Lähdimme tiistaina ajellen uutta moottoritietä. Maakuntahallitukselle oli järjestetty tilaisuus tutustua uuteen tiehen ja sen yhteydessä toteutettuihin melunhillintä-, liito-orava, riistasilta-, tunneli- ym. ratkaisuihin. Saimme työmaan bossin oppaaksi ja ajelimme hissukseen liki valmista tietä. Tie menee niin hyvin rännissä, että melun ei pitäisi levitä kovin kauas. Jaa että miksikö tie maakuntahallitusta kiinnostaa? No, maakuntahallitus on maakuntakaavoittanut tien ja kerjännyt sille rahaa aika pitkän aikaa, joten toki se oli kiintoisa nähdä kaikessa rauhassa.
Lento Firenzeen kulki Frankfurtin välilaskun ja koneenvaihdon kautta. Frankfurtia lähestyttäessä alkoi pilvien lomitse näkyä maata ja sain napattua muutaman kuvan. Keskieurooppalaisen maaseudun tyyppipiirteet näkyivät kovin selvästi: keskittyneitä, tiukasti rajattuja kyliä ja peltoaukeat niiden ympärillä. Lisää tiiviitä kyliä ja peltoaukeita niiden ympärillä. Hitsit miten järkevää suomalaiseen haja-asutukseen verrattuna! No, meillä on historialliset syymme siihen, että asutus on viskottu sinne tänne pitkin maita ja mantuja.
Frankfurtin pilvenpiirtäjät eivät erottuneet ilmasta hyvin. Mutta korkeuksista näki, että piirustuspöydällä oli raapusteltu kaikenlaisia kuvioita asuinalueita suunniteltaessa. Minäkin piirtelen tällaisia silloin kun puhun pitkiä puheluita.
Viljelykset muodostivat kauniita ja harmonisia tilkkutäkkejä. En kyllä yhtään tiedä, mitä tässä viljellään.
Tyypillinen asuinalue, näitä tuntui riittävän. Tiivistä pientaloa ja pienkerrostaloa. Ei-niin-epäviihtyisää, vai mitä?
Frankfurtista Sienaan lähtiessä tuli ongelmia. Lentokone, johon vaihdoimme, ei suostunut käynnistämään sähköjärjestelmiään, ja lentäjä buuttasi (tai jotain sellaista) koneen, ja yritti uudestaan. Lentopelkoinen minäni ei varsinaisesti ilahtunut. Onneksi kone ei suostunut käynnistymään toisellakaan yrittämällä, joten meille ryhdyttiin etsimään toista (toimivaa) konetta. Mietimme jo, joudummeko jäämään kentälle yöksi. Koko seuraavan päivän ohjelmamme olisi mennyt sekaisin, sillä meidän oli määrä lähteä päivän reissuun jo aamukahdeksalta. Onneksi konerikko sattui suuren Lufthansan suurella kentällä, joten varakone järjestyi parin tunnin viiveen jälkeen. Pääsimme Firenzeen myöhään illalla ja ehdimme jopa myöhässä illallisellekin.
Aamulla lähdimme bussilla Sienaan, Unescon maailmanperintökaupunkiin. Tässä ensimmäinen kohtaamamme sienalainen. Hmm.
Seuraavat olivatkin sitten jo vähemmän hurjan näköisiä. Saimme oppaan, korvakuulokkeet ja kaularadiot, ja aloimme kaupunkiin tutustumisen näyttäen Obaman henkivartijakaartilta. Maakuntajohtaja Juho Savo lukee opaskirjaa.
Tyypillinen sienalainen katunäkymä.
Sienalaisia tai matkailijoita (kaupungissa käy vuodessa kahdeksan miljoonaa turistia!), rennon oloista sakkia kuitenkin.
Kuvassa Piazza del Campo, suuri aukio jossa juostaan kahdesti vuodessa hevosten laukkakilpailu palio. 30 000 asukasta ja turistia kerääntyy keskelle ja hevoset laukkaavat ympyrää aukion reunoilla. Katsokaa vaikka uusimmasta James Bondista, siinä on Sienassa kuvattu seikkailukohtaus. Opas oli tosin tuohtunut siitä, että Bondleffa vääristelee tosiasioita Sienan osalta.
Sienan katedraali, Duomo. Sivulta marimekkoraitaa ja edestä kunnon krumeluuria. Julkisivun kolmiokoristeet ovat muranolaista mosaiikkilasia. Sisällä on kaikenlaista mahtava taidetta Michelangelosta alkaen.
Kirkossa oli aivan mahtavat marmorilattiat. Siis oikeasti. Kaiken väristä marmoria, jopa keltaista (se on kuulemma kalleinta) ja alkuperäisiä "graffiteja", eli marmoriin hakattuja ja grafiitilla tummennettuja kuvioita (ks. alla kuva naisesta, se on siis kuva lattiasta). Lattioita kunnostetaan kaiken aikaa. Kuvassa olevista miehistä vanhin on viettänyt viisikymmentä vuotta polvillaan lattioita puunaten.
Parin tunnin turistikierroksen jälkeen alkoi kaupungin ja maakunnan edustajien tapaaminen. Meille esiteltiin kaikille avoin näyttelytila, jossa vakituiseen esitellään ajankohtaisia kaavoitussuunitelmia. Sinne voi mennä tutkimaan ja ihmettelemään. Tällainen olisi hyödyllinen Turunkin keskustassa! Kuvassa ainakin Heikki Saarento, Hannu Elo, Timo Juvonen, Mikko Rönnholm, Tarja Nuotio, Markku Roto ja Juho Savo.
Meille esiteltiin paikallisia poliitikkoja ja virkamiehiä, ja kerrottiin kaavoituksen kiemuroista Sienan kaupungissa ja Toscanan maakunnassa. Siena on tosi hieno, Italian parhaiten säilynyt kaupunki, ja Toscana aivan upea, mutta kaupunki ja maisemat eivät ole säilyneet sellaisina pelkällä hyvällä tahdolla. Taustalla on hyvin tarkka ja tiukka kaavoituskäytäntö. Sienassa olennaista on se tinkimättömyys, jolla he kaupunkiaan varjelevat. Sienalaiset ovat tunnistaneet luonnonvaransa. Kaupungissa ei ole juuri ollenkaan teollisuutta, vaan he saavat elantonsa palveluista ja jossain määrin maataloudesta. Myös liikenne on hyvin rajoitettua. Ja liikenteen ja teollisuuden puuttuessa kaupungissa on uskomattoman raikkaan tuntuinen hengitysilma!
Sienan kaupungintalossa PowerPoint-sulkeiset meille piti arkkitehti Rolando Valentini. Provinssi tekee yleisen provinssitason kaavasuunnittelun, jossa tehtävänä on yhteensovittaa eri tarpeet, historia ja moderni aika. Yhteensovittamista tarvitaan, sillä provinssin alueella on 36 eri valtuustoa. Kaavoituksessa on kaikkiaan kolme tasoa: maakunnallinen, provinsiaalinen ja kunnallinen. Erityistä kaavoituksessa on rakentamisen rajoittaminen. Toscanalaiset ovat heränneet maisemallisten kysymysten tärkeyteen. Maaseudulla ei ole mahdollisuutta rakentaa. Aiemmin he näkivät maisemansa vain maatalousympäristönä, nyt he tunnustavat sen oleelliseksi resurssikseen.
Kaavoitus aloitetaan muuttumattomien resurssien kartoittamisesta (ns. unchangeables). Tämä on lähtökohta. Näitä muuttomattomana säilytettäviä tekijöitä ovat mm. vesi, ilma ja maisema. Niitä ei voi vaarantaa. Olennaista on myös muinainen reitti Roomaan, ihmisasutuksen sijoittuminen kukkuloiden laelle ja alueen skylinen säilyminen sekä biodiversiteetin, ekosysteemin ja hienopiirteisen maatalousmaiseman turvaaminen. Heillä on kaikenlaisia sääntöjä siitä, miten ei saa rakentaa kallisarvoiseen maaseutumaisemaan, ei toisten rakennusten eteen ym. Ei siis ABC-huoltoasemia eikä Tokmanneja keskelle kylän peltoaukeita. Ei pitäisi muuten meilläkään...
Suuri osa rakennuksista on hyvässä kunnossa. Italiassa on erillinen laki Sienalle rakennusten säilyttämiseksi. Valtion maksaa korjauksista merkittävän osan. Joskus kiinteistöjen omistajat venyvät melkoisen luoviin suorituksiin yrittäessään selviytyä vanhan ja modernin yhteensovittamisesta. Tämän ratkaisun nappasin Valentinin PowerPoint-esityksestä :).
Sulkeisten ja lounaan jälkeen Valentini vei meidät katsomaan kaupungilla paria kohdetta. Hän ohjasi meidät yliopistoon, jonka parveekkeelta oli mahtavat näkymät kaupungin laidalta kohti maaseutua. Huomatkaa paitsi maiseman kauneus myös kaupungin ikivanha muuri, joka edelleen rajaa tiukasti kaupunkimaisen asutuksen sisä- ja maaseutumaiseman ulkopuolelleen.
Yliopistolta jatkoimme katsomaan parkkitaloa. Sienaan on naamioitu hienosti rinteeseen kolmikerroksinen 500 auton parkkitalo siten, että sitä ei juurikaan huomaa. Alla on kuvassa parkkitalon ruohokatto, katsokaa miten se katoaa osaksi maisemaa.
Parkkitalon takana oli yksi kaupungin puistoista. Siellä kerättiin paraikaa oliiveja, nyt on oliivinpoiminta-aika.
Sienan jälkeen ajelimme bussilla viini- ja vuoristoalueiden halki kohti Firenzeä. Toscanan maisemat ovat täydellisiä: eheitä, harmonisia, mittasuhteiltaan silmää hiveleviä ja ilmastoltaan sangen miellyttäviä. Ehkä kauneimpia, mitä olen koskaan nähnyt. Nyt ymmärrän maailmalla riehuvaa Toscana-villitystä :).
Torstaina menimme tutustumaan paikalliseen arkkitehtikouluun (Facultà di Architettura). Arkkitehti Mario Pittalis esitteli meille heidän vanhaa vankilaansa Le Muratea ja sitä, miten he ovat muuttaneet sen sosiaalisen asumisen alueeksi. Kuvassa Ilkka Kanervan ja Hannu Elon selät.
Tässä Pittaliksen PP-sulkeisista napattu kuva ilmakuvasta vanhasta Le Muratesta.
Alunperin Le Murate oli 500-luvulla rakennettu luostari Firenzen muurin kupeessa. Luostari toimi pitkään eristysluostarina, sillä ei ollut mitään yhteyttä itse kaupunkiin. Luostaritoiminta loppui 1800-luvun puolivälissä ja tilalle rakennettiin vankila. Vankilan toiminta loppui 1983. Vankilalla oli samanlainen Philadelphia-tyylinen rakenneratkaisu kuin meillä on Kakolassa (katso Y:n muotoista rakennuksen osaa). Tosin yö- ja päiväselliosastot eivät näytä olevan yhtä tyylipuhtaita kuin täällä Turussa.Alue oli poissa käytöstä viitisentoista vuotta. Uudet rakennustyöt alkoivat vuonna 1997. Työtä on tehty useissa osissa, mutta projekti on vieläkin kesken. Kokonaisuus on osittain suojeltu. Myös uutta rakennettiin, jotta alueelle saatiin tietty haluttu muoto ja lisää asuntoja. Puretuista rakennuksista otettiin talteen kivilohkoja, joita käytettiin uusissa rakennuksissa jatkuvuuden turvaamiseksi.
Ensin Le Murateen oltiin suunnittelemassa valtion arkistoa tai kansallisen kirjaston lisärakennusta. Sitten Firenze sai valtiolta rahaa vuokratalojen rakentamiseen, ja Le Muratesta päätettiin tehdän sosiaalisen asuntotuotannon alue. Vankilan rakenne koostui pienistä kennomaisista yksiköistä ja niitä yhdistelemällä on nyt sitten tehty ja tehdään pääosin pieniä vuokra-asuntoja. Yksi peruste asuinkäytön valinnalle oli myös se, että Firenzessäkin on siirtynyt paljon asumista kauemmas keskustasta, ja kaupunki halusi lisätä keskusta-asumisen määrää. Lisäksi kaupunki pitää tärkeänä hyödyntää olemassa olevia kiinteistöjä, näin säästetään maapinta-alaa kaupungin laitamilla.
Le Murateen rakennettiin myös uutta julkista kaupunkitilaa, sillä Pittaliksen mukaan on tärkeää luoda ei-kaupallista julkista tilaa eikä vai yksityistä kaupallista tilaa. No sitähän me vihreät olemme aina tolkuttaneet! Kiintoisa yksityiskohta oli, että maailmankuulu arkkitehti Renzo Piano on ollut mukana ideoimassa ja koordinoimassa hanketta.
Ja tässä sitten kuvia alueesta. Le Murate on kyllä paljon pienempi kuin meidän Kakolamme, Kakolahan on oikeastaan kolme eri vankilaa! Ensin jo valmiita asuintaloja. Tässä rakennuksessa on mielestäni tosi hienosti yhdistetty uudet parvekkeet vanhaan taloon, ja uuden asumisen vaatima aukotus julkisivuun on toteutettu todella onnistuneesti. Parvekkeiden kannatinrakennelmat symboloivat murtuvia vankilan ikkunarautoja.
Tässä edellisen vierestä yhdistelmä vanhaa ja uutta. Sisäpihalla on julkinen näyttelytila.
Maakuntahallitus kuuntelee selostusta.
Vanhaa uuden läpi.
Edelleen uutta ja vanhaa. Keskiosa on vanhaa, sivut uutta. Alakerrassa on ravintola.
Se osa vankilaa (Philadelphia-osasto), jonka kunnostusta ei ole vielä aloitettu. Ja siltä se myös näyttää.
Alla osa, jossa työt ovat juuri meneillään. Katto on avattu ja se tulee jäämään auki. Kahteen ensimmäiseen kerrokseen tulee kaupallista tilaa ja kahteen ylimpään asumista. Seinien kaarevuus ei johdu perspektiivistä vaan siitä, että ne todella kaareutuvat. Sillat vankikoppien edustalla olivat kai vain 80 cm leveät, mutta Italian rakennusmääräysten mukaan huoneistoihin johtavien käytävien leveyden pitää olla vähintään 120 cm. Tai jotain sinnepäin. Joka tapauksessa ylempien kerrosten käytäviä piti leventää, ja se ratkaistiin tosi ovelasti rakentamalla alakerrosten seinä uudelleen kaareutuvaksi. Samalla seinän sisään saatiin piilotettua tekniikkaa, kertoi Pittalis. Lisäksi kaareutuva seinä erottaa kuulemma visuaalisesti alakerran kaupallisen osuuden yläkerran asumisesta. Jepulis, niin näyttää tekevän.
Katto auki ja taivas korkealla.
Kolmannen kerroksen levennettyjä käytäviä.
Innokkaita turisteja menossa tutkailemaan asuntoja. Neljännen kerroksen asukkaat ovat saamassa parvekkeet.
Alunperin yhden vankikopin pinta-ala on ollut noin 12 neliömetriä. Koppeja yhdistelemällä ja hieman purkamalla on saatu aikaan noin 15 neliön palasia, joista sitten kootaan eri yhdistelmissä asuntoja. Kävin vielä keskeneräisessä asunnossa, jossa oli yhdistetty 2+2 periaatteella yksi noin 6o neliön kokoinen kaksikerroksinen asunto. Kuvassa alakerran vessa, portaat ylös ja alakerran huoneen ikkuna sisäpihalle. Kävin myös asunnossa, jossa oli kolmesta sellistä tehty periaatteella 1+1+1 yksitasoinen asunto.
Kuvassa ikkuna-aukko ja puolikas Mika Munkkia.
Portaat alas.
Kurkistus vielä täysin keskeneräiselle sisäpihalle. Huomaa rakennukseen lisätyt "ikkunakopit". Muut ulkoseinän ikkunat ovatkin sitten aika korkealla sijaitsevia selli-ikkunoita.
Enne poislähtöämme Pittalis tarjosi koko porukalle raikkaat aperitiivit. Olimmehan lähdössä tallustamaan lounaalle kaupungin keskustaan. Vielä lasi kädessäkin väki tutkaili hienosti toteutettua Le Muratea: Tiina Perho, Nina Söderlund, Jyrki Toivonen, Päivi Pölönen.
Tässä ihmisvilinää Piazza della Signorialta. Nyt siis EI ollut turistiaika.
Ja tässä raatihuoneen sivua. Mahtipontisuus kunniaan!
Lounaan jälkeen meille oli varattu lyhyt kiertokäynti Uffizin galleriaan. Siellä on kai noin 1600 erilaista mitä upeinta työtä. Me näimme niistä ehkä noin kymmenen, mutta ne esiteltiin sitten sitäkin perusteellisemmin. No, ehkä ne 1590 muuta sitten joku toinen kerta...
Firenzen haki virtaa Arno-joki, kuten Turun halki Aurajoki. Parin päivän aikana selvisi, että Turkua ja sen ystävyyskaupunki Firenzeä yhdistää moni samankaltaisuus. Ensinnäkin kummankin kaupungin halki virtaa joki, jonne on aikanaan heitetty haisemaan kaikki kaupungit jätteet, Firenzessä mm. Ponte Vecchion sillalta kaikki teurasjätteet. (Ilmankos se määrättiinkin muuttumaan kultaseppien kauppa-alueeksi.) Toisekseen kummassakin kaupungissa on epälukuinen määrä kukkuloita. Kolmanneksi kumpikin kaupunki on repinyt surutta vanhaa rakennuskantaansa, kunnes ulkopuolelta tuli kaupunkiin ihmisiä, jotka ryhtyivät panemaan stoppia moiselle järjettömyydelle (Firenzessä he olivat brittejä!). Neljänneksi kummassakin kaupungissa on ollut ratikat ja kiskot, mutta ne on lakkautettu ja kiskot revitty pois. Nyt Firenze rakentaa uudelleen raitiotietä ja Turku suunnittelee vastaavaa. Viidenneksi kummassakin kaupungissa on ollut Philadelphia-ideologian mukainen vankila, jota nyt rakennetaan uuskäyttöön. Kuudenneksi kumpikin on ollut jonkin aikaa maansa pääkaupunki - kauan sitten. Seitsemänneksi kumpikin kaupunki on leimallisesti yliopistokaupunki.
Kokonaisuutena matka oli kiva ja kiinnostava mutta aika kiireinen, kuten tällaiset matkat tapaavat olla. Eihän meillä ollut perillä aikaa kuin kaksi päivää. Ulkonaoloa ja kävelyä oli tavallista enemmän ja kalvosulkeisia tavallista vähemmän, kun teemana oli EU-projektien sijaan kaupunkisuunnittelu ja kestävä kehitys. Kotiinpaluu sujui vakaasti mutta hitaasti, takaisin Suomessa olimme myöhään perjantai-iltana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti