26.4.07

Miten tehtiin pätkä historiaa

Hallituksessa ollaan. Hallitusneuvotteluissa Säätytalolla meni viisi päivää, ja vielä kuudes päivä kului eduskunnassa eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuskunnan kokouksessa. Seitsemäntenä päivänä sitten levättiin… Ei vaan, eikä mitään levätty. Menin tietty heti aamusta töihin Varissuolle. Olo oli kyllä kuin toiselta planeetalta pudonneella.

Elämä Säätytalolla oli yhtä partioleiriä. Etukäteen leukailin lähteväni elämysmatkalle, mutta ei neuvottelu mikään valtaisa elämys ollut, vaikkakin kyllä erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus. Majapaikassa (=Helsingin kodissa) käytiin nukkumassa, aamulla ylös ja leiripaikalle päiväohjelman pariin. Pääneuvottelijat pitivät omia kokouksiaan, työryhmät omiaan ja me hangaroundit (anteeksi, siis pysyvät asiantuntijat) lobbailimme käytävillä, kävimme omien joukossa läpi neuvottelutuloksia ja tsemppasimme yleisesti. Siinä osassa pysyi kivasti perillä neuvottelujen kokonaisuudesta. Aina välillä syötiin. Siinä se.

Neuvottelut etenivät maltillisesti. Asioista oltiin reippaastikin eri mieltä, mutta ketään ei kyykytetty tai jyrätty epäasiallisesti valtapolitiikalla. Sitä kai tarkoitetaan neuvottelujen paljon mainostetulla hyvällä hengellä. Vaikeita hetkiä koettiin, mutta niistä päästiin yli siedettävillä neuvottelutuloksilla. Tietoja neuvottelujen tosiasiallisesta kulusta ei juurikaan tihkunut julkisuuteen, joten oli hupaisaa seurata uutisointia mediassa.

Lopputulos, eli hallitusohjelma, on vihreiden kannalta riittävän hyvä, jotta hallitukseen kannatti lähteä. Neuvotteluissa huomasi hyvin, miten tärkeää on vaihtaa välillä hallitusvaltaa. Selvää on, että osa asioista olisi ollut demareiden kanssa helpompi hoitaa, mutta osaan ei taas olisi päästy puuttumaan lainkaan. Keskustan ja kokoomuksen kanssa on mahdollista saada eteenpäin sellaisia yhteiskunnan ja vihreiden kannalta tärkeitä asioita, joille demarit eivät ole suostuneet avaamaan korviaan. Toisaalta jouduimme kinaamaan asioista, joista toisessa kokoonpanossa tuskin olisi moista inttämistä tullut. Tilanne on sukua harakalle tervatulla katolla: kun nokka irtoaa niin pyrstö tarttuu ja vice versa.

Kokonaisuutta ajatellen eteenpäin päästiin selvästi esimerkiksi köyhyyden torjumisessa (mm. lapsiperheiden tilanne, pienituloiset eläkeläiset, sosiaaliturvauudistus), koulutuspolitiikassa ja liikennepolitiikassakin. Ilmastonmuutos- ja energia-asioissa tulee tapahtumaan edistystä, mutta tavoitteet olisi voinut asettaa korkeammallekin. En usko, että suurteollisuusdemareiden kanssa olisi tässä asiassa päästy yhtään parempaan lopputulokseen. Puheet oppositiossa ovat nyt reteitä, mutta teot - tai lähinnä niiden puute -12 viime vuoden ajalta kertovat todellisista demaritavoitteista. Ministeriöiden työnjakoon tehtiin reippaita ja toiminnan kehittämisen kannalta järkeviä muutoksia, kuten esimerkiksi työministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön yhdistäminen ja kunta-asioiden siirto valtiovarainministeriöön. Kaiken kaikkiaan vaaliohjelmamme kolme päätavoitetta ovat ohjelmassa mukana melko mallikkaasti.

Entä siedettävät kompromissit tai suoranaiset takapakit? Ympäristöpolitiikassa päästiin sekä eteenpäin että käytiin taistelua saavutettujen asemien säilyttämisestä. Emme nimittäin menneet kimppaan varsinaisen ympäristöväen kanssa. Vaan mistäpä niitä oikeasti löytyisi muualta kuin omiemme joukosta? Ei mistään, ympäristöpuolueita on Suomessa edelleen tasan yksi. Oppositiosta nyt kuuluneet suuret sanat eivät suuta halkaise, mutta ne eivät myöskään ole tekoja, ja niistä on ympäristöasioissa ollut pulaa. Veropolitiikkaosio ei minusta ole paras mahdollinen, mutta onneksi energia- ja ympäristöveroissa mennään nyt eteenpäin. Kehitysyhteistyörahoissakin mentiin eteenpäin, mutta ei tapahtunut niin suurta edistystä kuin me olisimme halunneet. Kuntatalouteenkaan ei tullut riittävästi rahaa. Toisaalta siihen ei mikään raha olisi riittänytkään, summat ovat niin valtavia. Kunnissa on paljon muutakin pienipalkkaista väkeä kuin sairaanhoitajat. Kirjoitin helmikuussa (kirjaus 9.2.) blogiin Kuntaliiton laskelmista, joissa arvioitiin palkankorotusvaatimusten kustannuksia kuntataloudelle. Näitä lukuja voi verrata vaikkapa koko hallitusohjelman verojen nettokevennykseen (1,8 miljardia euroa). Kokoomusta grillataan nyt terveydenhoitajien palkkalupauksista, mutta eivät demarit olisi hoitaneet asiaa hallitusohjelmaan yhtään sen etevämmin. 12 demarivaltavuotta on vetänyt kuntien talouden niin tiukalle, että heillä ei ole todellista kritisointivaraa vielä moneen moneen vuoteen. Nähtäväksi jää, mihin lisätalousarvioihin varatut rahat tullaan käyttämään. Veikkaan, että paljolti kuntiin, pakon sanelemana.

Tämä siis hallitusohjelmasta näin yleisellä tasolla. Yksityiskohdista voisin tietty kirjoittaa noin metrin verran bloggausta. Jätän sen kuitenkin tekemättä, ehkä tätä palstaa eivät seuraa niin intomieliset politiikkafriikit, että jaksaisitte mokoman metrin lukea. Mutta neuvottelut Säätytalolla seuranneena voin vailla epäilyksen häivää todeta, että ilman meidän mukanaoloamme hallitusohjelma olisi merkittävästi huonompi luonnolle ja vähävaraisille ihmisille. Turhaan emme olleet paikalla, saimme paljon asioita läpi mutta emme tietenkään kaikkea. Neuvottelut olivat vahva käytännön esimerkki siitä, miksi jokaisen poliittisesti uskottavan puolueen on välttämätöntä pyrkiä hallitukseen, vaikka sinne ei aina pääsekään, ja vaikka oppositiokausi on aika ajoin tarpeen jokaisen puolueen sielunelämälle.

Eli kuten valtuuskunnan kokouksessa kiteytin: Meillä oli aiemmin keskusta-demari-vetoinen hallitus, joka toteutti melko oikeistolaista politiikkaa. Nyt meillä on keskusta-kokoomusvetoinen hallitus, jonka ohjelma on kohtalaisen sosiaalidemokraattinen. Ja me vihreät olemme sen porvarihallituksen vasemmistosiipi. Ihmekös tuo, jos politiikka tuntuu joskus kansalaisista hämmentävältä… ;)

Neuvottelujen päätyttyä sunnuntai-iltana menin mieheni kanssa Helsingissä syömään ravintola Kynsilaukkaan puoluetoimistoa vastapäätä. Jouduimme odottamaan hallitusohjelman tuloa verkkoon, joten päätimme käyttää ajan hyödyllisesti valkosipulilautasen parissa :). Kieltämättä oli hieman outoa, kun viinilasillisten saavuttua mietimme, että onko meidän nyt nostettava malja porvarihallitukselle, ja totesimme, että kyllä kai. Ja sitten me skoolasimme porvarihallitukselle. Jota on kyllä asiallisempi kutsua sinivihreäksi hallitukseksi. Tai tuttavallisesti turkoosiksi.

Maanantai kului vielä eduskunnassa. Vanhan talon suuren valiokunnan huoneessa kokoontui ensin vihreiden puoluehallitus, ja sen jälkeen eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuskunnan yhteiskokous. Janina Andersson eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana veti ensin kokouksen alkuosan, jossa perusteellisen keskustelun jälkeen päätimme hyväksyä hallitusohjelman ja lähteä mukaan hallitusyhteistyöhön. Tauon jälkeen puheenjohtajaksi vaihtui valtuuskunnan pj eli allekirjoittanut, ja aloimme käsitellä ministerivalintoja. Pitkän ja hyvän keskustelun tuloksena oikeusministeriksi valittiin yksimielisesti Tuija Brax, ja äänestyksen 35-12-1 tyhjä jälkeen äänin työministeriksi Tarja Cronberg. Onnea Tarjalle ja Tuijalle, ja kiitos Heidi Hautalalle, joka ehdokkuudellaan tarjosi meille erinomaisen tilaisuuden määrittää sitä, mitä me ministereiltämme odotamme. Henkilökohtaisesti ministerivalintojen vetäminen eduskunnan suuren valiokunnan salissa oli minulle mieleen jäävä ja aika juhlallinenkin kokemus, pala vihreää historiaa.

Ja nyt ei kun hallitsemaan hallituksessa. Onnea, menestystä ja jaksamista pääministerille, kaikille muille ministereille sekä eduskuntaryhmille. Toivottavasti Suomi on neljän vuoden kuluttua edes pikkuisen parempi paikka, ja maailmakin ainakin inauksen. Ja mielellään toki enemmänkin.

Ei kommentteja: