21.6.09

Juhannusruokia

Keskikesää juhlittiin meillä muun Suomen lailla grillaamalla. Tänään sunnuntaina oli vuorossa jämäruokien päivä: etsittiin kaapista kaikkea grillaamisesta ylijäänyttä ja mietittiin, mitä niistä tehtäisiin. Päädyin tekemään ylijäämällä täytettyjä kesäkurpitsoita, ja niistä tuli oikein hyviä. Tässä "ohje".

Täytetyt kesäkurpitsat

  • 1 iso tai 2 pientä kesäkurpitsaa
  • tilkka öljyä tai nokare rasvaa
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • noin ½ paprikaa (punainen)
  • kukkakaalia 50-100 g
  • 1 tomaatti
  • 100 g valkosipulituorejuustoa (kevytversio käy)
  • nippu tuoreita yrttejä: timjamia, oreganoa, ruohosipulia, pari salvianlehteä
  • sinihomejuustoa muutama viipale
  • emmentaljuustoa raasteena
  • suolaa, mustapippuria, cayennepippuria

Halkaise pitkittäin yksi iso kesäkurpitsa tai kaksi pientä. Koverra lusikalla sisus pois. Varo kuitenkin puhkaisemasta kurpitsanpuolikkaan "pohjaa".

Pilko neljä suurta tai 6 pientä herkkusientä pieniksi paloiksi. Sulata pannulla tilkka öljyä tai nokare rasvaa. Heitä sienet pannulle, kuumenna ja odota että sienten vesi alkaa kiehua. Silppua 2 isoa (tai usempi pientä) valkosipulinkynttä ja heitä joukkoon pannulle. Silppua koverrettu kesäkurpitsansisus pieneksi ja lisää pannulle. Paista miedolla-keskilämmöllä ja sekoittele välillä. Lisää pannulle pieneksi pilputtu kukkakaali, paprika ja tomaatti. Jos viitsit, voit kaltata tomaatin kuoren pois, muutoin silppua tomaatti pieniksi paloiksi. Lisää valkosipuolituorejuusto, sekoittele. Lisää pieneksi hakatut yrtit, suola, mustapippurirouhe ja varovainen ripaus cayennea. Kypsyttele ja sekoita, kunnes kasviksista irronnut vesi on kiehunut pois riittävässä määrin (täytteen on tarkoitus pysyä kurpitsankuoren puolikkaissa). Tarkasta mössön maku.

Täytä kurpitsanpuolikkaat. Veistä täytteen päälle sinihomejuustosta muutama siivu hyvää homejuustoa. Ripottele pinnalle runsaasti juustoraastetta.

Pane uuniin, paista 200 asteessa noin 30-40 min. Nauti salaatin ja jonkun muun hyvän kanssa. Meillä se oli viimeiset grillimakkarat.

Juhannuksen kunniaksi liityin siihen laajan Hesarintilaajajoukkoon, joka väsäsi juhannushesarin ohjeen mukaan mansikkakakkua. Hesarilla on menossa nimittäin kilpailu Suomen parhaasta mansikkakakusta. Kaupan hyllyt olivat kuitenkin ostohetkellä jo tyhjät ohjeessa mainituista sitruunarahkasta ja vaniljatuorejuustosta (muutama muukin turkulainen oli tainnut lukea samaa lehteä...), joten päädyin soveltamaan ohjetta. Tässä tuunattu mansikkakakkuni, tuli tosi hyvää :). Kakku ei ole kovin makea, joten se sopii hyvin aikuisille.

Tuunattu mansikkakakku

4 kananmunan kakkupohja minkä tahansa tavallisen kakkupohjaohjeen mukaan (itse tein keliaakkikona gluteenittoman version, se on hyvä: jauhoina gluteeniton jauho ja perunajauho), 24 cm halkaisijan kakkuvuoka. Huom! Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi huolella, jotta kakku ei lätsähdä. Kun otat kakun pois uunista, anna sen tasaantua 5-10 min ennen kumoamista! Jäähdytä kakku hyvin.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.

Tee täyte: sekoita keskenään...

2 purkkia maitorahkaa
n. 1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
n. 100 g appelsiinituorejuustoa
½ sitruunan mehu puristettuna

... ja tarkista maku & makeus. Lisää tarvittaessa sokeria, vaniljasokeria tai sitruunaa.

Puhdista ja pilko litra mansikoita täytteeseen. Varaa lisäksi noin ½ litraa mansikoita kakun koristeluun.

Tee kostutusmaito: sekoita 1,5 dl maitoa ja 2-3 tl sokeria.

Kostuta kakun pohjaosa sokerimaidolla. Lado pohjan päälle puolet pilkoituista mansikoista. Levitä mansikoiden päälle puolet rahkaseoksesta. Pinoa päälle kakun toinen kerros, kostuta, levitä mansikat, sitten täyte. Pane päälle kakun päällikerros. Kostuta sekin sokerimaidolla ja pane kakku jääkaappiin mehustumaan, mieluiten seuraavaan päivään.

Juuri ennen tarjoilua: vatkaa 3 dl vispikermaa, 3/4 dl sokeria ja 2 tl vanilliinisokeria tiiviiksi vaahdoksi. Levitä kakun päälle. Puhdista loput mansikat (n. ½ l), halkaise halutessasi osa niistä kahtia. Koristele kakun pinta mansikoilla joko suloiseksi sekamelskaksi tai järjestäytyneeksi kuvioksi. Käytä lisäkoristeena mintun tai sitruunamelissan lehtiä.

Kutsu kaverit kylään. Ja sitten nautitaan kesästä ja kesäkakusta!

Mansikka-ajan odotuksessa heitän tänne vielä yksinkertaisen ja superhelpon mansikkabravuurini, kun nyt innostuin ruokaohjeita kirjoittelemaan.

Amarettomansikat vaniljakastikkeen kera

  • mansikoita
  • Amaretto-likööriä
  • hyvälaatuista valmista vaniljakastiketta tai itse tehtyä vastaavaa
  • sitruunamelissan tai mintun lehtiä
Puhdista ja pilko siivuiksi mansikoita litra tai enemmän. Pane mansikat astiaan ja kaada päälle mansikoiden määrästä riippuen muutama ruokalusikallinen Amaretto-likööriä. Anna maustua pari tuntia. Kääntele mansikoita välillä.

Ota kauniita lasimaljoja. Kaada pohjalle loraus vaniljakastiketta. Ota mansikkakulho esiin ja tarkasta maku. Tarvittaessa kaada joukkoon mansikoiden määrästä riippuen vielä lusikallinen tai kaksi Amarettoa. Asettele mansikkaviipaleet varovasti vaniljakastikkeen päälle kulhoihin. Päällimmäiseksi pane 1-2 lehteä minttua tai sitruunamelissaa. Kanna herkut pöytään.

PS. Tämä viimeinen on sitten vain aikuisten jälkiruoka. Lapsille mansikoita ja jäätelöä kinuskikastikkeella tai jotain muuta hyvää. Ei likööriä mansikoissa niin paljoa saa olla, että siitä päihinsä tulee. Mutta lapsen maksa polttaa tosi huonosti pieniäkin alkoholimääriä.

Ei kommentteja: