Sekalaista päivitystä viime viikoilta

Puh. Politiikka tekee idiootiksi. Pari päivä sitten kotiin tuli kirjeessä pieni kutsukortti: Shakespearen "Kaksi nuorta veronalaista". Siis veron alaista? Hetken väsynyt pää kelasi tyhjää kunnes silmä tarttui Shakesperen nimeen. Kaksi nuorta veronalaista! Se veroista ja verotuksesta. Auts.

Samantapainen tositarina viime vuoden loppupuolelta, kaupungin talousarvioväännön loppumetreiltä. Istuin bussissa ja korva tarttui takana juttelevien nuorten naisten puheeseen. "Ja sen kato piti leikata siitä tosi paljon." Leikata? Mitä määrärahoja? Joukkoliikenteen budjettia? Talousarvion loppusummaa? No ei tietenkään, tollo! Hiuksia.

Miten se vanha kansa sanoikaan? Hevosistaan hevosmies puhuu? Jäin pohtimaan bussimaisemia katsellessani, mitä kaikkea maailmassa onkaan tavanomaisempaa leikata kuin talousarvioita. Paperia. Makkaraa. Tomaattia. Viljaa. Teippiä. Kynsiä. Kuponkeja. Kangasta. Potilaita. Pensasaitaa. Omenapuita. Kukkia maljakkoon. Meidän koulussa puita ("to cut trees" ei ole ilmiselvästi suomeksi "kaataa puita", ja muillakin kielillä taidetaan kaatamisen sijaan leikata puita nurin). Älynväläyksiäkin kutsutaan leikkaamiseksi.

Täytyy olla kohtalaisessa määrin kaavoihinsa kangistunut kunnallispoliitikko, jotta leikkaamisesta tulee ensimmäisenä mieleen talousarvio. Minä kai sitten olen sellainen?

Kuten enteilin, kiivastahtisen työjakson alkaminen on vienyt kaiken ajan bloggaamiselta ja muulta mukavalta. Nyt on (talvi)loma loppumaisillaan, ja olen ehtinyt hieman hengähtää. Kirjoitin talven sulkuihin, koska erityisesti Turussa talvi on jäänyt, no, talvettomaksi. Lunta on ollut joko vähän tai ei ollenkaan. Yöt, jolloin pakkasta on ollut alle -10 celsiusastetta, menevät taatusti yhden käden sormiin.

Tänään perjantaina lämpöä oli kotipihalla varjossa +6 astetta. Viime sunnuntaina leikkasimme viiden plusasteen lämmössä marjapensaita ja omenapuun. Olisimme lähestulkoon voineet avata grillikauden föhntuulen kunniaksi. Tosin avajaisiin olisi tarvittu grilli, mitä meillä ei vielä ole. Kun tulin sisään, avasin grillikauden sijaan television. Kreikka näytti kärvistelevän lumen ja pakkasen kourissa ja kiinalaiset tuupertuvat hankeen. Vaan mepä leikkaamme helmikuussa herukkapensaita pulleita silmuja väistellen. Ja napajää sulaa. Prkele. Kohta meillä on sitten kai Suomessa kesäisin yötön yö ja talvisin talveton talvi.

Työn ja (talvi)loman lisäksi viime viikkoihin on mahtunut pari vihreiden puoluehallitusta, vähän lautakuntajuttuja, valtuustoryhmää ja kaupunginvaltuustoa, Kuntaliiton hallitusta, tupareita, Tampereella oleskelua, messuilla käyntiä ja ikkunakauppiaan visiitti (kävimme messuilla tehdäksemme ikkunaostoksia, sanatarkasti) sekä viikko sitten lauantaina Cirque du Soleil'n upea Delirium-show Turkuhallissa. Vau mitä visuaalista ilotulitusta! Olen vuosia sitten Helsingissä nähnyt vastaavan sirkusshown, Cirque Plumen taidokkaan esityksen. Deliriumissa miellytti erityisesti esitykseen taidokkaasti ympätyt luontoviittaukset kuten punasolut, hyttysentoukkanaiset, koteloistaan kuoriutuvat hyönteiset, aaltoilevat vesikasvikädet ja hämähäkin nopea käväisy näyttämöllä. Mitä mielikuvituksen lentoa!

Yökoulussakin tuli oltua. Jos joku ei tiedä, mikä yökoulu on, se on yö koulussa. Mikäs sen jännempää? 17 kasiluokkalaisen lisäksi yön koulussa vietti 2 opettajaa ja 1½ opetusharjoittelijaa. Toinen harjoittelija oli illan ja toinen koko yön. Lisäksi kolme oppilasta oli koulussa vain iltaosuuden ajan. Kiitos vielä kerran avusta, Mirja, Iida ja Maria! Ja kiitos armaat kasini: olitte luottamukseni arvoisia! Kaikki sujui mainiosti.

Yökoulussa ei tarvitse tehdä mitään erityisen merkillistä, tärkeintä on yhdessäolo. Aloitimme ruoanlaitolla, oppilaat tekivät kotitalousluokassa pitsaa pienryhmissä ja minä keittelin yhteisesti kaikkien pitsojen pohjalle sammiollisen Sarlundin mamman tomaattikastiketta. Vatsat pitsaa pullollaan katselimme leffaa auditoriossa. Kun viimeinen jumppasalien iltakäyttövuoro oli päättynyt, linnoittauduimme liikuntatiloihin. Ja siitä se meno alkoi.

Oppilaat hyppivät, pomppivat, juoksivat, tekivät kuperkeikkoja, harjoittelivat parkouria, heittelivät koreja ja ties mitä aamukahteen. Välillä vietettiin rauhallisempaa aikaa pelaten lauta- ja korttipelejä tai juteltiin. Tiesittekö muuten, että nykypäivän Monopolissa ei ole enää setelirahaa lainkaan, vain elektroniset Visakortit?

Ryöstöleikki ja silmäniskumurhaaja saavuttivat suuren suosion. Klo 01.25 oppilaat vielä ehdottivat, että avaisin heille lentopallotolppien paikat pelikentän pystyttämistä varten. Kun hieman epäröin myöhäistä ajankohtaa, he viisaasti huomauttivat minulle, että kyllä heitä kannattaisi väsyttää. Kuten kannattikin. Olimme etukäteen sopineet, että nukkumatti tulee klo 2. Ja kas. Kello 2 kaikki 17 teiniä maat pötköttivät ryhmittyneinä suuren jumppasalin eri puolille. Tyttöjä jouduin hieman "nukuttamaan", mutta tuntikausien liikunta teki tehtävänsä. Yö vajaasta kello kolmesta puoli kahdeksaan sujui varsin rauhallisesti. Mutta ei mukavasti. Jumppapatjat ovat kivikovia, vaikka niitä olisi kaksikin päällekkäin.

Aamulla koulu tarjosi aamupalaa, ja sen jälkeen oppilaat saivat lähteä koteihinsa jatkamaan uniaan. Mutta vain oppilaat. Opettajille "yötyö" on vain harrastustoimintaa, eikä siitä seuraa lepopäivä. Onneksi minulla oli koeviikon takia tunniton päivä, ja niinpä minäkin painuin aamusella kotiin pehkuihin. Tämän ensikokemuksen perusteella voin kyllä suositella yökoulua muillekin noviiseille. Hauskaa oli, joskin aika uuvuttavaa. Seuraavan päivän pitäisi olla vähintäänkin kevennetty tai mieluummin jollakin ketkulla tunniton.

Tänään perjantaina oli vuorossa vihreiden sisäinen tulevaisuusseminaari, jossa kuuli vaikka mitä kiinnostavaa juttua. Viikonloppu jatkuu politiikan pyörteissä, puoluevaltuuskunnan kokouksen merkeissä. Ja maanantaina sitten taas töihin. Yritän ehtiä työkiireistä huolimatta päivittämään blogia hieman useammin ja hieman päivänpoliittisemmin. Tapahtumia kun riittäisi kommentoitavaksi tällä hetkellä suorastaan ylenpalttisesti. Mutta tosiasia on, että seuraavan kerran työpaineet hellittävät vasta joskus huhtikuun toisella viikolla. Joten yrittäkää ymmärtää…

PS. Tampereella käydessäni tapasin tuoreimman sukulaiseni, ihanansuloisen Iidan, melkein 7 kuukautta. Luultavasti sukuumme on syntynyt maailman kiltein ja kaunein lapsi, ettäs tiedätte :).