Persoonallisuuspaljastuksia remontin keskeltä

Maalaustyö etenee maltillisesti huone huoneelta. Tämä ei ole ensimmäinen yhteinen remonttimme, vaikka ensimmäinen yhteinen koti onkin (yhdeksän yhteisen vuoden jälkeen...). Edellisen kerran remontoimme vajaa neljä vuotta sitten nykyistä Vasaramäen kotiani. Työnjako toimii siis kohtalaisen lutviutuneesti. Minä sanon, mitä tehdään, ja mies tekee, mitä parhaaksi näkee.

Ei vaan, työnjakoa määrittää aika pitkälle se, että en ole erityisen kätevä tai kokenut puutöissä. Teen, mitä tehtäväkseni neuvotellaan, ja hoidan lisäksi ruokahuollon. Mies tuntuu onneksi hoitavan kaiken muun :). Maalisuti pysyy kyllä minunkin kädessäni. Olkapää ei vain nytkään tunnu kestävän telaamista, joten telan käyttö ja "suurten linjojen maalaaminen" jää pääosin miehen tehtäväksi. Minulle lankeaa siis nysvääminen, eli tarkkuutta vaativat pensselihommat. Olenkin nysvännyt mm. keittiön ikkunapuitteita pari iltaa (meillä on keittiössä aikas monta ikkunaa...).

Koska talon seinät on aitoon 1960-luvun tyyliin tehty lastulevystä, olen kehittänyt taitojani myös "rakomaalarina", eli nysvännyt lastulevyjen välisiä rakoja pienellä ja vielä pienemmällä pensselillä. Ne, jotka minut paremmin tuntevat, tietävät, että en kotioloissa ole maailman kärsivällisimpiä ihmisiä. Nysväyshommat eivät siis aina suju ilman hampaiden kiristelyä, en ole sydämeltäni aivan näin pienten linjojen ihminen. Mutta meneehän tämä, kun Groove FM suo antimiaan kaiuttimien täydeltä.Varmaankin täytyy lähettää Groovelle kiitoskirje remontin valmistuttua, olisikohan pensselinheiluttamisesta mahtanut tulla mitään ilman groovesykkeen jytkettä?

Remontti on taas paljastanut meidän erityiset friikkipiirteemme. Olemme molemmat siinä mielessä samanlaisia ihmisinä, että meillä kummallakin on sekä voimakkaan perfektionistiset että hyvinkin suurpiirteiset piirteemme, jotka tosin kohdistuvat eri asioihin. Siis suurpiirteisiä täydellisyydentavoittelijoita molemmat. Käytännön maalaushommissa tämä tarkoittaa mm. seuraavaa.

Keskustelu nro 1

Mies: Lasketaas, paljonko sitä maalia oikein tarvitaan. Noita kaappien taakse tulevia seiniä ei tarvii maalata, kun eihän ne näy mihinkään niiden keittiön/kirjaston/työhuoneen koko seinän peittävien kaappien takaa.
Minä: Jaa ei tarvii vai?! Totta kai ne tarvii maalata!
Mies: Miten niin? Eihän ne näy yhtään mihinkään! No mä lasken tähän nyt sitten kertamaalauksen.
Minä: Ei käy. Kyllä ne on maalattava ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin seinät, vaikka ne ei näkyiskään minnekään. Lasket ne maalit sinne ostoslistaan, ainakin kahteen kertaan.
Mies: Minkä ihmeen takia? Mitä väliä näillä taustoilla oikein on? Tähänhän tulee ne hyllyt eteen. Ei näitä kukaan näe!
Minä: No ei näekään. Mut se riittää, että mä tiedän, että ne on kunnolla maalattu. En mä voi tuntea, että nää on huolella maalattu, jos mä tiedän, et ne ei oo. Ne maalataan kahteen kertaan.

Ja niin kaikki maalataan kahteen kertaan. Ainakin kahteen.

Keskustelu nro 2

Minä: Ooksä tosissas, että sä meinaat irrottaa noi kaikki pistokkeet? Ja tuuletusluukkujen kahvat? Ja jalkalistat? Ja verholistat? Ja noi ilmaluukutkin???
Mies: No totta kai. Jos näitä ei irrota, näihin tulee maalitahroja.
Minä: Niin, mutta väliä sillä sitten on? Hirvee homma tossa...
Mies: Totta kai sillä on väliä. Se on tosi ärsyttävää, kun näkee, että on maalattu päälle. Katto nyt tossakin, kun on sotkettu tota ikkunankahvaa. Ja tätä ilmaluukkua!!
Minä: Jaa mitä kahvaa? Ai tätä. Mut täähän on ihan siisti. Ja must toi luukku on ihan okei, en mä edes huomannut että se oli maalattu.
Mies: No ei todellakaan ole ok. Katso nyt. Maalia on tossa ja tossa... ja tossakin. Mä otan ne irti, että ne ei sotkeudu lisää. Jos näitä metalliosia liottaa, maali pehmenee ja sen voi raapia näistä irti karhunkielellä. Mä kokeilin eilen, hyvin lähti. Voisit sä tehdä nää, kun oot saanut ne raot maalattua?
Minä (typerys): Okei.
.... yli tunnin kuluttua...
Minä: No tuu nyt kattomaan! Mä oon saakeli nysvännyt näitä kahta luukkua ja kahvaa ainakin tunnin, ja mun kynnet on tuhoutunut. No, onks nyt hyvä?
Mies: Joo, näyttää oikein hyvältä. Ootas vähän, onks tossa vielä... on, ota tosta vielä vähän.
Minä (raivoisan hinkkaushetken jälkeen): No?
Mies: Joo, nyt on hyvä. Kato nyt kun on siisti, melkein kuin uusi.
Minä (jo leppoisammin): No joo, onhan se ihan hyvän näköinen...
Mies: Kuule, hinkkaisitko vielä nää muutamat ruuvit puhtaiksi? (Kolauttaa ruuvit pesualtaaseen.) Vain kannat, ei tarvii kierteitä. Kun näiskin on tätä maalia...

Nämä samat keskustelut käytiin muuten edellisen kerran vajaa neljä vuotta sitten. Jokseenkin sanatarkasti. Mutta tää onkin aika huolella maalattu kämppä, ja niin näyttää tulevan seuraavastakin ;).