14.9.08

Sanoja, sanoja, sanoja

Demaripuhis Jutta Urpilainen on tänään ottanut kantaa joukkoliikenteen kehittämisen puolesta: pikaratikat Tampereelle ja Turkuun, laaja joukkoliikenneohjelma, maksuton joukkoliikenne alle 16-vuotiaille ja valtakunnallinen joukkoliikennekortti. Enimmäkseen oikein hyviä ja kannatettavia tavoitteita.

Mutta miksi, oi miksi!, kaikki tämä esitetään vasta nyt oppositiosta? Demarit ovat sentään istuneet valtakunnan kaapin päällä noin ikuisuuden, eikä maassa ole sinä aikana pantu montaakaan tikkua ristiin joukkoliikenteen edistämiseksi.

Muistutetaan nyt rehellisyyden nimissä, että edellisessä Vanhasen/Jäätteenmäen hallituksessa liikenneministeriötä johtivat demarit Leena Luhtanen ja Susanna Huovinen, ja sitä ennen demareilla oli peräti pääministeriys kahden vaalikauden ajan. Eikö silloin voinut saada mitään aikaan joukkoliikenteen edistämiseksi? Esimerkiksi me Vihreät yritimme koko viime vaalikauden saada aikaan sangen perustelua ja tarpeellista suurten kaupunkien joukkoliikenteen tukea. Vaan vastakaikua demariministereiltä ei tullut sen vertaa, että olisi saatu edes pieni rahavirta avattua. Ei, sen teki nyt ensimmäistä kertaa Vanhasen II-hallitus eli tämä nykyinen sinivihreä pulju.

Ikävä kyllä en voi toitottaa kovin riehakkaasti suurta riemuani uudesta saavutuksesta. On tärkeää ja merkillepantavaa, että tuki ylipäätään saatiin aikaiseksi, mutta sen määrä nyt ensimmäisenä vuonna 2009 on surkuteltavan pieni, vaivaiset viisi miljoonaa. Aatelintallaaja kirjoitti 8.9. bloggauksessaan hyvin siitä, miten me vihreät tavoittelimme 25 miljoonaa, ja miten kokoomuskin ilmastopoliittisissa tavoitteissaan on tavoitellut samaa tasoa.

Todellisuus oli kuitenkin toisenlainen. Budjettineuvotteluissa eivät korkeampaa summaa tukeneet ketkään muut kuin vihreät. Ei kokoomus. Ei keskusta. Ei rkp. Toki eduskunnalla on vielä mahdollisuus muuttaa budjettia ja lisätä tukea jo vuodeksi 2009, ei vain tulevaisuudessa. Ja tässä asiassa ei vain mahdollisuus vaan valtava tarve. Toivottavasti varsinaissuomalaiset kansanedustajat yli puoluerajojen ovat tukemassa korkeampaa summaa.

Meillä Turussa on ensi vuodelle tiedossa sekä kova lisärahantarve että suuret korotukset lippujen hintoihin ja palveluiden leikkauksia, jotta saamme bussit pysymään liikenteessä. Tämä käy todella huonosti yksiin minkään järkevän ilmastopolitiikan kanssa. Valtion kädenojennus polttoaineen hinnannousun kanssa kärvistelevälle joukkoliikenteelle olisi erityisen tarpeen siellä, missä joukkoliikenteen käyttö on suurinta ja merkityksellisintä. Tähän astihan valtio ei ole kustantanut latin latia suurten kaupunkien julkisesta liikenteestä.

Kun nyt kunnallisvaalit on tulossa, niin tässä selkeä viesti niille äänestäjille, joille julkinen liikenne on tärkeä: Vain äänestämällä vihreitä saat varmuudella valtuustoihin päättäjiä, joille julkisen liikenteen tukeminen ja kehittäminen on tärkeää sekä ohjelmatasolla että myös käytännön päätöksenteossa ja rahanjaossa.

Varmemmaksi vakuudeksi listaan tähän Turun vihreiden kunnallisvaaliohjelmasta poimittuja joukkoliikennettä käskevia tavoitteita.
  • Satavan ja Kakskerran saaret pitää kaavoittaa ihmis- ja luonnonläheisesti toimivien joukkoliikenneyhteyksien varteen.
  • Toriparkin rakentamisen sijaan keskustan saavutettavuutta ja viihtyisyyttä on parannettava joukkoliikennettä, pyöräteitä ja kävelykeskustaa kehittämällä.
  • Turun seudulle on saatava pikaraitiotie ja paikallisjunia.
  • Joukkoliikenne on tehtävä Turussa seudulliseksi.
  • Joukkoliikenteen on oltava houkuttelevaa: tarvitaan edullisia lippuja, liikennettä nopeuttavia etuuksia ja selvitys autoilun ruuhkamaksuista.
  • Turun on jatkettava työsuhdematkalippujen tarjoamista työntekijöilleen.
  • Turkuun on pikaisesti saatava matkakeskus.
Näiden tavoitteiden mukaiset päätökset muuttaisivat Turun ja kaupunkiseudun liikenneympäristöä jo koko lailla nykyistä paremmaksi. Vaan te äänestäjäthän asiasta päätätte lokakuun 26. päivä.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei taas Katri!

Jos näin on, että VAIN vihreille julkisen liikenteen tukeminen ja kehittäminen on tärkeää sekä ohjelmatasolla että myös käytännön päätöksenteossa ja rahanjaossa, niin miksi vihreät eivät ole esim Turun joukkoliikennelautakunnassa lähteneet kannattamaan Turun Vasemmistoliiton vaatimuksia ja esityksiä joukkoliikenteen parantamiseksi?

Terkuin, Mirka

Katri Sarlund kirjoitti...

Moi Mirka. Koska toiset meistä tekevät mahdollista politiikkaa ja toiset leijailevat jalkat tukevasti ilmassa. Olet itse riemuinnut siitä, että tuleva sosiaali- ja terveyslauta on tehnyt budjettiesityksen, joka ylittää kaupungin antaman ohjeluvun yhdellä veroprosentilla. Hallintokuntien tähänastiset esitykset ovat ylittäneet annetut ohjeluvut noin 50-57 miljoonalla eurolla, se tarkoittaisi ainakin kahden prosentin verokorotusta ensi vuodelle. Toinen vaihtoehto olisi tietty siirtää ensi vuoden käyttömenot tulevien sukupolvien maksettavaksi, mikä on usein tuntunut mainiosti sopivan vasemmistoliiton linjauksiin mutta ei meidän vihreiden.

Asioiden torppaajia eivät ole vain ne, jotka eivät kannata hyviä asioita. Yhtä lailla asioiden etenemiselle haitaksi ovat ne, jotka eivät tunnusta tai tunnista sitä todellisuutta, missä tosiasiassa eletään. Molemmista on jokseenkin yhtä vähän hyötyä järkevälle päätöksenteolle ja hyvien asioiden edistämiselle.

Sori, flunssan takia kärttyisän suorapuheisena

- Katri

Anonyymi kirjoitti...

Hei Katri, harmi että olet napannut syksyisen flunssapöpön. Toivottavasti paranet pian!

Kuten tiedät, meillä on kuntana järjestettävä tietty määrä lakisääteisiä palveluja. Velvollisuuksista ei pääse eroon, vaikka kuinka tekisi epärealistisia alibudjetteja tai laittaisi henkilöstömenot kuriin. Palvelut on joka tapuksessa tuotettava ja jos ei omana toimintana, niin sitten ostopalveluna. Ja näin Turussa tehdäänkin, hinnalla millä hyvänsä. Onko tämä veronmaksajien järkevää rahankäyttöä? Ei minun mielestäni.

Koska Vihreilläkin on sosiaalilautakunnassa edustaja, ja vieläpä kaupunginhallituksen edustaja, niin tiedätte, ettei siellä laatimassamme budjetissa ilmavaraa ole. Olisikin nyt kiva kuulla Vihreiden esitys, että miten sosiaalitoimen budjetti saadaan ohjeluvun mukaiseksi? Minun näkemykseni ja saamieni tietojen perusteella se ei ole mahdollista. Minusta on pään pensaaseen työntämistä, jos vuodesta toiseen tehdään alibudjetointia ja sitten suuresti loppuvuodesta "hämmästellään", kun budjetti paukkuu yli.

Vasemmistoliitto on valtakunnallinen puolue ja olemme eduskunnassa esittäneet omat vaihtoehtobudjettimme. Valtakunnallinen politiikkaa ajaa kunnat taloudellisesti yhä ahtaammalle. Tämän huomaa siitä, kuinka yhä useampi kunta joutuu nostamaan kunnallisverojaan. Vaihtoehtoja on, sen Vasemmsitoliitto on osoittanut esityksillään.

Minusta on surullista, että ihmiset, jotka ovat ikänsä paiskineet duunia ja maksenaat veronsa, eivät saa nyt palveluja, jotka heille kuuluvat.Tai suruksi käy kaupungin työntekijöitä, joiden selästä nämä säästöt revitään. Tätäkö onkin Vihreiden sukupolvivastuu?

Katri Sarlund kirjoitti...

No moi taas. Haluaisin todella tietää sinulta, kunnallisjärjestönne pj kun olet ja siksi vastuussa, miten teidän ajattelumallinne mukaan huolehditaan siitä, että myös ensi vuosikymmenellä pystymme turvaamaan palvelut kaupungin asukkaille. Turun velkataakka on rajussa kasvussa ja maailmantalous heiluttanee tämänkin kaupungin verotuloja ennen pitkää. Väestömme on suurista suomalaiskaupungeista vanhinta, ja ikääntyneiden määrä tulee vielä ensi vuosikymmenellä kasvamaan voimakkaasti. Kumpikin meistä tietää, että vanhusten terveysmenot ovat keskimäärin varsin suuria, ja ne pitää pystyä jotenkin rahoittamaan, koska kuten itse sanoit: ihmisillä on oikeus palveluihin. Jos samaan aikaan joudumme vielä lyhentämään tällä vuosikymmenellä otettuja syömävelkoja, voi todella kysyä, miten ihmeessä me selviämme siitä ilman, että palveluja joudutaan leikkaamaan erittäin rajusti. Tällainen tulevaisuuden palvelutason lasku nykymenojen kattamiseksi ei ole oikein eikä kohtuullista tulevia palveluntarvitsijoita kohtaan.

Vihreille tyypillinen tapa ajatella on miettiä ei vain ensi vuotta tai edes ensi vaalikautta, vaan kauemmas tulevaisuuteen. Kestävään kehitykseen kuuluu ekologisen ulottuvuuden lisäksi myös sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys, keke seisoo kolmijalalla. Jos kaupungin talouden pohja romahtaa, siitä seuraa myös sosiaalinen romahdus. Tätä me Vihreät emme missään tapauksessa halua, ja sen mukaisesti myös toimimme.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän linjaus on tähän asti ollut, että menoja pitää vain kasvattaa, ja aina yli sen, mitä muut keksivät ehdottaa. Rahoituspuolen keinoista on korviini tarttunut vain yksi toistuva lause: "valtion on maksettava enemmän tukea kunnille". No joo, hyvä idea, mutta entäs jos valtio ei enää maksa ratkaisevasti enempää? Mikä on suunnitelma B? Valtionosuudet ovat nousseet 2000-luvulla varsin paljon, mutta silti menokehityksemme päihittää tämän kasvun.

Viime syksynä valtuusto antoi sekä terveys- että sosiaalilautakunnalle runsaasti lisää rahaa. Niin paljon, että molempien lautakuntien puheenjohtajat (sdp) vakuuttivat, että "nyt ei voi enää valittaa alibudjetoinnista, vaan kyllä tällä selvitään ensi vuosi". Ja mikä on tulos? Tämän hetken arvion mukaan noin 14 miljoonan euron ylitystarve. Millä se katetaan? Lisävelalla?

Sosiaalilautakunnan esityslistalla lukee, että "Peruspalvelulautakunnalle annettu ohjeluku vuodelle 2009 on 540,2 miljoonaa euroa ja tämän vuoden toteutumaennuste heinäkuun tilanteen mukaan on noin 537,5 miljoonaa euroa." Vuodelle 2009 tarvitaan kuitenkin lautakunnan esityksen mukaan 566,3 milj. euroa sekä vuodelle 2010 586, 6 ja vuodelle 2011 604,2 milj, euroa. Eli yksin sosiaali- ja terveystoimessa kasvua vuodessa lähemmäs yksi veroprosentti nykyisillä verotuloilla. Miten me tämän rahoitamme, kysyy nimimerkki epätietoinen päättäjä?

Mistä pääsemme taas joukkoliikenteeseen. Joukkoliikennelautakunta tuskaili talousarvioinsa kanssa, koska myös heillä on kovat paineet menopuolella ja ohjeluvut paukkuvat. Esityslistalla oli SEKÄ ohjeluvun reipas ylitys (2 miljoonaa euroa) ETTÄ kulujen leikkaus palveluita karsimalla. Lautakunta ei suostunut esitykseen, vaan vaati kalliimpaa kompromissia: palveluiden leikkaustarvetta kutistettiin ja ohjeluvun ylitystä kasvatettiin (3,8 miljoonaa euroa), mutta silti jätettiin lautakunnallekin tehostamistoimia tehtäväksi. Tässä taloustilanteessa tulee olemaan aivan valtaisa poliittinen vääntö saada nämä lisärahat joukkoliikenteelle, koska menopaineet ovat joka puolella niin suuret. Mutta mitä tekee tässä tilanteessa vasemmistoliiton edustaja? Vetää tietty päälle vielä oman lisälisäesityksen (4,5 miljoonaa euroa).

Sori, en vaan pysty arvostamaan tällaista. Voimat pitäisi keskittää sen ajamiseksi, mikä voisi jotenkin olla mahdollista, eikä siihen, kuka keksii korkeimmat luvut. Minulle tulee tällaisesta "linjakkuudesta" sellainen olo, että oikeasti ei haluta edes saada mitään aikaan vaan tärkeänä pidetään vain näyttäviä manöövereitä. On niin kiva luvata kaikenlaista, jos ei tarvitse miettiä, millä se rahoittaa.

Talousohjelmaasi odotellen

- Katri

Anonyymi kirjoitti...

Hei Katri,

vastasinkin tähän kommenttiisi jo omassa blogissani.

Minusta on aika harhaanjohtavaa väittää, että Vasemmsitoliitto hakisi "vain näyttäviä manöövereitä". Ihan tuulesta eivät "korkeimmat luvut" tulla tupsahda vaan vaateiden takana on aina syynsä. Esim se, että omien laitosten henkilökuntamitoitusta tulee saada nostettua, jotta saamme henkilöstömitoituksen vastaamaan laatusuosituksia. Tällä on iso merkitys mm työssäjaksamiseen, työssä viihtyvyyteen ja alan vetovoimaisuuteen.

Olemme Vasemmsitoliitossa tehneet lukuisia esityksiä, tiedät sen itsekin. Minusta olisi suoraselkäisempää myöntää, että olemme tehneet esityksemme, mutta että olemme niistä eri linjoilla.

Tähän rahoituspuoleen liittyen heräsi keskustelua omassa blogissani mm valtionosuuksien todellisesta tilanteesta.

Terveisin, Mirka