Pari edellistä viikkoa ovat kuluneet pääasiassa työn, tosin pääsiäinen myös levon merkeissä. Kokeita on riittänyt korjattavaksi, ja riittää edelleen. Sitä se jakson vaihto teettää.Pääsiäisenä mieheni ja minä kiersimme Etelä-Suomen kolmiota. Ensin juhlimme Tampereella isäni 70-vuotispäiviä hyvin pienessä perhepiirissä. Oli tosi mukavaa tavata vanhempia ja sukulaisia!
Pääsiäispäivänä siirryimme Helsinkiin. Ystävämme järjestivät perinteisen pitkän kaavan pääsiäispäivällisen: aloitimme martinilla puoli neljän paikkeilla ja lopetimme juustoihin puoli kahdentoista maissa. Väliin mahtui ruoanlaittoa, tiskausta, seurustelua ja monta herkullista ruokalajia, joissa jokaisessa oli vuoden teemaruoka-ainetta juustoa. (Oli kuulemma pakko aloittaa martinilla, koska se oli ainoa drinkki johon sai juustoa: juustotäytteisen oliivin.)
Ystäviemme pääsiäispäivällisillä on aina jokin haastava ja hauska teema, joka esiintyy jollakin tapaa joka ruokalajissa, väliruokia ja juomia myöten. Aiempia teemoja aterioilla ovat olleet ainakin jalkapallon MM-kisamaat, Tour de France, Suomi ja alkoholi. Aika vaativaa, vai mitä? Ja myös ihailtavan kunnioitettavaa ja kunnianhimoista ruoanlaittoa. Kiitos jälleen kerran, Heli, Krista ja Sami!
Mitä muuta pariin viime viikkoon on mahtunut? Kun nyt oikein muistelen, niin… maalis-huhtikuun vaihteessa oli eduskunnassa ensin lyhyt puoluevaltuuskunnan kokous (lajissaan viimeinen tämän valtuuskunnan osalta, kiitos kaikille mainiosta kaksivuotiskaudesta upean valtuuskunnan parissa!), ja sen jälkeen eduskuntaryhmän ja valtuuskunnan yhteinen kokous. Sorvasimme siinä vastaukset hallitustunnustelija Vanhasen kysymyksiin ja päätimme lähteä neuvotteluihin, jos kutsu käy. Se kävi.
Huhtikuun ensimmäinen viikko meni työntäyteisissä merkeissä, lähinnä koulutyön. Vesijumpassa tuli käytyä ja tarkastuslautakunta piti pitkän kokouksen. Tässä vaiheessa vuotta lautakunnan kokoukset ovat pitkiä, meillä on meneillään vuoden 2006 arviointikertomuksen valmistelu ja se teettää paljon työtä. Lisäksi haastattelemme koko joukon ihmisiä kaupungin virkamiesjohdosta, ja sekin vie runsaasti aikaa.
Toisena pääsiäispäivänä kokoontui vihreiden valtuustoryhmä. Käsittelimme kaupunginhallituksen listan lisäksi Ville Niinistöltä vapautuvaa kaupunginhallituspaikkaa ja illan tärkeimpänä asiana kouluverkkoselvitystä. Kaupunginhallituspaikka on herättänyt suuria intohimoja - tosin lähinnä tiedotusvälineissä. Kokoomuksen tilanteesta en tiedä. Meidän joukoissamme eivät asiassa ole tunteet leiskuneet, mutta jonkun tehtävään on toki siirryttävä. Itse en ole nyt tehtävästä kiinnostunut. Tällä kaudelle minulle annettiin tehtäväksi kaupungin tarkastuslautakunnan vetäminen, ja siinä haastavassa hommassa aion pysyä, ellei valtuusto tehtävästä erota. Katsotaan sitten ensi kaudelle, josko elämäntilanteeni olisi kokonaisuudessaan helpompi kaupunginhallitusta ajatellen. Tarkastuslautakunta on kyllä erinomainen koulutuspaikka kaupunginhallitustehtävää ajatellen, mikä noin vinkiksi puolueille mainittakoon. Tänne kannattaisi lähettää niitä, keille puoluebyroot suunnittelevat uraa kaupunginhallituksessa...
Kouluverkkokeskustelussa toin ensin ryhmällemme tiedoksi niitä ajatuksia, joita turkulaiset opettajat esittivät OAJ:n kouluverkkotilaisuudessa 26.3. OAJ:n keskustelussa tuli esille mm. seuraavia ajatuksia:
- yläkoulujen kohtalo: kouluverkkoselvitys on tehty lukiouudistuksen lähtökohdista, yläkoulujen osalta suunnitelma ei vaikuta yhtä harkitulta eikö pedagogiikkaa ole huomioitu lähtökohtana toiminnan suunnittelussa
- lukioiden tilanne on sellainen, että jotain on pakko tehdä, nykymallilla ei voi jatkaa ja mm. ainereaali edellyttää nykyistä enemmän syventäviä ja soveltavia kursseja
- ryhmäkokoja halutaan pienemmäksi
- suuria yhtenäiskouluja vierastetaan, eritoten kun ne eivät ole aitoja yhtenäiskouluja vaan merkittävä osa oppilaista siirtyisi yläkouluun muualta, nykykäytännön mukaisesti
- Nummenpakan uusi koulu vaikuttaa liian suurelta, sinne kootaan keskitetysti maahanmuuttajaoppilaat kaupungin lähiöistä ja liikenneyhteydet ovat hankalat
- hyvin toimivien työyhteisöjen menetys surettaa, opettajia ja oppilaita vastaanottava koulu ei saa yksin sanelle koulun kulttuuria vaan kahden koulun yhdistyessä uusi kulttuuri on muokattava tasa-arvoisesti yhdessä sovittujen periaatteiden mukaisesti
- toiminnan muuttamisesta kertyvien säästöjen pelätään valuvan opetuksen sijasta kohoaviin tilavuokriin
Tällaisia ajatuksia vein siis terveisinä valtuustoryhmäämme. Ryhmä työstää asiasta virallisen lausunnon ensi sunnuntain kokouksessa. Toimitan sen sitten aikanaan tänne blogiin.
Asian valmistelussa minua ärsyttää (taas) toimintamalli: ensin tehdään suunnitelma ja sitten järjestetään kuuleminen. Lausuntojen deadline on 16.4. ja opetuslautakunnan on tarkoitus käsitellä asiaa 18.4. Pakkoko koulupuolen on toistaa sama virhe selvitys toisensa jälkeen? Kuuleminen ja osallistaminen on tapahduttava siinä vaiheessa kun niillä on asian valmistelun kannalta oleellista merkitystä. Ei kai tätä periaatetta ole tolkuttoman vaikea ymmärtää? Millähän tapaa lausunnoissa esitetty kritiikki aiotaan ottaa huomioon lautakunnalle esitettävässä suunnitelmassa? Vaikka suunnitelma olisi kuinka "luonnos", on tosiasiallinen sitoutuminen siihen jo tapahtunut asiaa valmistelleiden virkamiesten pääkopissa. Isoissa suunnitelmissa on kuuleminen järjestettävä jo suunnittelun alkuvaiheessa, ja siitä sitten jatkettava osallistavaa prosessia läpi valmistelun. Menkää kaavapuolelle ottamaan oppia.
2 kommenttia:
Heippa! Nyt kyllä uteliaisuus heräsi: kuka siellä tallipihalla sitten asui, siis kuka meidän ikäinen? Mä luulin, että siellä asui vaan vanhempia ihmisiä, eikä viereisen korttelin mukuloiden leikeissä muistaakseni pyörinyt ketään siltä puolelta katua.
Moikka! Siellä asui balettikoulukaverini Kati, muistaakseni Kati J. Muistan asioita aika huonosti, koska olin pieni, noin seitsenvuotias, ehkä kahdeksan. Kati oli muistaakseni minua vuotta nuorempi ja vielä kiharatukkaisempi (mikä ei ole ihan vähän ;). En muista, että hän olisi käynyt samaa koulua kuin minä, eli Amurin kansakoulua, mutta olimme molemmat Marjatta Pasasen balettikoulussa. (Balettikoulumenneisyyteni voi olla jonkinlainen yllätys minut nykyisin tunteville, mutta vakuutan: ura ei ollut pitkä...).
Kävin Katin luona kylässä ehkä pari kertaa. En ole varma, kumpi taloista oli hänen kotinsa: nykyinen kahvilatalo vai se käsityöläispuodin talo. Siitä, mitä Katille myöhemmin tapahtui, ja kauanko hänen perheensä siellä asui, minulla ei ole mitään käsitystä. Meidän perheemmehän muutti Amurista kaupungin laidalle Leinolaan kun olin yhdeksänvuotias, ja yhteyteni Amuriin katkesivat tykkänään.
Joka tapauksessa pikku talot jäivät mieleen, olen lapsesta saakka muistanut ja hahmottanut paikat melkein ihmisiä paremmin. Osin tämä voi johtua siitä, että perheemme autotalli sijaitsi tallipihan nykyisin kadonneessa autotallirivistössä. Nykymaailmasta tarkasteltuna autotalli puolen kilometrin päässä kotoa on aika jännä juttu, mutta 1960-70-lukujen taitteessa se oli luonnollista. Ei Hämeenpuistossa ollut autoille parkkipaikkoja. Autoa ei käytetty joka päivä ja vanhempani kävelivät töihin. Kun autoa tarvittiin, isä haki sen tallista ja ajoi Hämeenpuistoon talon eteen. Sitten autoon pakattiin tavarat, ruoat ja lapset, ja lähdettiin maalle tai muulle reissulle. Ihan kätevää, ja nykyistä järkevämpää suhtautumista auton käyttöön.
Mutta kukas sinä annev oikein olet? Jos olet se Anne, joka asui Näsinpuiston laidalla ja oli koulukaverini, ota ihmeessä yhteyttä sähköpostilla tai puhelimella! Yhteystiedot löytyvät kotisivultani www.katrisarlund.net!
Lähetä kommentti