Maakuntahallituksesta kajahtaa ja avokeittiökritiikkiä

Maanantaiaamu kului maakuntahallituksen kokouksessa. Esityslistalta löytyi monenlaista asiaa niille, joita Varsinais-Suomen maakunnan asiat kiinnostavat. Tässä niistä muutama:

Varsinais-Suomen energia- ja päästötase vuonna 2003: Linkkiä tuoreeseen raporttiin en löytänyt, mutta Varsinais-Suomen energiatoimiston sivuilta löytyy tietoa edellisestä vuoden 1997 raportista. Joo-o, tilastot laahaavat perässä tosi pahasti... Raportin sisällöstä sen verran, että...

• Varsinais-Suomessa tuotetaan energiaa vain noin 65 % täällä kulutetusta energiasta.
• Energian loppukulutus vuonna 2003 oli yhteensä 26350 GWh, ja vuonna 1997 18300 GWh. Kasvua 44 %. (!!!) Kulutus noin 60000 kWh/asukas.
• Teollisuuden osuus on pysynyt jokseenkin samana, rakennusten lämmittämisen osuus on kasvanut (asumisväljyys eli asumispinta-ala/asukas kasvaa!, asukasluvun kasvu on ollut vain noin 2 %) ja liikenteen suhteellinen osuus on pienentynyt.
• V-S:n kulutuksessa rakennusten lämmitys on merkittävästi suurempi kuin Suomessa keskimäärin. Maakunta on melko haja-asuttua (vaikka asukkaita on 42,7/km2) ja täällä on paljon erillislämmitettyjä kiinteistöjä. Kaukolämmön piirissä on noin kolmannes rakennusneliöistä ja vain 7% rakennuslukumääristä.
• Ostosähkönkäyttö on kasvanut vuodesta 1997 vuoteen 2003 19 %. Eniten kasvoi palvelujen käyttämä sähkö +28%. Kotitaloudet +23%, maataloudet +20%, teollisuus +14% ja julkinen sektori +9%. Määrällisesti eniten on kasvanut yksityissähön käyttö, yli 300 GWh, joka tarkoittaa 40% koko kasvusta.
• Liikennemäärät ovat kasvaneet noin 11%.
• Vuonna 2003 Varsinais-Suomen kasvihuonekaasupäästöt olivat 6,5 miljoonaa tonnia, eli 14,5 tonnia/asukas (koko Suomi 16,4 tonnia/asukas). V-S:n osuus oli 8% Suomen kasvihuonekaasupäästöistä.
• Varsinais-Suomen seutukuntien välillä on teollisuuden ja liikenteen eroista johtuvia huomattavia eroja päästöjen määrissä.
• Seuraavassa seutukuntakohtaiset luvut: A osuus asukasluvusta %/B osuus V-S energiantuotannosta % /C uusiutuvien osuus seudun energiantuotannosta % /D osuus V-S:n energiankulutuksesta % /E osuus kasvihuonekaasupäästöistä % /F päästöt/asukas tonnia CO2-ekv.
• Turun seutu: A 64 / B 68 / C 5,5 / D 56 / E 53 / F 11,9
• Salon seutu: A 14 / B 10 / C 14,1 / D 14 / E 10 / F 10,0
• Vakka-Suomi: A 9 / B 8 / C 30 / D 10 / E 15 / F 23,6
• Loimaan seutu: A 8 / B 6 / C 27 / D 9 / E 6 / F 11,0
• Turunmaa: A 5 / B 6 / C 5,5 / D 11 / E 16 / F 45,3

Summa summarum: miten olisi vaatimus "Lisää tuulivoimaa! Ja heti.". Ja vielä toinen äkäinen vaatimus: kotitalouksien sähkönkäyttöön on päästävä puuttumaan pikaisesti eri keinoilla. Julkisella sektorilla ja yrityspuolella tilanne näyttää olevan paremmin hallinnassa, sillä siellä sähkönkulutuksen kasvuun on kiinnitetty enemmän huomiota.

Listalla oli myös Koulutustarpeiden ennakointi Varsinais-Suomessa -raportti. Paprun löytää maakuntahallituksen esityslistan sähköisesti liiteaineistosta osoitteessta http://www.varsinais-suomi.fi/ > Hallinto ja asiakirjat > Pöytäkirjat ja esityslistat ja siitä hakuna Maakuntahallitus, Hae kokoukset ja 21.1. päivän paperit, asialistan kohta 11. Raportti on pitkä ja nostan siitä esiin vain yhden lauseen: "Varsinais-Suomessa ammatillisen koulutuksen määrällinen mitoitus on selvästi alimitoitettu ikäluokkien ja työvoiman tarpeeseen nähden.". Ettäs tiedätte.

Tärkeä asia on myös lausunto valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisesta. Tavoitteet ovat nimittäin hyvät, ovat sitä jo olleet ja nyt meneillään oleva päivitys tekee niistä vielä entistä paremmat. Asiasta näyttää löytyvän materiaalia ympäristöhallinon sivuilta.

Kokouksessa maakuntajohtaja Juho Savo otti esille myös Varsinais-Suomen kunnittaisen väestökehitysraportin vuodelta 2007 (asiakohta 4, avaa linkki Word-tiedostoon). Tässä siitä muutama pointti:

• Varsinais-Suomen väkiluku jäi reilusti alle 460 000 asukkaaseen. Ennakkotiedon mukaan vuoden 2007 lopussa maakunnassa oli 459 359 asukasta. Kasvua edelliseen vuoteen oli vain 1570 henkeä. Luku on huo­mattavasti vähemmän kuin kahtena edellisenä vuonna. Varsinais-Suomi on jäänyt väestökehityksessä selvästi Pirkan­maan jälkeen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Varsinais-Suomen vuosittainen väestön­kasvu on ylittänyt 2000 hengen rajan vain neljä kertaa.
• Varsinais-Suomen sisällä Salon ja Turun seudut jatkoivat kasvuaan. Sen sijaan Loimaan seudulla ja Turunmaan väkiluvut tallaavat paikoillaan. Vakka-Suomen väestö vähenee vaikka jokunen vuosi takaperin näytti siltä, että oltaisiin menossa poispäin tappiokierteestä.
• Turunmaalla väestö keskittyy Paraisille, joka jatkoi kasvuaan, mutta ei kuitenkaan niin roimasti kuin edellisenä vuotena. Loimaan seudulla väestönkasvu painottuu Turun seutua lähinnä oleviin kuntiin. Vakka-Suomessa väestö vähenee jokaisessa kunnassa.
• Turun seudun sisäisessä kehityksessä on enemmän säpinää. Turun väkiluku painui taas kerran negatiivisen puolelle. Myös Kaarinan, Liedon, Raision ja Naantalin yhteinen väestömuutos tipahti alemmalle tasolleen kymmeneen vuoteen. Keskuskuntien (tässä: Turku, Raisio, Naantali, Kaarina ja Lieto) väestönkasvu oli vain 636 henkeä kun taas muiden Turun seudun kuntien kasvu oli ennätykselliset 797 henkeä. Kehyskuntien kasvu ei ole enää vain Turun ongelma. Nyt myös muut Turun seudun keskuskunnat joutuvat tappelemaan seudun reuna-alueille muuttavista asukkaista.
• Viime vuonna suhteelliset eniten kasvaneiden kuntien joukkoon kuuluivat mm. Lemu, Velkua, Masku, Rymättylä ja Nousiainen. Määrällisesti eniten kasvoivat Salo, Kaarina, Masku, Lieto ja Piikkiö.

Diagrammit, teemakartat ja yksittäisten kuntien tarkat lukutiedot löydät yllämainitun linkin kautta.

Elämäni on hyvin paperinmakuista, sillä bloggauksen viimeinenkin asia on esitetty paperilla. Tosin sanomalehtisellaisella. Riemastuin aamulla, kun löysin Hesarin mielipidesivulta Anna-Maija Gruber -nimisen toimittajan mielipidekirjoituksen "Miksi arvoasuntoja pilataan avokeittiöillä?". Tismalleen samaa asiaa olen minäkin jo pitkään ihmettelyt, ynnä ihmisten innostusta niihin. Gruger tykittää kirjoituksessaan avokeittiöajattelun paikalleen. Hän paljastaa, miten suomalaiset ovat palanneet takaisin tosiasiallisesti hellahuoneasumiseen (modernimmin "avokeittiö" tai "tupakeittiö", jopa loft), ja miten edullista tällainen rakentaminen oikeastaan onkaan rakennusliikkeille. Rakennusliikkeiden, arkkitehtien, trendiohjelmien ja naistenlehtien kautta avokeittöajattelu on levinnyt kuin tarttuva tauti, ja vanhoistakin taloista kärrätään tiiliseinät kaatopaikalle "avaruuden" ja "tilan tunnun" nimissä.

Gruber iskee asiat paikalleen kirjoittamalla, miten "Pienemmistä asunnoista tehdään samalla menetelmällä "studioita", joissa asukas sitten nukkuu jossain hellahuoneensa nurkassa.". Avokeittiöt sopivat huonosti ruoanlaittoon, sillä "seinillä ja ovilla on se hauska ominaisuus, että ne estävät sekä ääniä että hajuja leviämästä joka paikkaan". Hän huomauttaa, että sisäseinien puuttumisesta seuraa myös se, että kodista löytyy heikonpuoleisesti paikkoja tauluille, kaapeille, komeroille ja kirjahyllyille, yksityisyydesta nyt puhumattakaan. Kiitos Anna-Maija Gruberille, josko tässä maassa edes joku tulisi järkiinsä tuon mainion kirjoituksen ansioista!

Uutta kotia etsiessämme kävimme toki mekin katsomassa näitä "hellahuoneasuntojakin". Eivät kelvanneet. Minä en ole niin yhteisöllinen, enkä nähtävästi rakasta puolisoani niin paljoa, että tuntisin halua olla hänen kanssaan kotona kaiken aikaa jatkuvassa katse- ja äänikontaktissa. Onneksi hänen tunteensa ovat yhtä "viileät": me halusimme keittiön, joka on jollakin tapaa erillään olohuoneesta. Uudessa kodissamme ratkaisu on oveton, käytävän mallinen keittiö, joka on selvästi erillään olohuoneesta ja jonka toinen pää avautuu ruokatilaksi. Siellä voi tehdä ruokaa yhdessä tai erikseen, ja muut talossa olevat ihmiset voivat valita, tulevatko seuraksi, nukkuvatko sohvalla, lukevat vai katsovatko telkkaria.

Minustakin on mukavaa, että keittiö on iso (eli sinne mahtuu kunnollinen ruokapöytä) tai keittiö on valoisassa ja toimivassa yhteydessä ruokailutilaan (kuten meillä nyt). Mutta minä en halua laittaa ruokaa toimintaelokuvan räiskeessä. Ja jos esimerkiksi ruoanlaiton lomassa juttelen keittiössä ystäväni kanssa, en halua, että a) kaikki muut kuulevat joka sanan tai b) minua aletaan hyssyttää hiljaiseksi jonkin San Marino-Guatemala -jalkapallo-ottelun takia. Ja jos minä olen se, joka istuu sohvalla ja katsoo videolta iki-ihanaa Audrey Hepburn -leffaa, en halua samaan aikaan haistella mieheni paistamien sipulien löyhkää.

En tietenkään tarkoita, että keittiöiden pitäisi olla sellaisia ankeita "tee akka ruokaa" -koppeja, joita silloin tällöin näkee erityisesti hieman keskimääräistä hienommissa vanhoissa asunnoissa, erityisesti 1960-luvulla rakennetuissa. Olen useammankin kerran käynyt katsomassa suurehkoa asuntoa, jossa keittiö-ruokatila-muu asuintila -järjestely viestittää maailmaa, missä naisen paikka oli todellakin olla passaamassa kyökin puolella ihmisten istuessa ruokasalissa odottamassa. Tai ehkä näissä kodeissa on ollut palvelija, vaikka palvelijanhuone puuttuukin?

Keittiö voi ja sen pitääkin olla yhteisöllinen tila, kodin sydän. Mutta sen ei pitäisi johtaa siihen, että kodista katoaa rauha ja yksityisyys. Ihmisellä on tarve erillisyyteen, hiljentymiseen ja rauhoittumiseen. Myös ja aivan erityisesti juuri kotonaan, ja siksi kodeissa pitäisi olla myös sopivasti seiniä.

Tai ehkä olen vain kertakaikkisen väärässä. Nykyajan perheet ovat niin sopuisia ja harmonisessa yksituumaisuudessa eläviä, että ne mahtuvat kaikki yhteen suureen hellahuoneeseen. Vain me menneen ajan reliikit valitamme muuttuvaa maailmaa. Mene ja tiedä. Mutta olen pohtinut hetken sitäkin, että kun tämäkin hullutus taas ajallaan menee ohi, ja muotiin tulevat "rauhalliset ja kodikkaat" ruoanlaittokeittiöt, mitä tehdään kaikille niille avokeittiöratkaisuille, joihin ihmiset ovat lopen kyllästyneitä? Rakennetaan seiniä?