31.12.08

Onnea vuodelle 2009!

Alkavasta vuodesta on paha ennustaa mitään, sillä kuka nyt väärässä haluaisi olla. Maailmantalous myllertää kuin turistin vatsa, joten epävarmaan tulevaisuuteen lienee hyvä suhtautua huolestuneen uteliaasti. Onnea uudelle vuodelle toki kannattaa toivottaa. Joten onnea, onnea, onnea ja iloa elämään!

Oma vuodenvaihteemme sujuu rauhallisesti perhepiirissä. Uudenvuodenlupauksia voin harkita, vaikka ne eivät minun perinteeseeni mitenkään kiinteästi kuulu. Suuri haave alkavana vuotena olisi jäädä joksikin aikaa vuorotteluvapaalle. Toivottavasti onnistuu.

Jos uudenvuodenlupausten aiheita on vaikea keksiä, suosittelen ilmastoon liittyviä lupauksia. Maailmantalouden kuralla olo on pientä ilmastokatastrofin rinnalla. Jos haluat tehdä tosi vaikuttavia uudenvuodenlupauksia, mieti jotain liikkumiseen tai kotisi energiankulutukseen liittyvää lupausta. Ja toki muun kulutuksen ympäristövaikutusten vähentämisessä löytyy läjäpäin hyviä lupausmahdollisuuksia. Itse voisin suunnitella jotain ruokaan liittyvää: enemmän kasviksia ja lähiruokaa, vähemmän lihaa ja maailmalta rahdattua etäruokaa. Ja erityisesti vähemmän teollista moskaa. Hyvän syyn tähän löytää Kannuvalimon tuoreesta bloggauksesta (31.12.2008).

Ja kiitos kaikille teille, jotka lukuisin tavoin olette auttaneet ja tukeneet minua kuluneena vuonna monenlaisissa koitoksissa!!!

26.12.08

Joulukuun kertausta: töitä ja neuvotteluja

Toivottavasti joulunne oli onnistunut ja mieluinen! Omani sujui rauhaisasti kotosalla. Vietimme joulua nelistään mieheni ja vanhempieni kanssa. Joulurauhan julistus oli ennallaan, kiitos B glögistä julistuksen jälkeen! Jouluruoatkin olivat jokseenkin ennallaan, alkupaloiksi pääasiassa kalaa ja sitten perinteiset laatikot sekä kinkku. Kokeilin muutamaa uutta alkupalaa, joista erityisen hyvin onnistui kylmäsavuloheen kääritty lämminsavulohesta tehty täyte. Tapaniniltana ystävät kävivät kylässä ja auttoivat loppujen jouluruokien tuhoamisessa. Kiitos, M & T!

Turun joulu oli lumeton, mutta muuten sää oli aika mainio. Pikkupakkasta ja väliin auringonsäteitäkin, hyvä ulkoilukeli siis. Tässä pari kuvaa aaton joulurauhanjulistuksesta Vanhalta Suurtorilta.


Joulukuu oli hektinen, siksi blogikin on ollut viikkoja päivittämättä. Kummastelin joulua edeltävien päivien uutisia, joissa kerrottiin ihmisten tekevän viimeisiä jouluostoksiaan. Miten niin viimeisiä? Minähän vasta aloitin koulun joulujuhlan jälkeen! Enkä minä muutenkaan mieti joulua viikkokausia etuajassa, joulukortitkin tehtiin vasta torstaina ja pantiin postiin joulua edeltävänä perjantaina. Piti kuulemma silti ehtiä ajoissa, vaan miten mahtoi käydä tosielämässä? Lahjaostoksilla kävin teini-ikäisen kummityttöni kanssa maanantaina, hän on mainio makutuomari. Kiitos, Jasu!

Vasta nyt jouluna ennätin istua alas ja rauhoittua. Tervetullutta vaihtelua. Olen jo ehtinyt toljottaa telkkaria ja leffoja (Lasse Pöystin Thomas järkytti, Abba-musikaalileffa Mamma Mia sai hyvälle tuulelle, Jane Austen -filmatisointi tuuditti rentoutuneisuuden tilaan) sekä lukaista yhden itse itselleni joululahjaksi ostamani kirjan. (Hyvä konsti saada toivelahja, suosittelen ;). Loppuloman aion viettää hyvinkin laiskasti, lähinnä akkuja ladaten. No ok, olen minä luvannut vähän asiaa lukea, käydä parissa palaverissa ja hieman juhlia, mutta tämän enempään en aio suostua.

Mihin joulukuu sitten katosi? Edellisessä bloggauksessa kerrotun maakuntavaltuuston lisäksi olen tehnyt tosi paljon töitä. Siis ihan työtöitä. Koulussa niskaan kaatui aivan valtava määrä arviointiin liittyviä tehtäviä, tavallisia kokeen korjauksia, esseiden ja tutkielmien lukua sekä tutkimusraporttien tarkastusta. Kansainvälisen Middle Years Program -opetussuunnitelman puolelta meille Norssiin on tulossa taas arvioinnin arviointi, eli Monitoring of Assessment, ja se teetti rutkasti töitä.

Suomeenkin ollaan kuulemma kaavailemassa jotain vastaavaa kriteeripohjaista arviointia kuin mitä mm. IBO käyttää. Kriteeripohjaista arviointia nyt joitakin vuosia tehneenä olen asiasta sekä että -mieltä. Plussaksi voidaan lukea se, että oppilaat saavat mahdollisuuden parempiin suorituksiin, kun heille selkeäsanaisesti kerrotaan, mitä minkäkin arvioitavan osakokonaisuuden kohdalla vaaditaan. Oma näppituntumani on, että tämä kirjatumpi tavoitteenasettelu johtaa monen kohdalla parempiin suorituksiin. Lisäksi arviointi on selkeämpää ja varmemmin tasapuolista (mutta ei välttämättä oikeudenmukaista), kun arvioinnin kriteerit on selkeästi kirjattu kaikkien luettavaksi.

Miinuspuolelle voidaan lukea parikin asiaa, eivätkä nämä ole mielestäni mitenkään vähäpätöisiä. Ensinnäkin kriteeripohjainen arvostelu teettää opettajalla aivan valtavasti työtä. Siis ihan helkutin paljon lisää. Ensin perehdyt kriteereihin, joita meillä MYPissä on esimerkiksi maantiedossa neljä ja biologiassa kuusi. Ja tietenkin ne ovat eri kriteereitä. Sitten teet arvioitavaan työhön, esseeseen, tutkimukseen ym. rubriikin, jossa on eri osaamistasojen kuvaukset jokaisen arvioitavan kriteerin osalta. Kun työt ovat valmiit, arvioit jokaisen työn jokaisen kriteerin osalta erikseen ja sitten lasket niistä keskiarvon.

Esimerkiksi meillä oli nyt kollegan kanssa arvioitavana noin 40 myp-seiskaluokan maantiedon esseetä (800-1000 sanaa/essee), joista jokaisen arvioimme viiden eri kriteerin mukaan. Huh. Lisäksi myp-ysiluokilta oli noin 40 työselostusta (a´9 kriteeriä) ja noin 40 esseetä (800-1500 sanaaa´2 kriteeriä). Huh huh huh. Ynnä tietty kaikki muut arviointihommat päälle. Täytyy antaa tunnustusta sekä kollega Vivecalle että itselleni, että saimme homman pakettiin ennen joulua.

Miinuspuolelle listaan toisena sen, että kriteeripohjaisessa arvioinnissa ei sitten arvioida muuta kuin kriteereitä. Oppilaan persoonallista työpanosta on vaikea tai mahdoton arvioida, jos se ei sisälly arvioitaviin kriteereihin. Esimerkiksi yrittämisestä, luovuudesta, asioiden uudelleen ajattelusta tai esteettisyydestä ei voi palkita, jos sitä ei ole mainittu ennalta kriteereissä. Samoin oppilaan kannustava arviointi vaikeutuu, kun kaikki on mitattava samalla tikulla. Tässä on melkoinen ristiriita nykyisen perusopetuslakimme kannustavan arvioinnin idean kanssa. Jollekin pienempikin edistys on iso asia, ja siitä pitäisi pystyä antamaan kannustavaa palautetta, jotta oppilas jaksaisi yrittää seuraavallakin kerralla parhaansa. Kriteereitä on tähän kuitenkin vaikea venyttää: heikko työ on heikko työ, vaikka se olisikin roimasti parempi kuin aiempi yritys. Olen myös tavannut pari kertaa joidenkin aika nokkelien oppilaiden kohdalla töitä, jotka eivät kokonaisuutena ole olleet kovinkaan kummoisia. Mutta oppilaat ovat tajunneet satsata panoksensa juuri niihin asioihin, joita työstä tullaan arvioimaan. Näin he ovat saaneet töistään varsin hyvät arvosanat, paremmat kuin mitä kokonaisuus olisi todellisuudessa edellyttänyt. Eli tämänkaltainen arviointi sallii myös laskelmoinnin, mikä ei minusta tunnu miellyttävältä.

Jos kriteeripohjaisen arvioinnin idea ei ole ollenkaan tuttu, niin otetaan nyt vaikka yksi esimerkki teettämämme ysiluokan kokeellisen työn yhdeksästä kriteeristä. Kyseessä oli tutkimusraportti itse pienryhmässä suunnitellusta kokeellisesta tutkimuksesta, jossa jollakin tapaa oli määrä tutkia verenkierron ja hengityksen yhteyttä. Otetaan vaikka rubriikin arviointikriteeri nro 2 Experimental Design , jolla voimme arvioida MYPin opetussuunnitelman biologian kriteeriä D eli Scientific inquiry. Kyseisen OPS-kriteerin yleinen kuvaus kuuluu seuraavasti:

  • Students are expected to design and carry out scientific investigations independently.
    Students should be able to (i) state a problem that can be tested by an investigation; (ii) formulate a suitable hypothesis; (iii) identify and manipulate variables; (iv) plan an appropriate investigation including the method and materials; (v) evaluate the method.
    Assessment tasks for scientific inquiry should provide students with the opportunity to design, plan and carry out scientific investigations independently. Suitable assessment tasks to assess this criterion include laboratory experiments and field studies.
Ja miten me sitten arvioimme Experimental Designia oppilaiden itse ryhmässä suunnittelemien koeasetelmien ja niistä jokaisen yksinään tekemien raporttien perusteella?

  • Arvosanat 9-10: Experimental design is a well-constructed test of the stated hypothesis.
  • 7-8: Experimental design is adequate to test the hypothesis, but leaves some unanswered questions.
  • 5-6: Experimental design is relevant to the hypothesis, but is not a complete test.
  • 4: Experimental design is not relevant to the hypothesis.
Muita käyttämiämme kriteereitä olivat tässä työssä Experimental Hypothesis (myös OPSin Criteria D), Procedures (D), Materials (D), Data (E), Analysis (C), Conclusion (C), Scientific Concepts (B) ja Participation and keeping the schedule (F). Jokaisesta kriteeristä on siis olemassa oma kirjallinen kuvaus osaamisen tasoista eri arvosanoilla. Ja sitten eikun raportteja lukemaan ja antamaan numeroita sen eri osa-alueista.

Toivon ja edellytän, että jos Suomessa päätetään siirtyä näin raskaasti työllistävään arviointijärjestelmään, OAJ on asiassa hereillä palkkapolitiikan kanssa. Kyse ei nimittäin ole mistään pienestä lisätyöstä vaan ihan jostain muusta. Vaan ehkä kriteeripohjaiseen arviointiin on olemassa kevyempiäkin sovelluksia. Jos on, kertokaa minulle uupuneelle, miten se tehdään!

Rubriikkeja ei onneksi tarvitse keksiä aivan itse, niitä löytyy netistä valtavat määrät. Jos olet opettaja ja haluat kokeilla omassa työssäsi rubriikkiarviointia, mieti sopivat kriteerit ja hakusanat ja etsiskele pohjaa oman rubriikin tekoon vaikkapa Rubistarista tai Rubricianista.

Mitä muuta joulukuuhun mahtui kuin työtöitä? Tässä listausta sitten viime blogipäivityksen:
  • yksi tarkastuslautakunnan kokous ja jouluillallinen
  • tarkastuslautakunnan raporttia työstävän ohjausryhmän kokouksia ja virkamieshaastatteluita kolme kappaletta ynnä muita käyntejä revisiotoimistossa
  • Turun vihreät ry:n kokous
  • ryhmien välistä sopimusta valmisteleva vihreiden neuvotteluryhmän tapaaminen
  • ryhmien välisen sopimuksen neuvotteleva viikonloppu 13.-14.12. Sopimus saatiin valmiiksi sunnuntai-iltana ja sen allekirjoittivat valtuuston kaikki ryhmät, myös Suomen kansan sinivalkoisten Olavi Mäenpää. Tätä ennen Mäenpää oli allekirjoittanut rasismin vastaisen sopimuksen. Oikein hyvä, tervetuloa vaan mukaan rasisminvastaiseen työhön, Olavi! Nyt Mäenpääkin on mukana mm. osoittamassa julkisesti halukkuuttaan toimia niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla erilaisuuden hyväksymiseksi ja suvaitsevaisuuden edistämiseksi. Ryhmien välinen sopimus ja rasisminvastainen sopimus löytyy täältä.
  • kokoomuksen, sdp:n ja vihreiden neuvottelu luottamuspaikkojen jaosta
  • useita keskiryhmien VRKK:n eli vihreiden, ruotsalaisten, keskustan ja kristillisten yhteisiä neuvotteluita luottamuspaikkojen jaosta
  • Vihreän liiton hallituksen kokous
  • uuden valtuustoryhmän tutustumisilta
  • maakuntahallituksen kokous
  • kaupunginvaltuuston kokous
  • syyskauden oman opetusharjoittelijaryhmäni joulupuuro meillä kotona
  • koulun joulujuhla ja opettajien joulukahveilla ysiluokkien luokanohjaajien puolesta puhe koulun koko henkilökunnalle. Olin poissa palaverista, jossa ysiluokan luokkikset jakoivat joulujuhlanakit keskenään. Ja kuinka ollakaan, minulle annettiin puhenakki :)
  • ynnä jouluvalmistelut, jotka jäivät siis jokseenkin viime tinkaan. Vaan tuli se joulu näinkin.
Melkoinen paketti parissa viikossa. Ilmankos blogi jäi silleen.

Vaalien jälkeisistä neuvotteluista on todettava, että me vihreät teimme hyvän pohjatyön ja saimme ryhmien väliseen sopimukseen läpi paljon tärkeiksi kokemiamme asioita, joten on syytä olla tapahtuneeseeen tyytyväinen. Sopimus on oikeasti tärkeä, sillä se määrittelee politiikan sisältöä Turussa tällä vaalikaudella eli seuraavan neljän vuoden ajan. Lisäksi olemme mukana "kolmen koplassa" eli siinä kolmen suurimman puolueen ryhmässä, joka määrittelee sopimukseen tulkintaa.

Mitä tulee luottamuspaikkaneuvotteluihin, ne ovat meillä sisäisesti vielä kesken. Jatkamme joulun jälkeen valmistelevassa neuvotteluryhmässä mahdollisimman hyvän paikkajakoesityksen työstämistä Turun seudun vihreiden kokousta varten. Kokous pidetään tammikuun alkupuolella. Selvää on, että emme mitenkään pysty tyydyttämään kaikkien toiveita, sillä lautakuntiin ovat halunneet niin monet ja paikkoja on vain rajoitetusti. Kokouksessa saa sitten nähdä ja kuulla, mitä jäsenet tuumaavat tekemästämme pohjaesityksestä.

Meille vihreille tulee ensi kaudella monta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan paikkaa, ennemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tällä päättyvällä kaudellahan meillä on ollut kaupunginhallituksen toisen varapuheenjohtajuuden lisäksi vain tarkastuslautakunnan puheenjohtajuus ja opetuslautakunnan varapuheenjohtajuus. Tässä listausta neuvottelujen tuloksesta:

Valtuusto ja hallitus:
  • kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtajuus
  • kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtajuus
  • kaupunginhallituksen konsernijaoston puheenjohtajuus
Lautakunnat:
  • tarkastuslautakunnan puheenjohtajuus
  • kulttuurilautakunnan puheenjohtajuus
  • joukkoliikennelautakunnan puheenjohtajuus
  • peruspalvelulautakunnan yleisjaoston puheenjohtajuus
  • liikuntalautakunnan varapuheenjohtajuus
  • ammattiopetuslautakunnan varapuheenjohtajuus
  • ammattiopetuslautakunnan ruotsinkielisen jaoston varapuheenjohtajuus
Liikelaitokset:
  • viherliikelaitoksen puheenjohtajuus
  • vesiliikelaitoksen varapuheenjohtajuus
  • kiinteistöpalveluliikelaitoksen varapuheenjohtajuus
Eli tässä muutoksessa konkretisoituu äänestäjille heidän tekemänsä vihreiden vaalivoitto. Monta vihreää pääsee johtamaan päätöksentekoa kaupungissa, ja toki äänestäjillämme on lupa odottaa myös tuloksia. Vaikka puheenjohtaja ei sanele mitään demokraattisessa päätöksentekojärjestelmässä, hänellä on kuitenkin vaikutusvaltaa siihen, miten asioiden kanssa edetään.

8.12.08

Maakuntavaltuustossa

Kuntaliiton kokous oli ja meni. Pääsimme torstaiaamuna nauttimaan Etyj-tason liikennekaaoksesta: 10 minuutin bussimatka Kuntatalolle kesti 50 minuuttia, ja sisälsi muutaman läpikulkuyrityksen, täyskäännöksen, pitkän kiertotien merimaisemineen ja perilletulon. Huh.

Viikonlopun vietimme sukuloiden Tampereella. Oli tosi kivaa tavata vanhemmat, veli perheineen, täti ja tädin mies sekä serkku perheineen. Kyläilimmekin serkun perheen uudessa kodissa. Kiitos vielä kestityksestä, ja onnea uuteen pirttiin!

Maanantaina maakuntavaltuusto kokoontui syyskauden kokoukseensa Turun Kristilliselle opistolle. Kokous alkoi Aurora-mitalin jaolla, mitali myönnettiin Turun yliopiston rehtorille Keijo Virtaselle. Onnea!

Ajankohtaisen katsauksen piti oma puoluesihteerimme Panu Laturi (kuvassa oikealla pöntössä puhumassa). Alun perin puhetta pitämään piti tulla puheenjohtaja, ministeri Tarja Cronbergin. Mutta maan hallituksen työaikataulussa tuli muutos, ja TC:n piti jäädä Helsinkiin. Panu tuli siis paikkaamaan.


Panu Laturi kannusti puheessaan poliitikkoja tsemppaamaan eurovaalien puolesta, jotta äänestysprosentti saadaan nousemaan. Panu jatkoi vaalien puitteissa pohtien menneitä vaaleja ja erityisesti välillisiä pormestarinvaaleja. Esimerkiksi Tampereella kaikki äänestäjät eivät tienneet, mistä he äänestävät. Suora pormestarinvaali olisi ratkaisu. Samaten Panu korosti sitä, että myös maakuntavaltuutetut pitäisi valita suoralla vaalilla. Silloin maakuntavaltuutetuksi pyrkivät joutuisivat linjaamaan tavoitteensa maakunnan kehityksen suhteen. Samalla maakunnan päättäjät tulisivat tutuiksi ja tietämys maakuntatason asioista lisääntyisi. Alku-hankkeessa ei suorille maakuntavaaleille löytynyt kannatusta, toivottavasti jatkossa asiaan saadaan parannusta. Vihreät ovat kuitenkin saavuttaneet hankkeessa useita muista tavoitteita, jotka ovat tärkeitä myös kansalaisille. Yksi esimerkki tästä on ympäristökeskusten määrän säilyttäminen kolmessatoista.

Talouden ja ympäristön ei pitäisi ajautua vastakkainasetteluun edes taantuman aikana. Saksa on tästä hyvä esimerkki, siellä on onnistuttu valjastamaan uuden talouden kehitys palvelemaan myös ympäristön etua. Varsinais-Suomenkin olisi hyvä luoda strategia, jolla pyritään turvaamaan taloutta ja työpaikkoja uusiutuvan energian ja ilmastonmuutoksen torjunnan avulla. Keskeistä on tietenkin maakuntakaavoitus, liikennesuunnittelu ja maakuntaohjelman tavoitteet. Kunnat ovat monesti liian pieniä toimijoita, maakunnan avulla voidaan ylittää toiminnan kehittämistä estävät rajat.

Panu puhui myös raideliikenteen kehittämisestä alueella, tämä koskee erityisesti Turun ja Tampereen seutua. Kehitys vaatii tahtoa maakunnalta ja maakuntavaltuustolta. Panu puhui myös Itämerestä ja maahanmuuttajien kotoutumisesta. Suurin osa maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista pystytään hoitamaan toimivalla kotoutumisella. Poliitikkojen ei pitäisi antaa maahanmuuttajista asiattoman kriittisiä lausuntoja. Ongelmat pystytään hoitamaan ja ratkaisut löytämään, jos tahtoa löytyy.

Alustuksesta sukeutui vilkas keskustelu, hyvä niin. Juuri sitä maakuntavaltuusto kaipaa: keskustelua ja vuorovaikutusta maakunnan kehittämisen kannalta tärkeistä asioista.

Muutoin asialistalla oli tavanomaiset talousarvio- ja taloussuunnitelma-asiat, liiton perussopimuksen muutos, luottamushenkilöiden palkkiot seuraavalle valtuustokaudelle, maakuntaohjelman tarkistus vuosille 2009-2010 ja Maakunnan tila -katsaus. Maakuntaohjelmaan tuli erityisenä asiana ilmastonmuutos, mikä on muuten myös vuoden 2009 teema maakuntaliiton työskentelyssä. Toinen merkittävä vihreä asia oli päätös vaihemaakuntakaavan laatimisen aloittamisesta Salo-Lohja -ratalinjausta eli Elsa-rataa varten. Hyvä hyvä!

Lyhyen kokousselostuksen löydät täältä ja koko esityslistan täältä.

3.12.08

(Outoja) havaintoja Kuntaliitossa

Kuten edellisessä kesäkuvakollaasissa kirjoitin, tuli oltua tänään siis Kuntaliitossa. Ensin kuva Kuntaliiton vihreistä valtuutetuista. Läsnä kuvaushetkellä olivat Kari Talasmäki, Micaela Morero, Tuija Mäkinen, Sirpa Pajunen ja Pasi Orava. Mainioita tyyppejä kaikki, ynnä kuntiensa valtuutettuja eri puolilta Suomea.

Tutkailin muutenkin Kuntatalon aulatiloja kameran silmän kautta. Haaviin jäi kolme maan elämää tarkkailevaa avaruusolioita, alienia.


Kameraan tarttui myös kattomaisemaa.


Ja lisää kattomaisemaa. Eihän se oikeastaan olekaan niin tylsän kuiva rakennus kuin miltä ensivilkaisulla vaikuttaa!

Kaipausta

Harmaus ja vuoden pimein aika käy voimille. Tänään oli Kuntaliiton hallituksen ja valtuustoryhmän kokoukset, ja jälkimmäisessä istuessani ja keskustelua kuunnellessa selasin samalla mieleni piristykseksi viime kesän valokuvia. Jotenkin kesän valo, lämpö ja värit piristävät mieltä vielä kuvienkin kautta. Heitetään niitä nyt tännekin, vastalauseena vuodenajan loppumattomalta tuntuvalle pimeydelle. Jos vaikka joku muukin virkistyisi kevään odotukseen.

















Kansanäänestysaloite luovutettu kaupungille

Kansalaisaktivistit luovuttivat tänään tiistaina toriparkkikansanäänestysaloitteen (sanahirviö!) Turun kaupungille. Kuten hieman uumoilin, vastaanottokomitea oli eilisestä tiedosta komistunut, eli aloitetta olivat asianmukaisesti vastaanottamassa valtuuston puheenjohtaja Mikkola ja varapuheenjohtajista Saarinen.

Eilisessä ennakkolaskennassa oli joku nippu laskettu kahteen kertaan, tarkastuslaskennassa todettiin, että allekirjoittajien määrä jäi hieman alle 13 000. Tarkka luku on 12 879 allekirjoittajaa. !!! Se on todella paljon. Luovutuksesta voit katsoa vaikka Ylen alueuutisten jutun. Tai lukaista Iltalehden artikkelin.

Ja johan herkesi tiistain Turun Sanomatkin kirjoittamaan asiasta. Juttu puolueiden kannoista kansanäänestysaloitteeseen löytyy täältä. Demareiden ryhmäjohtaja Jarmo Rosenlöfille on kuitenkin pakko lukea lakia sen verran, että toisin kuin Rosenlöf voivottelee, äänestystä ei olisi voitu järjestää kunnallisvaalien kanssa samaan aikaan. Laki neuvoa-antavasta kunnallisesta kansanäänestyksestä sanoo nimittäin (kaikessa älyttömyydessään) seuraavaa:

  • 2§ Kansanäänestys toimitetaan kunnanvaltuuston määräämänä sunnuntaina. Äänestystä ei kuitenkaan voida määrätä toimitettavaksi uudenvuodenaattona tai -päivänä, loppiaisena, ensimmäisenä pääsiäispäivänä, vapunaattona tai -päivänä, helluntaipäivänä, itsenäisyyspäivänä taikka jouluaattona tai ensimmäisenä tai toisena joulupäivänä. Äänestystä ei saa määrätä toimitettavaksi myöskään kunnallisvaalien, valtiollisten vaalien tai valtiollisen kansanäänestyksen yhteydessä.
Ja lienee syytä muistuttaa myös siitä, että jos Rosenlöf ja muut toriparkkikumppanit eivät olisi väen väkisin olleet tunkemassa toriparkin asemakaavaa vielä vanhan valtuuston päätettäväksi, mitään kansanliikettä kansanäänestyksen järjestämiseksi olisi tuskin syntynyt. Kipinä kansanäänestykseen tuli nimenomaan siitä, että asiaa ei toriparkkilobbareiden taholta haluttu jättää uuden vaaleissa juuri valitun valtuuston päätettäväksi. Sittemmin nimiä alkoi kertyä ja nyt kansanäänestyshanke elää jo omaa elämännsä.

Tusari uutisoi myös demarien kannanmuodostuksesta (öö, siis mistä?) ja kansanäänestyksen kustannuksista. Vaikuttaa siltä, että keskusvaalilautakunnan sihteeri Pertti Liesivuori aikoo painattaa kullalla kirjaillut äänestyslipukkeet. Lisäkuluja tulee toki kirjeäänestysmahdollisuudesta (kuori + 1 lisäpostimaksu / ennakkoäänestäjä), mutta muutoin homma sujuu keveämmin: vaalialueet voivat olla suurempia, postiäänestyksen lisäksi ei tarvita ennakkoäänestystä, ehdokaslistoja ei tarvitse tarkistaa ja äänten laskeminen on kahden vaihtoehdon vaalissa joutuisaa. Mikä merkillinen tässä voi muka maksaa enemmän kuin kunnallisvaaleissa?

2.12.08

Päivän uutisia

Pakko oli napata ihan kuva muistoksi, kun paikallinen valtamedia Turun Sanomat vihdoin huomasi kaupungissa olevan meneillään valtaisan kansanliikkeen. Yhden palstan pikku-uutisella mutta kuitenkin. Tai huomasi ja huomasi, kyseinen puolueeton tiedonvälittäjähän on sopassa korviaan myöten, kun lehteä julkaiseva TS-yhtymä on itse osakkaana toriparkkia ajavassa yhtiössä. No, tällaista tämä on pikkukaupungissa, minkäs teet.

TV-nytt teki muuten myös jutun toriparkkikansanäänestystä vaativasta kansanliikkeestä illan valtakunnallisiin tv-uutisiin. TV-nyttin jutun voit katsoa täältä, på svenska förstås.

Aloite luovutetaan huomenna tiistaina. Maanantaisten tietojen mukaan valtuuston puheenjohtaja Jukka Mikkolalla (sdp) ei ole tilaisuutta tulla vastaanottamaan noin 13400 (maanantai-iltaan kerääntyneiden allekirjoitusten määrä, irtolistoja kerätään kasaan vielä aamulla) kaupunkilaisen allekirjoittamaa aloitetta, vaan kansanliike on hyvä ja jättää aloitteensa proosallisesti kaupungin kirjaamoon. Saas nähdä, järjestyykö aikaa, kun asiaa on harkittu yön yli.

Jos puolueet tahi valtuustossa edustettuina olevien puolueiden enemmistö suhtautuu myönteisesti kansanäänestysaloitteeseen, Turussa tullaan kokemaan historiallisia hetkiä. Asukkaista itsestään lähtenyt kansanäänestysaloite ei ole tässä maassa juurikaan johtanut kansanäänestykseen. Saattaa olla, että ei koskaan, en osaa sanoa varmaksi. Hyvin harvinaista se ainakin on. Totuuden nimessä on sanottava, että aina eivät aiheetkaan ole olleet kansanäänestykseen kovin hyvin soveltuvia. Turun tilanne saattaa nyt murtaa tämän perinteen: toriparkki on sangen passeli aihe kansanäänestyksen kohteeksi, ja äänestystä vaatineiden kuntalaisten määrä on vaikuttava, käsittääkseni yli 9 % kaupungin äänioikeutetuista asukkaista. Ja se on paljon se, vieläpä kerättynä vain kahdessa viikossa vapaaehtoisjoukkojen voimin!

Mitäpä muuta? Kaupunginvaltuusto kokoontui tänään hyvin lyhyeeseen kokoukseen. Kestoa tuli vain 20 minuuttia. Esityslistalla oli Kristiinankatu 1:n asemakaavanmuutos ja liikennelaitoksen yhtiöittäminen, joista jälkimmäinen jäi pöydälle yksimielisesti.

Ja loppuun riemullisia uutisia: Hesarin nettilehden mukaan Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan paikka on tulossa vihreille, jotka ovat valinneet kaupungin ykkösluottamushenkilöksi Otto Lehtipuun. Onnea Otto ja HeVi!