Poliittisen järjestelmän sikainfluenssa

Niin on sitten sikainfluenssa saapunut Suomeen ja saavuttanut epidemian mittasuhteet, vaikka leviäminen vei puolitoista vuotta.

Ensin näytti julkisuudessa siltä, että vain muutama kansanedustaja on sairastunut vaalirahoitusten laiminlyöntiin. Sitten tauti levisi lähipiiriin. Osoittautui, että koko joukko maan ylimpiä keskusta-, kokoomus-, demari- ja vasemmistoliiton päättäjiä on sikaillut vaalirahoitustensa kanssa, eikä rkp:kaan järin terve ole. Pöpö jatkoi voittokulkuaan infektoiden suurimman osan puolueista ja suuren joukon ammattiyhdistysliikettä, yrityselämää, valtionyhtiöitä, yhdistyksiä, säätiöitä ja ties mitä. Poliittisia ruumiitakin on tullut jo jokunen, ja lisää odotellaan.

Näkyvinä oireina ovat poliittisen moraalin ylenpalttinen velttous, muistin vakava heikkeneminen, porsastelu hämärään kätketyllä vaalirahalla ja oman lätin toimintamallien puolustelu, mutta sairaus aiheuttaa pitkittyneenä myös kansanvallan halvaantumista. Koko valtakunnan koneisto yskii: toisten aika menee sairastamiseen ja toiset pelkäävät kuollakseen, milloin tartunta leviää heidän omiin toimiinsa saakka. Todellinen pandemiariski muhii vielä piilossa kuntavaalien ja kunnallispoliittisen toiminnan rahoituksessa. Mutta koska pöpö on osoittautunut yllättävänkin virulentiksi - kiitos vihdoin horroksesta heränneen median - nämäkin tahot saattavat saada tartunnan. Jää nähtäväksi.

Eräät ryhmät ovat kuitenkin osoittautuneet omaavan immuniteettia sairautta vastaan. Perussuomalaisia ja kristillisiä on suojannut puolueiden poliittisten tavoitteiden synnyttämä perinnöllinen vastustuskyky. Kukapa erityisesti haluaisi rahoittaa näiden poliittisten aatteiden leviämistä yhteiskunnan päätöksenteossa?

Vihreitä taas on suojannut hankittu immuniteetti: puolue on tunnistanut sairauden jo hyvissä ajoin ja siksi pyrkinyt rokottamaan itsensä poliittisen avoimuuden vaatimuksilla ja omilla toimintamalleillaan. Rokotuksen onnistuminen on varmistettu puolueen päätösten, ehdokassopimusten lakia tiukempien kirjausten ja tiedottamisen avulla. Mitä vahvemman otteen vihreät ovat vallankahvasta saaneet, sitä tärkeämmäksi on noussut oman hankitun immuniteetin vahvistaminen ja rokotuskäytännön levittäminen myös muihin puolueisiin.

(Täytyy pyytää yllä olevaa kuvausta anteeksi oikeilta sioilta, ne ovat sentään mukavia ja yllättävän siistejä eläimiä.)

Ja tässä nyt ollaan. Maa horjuu poliittisessa kriisissä, joka kattaa sekä hallituksen että opposition. Oppositio ja vähän muutkin vaativat uusia vaaleja, tai ehkä sittenkään eivät vaadi. Osa kansasta on raivoissaan ja osa ei voisi vähempää välittää. Pääministeri Vanhasen jakkarasta alkaa kaiken grillauksen jälkeen nousta savua.

Vakavasti puhuen: olen aika ihmeissäni muutamasta asiasta. Olen blogannut vaalirahoitusproblematiikasta useasti ja siksi olen tietenkin mielissäni, että asiat vihdoin nousevat keskusteluun, jossa pöyhitään ja möyhitään tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Minua ei hämmästytä esiin nousseet yritys- ja ammattiyhdistysrahakytkennät eikä näiden summien suuruus. Eikä minua hämmästytä puolueiden monimutkaiset rahoituskuviotkaan. Kaikki politiikassa enemmän mukana olevat ovat tienneet, että oikeisto ja vasemmisto ovat kumpainenkin käyttäneet vuosien mittaan suuren määrän energiaa luodakseen järjestelmät, joissa heidän mielestään riittävä rahoitus hoituu vaalirahoituslailta ja muulta julkisuudelta piilossa. Järjestelmien olemassaolo on siis ollut tiedossa, vaikka käytännön järjestelyitä en ole juuri tuntenut.

Puhun järjestelmistä monikossa, koska vasemmistolla on ollut oma ay- ja järjestöpohjainen mutta myös yritysrahaa keräävä tapansa, kokoomuksella tukiyhdistys-, puolueen yhtiö- ja yritysrahapohjainen ja keskustalla taivas tietää kuinka monimutkainen sekamalli tunnettuine taulukauppoineen. Kokoomus on ollut asiassa viime vuosina erityisen innovatiivinen: heidän rahoitusjärjestelymalleistaan on otettu muuallakin oppia, jonkin verran myös meillä vihreissä. Meilläkin puolue ja jotkin ehdokkaat ovat järjestäneet ainakin maksullisia seminaareja, joihin on myyty tukilippuja.

Rahankeruussa ei tietysti lähtökohtaisesti ole mitään laitonta eikä vikaa. Kampanjoita on pystyttävä käymään ja poliittisia viestejä levittämään eikä kaikilla (useimmilla?) ole siihen omaa rahaa. Puolueiden pitää pystyä rahoittamaan itselleen toimitilat ja jonkin sortin työntekijävoimaa. Rahan hankkiminen on ihan ookoo, jos se tapahtuu avoimesti ja äänestäjä pystyy seuraamaan, onko taloudellisella tuella vaikutusta päätöksentekoon. Jos on, äänestäjät ja media voivat arvioida tuen ja päätösten merkityksen omilla aivoillaan, taustatietojen ja tapahtuneen valossa. Seuraavissa vaaleissa voi äänestäjä sitten valita joko samoin tai toisin. Tätähän tässä haetaan.

(Kyösti Kakkosen lanseeraama käsite "maksullinen arvovalintavaikuttaminen" on mädännäisestä leimastaan huolimatta sittenkin aika hieno: siihen kiteytyy olennainen vaalirahoituksesta. Kannatan puolueen ajatuksia, siis tuen rahallisesti niiden leviämistä. Tämä hyvä, jos sen tekee omalla naamallaan ja nimellään, ja kaikille tiedossa olevilla summilla. Näinhän Kakkonen kumppaneineen ei tietenkään tehnyt, vaan tuen piilottamiseksi rakennettiin bulvaaniyhdistys Kehittyvien maakuntien Suomi ry.)

Mutta seuraavat asiat minua ovat tässä kiihtyvässä jupakassa ällistyttäneet:

Ihmettelyn aihe 1. Vanhanen & Katainen

Kummatkin herrat ovat tulleet tunnetuksi huonosta muististaan, mutta heidän kommenteissaan hämmästyttää vielä paljon enemmän se, että he eivät todellakaan näe itse ongelmaa. He selittävät ja selittelevät, kritisoivat lievästi mutta enemmän puolustelevat toiminnan lainmukaisuutta. Kumpikaan ei ole linjannut, että kyllä, olemme olleet pahasti metsässä, moraalintaju on ollut kerta kaikkiaan kadoksissa ja asioiden on nyt muututtava. Jos he tunnistaisivat itse Ongelman, he olisivat jo aikapäiviä sitten esittäneet myös Ratkaisun eli tiukan vaalirahalain. Kohu olisi laantunut. Tämän sijaan he ovat olleet vaalirahakohusta jopa närkästyneitä, ilmaisseet kyllästymisensä aiheeseen ja ehdottaneet muita keskustelunaiheita, Katainen eritoten. Ymmärrän kyllä, että he ajattelevat sisällään näin, vastuu maan taloudesta painaa ja asiallisesti ottaen se tuntuneekin heistä tärkeämmältä. Mutta että sanovat näin ääneen!

Syykin tähän on selvä: Vanhanen ja Katainen ovat itse "maan tavan" eli puolueidensa piilotettujen rahoituskuvioiden kasvatteja. He eivät kerta kaikkiaan pysty käsittämään sitä, että he ja puolueensa ovat olleet koko ajan väärässä rahoituskuvioidensa kanssa. Kai siinä romuttuisi joku maailmankuva. Tismalleen sama tauti tuntuu kyllä vaivaavan myös vasemmistoa. Siellä kritisoidaan oikeiston vaalirahoitusta, mutta ollaan täysin kykenemättömiä näkemään, että oma ay-pohjainen malli on aivan yhtä mätä ja pimennossa pidetty.

Ihmettelyn aihe 2. Synnintunnon ja moraalin puute

Sama, mikä koskee Vanhasta ja Kataista, tuntuu koskevan myös jokseenkin kaikkia vanhojen puolueiden aktiivitoimijoita. Lukee sitten kansanedustajien kommentteja tai puhuu paikallisten poliitikkojen kanssa, kaikkialta tulee sama viesti: on tässä vähän korjaamista, mutta kyllä media paisuttelee asiaa, rahoitus on ollut lain mukaista ja pitäähän rahaa jostain saada. Eroa lain kirjaimen täyttämisen ja moraalisesti kestävän toiminnan välillä ei kerta kaikkiaan tunnisteta. Tämä ei ennusta hyvää vaalirahoituslain uudistamiselle, ja siksi varmaan vihreiden eduskuntaryhmäkin yritti eilen lykätä asiaan vauhtia.

Samaa synnintunnon puutetta ja moraalin venymistä kuvaavat paljastukset rahoituksen käytännön järjestelyistä. Rahoitukseen on käytetty paitsi verovähennyksillä tuettua ay-rahaa ja yritysrahaa, myös julkisilla varoilla rahoitettuja säätiöitä ja yhdistyksiä. Näissä on pyörinyt kivoja itselleen vaalirahaa jakavia piirejä, joissa omanedunvalvontapaikat on jaettu tarkkaan, toiminnan tarkoituspykäliä on tulkittu miten on mielitty ja normaali jäävääminenkin näyttää paikoin unohtuneen. Ja jos rahan jakaminen itselle ja omalle porukalle on tuntunut kiusalliselta, asia on delegoitu toimitus- tai toiminnanjohtajan rutiinitehtäviin kuuluvaksi.

Ihmettelyn aihe 3. Valtionyhtiöt ja raha-automaattiyhdistyksen varat

Näyttää epäilyttävästi siltä, että myös valtionyhtiöitä on käytetty vaalirahoituksen työkaluina. Kunnissa samaa lienee tapahtunut jossain määrin kuntien yhtiöiden kanssa. Omistaja julkisessa omistuksessa oleville yhtiöille ei kuitenkaan ole kokoomus, keskusta, sdp tai vasemmistoliitto, vaan aina valtio tai kunta, joiden pitää päättää tukemisen tasapuolisista periaatteista, jos tukirahoitukselle ylipäätään on olemassa mitään tarvetta. (Minusta ei pitäisi olla.) On hyvä että valtiontalouden tarkastusvirasto aikoo nyt tarkastaa kaikkien valtion määräysvallassa olevien yhteisöjen ja liikelaitosten antaman vaalirahoituksen.

Raha-automaattiyhdistyksen paljastuksiin minä muiden kansalaisten ohella olen ollut erityisen pettynyt. Vaikuttaa siltä, että toiminta RAY:n jakamien rahojen suhteen on ollut paljon politisoituneempaa kuin annettu ymmärtää, ja varainkäytön seuranta heikompaa kuin on luultu. Asiasta on päivän Turun Sanomissa iso juttu. RAY on ollut luotettavana pidetty instituutio, ja kolaus maineelle on iso.

Ihmettelyn aihe 4. Ammattiyhdistysliikkeen tuki

Hesarin parin päivän takainen juttu vasemmistoliiton EU-vaaliehdokas Kyösti Suokkaan vaalirahoituksesta kuvasi hyvin ay-rahoituksen ongelmia. Harmi, että pitkää juttua ja kaavakuvia ei löydy julkisesta netistä. Tukisummat tulivat useista lähteistä, mutta rahoitusjärjestelyt olivat selvästikin erittäin hyvin organisoituja ja kokonaisrahoitus suurta. Komentokirjeet kulkivat siitä, kenelle rahaa annetaan. Samat ihmiset istuivat ensin päättämässä, mille yhdistykselle rahaa jaetaan, ja sitten rahaa saaneessa yhdistyksessä päättämässä, kenelle yksittäiselle ehdokkaalle raha ohjataan. Tässä tapauksessa tietysti vielä rahaa saaneen yhdistyksen hallituksen jäsenelle. Tosi kiva sille, jolla on kaverit oikeissa paikoissa!

On vaikea ymmärtää, että vasemmisto ei näe ay-rahoituksen ilmiselviä ongelmia. Tuskinpa esimerkiksi Suokkaan kuvioista on laajalti tiedotettu Rakennusliiton jäsenkuntaa, vaikka tämä ammattiyhdistys varmaan onkin erityisen vasemmistoliittolainen. Ay-liikkeen pitäisi yleisellä tasolla tehdä jäsenilleen selväksi, kenen etua he ajavat: jäsentensä, joista merkittävä osa ei kuulu sdp:seen tai vasemmistoliittoon, vai näiden kahden puolueen. Tai vaihtoehtoisesti jäsenten kannattaisi tehdä johtopäätöksensä.

Kunnallisessa päätöksenteossa tämä tuki näkyy siten, että usein jää miettimään, kumman etu tässä oikein ollaan ajamassa: kaupunkilaisten vai ay-liikkeen. Minäkin olen sitä mieltä, että kuntien on pidettävä henkilöstöstään hyvää huolta, ja meillä Turussa on tässä paljon tekemistä. Mutta hyvä huolenpito ei tarkoita sitä, että muutoksia toimintaan ei saa tehdä, eikä sitä, että jos päätöksiä tehtäessä vastakkain asettuvat asukkaiden ja ay-liikkeen etu, jälkimmäinen automaattisesti ratkaisee.

(Eksyn taas sivupolulle: meillä Turussa paikallisesti mielenkiintoinen asetelma on Rakennusliiton tukema valtuutettu ja rakennusalan yrityksen pääluottamusmies Raimo Huhtanen (vas) rakennuslautakunnan puheenjohtajana. On perustelua kysyä, kenen etu on linjauksissa päällimmäisenä, ja saavatko eri näkemykset tasa-arvoisen kohtelun päätöksiä harkittaessa. Vastauksen saamiseksi pitää vaivautua tutkailemaan äänestystuloksia lautakunnan pöytäkirjoista. Kuntien palveluksessa olevat opettajat eivät lain mukaan saa olla luottamustoimessa työantajakuntansa opetus- tai sivistyslautakunnissa, eivätkä lääkärit ja sairaanhoitajat päättämässä terveysasioista, mutta yksityisen rakennusalan ammattilaiset ja liiton rahoilla tuetut kelpaavat kyllä vetämään linjaa rakennusasioissa ja ay-liikkeen rahallisesti tukemat päättäjät vaikkapa henkilöstöjaostoissa. Olisikohan tässä jotain selventämisen tarvetta?)

Haluaisinpa tietää vähemmän vasemmistolaisesta OAJ:stani, onko se jakanut joillekin tahoille vaalirahaa. Taidan laittaa ammattijärjestöön asiasta kysymyksen ja julkistaa vastauksen, jos sellaisen saan :). Itse olen saanut sieltä tilauksesta edunvalvonnallisia infopaketteja eduskuntavaalien alla ja joskus nimen Opettaja-lehden opettajaehdokkaat-listaan. Lisäksi Opettaja-lehti on myöntänyt ilmoitustilasta jäsenilleen reiluja alennusprosentteja. Siinä kaikki. Ja tähän olen ollut ihan tyytyväinen.

Ihmettelyn aihe 5. Milloin keskustelu leviää mediaseksikkäästä eduskunnasta kuntatasolle? Eikö tämä käytännönläheisempi ja ihmisiä enemmän koskettava päätöksenteko kiinnosta ketään? Sillä täällä ne todelliset arvovalinnat tehdään, ja konkreettisin seurauksin.

Vihreät ovat päässeet vaalirahakohussa tähän saakka helpolla. Meillä ei ole pimeää rahoitusta ja olemme lähinnä tyydytyksellä seuranneet sivusta, miten muut joutuvat avaamaan rahalähteensä. Nyt tilanteen kriisiydyttyä asia on alkanut poliittisesti koskea myös meitä. Oma mielipiteeni on, että toistaiseksi pysymme hallituksessa ja pyrimme saamaan aikaan vaalirahoituslainsäädännön tiukan uudistuksen. Tämä on ollut aito poliittinen tavoitteemme jo kauan ja meillä on oikeusministeri viemässä lain valmistelua eteenpäin.

Vaalirahakohu ei ole hallitus-oppositio-asetelma, vaan syytettyjen penkillä istuu aiheesta sekä hallitus- että oppositiopuolueita. Jos nyt päätettäisiin hajottaa eduskunta ja pitää uudet vaalit, ne käytäisiin vanhoilla vaalirahasäädöksillä. Vaaleissa voittaisivat luultavimmin vihreät ja perussuomalaiset, mutta suurimmaksi puolueeksi nousisi kaiketikin kokoomus. Pääministeriksi tulisi silloin Vanhasen lailla vaalirahasotkussa ryvettynyt ja edelleen moraalitajuihinsa tulematon Katainen, enkä näe tässä ratkaisevaa eroa nykytilanteeseen. Parempi olisi antaa vaalisopan kiehua ja puolueiden kypsyä poliittisen kulttuurin muutokseen ja opitun "maan tavan" hautaamiseen.

Tilanne saattaa kuitenkin muuttua poliittisesti, jos pääministeri Vanhanen ei kykene vieläkään tekemään oikeita linjanvetoja ja näin ollen menettää loputkin poliittisesta luottamuksestaan. Politiikassa toimitaan kuitenkin luottamuksen varassa, talouskriiseistä ja muista faktoista huolimatta. Vihreidenkin tuki asiapohjan perusteella ihan kelpo pääministerinä pitämällemme Vanhaselle on viime kädessä kiinni siitä, kuinka oikeaksi ja oikeudenmukaiseksi hallituksen politiikka ja pääministerin linjanvedot koetaan. Jos linja muuttuu sellaiseksi, että sitä ei voi enää mitenkään allekirjoittaa, on johtopäätösten aika.

Asiat ovat sittenkin pitkälti sitä miltä ne näyttävät, ja pääministeri Vanhanen on aidosti liemessä sekä tilannetta selkiinnyttävien linjanvetojen antamisen puutteen että tilannetta sekoittavien annettujen selitysten takia. Mutta jokseenkin samassa sopassa lilluu kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katainen, jonka myös pitäisi pystyä linjaamaan vaaliraha-asiaa kansan tahdon mukaisesti vaikkakin oman puoleensa toimijoiden tahdon vastaisesti. Ja koska olemme mainoksista oppineet, että ei ne asiat vaihtamalla parane: käsi ylös, kuka haluaisi Jutta Urpilaisesta pääministerin? Hänen moraaliinsa näyttää sopineen ihan hyvin, että kotikaupunki Kokkola on tukenut verovaroilla hänen vaalikampanjaansa! Kunnat saavat ja niiden pitääkin tukea valituksi tulleiden valtuustoryhmien toimintaa, mutta eduskuntavaaliehdokkaiden kampanjarahoitus ei todellakaan kuulu minkään kunnan toimialaan.

Odotelkaamme siis pääministerin paluuta vanhalle mantereelle, ja sitten hänen tilannetta selkeyttävää viestiään. Jos tilanne ei selkiä vielä senkään jälkeen, ei pääministerin vaihto liene aivan hullu ajatus. Ihan totta, kyllä maata pitää johtaa. Sanoin ja teoin.

Vihreät puivat poliitiista tilannetta viikonloppuna Järvenpäässä, jossa puolueen uusi valtuuskunta kokoontuu ensimmäiseen varsinaiseen viikonloppukokoukseensa uuden puheenjohtajansa Kristian von Essenin johdolla. Onnea ja menestystä Kristianille ja koko valtuuskunnalle! Minulle tämä on ensimmäinen kerta kymmeneen vuoteen, jolloin en ole tapaamisessa mukava :(. Puolueen sääntöjen sallimat kaksi puheenjohtajakautta tulivat viime keväänä täyteen, enkä ole tällä hetkellä enää missään virallisissa tehtävissä puoleen organisaatiossa. Enkä halua lähteä entisenä puheenjohtajana kummittelemaan paikalle vain hengaillakseni ilmapiirissä - ainakaan vielä. Antaa uusien puoluepäättäjien muodostaa ensin rauhassa omat toimintatapansa. Valtuuskunnan kokousta voit seurata täältä - niin minäkin varmaan teen!