Pallolla vai ilman

Keskiviikkona julkistettiin vihreiden uusi visuaalinen ilme: uusi logo ja "uusi" nimi. Samoja vihreitähän me olemme kuin ennenkin, mutta enää ei tarvitse käyttää puolueesta kankeahkoa nimitystä "Vihreä liitto". Se on ollut hieman kömpelöä, ja lisäksi joka toinen omista ja 90 % vieraista on kirjoittanut puolueen nimen väärin eli isolla ällällä, Vihreä Liitto. Uusittu nimi on paljon käytännöllisempi. Voi rauhassa täräyttää tutusti "Vihreät", ja virallisen nimen eli Vihreän liiton käyttö jää sitten juhlallisempia tilaisuuksia varten.

Minulla on näitä liittoja piisannut, ja vieläpä ilman avioliittoa. On ollut tämä viheriä liitto, ja merkittävän osan elämästä on vuosikausia kaapannut myös maakuntaliitto. Suhteellisen tuoreena kumppanina elämässäni on Kuntaliitto. Sitten on tämä etäliitto mieheni kanssa, ja Keliakialiitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto ja mitä vielä. Taidanpa olla perinpohjaisesti liittoutunut.

Puolueen jäsenistössä on jonkin verran herättänyt kalabaliikkia vanhan tutun maapallon katoaminen.

Maapallo on ollut meille rakas symboli, sillä se kuvaa hyvin politiikkamme sisältöä: me olemme pallonsuojelupuolue. Maa on elämä, sen luonto ja ihmiset. Tänä päivänä Maapallo tarvitsee meitä enemmän kuin koskaan aiemmin. Silti logopallosta oli aika luopua. Yleislogona se oli hankala käyttää eikä se olisi graafisesti sopinut uuteen ilmeeseen. Pyöriköön pallo politiikassamme jollakin muulla tavalla. Mutta ei pelipallo, me emme ole poliittisten pelien puolue.

Visuaalinen uudistus vaikuttanee myös minun elämääni: olen ajatellut vihdoinkin hankkia pyöräilykypärän pääpalloni suojaksi. Puolue on teettänyt puolueen uutta vihreää hohkaavia pallomallisia fillarikypäröitä, ja sellaisen minäkin aion nyt aivokapasiteettini suojaksi hankkia. Toivottavasti opin myös käyttämään sitä. Periaatteessa olen ehdottomasti sitä mieltä, että pääni olisi suojelemisen arvoinen, mutta jotenkin sitä on silti tullut ajeltua vuodesta toiseen kallopalloa suojaamatta. Kypärän käytön puolesta olen toki puhunut. Älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon... juu.

Tekemisistä: tänään torstaina oli aamupäivällä Educariumissa kasvatustieteen laitoksella työtehtäviin liittyvä kokous. Olemme valmistelemassa elokuun loppuun kansalaisvaikuttamisaiheista symposiumia opettajankouluttajille, ja ohjelmaa piti vielä hioa hieman. Meillä on ollut parin vuoden ajan neljän hengen tehoryhmä (yksi proffa, yksi alakoulun opettaja, kaksi yläkoulun & lukion opettajaa) työstämässä maan hallituksen politiikkaohjelmiin kuuluvan kansalaisvaikuttamisen edistämistä opetuksessa ja erityisesti opettajankoulutuksessa. Lisäksi olemme saaneet oikein Opetusministeriön erillismäärärahankin oman projektimme toteuttamiskuluihin. Päällekkäisiä ja ristikkäisiä projekteja asian tiimoilta on valtakunnassa riittänyt ihan pelkästään opettajankoulutuksen osalta, ja riittää vielä jatkossakin. Opettajan ammattitraditioon on tietysti kuulunut, että tällaiset työllistävät projektit, joita minunkin koulussani riittää pilvin pimein, on yleensä hoidettu ilman mitään erilliskorvauksia. Palkkahan on voitu maksaa vain pidettyjen oppituntien mukaan. Opettajien palkkausjärjestelmän on todellakin ollut aika uusiutua, ja nyt pitäisi vielä saada uusi järjestelmä toimimaan. Työ on muuttunut, palkkauksenkin on aika muuttua.

Kansalaisvaikuttaminen on kyllä oikeasti tärkeä asia. Nuorten osallistuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on Suomessa alhaisimpia Euroopassa. Kyse ei ole vain puolueiden hupenevista jäsenmääristä ja demokratian ohentumisesta. Väki ukkoutuu, akkautuu ja vähenee myös lukuisissa suomalaissa yhdistyksissä, urheiluseurojen talkooporukoissa, taloyhtiöiden hallituksissa ja vapaapalokunnissa, joilla kaikilla on yhteiskunnassa oma tärkeä merkityksensä. Mistä tässä lamaannuksessa on kyse? Onko syytä koulussa ja sen opetuksessa, millaiseen kansalaisuuteen koulu oppilaitaan kasvattaa? Mitkä ovat oppilaan vaikutusmahdollisuudet omassa koulussa ja omassa elämässään? Onko koulun ja ympäröivän yhteiskunnan välillä enää toimivaa yhteyttä, vai onko ko0ulu muusta elämästä irrallinen satelliitti? Millaisia opettajia meidän pitäisi kouluttaa 2000-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan ja globalisoituvaan maailmaan? Tässä kysymyksiä, joista olemme pyrkineet ja pyrimme herättämään keskustelua ja asennemuutosta.

Illalla oli taas eduskuntavaalitukiryhmäni kokous kotikeittiössäni. Tukiryhmän kokoukset ovat osoittautuneet riemastuttaviksi tilaisuuksiksi! Tänäänkin nauraa räkätimme, hohotimme ja hihitimme, kunnes tarvittavat asiat oli saatu käsiteltyä. Pikkusuolaista, piirakkaa, kahvia ja calvadosta kuluu, mutta niin se vaan kampanjan runko alkaa hahmottua ja ideoita kertyä. Vielä olisi muutama sata käytännön pikku juttua hoidettavana.