Päivät muistuttavat toisiaan

Remontti etenee hiljalleen. Olemme melkein joka päivä raahautuneet työmaalle cityihmisen aikoihin (eli puolenpäivän jälkeen), ja heiluttaneet pensseliä ja telaa iltamyöhään. Nyt olemme edenneet niin paljon, että voimme heiluttaa jo muitakin työkaluja. Maalausremontti alkaa pääosin olla valmis. Ja onkin jo aika, sillä moni muu homma odottaa tekijäänsä, ja lomakin alkaa olla lopuillaan. Talo alkaa vähitellen näyttää meidän näköiseltämme - eli kodilta. Ystäväni B kävi katsomassa taloa, kierteli ja käänteli päätään, alkoi myhäillä ja kiteytti sitten: "Tää on rrrock!". Jee jee!

Joten eipä tässä paljoakaan muuta. En ole kaivannut pätkääkään sen enempää opettamista kuin politiikkaakaan - terve jokakesäinen merkki siitä, että oma identiteetti on vieläkin itsellinen eikä kiinni ulkoisista asemista ja tehtävistä. Kulmiani kohautellen olen tosin seurannut keskustelua pääministeri Vanhasen "suut suppuun" -linjasta. En oikein tiedä, kumpi on totta. Se, että media on ymmärtänyt väärin Vanhasen tarkoittaman viestin sävyn (kuten Paavo Lipponen tänään Turun Sanomien kolumnissaan jyrisee), vai se, että Vanhanen on ymmärtänyt väärin demokraattisen päätöksentekojärjestelmän perusidean. Oli miten oli, olennaista on, että päätettävistä asioista keskustellaan ennen päätöksentekoa, jotta päätöksenteon jälkeisen keskustelun ja kritiikin tarve vähenee. On tietysti ironisen surkuhupaisaa, että juuri meillä Suomessa, jossa poliittinen keskustelu on jokseenkin laimeaa, viriää tälläinen suurimittainen keskustelu siitä, milloin politiikassa kuuluu keskustella ja milloin ei. Suomi - ikinuori demokratia, iästään huolimatta?