28.2.07

(Vaali)kuumetta

Väliaikatietoja kampanjasta lyhykäisesti. Olen ollut koko viikon sairaana, todennäköisesti influenssassa, ja silti typerästi joutunut keikkumaan jalkeilla kun ei oikein ole voinut peruuttaakaan kalenteriin buukattuja asioita. Tiistaina tiesin, että olisi pitänyt jäädä kotiin, mutta olin sopinut viimeiset kehityskeskustelut aamuun ja iltaan, ja niihin oli varattu myös arabian ja vietnamin tulkit. Jää siinä sitten kotiin sairastamaan... Tänään oli jo liian myöhäistä, nyt tästä joutuu kärsimään pidempään. Tänä iltana ei riitä jaksamista pitkiin kirjoituksiin, mutta tässä lähiaikojen ohjelmaa - sairastumisvarauksella.
  • Torstaina 1.3. klo 16-18 olen aikeissa tukiryhmäni kanssa jakaa vaaliesitettäni ja vihreiden vaalilehteä kävelykadulla.
  • Torstai-iltana katujaon jälkeen klo 18.30 ajattelin mennä Börsiin kuuntelemaan Sydän- ja diabetesiltaa. Jos kunto on kurja, saatan kuitenkin skipata tapahtuman.
  • Perjantaina 2.3. klo 10.33-11.00 olen Ville Niinistön kanssa Turun Radion alueellisessa vaalitentissä. Tentti pidetään suorana lähetyksenä kauppahallin Sinisestä junasta. Siltä varalta, että ääneni katoaa tämän flunssan takia, on onneksi olemassa nimetty varahenkilö, Monika Antikainen.
  • Lauantaina 3.3. Vihreät juhlistavat Turussa Vihreän liiton 20-vuotissynttäreitä. Varsinainen tarkka juhlapäivä oli keskiviikkona 28.2. Tarjoamme kauppahallin vaaliosastolla kahvia ja kakkua - tervetuloa! Itse olen lupautunut olemaan kävelykadulla klo 11-13.
  • Sunnuntaina 4.3. klo 11-14 tukiryhmäni tarjoaa sunnuntaiulkoilijoille kuumaa mehua Aurajokirannassa kaupungintalon paikkeilla.

Maanantaina olin maakuntahallituksen kokouksessa, siellä sain vuoden 2008 valtion talousarviotavoitteiden kohdalla läpi tiukemman tavoitteen yliopistojen rahoitusta koskevaan kohtaan. Yritin myös saada pois mielestäni täysin tarpeetonta ja hyvin kallista tiehanketta, Kaarinan ohikulkutiestä, mutta sille ei löytynyt tukea maakuntahallituksen jäseniltä. Muilta läsnäolijoilta kylläkin. Tiehanke on tyypillinen esimerkki siitä, että tiehankkeisiin ollaan valmiita panemaan rahaa vaikka kuinka paljon, ja aina se on kannattavaa. Samaa rahaa - tai edes pientä osaa siitä - ei millään ilveellä riitä joukkoliikenteen infran parantamiseen tai muuhun rahoitukseen. Arvovalinnoista on kyse, ei mistään muusta. Uusi tiehanke lyhentäisi matkaa Paraisilta muistaakseni kolme minuuttia. Kuinka paljon aikaa säästäisi seudun joukkoliikenteen pullonkaula-asioiden ratkaiseminen?

Maanantai-iltana liikennekeskustelu jatkui Vimmassa Vihreiden joukkoliikennepaneelissa. Meidän varsinaissuomalaisten ehdokkaiden lisäksi paikalla oli kansanedustaja Oras Tynkkynen Pirkanmaalta.

Tiistai kului kehityskeskusteluissa, kahta Norssin vaalipaneelia kuunnellen (aamupäivällä koulupaneeli ja illalla Seniorinorssien paneeli, meitä edusti erinomaisesti aito ex-norssi Ville-Veikko Mastomäki) ja välillä kauppahallissa päivystäen.

Lopuksi: ONNITTELUT 20-VUOTIAALLE VIHREÄLLE LIITOLLE!

Ei kommentteja: