Mä kirjan luin

Ei elämä voi olla pelkkää seinänmaalausta. Välillä on pakko lukeakin jotain. Eli luvassa pari kirjakatsausta kotimaisiin kirjailijattariin. Taitavat olla suurimmaksi osaksi alekoreista mukaan tarttuneita pokkariversioita.

Luin toisen Outi Pakkaseni: Kuolema käy jatkoilla (Otava/Loisto, 1997). Tykkäsin tästä enemmän kuin neitsytPakkasestani (ks. blogi jostain juhannuksen tienoilta). Mutta loppu oli tässäkin vähän, no, löpsy. Joka tapauksessa täytyy tutustua Pakkasen tuotantoon laajemmaltikin. Hupaisaa opuksessa oli, että sen tapahtumat sijoittuivat tismalleen mieheni entisille Helsingin kotinurkille: Lönkalle, Bulsalle, Uudenmaankadulle, Albertinkadulle, ravintola Kynsilaukkaan (nam!) jne. Koska kirja sijoittui edelliselle vuosikymmenelle (ja -sadalle), siellä oli paljon minunkin muistoihini jääneitä, mutta jo todellisuudesta kadonneita liikeyrityksiä: Hietalahden torin kauppahalli, Albertinkadun Alko, ravintola Bulevardia jne. Kiva lukukokemus henkilökohtaisin pluspainotuksin.

Luin myös Riitta Jalosen "Kuvittele itsellesi mies" (Tammi/Loisto, 2005). Tästä olin joskus aikoinaan lukenut arvostelut, ja siksi kirja tarttui marketista matkaan. Koin kirjan ristiriitaisesti. Se oli hyvin kirjoitettu, mutta päähenkilöt olivat mielestäni tosi nössöjä. Olisi tehnyt mieli karjaista ja ravistella päähenkilöitä, että lakatkaa nyt hyvät naiset miettimästä peikonlehden lehtiasentoja ja sanomaa sekä muita joutavanpäiväisyyksiä, ja tarttukaa kiinni todelliseen. Ja heittäkää se dorka Kalevi hemmetin kuuseen. Mahdottoman pitkäpiimäisiä ihmisiä nämä kaksi päähenkilöä, vaimo ja rakastajatar. Kenellä miehellä voisi muka olla kaksi näin elämästä vieraantunutta naista?

Kolmas lukemani suomalaisen naiskirjailijan opus oli kolmikosta antoisin: Riina Katajavuoren "Lahjat" (Tammi/Loisto, 2004). Tämänkään kirjan maailma ei ollut minulle siitä tutuimmasta päästä (kahden pienen lapsen kotiäidin pohdintaa ja arkipäivää). Mutta voi nenä, mitä kielenkäyttöä! Oli todellinen ilo lukea näin rikkaasti ilmaistua suomen kieltä. Tässä malliksi kaksi lyhyttä sitaattia. Minusta nämä ovat hurmaavia kiteytyksiä pikkulapsista ja pienistä hetkistä onnea.

• s. 7 "Patesta ja Osmosta olisi voinut tehdä eläindokumentin. Kalsariapinat pissasivat metsään, miekkailivat muovimiekoilla, riitelivät tennispalloista, rymysivät teltassa ja rakensivat haloista muurahaisille pesän. Vastaleikattu ruoho tuoksui."
• s. 173 "Tuulia alkoi ymmärtää, miksi lastenkirjojen päähenkilöt olivat eläimiä. Lapset muistuttivat enemmän eläintä kuin ihmistä. Häntä heilui, tassut läpsivät, kynsi sivalsi. Kanerva hölkötti parketilla kuin kultaisen noutajan pentu ja liukastui kaarteissa."

Ja löytyipä kirjasta oma nimikko-otsikkonsa meille asuntovelkaisillekin: "Luku 18 He ovat heittäytyneet kohtalon virran vietäviksi, kohtalo kestää noin kaksikymmentä vuotta, korkojen kehityksestä riippuen".

Kiitos Katajavuorelle kesän tähän asti antoisimmasta kirjapläjäyksestä!

PS. Remonttiprojektiraportti: olohuoneen pitkä seinä on nyt voimakkaan punainen. Makuuhuone on pääosin valkoinen, tänään tilasimme tapetit sänkyseinälle. Olemme käyneet katsastamassa mahdottoman määrän pakastinkaappeja ja pesukoneita, mutta kuka niistä selvän ottaa. Malleja on viittä vaille pirusti, valmistajat ja myyjät lupaavat yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista. Kuluttajalehtien testauksista ei ole juurikaan apua. Jokainen silti tietää, että koneissa on eroja. Vaan miten erot saisi selville? Ja mikä merkitys eroilla on? Olohan on kuin ... hetkinen! Olo on kuin äänestäjällä vaalien alla?