4.9.08

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Keskiviikosta ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Olin kutsunut valvontaluokkani meille kotiin viettämään syksyistä virkistäytymispäivää. Keväällä kasiluokan päätteeksi oppilaat olivat niin väsyneitä, että voimia minkään retken puuhaamiseen ei tuntunut riittävän. Sovimme silloin, että yritetään keksiä syksyksi ysiluokan alkajaisiksi jokin kiva mutta rahan puutteessa edullinen tapa viettää virkistäytymispäivä, ja silloin ehdotin meille tuloa. Nyt minut pantiin lunastamaan lupaukseni :).

Päivä sujui yhtä jalkavammaa ja yhtä vesiränniin tullutta reikää lukuunottamatta hyvin. Oppilaita tuli 18, kaksi oli harmillisesti sairaana. Olimme mieheni kanssa tehneet edellisen illan ruokia, jotta saimme "koululounaan" hoitumaan kätevästi. Muutama oppilas tosin viettää Ramadania paastoten, joten heiltä sapuskat jäivät väliin.

Sateinen sää rajoitti suunniteltua ulkoliikuntaa, mutta saimme kuitenkin sadetauon aikana pelattua pihapelejä ja patikoitua Peltolan kaatopaikan laelle katselemaan maisemia. Petankki, tikka ja mölkky tiesivät paikkansa. Pahimman sateen aikaan katseltiin leffaa ja pelattiin sisällä ja terassilla lauta- ja korttipelejä. Iltapäivän välipalaksi teimme oppilaiden kanssa uuniomenoita. Muutoinkin pihan omppupuut saivat kyytiä, omenoita mussutettiin kappakaupalla.

Uskon vakaasti, että tämänkaltaiset virkistyspäivät eivät ole ajan tuhlausta. Yhdessä tekeminen ja "ohjattu oleilu" vahvistaa ryhmähenkeä ja tekee sitä kautta koulunkäynnistä mukavampaa. Kun kouluun on kiva tulla, opiskelukin sujuu paremmin ja se näkyy oppimistuloksissa.

Iso kiitos Kirsille ja Rustolle kanssavalvonnasta! Apu oli tarpeen.

Kun en voi panna nettiin sinällään hauskoja kuvia oppilaistani, heitän kehiin tiistailta "tunnelmakuvan" Kupittaan urheiluhallista. Sielläkin riittää vauhtia ja hurjaa menoa ihan peruskoulumittakaavassa. Halli on kaikessa omituisuudessaan aina kuulunut lempirakennuksiini Itä-Turussa.

Ei kommentteja: