27.4.07

Hajatuksia ja ehkä asuntokauppaa

No kiva! Mies tuli torstai-iltana kotiin, heilautti naamani edessä jotain lehtistä ja sanoi: "Teillä ei olekaan Turussa tällaista.". Katsoin aviisia: "Host - Euroviisujen isäntäkaupungin virallinen tapahtumaopas". Jumankeka, kääntää veistä haavassa! Otanko eron heti vai vasta aamulla?!

Tulin torstaina Helsinkiin, vuorossa oli vielä kerran koulutusta aiheesta "Osallistuva oppilas - yhteisöllinen koulu". Oma osallistumiseni ei ollut aivan täysipainoista, sillä tulin edellisenä yönä kipeäksi ja olin torstain koko lailla flaati. Vaan menipä päivä hieman kevyemmälläkin panostuksella. Ilta kului horisontaalisesti kotisohvalla lehtiä lueskellen, joten perjantaina on jo vetreämpi olo.

Illan lehtivalikoima koostui sisustuslehdistä. Asuntokuume vaivaa: olemme taas alkaneet mieheni kanssa etsiskellä uutta yhteistä kotia. Saa nähdä, löytyykö sopiva. Yksi kiinnostava on jo mietintämyssyssä. Mikäli uusi koti löytyy, menee nykyinen kiva koti myyntiin. Viihtyisin kyllä kauemminkin, siellä on tosi mukava asua. Mutta kaksistaan tarvitsemme hieman enemmän tilaa. Jos joku on kiinnostunut 65,5 neliön toimivasta kolmiosta Vasaramäessä, saa ottaa yhteyttä ja kysellä lisätietoja. Viihtyisä hyväkuntoinen huoneisto, kaakeloitu kylppäri, kauniit punatammiparkettilattiat, isohko keittiö, mukava parveke ja rauhalliset luontonäkymät ikkunoista. Talossa on kaukolämpö, hissi, sauna, iso pyykkitupa ja säilytystilaa (lämmin varasto ja kylmäkellari), bussit kulkee aivan vierestä ja kauppaan, joka on ylellisesti lähes aina auki, on matkaa 200 metriä (siis ihan oikeasti auki, Vasaramäen Siwa on auki kaikki sunnuntait, jopa vaput ja itsenäisyyspäivät, ja melkein aina aamukahdeksasta iltayhdeksään, mikä näin yleisenä mainoksena ilmoitettakoon). Kauppatorille Lehmustieltä on matkaa noin 3 kilometriä. Alue on rauhaisaa ja huomattavan viihtyisää. Talo on hyvin rakennettu, sillä on ikää hieman yli 40 vuotta ja se on perustettu kalliolle, joten mitään Turulle tyypillisiä paalutuspulmia ei ole. Hintapyyntö on vielä hieman hakusessa, mutta keskustella voi aina. Jos kiinnostuit, tsekkaa yhteystietoni kotisivuilta ja soita.

Mitäpä muuta viime aikoina on tapahtunut kuin asuntoasioiden pohdintaa? Tarkastuslautakunta tekee parhaillaan vuoden 2006 arviointikertomusta, joten lautakunta on kokoontunut pitkiin kokouksiinsa kerran viikossa. Maakuntahallituksen kanssa tuli viime viikolla käytyä valtion edustuskartano Königstedtissä Vantaalla tapaamassa maakunnan kansanedustajaryhmää. Kävimme läpi maakunnan edunvalvonta-asioita ja uusille edustajille esiteltiin maakuntaliiton toimintaa. Kartano on hieno ja sijaitsee upealla paikalla. Vantaanjoki virtaa kartanon takana ja etupuolella on hieno kartanonpuisto suurine puineen. Talon emäntä pahoitteli, että jokivesi näyttää likaiselta, vaikka se ei olekaan harmaanruskea liasta vaan savesta. Meitä varsinaissuomalaisia pahoittelu tuppasi hieman naurattamaan, me turkulaiset sentään teemme juomavetemmekin vastaavasta savivellistä. Harmitti, kun olin unohtanut kamerani kotiin juuri tuona päivänä! Olisi ollut kiva laittaa tänne pari kuvaa kauniista kartanosta, jossa maailman mahtavat käyvät välillä tekemässä päätöksiään. Viimeksi se oli maailman uutisissa Asem-neuvotteluiden tähden.

Viime maanantai (23.4.) oli taas todellinen kokouspäivä. Klo 8.15 maakuntahallituksen kokous. Klo 9.00 maakuntahallituksen ryhmäkokous (kesk + vihr + rkp). Klo 10.00 maakuntahallitus. Klo 12.00 kaupunginvaltuuston seminaari. Klo 16.30 vihreiden valtuustoryhmä. Klo 18 kaupunginvaltuusto. Tauoton kokouspäivä päättyi puoli yhdeksän jälkeen, jolloin oli aika siirtyä kotiin tekemään seuraavan päivän kouluhommia. Ja viikonloppu oli tietenkin kulunut maakuntahallituksen, valtuuston ja lautakunnan esityslistojen parissa.

Kunnallispolitiikasta puheen ollen: maanantain uutispommi oli tietysti se, että Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randell siirtyy ministeri Lindenin erityisavustajaksi ja jättää kaupunginhallituksen jäsenyyden. Aleksin lähtö on yllätys, ja olen siitä jokseenkin pahoillani, sillä Aleksin kanssa on ollut melko helppo tehdä yhteistyötä. Vaan varmaan yhteistyö onnistuu myös Pekka Ruolan kanssa, sillä kokoomus valitsi jo Pekan jatkamaan siitä, mihin Aleksi lopettaa. Vaikka olin hämmästynyt Aleksin ratkaisusta, on pakko myöntää, että hetken mietittyäni kyllä ymmärrän häntä. Kunnallispoliittinen ura - erittäin merkittäväkään sellainen - ei oikeastaan ole nykymaailmassa kummoinenkaan meriitti jatkoa ajatellen. Se voi olla jopa rasite, aivan siitä huolimatta, kuinka vastuullisia ja haastavia tehtäviä on joutunut luottamushenkilönä hoitamaan. Nuoren ihmisen on ikävä kyllä ihan järkevää yrittää jotain muuta.

Valtakunnassa yleisesti hyväksytty ajattelutapa tuntuu olevan, että poliitikko mikä poliitikko, kehno ja surkea se on kuitenkin. Aivan riippumatta siitä, mitä tehtävässään on tehnyt ja miten on onnistunut. Vaan annas olla, jos osaat laulaa Idols-kilpailun karsinnan verran, hypätä kolmiloikkaa, olla salarakkaana tai ajaa vaikka rallia: ilmiselvää sankariainesta, mitä todennäköisemmin pätevä tyyppi ja muutenkin mukava ihminen. Ei sillä niin väliä, valikoituuko vai eikö valikoidu vaikkapa Turun kaupunginhallitukseen politiikan parhaat voimat hoitamaan yhteisiä asioita. Riittäähän meillä juttua oikeasti tärkeistä asioista kuten Euroviisujen juontajavalinnoista ja kuuluisista perhesurmaajista. Oikeastaan sanat jo itsessään paljastavat ajan hengen: on sula mahdottomuus, suorastaan naurettavuus, että Turku, politiikka ja parhaat voimat voisivat mahtua samaan lauseeseen! Että muka olisi olemassa osaavia poliitikkoja, ja vielä Turussa! Ja lehmät lentää, eikös niin!

Joten siirrynpä minäkin hömppäosastoon, mitä tässä nyt jaarittelemaan vaikkapa tasa-arvotuposta. Siirrytään kirjoihin, joita olen saanut kevään mittaan luettua muutaman. Ensinnäkin luin iltalukemisena bestsellerin: Lauren Weisbergerin menestysteoksen "Paholainen pukeutuu Pradaan" (Loisto/Nemo 2003). Luin sitä aika kauan, ei oikein lähtenyt vetämään. En lopultakaan ymmärtänyt, miksi pelottavan Mirandan nössöhkön assistentin Andrean toilailut työelämässä ovat saavuttaneet niin suuren menestyksen. Mutta luin silti kirjan loppuun, ei se niin huono ollut että kesken olisi jäänyt. Mutta ei paljoa antanutkaan.

Sitten luin Reko ja Tina Lundanin kirjan "Viikkoja, kuukausia" (WSOY 2006). Kirja kertoo Rekon ja Tinan (kirjassa Akin ja Minnan) yhteisen kertomuksen siitä, miten Reko/Aki sairastui aivokasvaimeen, ja mitä sitten tapahtui. Kirja oli hyvä, mutta surullista sitä oli lukea. Lundan oli lahjakas kirjailija, ja useammankin kerran lukemisen aikana mieleen nousi ajatus "Mitä tuhlausta!". Kuolema ei totta vieköön tunne logiikkaa, oikeudenmukaisuutta eikä kohtuutta.

Pari päivää sitten lukaisin Kajsa Ingemarssonin kolumneista kootun opuksen "Kajsan Maailma" (Otava 2007). Ingemarsson on paitsi syntynyt samana vuonna kuin minä (1965), myös ruotsalainen suosittu kirjailija, kolumnisti sekä tv- ja radioesiintyjä. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään hän työskenteli Ruotsin turvallisuuspoliisin SÄPOn vastavakoilussa. Hän puhuu puolaa ja venäjää ja on toiminut tulkkina, kääntäjänä ja valokuvamallina. Hänellä on kaksi lasta ja hän asuu perheineen Tukholmassa. Kajsa Ingemarsson on julkaissut tähän mennessä neljä romaania, jotka ovat olleet menestyksiä Ruotsissa. Ylimaallinen supernainen siis, ja siksi kolumnit kiinnostivat. Hänen romaanejaan en tietenkään (!) ole lukenut, mutta aion kyllä lukea. Yhtä olen aloittanut, vaan se jäi kesken kiireen takia.

Kolumneissa hän käsittelee paljolti itseään. "Minä imuroin lattialistat, puhdistan kengät ennen kuin panen ne talvisäilöön ja ostan alusvaatteeni sävysävyyn. Jos keitän pastaa, keitän koko pakkauksen, jotta pussin pohjalle ei jää pyörimään paria fusillia. Järjestyksentajuni menee niin pitkälle, että minua ärsyttää jopa lehtien putoaminen puusta syksyllä. Näin on aina ollut. Minulla oli syntyessäni kalenteri toisessa kädessäni ja kenkätuet toisessa. Luultavasti järjestelin vaatteeni värien mukaan jo pikkuvauvana."

Näitä oli hupaisa ja kevyt lukea, sellaista semikirjallisuuspurkkaa. Ajatella, joku supernainen ihan oikeasti imuroi lattialistat! Oikein pysähdyin kesken tekstin. Vannon: en ole koskaan elämässäni tullut ajatelleeksi, että lattialistat pitäisi imuroida! Olen kyllä puhdistanut niitä imuroinnin sivutuotteena ja puolivahingossa, mutta en ole koskaan _ajatellut_, että ne pitäisi imuroida. No, minähän olenkin nainen, jonka lasinalustoissa (sic!) lukee "A clean house is a sign of a wasted life".

Periaatteessa olen siisti, tai ainakin järjestelmällinen. Mutta en enää moneen vuoteen ole ehtinyt järjestelemään tavaroita ja papereita niin, kuin toivoisin voivani tehdä. Siksi moni asia on pysyvästi hukassa, ja pengon alituiseen mahtavia paperipinojani. Kun muutin nykyiseen kotiini, mieheni sijoitti kiireessä monia tavaroita paikoilleen, ja niille sijoilleen ne ovat jääneet. Kiitos hänelle silloisesta avusta, jonka seurauksena en tosin vieläkään tiedä, mihin osa tavaroistani on sijoitettu. Aina välillä käy niin, että tarvitsen jotain harvemmin käyttämääni tavaraa, ja joudun soittamaan miehelleni töihin, että mistähän kaapista/hyllystä/varastosta voisi löytyä se ja tuo omistamani tavara. Siis löytyä minun kodistani, ei suinkaan hänen kodistaan. Nöyryyttävää. Kajsalle tuskin käy näin.

Vaan on minullakin omat järjestelmäni. Näin joskus vuosia sitten telkkarissa jutun kansanedustajasta, joka käytti arkistonaan viivoitinta. "Asiakirja on tuossa pinossa, ajallisesti noin 15 sentin päässä pöytätasosta." Ihmettelin silloin tuota sedimentaatiometodia, mutta nyt käytän sitä itse hakumenetelmänä: "Jaa, että niin vanha asiakirja. Se on varmaan tässä kahden metrin pinossa, todennäköisesti noin polven korkeudella tai puolireidessä.". Metodi toimii ihan kohtalaisesti, ainakin paremmin kuin "siirrä arkistoon ja unohda" -menetelmä.

Vaan löytyi meiltä Kajsan kanssa jotain yhteistäkin. Minäkin nimittäin rakastan kylpylöitä ja hemmotteluhoitoja, minäkin kuulun Homo sapiens spapiensis -alalajiin! "Sain 40-vuotislahjaksi kylpyläloman. Neljän päivän ajan liihottelin paikasta toiseen kymmenen sentin paksuisessa froteekylpytakissa. Vajosin hyväntuoksuisiin kylpyammeisiin. Minua pestiin levällä ja hierottiin haalealla (extra virgine) oliiviöljyllä. Istuin lepotuolissa juomassa luomuviljeltyä inkivääriteetä. Nyt olen täysin myyty. Vakuuttunut siitä, että minut on luotu elämään elämääni homo spapiensina. Mitenkähän pystyisin järjestämään asian?"

Oli myös ihan hupaisaa lukea siitä, miten Kajsan mielestä "ydinkeskustan autoliikenne muistuttaa lähinnä Tetriksen edistynyttä tasoa". Tai siitä, miten suuren kustannusyhtiön juhlapäivällisillä illan puheenaiheena oli Bajamajat. Eikä mitkä tahansa Bajamajat, nuo rokkifestarien täpötäydet hyyskät, vaan super extra deluxe -bajamajat. En olisi tiennyt sellaisia olevan olemassakaan, ellei Kajsa olisi kirjoittanut niistä. Marmoriset pesualtaat, jalopuiset seinät, mankeloidut pellavapyyhkeet, klassista musiikkia ja vessajohtajan käyntikortteja pikku telineessä. Kaipa sitten maailmassa on sentään yksi ongelma vähemmän, kun tämä vessakysymys on järjestyksessä.

Ei kommentteja: