10.8.08

Ansiotonta arvonnousua

Kokoomuksen Maria Puhakan blogin kautta huomasin, että Aamuset-lehti oli julkaissut viime keskiviikon numerossaan tilaston Turun valtuutettujen läsnä/poissaoloista. Koska Aamuset-lehti osuu postilaatikkoomme vain hyvin harvoin, piti käydä tsekkaamassa juttu lehden nettiversiosta (joka muuten minun koneellani ei avaudu laisinkaan Explorerilla, vaan lehteä pitää tutkailla Firefoxilla).

Olin saanut ansiotonta arvonnousua, mitä hieman ihmettelen. Minut oli laskettu mukaan nollakerholaisiin, joilla ei ole ainoatakaan kokouspoissaoloa. Muistaakseni asia ei ole näin, ja piti oikein tarkistaa. Ja todellakin: olen ainakin ollut poissa yhdestä kokouksesta viime syksynä. Sitä vanhempia en muista. 8.10. oli sillä tavalla huono päivä, että samalle illalle oli koulun puolesta buukattu kahdeksansien luokkien vanhempainilta. Kahdeksannen luokan luokanohjaajalla ei ollut paljon valinnanvaraa, ja valtuusto jäi väliin. Olin kirjoittanut asiasta myös merkinnän blogiini.

Mistähän tämä virhe on tullut? Eikö kaupungilla olekaan tilastot ojennuksessa? Kiitän ja pokkaan nollakerhomaininnasta, mutta aivan niin loistokkaasti asia ei oikeasti ole ollut. No, puheenvuoroissa olen kuitenkin ollut aktiivinen, yhdestä tai kahdesta poissaolosta huolimatta.

Ei kommentteja: