Hienoja sanoja: symposium Educariumissa

Tänään koulu päättyi jo puolilta päivin, sillä klo 13 alkoi Educariumissa, eli kasvatustieteen laitoksella, Norssin ja opettajankoulutuslaitoksen yhdessä järjestämä symposium "Opettajankouluttaja kansalaiskasvattajana". Kyse on Vanhasen hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmasta kumpuavasta projektista, jossa olen ollut mukana nyt pari vuotta. Toki tämä liittyy myös uuden opetussuunnitelman aihekokonaisuuksien lihaksi tekemiseen. Työryhmämme (professori Arja Virta, luokanopettaja Pirjo Mikkola, historian ja yhteiskuntaopin opettaja Anu Waltari ja biologian ja maantiedon opettaja minä) valmisteli Opetusministeriöltä saadun projektirahan turvin viime syksynä Norssiin kansalaisvaikuttamisen iltapäivän ja kansalaistorin, ja tänään oli vuorossa symposium. Puhujia oli kaksi: Opetusministeriöstä opetusneuvos Armi Mikkola ja
Joensuun yliopistosta /Savonlinnan opettajankoulutuslaitokselta professori Pirjo Nuutinen.

Mikkola piti erinomaisen puheenvuoron aiheesta "Yhteisölliseen toimintakulttuuriin oppiminen opettajankoulutuksen haasteena" ja hän teki sen omalla reippaalla tavallaan. Pidän hänen tyylistään, minusta on aina mukavaa kuunnella johtavia virkamiehiä, jotka puheessaan myös sanovat jotakin. Mikkola lähti siitä, mitä suomalainen kirjallisuus kertoo yhteisöllisyydestä, koulusta ja vuorovaikutuksesta. Hän eteni yhteisöllisyyteen ja kouluun kohdistuviin moninaisiin ja moniäänisiin vaatimuksiin. Mutta nämä vaatimukset eivät lähde kokonaisuuksista käsin, ja siksi koulun kannalta viestit ovat ristiriitaisia. Esimerkki: yhteisöllisyyden vaatimus ja toisaalta asiakkuuden näkemyksen tuominen kouluun. Oppilaista halutaan tehdä asiakkaita, koulutuksen ja sivistyksen kuluttajia. Jos ostoskoriin ei tule toivottua tavaraa, on kuluttajalla vain oikeuksia, ei velvollisuuksia. Miten koulu silloin voi olla yhteisön jäsenyyttä korostava? Asiakkuuteen alistaminen estää osallisuuden yhteisöön, sen kehittämiseen ja jäsenen oikeuksien ja velvollisuuksien tuntemiseen.

Mikkola puhui myös sosiaalisesta pääomasta. Se syntyy vuorovaikutuksesta, yhteisöllisyydestä, keskinäisestä luottamuksesta ja yhteisestä tekemisestä. Yhteiskunnassa tätä ei voi syntyä, jos ei ole aktiivista kansalaisuutta. Yhteiseen toimimiseen tarvitaan yhteistoiminnan kykyjä ja vuorovaikutustaitoja. Näiden taitojen harjaannuttaminen on tärkeä pedagoginen haaste. Mikkola jatkoi tamperelaisilla tutkimustuloksilla opettajaksi opiskelevien näkemyksistä kansalaisvaikuttamisesta ja moniammatillisuuden merkityksen pohdinnalla. Moniammatillisuus tulisi pystyä ottamaan ammattikuvaan mukaan täysipainoisesti jo opettajankoulutusvaiheessa! Ei ole kyse sen kummallisemmasta kuin siitä, että arvostamme ja hyödynnämme toistemme osaamista.

Lopuksi hän heitti ilmaan ajatuksen opettajankoulutuksen kehittämisestä. Hän pohti ensin yleistä ja surkeaa kysymystä: mistä tulee valtava kiireen tuntu opettajankoulutukseen? Ja jatkoi sitten: koska opettajien täydennyskoulutus toimii Suomessa niin heikosti, on ajatuksena ladata peruskoulutukseen mahdollisimman paljon sisältöjä. Osa sisällöistä sopisi kuitenkin paremmin täydennyskoulutuksen hoidattavaksi. Jos alkaisi vähitellen muodostua luonteva jatkumo peruskoulutuksesta jatkokoulutukseen, olisi opiskelijoilla enemmän tilaa myös vuorovaikutukseen ja yhteisöllisyyteen. Kunnat ja oppilaitokset voisivat tässä kehittää yhteistyötään paremmaksi koskien täydennys- ja peruskoulutusta.

Niinpä. Ei mikään huono ajatus, mutta tässä kuntatalouden tilassa ei siitä tulisi yhtään mitään. Se asia, mistä kunnat ensimmäisenä säästävät, on täydennyskoulutus.

Mikkolan jälkeen jatkoi Nuutinen aiheesta "Opettajat kansalaisena ja kansalaisten kasvattajana". Nuutinen esitteli tutkimustuloksiaan opettajien vallankäytöstä.
Opettajien asennoitumisesta valtaan hän totesi, että myönteisesti suhtautuvia on n. 20%, kielteisesti suhtautuvia n. 10% ja relativistis-epävarmoja n. 70%. Joku haastateltu oli kiteyttänyt, että "Valta on hyvä tai huono asia riippuen siitä, kuka, mitä moraalia käyttäen ja minkälaisin tuloksin sitä käyttää." Oma mielipiteeni kuitenkin on, että sellainen vallankäsitys, että valta on hyvä juttu, jos se on minun mielestäni oikeissa käsissä, edustaa aika kevyttä demokratiakäsitystä.

Symposium päättyi ryhmäkeskusteluihin ja niiden purkuun. Kokonaisuutena päivä oli minusta onnistunut, tästä on hyvä jatkaa projektia.