Pihaelämää ja -elämöintiä

Kokousmaanantain jälkeen viikko on sujunut tukkoisen oloisesti. Töitä on riittänyt, ja lihaksia on särkenyt niin riivatusti. Olen oikein ihmetellyt, mistä pahasta nyt moisen ansaitsen. Tiistai-ilta kului kuitenkin Turun seudun vihreiden vuosikokouksessa, yhdistys valitsi itselleen uuden puheenjohtaja, Olli Raimon. Onnea, onnea, Rolli! Ja kiitos, kiitos, Riitta!

Keskiviikkoiltana alkoi nousta myös kuume ja olo oli kokonaisflaati, jokseenkin vetämätön. Torstaina jouduinkin jäämään kotiin lepäämään, väliin jäin koulun johtoryhmän ja työryhmien puheenjohtajien työristeily. Harmi, mutta en pitänyt yhtään järkevänä lähteä kipeänä tarttumaan muita ja tulemaan itse vielä kipeämmäksi laivan kammottavan ilmanvaihdon takia.

Annoin siis levolle mahdollisuuden parantaa. Nukuin liki kellon ympäri ja vietin päivän hyvin rauhallisesti, lähinnä ikkunasta ulos tuijotellen ja lepäillen. Ensilumi oli satanut, joten ulkona riittikin kaikenlaista katsottavaa. Muistattekos, kun joku päivä takaperin kehua retostelin oravankestävillä ruokinta-automaateilla? No niinpä niin, oravat voittaa ihmiset 6-0. Herättyäni vedin verhot sivuun, katsoin pihalle - ja mitä näinkään! Oravan lintujen pähkinäautomaatilla.

Nyt se on oppinut. Ja rautalanka on liian lyhyt. Lisäsin siis palan jatkolankaa ja vaihdoin automaatin toiseen paikkaan, jossa ei ole oksaa yhtä kätevästi lähellä. En kyllä vieläkään ole paikkaan tyytyväinen, täytyy varmaan hakea tikkaat ja etsiä niiden kanssa sopiva oksanhanka sopivalta korkeudelta. Orava kuitenkin hölmönä kävi moneen kertaan tutkimassa vanhaa "automaattioksaa", eikä vielä tajunnut kokeilla, miten uuteen paikkaan pääsisi hyppäämään.

Posiitivista päivän aikana oli, että pihalle ilmaantui toinenkin orava. Ei pikkuinen olekaan aivan yksin. Suurempi orava on niitä trapetsioravia, se selvästikin menee mihin vaan. Ja pitää pienemmän kurissa. Parhaiten oravat saisi tietysti jättämään linnunruoat rauhaan, jos hankkisi niille oman pähkinäautomaatin. En kuitenkaan ole ryhtynyt moiseen, sillä en halua suorastaan kutsua tänne kaikkia Peltolan oravia. Voi olla että olen väärässä. Ehkä minun vain kannattaisi luovuttaa ja luottaa siihen, että oravien reviiritietoisuus pitää liiat oravat poissa. Mitenkähän on?

Lintuja pihalla riitti. Ulkona kuului melkoinen siipien läpsytys, kun tiaiset pomppivat koko ajan automaateilta puuhun ja taas takaisin. Läps läps läps.


Nuori orava sai siis tänään kokea elämänsä ensimmäisen lumikokemuksen. Ja että se innostui! En ole koskaan aiemmin nähnyt oravan kierivän lumessa, mutta nyt näin. Pikkuorava otti vauhtia ja loikki, kieri ja pyöri ohuessa hangessa ja työnsi turkkiaan lunta vasten. Ihan samalla tapaa mitä koiratkin tekevät! Melskaamista oli tosi vaikea vangita kauempaa pieneen kameraan, tämä on parasta mihin pystyin.


Pihalle asteli arvokkaana kuusien alta myös fasaaniherra.


Ja perässä taapersi pikkuorava.

Fasaaniherra katselee pikkuoravaa.


Pikkuorava katselee fasaaniherraa.


Pikkuorava hyökkää ja fasaaniherra lähteen rivakasti ns. haneen.


Henkisesti loukkaantunut fasaaniherra palailee kuusten katveeseen.


Tiaiset näyttävät naamareissaan aivan sarjakuvien piirretyiltä konnilta. Kas tässä talven karhukoplamuotia: "Kuuleeko Tali, kohde etenee kello kahden suuntaan."


"Tali kuittaa, kuuleeko Sini. Kohde havaittu, lähden seuraamaan."

Tiasten parvesta löytyi tänään uusi kaveri, kuusitiainen. Kuusi vasemmalla, tali oikealla. Tiesittekö muuten, että tiainen on englanniksi Tit? Kuusitiainen on Coal Tit ja sinitiainen on Blue Tit. Jo tämä saa englanninkieliset oppilaani yleensä nauraa hekottamaan. Ja sitten kun tempaisen pöydältä talitiaisen, ja alan selostaa, että suurin tiaisista on nimeltään Great Tit, on teineillä penkissä pysymistä. Kuusitiaisella on samanlaiset poskilaikut kuin talitiaisella, mutta se on harmaampi ja pienempi.

Selkäpuolelta eron näkee hyvin. Kuusitiaiselle on takaraivossa selkeä valkea juova ja siivissä ohuet valkoiset juovat. Kupeissa on hennosti harmaankeltaisenoranssinpunaista sävyä.


Ja kertauksen vuoksi myös pienehkö mutta ärhäkkä sinitiainen. Se on helppo tuntea sinikeltaisesta värityksestä. Päälaki on reilusti sininen, vaikka vatsassa onkin keltaista. Ja poskilaikut ovat eri mallia kuin tali- ja kuusitiaisella.

Varpusiakin ilmaantui paikalle. Tämä löysi kovan palan purtavaksi.


"Kaveri hei, mitä sä syät?"