10.4.09

Hyvää pääsiäistä!


Hyvää pääsiäistä kaikille! Luvassa on lepoa ja rauhaa muutamaksi päiväksi - ihanaa! Ja toki hieman esityslistojen lukua, mutta sen kestää.

Viikko oli intensiivinen ja vähäuninen, joten aion todella pyhittää pyhät lepäämiseen ja kaikinpuoliseen elpymiseen. Vielä pitäisi jaksaa monta viikkoa ennen kesälomaa, ja kuten kouluissa aina, myös minun työni kiihtyy kevättä kohden. Lomalle jäädään sitten puoliksi pökerryksissä.

Kuluneella viikolla oli ohjelmassa työn ja kaupunginhallituksen sekä konsernijaoston kokousten lisäksi toisen kummilapseni Kaarlon (vajaa neljä kuukautta :) vierailu ja valvontaluokkani yökoulu. Yökoulut ovat kivaa ja edullista toimintaa, mutta opettajan näkökulmasta kohtalaisen raskaita häppeninkejä. Tulin kouluun keskiviikkona puoli kymmenen aikaan ja lähdin torstaina kahden aikaan. Väliin mahtui yksi neljän tunnin huonosti nukuttu yöuni sekä yksi tunnin ja yksi puolen tunnin lepotauko opehuoneen sohvalla. Onneksi minulla oli kanssavalvojina yksi kollega ja yksi opetusharjoittelija - kiitos Kirsi ja Riina!

Yökoulu itsessään meni hyvin: oppilailla oli selvästikin hauskaa keskenään, kukaan ei loukkaantunut eikä mitään hajonnut, en joutunut rähjäämään kellekään ja leivotut pitsat olivat hyviä. Tämähän tässä yläkoulun opettajantyössä on se harmittava puoli: juuri kun saat oppilaistasi hyvin käyttäytyviä, helponpuoleisia ja itseohjautuvia nuoria, he lähtevät pois :(. Ikävä tulee, kevätjuhlassa nyyhkitään varmuudella. Muistoihin jäävät kuitenkin juuri tällaiset yökoulut ja muut kivat tapahtumat, harva muistaa jälkeenpäin mitään menneiden vuosiensa tuhansista oppitunneista.

Torstaiaamuna olo oli kivastakin yökoulusta huolimatta jotensakin takkuinen: ei suihkua, ei vaihtovaatteita ja väsymys painoi. Aamuyhdeksältä oli kuitenkin alettava silmät ristissä pitämään opiskelijoille luentoa aiheesta "Opettajan muut tehtävät". Saivatpa tuoreen esimerkin. Keskipäivällä aloitin kasiluokan kanssa tuntia kysymällä, että onko heillä koskaan aiemmin ollut zombi pitämään tuntia? Oppilaat katselivat hetken ihmetellen, kunnes yksi tokaisi: "Ai tarkotat sä tota kampausta?". Joopa, tukka pystyssä ja silleen. Oppilaat olivat kuitenkin kivoja ja ymmärtäväisiä, vaikka en ollutkaan aivan freeseimmilläni.

Mitäpä muuta kuluneesta viikosta? Kännykkäni on suostunut taas yhteistoimintaan, mikä näin tiedoksi saatettakoon. Politiikasta olisi paljon sanottavaa, mutta jääköön. Hieman hämmästelin kuitenkin sitä, että maanantain palaverista Turun kaupungin ja Varsinais-Suomen liiton välillä nousi niin hyvin esiin tributyylitinakeskustelumme (TBT). Hyvä että nousi, asia on ajankohtainen, tärkeä ja haastava ratkaistavaksi. Ja hyvä esimerkki siitä, miten aika yllättävilläkin asioilla voi olla todella laajoja ympäristövaikutuksia. Laivojen pohjamaaleihin liittyviä ympäristö-ongelmia alettiin laajemmin tiedostaa vasta kymmenen vuotta sitten, ja nyt ne ovat todellinen ympäristökatastrofi. Kuinka paljon me tänä päivänä kylvämme luontoon ja elinympäristöömme kemikaaleja, joiden vaikutuksista meillä ei ole harmainta hajuakaan?

Onneksi on kuitenkin valppaita europarlamentaarikoita, jotka koettavat meitä varjella. Tässä ote oman eurovaaliehdokkaani, MEP Satu Hassin blogista 23.4., jossa hän kirjoittaa nanoteknologian riskinarvioinnista:

  • "Täysistunto hyväksyi kosmetiikkadirektiivin uudistuksen. Myös siitä on saatu trilogissa sopu, eli nyt hyväksytty teksti on lopullinen lakiteksti. Vihreät ajoivat erityisesti sitä, että direktiiviin tulee nanomateriaalien riskinarviointi ja tämä meni läpi. Tähän astihan on eletty villissä tilassa, kun kosmetiikkayritykset ovat lisänneet tuotteisiinsa nanomateriaaleja, vaikka niiden riskejä ei ole arvioitu. Esimerkiksi Suomessa mainostettiin aikaisemmin tänä vuonna nanohopeaa sisältävää deodoranttia. Nanomateriaaleja, eli läpimitaltaan millimetrin miljoonasosan suuruusluokkaa olevia hiukkasia on jo ehditty lisätä esimerkiksi huulipuniin, ryppyvoiteisiin ja aurinkorasvoihin, vaikka riskejä ei tunneta kunnolla. Nuo äärimmäisen pienet hiukkaset voivat tunkeutua soluihin ja verenkiertoon. Useat tutkijat varoittavat siitä, että nanomateriaaleista voi tulla uusi asbestiskandaali, ellei terveysvaaroja selvitetä ajoissa."

Nanoteknologian mahdollisuudet ovat sangen kiinnostavia, suorastaan houkuttavia. Moni muukin taho kuin me vihreät on kuitenkin huolissaan siitä, onko tuoteturvallisuus ja vaikutusten tutkiminen pysynyt alan kehityksen vauhdissa. Aineet kun voivat nanomuodossaan olla vaikutukseltaan jotain aivan muuta kuin mitä me tunnemme, ja pienenpienessä koossaan ne pääsevät elimistössä minne vain. Ne pystyvät nähtävästi ylittämään myös aivo-veri-esteen, mihin ei moni lääkeaine kykene. En käyttäisi nanohuulipunaa tai aurinkorasvaa, jos tietäisin, missä tuotteessa nanopartikkeleita on. Toivottavasti minun ja kaikkien muidenkin on jatkossa helppo lukea tieto paketin kyljestä.

Mitäpä muuta? Pääsiäisen kunniaksi ainakin vauraammat kansanosat voivat käydä tekemässä lahjoituksen Kirkon ulkomaanavun pääsiäiskeräykseen. Ja erityisesti kulutuselektroniikkaan mieltyneet mutta toki kaikki muutkin käyvät tutustumassa Nuukuusviikon ohjelmaan. Nuukuusviikkoa vietetään 20.-26.4. ja erityisenä aiheena on kulutuselektroniikan ympäristövaikutukset.

Keväistä pääsiäistä kaikille!

Ei kommentteja: