27.9.08

Puheeni Vihreiden valtuuskunnassa Kotkassa 27.9.2008

Kas tässä puheeni valtuuskunnassa tänään. Epätietoisille selvennyksi: en ole vaatinut Holmlundin eroa, mutta suhtaudun erittäin kriittisesti hänen tekemiin linjauksiinsa ja siihen, mihin tärkeysjärjestykseen hän asiat asetti mm. taannoisessa A-Talkin ohjelmassa.
----------------------------------------------------------------------------

Viikko on kulunut Kauhajoen tapahtumia mielessä pyöritellessä. Kaksi suurta koulusurmaa vuoden sisään näin pienessä maassa on jotain aivan käsittämätöntä. Kyseessä on maan vakavin sisäinen kriisi sitten toisen maailmansodan: kokonaisten ikäluokkien perusturvallisuuden tunnetta on uhattuna. Vaan huomaako tätä valtakunnassa käytävästä keskustelusta?

Suomikuva on riisuttu edustusvaatteistaan. Suomi on väkivaltainen, viinanhuuruinen, asehullu ja yksin pärjäämistä painottava maa. Ei mikään miellyttävä leima oman kotimaan etikettiin.

Heti tiistaina kuultuani poliisin osuudesta ennen surmatapahtumia ajattelin, että ministeri Anne Holmlundin pitäisi ilmoittaa eroavansa. Jälkiviisaudella tarkasteltuna ja Jokelan tapahtumien valossa poliisi on mokannut antaessaan luvan aseeseen ja mokannut olleessaan ottamatta sitä pois. Järjestelmästä on paljastunut vakava virhe, vastuuministerin olisi ollut linjakasta tehdä johtopäätöksensä. Näin ei tapahtunut ja olin hieman pettynyt, vaikkakaan en yllättynyt, suomalaisen poliittisen kulttuurin tuntien.

Tilanne on karmea: kaksi joukkomurhaa, ehkä lisää tulossa. Lapset ja nuoret tuntevat pelkoa ja kyselevät, mitä opettaja tekisi ja miten heidät pelastaisi, jos luokaan juuri nyt tunkeutuisi hullu murhaaja. Vanhemmat ovat sydän syrjällään. Me opettajat pohdimme kouluissamme, mitä reittiä pystymme tiukan paikan tullen saamaan luokallisen tai salillisen oppilaita ulos, ja miten itse pystymme karttakepillä taltuttamaan mielipuolisesti tulittavan murhaajan. Sisäministerin ja hallituksen - hallituksen, jossa me Vihreät istumme - on pystyttävä turvaamaan lapsille ja nuorille fyysinen ja psyykkinen turvallisuus kouluissa. Vaan mitä tekee turvallisuusasioista vastaava ministeri Holmlund? Höpöttää televisiossa siitä, miten "aselakia tullaan tarkastelemaan kokonaisuutena, asiat vaativat harkintaa ja eiväthän aseet tapa vaan ihmiset". Viikon edetessä pettymykseni ministeri Holmlundiin on syventynyt.

Aseet eivät tapa mutta aseilla tapetaan. Käsiaseita ei tarvitse kukaan siviili. Opettajana koen ministeri Holmlundin ajattelumallin äärimmäisen vastenmieliseksi: hän asettaa etusijalle ampumaharrastuksen, vaikka kansakunnan lapset ja nuoret pelkäävät koulussa oloa. Kaipa nämä koulumurhaajatkin ovat pitäneet toimintaansa jonkin sortin harrastuksena.

Käsiaseiden välitön kielto olisi ensimmäinen selkeä signaali siitä, että suomalainen yhteiskunta ei kerta kaikkiaan siedä tällaista toimintaa. Samalla se olisi viesti lapsille ja nuorille, että heidän ei tarvitse enää pelätä mielipuolisten aseidenomistajien kouluun tunkeutumisia. Kynnys laittoman aseen hankintaan on kuitenkin suurempi kuin laillisen aseen. Ampumista harrastavien aseiden turvallinen säilytys on vain käytännön ongelma - ja paljon paljon pienempi verrattuna lasten ja nuorten kokemaan pelkoon ja heidän tappamiseen kouluissaan.

Muutakin tietenkin tarvitaan. Rahaa ja ihmisiä oppilashuollon ja psykiatrian tehtäviin. Opetuksen, kasvatuksen ja koulujen ajankäytön uudelleenarviointia: mitä pitää arkipäivässä tehdä toisin, jotta kouluissa ja oppilaitoksissa saadaan normaalitoiminnan ohessa kaikkiin ikäluokkiin syntymään aitoa yhteisöllisyyttä ja vastuunkantoa toisista ihmisistä. Ja ennen kaikkea: mitä me yhteiskuntana odotamme lasten ja nuorten vanhemmilta? Ylitöitä ja uraputkea? Vaiko sitoutumista perheeseen ja lapsiin? Mikä on työnantajien vastuu? Mikä kunnan ja valtion, mikä läheisten ihmisten? Miten tuemme perheitä, joilla on vaikeuksia? Tällä hetkellä emme juuri mitenkään, sen enempää kuntien kuin valtionkaan talousarvioissa ei nähdä suurempaa tarvetta ohjata resursseja lapsiperheiden kotiapuun.

Jo Jokelan laukausten olisi pitänyt toimia punaisen hätäraketin tavoin. Kauhajoen murhien täytyy riittää. Yhteiskunnan on tehtävä selväksi kaikille lapsille ja nuorille, että heistä välitetään, heistä huolehditaan ja tulevaisuus on täynnä toivoa. On saatava isoja asioita aikaiseksi nopeasti, toimenpiteitä ei saa haudata työryhmiin.

Omat 15-vuotiaat oppilaani tajusivat tilanteen vakavuuden heti. Kiteytys kuului huolestuneena parkaisuna: "Ope hei, tää oli TOINEN". Nettisukupolven nuoret ymmärtävät ilmiön luonteen meitä aikuisia paremmin, ja kokevat siksi suurempaa turvattomuutta kuin me pystymme tajuamaan.

Kolmatta koulumurhaa ei saa tulla. Ei tämän hallituksen kaudella eikä enää koskaan. Miettikää, mihin kaaokseen se yhteiskuntamme johtaisi. Mikä olisi hallituksen - tämän, jossa me istumme - vastuu tilanteessa, jossa lapset eivät enää uskaltaisi tulla kouluihin? Käsiaseet on kiellettävä heti ja lisää rahaa lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin sekä koulujen oppilashuollon ja perheiden palveluihin on ohjattava jo vuoden 2009 valtionbudjetissa. On myös käynnistettävä opetussuunnitelmien uudistaminen ja opettajien täydennyskoulutus, jotta pääsemme tarkastelemaan koulujärjestelmämme arvopohjaa ja sitä, mihin kouluissa lapsia on tärkeä kasvattaa ja mitä heille on välttämätöntä opettaa. Kouluviihtyvyys on tärkeä kriteeri, sillä sen osa-alueet mittaavat hyvin monia keskeisiä asioita.

Hyvät vihreät ministerit ja kansanedustajat, hyvä pääministeri Vanhanen, sisäministeri Holmlund ja muut kansakunnan päättäjät: jos koskaan niin nyt odotamme nopeita ja todellisia toimenpiteitä. Aivan erityisesti pyydän sisäministeri Holmlundia tutkailemaan niitä kuuluisia kokoomuslaisia arvojaan ja miettimään, mikä tässä maailmassa on oikeasti tärkeää ja mikä ehkä ei.

1 kommentti:

Mia kirjoitti...

Hyvä kirjotus.
Minä äitinä olen sanojesi takana. Kertaakaan en ole äänestänyt, ihan vaan sen takia, että "ei sielä kukaan muuta tee, ku heiluttelee huuliaan".
Meen pitäis varmasti saada sinne naisenergiaa ja -viisautta, ja vieläpä välittävässä muodossa. Ehkäpä annan ääneni kuuluville.