17.5.08

Puheenvuoro Mikkelistä


Terveiset Mikkelin puoluekokouksesta! Täällä on koolla muutama sata vihreiden jalanjälkien jättäjää. Meneillään on poliittinen keskustelu. Alla oma puheenvuoroni, jonka käytin kohdassa "yleispoliittinen keskustelu". Puheenvuorojen maksimipituus on 2 minuuttia, joten teksti ei ole kovin pitkä.
Hyvä puoluekokous väki, muutama lisäsana vaalirahoituksesta. Kunnilla on kaavoitusmonopoli, kuten kaikki tiedämme. Tiedämme myös, että mm. rakennusliikkeet ja suuret kauppaliikkeet osallistuvat tämän kaavoitusmonopolin päättäjien valinnan rahoittamiseen. Pyyteettömän rahan kysymys koskee mitä suurimmassa määrin myös kuntavaaleja.

Miten vapaa päättämään on kuntapäättäjä, jonka vaalikampanjan rahoituksesta merkittävä osa on tullut mm. mainitsemiltani rakennus- ja kauppaliikkeiltä, joilla on toki omat intressinsä kunnan päätöksenteon suhteen? Pitäisikö valituksi tulleen päättäjän vähintäänkin informoida asiasta kuntalaisia, vaikka rahoitus käytännössä kanavoituisikin työväen- ja tukiyhdistysten kautta eikä suoraan omalle tilille?

Ei ole aivan yksinkertaista vastata kysymykseen, kummassa tapauksessa hämäräksi jäävällä rahoituksella on vakavammat pitkäaikaiset seuraukset: eduskunnassa lakeja säädettäessä vai kunnissa käytännön asioista päätettäessä? Ideapark -keskustelu konkretisoi hyvin tätä ongelmaa.

Me vihreät olemme todella monesti yrittäneet nostaa vaalirahoituksen ongelmia tapetille. No, nyt ne hieman onnenkantamoisen kautta ovat siellä. Ja toivottavasti pysyvät yli kuntavaalien. Monesti on tuntunut siltä, että tiedotusvälineet suhtautuvat rahoituskuvioihin jokseenkin hampaattomasti. Toivottavaa on, että hampaat ovat nyt löytyneet ja että ne ovat pysyvät.

Sanktioita oleellisempaa on mielestäni varmistaa rahoituksen avoimuus - siinä asuu äänestäjän kuluttajansuoja. Kun tietää oman päättäjänsä taustan, voi sen kautta seurata hänen toimintaansa ja tehdä siitä omat johtopäätöksensä.

Toivoisin myös keskustelua vaalirahoitukselle asetettavasta katosta ja sen myönteisestä vaikutuksesta eduskunnan ja kunnanvaltuustojen todelliseen edustavuuteen. Demokratialla on hintansa, mutta saako raha olla niin keskeinen tekijä päättäjiä valittaessa, kuin mitä se nykyisin on?

Ei kommentteja: