Lomaillen ja loikoillen

Sadetta on piisannut, onneksi väliin vähän aurinkoakin. Loma etenee lomaillen. Olen lueskellut dekkareita ja vähän viisaampiakin kirjoja. Vieraita on käynyt, olemme kestinneet ystäviä ja sukulaisia, grillanneet ja jutelleet. Olen testaillut erilaisia grillimarinadikehitelmiä ja leiponut erinomaista raparperipiirakkaa. Niin erinomaista, että se yhtenä iltana vieraiden toimesta ristittiin Torta di Peltolaksi. Hmm.

Kummitytön kanssa kävimme Keskiaikamarkkinoilla ja ostoksilla hankkimassa minulle uudennäköisen joskin käytetyn hyvälaatuisen Kinnarpsin työtuolin. Turussa Itäharjulla, lähellä K-Rautaa, toimii Encore, hyvä käytettyjen toimistokalusteiden kauppa.

Harakanpoikasetkin ovat lähteneet pesästä, niitä on tosi lysti seurata. Alkukesän kukat kukkivat kuin viimeistä päivää. Oletukseni on, että keski- ja loppukesästä väriloisto tulee olemaan paljon vaatimattomampaa. Harminaiheena ovat taas lehtokotilot, sateet ovat houkutelleet nuo niljakkeet vaivoiksemme.

Eilen maanantaina oli vuorossa kevätkauden virallisen ohjelman vihonviimeinen tapahtuma, maakuntaliiton kesäretki. Liittohan tekee joka vuosi ennen lomien alkua henkilökunnan ja luottamushenkilöiden yhteisen virkistäytymisretken, jonne myös puolisot ovat tervetulleita. Hyvä idea, sillä en minä muuten tuntisi liiton henkilökunnasta kuin murto-osan.


Retket ovat joka vuosi suuntautuneet saaristoon. Usein olemme käyneet tutustumassa johonkin kohteeseen, jonka kehittämistä liitto on jollakin tapaa rahoittanut tai johon sisältyy kiinnostava saaristomatkailullinen intressi. Lähdimme aamusta liikkeelle kahdella bussilla. Pärnaisissa nousimme m/s Lilyyn, joka osoittautuikin mainioksi alukseksi suurelle porukalle. Ajoimme ohi Korpoströmin saaristokeskuksen, jossa olemme vierailleet aiemmalla kesäretkellä, ja jonne nyt paraikaa rakennetaan lisää majoitustilaa. Suosittelen tutustumista, jos et ole ennen poikennut.

Tällä kertaa tutustumiskohteemme oli Korpoon lounaispuolella sijaitseva Brunskär. Ennalta oli sovittu, että rantaudumme tutkimaan saarta ja paikan alkuperäisasukas Anna Aittola tulee kertomaan meille kotisaarensa ja sukunsa historiasta.

Mutta annas olla, kun pääsimme perille. Rantautuminen osoittautui mahdottomaksi. Ei sen takia, että tuuli tai kova merenkäynti olisi estänyt. Eikä sen takia, että yhteysaluslaiturissa oli kiinni suuri huvivene. Paatti väistyi nopeasti paikalta ison aluksen tullessa. Emme päässeet maihin siksi, että laiturissa oli ollut edellispäivästä saakka kiinni purjealus, joka ei suostunut siirtymään yhtään minnekään. Heille oli jo edellisenä iltana kerrottu, että maanantaina on saarelle tulossa iso seurue laivalla. Vierasmajaa pitävä Aittola yritti neuvotella purjeveneilijöiden kanssa pitkään, mutta joutui lopulta antamaan periksi. He eivät aikoneet siirtyä tieltämme minnekään, vaan halusivat syödä rauhassa loppuun kello yhdentoista aamiaisensa. Joten Aittola nousi paattiinsa ja tuli Lilylle edes kertomaan saarestaan, vaikka kohdetta olisikin katseltava vain mereltä käsin. Oi aikoja, oi tapoja nykyisten "merenkulkijoiden" keskuudessa. Kuvassa purjevene(ilijä) ja Aittola palaamassa takaisin saarelleen. Jos joku tunnistaa veneiljän, saa kertoa terveisiä ;).

Aittolan suku on asunut saarelle pitkään, joten hänellä riitti tarinaa aiempien sukupolvien karusta elämästä saarella. Meri oli rikkaus ja riski, vaan pitipä silti jonkun perheenisän (jo silloin) käväistä Turussa vain hukkukseen Aurajokeen. Sairaalamatka Turkuun tulehtuneen umpisuolen takia vei menneinä aikoina 16 tuntia. Saaren historiaan kuuluu pelimannimusiikkia ja kuuluisia vieraita kuten Mannerheim, Kekkonen, kiinalainen liikemiesvaltuuskunta ja Bangladeshin ulkoministeri. Mannerheim oli kuulemma kironnut seudun metsästysmaastoja huonoimmiksi, missä oli koskaan ollut: vain katajapuskia, kiviä ja koloja, mutta koskaan ei tiedä, missä järjestyksessä ne tulevat. Nykyisin saaren toimintana on juhlapalvelu, leirikoulut ja vierasmaja.

Mielinkiintoisin tarina liittyi syksyyn 1893, jolloin emäntä oli pelästynyt pihassa pimeällä, että pilvet putoavat niskaan. Syy pelästykselle selvisi aamun valjettua, kun isäntä huomasi kauempana sijaitsevalta saarelta vilkutettavan avunpyyntöä. Ruotsalainen S.A.André oli tehnyt sianrakoista tehdyllä kuumailmapallollaan hätälaskun lähisaareen. Pallo tosin oli karannut matkoihinsa, se löytyi myöhemmin hieman kauempaa. Andreén elämä päättyi muutamaa vuotta myöhemmin Huippuvuorten koillispuolelle, ilmapalloseikkailulla Pohjoisnavalle.

Melkein Brunskärissä vierailtuamme jatkoimme harmahtavassa mutta lämpimässä ja sateettommassa kelissä kohti Rymättylää ja Herrankukkaroa. Matkalla tuli nähtyä lukuisa määrä merimetsoja matalilla luodoilla ja yksi hallin pää.

Herrankukkaro on paikka, jota ei oikein riitä kylliksi kuvaamaan sana "erikoinen". Omanlainen on ehkä parempi. Vain sangoittain luovaa hulluutta yhdistettynä bisnesvainuun voi tuottaa tällaisen tuloksen. 120 hengen maasavusauna oli eksoottinen kokemus. Ja se on oikeasti sangen hyvä sauna, harvassa saunassa hiki nousee pintaan yhtä tehokkaasti ja nopeasti kuin siellä. Pimeässä saunassa sai alkuun edetä käsikopelolla, mutta kun silmä alkoi tottua ja havainnoida jotain, mieleen painui kaunis näkymä jättikokoisesta kiukaasta ja sitä joka puolella ympäröivistä lauderakennelmien viidakosta.

Saunomisen välissä sai käydä meressä uimassa tai lillumassa lämmitetyissä merivesipaljuissa. Paljuista opin harmikseni yhden asian: lämmin suolainen merivesi yhdistettyvä voimakkaaseen klooraukseen ei tee hyvää hopeakoruille. En tiedä, mikä kemiallinen reaktio rannekorussani ja sormuksessani tarkkaan ottaen tapahtui, mutta hopeakoruni tummuivat ikävästi ja jouduin puhdistamaan ne kiiltäviksi kotiin päästyäni.

Saunomisen jälkeen oli vuorossa päivällinen saaristolaispöydässä. Ruoka oli hyvää, joskin sangen proteiini- ja erityisesti kalapitoista. Kasvissyöjä olisi ollut ihmeissään ja vegaani suorastaan nälkiintynyt. Lihaa syövä keliaakikko pärjäsi tällä kertaa mainiosti.

Päivällisen jälkeen alkoi kotimatka halki pilvisen Airiston. Säänhaltija oli edelleen armollinen. Rymättylässä oli satanut päivällisemme aikana, ja sade alkoi uudestaan vasta kun olimme saapuneet Turkuun. Kaiken kaikkiaan kiva päivä, mielenkiintoisin maustein. Ja minun osaltani viimeinen kesäretki tätä laatua, sillä "urani" maakuntaliiton hallituksessa päättyy ensi vuoden alussa. Vihreillä on kahden kauden rotaatiosääntö, ja minulla tulee vuodenvaihteessa täyteen kaksi kautta eli kahdeksan vuotta maakuntahallituspalvelusta. Olisin hämmästynyt, jos paikalle ei olisi uusia innokkaita pyrkijöitä. Eli mitä todennäköisemmin: kiertoon mennään!