Koulu alkoi, aika loppui. Siis vapaa aika, nyt eletään taas seuraavaan kesäkuuhun asti tiukkaakin tiukemmin kellon ja kalenterin orjana. Voi helevata, en paremmin sano. Töihin sinällään oli kiva mennä, oppilaiden ja kollegojen tapaaminen tuntui mukavalta. Mutta kotona tehtävän työn alkaminen ja kaikkinainen kiire ei. Jos jonain päivänä vaihdan ammattia, se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että en kerta kaikkiaan saa enää itseäni motivoitua iänikuiseen työpäivän jälkeiseen työhön kotona. Olisi niin mahdottoman mukava tehdä elämässä jotain muutakin. Muulloinkin, kuin kahtena ja puolena lomakuukautena.
Koulussa oli muuttunut muutakin kuin oppituntien pituus (ks. aiempi bloggaus 75 minuutin oppitunneista). Liki 30 vuoden jälkeen olemme saaneet uudet oppilastuolit ja pulpetinkannet! Tuolit menivät kesän aikana kokonaan uusiksi ja ovat nyt ergonomisesti paljon aiempaa paremmat. Vanhoista pulpeteista säilytettiin metalliset rungot, jotka näyttävät uusien kansien kanssa varsin siisteiltä.
Koulun keittiökin oli uusinut ruokalistaansa. Sianliha on jätetty ruokalistalta pois tiettyjä perinneruokia kuten joulukinkkua ja hernekeittoa lukuun ottamatta. Ruokailu käy näin yksinkertaisemmaksi kun sianlihaa syömättömien oppilaiden ei tarvitse olla ruoasta huolissaan. Sopii minulle mainiosti, eritoten kun lihatalot ovat samaan aikaan linjanneet geenirehukantojaan ja epämiellyttäviä näkemyksiään kuluttajan tiedontarpeen tyydyttämättä jättämisestä.
Koulun ohella on tullut painiskeltua taloremontin kanssa. Viimeisenä lomaviikonloppuna kävimme Turun messuilla, aikeenamme oli bongata sieltä joku ilmalämpöpumppuesittelijä. Löytyi kaksikin, joista toinen kävi jo tutkimassa torppaamme ja esittelemässä vaihtoehtojaan. Onnistunut esittely: nyt meistä on tulossa ilmalämpöpumpun omistajia. Hankinta on osa ilmastosyntiproggistamme. Suorasähkölämmitteinen talo on perkeleen keksintöjä, ja me olemme hankkineet sellaisen. On siis pakko pohtia, miten voimme parantaa talomme ekotasetta. Varaava puulämmitteinen vuolukiviuuni siellä jo on, ja aiemmat omistajat ovat sitä paljon käyttäneet. Omana ensimmäisenä toimenpiteenäni tilasin pytinkiin kaksihintajärjestelmän mukaista tuulisähköä - pitkäaikaisena tuulisähköasiakkaana onnistuin tiristämään sitä Turku Energialta. (Tuulisähkön ongelmahan on, että monin paikoin kapasiteetti on loppuun myyty eikä uutta rakenneta, vaikka kysyntää olisi.) Ilmalämpöpumpun hankinta oli jo ostohetkellä ostoslistalla. Muitakin energiahankintoja on tulossa. Lämpöeristystä on parannettava erityisesti alapohjasta, se pitäisi hoitaa vielä tänä syksynä. Ikkunoita pitää uusia ja huoltaa tiivistykset. Lisäksi patterit pitäisi uusia, liki neljäkymmentävuotiaina ne tuskin ovat energiatehokkuudeltaan parhaat mahdolliset.
Ostohetkellä ostoslistalla oli myös uusi lämminvesivaraaja. Vanha vuonna 1968 valmistettu varaaja oli valtava, varmaan 400 litrainen. Se on hohkannut saunaan ja kylpyhuoneeseen niin paljon hukkalämpöä, että mitään patteria ei saniteettitiloissa ole tarvittu. Talo on nähtävästi rakennettu varaajan ympärille, sillä suurin ongelmamme koko remontissa on, millä vanhan varaajan saa saunasta ulos. Nyt palkkaamamme remonttimies on kuorinut puolen saunan kokoisesta varaajasta pois metallikuoren ja paksut eristeet. Jäljelle jäi edelleen suuri alaston metallinen pötkelö, jonka halkaisija on yli 60 senttimetriä (kuvassa). Vaan miten sen saa ulos oviaukosta, jonka leveys on 57 senttimetriä? Oi voi voi. Pötkelön ulos saamiseen tarvitaan ammattilaista, joka laitteillaan pystyy saunassa pilkkomaan mötin useampaan osaan. Mitähän sekin tulee maksamaan? Erityisesti yhdistettynä muuhun kylppäriremonttiin: suihkun purkuun ja uuden eristyksen sekä kaakeloinnin tekoon, muuhun tarvittavaan laatoitukseen, putkiremonttiin, vesikalusteiden vaihtoon, kiukaan vaihtoon, uuden kuumavesivaraajan asennukseen ym. Saunan lattiaakin on valettava uusiksi, jotta siihen voi asentaa tarvittavan laatoituksen. Huoh. Halajamani keittiöremontti siirtyy selvästi odottamaan aikaa parempaa, ja joudun tämän talven katselemaan työhuoneestani pihamaalle harmaantuneiden ikkunoiden läpi. Pitää kai vaan jaksaa ajatella, että nämä korjaukset ovat nyt talon elinkaaren kannalta välttämättömiä, ja siksi niin ihania.
Energiatalouden suhteen jää vielä selvitettäväksi, mitä muuta sen eteen voisi jatkossa tehdä sähkölämmitteisessä talossa, jossa ei ole vesikiertojärjestelmää. Aurinkopaneelit katolle? Oma pikku tuulimylly? Saa antaa vinkkejä, jos on kertynyt kokemuksia sähkölämmitteisen omakotitalon osalta. Joka tapauksessa paljon uutta purtavaa entiselle kerrostaloasukkaalle…
Viime viikkoon mahtui myös kaupunginvaltuuston ylimääräinen kokous. Valtuusto kutsuttiin koolle käymään pohjakeskustelua Paras-hankkeen lausunnosta. En oikein ymmärrä niitä, jotka kritisoivat valtuuston kokousta turhaksi asialistan lyhyyden takia. Lista oli lyhyt, mutta asia sitäkin merkittävämpi ja juuri sellainen, joka kuuluu valtuustossa käsiteltäväksi. Oli perusteltua, että näin tärkeä asia tuotiin lähetekeskusteluun. Turun monesti moitittu ja suorastaan haukuttukin valtuusto näytti asiassa parhaita puoliaan: kykyä reippaaseen ja asialliseen poliittiseen keskusteluun. Voi miettiä, kumpi loppujen lopuksi onkaan parempi: valtuusto, joka kokoontuu usein, keskustelee paljon ja välillä jopa jaarittelee, vaiko valtuusto, joka toimii ripeästi, ei keskustele, pitää vain minimimäärän kokouksia ja nuijii annetut esitykset sellaisenaan. Demokratian ja kansanvallan puolustajana äänestän ensimmäisen vaihtoehdon puolesta.
Kaupunginvaltuustossa käytetyt lukuisat puheenvuorot olivat selkeästi kuntaliitosten puolella Turun seudulla. Turun kaupunginvaltuustosta käsin on kohtalaisen helppoa hahmottaa seudullinen tilanteemme: kaupunkirakenne hajaantuu hurjaa vauhtia, ja sillä on suuret taloudelliset ja ympäristölliset kustannukset. Hyviä puheenvuoroja kuntaliitosten seudullisista eduista käyttivät mielestäni mm. valtuutetut Perho, Niinistö ja Rinne. Esimerkiksi Maija Perho korosti puheenvuorossaan, että olennaista kuntaliitoskeskustelussa jatkossa on, mitä tarjottavaa Turulla on naapurikunnille. Etuina valtuutetut mainitsivat mm. seuraavaa: suuren kaupungin organisaatioon kertyneen asiantuntijuuden jakaminen ja tämän merkitys hyvinvointipalveluiden kuten vammaispalvelujen ja lastenhuollon turvaamisessa, yhdyskuntarakenteen järkevä kehittyminen eli asumisen ja palveluiden sijoittuminen ekologisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla, tasokkaan seudullisen joukkoliikenteen kehittyminen, muut yhteiset hankkeet kuten vaikkapa seudullinen rakennusvalvonta tai pikaraitiotie, seudulliset laajat viheralueverkostot, ruotsinkielinen opetus, alueellisesti kattava lukioverkko, erityis- ja erikoisluokat, hajautetut kulttuuripalvelut yhteisessä kiinteistökannassa, ennakoituun työvoimapulaan vastaaminen sekä verotulojen oikeudenmukainen jakautuminen. Haasteita tarjoavat yleisen muutosvastarinnan lisäksi esimerkiksi byrokratian lisääntymisen välttäminen sekä tehokkaan ja hyvin hoidetun organisaation aikaansaaminen.
Kokouksessa sattui myös minun kannaltani hupaisa sattumus. Olin kirjoittanut puheluonnokseeni, että jos kerran Suur-Turku on käsitteenä vastustettava, voisimme ryhtyä puhumaan Uus-Turusta. Uus-Turku -nimitykseen kiteytyisi myös kuntaliitoshankkeen edellyttämä turkulaisen poliittisen kulttuurin muutos. Nimi kuvaisi sitä, miten kuntaliitoksen tavoitteena ei olisi entistä suurempi nykyinen Turku, vaan uusiutunut, suorastaan uudesti syntynyt Turku: maantieteellisesti, väestöllisesti, kulttuurisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti nykyistä parempi ja kestävämpi kokonaisuus. Uusi Turku, joka on kykeneväinen vastaamaan tämän ajan haasteisiin. En kuitenkaan päässyt esittämään ideaani, sillä juuri minua ennen puheenvuoron käytti valtuutettu Tytti Seppänen, jonka ajatukset olivat kulkeneet hyvin pitkällä samoja ratoja. Omassa puheenvuorossani saatoin vain kannattaa valtuutettu Seppäsen esittämää erinomaista ajatusta :)!
Uutisointi valtuuston keskustelusta oli hieman omituista. Iltapäivälehtijulkisuuteen asti (ja tosielämässä tapahtunutta paljon suurempaan rooliin) pääsi lyhyehkö sanailu eli "hedelmäkeskustelu", jossa muutamat valtuutetut pohtivat puheenvuoroissaan sitä Turun maantieteellistä muotoa, joka palvelisi parhaiten seudun kehittymistä. Eli pitäisikö seudullisesti tavoitella Turkua, joka muistuttaisi päärynää, omenaa vaiko kurpitsaa? Keskustelu taisi saada alkunsa kaupunginjohtaja Pukkisen avauspuheenvuorossaan esittämästä ajatuksesta, että Turun maantieteellinen muoto ei nykyisellään ole tarkoituksenmukainen. Turku on maantieteellisesti pitkittäinen kunta mutta kaupunkiseudulla vallitsee poikittainen työssäkäyntialue. Turkua ympäröi laaja vyöhyke, jossa työpaikkaomavaraisuus on alle 40 %. Turullahan se on liki 130 %. Nykyiset kuntarajat johtavat siihen, että Turku joutuu suunnittelemaan asutuksen laajentamista saarille. Kunnallistekniikan rakentaminen Satavaan ja Kakskertaan olisi kuitenkin varsin kallista ja epätarkoituksenmukaista, se maksaisi 3,5 kertaa enemmän kuin rakentaminen mantereelle. Kokonaisuuden kannalta nykytilanteessa ei ole mieltä.
Tämä viikonloppu kului vihreän politiikanteon merkeissä. Tuore puoluehallitus vietti seminaaria Espoossa, ja minä istua tapitin paikalla puoluevaltuuskunnan puheenjohtajan ominaisuudessa. Uusi puoluehallitus kävi läpi ajankohtaisia poliittisia aiheita, omia työskentelytapojaan ja tulevaisuuden suunnittelua. Oli mukavaa tavata uusi puoluehallitus, mukana on uusia ja vanhoja tuttuja. Ja kiitos Eekulle lauantai-illan bileistä!
Ainoa verenpainetta nostava seikka viikonlopussa oli lähellä kokouspaikkaa Leppävaarassa, kauppakeskus Sellon yhteydessä sijaitseva hotelli, jossa yövyimme. Hotelli oli visuaalisesti hieno ja uusi, puhdasta skandinaavista tyyliä. Peti oli hyvä, huone siisti ja hiljainen, nukuin oikein hyvin, kiitos. Mutta asennoituminen asiakkaisiin, se tökki. Ynnä aamiaistarjoilu. Voi voi. Hotelli edusti modernia "turvallisuustyyliä", jota sydämestäni inhoan. Olen toki törmännyt vastaavaan joissain muissakin hotelleissa. En hyväksy tätä kehityssuuntaa, ja siksi rutisen asiasta aina moista kohdatessani.
"Turvallisuustyylinen hotelli" tarkoittaa hotellia, jossa hotelli maksimoi oman turvallisuutensa ja minimoi riskinsä asiakkaan kustannuksella. Hotellin komeaan vastaanottoon tullessa (nämä hotellit ovat usein uusia tai uusittuja, isoja ja aika mahtipontisia) nimen jälkeen ensimmäinen asia, mitä kysytään, on luottokortti. Ei suinkaan siksi, ettäkö hotelli epäilisi asiakkaan selviytyvän huoneen maksamisesta. Viikonlopun kokousmatkoilla olen yleensä liikkeellä ryhmävarauksen turvin, jolloin huoneen lasku menee kokouksen järjestäneen organisaation piikkiin, ja niin ovat monet muutkin. Luotto- tai pankkikorttia pyydetään etukäteen kuulemma siksi, että jotkut asiakkaat ovat lähteneet hotellista maksamatta minibaari- ja maksuTV-laskujaan. Ja siksi hotellit ovat valinneet, että kaikkiin asiakkaisiin suhtaudutaan potentiaalisina kriminaaleina. Hotelliin ei pääse, jos ei anna rekisteröidä pankkitietojaan. Sanoin virkailijalle, että ette te voi vaatia, että jokaisella ihmisellä pitää olla pankkikortti. Hän vastasi, että jos ei anna korttia, pitää maksaa käteinen maksu ennakkoon.
Mikä suhde asiakkaaseen tämä on? Asiakas on epäilyksenalainen, kunnes toisin todistetaan? Eikö hotelliliiketoimintaan kuulu enää mitään normaaleja hotellin pitämisen riskejä? Mitä kertoo yrityksen arvoista se, että luottamus asiakkaaseen on toissijaista ja oman edun maksimointi ensisijaista?
Tämänkaltaisissa hotelleissa pyritään luomaan myös valheellisia mielikuvia turvallisuudentunteesta. Esimerkiksi hotellien hisseissä on yleistynyt käytäntö, jossa hissin liikkeelle saamiseen tarvitaan avainkortti. Alaspäin pääsee sentään ilman avainta. Tunne lisääntyneestä turvallisuudesta on valheellinen, sillä ensimmäisenä hissiin menneen ja avainkorttia vilauttaneen perässä voi elevaattoriin ahtautua vaikka lauman verran ryöstäjä-raiskaaja-paloittelumurhaajia, jotka painavat vapaasti hissin nappia yhtä kerrosta ylemmäs. Kontrolli ei luo todellista turvaa, mutta sen sijaan se luo mielikuvaa, että on perusteltua epäillä jotain ongelmia turvallisuudessa. Ajatus kulkee niin, että kun kerran on kontrolli, kai siihen on oltava jokin syy. Yleensä näin ei kuitenkaan ole. Kyse on markkinointimielikuvien luomisesta.
Kotiin saatetaan sitten palata entistä turvattomamman tuntuisessa maailmassa. Yleisen turvattomuudentunteen luominen lisää huolestuneisuutta ja kotien turvallisuusjärjestelmien kauppaa, mutta laskee elämänlaatua. Vailla mitään asiaperusteita, yleensä on kyse tyhjästä stressaamisesta. Tästä syystä inhoan "turvallisuustyylisiä" hotelleja ja muita vastaavia valheellisia turvamuotikotkotuksia. Kunnon lukitus ovessa yleensä riittää.
Yksi hotellikortin käyttömuoto on kuitenkin sentään järkevä uudistus. Monissa hotelleissa on nykyisin tapana, että huoneeseen tultaessa on avainkortti asetettava oven pielessä olevaan asemaan, ja vasta sen jälkeen saa huoneessa sähkölaitteet päälle. Pois lähtiessä kortin poisto katkaisee virran kaikista sähkölaitteista. Tämä toiminto on oikeasti energiaa säästävä ja paloturvallisuutta lisäävä, ja myös kätevä tapa sammuttaa kaikki valot kertanyppäisyllä. Mainiota.
Muilta osin modernissa hotellissa oli modernit mokat. Huoneessa ei ollut kätevää vanhanaikaista hotelliopaskansiota, sitä kai pidetään "eilispäivän käyttöliittymänä". Sen sijaan hotellin palveluista oli teoriassa saatavilla tietoa huoneen TV:sta, joka oli uudenaikainen, hankalakäyttöinen ja erittäin hidas. Tietoteknisten lastentautien vuoksi tietoa ei juuri saanut. Haloo, ei kaikki vanha ole vanhentunutta! Aamiaistila oli pieni ja linjastot epäkäytännölliset, sinne muodostui hirmuiset jonot. Hissi oli uudenaikainen, hitaan varovainen ja ruuhkautunut. Käteviä ja paljon nopeampia portaita ei osunut näkökenttääni. Aamiaisella sai gluteenitonta leipää pyynnöstä, mutta esimerkiksi kaikki aamiaismurot olivat niin hienoja ja terveellisiä moniviljahunajavitamiinirinkuloita, että yksikään niistä ei sopinut keliaakikon ruokavalioon. G-merkintöjä ei ollut, mutta porkkana-appelsiinimehu oli sentään hyvää. Langaton verkko ei kuulunut huoneen hintaan, sen käyttö olisi maksanut viisi euroa (!) tunti tai 15 euroa vuorokausi. Olen patistanut vihreiden puoluetoimistoa, että joka kerta hotellia varatessa pitää normaalien esteettömyystiedustelujen lisäksi kysyä, kuuluuko huoneen tai kokoustilan hintaan langaton internet. Jos nettiä ei ole, tai se on kiskurihintainen, on syytä tarkastella muita mahdollisia hotellivaihtoehtoja. Me olemme sentään Suomen johtava tulevaisuuspuolue, meidän pitää potkia eteenpäin ubiikkiyhteiskunnan järkevää kehitystä.
Lopuksi lehdistösitaatti. Perjantain 17.8. Vihreä Lanka -lehdessä kolumnisti Niemeläinen (joka asemansa vuoksi tunnetusti kirjoittaa nimimerkillä) kiteytti monen politiikkaa seuraavan tunnot lohkaistessaan kohtalaisen ilkeästi mutta tavalla, joka erinomaisesti kuvaa demareiden tämänhetkistä tilannetta poliittisella pelikentällä: "Demareiden kiirastuli jatkuu synkeästä itsetutkiskelusta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia. Minimölkkysarjaan pudonnutta puheenjohtaja Eero Heinäluomaa ei käy kateeksi. Kahdentoista vuoden valtakauden jälkeen on työläs löytää uskottavia aiheita välikysymyksille. Vaikka kokoomusta tietysti sopii hiostaa palvelualojen palkankorotuslupausten syömisestä, alipalkatut hoitajat ja opettajat saattavat ihmetellä, mikseivät demarit nostaneet palkkoja hallituksessa istuessaan.". Niinpä. Kesän aikana on ollut jopa hieman masentavaa seurata, miten tiedotusvälineet ovat opposition kommentteja kaivatessaan esittäneet ensin Päivi Räsäsen, sitten Martti Korhosen ja lopuksi Jonkun Tavoittamansa Demarin näkemyksiä. Vaikka kuinka edustankin taas vaihteeksi hallituspuoluetta, pidän tietenkin aktiivista oppositiota demokratian oleellisena edellytyksenä. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että asiassa ollaan kohtalaisesti ns. kesäoleskeluhuoneessa elikkä pihalla, erityisesti johtavan oppositiopuolueen taholla.
Koulussa oli muuttunut muutakin kuin oppituntien pituus (ks. aiempi bloggaus 75 minuutin oppitunneista). Liki 30 vuoden jälkeen olemme saaneet uudet oppilastuolit ja pulpetinkannet! Tuolit menivät kesän aikana kokonaan uusiksi ja ovat nyt ergonomisesti paljon aiempaa paremmat. Vanhoista pulpeteista säilytettiin metalliset rungot, jotka näyttävät uusien kansien kanssa varsin siisteiltä.
Koulun keittiökin oli uusinut ruokalistaansa. Sianliha on jätetty ruokalistalta pois tiettyjä perinneruokia kuten joulukinkkua ja hernekeittoa lukuun ottamatta. Ruokailu käy näin yksinkertaisemmaksi kun sianlihaa syömättömien oppilaiden ei tarvitse olla ruoasta huolissaan. Sopii minulle mainiosti, eritoten kun lihatalot ovat samaan aikaan linjanneet geenirehukantojaan ja epämiellyttäviä näkemyksiään kuluttajan tiedontarpeen tyydyttämättä jättämisestä.
Koulun ohella on tullut painiskeltua taloremontin kanssa. Viimeisenä lomaviikonloppuna kävimme Turun messuilla, aikeenamme oli bongata sieltä joku ilmalämpöpumppuesittelijä. Löytyi kaksikin, joista toinen kävi jo tutkimassa torppaamme ja esittelemässä vaihtoehtojaan. Onnistunut esittely: nyt meistä on tulossa ilmalämpöpumpun omistajia. Hankinta on osa ilmastosyntiproggistamme. Suorasähkölämmitteinen talo on perkeleen keksintöjä, ja me olemme hankkineet sellaisen. On siis pakko pohtia, miten voimme parantaa talomme ekotasetta. Varaava puulämmitteinen vuolukiviuuni siellä jo on, ja aiemmat omistajat ovat sitä paljon käyttäneet. Omana ensimmäisenä toimenpiteenäni tilasin pytinkiin kaksihintajärjestelmän mukaista tuulisähköä - pitkäaikaisena tuulisähköasiakkaana onnistuin tiristämään sitä Turku Energialta. (Tuulisähkön ongelmahan on, että monin paikoin kapasiteetti on loppuun myyty eikä uutta rakenneta, vaikka kysyntää olisi.) Ilmalämpöpumpun hankinta oli jo ostohetkellä ostoslistalla. Muitakin energiahankintoja on tulossa. Lämpöeristystä on parannettava erityisesti alapohjasta, se pitäisi hoitaa vielä tänä syksynä. Ikkunoita pitää uusia ja huoltaa tiivistykset. Lisäksi patterit pitäisi uusia, liki neljäkymmentävuotiaina ne tuskin ovat energiatehokkuudeltaan parhaat mahdolliset.
Ostohetkellä ostoslistalla oli myös uusi lämminvesivaraaja. Vanha vuonna 1968 valmistettu varaaja oli valtava, varmaan 400 litrainen. Se on hohkannut saunaan ja kylpyhuoneeseen niin paljon hukkalämpöä, että mitään patteria ei saniteettitiloissa ole tarvittu. Talo on nähtävästi rakennettu varaajan ympärille, sillä suurin ongelmamme koko remontissa on, millä vanhan varaajan saa saunasta ulos. Nyt palkkaamamme remonttimies on kuorinut puolen saunan kokoisesta varaajasta pois metallikuoren ja paksut eristeet. Jäljelle jäi edelleen suuri alaston metallinen pötkelö, jonka halkaisija on yli 60 senttimetriä (kuvassa). Vaan miten sen saa ulos oviaukosta, jonka leveys on 57 senttimetriä? Oi voi voi. Pötkelön ulos saamiseen tarvitaan ammattilaista, joka laitteillaan pystyy saunassa pilkkomaan mötin useampaan osaan. Mitähän sekin tulee maksamaan? Erityisesti yhdistettynä muuhun kylppäriremonttiin: suihkun purkuun ja uuden eristyksen sekä kaakeloinnin tekoon, muuhun tarvittavaan laatoitukseen, putkiremonttiin, vesikalusteiden vaihtoon, kiukaan vaihtoon, uuden kuumavesivaraajan asennukseen ym. Saunan lattiaakin on valettava uusiksi, jotta siihen voi asentaa tarvittavan laatoituksen. Huoh. Halajamani keittiöremontti siirtyy selvästi odottamaan aikaa parempaa, ja joudun tämän talven katselemaan työhuoneestani pihamaalle harmaantuneiden ikkunoiden läpi. Pitää kai vaan jaksaa ajatella, että nämä korjaukset ovat nyt talon elinkaaren kannalta välttämättömiä, ja siksi niin ihania.Energiatalouden suhteen jää vielä selvitettäväksi, mitä muuta sen eteen voisi jatkossa tehdä sähkölämmitteisessä talossa, jossa ei ole vesikiertojärjestelmää. Aurinkopaneelit katolle? Oma pikku tuulimylly? Saa antaa vinkkejä, jos on kertynyt kokemuksia sähkölämmitteisen omakotitalon osalta. Joka tapauksessa paljon uutta purtavaa entiselle kerrostaloasukkaalle…
Viime viikkoon mahtui myös kaupunginvaltuuston ylimääräinen kokous. Valtuusto kutsuttiin koolle käymään pohjakeskustelua Paras-hankkeen lausunnosta. En oikein ymmärrä niitä, jotka kritisoivat valtuuston kokousta turhaksi asialistan lyhyyden takia. Lista oli lyhyt, mutta asia sitäkin merkittävämpi ja juuri sellainen, joka kuuluu valtuustossa käsiteltäväksi. Oli perusteltua, että näin tärkeä asia tuotiin lähetekeskusteluun. Turun monesti moitittu ja suorastaan haukuttukin valtuusto näytti asiassa parhaita puoliaan: kykyä reippaaseen ja asialliseen poliittiseen keskusteluun. Voi miettiä, kumpi loppujen lopuksi onkaan parempi: valtuusto, joka kokoontuu usein, keskustelee paljon ja välillä jopa jaarittelee, vaiko valtuusto, joka toimii ripeästi, ei keskustele, pitää vain minimimäärän kokouksia ja nuijii annetut esitykset sellaisenaan. Demokratian ja kansanvallan puolustajana äänestän ensimmäisen vaihtoehdon puolesta.
Kaupunginvaltuustossa käytetyt lukuisat puheenvuorot olivat selkeästi kuntaliitosten puolella Turun seudulla. Turun kaupunginvaltuustosta käsin on kohtalaisen helppoa hahmottaa seudullinen tilanteemme: kaupunkirakenne hajaantuu hurjaa vauhtia, ja sillä on suuret taloudelliset ja ympäristölliset kustannukset. Hyviä puheenvuoroja kuntaliitosten seudullisista eduista käyttivät mielestäni mm. valtuutetut Perho, Niinistö ja Rinne. Esimerkiksi Maija Perho korosti puheenvuorossaan, että olennaista kuntaliitoskeskustelussa jatkossa on, mitä tarjottavaa Turulla on naapurikunnille. Etuina valtuutetut mainitsivat mm. seuraavaa: suuren kaupungin organisaatioon kertyneen asiantuntijuuden jakaminen ja tämän merkitys hyvinvointipalveluiden kuten vammaispalvelujen ja lastenhuollon turvaamisessa, yhdyskuntarakenteen järkevä kehittyminen eli asumisen ja palveluiden sijoittuminen ekologisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla, tasokkaan seudullisen joukkoliikenteen kehittyminen, muut yhteiset hankkeet kuten vaikkapa seudullinen rakennusvalvonta tai pikaraitiotie, seudulliset laajat viheralueverkostot, ruotsinkielinen opetus, alueellisesti kattava lukioverkko, erityis- ja erikoisluokat, hajautetut kulttuuripalvelut yhteisessä kiinteistökannassa, ennakoituun työvoimapulaan vastaaminen sekä verotulojen oikeudenmukainen jakautuminen. Haasteita tarjoavat yleisen muutosvastarinnan lisäksi esimerkiksi byrokratian lisääntymisen välttäminen sekä tehokkaan ja hyvin hoidetun organisaation aikaansaaminen.
Kokouksessa sattui myös minun kannaltani hupaisa sattumus. Olin kirjoittanut puheluonnokseeni, että jos kerran Suur-Turku on käsitteenä vastustettava, voisimme ryhtyä puhumaan Uus-Turusta. Uus-Turku -nimitykseen kiteytyisi myös kuntaliitoshankkeen edellyttämä turkulaisen poliittisen kulttuurin muutos. Nimi kuvaisi sitä, miten kuntaliitoksen tavoitteena ei olisi entistä suurempi nykyinen Turku, vaan uusiutunut, suorastaan uudesti syntynyt Turku: maantieteellisesti, väestöllisesti, kulttuurisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti nykyistä parempi ja kestävämpi kokonaisuus. Uusi Turku, joka on kykeneväinen vastaamaan tämän ajan haasteisiin. En kuitenkaan päässyt esittämään ideaani, sillä juuri minua ennen puheenvuoron käytti valtuutettu Tytti Seppänen, jonka ajatukset olivat kulkeneet hyvin pitkällä samoja ratoja. Omassa puheenvuorossani saatoin vain kannattaa valtuutettu Seppäsen esittämää erinomaista ajatusta :)!
Uutisointi valtuuston keskustelusta oli hieman omituista. Iltapäivälehtijulkisuuteen asti (ja tosielämässä tapahtunutta paljon suurempaan rooliin) pääsi lyhyehkö sanailu eli "hedelmäkeskustelu", jossa muutamat valtuutetut pohtivat puheenvuoroissaan sitä Turun maantieteellistä muotoa, joka palvelisi parhaiten seudun kehittymistä. Eli pitäisikö seudullisesti tavoitella Turkua, joka muistuttaisi päärynää, omenaa vaiko kurpitsaa? Keskustelu taisi saada alkunsa kaupunginjohtaja Pukkisen avauspuheenvuorossaan esittämästä ajatuksesta, että Turun maantieteellinen muoto ei nykyisellään ole tarkoituksenmukainen. Turku on maantieteellisesti pitkittäinen kunta mutta kaupunkiseudulla vallitsee poikittainen työssäkäyntialue. Turkua ympäröi laaja vyöhyke, jossa työpaikkaomavaraisuus on alle 40 %. Turullahan se on liki 130 %. Nykyiset kuntarajat johtavat siihen, että Turku joutuu suunnittelemaan asutuksen laajentamista saarille. Kunnallistekniikan rakentaminen Satavaan ja Kakskertaan olisi kuitenkin varsin kallista ja epätarkoituksenmukaista, se maksaisi 3,5 kertaa enemmän kuin rakentaminen mantereelle. Kokonaisuuden kannalta nykytilanteessa ei ole mieltä.
Tämä viikonloppu kului vihreän politiikanteon merkeissä. Tuore puoluehallitus vietti seminaaria Espoossa, ja minä istua tapitin paikalla puoluevaltuuskunnan puheenjohtajan ominaisuudessa. Uusi puoluehallitus kävi läpi ajankohtaisia poliittisia aiheita, omia työskentelytapojaan ja tulevaisuuden suunnittelua. Oli mukavaa tavata uusi puoluehallitus, mukana on uusia ja vanhoja tuttuja. Ja kiitos Eekulle lauantai-illan bileistä!
Ainoa verenpainetta nostava seikka viikonlopussa oli lähellä kokouspaikkaa Leppävaarassa, kauppakeskus Sellon yhteydessä sijaitseva hotelli, jossa yövyimme. Hotelli oli visuaalisesti hieno ja uusi, puhdasta skandinaavista tyyliä. Peti oli hyvä, huone siisti ja hiljainen, nukuin oikein hyvin, kiitos. Mutta asennoituminen asiakkaisiin, se tökki. Ynnä aamiaistarjoilu. Voi voi. Hotelli edusti modernia "turvallisuustyyliä", jota sydämestäni inhoan. Olen toki törmännyt vastaavaan joissain muissakin hotelleissa. En hyväksy tätä kehityssuuntaa, ja siksi rutisen asiasta aina moista kohdatessani.
"Turvallisuustyylinen hotelli" tarkoittaa hotellia, jossa hotelli maksimoi oman turvallisuutensa ja minimoi riskinsä asiakkaan kustannuksella. Hotellin komeaan vastaanottoon tullessa (nämä hotellit ovat usein uusia tai uusittuja, isoja ja aika mahtipontisia) nimen jälkeen ensimmäinen asia, mitä kysytään, on luottokortti. Ei suinkaan siksi, ettäkö hotelli epäilisi asiakkaan selviytyvän huoneen maksamisesta. Viikonlopun kokousmatkoilla olen yleensä liikkeellä ryhmävarauksen turvin, jolloin huoneen lasku menee kokouksen järjestäneen organisaation piikkiin, ja niin ovat monet muutkin. Luotto- tai pankkikorttia pyydetään etukäteen kuulemma siksi, että jotkut asiakkaat ovat lähteneet hotellista maksamatta minibaari- ja maksuTV-laskujaan. Ja siksi hotellit ovat valinneet, että kaikkiin asiakkaisiin suhtaudutaan potentiaalisina kriminaaleina. Hotelliin ei pääse, jos ei anna rekisteröidä pankkitietojaan. Sanoin virkailijalle, että ette te voi vaatia, että jokaisella ihmisellä pitää olla pankkikortti. Hän vastasi, että jos ei anna korttia, pitää maksaa käteinen maksu ennakkoon.
Mikä suhde asiakkaaseen tämä on? Asiakas on epäilyksenalainen, kunnes toisin todistetaan? Eikö hotelliliiketoimintaan kuulu enää mitään normaaleja hotellin pitämisen riskejä? Mitä kertoo yrityksen arvoista se, että luottamus asiakkaaseen on toissijaista ja oman edun maksimointi ensisijaista?
Tämänkaltaisissa hotelleissa pyritään luomaan myös valheellisia mielikuvia turvallisuudentunteesta. Esimerkiksi hotellien hisseissä on yleistynyt käytäntö, jossa hissin liikkeelle saamiseen tarvitaan avainkortti. Alaspäin pääsee sentään ilman avainta. Tunne lisääntyneestä turvallisuudesta on valheellinen, sillä ensimmäisenä hissiin menneen ja avainkorttia vilauttaneen perässä voi elevaattoriin ahtautua vaikka lauman verran ryöstäjä-raiskaaja-paloittelumurhaajia, jotka painavat vapaasti hissin nappia yhtä kerrosta ylemmäs. Kontrolli ei luo todellista turvaa, mutta sen sijaan se luo mielikuvaa, että on perusteltua epäillä jotain ongelmia turvallisuudessa. Ajatus kulkee niin, että kun kerran on kontrolli, kai siihen on oltava jokin syy. Yleensä näin ei kuitenkaan ole. Kyse on markkinointimielikuvien luomisesta.
Kotiin saatetaan sitten palata entistä turvattomamman tuntuisessa maailmassa. Yleisen turvattomuudentunteen luominen lisää huolestuneisuutta ja kotien turvallisuusjärjestelmien kauppaa, mutta laskee elämänlaatua. Vailla mitään asiaperusteita, yleensä on kyse tyhjästä stressaamisesta. Tästä syystä inhoan "turvallisuustyylisiä" hotelleja ja muita vastaavia valheellisia turvamuotikotkotuksia. Kunnon lukitus ovessa yleensä riittää.
Yksi hotellikortin käyttömuoto on kuitenkin sentään järkevä uudistus. Monissa hotelleissa on nykyisin tapana, että huoneeseen tultaessa on avainkortti asetettava oven pielessä olevaan asemaan, ja vasta sen jälkeen saa huoneessa sähkölaitteet päälle. Pois lähtiessä kortin poisto katkaisee virran kaikista sähkölaitteista. Tämä toiminto on oikeasti energiaa säästävä ja paloturvallisuutta lisäävä, ja myös kätevä tapa sammuttaa kaikki valot kertanyppäisyllä. Mainiota.
Muilta osin modernissa hotellissa oli modernit mokat. Huoneessa ei ollut kätevää vanhanaikaista hotelliopaskansiota, sitä kai pidetään "eilispäivän käyttöliittymänä". Sen sijaan hotellin palveluista oli teoriassa saatavilla tietoa huoneen TV:sta, joka oli uudenaikainen, hankalakäyttöinen ja erittäin hidas. Tietoteknisten lastentautien vuoksi tietoa ei juuri saanut. Haloo, ei kaikki vanha ole vanhentunutta! Aamiaistila oli pieni ja linjastot epäkäytännölliset, sinne muodostui hirmuiset jonot. Hissi oli uudenaikainen, hitaan varovainen ja ruuhkautunut. Käteviä ja paljon nopeampia portaita ei osunut näkökenttääni. Aamiaisella sai gluteenitonta leipää pyynnöstä, mutta esimerkiksi kaikki aamiaismurot olivat niin hienoja ja terveellisiä moniviljahunajavitamiinirinkuloita, että yksikään niistä ei sopinut keliaakikon ruokavalioon. G-merkintöjä ei ollut, mutta porkkana-appelsiinimehu oli sentään hyvää. Langaton verkko ei kuulunut huoneen hintaan, sen käyttö olisi maksanut viisi euroa (!) tunti tai 15 euroa vuorokausi. Olen patistanut vihreiden puoluetoimistoa, että joka kerta hotellia varatessa pitää normaalien esteettömyystiedustelujen lisäksi kysyä, kuuluuko huoneen tai kokoustilan hintaan langaton internet. Jos nettiä ei ole, tai se on kiskurihintainen, on syytä tarkastella muita mahdollisia hotellivaihtoehtoja. Me olemme sentään Suomen johtava tulevaisuuspuolue, meidän pitää potkia eteenpäin ubiikkiyhteiskunnan järkevää kehitystä.
Lopuksi lehdistösitaatti. Perjantain 17.8. Vihreä Lanka -lehdessä kolumnisti Niemeläinen (joka asemansa vuoksi tunnetusti kirjoittaa nimimerkillä) kiteytti monen politiikkaa seuraavan tunnot lohkaistessaan kohtalaisen ilkeästi mutta tavalla, joka erinomaisesti kuvaa demareiden tämänhetkistä tilannetta poliittisella pelikentällä: "Demareiden kiirastuli jatkuu synkeästä itsetutkiskelusta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia. Minimölkkysarjaan pudonnutta puheenjohtaja Eero Heinäluomaa ei käy kateeksi. Kahdentoista vuoden valtakauden jälkeen on työläs löytää uskottavia aiheita välikysymyksille. Vaikka kokoomusta tietysti sopii hiostaa palvelualojen palkankorotuslupausten syömisestä, alipalkatut hoitajat ja opettajat saattavat ihmetellä, mikseivät demarit nostaneet palkkoja hallituksessa istuessaan.". Niinpä. Kesän aikana on ollut jopa hieman masentavaa seurata, miten tiedotusvälineet ovat opposition kommentteja kaivatessaan esittäneet ensin Päivi Räsäsen, sitten Martti Korhosen ja lopuksi Jonkun Tavoittamansa Demarin näkemyksiä. Vaikka kuinka edustankin taas vaihteeksi hallituspuoluetta, pidän tietenkin aktiivista oppositiota demokratian oleellisena edellytyksenä. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että asiassa ollaan kohtalaisesti ns. kesäoleskeluhuoneessa elikkä pihalla, erityisesti johtavan oppositiopuolueen taholla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti