1.7.06

Kaupunkilehti Turkulaisen kolumni 28.6.2006

Tuulta purjeisiin – ja sähköhellaan

Kesäinen merimaisema ja siinä valkeapurjeinen vene, jota tuuli kiidättää kohti ulappaa. Mielikuva on puhdas, kaunis ja saasteeton, ja äänimaisemakin vain lokkien kirkunaa ja purjeiden pauketta.

Entä jos pulleapurjeinen vene viistäisi reitillään ohi valkeiden, rauhallisesti pyörivien tuulivoimaloiden? Muuttuisiko maisema rumemmaksi? Monen mielestä muuttuisi. Periaatteessa tuulivoimaa kannatetaan, mutta tuuliseen saaristoon ei myllyjä saisi pykätä. Eikä avomerelle. Eikä tuntureille. Eikä pelloillekaan. Teollisuusympäristö kelpaisi, jos siinä ei lähellä olisi mitään, minne tuulimyllyt voivat näkyä. Käytännössä tällaisia paikkoja ei juuri löydy.

Tuulivoimakeskustelussa eivät ole paljoa painaneet puheenvuorot, joissa myllyjä on pidetty kauniina tai harmittomina ja maisemaa häiritsemättöminä. Minulle tuulivoimalat edustavat kauneutta: puhdasta ja ilmastonmuutosta ehkäisevää sähköntuotantoa – lupausta paremmasta tulevaisuudesta. Rumuutta edustavat ilmastoamme tuhoavat kivihiilivoimaloiden savupiiput ja energiankulutuksen rajattoman kasvun harhaa ruokkivat ydinvoimalat. Rumia ovat myös kännykkämastot ja voimalinjat, joiden välttämättömyyttä ja estetiikkaa harva tulee kyseenalaistaneeksi. Tuulivoimataiston välitilinpäätös on, että suomalainen tuuli ei tällä hetkellä juuri myllyjä pyöritä. Tuulimyllyjä vastaan taistelleet johtavat 1-0. Samaan aikaan maapallon ilmasto on häviämässä omaa lämpenemistaistoaan 0-12.

Toivottavasti tämä on ollut vasta ensimmäinen erä. Meillä on monta paikkaa, johon tätä saasteetonta ja kotimaista energiantuotantoa voitaisiin rakentaa. Ilmastoystävällinen tuulisähkö on maailman nopeimmin kasvava energiamuoto. Vuonna 2005 tuulivoimamarkkinoiden kasvuvauhti oli 43 %. Suomalainen tuulivoimalateollisuus myy tuotteitaan pitkin maailmaa; viennin arvo on ollut vajaa 200 miljoonaa euroa vuodessa. Se voisi olla miljardejakin. Myllyteollisuus on suomalaista metalliosaamista parhaimmillaan: korkealaatuista ja ympäristöystävällistä teknologiaa, joka käy kaupaksi maailmalla. Vain suomalaisille itselleen myllyt eivät kelpaa. Tämä nakertaa myllymyyntimme uskottavuutta ja harmittaa kuluttajaa, joka haluaisi ostaa ilmastoa tuhoamatonta sähköä. Tuuliolothan ovat Suomessa mainiot. Sähköäkin myllyt tuottavat samassa rytmissä sähkönkulutuskäyrän kanssa: eniten talvella, vähiten kesällä.

Moni haluaa tehdä konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tuulisähköön vaihtaminen on helppo valinta ympäristön hyväksi. Kunpa vain olisi, mitä ostaa.

Katri Sarlund
Turun kaupunginvaltuutettu
Vihreän liiton puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja

Ei kommentteja: