perusidean. Oli miten oli, olennaista on, että päätettävistä asioista keskustellaan ennen päätöksentekoa, jotta päätöksenteon jälkeisen keskustelun ja kritiikin tarve vähenee. On tietysti ironisen surkuhupaisaa, että juuri meillä Suomessa, jossa poliittinen keskustelu on jokseenkin laimeaa, viriää tälläinen suurimittainen keskustelu siitä, milloin politiikassa kuuluu keskustella ja milloin ei. Suomi - ikinuori demokratia, iästään huolimatta?

Mä kirjan luin

Ei elämä voi olla pelkkää seinänmaalausta. Välillä on pakko lukeakin jotain. Eli luvassa pari kirjakatsausta kotimaisiin kirjailijattariin. Taitavat olla suurimmaksi osaksi alekoreista mukaan tarttuneita pokkariversioita.

Luin toisen Outi Pakkaseni: Kuolema käy jatkoilla (Otava/Loisto, 1997). Tykkäsin tästä enemmän kuin neitsytPakkasestani (ks. blogi jostain juhannuksen tienoilta). Mutta loppu oli tässäkin vähän, no, löpsy. Joka tapauksessa täytyy tutustua Pakkasen tuotantoon laajemmaltikin. Hupaisaa opuksessa oli, että sen tapahtumat sijoittuivat tismalleen mieheni entisille Helsingin kotinurkille: Lönkalle, Bulsalle, Uudenmaankadulle, Albertinkadulle, ravintola Kynsilaukkaan (nam!) jne. Koska kirja sijoittui edelliselle vuosikymmenelle (ja -sadalle), siellä oli paljon minunkin muistoihini jääneitä, mutta jo todellisuudesta kadonneita liikeyrityksiä: Hietalahden torin kauppahalli, Albertinkadun Alko, ravintola Bulevardia jne. Kiva lukukokemus henkilökohtaisin pluspainotuksin.

Luin myös Riitta Jalosen "Kuvittele itsellesi mies" (Tammi/Loisto, 2005). Tästä olin joskus aikoinaan lukenut arvostelut, ja siksi kirja tarttui marketista matkaan. Koin kirjan ristiriitaisesti. Se oli hyvin kirjoitettu, mutta päähenkilöt olivat mielestäni tosi nössöjä. Olisi tehnyt mieli karjaista ja ravistella päähenkilöitä, että lakatkaa nyt hyvät naiset miettimästä peikonlehden lehtiasentoja ja sanomaa sekä muita joutavanpäiväisyyksiä, ja tarttukaa kiinni todelliseen. Ja heittäkää se dorka Kalevi hemmetin kuuseen. Mahdottoman pitkäpiimäisiä ihmisiä nämä kaksi päähenkilöä, vaimo ja rakastajatar. Kenellä miehellä voisi muka olla kaksi näin elämästä vieraantunutta naista?

Kolmas lukemani suomalaisen naiskirjailijan opus oli kolmikosta antoisin: Riina Katajavuoren "Lahjat" (Tammi/Loisto, 2004). Tämänkään kirjan maailma ei ollut minulle siitä tutuimmasta päästä (kahden pienen lapsen kotiäidin pohdintaa ja arkipäivää). Mutta voi nenä, mitä kielenkäyttöä! Oli todellinen ilo lukea näin rikkaasti ilmaistua suomen kieltä. Tässä malliksi kaksi lyhyttä sitaattia. Minusta nämä ovat hurmaavia kiteytyksiä pikkulapsista ja pienistä hetkistä onnea.

• s. 7 "Patesta ja Osmosta olisi voinut tehdä eläindokumentin. Kalsariapinat pissasivat metsään, miekkailivat muovimiekoilla, riitelivät tennispalloista, rymysivät teltassa ja rakensivat haloista muurahaisille pesän. Vastaleikattu ruoho tuoksui."
• s. 173 "Tuulia alkoi ymmärtää, miksi lastenkirjojen päähenkilöt olivat eläimiä. Lapset muistuttivat enemmän eläintä kuin ihmistä. Häntä heilui, tassut läpsivät, kynsi sivalsi. Kanerva hölkötti parketilla kuin kultaisen noutajan pentu ja liukastui kaarteissa."

Ja löytyipä kirjasta oma nimikko-otsikkonsa meille asuntovelkaisillekin: "Luku 18 He ovat heittäytyneet kohtalon virran vietäviksi, kohtalo kestää noin kaksikymmentä vuotta, korkojen kehityksestä riippuen".

Kiitos Katajavuorelle kesän tähän asti antoisimmasta kirjapläjäyksestä!

PS. Remonttiprojektiraportti: olohuoneen pitkä seinä on nyt voimakkaan punainen. Makuuhuone on pääosin valkoinen, tänään tilasimme tapetit sänkyseinälle. Olemme käyneet katsastamassa mahdottoman määrän pakastinkaappeja ja pesukoneita, mutta kuka niistä selvän ottaa. Malleja on viittä vaille pirusti, valmistajat ja myyjät lupaavat yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista. Kuluttajalehtien testauksista ei ole juurikaan apua. Jokainen silti tietää, että koneissa on eroja. Vaan miten erot saisi selville? Ja mikä merkitys eroilla on? Olohan on kuin ... hetkinen! Olo on kuin äänestäjällä vaalien alla?

Persoonallisuuspaljastuksia remontin keskeltä

Maalaustyö etenee maltillisesti huone huoneelta. Tämä ei ole ensimmäinen yhteinen remonttimme, vaikka ensimmäinen yhteinen koti onkin (yhdeksän yhteisen vuoden jälkeen...). Edellisen kerran remontoimme vajaa neljä vuotta sitten nykyistä Vasaramäen kotiani. Työnjako toimii siis kohtalaisen lutviutuneesti. Minä sanon, mitä tehdään, ja mies tekee, mitä parhaaksi näkee.

Ei vaan, työnjakoa määrittää aika pitkälle se, että en ole erityisen kätevä tai kokenut puutöissä. Teen, mitä tehtäväkseni neuvotellaan, ja hoidan lisäksi ruokahuollon. Mies tuntuu onneksi hoitavan kaiken muun :). Maalisuti pysyy kyllä minunkin kädessäni. Olkapää ei vain nytkään tunnu kestävän telaamista, joten telan käyttö ja "suurten linjojen maalaaminen" jää pääosin miehen tehtäväksi. Minulle lankeaa siis nysvääminen, eli tarkkuutta vaativat pensselihommat. Olenkin nysvännyt mm. keittiön ikkunapuitteita pari iltaa (meillä on keittiössä aikas monta ikkunaa...).

Koska talon seinät on aitoon 1960-luvun tyyliin tehty lastulevystä, olen kehittänyt taitojani myös "rakomaalarina", eli nysvännyt lastulevyjen välisiä rakoja pienellä ja vielä pienemmällä pensselillä. Ne, jotka minut paremmin tuntevat, tietävät, että en kotioloissa ole maailman kärsivällisimpiä ihmisiä. Nysväyshommat eivät siis aina suju ilman hampaiden kiristelyä, en ole sydämeltäni aivan näin pienten linjojen ihminen. Mutta meneehän tämä, kun Groove FM suo antimiaan kaiuttimien täydeltä.Varmaankin täytyy lähettää Groovelle kiitoskirje remontin valmistuttua, olisikohan pensselinheiluttamisesta mahtanut tulla mitään ilman groovesykkeen jytkettä?

Remontti on taas paljastanut meidän erityiset friikkipiirteemme. Olemme molemmat siinä mielessä samanlaisia ihmisinä, että meillä kummallakin on sekä voimakkaan perfektionistiset että hyvinkin suurpiirteiset piirteemme, jotka tosin kohdistuvat eri asioihin. Siis suurpiirteisiä täydellisyydentavoittelijoita molemmat. Käytännön maalaushommissa tämä tarkoittaa mm. seuraavaa.

Keskustelu nro 1

Mies: Lasketaas, paljonko sitä maalia oikein tarvitaan. Noita kaappien taakse tulevia seiniä ei tarvii maalata, kun eihän ne näy mihinkään niiden keittiön/kirjaston/työhuoneen koko seinän peittävien kaappien takaa.
Minä: Jaa ei tarvii vai?! Totta kai ne tarvii maalata!
Mies: Miten niin? Eihän ne näy yhtään mihinkään! No mä lasken tähän nyt sitten kertamaalauksen.
Minä: Ei käy. Kyllä ne on maalattava ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin seinät, vaikka ne ei näkyiskään minnekään. Lasket ne maalit sinne ostoslistaan, ainakin kahteen kertaan.
Mies: Minkä ihmeen takia? Mitä väliä näillä taustoilla oikein on? Tähänhän tulee ne hyllyt eteen. Ei näitä kukaan näe!
Minä: No ei näekään. Mut se riittää, että mä tiedän, että ne on kunnolla maalattu. En mä voi tuntea, että nää on huolella maalattu, jos mä tiedän, et ne ei oo. Ne maalataan kahteen kertaan.

Ja niin kaikki maalataan kahteen kertaan. Ainakin kahteen.

Keskustelu nro 2

Minä: Ooksä tosissas, että sä meinaat irrottaa noi kaikki pistokkeet? Ja tuuletusluukkujen kahvat? Ja jalkalistat? Ja verholistat? Ja noi ilmaluukutkin???
Mies: No totta kai. Jos näitä ei irrota, näihin tulee maalitahroja.
Minä: Niin, mutta väliä sillä sitten on? Hirvee homma tossa...
Mies: Totta kai sillä on väliä. Se on tosi ärsyttävää, kun näkee, että on maalattu päälle. Katto nyt tossakin, kun on sotkettu tota ikkunankahvaa. Ja tätä ilmaluukkua!!
Minä: Jaa mitä kahvaa? Ai tätä. Mut täähän on ihan siisti. Ja must toi luukku on ihan okei, en mä edes huomannut että se oli maalattu.
Mies: No ei todellakaan ole ok. Katso nyt. Maalia on tossa ja tossa... ja tossakin. Mä otan ne irti, että ne ei sotkeudu lisää. Jos näitä metalliosia liottaa, maali pehmenee ja sen voi raapia näistä irti karhunkielellä. Mä kokeilin eilen, hyvin lähti. Voisit sä tehdä nää, kun oot saanut ne raot maalattua?
Minä (typerys): Okei.
.... yli tunnin kuluttua...
Minä: No tuu nyt kattomaan! Mä oon saakeli nysvännyt näitä kahta luukkua ja kahvaa ainakin tunnin, ja mun kynnet on tuhoutunut. No, onks nyt hyvä?
Mies: Joo, näyttää oikein hyvältä. Ootas vähän, onks tossa vielä... on, ota tosta vielä vähän.
Minä (raivoisan hinkkaushetken jälkeen): No?
Mies: Joo, nyt on hyvä. Kato nyt kun on siisti, melkein kuin uusi.
Minä (jo leppoisammin): No joo, onhan se ihan hyvän näköinen...
Mies: Kuule, hinkkaisitko vielä nää muutamat ruuvit puhtaiksi? (Kolauttaa ruuvit pesualtaaseen.) Vain kannat, ei tarvii kierteitä. Kun näiskin on tätä maalia...

Nämä samat keskustelut käytiin muuten edellisen kerran vajaa neljä vuotta sitten. Jokseenkin sanatarkasti. Mutta tää onkin aika huolella maalattu kämppä, ja niin näyttää tulevan seuraavastakin ;).

Lisäydinvoiman kannatus odotetussa laskussa

No vihdoin tuli tämäkin odotettu uutinen: lisäydinvoiman kannatus on romahtanut. Kysely on Etelä-Suomen Sanomien ja Satakunnan Kansan tuotosta. En ole pätkääkään hämmästynyt. Ydinvoima-aalto, joka Lipposen ja muiden ydinvoimafanaatikkojen loiskuttamana pyyhkäisi Suomen yli, on asettunut omaan kuivuvaan uomaansa.

Syynä aallon ansaittuun kuolemaan tuskin ovat yksinomaan Olkiluodon ydinvoimalatyömaan vaikeudet. Vaikka eivät ne toki ole olleet omiaan herättämään luottamusta tämän vaarallisen energiantuotantomuodon turvallisuuteen kaikissa tilanteissa, kaikkina aikoina, kaikenlaisella osaamiselle ja henkilökunnalla. Ydinvoimamania on alkanut asettua oikeisiin asiayhteyksiinsä akselilla Suomi - muu maailma. Kansalaiset eivät halua Suomesta Euroopan ydinvoimalaparatiisia. Muutkin kuin vihreät ovat alkaneet ymmärtää, miten kätevää olisi lukuisille naapurimaille ostaa Suomesta ydinvoimalla tuotettua sähköä, ja miten nokkela bisnes tämä joillekin olisi.

Me olemme saaneet nähdä ja lukea, miten muu maailma etsii ja käyttää vaihtoehtoisia energiatuotantomuotoja: tuulta, aurinkoa, biovoimaa. Suomi taas käyttää Euroopan maista esimerkiksi vähiten tuulisähköä, mikä on oiva esimerkki siitä, mille takapajula-asteelle olemme energia-asioissa pudoneet. Moni on alkanut ymmärtää, että ilmastonmuutoksen ratkaisuksi on olemassa paljon muitakin vaihtoehtoja kuin vaarallinen ja kallis ydinvoima, ja että näitä vaihtoehtoja pidetään muualla maailmassa aivan realistisina, niitä käytetään ja rakennetaan lisää. Moni on hahmottanut senkin, että ilmastonmuutoksen torjuntaan ei riitä vastaukseksi sähkön tuottaminen ydinvoimalla, vaan tarvittavat ratkaisut ovat paljon paljon monialaisempia. Energiakysymys on vain osa vastausta, ja ydinvoima siinä kuin kärpäsen kakka Itämeressä. Ydinvoiman riskit taas ovat hyötyihin verrattuna aivan toista mittaluokkaa.

Tsemppiä vaan Oras Tynkkyselle ilmastopolitiikan asiantuntijaduuniin! Paljon on työtä tehtävänä, jotta Suomi pääsee energiakysymyksissä takaisin niille edistyksen kärryille, joille maamme kuuluu.

On tänään ollut muitakin mukavia uutisia. Haluan esittää kiitokseni ministeri Sirkka-Liisa Anttilalle (kesk), joka on esittänyt toivomuksen, että "geenimuunnelluilla rehuilla lihaa tuottavat ja jalostavat yritykset merkitsisivät tuotteensa vapaaehtoisesti". Tämä on vähintä, mitä lihafirmat mielestäni voivat tehdä, jos ne kerran aikovat hyväksyä GM-soijan käytön sikojen rehuissa. Elintarviketeollisuusliitto ja Suomen Lihateollisuusyhdistyshän ovat ottaneet GM-soijan käyttöön myönteisen kannan.

En kuulu niihin, joiden mielestä geenitekniikka on suoraan perkeleestä, ja tietynlaisen geenitekniikan käytön hyväksyn aivan täysin. Elintarvikepuolella GMOjen (GeeniMuunneltujen Organismien) käytössä on kuitenkin oltava erittäin tarkka. Kuluttajalla on säilyttävä vapaus valita, syökö hän geeniteknisesti muunneltua ruokaa vai ei. Tämä koskee myös ravinnoksi käytettävien eläinten ruokintaa. Esimerkiksi GM-soijan muuntelussa on kyse lajirajat ylittävästä geenisiirrosta, eikä suinkaan siitä, että geenejä olisi siirretty kahden ominaisuuksiltaan erilaisen soijan välillä. Selvät pakkausmerkinnät ovat välttämättömyys, kuluttajan on saatava helppolukuinen tieto siitä, on ruoka gm-vapaata vai ei.

Parasta kuitenkin olisi, että Suomi julistettaisiin gm-vapaaksi maaksi, ja puhtaus ja luonnollisuus olisi se valtti, jolla ruoantuotantomme maailmassa kilpailisi. Nyt elintarviketeollisuus on kertaryminällä romuttamassa tämän mahdollisuuden. Ainastaan luomu jää kuluttajan taatusti gm-vapaaksi turvavyöhykkeeksi. Eilen olikin jo lähikaupasta rasvaton luomumaito loppu, ja tänään epätavallisesti myös luomukevytmaito. Liekö osoitus kuluttajien aktivoitumisesta? Jos näin on, kalikka kolahtaa väärään nilkkaan, vaikka luomumaito minusta onkin parempaa kuin tavallinen. Maitotuotantohan on ilmoittanut, että he eivät aio siirtyä gm-rehuun. Nyt äkkiä luomulihaa tiskeihin!

Yksityiselämästä: kenkälaatikon remontti etenee hiljalleen. Keittiö on saanut kelta-valkoisen värinsä, ja eteinen iloisen vihreän. Sanoisin suorastaan limen, jos lime ei olisi värinä niin passé ;). Ruokatilassa tapahtui hämmästyttävä muutos: tila oli omituisen synkkä, vaaleasta värityksestä huolimatta. Nyt keltainen sai kuin auringon paistamaan: tila muutti kertaheitolla luonnettaan. Olin suorastaan hämmästynyt ilmiön voimakkuudesta! Joku muu voi sitten olla hämmästynyt keltaisen voimakkuudesta, kunhan visiittiasteelle päästään...

Punainen kukko mätien käytäntöjen lähettiläänä

Torstainen Strandellin puutalopalo Koulukadun ja Eerikinkadun kulmassa on ollut lehtiotsikoissa tänään lauantainakin.

Turun Sanomat otsikoi: Koulukadun puutalon palo mahdollisesti tuhopoltto.

Hesari sanoo saman: Turun puutalopalo luultavimmin ihmisen aiheuttama.

Åbo Underrättelseria en ole nähnyt, mutta niukka verkkoversio kertoo Carina Holmin jutussa otsikolla Sorgligt öde , että ”Att vara ett fristående kvarvarande trähus från slutet av 1800-talet är ingen lätt match i Åbo.”

Kukaan ei tunnu uskovan palon syttyneen itsestään. Kiinteistön omistavan pörssiyhtiö Spondan aluejohtaja Vesa Eronen toteaa, että "taloissa ei ole sähköjä tai tulisijoja, jotka olisivat voineet syttyä palamaan itsestään".

Turun Sanomat aprikoi myös talojen tulevaisuutta jutussa "Yksi vaihtoehto on säilyttää vain Eerikinkadun talo". Tässä lehtiartikkelista löytyviä eri tahojen kantoja:

• "Ympäristö- ja kaavoituslautakunnan puheenjohtaja Jorma Hellstén (sd) pitää mahdollisena ratkaisua, jossa vain palolta säästynyt Eerikinkadun talo suojeltaisiin.
• Spondan aluejohtaja Vesa Eronen ei sulje sitä kokonaan pois.
• Viime vuonna valtio myi Kapiteelin pörssiyhtiö Spondalle. Sponda ilmoitti, että se haluaa rakentaa puutalojen tilalle asuin- tai toimistotalon. Kaavoitustoimenjohtaja Markku Toivonen asettui Spondan kannalle.
• Turun apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen (sd) on edelleen sitä mieltä, että kumpikin vanhoista puutaloista pitää korvata uudisrakentamisella.
• Maakuntamuseon tutkija Kaarin Kurri kannattaa yhä molempien suojelua, koska Koulukadun talon julkisivu säästyi tuholta.
• Ympäristö- ja kaavoituslautakuntaa vetävä Hellstén sanoo, että tulipalo voi vaikuttaa kaavoitukseen, jos Koulukadun taloa ei voi enää ylösrakentaa. - Sekin vaihtoehto on olemassa, että vain Eerikinkadun talo säilytetään, hän sanoo. Hellstén sanoo nimenomaan toivovansa Eerikinkadun talon suojelua. Hän on koko ajan ollut sitä mieltä, että kiistatalot pitää säilyttää, jos tarvittava malli vain löytyy.
• Apulaiskaupunginjohtaja Virtanen ei ole ollut suojelun kannalla. Hän esitti jo kaksi vuotta sitten vaihtoehtoa, jossa molemmat talot väistyvät. - Talot ovat niin huonokuntoisia, että niistä ei saa kohtuullisilla kuluilla käyttökelpoisia. Jos uudet talot tehdään taakse, niiden tuotoilla ei katettaisi puutalojen kunnostuksesta koituvia kustannuksia. On turha tehdä kaavaa, joka ei koskaan toteutuisi, hän sanoo."

Asetan kaiken tämän keskustelun sitä vasten, että sekä Turun ympäristö- ja kaavoituslautakunta että Turun kaupunginhallitus ovat jo vuosia sitten päättäneet, että tontin asemakaava valmistellaan suojeluvaihtoehdon pohjalta. Kysyn: missä asemakaava on viipynyt? Miksi sitä ei ole tuotu luottamuselinten päättämällä tavalla valmisteluna päätöksentekoon? Tulipalo osoittaa, että asemakaavan valmistelun hidastamisesta (ja monen mielestä myös punaisen kukon odottelusta, jos ihmisten käsityksiä on uskominen) on aiheutunut vastaansanomatonta ja tosiasiallista vahinkoa.

Kuinka kauan johtavat virkamiehet voivat vetkuttaa asioiden valmistelua ja tuomista päätöksentekoon, ennenkuin voidaan ryhtyä puhumaan virkavirheestä? Miten voi apulaiskaupunginjohtaja Virtanen esittää, että vanhat puutalot pitää korvata uudisrakentamisella, kun hänen "esimiehensä" eli kaupunginhallitus on päättänyt, että asiassa toimitaan toisin? Miten voi kaavoitustoimenjohtaja Toivonen sanoa, että "Luulen, että esitämme purkamista vielä kerran. Jospa kolmas kerta toden sanoisi.", vaikka on olemassa päätökset aivan toisenlaisesta valmistelun perustasta? Miten nämä herrat ymmärtävät valta- ja vastuusuhteet poliittisen päätöksenteon ja virkamiesvalmistelun välillä? Kunpa joku toimittaja pyytäisi herroilta tähän julkisia vastauksia. Minusta kaupunginhallituksen on otettava asia keskusteluun, vaadittava selvitys asiasta ja käytävä kaupungin johtavien virkamiesten kanssa läpi se, mikä on kaupunginhallituksen päätösten merkitys suhteessa virkamiesten omiin mielihaluihin. Se kun ei näytä olevan selvää ollenkaan kaikille.

Tässä tapauksessa aika on tietysti Virtasen, Toivosen, kiinteistönomistajan & kumppaneiden sekä punaisen kukon puolella, kun talot koko ajan rappeutuvat lisää heitteille jätettyinä. Kiistan alkaessa ne olivat ok kunnossa ja asuttuja. Nyt tilanne on toinen. Sille, että omistaja ei halua asuttaa taloaan, ei kaupunki voi mitään. Lain mukaan rakennukset on kuitenkin pidettävä kunnossa. Rakennuslautakunta onkin puuttunut talojen rapistuneeseen ulkonäköön, ja antanut korjauskehotuksen. Tämän tuloksena (kaiketikin Kapiteelin aikana) taloja maalattiin.

Minusta kuvio vaikuttaa taas kerran niin harkitulta, että punaisen kukon käytäntö tullee Turussa jatkumaan, jos käytännöt eivät muutu. Poliittisesti siihen on tosi vaikea puuttua, ainakin niin kauan kuin itsenäiset virkamiehemme saavat tehdä mitä lystäävät luottamuselinten päätöksistä huolimatta. Kaupunginhallitus on avainasemassa siinä, kuinka vakavasti se itse suhtautuu tekemiensä päätösten toimeenpanoon, ja vahtiiko se virkamiestensä toimia päätösten toteuttamisessa. Jos virkamiehet eivät tottele kaupunginhallituksen päätöksiä, on kaupunginhallituksen puuttuva virkamiestensä toimintaan. (Tämä koskee Turussa toki montaa muutakin asiaa kuin asemakaavoitusta.) Panen toivoni myös poliisiin. Josko se joskus saisi kiinni ja tuomittua edes yhden talojensytyttäjän. Punaisen kukon käytäntöä ei mitenkään voi hyväksyä, tämän pelin pelaamisen on loputtava tähän.

Esitän myös synkeän tulevaisuusveikkauksen. Ennusteeni on, että lauantain Turun Sanomista on luettavissa, mitä tontilla tulee tapahtumaan. Jos vanhat käytännöt jatkuvat, virkamiehet saavat puhuttua kokoomuksen ja demarit kompromissiin, jossa Koulukadun puoleinen talo puretaan ja Eerikinkadun puoleinen talo suojellaan. Näin omistaja saa niin paljon uudisrakennusoikeutta, että voi olla taloudellisesti hyvinkin tyytyväinen. Poliitikot voivat kasvojaan menettämättä perustella päätöstään valitettavalla tulipalolla ja jäljelle jääneen talon suojelemisella. Pahimmassa tapauksessa molemmat talot puretaan perustellen asiaa siten, että kun Koulukadun puoleista taloa ei valitettavan tulipalon takia voida säilyttää, ei Eerikinkadun puoleisen yksin jäävän talon säilyttämisessäkään ole enää mieltä.

Turun kannalta tämä ei johda muuhun kuin täystuhoon tai kulissimaiseen kaupunkikuvaan. Jos halutaan vaalia Suomen vanhimman kaupungin kaupunkikuvaa, on pystyttävä säilyttämään kokonaisuuksia. Edes tonttitasolla. Mutta kai sitä voi unta nähdä siitäkin, että kaupungin kaksi suurinta puoluetta yllättäisi, ja suoraselkäisesti täräyttäsi, että talot on suojeltava ja kunnostettava aiempien päätösten edellyttämällä tavalla, ja tontille järjestetään sen verran kohtuullista uudisrakennusoikeutta kuin Strandellin talojen suojelu mahdollistaa.

Perustelutkin tälle olisi valmiina: 1. Strandell oli Turun kaupunkikuvan kannalta historian keskeisimpiä arkkitehtejä, ja hänen jäljellä oleva taidokas tuotantonsa on säästettävä kokonaisuudessaan. 2. Strandellin talot muodostavat tontilla suojelunarvoisen kokonaisuuden, jota voidaan tarvittaessa täydentää maltillisella ja paikalle soveltuvalla uudisrakentamisella. 3. Koulukadun puoleisen talon julkisivu säästyi palossa, ja se on talon arkkitehtonisen arvon kannalta olennaisinta. 4. Koulukadun vanhat rakennukset kuten Wikeström & Krogiuksen Sininen talo, vanhat vesilaitoksen rakennukset, Strandellin talot, pääpaloasema ja Snellmannin koulu muodostavat Turulle ominaisen, eri aikakausien arkkitehtuurista muistuttavan katukokonaisuuden, joka toimii porttina Portsan puukaupunginosaan tultaessa.

Raiskattu Rin Tin Tin, remonttihommia kenkälaatikossa ja "remonttihommia" Strandellin taloissa

Oi ei. Aamulla kuulin radiosta Egotripin version Leevi and the Leavingsin Rin Tin Tinistä. Oi ei oi ei oi ei. Ei saa raiskata Göstan biisejä! Voi olla, että GS haudassaan osaa nauraa asialle, mutta Leevi and the Leavingin edustaman syväsuomalaisen kulttuurin ystävää ei naurata. Mitä pitäisi ajatella, kun piipittävät miehet veisaavat reipasta, miehekästä ja inhimillistä kansallisikonia: "Sun villakoirasi nimi oli Rin Tin Tin / typerä piski joka murisi mulle / Hölmöksi tunsin minä itsenikin / vaikka kaikesta halusin puhua sulle / mä vain häntääni heilutin"?

Egotripin aiheuttama aamuinen sielunvamma sai aikaan illalla Sundqvist-reaktion: kaivoin esiin Leevien tuplakokoomalevyn, ja soitin sen kokonaan ja kovaa keittiöhommia tehdessä. Ihan noin kunnianosoituksena GS:lle ja Leavingseille, ja näpäytykseksi Egotripille. Monta biisiä kolahti useampaankin hermoon, mutta erityistä sielunsisaruutta synnytti tällä kertaa perheessämme ajankohtainen Vasara ja nauloja: "... Lämpöeristeenä villatäyte / mineriittiseinän välissä / ei mikään varsinainen taidonnäyte / mutta hyvin se kestää kylmyyttä ... ". Göstan ennenaikainen kuolema oli suuri kansallinen menetys. Nämä biisit ovat aikamme Kanteletarta.

Eli remonttityömaalla on tullut oltua, tosin pihan puolella. Sisällä on kunnostettu lattiaa, eikä sinne ole voinut mennä, joten mieheni ja minä olemme elvyttäneet puutarhaa. Huomattavan pitkäksi venähtänyttä nurmikkoa on saatu hieman taltutettua. Olemme ostaneet neljä (4) puutarhajätekompostorikehikkoa. Osaan on kasattu tuoretta puutarhajätettä ja osaan vanhoissa puutarhajätekasoissa ollutta toistaiseksi heikosti maatunutta jätettä. Olemme myös tyhjentäneet arkkukompostorin ja kääntäneet puolet pienestä kasvimaasta.Kompostorin tyhjennyksellä ja kasvimaan kääntämisellä on tietysti ollut oma luontainen yhteytensä. Istutin uuteen maahan timjamin, rakuunan, persiljan ja varsisellerin taimia sekä lehtisalaattia, ja yhden kompostikeon laelle kurpitsaa. Saa nähdä, kuinka kasvavat. Kesä on jo pitkällä, mutta ehkä jotain ehtii saada. Tai sitten ei.

Kotiin tultuani kuulin uutisista, että yhden sortin "remonttihommia" oli pyritty tekemään myös Koulukadun ja Eerikinkadun kulmassa sijaitseville, Frithiof Strandellin suunnittelemille puutaloille. Ne ovat vuosilta 1853 ja 1899. Talot oli yritetty polttaa, tai no, tarkasti sanoen, "toisessa puutaloista oli syttynyt tulipalo". Koulukadun puoleinen rakennus vaurioitui palossa pahoin. Eipä ole kuin kuukausi siitä, kun Turun Sanomissa ollut Turun kaavoitustoimenjohtaja Markku Toivosen haastattelu sai sappeni kiehumaan. Kannattaa lukea juttu ja miettiä, kuinka tässä pääsi taas käymään niin, että joku sai leikityksi tulen kanssa suojeltavaksi aiotun talon sisällä.

Olin edellisellä valtuustokaudella Turussa ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäsen, ja käsittelimme kyseisen tontin kaavaa. Meille tuotiin päätettäväksi esitys, jossa näiden kauniiden puutalojen paikalle sai rakentaa korkeita kerrostaloja. Pitkällisen pohdinnan ja katselmuksen jälkeen lautakunta hylkäsi kerrostalokaavan, ja palautti kaavan uudelleen valmisteltavaksi siten, että kulman puutalot suojellaan. Kaava ei koskaan palannut käsittelyymme, kyselyistä huolimatta. Miksi ei? Jaa-a, vaikea sanoa. Ehkä jotain ajatuksenpoikasta voi kehitellä Turun Sanomien kuukauden takaisesta jutusta: "Viime kädessä valta asiassa on Turun luottamuselimillä. Ne ovat jo kahdesti kaataneet kaavaehdotuksen, jossa talot oli merkitty purettavaksi. Ensin asialla oli ympäristö- ja kaavoituslautakunta, toisella kertaa kaupunginhallitus. Valtuustoon asti asia ei ole vielä kertaakaan edennyt. - Luulen, että esitämme purkamista vielä kerran. Jospa kolmas kerta toden sanoisi, Markku Toivonen tuumii.".

Lisää valoa yöastiaan tuo Spondan aluejohtaja Vesa Eronen: "Kiistanalaiset talot vaihtoivat omistajaa viimeksi viime syksynä, kun valtio myi kiinteistöyhtiönsä Kapiteelin. Ostaja oli pörssinoteerattu Sponda, josta valtio itsekin omistaa kolmanneksen. Yritys on keskittynyt ennen kaikkea pääkaupunkiseudun toimistokiinteistöihin. Turun puutalojupakka tuli sille ylimääräisenä kaupanpäällisenä. Spondan aluejohtajan Vesa Erosen mukaan yhtiö pitää rakennuksia liian huonokuntoisina säilytettäväksi. Hän ei halua arvioida tontin rahallista arvoa, mutta myöntää, että siihen vaikuttaa ennen kaikkea kaavoitettavan rakennusoikeuden määrä.".

Jupakassa haisee moni muukin asia kuin tämänpäiväinen savu palopaikalta. Ensinnäkin kaavoitusviraston toimintamalli on täydellistä demokratian pilkkaamista. Kaupunkilaiset ovat valinneet kaupunginvaltuuston käyttämään puolestaan ylintä päätösvaltaa, ja valtuusto on jakanut valtaansa kaupunginhallitukselle ja lautakunnille. Poliittinen tahto on tullut asian käsittelyvaiheissa mitattua. Ei voi eikä saa olla niin, että kun poliittinen tahto ei miellytä ns. "oikeita" tahoja, asiat jätetään odottamaan joko poliittisen "tahtoilmaston" muuttumista tai asiantilojen (tässä tapauksessa rakennuksen kunnon) muuttumista. Päätös on päätös, ja sen tulee johtaa päätöksen mukaisiin toimenpiteisiin.

Toinen haisu tulee omistajien toiminnasta. Taloissa oli aikoinaan kelpo vuokralaiset, yritystoimintaa ja kaikkea. Mutta kun lautakunta oli osoittanut suojelutahtoa vaikka talot haluttiin purkaa, silloiselle omistajalle tulikin tarve irtisanoa vuokralaiset. Talot jätettiin kylmilleen ja ns. pahuuden haltuun. Näin on toimittu Turussa monen vanhan talon kohdalla. Ensin sanotaan, että talot ovat liian huonokuntoisia säilytettäviksi. Kun sitten todetaan, että itse asiassa rakennukset ovat ikäisikseen aivan ok kunnossa, ja korjattavissa siedettävin kustannuksin, vuokralaiset häädetään. Talojen annetaan rappeutua niin kauan, että perustelu talojen huonosta kunnosta ja korkeista korjauskustannuksista alkaakin olla lähempänä totuutta. Jos vieläkin joku jaksaa inttää talojen suojelusta ja korjaamisesta, talot vahingossa syttyvät palamaan. Tarvittaessa useammankin kerran. Koulukadun ja Eerikinkadun puutalojen onni tai onnettomuus - näkökulmasta riippuen - on ollut se, että ne sijaitsevat pääpaloasemaa vastapäätä. Olen aina ajatellut, että siksi ne ovat säilyneet siinä näinkin kauan. Toivottavasti tiedotusvälineillä riittää viitseliäisyyttä raportoida palon syttymissyy, sitten kun se on selvinnyt.

Kolmas haisu tulee siitä, että omistaja on ollut pitkään, yllätys, yllätys: valtio. Eli Kapiteeli, Suomen valtion omistama kiinteistösijoitusyhtiö. Ja valtiohan taas olemme me kansalaiset, eikös niin? Se sama valtio, joka ohjelmissaan ja juhlapuheissaan pitää tärkeänä suomalaisen kulttuuriperinnön ja harvalukuisen vanhan suomalaisen rakennuskannan säilyttämistä. Eikö? Viime vuonna Kapiteeli kehuskeli nettisivuillaan, kuinka erinomaisessa kunnossa yhtiö on. No, erinomainen kunto saavutettiin ehkä joidenkin Kapiteelin omistamien suojelukohteiden avulla, ne kun eivät olleet aivan yhtä erinomaisessa kunnossa eikä niiden kunnostamiseen haluttu satsata yhtiön varoja. Joulukuussa 2006 Sponda osti kiinteistösijoitusyhtiö Kapiteeli Oyj:n koko osakekannan noin 943 milj. eurolla. Mukana meni rikkana rokassa Stradellin talot. Ja rikkahan on taas vanha suomen kielen sana ja tarkoittaa roskaa. Kuten epäilemättä muistatte.

Neljäs haisu nousee taas kaavoitusvirastosta. Kaavoitusvirasto on vuodesta toiseen perustellut haluttomuuttaan säilyttää Stradellin talot sillä, että talot eivät muodosta vanhojen rakennusten kokonaisuutta, vaan ne ovat kokonaisuudesta irrallisia yksittäisiä kohteita. Tismalleen samaa perustelua on muuten käytetty muutama kymmenen metriä alempana Koulukadun varrella sijaitsevasta Sinisestä talosta, eli Wikeström & Krogiuksen talosta. No, kaipa he sen näin näkevät koska heidän maailmassaan ei enää "ole" kumpaakaan taloa. Mutta kun katsoo todellista katukuvaa, siinä on yhä edelleen paljon matalaa vanhaa rakennuskantaa: on Sininen talo (piharakennuksineen), on Stradellin talot, on vanha paloasema, on vanha vesilaitoksen talo (piharakennuksineen), jossa nykyään majailee ympäristönsuojelutoimisto, ja on vanha Snellmannin koulukin. Näitä rakennuksia voi sanoa irrallisiksi ainoastaan silloin, jos näkee sielunsa silmin puolet niistä jo revittyinä maan tasalle.

Aivan yhtä perusteltua olisi nimittää alueen uudempia taloja "irrallisiksi" ja muusta kaupungin kokonaisuudesta erillään oleviksi, alasrepimisen arvoisiksi tötteröiksi. Mutta en sano, koska elän todeksi turkulaisten kaavoitusarkkitehtien hokemaa: elävään kaupunkikuvaan kuluu kerroksellisuus. Ja kertaukseksi kaupunkisuunnittelijoillemme: te tarkoitatte tällä ajallista kerrostuneisuutta, ette kerrostalojen päällekkäisiä kerroksia. Tämän voisi kirjoittaa vaikka muistiin työpöydän nurkalle, kun se on päässyt näin pahasti unohtumaan.

Toivon todella, että poliisi saa kiinni palon syttyjän. Ja että hän kertoo, miksi teki niin kuin teki. Tämä vanhojen rakennusten polttoepidemia on saatava loppumaan. Herran tähden, mehän olemme sentään kohta Euroopan kulttuuripääkaupunki! Turku - Euroopan tuhkapääkaupunki? Kuka tollo on ymmärtänyt "Turku palaa" -tunnuslauseen konkreettisesti?

Remontti kenkälaatikossa käynnistyy

Kenkälaatikkomme alkaa uusiutua. Sunnuntaina kannettiin ulos turhia kaappeja. Kiitos avusta, Jyri & Tiina! Ja mansikoista! Maanantaina työnsä aloitti parketinkunnostaja, ja me saimme aikaiseksi ruohonleikkurin oston. Sen enempää edellinen omistaja kuin mekään emme saaneet käyntiin vanhaa bensakonetta, joten pyöräilimme Itäharjun K-Rautaan ja tulimme takaisin simppelin ihmisvoimalla toimivan leikkurin kanssa. Niinpä sitten sateessa kokeilimme leikkuria, ja Rusto innostui niittämään viikatteella enimmät heinät pois. Nyt ruohikko on jo hieman matalampi, ja pihan vallanneet kotilot saivat kyytiä. Jos huomenna on kuivempaa, nysväämme loputkin ruohot tasaiseksi.

Sukulaisten iloksi laitan tänne muutaman kuvan työmaastamme. Lattiat ja seinät näyttävät kuvissa todellisuutta siistimmiltä. Tästä tämä alkaa...

Olkkari, ikkunat terassille.

Kirjasto. Huomaa kattoikkuna.

Kyökki. Ruokailutila on kuvaajan selän takana.

Terassi. Iso ja ihana. Ruston vanhat kalusteet maalataan valkoisiksi. Olen jo ostanut ja lukenut "Taivas kattona - Al Fresco asumisen tyylinä"-kirjan (Stafford Cliff & Gilles de Chabaneix, Multikustannus) opiskellakseni ulkoilmaelämistä puutarhassa.

Pihaa. Kuvassa omenapuu.


Pytinkiin kuuluu lisäksi kaksi tilavaa makuuhuonetta (=yksi makuuhuone ja yksi työhuone), keltaisin kaakelein kaakeloitu wc-kylpyhuone, sauna ja eteistila. Ei muuta. Eiköhän tämä iloksi muutu, kunhan saamme remppaa reilusti eteenpäin. Reilua remppaa, ei tästä ihan pienellä selvitä. Huh. Remontin valmistuttua saatan tuoda tänne myös jälkeen-kuvat, niin näette talon uuden elämän.

Terveiset Pärnusta!

Viime viikon loppupuoli kului Viron Pärnussa. Olimme hieman myöhäsyntyisesti juhlistamassa isäni 70-vuotispäiviä yhdessä vanhempieni sekä veljeni ja hänen vaimonsa kanssa. Meille tämä oli toinen Pärnun matka, edellisen kerran olimme siellä lomailemassa muutama vuosi sitten. Pärnua voi suositella kivana ja suhteellisen ekologisena rantakohteena: perille pääsee bussi-laiva-bussi -yhdistelmällä (katso mm. Ikaalisten matkatoimiston palvelut), lentää ei tarvitse. Kaupunki on pienehkö ja suloinen, ja Pärnun uimaranta on aivan ihana. Lisäksi kaupungista löytyy paljon kylpylöitä ja lukuisia ravintoloita. Vaan mitäpä tässä minä lätisemään, antaa kuvien puhua puolestaan. Sää oli ensin ihanan aurinkoinen, sitten pilvinen ja lopuksi hyvin sateinen, kuten kuvista havaitsee.

Pärnu tunnetaan upeista uimarannoistaan. Ilmastonmuutoksen korventaessa Välimerta yhä kuumemmin Pärnusta ja muista Itämeren rantalomakohteista on todennäköisesti tulossa tulevaisuuden aurinkorannikoita. Harmittaa, että en ottanut rannalta kuvia aurinkoisella uimareissulla, nämä sade- ja ukkospäivän kuvat ovat melko huuhdeltuja rantaelämästä, jota siellä muissa oloissa kyllä riittää vilinäksi asti.



Pärnussa riittää katseltavaa rakennushistoriasta kiinnostuneelle. On vanhoja puutaloja, on funkkista ja löytyypä neuvostorealismiakin, tosin hieman etäämmältä keskustasta. Vanhoja rakennuksia on korjattu paljon, ja erityisesti rannan läheisyydessä, mutta rappioromantiikan rakastajatkin löytävät vielä Pärnusta runsain mitoin haluamaansa kauneutta. Kaikkea kun ei mitenkään ole vielä ehditty kunnostaa. Vanhan päälle tunnutaan kuitenkin ymmärtävän, ainakin pintapuolisesti. Kaupunki tukee taloudellisesti rakennusten kunnostusta, näin ymmärsin. Korjauksen laadusta en mene sanomaan mitään, mutta kaupunki näyttää jo nyt viehättävältä ja tulevaisuudessa laatu vain paranee kun pytingit saadaan yhä laajemmalti arvoiseensa kuosiin. Pärnulle ominaisia ovat myös lehtipuut: puita on valtavasti, ja ne muodostavat upeita puukujanteita. Tässä katunäkymiä eri puolilta turistikeskustaa.





Tämä parveke todistaa, että ihan vielä ei kaikkien rakennusten kunto vastaa tavoiteltua. Parveke on ylläolevasta tiilirakennuksesta. No, tämä olikin jokin vanha gymnasium - kunnan hommia siis kaiketi...
Joskus koristelussa on saatettu mennä jo liiallisuuksiin. Ainakin tämä kirkon portti on kuin vaaleanpunainen vaahtokarkki.

Oli miten oli, Pärnu on mainio paikka pieneen lomaan. Kuten tämä auringossa lepäävä matkakumppanini mainiosti todistaa. Suosittelen.

Uutta elämää kenkälaatikossa

Olemme alkaneet kunnostaa valkoista kenkälaatikkoamme ja vieraitakin on jo käynyt. Eilen lauantaina kävi ystäväpariskunta poksauttamassa kanssamme terassilla samppanjapullon (viherpipertäjät juhlivat tietenkin Piperillä eli Piper-Heidsieck -samppanjalla ;) ja tänään sunnuntaina kävi tuttu arkkitehtipariskunta, jolta olin pyytänyt hieman neuvoa sisustuspulmissa. Arkkitehteja kun ovat, he päätyivät suosittamaan harmaata ratkaisua ongelmakohtaani :). Talon keskellä olevaa tiiliosaa pitäisi kuulemma ajatella esineenä, kokonaisuutena, talona talon sisällä. En aina kuuntele hyviäkään neuvoja, mutta tässä tapauksessa esineajattelussa ja harmaudessa taitaa olla vissi järki. Värien lisäämisen minäkin osaan, vaikeampaa on sanoa milloin ja erityisesti missä värien käyttö kannattaisi lopettaa. Sitä juuri pulmani koski, ja siksi oli niin mukavaa, että he ehtivät käymään. (Oli toki mukava nähdä muutenkin, mutta visiitti on ehkä antoisampi vieraille sitten kun meillä on huonekalut ja jotain tarjottavaa.) Kirkas vihreä, kirkas keltainen, turkoosi ja voimakas punainen ovat edelleen ostoslistalla, mutta hento vaaleanpunainen ja osa valkoisesta ja vihreästä saattaa vaihtua harmaaseen. Mietitään. Ajattelimme aloittaa maalaamisen valkoisesta, sitä sutiessa ehtii pohtia kokonaisuutta.

Tähän mennessä olen lähinnä pessyt kaappeja ja asetellut Ruston tuomia tavaroita johonkin järjestykseen. Omat tavarani ovat vielä omassa kotonani. On se jännää, miten uusi paikka on ihan välttämättä otettava haltuun, omaksi, ja miten sen saa tehtyä luuttuamisella. Joku asuu jossain, pitkään tai lyhyemmän aikaa, ja lähtee pois. Toisen pitäisi tulla ja tehdä samasta tilasta oma koti. Miten? Siivoamalla: pestään vanha pois ja tuodaan omat tuoksut, tavarat, värit ja järjestys. Pinnat on puhdistettava pesemällä ja maalaamalla, jotta talo muuttuu kodiksi. Rätin käytön myötä vanha haalenee ja uusi vahvistuu. No, haalennettavaa vielä riittää, ja ihka oikeaa remontoitavaa emme ole edes päässeet alkamaan. Vaan terassi on tullut jo testattua, se on selvästikin erittäin viihtyisä, suorastaan viipyilevä tunnelmaltaan.

Piha muistuttaa toistaiseksi viidakkoa, kaipa siihenkin ehtii jossain vaiheessa käydä käsiksi. Nyt olen ehtinyt vain kurkistaa pihamaata. Edellinen omistaja kehotti minua peittämään punaherukat verkolla, jotta rastaat eivät söisi kaikkia punertuvia marjoja. Luulen kuitenkin, että tänä vuonna saavat mennä marjat parempiin suihin. Työmäärä itse talossa vaikuttaa sen verran suurelta, että marjojen laitto tuntuu nyt epäoleelliselta. Rajoitan rastaiden ravinnonsaantia sitten ensi kesänä, tänä kesänä syökööt minkä jaksavat, ja me sitten popsimme pensaasta loput. Onhan siellä muita värittömämpiä herukoita, ja karviaisia, ja omenia, ja tyrniä, ja ties mitä. Niissä riittää puuhaa aivan tarpeeksi. Olemme ostaneet runsaudensarven.

Aivan kaikkea aikaa emme kuitenkaan ole käyttäneet kaappisyyniin. Keskiaikamarkkinat unohtuivat harmittavasti, mutta Paavo Nurmi -yleisurheilukisoihin ehdimme tänään sentään mennä, vaikkakin jonkun verran myöhässä. Oli kivaa, yleisurheilukisoissa on oma vekkuli tunnelmansa eivätkä moiset tapahtumat todellakaan ole minulle jokapäiväistä leipää. Pitkämäki heitti keihästä komeasti ja kauden kärkituloksia tuli nähtyä. Huonomminkin olisi voinut sunnuntai-illan viettää.

Kuten huomaatte blogin aiheista, politiikka on nyt päässäni kesälomalla. Ei kommentointia Sipoon kiistasta, ei puutulleista, ei Puolan poliittisista valinnoista vaan tiaisten ja rastaiden sielunelämästä ja kenkälaatikon uusista seikkailuista. Seuraan toki uutisia, mutta yritän heinäkuun pysyä niin etäällä koulusta ja politiikasta kuin mihin kykenen. Elokuussa palaan taas ruotuun, siihen asti blogi taitaa täyttyä harvakseltaan ja enimmäkseen siviililöpinästä. Lukekaa, jos teillä ei todellakaan ole muuta tekemistä. Viisaampaa ja antoisampaa olisi lähteä ulos kesäluontoon ja jättää bittimaailma sikseen. Aurinkoisia kesäpäiviä ja lempeitä kesäsateita!

Rusto muutti Turkuun

Tiedotus blogia seuraaville sukulaisille ja ystäville: Rusto muutti perjantaina Turkuun! Ihan pysyvästi. Yhdeksän vuotta Turku-Helsinki -välin reissaamista ja kahden kaupungin asumista saa päätöksensä. Hän siirtyy tekemään etätöitä. Saamme uuden kodin hallintaamme tänään ja aloitamme remontin teon. Että sellaista elämänmuutosta luvassa... :) Tervetuloa sukulaiset ja ystävät visiitille Peltolan kaupunginosaan, kunhan olemme saaneet talon kunnostettua ja siirrettyä elämämme sinne. Se vie kyllä kotvan verran aikaa.

Rusto on jo eilisestä saakka harjoitellut itsensä esittelyä: Risto, Turusta... Kaverit Helsingissä olivat kuulemma meinanneet tukehtua pitsaansa. Ei vielä oikein taivu kieli suussa luontevasti. No, ehkä se siitä, stadilaiseltakin.

Takametsän tarinoita

Tänään on bloggausvuorossa henkilökohtaisesti merkittäviä mutta hyvin pieniä tositarinoita - liki faabeleita. Olen koko alkukesän luonut suhdetta yhteen talitiaiseen. Tai oikeammin tiainen on luonut suhdetta minuun. Jostain syystä se on epätavallisen rohkea ja/tai utelias luontokappale, ja on päättänyt tehdä tuttavuutta kanssani. Minulla on tapana ruokkia takapihan ja metsän lintuja siten, että heitän parvekkeelta muutaman metrin päähän maahan tasaisen kiven päälle päivittäin vajaan kourallisen maapähkinöitä. Parvekkeelle en koskaan jätä ruokaa lintuja varten, parvekkeen ei kuulu olla lintujen ruokintapaikka enkä halua sinne myöskään joka paikkaan meneviä oravia. Olen toiminut näin koko sen ajan, kun olen tässä asunnossa asunut. Puissa ja maassa liikkuvien eläinten toiminnan seuraaminen onkin tuottanut suurta iloa. Vähän kuin olisi non-stop luontofilmi meneillään :), metsässä tapahtuu melkein aina jotain pientä ja parvekkeelta sen näkee hyvin.

Maapähkinät tekevät kauppansa paljon paremmin kuin talipallot, ja pähkinöitä mussuttavat tali- ja sinitiaisten lisäksi ainakin peipot, sepelkyyhkyt, oravat ja hiiri. Oravat rakastaisivat talipallojakin, mutta siihen en kyllä enää ryhdy. Nehän hotkaisevat koko pallon kerralla! Ennemminkin olen käynyt varustelusotaa pitääkseni oravat etäällä talven talipalloista. Haastava homma, kuten moni tietää kokemuksesta.

Mutta tästä tiaisesta. Olen tottunut siihen, että kun tulen parvekkeelle, orava tai tiainen (sekä tali- että sini-) saattaa tulla lähimmän pihlajan lähimmälle oksalle ja esittää komennon "Anna akka ruokaa!". Oravakielellä komento kuuluu "tsik tsik" ja tiaiskielellä "tiit". Siksi saatan antaa ruokaa kesälläkin, vaikka se eläinten selviämisen kannalta onkin aivan tarpeetonta. Eläimet todellakin istuvat oksalle, katsoa napittavat suoraan silmiin ja antavat komentonsa. Sanon "komennon", koska siltä se lähinnä kuulostaa. Selvää kommunikaatiota joka tapauksessa.

Tänä kesänä yksi tiainen on heittäytynyt tavallista rohkeammaksi. Kun tulen yksin parvekkeelle, lintu saattaa lennähtää viereeni parvekkeen kaiteelle istumaan. Nyt, kun olen ollut paljon kotona, tätä on sattunut melkein joka päivä. Se saattaa tulla myös hyppimään lattialle, jos satun istumaan parvekkeella. Kun tiainen on tullut kaiteelle, se odottaa paikallaan minun hakevan pähkinät, ja kun heitän pähkinät maahan, lintu singahtaa nuolena perään. Pidän pähkinäkippoa ikkunalaudalla olohuoneen puolella, ja tiainen näyttää tajunneen tämän. Muutaman kerran on käynyt niin, että kun olen liikkunut huoneessa sisäpuolella, tiainen on jotenkin havainnut sen, ja tullut istumaan parvekkeen oven kaiteelle. Kipolla huoneen sisäpuolella en kuitenkaan ole nähnyt sen käyvän, vaikka se selvästikin miettii asiaa. Olen jopa hätistänyt lintua pois ovelta, mutta se ei ole siitä juurikaan säikähtänyt.

Tänään tuli mieleeni kokeilla, suostuisiko tipi syömään kädestä. Lintu tuli taas parvekkeelle viereeni - huolimatta siitä, että pestä jurruutin juuri hampaitani sähköhammasharjalla sadetta katsellen. Hain kouraani muutaman maapähkinän ja asetin avoimen kämmenen parvekkeen kaiteelle. Lintu lennähti hieman etäämmälle pihlajaan ja tarkasteli kättäni. Sitten se teki pari epävarmaa pyrähdystä kohti, mutta rohkeus petti kesken. Kolmannella yrityksellä kantti kesti. Lintu lennähti kämmenelleni istumaan, valikoitsi mieleisensä pähkinän (suosikki on maapähkinän puolikas ilman ruskeaa kuorta) ja pyrähti sitten oksalle syömään saalista. Olin kohtalaisen ällistynyt - villi luontokappale eikä pelkää ihmistä yhtään! Tai ainakaan minua. Pienen linnun rinnalla tunsin itseni lempeäksi jätiksi. Saa nähdä, miten suhteemme tästä kehittyy. Onko minusta tulossa "Vasaramäen Franciscus" ;)? Ai niin, olenkin muuttamassa täältä. Miten voin muka muuttaa, kun tiaisystäväni jää tänne??? Millaisia tiaistenruokintaehtoja voi asunnon kauppakirjaan asettaa?

Vaan on täällä havaittu vuosien kuluessa muutakin eläinälykkyyttä. Mainitsin aiemmin oravista, talipalloista ja kilpavarustelusta. Jokainen lintuja talipalloilla ruokkinut tietää, miten kovasti oravat ovat pallojen perään. Olen parvekkeeltani seurannut, miten orava tyhjentää tehokkaasti talin ja siemenet verkkopallon sisältä. Tämän estäminen johti pari talvea sitten seuraavanlaiseen ottelu- ja varustelukierteeseen:

• Katrin ajatus nro 1: Talipallo on saatava oksasta kauemmas. Otetaan narua ja pannaan talipallo killumaan sen päähän. Oravan ratkaisu: Takajaloilla oksasta kunnon ote, kropan venytys ja talit parempiin suihin. Tulos ihminen - orava: 0-1.
• Katrin ajatus nro 2: Pidennetään narua oikein pitkäksi, varmuudella oravan venytettyä pituutta pidemmäksi. Oravan ratkaisu: Ensin yritetään vanhaa venytyskonstia. Kun se ei riitä, pidetään pieni mietintätauko. Sitten otetaan taas takajaloilla kunnon ote oksasta, roikotetaan kroppaa alaspäin ja etukäpälillä hinataan talipallo ylös. Oikein kätevää, pallon voi lopulta syödä oksalla istuen ja palloa sylissä pitäen. 0-2 oravalle.
• Katrin ajatus nro 3: On saatava painavampi talipallo. Oravaa suurempi, niin painava, että kurre ei jaksa sitä nostaa. Kaupasta löytyikin kallis supertalipallo, ja toiseen oksaan ripustettiin pitkän narun varaan kaksi painavanpuoleista talipötköä. Oravan ratkaisu: Ensin yritetään hinausta ylöspäin. Ei toimi, pallo painaa liikaa ja naru on pitkä. Taas mietintätauko oksalla. Sitten kunnon ote narusta ja käänteiseen palomiestyyliin liukuminen pitkää narua pitkin talipallon päälle. Käyhän se syöminen pallon päältäkin. Kun on syöty tarpeeksi, pallon päältä hypätään maahan. 0-3 oravalle.
• Katrin ajatus nro 4: Perskuta, tämän nöyryytyksen on loputtava! Järeät aseet käyttöön! Ostetaan kaupasta yksi Saarioisten rusinaton maksalaatikko. Syödään sisältö ja pestään alumiinivuoka. Vuoka käännetään nurin ja sen pohjaan keskelle tehdään lähekkäin kaksi narun mentävää reikää. Otetaan oravaa selvästi pidempi naru, jonka päähän vuoka kiinnitetään ylösalaisin ja tukevasti. Otetaan toinen lyhyempi naru, johon kiinnitetään talipallo. Talipallonaru kiinnitetään foliovuoan alle 10-15 senttiä vuoasta alaspäin. Siis pitkä naru - ylösalaisin oleva foliovuokasuoja - lyhyempi naru - ttalipallo. Koko komeus ripustetaan ohuimmalle mahdolliselle oksalle. Oravan ratkaisu: Yrityksistä huolimatta tästä ei selvitä. Kiiltävä vuoka vähän pelottaa, hökötystä ei saa nostettua syötäväksi ja vuoka estää liukumisen kiinni talipalloon. Tulos ihminen - orava: ½-3. Orava ei syö talipalloa mutta eivätpä syö enää linnutkaan. Tuulessa heiluva foliovuoka pelottaa liikaa.

Pensar suonissaan ja muuta liikenneasiaa

Ihana sadepäivä keskiviikkona! Tiistaina huokailin, että kaikki alkaa olla tosi kuivaa ja kasvit kuolevat. Ja tänään saatiin vettä! Ei yhtään haitannut, että sadepäivä oli myös maakuntahallituksen kesäretkipäivä, onnistuimme tekemään kivan kesäretken kosteudesta huolimatta. Maakuntaliiton jokavuotinen perinne on, että liiton henkilöstö ja luottamushenkilöt suljetaan samaan paattiin ja paatti ajataan johonkin merelliseen kohteeseen. Tänä vuonna matkakohde oli monelle outo paikka, mutta se osoittautui täydelliseksi helmeksi: Nauvon Pensar! Suosittelen! Lomakylään pääsee myös yhteysaluksilla, tosin saaren toiselle puolen parin kolmen kilometrin päähän. Kannattaa ottaa pyörä mukaan...



Pensar on ollut 1900-luvun alkupuoliskolla saariston suojeluskuntaväen ja lottien harjoitusalue. Saarella asui tuohon aikaan kai satakunta ihmistä, nykyisin asukkaita on kaksikymmentä. Sodan jälkeen, kun suojeluskunnat ja lottajärjestö lakkautettiin, alue siirtyi Partekin omistukseen, ja toimi vuosikymmenet paraislaisen kaivosyhtiön henkilökunnan virkistysalueena. Vuonna 2002 nykyiset omistajat ostivat alueen Partekilta ja kehittävät nyt saarella matkailupalveluita. Jonkun verran purjeveneitä olikin paikalla, ynnä rippikoululeiri. Pensar Sydissä on kymmenittäin makuutiloja, joten markkinoitavaa riittää. Meitä ruokittiin majatalon ravintolassa mainiolla kalasopalla, joten jos sattuu kulkemaan ohi, kannattaa varmaan käväistä saarella syömässä. Lounas tarjotaan joka päivä, ja a' la carte -listakin löytyy.



Meidän virkistysmismahdollisuutemme olivat saunominen tai luontopolku. Valitsin tietty luontopolun. Ja sepä olikin polku, huh! Ensin kaunista metsää, jossa kasvoi mm. valkolehdokkeja, ja josta löytyi suojeluskuntalaisten harjoitusammuntojen maalialue (todennäköisesti myös lyijyllä saastunutta maaperää...). Sitten terävä nousu korkean kallioalueen laelle (oppaan mukaan 42 m merenpinnasta). Kallioilla ja puissa kasvoi aivan mahtavia jäkäläkasvustoja ja luonto oli kaikin puolin kaunista ja jylhää. Ylhäällä näköalat olivat upeat, ja niistä pystyi jopa nauttimaan, kun oli saanut sykkeen hieman tasaantumaan kapuamisen jälkeen. Tässä maisemia Pensarin huipulta.

Sitten alas pitkin jyrkkiä ja kosteita kallioita. Välillä oikein hirvitti, kun meinasi pito kadota tossujen alta. Luontopolku on upea, mutta sateella on syytä olla tosi varovainen, eikä reitti haastavuuteensa vuoksi sovellu huonojalkaisille (suuret korkeuserot, jyrkät rinteet ja osin hyvinkin kivikkoiset välitaipaleet). Kun merenpinnan taso oli taas saavutettu, reissu päättyi kauniiseen uintipoukamaan, jossa kasvoi mm. runsaat merinätkelmäkasvustot.



Paluumatka Turkuun sujui leppoisasti. Mitä lähemmäs Turkua tulimme, sitä enemmän sade voimistui. Ja mikäs siinä. Kasvit saavat vettä ja vaihtelu on tervetullutta. Pensarissa sade sai metsän tuoksumaan valtavan hyvältä ja ilma oli puhdasta, kosteaa ja loistavaa hengittää, ja sama jatkui täällä Vasaramäessä. Kävin imppailemassa raitista tuoksuvaa ilmaa parvekkeella pitkin iltaa...

Maakuntahallituksesta vielä sen verran, että maanantain kokouksessa otin tapetille liikenneasiat ja erityisesti Turku-Helsinki -raideliikenteen kohtalon. Siitä sukeutui pitkä ja tarpeellinen keskustelu, jonka tuloksena päätöstä muutettiin raideliikenteen osalta terävämmäksi. Periaatteessa puolueet ovat ELSA-radan tarpeesta samaa mieltä, ainakin ohjelmatasolla, mutta kun alettiin puhua käytännön kirjauksista lausuntoon, samanmielisyys ei minun tulkintani mukaan ollutkaan aivan ilmiselvää. En oikein tiedä, mistä lopulta kiikastaa. Onneksi puheenjohtaja Ilkka Kanerva tuntui ajattelevan hyvin paljon samalla lailla kuin mitä minäkin ajattelen, ja hänen lopullinen päätösesityksensä meni hallituksesta läpi yksimielisesti. Kiitos, Ike! Näin kuului lopullinen päätös:

"1. kiireellissyysluokan kolmanneksi kohdaksi lisätään seuraava:

• Nykyisen rantaradan liikennöinnin turvaaminen sekä Turku-Salo välillä välityskykyä parantavat toimenpiteet kuten kohtaamispaikat/kaksoisraide.
• 1. kiireellisyysluokan neljäs kohta kuuluu korjattuna seuraavasti: · Toijalan radan tavaraliikenteen kasvun edellyttämä välityskyvyn lisääminen.

2. kiireellisyysluokan kohta kuusi (”Turku-Salo-Helsinki ratayhteyden…) poistetaan ja korvataan seuraavalla: · Uuden ratayhteyden Salo-Lohja (ELSA) tavoitevuodeksi asetetaan vuosi 2020. Ratayhteyden suunnittelu tulee kuitenkin käynnistää välittömästi."

Olen tyytyväinen, sillä nämä ovat ne tärkeimmät asiat. Turku-Salo välin kohtaamispaikat/kaksoisraide on välttämätön, jotta henkilöliikenne Saloon voidaan aloittaa. Toijalan rata on pakko saada satamaliikenteen vuoksi peruskorjattua, vaikka on tietysti sangen hankalaa, jopa kiusallisen hankalaa, että sen korjaustarve osuu ajallisesti yksiin kaikkien muiden investointipaineiden kanssa. Ei ole meidän vikamme, että lounaisen Suomen savikot ovat raideliikenteelle haasteellisia ja erittäin kalliita rakentaa. Pitäisi vain saada muu Suomi ymmärtämään tämä tilanne.

ELSAn tavoitevuoden kirjaaminen vuodeksi 2020 on iso asia. Tähän mennessä on puhuttu joko vuodesta 2040 tai 2030. 2020 on suunnilleen nopein mahdollinen aikataulu, sillä radalle ei ole vielä edes maakuntakaavaa sen paremmin Varsinais-Suomen kuin Uudenmaankaan puolella, ainoastaan yhteystarvemerkintä. Kaavoitus, suunnittelu, rahoituksen saaminen, rakentaminen... 2020 vaatii pikaisia toimenpiteitä, mutta sen on pakko olla tavoite, jonka puolesta paiskitaan hommia. Olen varma, että vuonna 2020 Helsingistä pääsee päärataa pitkin nopeilla junilla Tampereelle tunnissa. Jos vastaava matka Turkuun rantarataa pitkin kolkutellen kestää kaksi tuntia, me olemme Helsingistä kaksi kertaa niin etäällä kuin Tampere, jokseenkin yhtä kaukana kuin Jyväskylä, jollei kauempanakin. Aikaetäisyydet ratkaisevat, eivät kilometrit.

Elinkeinoelämän, korkeakoulujen ja "mentaalimaantieteen" kannalta tämä rannikkokaupunkimme ja sitä ympäröivän talousalueen jääminen syrjään valtakunnan kehityksestä on vakava asia. Haastavaksi ELSAn saamiseen taas tekee monta asiaa:

• valtion yleinen raideliikennepolitiikka: ratojen kohdalla ei (ainakaan demarihallitusten kaudella) Suomessa ole haluttu rahoittaa edes perusparannustarvetta, saati kalliita uusinvestointeja. Rataverkko ei ole vain jäänyt kehittämättä, se on suorastaan rappeutunut. Toivottavasti asia muuttuu tällä hallituskaudella, vai mitä, VM ja Katainen...?
• ELSAa tarvitsevat lähinnä varsinaissuomalaiset. Uudellamaalla ei ole intressiä olla asiassa aktiivinen. Riittääkö painoarvomme saada kallis investointi, kun moottoritiekin on tuore ratkaisu?
• samaan aikaan pitäisi saada rahat myös Toijalan radan parannukseen ja Turku-Salo kaksoisraiteisiin ynnä henkilöliikenteen aloittamiseen Varsinais-Suomessa. Ja pikaraitiotiehen Turun kaupunkiseudulla, kiitos! Huh huh.
• rahaa on upotettava myös saveen uppoavaan vanhaan rantarataan, jotta sitä ylipäätään pystytään liikennöimään kaukojunilla turvallisesti vielä kymmenen-viisitoista vuotta. Lujaa tullaan tuskin ajamaan... Vanhaa rataa ei kannata kunnostaa liikaa, sillä teknisesti se on vanhentunut, eikä ratageometriaa saada sopimaan nykypäivän nopeille junille. Rantarata on enimmäkseen köröttelyrata, ei voi mitään. Nopeita junia siinä ei kulje koko radan mitalta, eikä tule kulkemaan.
• bussiliikenne on käymässä kovaan kilpaan Turku-Helsinki -välin työmatkaliikenteestä. Nyt tuli jo halpa Citycity-lippu, ja tällä viikolla uutisoitiin, että Matkahuolto kokeilee vapaata langatonta nettiyhteyttä muutamissa Tampereen, Turun ja Helsingin välejä liikennöivässä bussissa. Matkahuollon tavoitteena on, että parin vuoden päästä kaikissa bussivuoroissa pääsee langattomasti verkkoon. Digitan rakentaman verkon on määrä valmistua vuonna 2009. Kehitteillä on lisäksi sähköinen lipunmyyntijärjestelmä ja busseihin reaaliaikaiset karttanäytöt matkustajille. Matkahuollolla ja bussifirmoilla on aivan oikea asenne: matkustajia hankitaan parantamalla palvelua. Saada vain nähdä, miten jäykkä ja kömpelö VR-organsaatio kykenee vastaamaan tähän haasteeseen. Minun veikkaukseni on, että ei mitenkään...

Haasteista huolimatta: mikä on vaihtoehto? Se, että Helsingin ja Turun välillä nopein julkinen yhteys on bussiliikenne ja junalla pääsee hieman hevosta nopeammin? Ei, ei, ei. Nyt kaikki nopeaa ELSAa puffaamaan, hitto vie! Liikenneasiat ovat kaiken kaikkiaan hankalia puitavia poliittisissa elimissä, sillä niistä on vaikea käydä liikennepolitiikan kannalta tarpeellista periaatteellista keskustelua tai riskien ja eri ratkaisuvaihtoehtojen analysointia. Aina joku siirtyy puolustamaan omien äänestäjiensä kannalta oleellisen kinttupolun parantamista, ja good bye kaikki järkevä keskustelu, kun ryhdytään ruotimaan tiehankkeiden prioriteettilistoja. Siinä se sitten maailma porhaltaa ohi, kun me täällä määritämme siltarummulle oikeaa paikkaa. Pitää erottaa oikeasti tärkeät asiat epäoleellisista ja ajaa sitä tärkeää torvet soiden. Joten - torvet soimaan!

Kesä jatkuu, päivä lyhenee

Keskikesän juhla on onnistuneesti förbi. Juhannus kului mieheni perheen kesämökillä Vihdissä. Mökki on kohtalaisen luonnonrauhaisassa paikassa ollakseen sijoitettuna myös Helsingin puhelinluettelon karttasivuille. Vielä ei pääkaupunkiseudulla joka paikkaan levittäytyvä omakotitalomatto ole levinnyt mökille asti, mutta tuloaan se tekee. Yäk.

Vietimme juhannusta rauhaisasti: löhöilyä, saunomista, grillausta ja perinteiseen tapaan yhteismaalla poltettiin useamman mökkikunnan yhteinen jättikokko. Joku sanoi, että jo kolmaskymmenes laatuaan. Tänä vuonna kokolle pölähti myös hieman kauempana sijaitsevasta mökistä liki kolmekymmentä nuorta Miami Vice -teemabilettäjää. Hauska ylläri, eritoten kun heillä oli mukanaan sammiollinen boolia. Aattona mökkiseuranamme oli käly miesystävineen, sunnuntaina anoppi ja hänen ystävänsä. Muutoin olimme ihan kaksistaan.

Heti mökille tullessa huomasi, miten maailman meno ja rauhattomuus jäi taakse. Meidän totta vie pitäisi ehtiä mökkeillä enemmän, niin hyvää se tekee. Luonnon keskellä ajatuksissa pyörii vain päivittäiset askareet ja sen verran älyllisempiä ajatuksia, kuin itse jaksaa päässään pyöritellä. Nappasin kälyltä piirongille jääneen Outi Pakkasen "Ruohonleikkaaja" -dekkarin, ja regeneroiduin sen parissa välittömästi lukutoukkaikäiseksi kesäpäivänviettäjäksi. Luulen, että tämä oli ensimmäinen Pakkaseni. Teksti oli kevyt lukea, mutta loppu jätti toivomisen varaa, kuten dekkarien laita usein on.

Kuistilla istuskellessa tuli luettua useita lehtiä: Gloriaa, Dekoa, Sihteeri & Assistenttia, Opettajaa, Vihreaa Lankaa, Ny Tidiä, Uutta Muotoa, Eevaa, Apua - sekalaista kuvaa maailmasta. Gloriassa Kirsi Piha kolumnoi entisaikain hyvistä tavoista ja lasten kasvatuksesta, eritoten pienten tyttöjen. Olen samaa mieltä kuin Piha: niiaminen on sieltä, mihin aurinko ei koskaan paista, eikä sitä pidä enää tämän päivän tyttölapsilta vaatia. 1960-luvulla syntyneenä minutkin on pikku tyttönä opetettu niiaamaan. Vieraille piti ojentaa käsi, sanoa "päivää" ja niiata niksauttaa sirosti ja tarpeeksi matalalle. Inhosin sekä tervehtimistä että niiaamista, ensimmäistä jonkinasteisen ujouden (vaikea ymmärtää näin jälkikäteen...) ja jälkimmäistä nöyryyttävyyden takia. Katselin tervehtiessä mieluummin kengänkärkiäni kuin tervehdittävän silmiä, mistä äiti sai aihetta kasvatuksellisiin huomautuksiin. Usein, jos oikein muistan. Enkä muuten vieläkään mielelläni tuijottele vieraita ihmisiä silmiin, monissa tilanteissa se tuntuu hitusen tunkeilevalta. Olen kuitenkin yrittänyt ottaa asiassa käytöstavallisesti opikseni.

Mutta se niiaaminen. En tunnusta poteneeni koskaan peniskateutta (sorry, Freud!), mutta yhdestä asiasta muistan poikia kadehtineeni. Se oli kumartaminen. Siisti, tyylikäs kumartaminen, pään painaminen selkä suorassa eikä mitään häpeällistä polvien taivuttamista ja madaltumista, lähes matelua. Tunnistin hyvin jo pienenä tyttönä, että niiaaminen erotti pienet tytöt muista ihmisistä. Miehet kumarsivat, naiset kumarsivat ja pienet pojatkin kumarsivat. Vain pienten tyttöjen piti niiata ja taipua alaspäin, ja elokuvissa naispuolisen palvelusväen. Se tuntui jo fyysisenä eleenäkin alempiarvoiselta. Ja sen oli loputtava. Muistan vieläkin lapsen mielessä häilyvän siirtymävaiheen, jolloin tilanne kerrallaan joutui päättämään, kumartaako ja omapäisenä ja liian nuorena uhmata käytöstapoja, vaiko niiata hyvien tapojen ja nuoren iän vaatiman etiketin mukaan. Arvatkaapa, kumpi puoli useimmin voitti ;). Ja sitten tuli onneksi lisää ikää, ja kumartaminen kävi luonnolliseksi vaihtoehdoksi.

Joka ei usko tätä niiaamiskompleksia, voi kokeilla sitä ihan itse seuraavassa tapaamisessaan. Rohkeasti vaan niiata niksauttamaan, miehetkin! Tulee virkistävän mitätön olo, ja seurueessakin riittää hetken jutunjuurta. Ainoa paikka, jossa voisin edelleen kuvitella niiaavani, lienee esittely hovissa. Hovietikettiä vastaan en viitsisi nähdä vaivaa taistella, jos moiseen tilanteeseen joskus joutuisin. Mutta kiitos Kirsi Pihalle. Vaikka vanhoja rakennuksia pitää suojella, kaikki vanhat tavat eivät ole suojelun arvoisia. On hyvä, että joku kirjoittaa sen myös lehteen. Kauniit käytöstavat ja kohtelias tervehtiminen ovat ihan eri asia kuin vuosisatoja vanha tyttöjen ja naisten nöyryyttämiskulttuuri. Hus, niiaaminen, mene jo pois!

Mökille tullessa paljastui, että alueella oli taas tehty metsähakkuita. Vihtiläinen metsänhakkuujälki on oikein erikoisen rumaa, sitä voi vihastella vaikkapa Turun moottoritieltä katsellen Vihdin kohdalla. Tällä kertaa metsurit olivat työssään kohdanneet pulman, jonka ratkaisemiseen on varmaankin käytetty runsain mitoin suomalaiselle metsätaloudelle niin ominaisia luonnonsuojelu- ja ongelmanratkaisutaitoja. Vai mitäs sanotte näistä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi säästetyistä puukiipijän pesäpöntöistä? Eipä taida löytyä niistä asukkia juuri nyt. Tai ei ehkä seuraavaan puoleen sataan vuoteen.

Juhannuksen jälkeen jatkuu vielä hetken arkinen aherrus. Maanantaiaamuna on maakuntahallituksen kokous. Esityslistalla on mm. lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle eduskunnalle annettavan liikennepoliittisen selonteon valmisteluun. Selonteon lähtökohdat vaikuttavat aika moderneilta (lainaus esityslistalta: "Selonteossa tarkastellaan mm. seuraavia asiakokonaisuuksia: joukkoliikenne ja kevyt liikenne, runkoväylästö ja sen kehittäminen, perusväylänpito ja vähäliikenteiset väylät, kaupunkiliikenne, liikenteen ja liikkumisen hallinta, ilmastonmuutoksen hillintä, liikenneturvallisuus, logistiikka ja kilpailukyky sekä rahoitusratkaisut.") mutta valitettavasti en voi kehua samaa liiton valmistelemasta lausunnosta. Se on sitä samaa vanhaa "autot ennen kaikkea" -linjausta. Ei selkeitä ja täpäköitä linjanvetoja sen enempää kevyen liikenteen kuin esimerkiksi ELSA-radan, pikaraitiotien tai matkakeskuksen puolesta. Lausunnossa kyllä puhutaan mm. "määrätietoisesta joukkoliikennettä tukevasta maankäytön ohjauksesta alueen kunnissa" ja "autoliikenteen kasvun hillinnästä maankäytön suunnittelun ja liikkumisen ohjauksen keinoin". Mutta kun samalla hengenvedolla vaaditaan rahaa aina ensisijaisesti autoliikenteen tarpeisiin ja puolletaan mm. asutusta voimakkaasti hajauttavan Kaarinan läntisen ohikulkutien rakentamista, kysyn vaan, missä on uskottavuus.

Pitää olla rohkeampi ja pitää nähdä selvemmin! Esimerkiksi ELSA-linjauksen etenemistä on todenteolla edistettävä nyt eikä vasta joskus ensi vuosikymmenellä. Eikö täällä mukamas tajuta mitä on tapahtumassa? Laitan tähän muutamia lukuja nykytilanteesta, ne ehkä antavat hieman perspektiiviä sille, kuinka nopeasti rappeutuva rantarata vie Turku-Helsinki -junaliikenteeltä kilpailukyvyn ihan tykkänään, ja jättää meidät tänne länsirannikolle eristyksiin ja unholaan. Ja kuitenkin junaliikenne on paitsi ympäristöystävällisempää, myös alueen kehityksen ja imagon kannalta aivan olennaista.

Turku-Helsinki välin kesto nyt junalla päivän eri vuoroilla:

• Pendolino 1 h 44 min - 1 h 55 min, kolme vuoroa nyt maanantaina
• IC2 1 h 46 min - 1 h 57 min, kahdeksan vuoroa
• pikajuna 1 h 55 min - 2 h 02 min, viisi vuoroa

Ja vastaavat lippuhinnat (2. lk). Menopaluualennustahan VR ei enää tunne.

• Pendolino: 30,90 €
• IC2: 26 €
• pikajuna: 23,80 €

Entäpä bussivuorot? Otetaan päiväksi sama maanantai ja suunnaksi Turusta Helsinkiin. Miltä näyttää?

Turku-Helsinki välin kesto ja määrät bussivuoroilla (jätin pois kaikki vakiovuoroyhteydet):

• expressbus (pysähtyy vain Turussa ja Helsingissä): 2 h 10 min - 2 h 20 min, 17 vuoroa vuorokaudessa
• pikavuoro (pysähtyy pikavuoropysäkeillä ja Salossa, suoraan Helsinkiin, yhteys lentoasemalle): 2 h 35 min - 2 h 40 min, 19 vuoroa
• yöpikavuoro (kiertää lentokentän kautta): 2 h 45 min - 2 h 50 min, 4 vuoroa

Matka kuluu siis hieman hitaammin kuin junalla, mutta suurin osa Turku-Helsinki -välin bussimatkustajista käyttää expressvuoroja, jotka junien lailla kulkevat päiväsaikaan tunnin välein. Pikavuorothan kulkevat myös öisin ja pääasiassa tunnin välein. Vain klo 23 ja 01 ei kulje autoa Helsinkiin. Helsingistä tullessa on taas tunnin tauot klo 02 ja 04. Muutoin bussi kulkee aina tunnin tai puolen tunnin välein. Meillä on Turussa moneen lähiöön huonommat bussiyhteydet, ainakin näin kesäaikaan...

Entä hinta? Lipputuotteita on erilaisia, tässä pari esimerkkiä:

• normaali Turku-Helsinki -välin bussilippu on tätä nykyä 24,70 euroa. Meno-paluu-lipusta saa 15 % alennuksen, jolloin edestakaisen lipun hinnaksi tulee 44,50 euroa
• mielenkiintoinen ja kilpailukykyinen uutuuslippu on CityCity -lippu. Ensimmäisellä kerralla lippu on hankittava Matkahuollosta, mutta myöhemmin sitä voi ladata busseissa, rahalla tai pankkikortilla. Lataus on kerralla 200 euroa. Turku-Helsinki -välillä sillä saa 16 matkaa, eli edestakaisia matkoja kahdeksan kappaletta. Yhden matkan hinnaksi tulee näin ollen 12,50 € - siis opiskelijahinta meille aikuisille. Rajoituksena on, että lippu on voimassa ostohetkestä 120 päivää. Lippu on haltijakohtainen, eli sitä voi käyttää useampi henkilö, mutta ei kuitenkaan samanaikaisesti.

Sorry, VR, mutta olen siirtynyt bussifirmojen asiakkaaksi. Asun niin, että busseja on helpompi käyttää, bussit kun ajavat asutuksen halki ja pysähtyvät kaupunkialueella riittävän useilla pysäkeillä. Matkoissa lähipysäkille säästän junan tuoman nopeusedun, ja paljon enemmänkin. Lisäksi junat ovat kuuluisia myöhästelyistään. Bussit ajavat tarkalla aikataululla, ainoastaan Helsingin ruuhka-ajat, liikenneonnettomuudet tai hyvin huonot sääolosuhteet tuottavat ongelmaa. Junakyyti olisi turvallisempaa, mutta valitettavasti se ei enää pärjää henkilökohtaisessa "kokonaistaloudellisessa" tarkastelussani.

Kun uusi moottoritie syksyllä 2008 valmistuu, bussien asema vain kohenee. Yhtenäinen moottoritie Helsinkiin parantaa liikenneturvallisuutta ja nopeuttaa expressvuoroja käsittääkseni kymmenestä viiteentoista minuuttia. Jos hinta on edelleen 12,50 euroa /matka, niin voi, voi VR. Ja rappeutuva rantarata, lisääntyvine nopeusrajoituksineen. Bussilla pääsee Stadiin alta kahden tunnin...

Joten haloo VR, maakuntaliitto, Turun kaupunki, alueen kansanedustajat, ministerit, puolueet, elinkeinoelämä, oppilaitokset, lääninhallitus ja tavalliset matkustajat! Eikö olisi korkea aika potkaista ELSAa eteenpäin ja vauhdilla? Ja samalla kiittää bussiyhtiöitä hyvästä palvelusta ja myös sparrauksesta. Kuljetettavaa riittää sekä busseille että junille, ja molemmat tarvitsevat mahdollisuuden kehittyä asiakkaiden tarpeita vastaaviksi.

Henkilökohtaisesti toivon, että bussit Turun päässä kulkevat jatkossakin Uudenmaantietä Piispanristille asti. Olen laskenut sen varaan jo kaksi asuntokauppaa. Ja niin on varmaan joku muukin paljon Helsingissä matkustava. Kaupunkialueen pikavuoropysäkit kun näyttävät olevan matkustajien yleisessä suosiossa.

Keskikesän juhlaa!

Sormet pois näppäimiltä ja ulos luontoon. Leppoisaa mittumaaria kaikille!

Viikon varrelta

Niin ne lomapäivät vaan vierähtelee. Olen viettänyt paljon aikaa kotona tupajumina, hiljaisuudessa tai musiikkia kuunnellen, mitä nyt välillä olen juossut hoitamassa luottamustoimia. Akkujen lataamisen tarve on ollut niin kova, että vasta tällä viikolla on tullut suurempi tarve tavata ihmisiä, ja vieläkin se tarve on kohtalaisen rajallinen. Kun tekee koko talvikauden työtä about 1500 ihmisen työyhteisössä, ja työpäivän päälle ynnä viikonloppuisin lähtee hyvin ihmiskeskeisiin yhteiskunnallisiin harrastuksiin, ei ihmisten tapaaminen ole loman alussa päällimmäinen ajatus. Sori, ystävät.

Tällä viikolla olen kuitenkin osoittanut jo toipumisen merkkejä. Olen jaksanut ryhtyä ruoanlaittoon, mikä on minulle normaalia mieluisaa kesäpuuhaa. Suunnittelen leipomista. Olen tavannut ystäviäni, sekä livenä että puhelimessa. Ystävien tapaamisessa on ollut myös surun sävyjä, sillä yksi parhaimmista ystävistäni on toistamiseen sairastunut rintasyöpään, ja toisen ystäväni paras ystävä menehtyi muutama päivä sitten toiseen syöpälajiin. Jos katsoo meikäläisen tuttavapiiriä, on vaikea uskoa, että syöpä on erityisesti iäkkäiden ihmisten sairaus. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tuttavapiirissäni on ollut uskomattoman paljon syöpäsairauksia - 30-50 -vuotiailla ihmisillä. Osa on parantunut, osa ei. Nytkin on suru puserossa ystäväni syöpähoitoja seuratessa. Hän jaksaa kyllä tsempata, mutta rankkaa on. Se on vähän niin, että jos ei sairaus vammauta, niin sitten sen tekevät hoidot. Näin kovia ne ovat.

Omassakin elämässä tapahtuu muutosta. Olemme nyt todellakin muuttamassa elämäämme yhteen kaupunkiin. Tajusin se konkreettisesti, kun viimeisen kerran lähdin kivasta "keskusta-asunnostamme" Helsingin Lönnrotinkadulta. Liitän tähän viereen kuvan Stadin kodin ulko-ovesta, jonka takana mieheni pakkailee viimeisiä tavaroitaan. Näkemiin, Helsinki, vaan ei hyvästi! Kyllä me siellä tulemma jatkuvasti ravaamaan, nyt vain ilman omaa tukikohtaa. Tavallaan haljua, tavallaan vapauttavaa.

Uusi koti tuottaa päänvaivaa. Parketinhiojan olen saanut, ja putkimieheltä tarjouksen. Sähkösopimus on hoitumassa, vesilaitokselle pitää soittaa ja jätehuollosta olen pyytänyt tarjouksia. Puhelinliittymän ja tietoliikenneyhteyden siirto on kai tapahtumassa joskus. Vielä kaikenlaista tarvittaisiin, ja sisustusta pitää miettiä. Olen ravannut kahden kaupungin sisustusliikkeissä etsimässä tarvittavia ja oikealta tuntuvia huonekaluja. Olen penkonut tapettikirjoja ja tiiraillut silmät kierossa maalikarttoja. Tällä hetkellä näyttää siltä, että eteisestä tulee vihreä, keittiöstä keltainen, olohuoneesta aniliini, kirjastosta valko-oranssi ja työhuoneesta turkoosi. Makuuhuonetta mietin. Tämä siis siihen asti, kunnes muutan kaikki suunnitelmat ;). Vaan entä ikkunoiden vaihto, ilmalämpöpumppu, kylppäriremontti, portaiden korjaus, alustan paikkaus ja puiden kaato? Entä saisiko katolle aurinkopaneelit? Autotallissa on kuulemma ampiaispesä. Aaargh - miksi emme voineet tyytyä asunto-osakkeeseen! Tuleeko tästä varmasti kaiken vaivan arvoista? Kai sen sitten tietää vuoden päästä.

Maanantai alkoi jätteenkuljetuksella. Kävin nimittäin jätefirma L&T:llä tutustumassa heidän tuoreisiin ajatuksiinsa jätehuollon kehittämisestä. Käynti oli mielenkiintoinen, mutta ei se juurikaan muuttanut ajatuksiani jätteenkuljetuksen järjestämisestä Turussa. Olin ennen käyntiä nykymallin säilyttämisen kannalla, ja olen edelleen. Eivät onnistuneet L&T:llä tuhoamaan ajatuksiani, samalla kannalla kun ollaan ;). On jokseenkin pöljää puhua jäteautojen ympäristöhaitoista perusteena jätteenkuljetusten ylikunnallistamiselle, kun todelliset ympäristökysymykset liittyvät siihen, kuinka tehokkaasti jätettä kierrätetään raaka-aineeksi ja toissijaisesti tehdään kierrätyspolttoaineeksi.

Turun nykyinen jätteenkuljetusmalli on hyvä esimerkki siitä, että toimivat jätefirmat voivat olla alallaan ansiokkaita innovaattoreita jätteiden materiaalikäytön kehittämisessä. Esimerkiksi ilman L&T:n panosta meillä tuskin olisi järkevää pakkauskartonkikierrätystä, sillä se ei suinkaan syntynyt kaupungin aloitteesta. L&T aloitti kokeilun yhdessä Varissuon huollon (nykyisin Kiinteistöpalvelu Akseli) ja partiolaisten kanssa. Jätteenpoltto-Turku ei olisi moiseen ryhtynyt, sillä kartonkijätteellä on hyvä lämpöarvo... Voi myös kysyä vaikkapa sitä, miksi meillä ei ole koskaan haluttu ottaa vakavasti biojätteen keräämistä erilleen. No ei ole haluttu, kun biojäte on tuonut polttoprosessissa tarvittavaa kosteutta. Näin polttolaitos määrää turkulaisen jätejärjestelmän mielettömyydestä. Minun kantani on siis, että mitä enemmän yksityistä jäteliiketoimintaa, sen järkevämpi lopputulos - tässä polttokiimaisessa toimintaympäristössä.

Olen viime vuoden heinäkuun 21. päivän bloggauksessa käsitellyt Turun seudun jätehuollon kokonaistilannetta. Jos asia kiinnostaa, kannattaa ehkä lukea tuo arkistosta löytyvä kirjoitus. Kokonaisnäkemyksestä tulee aika salaliittomainen vaikutelma, mutta en ole aivan yksin tätä mieltä. Turun seudun jätejärjestelmä on ympäristöpolitiikan kannalta junailtu niin huonosti, että jonkun jotain muuta etua se kyllä palvelee.

Jätteenkuljetuksista vielä: nykymalli toimii, omakotiasukkaat ovat Turussa jokseenkin tyytyväisiä, ja jätekuljetukset voidaan nykymallissakin kilpailuttaa haluttaessa joko omakotiyhdistysten tai isännöintitoimistojen toimesta. Yksi ylikunnallinen hallinnollinen kulumutka ei mitenkään voi parantaa toiminnan kokonaislaatua tai tehdä siitä edullisempaa. L&T:n suuri markkinaosuus on jonkinlainen ongelma, mutta tilanne ei ole mahdoton. On vallan merkillistä, että kun monissa muissa asioissa on kaiken aikaa tavoitteena siirtää toimintoja markkinoille, joita ei ole, nyt halutaan ottaa toimivilta markkinoilta toiminnot takaisin kunnan järjestettäviksi. Ei mene jakeluun...

Lopuksi Rakuunapuistosta. Ympäristö- ja kaavoituslautakunta kävi täällä katselmuksella tiistaina. Olin vastassa, ja kierrätin lautakunnan ja virkamiehet puiston ympäri, ensin alas kohti lehtomaista aluetta ja Lehmustien Siwaa, sitten ylös kallionlaelle katsomaan kuivaa saaristotyyppistä maisemaa, ja sieltä alueen itäpään rehevän metsän polkuverkostoihin.

Lautakunnan jäsenet näkivät polkuverkostoista, kuinka paljon Rakuunapuistoa käytetään. Tässä lautakunnan päätös, eli lausunto suunnitteluvarauksesta kiinteistölautakunnalle:

"Ympäristö- ja kaavoituslautakunta päätti puoltaa suunnitteluvarausanomusta siltä osin kuin se koskee puiston länsiosaa (karttaliite). Päätös tehtiin äänin 8-5.

Ensimmäisessä äänestyksessä oli vastakkain Mannin (kok) Vierimaan (kok) kannattamana tekemä päätökseksi tullut ehdotus sekä esittelijän päätösehdotus. Mannin ehdotus voitti äänin 8-0, 5 tyhjää. Mannin ehdotuksen puolesta äänestivät Luojola (sdp), Hukkanen (sdp), Leivo (sdp), Vierimaa (kok), Lammi (kok), Kari (kok), Manni (kok) ja Hellstén (sdp). Heikkilä (vas), Oksanen (vas), Paasto (vihr), Ollikkala (vihr) ja Alakurtti (kesk) äänestivät tyhjää.

Toisessa ehdotuksessa olivat vastakkain Mannin ensimmäisen äänetyksen voittanut ehdotus sekä Alakurtin Paaston kannattamana tekemä ehdotus, jonka mukaan lautakunnan ei tulisi puoltaa suunnitteluvarausta. Mannin ehdotuksen puolesta äänestivät Luojola, Hukkanen, Leivo, Vierimaa, Lammi, Kari, Manni ja Hellstén. Alakurtin ehdotuksen puolesta äänestivät Heikkilä, Oksanen, Paasto, Ollikkala ja Alakurtti.

Lautakunta suoritti paikalla katselmuksen ennen kokousta. Kokouksessa jaettiin tiedoksi As Oy. Lehmustie 29:n hallituksen muistutus 8.8.2007 sekä Tuija Laineen muistutus 10.6.2007. "

Siinä sitä on taas puolueiden ympäristöveri punnittu. Ja kahden suurimman osalta köykäiseksi havaittu, kuten yleensä käy. Lautakunnan näkemyksen mukaan päiväkodin viereen on mahdollista lähteä suunnittelemaan kerrostaloja, mutta ei puiston kallioalueelle tai tähän hautausmaan kupeeseen. Tyhmää ja joutavanpäiväistä kehnon kompromissin vääntämistä. Lautakunnan olisi syytä pitää huoli siitä, että Turussa riittää resursseja yleis- ja asemakaavoitukseen, kaupungin saneleman suunnitelman (=asuntotuotanto- ja maankäyttöohjelman) puitteissa, ja jättää asukkaiden käyttämät viheralueet rauhaan. Itäharjun, Iso-Heikkilän ja Vähä-Heikkilän valtavat alueet keskustan läheisyydessä odottavat suunnittelua ja rakentamista, vaan missä viipyy kaavoitus? Resursseja uhrataan rakennusliikkeiden aloitteesta lähteviin ja asukkaiden oikeuksia polkeviin kaavoitushankkeisiin, vaikka ihan oikeitakin töitä riittäisi tehtäväksi. Mieletöntä. Eikä pelkästään mieletöntä, vaan myös kaupungin omien ohjeiden vastaista.


Suunnitteluvarauksia koskeva ohjeistus sanoo nimittäin seuraavaa maapolitiikan periaatteissa: "Suunnitteluvarausmenettely on poikkeuksellinen menettely kaupungin omistaman kiinteistöomaisuuden kehittämiseksi. Suunnitteluvarausta voi hakea kaupungin omistamalle alueelle suunnitellulle hankkeelle, joka sisältää kaupungin strategian mukaista/ strategiaa tukevaa toiminnallisuutta tai muuta erityistä innovatiivisuutta. Suunnitteluvarausmenettely on tarkoitettu ensisijaisesti elinkeinotoiminnan hankkeille, mutta erityistapauksissa suunnitteluvaraus voidaan myöntää myös asuntorakentamishankkeille. Suunnitteluvarauksen hakijan on kyettävä esittämään mahdollisuutensa ja kykynsä hankkeen toteuttamiseksi. Yksityishenkilölle suunnitteluvarausta ei pääsääntöisesti myönnetä." Kun tätäkin Rakuunapuistoon kaavailtua suunnitelmaa on luonnehdittu lähtökohtaisesti vaatimattomaksi, olisi todella mielenkiintoista saada tietää ne "erityistapauksen" perustelut, joilla varausta esitettiin kannatettavaksi. Idioottimaisuudet pitää ampua alas kättelyssä, eikä pitkittää kaikkien osapuolten kärsimystä.


Keskiviikon Turun Sanomissa julkaistiin Pauliina de Annan ja Annele Chydeniuksen mielipidekirjoitus Turun suunnitteluvarauskäytännöstä. Kannattaa lukea. Aina voi tietysti googlata sanan "suunnitteluvaraus" ja katsoa, kuinka moni saaliiksi saaduista linkeistä johtaa Turun kaupungin sivuille. Hämmästyttävän moni - erityisesti jos klikkaa ensimmäisen haun lopusta tekstiä "Jos haluat, voit toistaa haun ja sisällyttää siihen pois jätetyt tulokset.". Silloin näet karun totuuden. Tämä "google-testi" kertoo jotain oleellista kaupunkiimme muodostuneesta "suunnittelukäytännöstä". Joka ei ole maankäytön suunnittelun ammattilaisille kunniaksi.

Puhe vuoden 2006 arviointikertomuksesta kaupunginvaltuustossa 11.6.2007

Tämä ei nyt ehkä kiinnosta juuri ketään tällä foorumilla, mutta kun aiemmin tuli luvattua, panen blogiin valtuustossa pitämäni pitkän esittelypuheen tarkastuslautakunnan valmistamasta vuoden 2006 arviointikertomuksesta. Ottakaa lokoisa asento, lukekaa ja kärsikää, Turun ystävät! Itse arviointikertomus löytyy täältä.

----------------------------------------------

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Tarkastuslautakunta on saanut valmiiksi vuoden 2006 arviointikertomuksen. Tämä raportti on kymmenes lajissaan - siis kymmenvuotisjulkaisu nykymuotoisen tarkastuslautakuntatoiminnan saralla hallinnon ja talouden tarkastuksessa. Siksi kertomus sisältää loppuosassaan katsauksen menneisiin havaintoihin ja niiden aiheuttamiin toimenpiteisiin. Aloitan kuitenkin kertomuksen esittelyn sen alkuosasta.

Kyseessä on siis strategiakauden 2005-2008 ensimmäisen toteutusvuoden eli vuoden 2006 arviointi. Siksi ei voi tietenkään olettaa, että strategian kaikki tavoitteet olisivat tässä vaiheessa tulleet saavutetuiksi. Arviointikertomuksessa esitetty tarkastelu on tehty paitsi Turku-strategian ja vuoden 2006 talousarviossa asetettujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden kautta, myös kaupungin muiden osastrategioiden, valtuustotason ohjausasiakirjojen ja valtuustoryhmien välisen sopimuksen kautta. Arviointia ja kokonaiskuvan muodostamista vaikeuttaa se, että Turku-konsernissa tavoitteet asetetaan ja raportoidaan toimielinkohtaisesti, yksittäisten hallintokuntien, liikelaitosten ja osakeyhtiöiden toimintana. Tässä raportissa asiat on nyt kuitenkin - toisen kerran tarkastuslautakunnan historiassa - esitetty kokonaisuuksina siten, että niiden avulla pyritään kuvaamaan onnistumista kaupungin yhteisen päästrategian kolmessa painopisteessä.

Ohjausasiakirjojen ja niissä asetettujen tavoitteiden suuri määrä vaikeuttaa kokonaiskuvan muodostumista. Yksistään vuoden 2006 talousarviossa oli 250 eri tavoitetta ja niitä mittaamaan oli asetettu 374 eri mittaria. Tähän päälle tulevat muiden ohjausasiakirjojen tavoitteet ja mittarit. Strategioiden ja muiden ohjausasiakirjojen pitäisi tavoitteiden kautta tapahtuvan johtamisen maailmassa muodostaa selkeä hierarkkinen kokonaisuus, jossa otetaan huomioon koko kaupunkikonserni, ja tavoitteet koordinoidaan ja sovitetaan yhteen kaupungintasoisesti.

Strategian painopisteiden toteuttamisessa onnistumista ja onnistumisen välttämistä käsitellään raportin luvussa 5.1. ja 5.2 , sivuilla 15-27. Raportissa todetaan monia onnistumisia, mutta parannettavaakin riittää. Onnistumisista voisi nostaa yhtenä esimerkkinä vaikkapa sivulta 18 asemakaavaprosessin keston - asia, johon liittyy edelleen paljon virheellisiä mielikuvia. Epäonnistumisista voisi sitten ottaa esimerkiksi heti seuraavan tekstin, joka käsittelee asukastavoitteesta jälkeen jäämistä. Tämä asiapari kuvaa kohtalaisen hyvin sitä, kuinka haastavaa johtaminen strategisten tavoitteiden kautta voi olla. Kolmanneksi esimerkiksi voisi nostaa vaikkapa sivulta 23 kappaleet, joissa käsitellään maahanmuuttajien kotoutumisen edistämistä. Valtuustoryhmien välisessä sopimuksessa on useita kohtia, joiden avulla pyritään puuttumaan tiedossa oleviin ongelmiin, mutta talousarvion tekovaiheessa on jäänyt pois näiden tavoitteiden toteuttamisen resursointi. Tavoitteiden ja toteutuksen koordinointi ontuu, joten ei ihme, että asiassa ei ole suuremmin mitattavissa edistystä.

En käy tarkemmin läpi strategisten tavoitteiden saavuttamista, vaikka ne valtuuston johtamisen kannalta ovatkin olennaisia ja suoraan kuntalaisia koskettavia tuloksia. Valtuutetut ottanevat omissa puheenvuoroissaan yksityiskohtaisemmin kantaa tärkeimpien tavoitteiden onnistumisten ja epäonnistumisten merkityksiin.

Arvoisa puheenjohtaja,

Strategian saavutusten arvioinnin lisäksi kertomuksessa on kolme painopistettä. Ensimmäinen painopiste on kaupungin talous. Talouden tilaa kuvaava luku 5.3. löytyy kertomuksen sivuilta 27-39. Teksti on kirjoitettu se tosiseikka mielessä pitäen, että tarkastuslautakunta on muutaman kuukauden sisään lähestynyt kaupunginvaltuustoa jo kahdesti talousaiheisella raportilla ja kirjeellä. Tarkastuslautakunnan talousprojektin raportti oli valtuuston käsittelyssä 12.2.2007 ja 23.10.2006 valtuusto käsitteli lautakunnan lähettämää kaupungin talouden tasapainottamista käsittelevää kirjettä. Nyt olemme keskittyneet arvioimaan Turun sijoittumista kolmella akselilla: suhteessa kunta- ja palvelurakenneuudistuksen puitelain kriisikuntakriteereihin, suhteessa muihin Suomen suuriin kaupunkeihin ja suhteessa naapurikuntiimme. Koska meillä on tänään asialistalla myös kuluvan vuoden talouden ja toiminnan ensimmäinen seurantaraportti, kokous antaa otollisen tilaisuuden pohtia kaupungin taloudellista tilaa laajemminkin.

Yhteenvetona voi todeta, että vaikka viime vuosi menikin hieman odotettua paremmin, talouden vertailuluvut osoittavat Turun uivan syvällä verrattuna muihin suuriin kaupunkeihin. Vantaan tilanne on jo paranemassa, kiitos määrätietoisten ponnistelujen ja tarvittavan poliittisen tahdonmuodostuksen. Vantaan ponnistellessa ylös aallonpohjasta me Turussa olemme vain jatkaneet velkaantumista.

Nykyisiä talousarvioiden ylityksiä voi tietysti suhteuttaa aiempiin ylityksiin - myös markka-aikana tapahtuneisiin. Vertailemalla tilannetta kymmeneen edeltävään vuoteen voi pohtia, vaivaako meitä Turussa edelleenkin jonkinasteinen eurosokeus. Vuodesta 1996 lähtien Turku on tehnyt alijäämäisen tuloksen vuosina 1998, 1999, 2005 ja 2006. Vuonna 1998 Turun kaupunki teki silloisissa olosuhteissa merkittävän alijäämän, 24,85 miljoonaa markkaa eli nykyvaluutassa 4,18 miljoonaa euroa. Markka-aikoina vuoden 2006 yli 78 miljoonan markan, eli 13 miljoonan euron, alijäämä olisi ehkä johtanut voimakkaisiin toimenpiteisiin kaupungin talouden tervehdyttämiseksi, puhumattakaan vuoden 2005 alijäämästä, joka oli yli 38 miljoonaa euroa eli noin 230 miljoonaa markkaa. Neljässä suuressa hallintokunnassa - terveys-, sosiaali-, opetus- ja kulttuuritoimessa - on nettomenojen kasvu ollut kuntien valtakunnallista menokasvua suurempaa melkein koko ajan 10 vuoden aikajaksolla tarkasteluna, terveystoimessa koko kymmenvuotiskauden ajan. Ja kuten vuoden 2007 toiminnan ja talouden ensimmäisestä seurantaraportista käy ilmi, kuluvana vuonna palvelujen ja hallinnon toimintakate on ylittämässä budjetoidun yli 17 miljoonalla eurolla. Kaiken kaikkiaan toimintakulujen ennustetaan kuluvana vuonna ylittävän talousarvion yli 37 miljoonalla eurolla - vanhaksi rahaksi muutettuna se tarkoittaa 220 miljoonaa markkaa. Kuten eräs minua "turkulaisempi" on joskus sanonut: "Tarttis tehdä jotain.".

Haluan kiinnittää valtuutettujen huomiota myös siihen, mihin tilintarkastajakin on tilintarkastuskertomuksessaan puuttunut: kaupungin taloussäännön mukaan talousarvion käyttötalousosaan ja investointiosaan tehtävät muutokset tulee esittää valtuustolle siten, että esitys ehtii käsiteltäväksi talousarviovuoden aikana, ei seuraavan vuoden kesäkuussa, kuten nyt tapahtuu. Samaa asiaa painottavat myös talousarvion noudattamista koskevat ohjeet. Turun kaupungin käytäntö on näiden säännösten kanssa ristiriidassa. Ottaen huomioon syvenevän talouskriisin, ei voi väittää, että nykykäytäntö johtaisi parempaan lopputulokseen kuin talousarviomuutosten ajan- ja asianmukainen käsittely valtuustossa.

Arviointikertomuksesta käy ilmi, että moni suunniteltu ja tarpeellinen uudistus ei Turun kaupungin organisaatiossa ole ehtinyt toteutua, vuosien valmistelusta huolimatta. Arviointikertomuksen toinen painopiste onkin tällä kertaa ollut kaupungin johtamisjärjestelmä. Arvioinnissa on selvitetty, miten kaupungin toiminnan ja talouden seurantaraportointi palvelee johtamista sekä miten kaupungin toiminnan johtamista ja johdon suorittamaa sisäistä valvontaa voitaisiin kehittää niin, että kaupungin niukat voimavarat käytettäisiin yhä tuloksellisemmin kasvavien asiakastarpeiden ja lainsäädännön vaatimusten edellyttämällä tavalla.

Kertomuksessa arvioidaan luvussa 6 sivuilla 39-56 mm. tilaaja-tuottaja-toimintatavan ja sopimusohjausmallin kehittämistä, omistajapolitiikkaa, konserniohjausta ja kehittämistoimintaa. Ongelma on, että oleelliset linjapäätökset puuttuvat. Tilaaja-tuottajamallin roolit (tilaaja, rahoittaja, tuottaja ja omistaja) ovat edelleen selkiintymättömät. Kilpailuttamisen linjausesityksiä ei ole tuotu valtuuston käsittelyyn. Asiaa on kyllä valmisteltu vuoden 2004 joulukuusta alkaen. Omistajapolitiikan periaatteita ja konserniohjeita on valmisteltu huhtikuusta 2005 - ja valmistellaan edelleen. Useita omistajapolitiikan keskeisiä osatekijöitä on esitetty tehtäväksi tai uudistettavaksi, kuten sivun 48 kuvasta voi huomata, mutta päätökset puuttuvat. Palvelustrategia tuli hyväksytyksi kaupunginvaltuustossa vuoden 2007 alussa, mutta strategian täytäntöönpanoa ei ole vielä käsitelty kaupunginhallituksessa. Tuotteistus- ja kustannuslaskentahanke on nyt käynnissä, samoin jo vuonna 2003 käynnistynyt TOTI eli toiminnan- ja taloudenohjauksen kehittämishanke. Sosiaali- ja terveystoimen yhdistämishanke on meneillään, samoin keskushallinnon uudistamishanke, jonka tosin piti olla valmiina keskushallinnon uuteen toimitilaan muutettaessa loppuvuodesta 2006. Toimintasäännön uudistamisen viivästyessä henkilöstö on toistaiseksi sijoitettu vanhan organisaation mukaisesti uusiin toimitiloihin. Talouspalvelukeskus Tapake saatiin aikaiseksi puolessatoista vuodessa, vaikkakaan toiminnan käynnistys ei ole sujunut ongelmitta. Ruokapalvelukeskuksen uudistus aloitettiin vuonna 2003, nyt keväällä 2007 on asiasta saatu aikaiseksi käynnistämispäätös. Tänään valtuuston käsittelyssä olleet tilainvestointien tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeet valmistuivat työryhmältä ripeässä tahdissa kevättalvella 2005, minkä jälkeen ensin hallintokuntien ja sitten apulaiskaupunginjohtajien lausuntokierros asiassa on vienyt yhteen laskien yli kaksi vuotta. Kaupungin hallinnon ulkopuolisessa maailmassa kahdessa vuodessa saa kyllä aikaiseksi jotain muutakin kuin parikymmentä lyhyttä lausuntopaperia.

Lisää Turun johtamisen ongelmista voi lukea luvusta 7, joka käsittelee tarkastuslautakunnan raportoinnin jälkiseurantaa. Onneksi positiivisiakin esimerkkejä löytyy: vuosikausia vaikeuksissa rämpinyt kulttuuritoimi pystyi saamaan taloutensa järjestykseen vuoden 2006 aikana.

Oman kappaleensa (kappale 4) on saanut talousarviotavoitteiden asetanta ja toteutumisen raportointi sivuilla 11-15. Teksti on kohtalaisen haasteellista, mutta asiasisältö on tärkeä. Revisiotoimistossa on tarkasteltu talousarviossa asetettujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden raportointia valtuustolle. Näiden valtuustoon nähden sitovien tavoitteiden (eli kriittisten menestystekijöiden) toteutumaennusteesta raportoidaan kaksi kertaa vuodessa huhtikuun (ensimmäinen raportti) ja elokuun (toinen raportti) tilanteen perusteella. Lopullinen tavoitteiden toteutuminen raportoidaan tilinpäätöksen yhteydessä. Tavoitteiden ja niiden toteutumista mittaavien mittareiden määrä on Turun kaupungissa kasvanut vuosien 2005 – 2007 aikana huomattavasti, luvut löytyvät sivulta 12. Samoin on paisunut raporttien sivumäärä.
Oleellinen havainto eri ennusteiden välillä on, että suurin osa mittareiden ennustearvoista muuttuu vuodesta riippumatta vuoden toisen raportoinnin (31.8. tilanne) ja tilinpäätöksen välillä (31.12. tilanne). Suuri osa tavoitteiden todellisesta toteutumasta selviää siis vasta tilinpäätösvaiheessa (Kuva 2 s. 13). Esimerkiksi vuoden 2006 elokuun lopun ennustearvojen ja tilinpäätöksessä esitetyn toteutuman välillä yhteensä 38 % mittareiden ennustearvoista muuttui. Määrää on pidettävä suurena, kun kyseessä on tavoitteiden toteutumaa kuvaavan ennusteen onnistuminen neljän kuukauden päähän. Vuodesta riippumatta on vuoden toisen raportoinnin ja tilinpäätöksen välillä tapahtunut suurempi negatiivinen kuin positiivinen ennustearvojen muutos ja ennustearvojen muutos on määrällisesti suurempaa kuin vuoden ensimmäisen ja toisen raportoinnin välillä. Ja kuitenkin juuri nyt, vuoden ensimmäistä raporttia käsiteltäessä, pitäisi pystyä luotettavan tiedon perusteella ryhtymään kaikkiin vaadittaviin ja oikein kohdentuviin toimenpiteisiin sekä talousarviossa pysymiseksi että muidenkin talousarviotavoitteiden saavuttamiseksi. Lokakuussa on jo kovin myöhäistä.

Ongelma on myös BSC-järjestelmän käytöstä johtuva tavoitteiden ja näiden toteutumista kuvaavien mittareiden suuri määrä. Nykyisen raportointijärjestelmän ja raportoinnin sisällön pohjalta on vaikeaa muodostaa kuvaa kaupungin strategisen johtamisen kannalta oleellisista kokonaisuuksista. Ei ole raportointitietoa siitä, miten strategisten kokonaisuuksien osalta on edistytty. Seurantaraportoinnilla ei ole haluttua ohjausvaikutusta.

Voimavarojen oikea kohdentaminen on haaste, joka koskee kaupungin toimintaa koko laajuudessaan. Nykyiset toiminnan ja talouden seurantajärjestelmät ovat puutteellisia siltä osin, että ne eivät tuota toimintavuoden aikana riittävän luotettavaa tietoa talousarviotavoitteiden toteutumisesta. Tarvitaan luotettavampaa ja ajantasaisempaa tietoa, jotta jo toimintavuoden aikana voidaan ryhtyä riittäviin toimenpiteisiin voimavarojen uudelleen suuntaamiseksi ja välttyä näin määrärahanylityksiltä

Arvoisa puheenjohtaja,

viimeisenä painopisteenä nousee esiin pidemmän tähtäimen toiminnat kuten pitkän aikavälin investointisuunnitelman puuttuminen (kaupunginhallitushan palautti marraskuussa 2005 pitkän aikavälin investointiehdotukset, eikä asiasta ole sen koommin kuultu), tavoitteiden ja toiminnan koordinoinnin kehittäminen ja sisäisen valvonnan parantaminen. Sivuilla 38-39 käsitellään kaupungin investointisuunnitelmia ja rahoituksen riittävyyttä. Taloudellisen tilanteen ja ennusteiden valossa on tulevia investointeja arvioitava ja priorisoitava sen mukaan, miten hyvin ne palvelevat kaupungin perustehtävän toteuttamista ja kuntalaisille järjestettävien palveluiden tarpeita. Lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi tarvittavat välttämättömät investoinnit on asetettava etusijalle verrattuna muihin investointitarpeisiin. Lisäksi investointeja suunniteltaessa ja priorisoitaessa on varmistettava, että ne edistävät kunnan yleiseen toimialaan kuuluvia päämääriä.

Lopuksi haluan kiittää tarkastuslautakuntaa ja revisiotoimiston henkilökuntaa hyvin tehdystä työstä ja syvällisestä paneutumisesta Turun kaupungin taloudellisiin ja toiminnallisiin ydinkysymyksiin.