25.1.09

Turkulaisia vaalirahoitustietoja

Kiva, Turku on päivittänyt nettisivuilleen valtuutettujen tietojen yhteyteen vaalirahoitustiedot. Näin toki kuuluukin tehdä. Kaupunkilaiset voivat nyt sitten käydä tutkailemassa valtuutettujensa mahdollisia sidoksia täältä, valtuustoryhmittäin. Puolueet ovat suuruusjärjestyksessä ja aina puolueen vaihtuessa oikeassa kulmassa on linkki kyseisen puolueen valtuutettujen vaalirahoitusilmoituksiin. Vihreiden ryhmän ilmoitukset löydät suoraan täältä.

Ilmoitusten taso on kiinni ilmoituksentekijän halusta eritellä menonsa ja tulonsa, mutta hetken selailun jälkeen yleisvaikutelmaksi jää, että taso on parantunut ja ilmoitukset tarkentuneet. Toki kysymyksiäkin jää. Itseäni kiinnosti tsekata, kuinka abrimainontaan eli bussipysäkkien valotaulumainontaan osallistuneet ovat kulunsa ilmoittaneet, ovatko summat realistisia suhteessa katukuvassa havaitsemaani. Abrimainonta on nimittäin riivatun kallista. Kokeilin sitä itse viime eduskuntavaaleissa ja näin tavallisen palkansaajan rahoituskyvyllä se meni kipurajoille. Meitä oli sentään kolme vihreää samassa mainoksessa jakamassa kuluja ja jokaisen osuus nousi yli kolmen tonnin .

Abrimainoksia oli näissä vaaleissa muistini mukaan monella kokoomuslaisella. Ainakin mieleeni jäivät Orpo, Sutela, Kari ja Keskinen, koska heidän nassunsa loistivat käyttämieni bussireittien varrella. Näppituntumaksi jäi, että myös luettelemassani yleisyysjärjestyksessä. Orpoa, Sutelaa ja Karia oli mielestäni tosi paljon, Keskistä ja muita, joita en nyt tunnu varmuudella muistavan, oli paljon vähemmän. Kanervaakin taisi olla paljon, ainakin summista päätellen, mutta ehkä Iken suhteen vaalit eivät enää muistissani erotu toisistaan ;) kun päähän ei ole jäänyt mitään muistikuvaa.

Mutta katsotaan kokoomuslaisten valituksi tulleiden ulkomainonnan summia, heidän omien ilmoitustensa mukaan ja aakosjärjstyksessä. Arve 1300 €, Harjanne 1900 € (hänellä oli ulkomainoksia bussien kyljissä, muistan, katselin niitä Varissuolla :), Huovinen 0 €, Kanerva 3550 €, Kari 5770€, Karttunen 0 €, Kerttula 0 €, Keskinen 2415 €, Leppä 2065 €, Lindholm 0€, Manni 0€, Orpo 5300 €, Perho 0 €, Puhakka 0€, Pälve 0€, Randell 2200 €, Räty 0 €, Rostedt 0 € (oli silloin tietty vielä persujen riveissä), Sutela 1800 €, Vierimaa 0€. Varavaltuutetuista näyttävää kampanjaa ainakin busseissa teki Niko Aaltonen, joka käytti ulkomainontaan 3410 €.

Muilta osin summat näyttävät vastaavan muistikuvaani vaalienalusajan katukuvasta, mutta Saara-Sofia Sutelan summaa hieman hämmästelen. Voihan toki olla, että hänen hymyilevät kasvonsa olivat keskittyneet juuri minun käyttämieni bussilinjojen varsille, mutta niitä olikin sitten siellä koko lailla runsaasti. Nuori ehdokas oli minulle täysin tuntematon ja siksi bussikatosten runsaat mainokset jäivät mieleen.

Huomenna maanantaina kokoontuu muuten kaupunginvaltuusto ensimmäiseen kokoukseensa. Listalla on luottamushenkilöiden valinnat.

Pihabongaus jatkui meillä epävirallisesti myös sunnuntain. Lauantailajien lisäksi katseeseen tarttui räkättirastas, käpytikka, viherpeippo, punarinta sekä korviin kantautui naakan ääni. Eli fasaania lukuunottamatta tavallinen porukka koossa taas! Tässä pari ikkunan läpi napattua kuvaa pihan asukeista. Tiaisia riittää... Ja muualla asuville tiedoksi: kyllä, Turussa on lunta!




Ei kommentteja: