Kiitoksia ja kommentteja

Äänet on annettu ja tulos laskettu. Kiitos kaikille teille 1024 äänestäjälleni, jotka olisitte halunneet minut kansanedustajaksenne eduskuntaan! Tuhat ihmistä on melkoinen joukko väkeä ja luottamusta. Suurkiitos teille!

Kokonaisuudessaan vaalitulos oli sekä ilahduttava että hämmentävä. Täällä Varsinais-Suomessa meillä Vihreillä riitti ilonaiheita: saimme toisen kansanedustajapaikan, ja Janina Anderssonin seuraksi Helsinkiin matkaa Ville Niinistö. Onnea Janinalle (5578 ääntä) ja Villelle (5169 ääntä), ja onnea myös uudelle varakansanedustajallemme Liisa Sulkakoskelle! Liisa ja Elina Rantanen kävivät todella tiukan kamppailun varakansanedustajan paikasta, kunnes Liisa voitti Elinan 2202-2191, alustavan laskennan mukaan.

Vihreät kasvattivat kannatustaan Varsinais-Suomessa 9,4 %:in. Siinä on kasvua neljän vuoden takaiseen +0,9 %. Turussa nousimme kaupungin kolmanneksi suosituimmaksi puolueeksi ja kannatuksemme kasvoi peräti 14,7 %:in (kasvua vuoden 2003 eduskuntavaaleihin +1,9 % ja vuoden 2004 kunnallisvaaleihin +1,8 %). Näin ollen Turku on Suomen neljänneksi vihrein kunta! Kokoomus, rkp ja kristilliset lisäsivät Turussa hieman kannatustaan, mutta demarit ja vasemmisto laskivat, demarit roimasti.

Jokainen hankittu ääni oli kuitenkin enemmän kuin tarpeen, sillä Villen paikka oli vaalipiirin viimeinen, ja saimme sen kristillisiltä hyvin niukalla äänimäärällä. Villen vertausluku on 11 432 ja Sari Essayahin 11 351. Voi hyvin sanoa, että kaikkien ehdokkaidemme erittäin aktiivinen kampanjointi viimeisen viikon ratkaisi Villelle paikan, sillä ero on niin pieni. Iso kiitos kaikille työtä tehneille!

Omasta puolestani olen hieman pahoillani siitä, että oma äänimääräni ei riittänyt kisaamaan toisesta kansanedustajapaikasta tai varakansanedustajuudesta. On hämmentävää, että työhöni kunnallispolitiikassa tunnutaan olevan kovin tyytyväisiä, mutta kansanedustajaksi ei riitä nostetta. En oikein osaa selittää sitä. Ihmisten äänestysmieltymykset ovat melkoista henkitiedettä.

Mutta kovin pahoillani en ole. Pidän kunnallispolitiikkaa suuressa arvossa, siinä tehdään ihmisen arkielämän kannalta tärkeimmät päätökset, ja teen edelleen mielelläni työtä Turun valtuustossa ja lautakunnissa. Kansanedustajan elämässä on myös varjopuolensa, ei se onnea ja hohdetta ole. Elämä kultaisessa häkissä on rajoitettua ja vaativaa 24/7 elämää, ulkopuolella on vapaampaa. Lisäksi meillä on täältä Varsinais-Suomesta nyt hyvä parivaljakko kansanedustajina. Tästä on hyvä jatkaa.

Valtakunnallisesti me Vihreät saimme mukavan vaalivoiton: kannatus kohosi 8,5 prosenttiin ja saimme eduskuntaan yhden lisäpaikan. Näin ollen meillä on nyt 15 kansanedustajaa, joista kymmenen naisia ja viisi miehiä. Kolmannes heistä on uusia. Paikkoja voitimme lisää Varsinais-Suomen lisäksi Helsingissä ja Etelä-Savossa, tappioita tuli Pirkanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Eduskuntaryhmä uusiutui mukavasti. Puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg kävi huikean kamppailun ja kannatus pohjoiskarjalaisten keskuudessa kasvoi kohisten, mutta edustajanpaikka jäi puuttumaan vajaalla parilla sadalla äänellä. Harmi, mutta riski oli toki tiedossa.

Plussan puolelle vaaleissa nousee myös se, että eduskunta naisistui: naisten määrä nousi 84:ään. Miinusta on, että alle 30-vuotiaiden kansanedustajien määrä väheni selvästi (nyt 2!), ja vielä selvemmin lisääntyi yli 60-vuotiaiden määrä (nyt 31). Valtakunnan ylimpien päättäjien ikärakenne siis vinoutui entisestään.

Tilastokeskus on tehnyt koonnan äänestäjien, ehdolla olleiden ehdokkaiden ja valittujen kansanedustajien taustoista. Voimakkain eroavuus valituilla edustajilla ja heidän äänestäjillään on tulotasossa. Edustajiksi on valittu pääsääntöisesti erittäin hyvätuloisia kansalaisia. Äänioikeutettujen keskitulot ovat 21 000 euroa. Kokoomuksen ehdokkaiden 70 000 euron keskitulot ovat kolminkertaiset verrattuna äänioikeutettuihin. RKP:n ehdokkaiden keskimääräiset tulot olivat 65 000, Keskustan 52 000 ja SDP:n ehdokkaiden 47 000 euroa. Vihreiden ehdokkaiden keskitulot olivat alimmat eli 29 000 euroa.

Raportissa kiteytetään: "Hyvätuloiset tulevat valituiksi. Valittujen keskimääräiset tulot olivat 90 500 euroa. Ne ovat 2,4-kertaiset ehdokkaisiin verrattuna ja lähes 4,3-kertaiset äänioikeutettuihin verrattuna. Uudelleen valittujen keskimääräiset tulot olivat 6 000 euroa korkeammat kuin uusilla edustajilla.". No, itsepähän kansa edustajansa valitsee, mutta voi tietysti kysyä, miksi tuloerot Suomessa vain kasvavat kasvamistaan ja köyhyys lisääntyy. Ehkä köyhyysongelma ei vain kosketa kansanedustuslaitostamme riittävästi? Toinen hyvä kysymys on, pitäisikö vaalikampanjakuluille asettaa maksimikattosumma ja panna kulut tiukempaan seulontaan. Paikkoja voi selvästikin ostaa rahalla, vaikka se onkin riskibisnestä. Kansanedustuslaitoksen edustavuus kansaan nähden paranisi, jos paikat jakaantuisivat hieman tasaisemmin eri tuloluokista tulevien ehdokkaiden välillä.

Suurta hämmennystä herättää varsinainen vaalitulos. Mistä kertoo se, että kokoomus, perussuomalaiset ja rkp saivat näin merkittävän vaalivoiton, yhteensä 13 lisäpaikkaa? Kertooko se siitä, että oikeistoarvot ovat kovassa suosiossa Suomen kansan keskuudessa? Kansan, joka pitää tärkeänä julkisten palveluiden hyvää laatua ja riittävää rahoitusta, pienempiä opetusryhmiä, tasa-arvoista terveydenhuoltoa ja lisäresursseja vanhustenhuoltoon? Kansan, joka sankoin joukoin menee ja äänestää puhdasverisintä veronalennuspuoluetta? Mitä häh, en ymmärrä tätä logiikkaa. Vai kertooko se siitä, että ihmisillä ei ole pienintäkään hajua puolueiden linjauksia ohjaavista ideologioista? Vai siitä, että sosialidemokraatit ovat niin kertakaikkisesti ja täydellisesti epäonnistuneet oman tonttinsa hoitamisessa, että kokoomus kuulostaa pienituloisen parhaalta ystävältä? Kallistun viimeisen vaihtoehdon puolelle.

Demareiden vaalitappio on rökäleluokkaa. Ihmekös tuo. Kun tarpeeksi kauan puhuu yhtä ja tekee toista, kun ylimielisyys ja oman edun valvonta voittavat ihmisten tarpeet ja kun politikointi nousee pääasiaksi, kuten demarien mainonnasta saimme kaikki havaita, jotkut saattavat todellakin kyllästyä. Kuten Erkki Tuomioja kirjoittaa blogissaan: "On aina parempi perustaa kampanjointi omiin ohjelmallisiin tavoitteisiin ja perustella niitä. Vaikeus on siinä, että tämän uskottavuus edellyttää pitkäjänteistä omaa ohjelmatyötä eikä vain vaaliohjelmien nopeata kyhäämistä. Jos muuten tyydytään vain virkamiesvalmistelun pohjalta tapahtuvaan kehysten, tuottavuusohjelmien ja selvitysmiesraporttien hienosäätöön, ei omien ohjelmien uskottavuus synny vain vaaleihin valmistautumisen myötä. Tämä heikentää sosialidemokraattien muutoin harvinaisen selvää sanomaa perusturvan ja palvelujen asettamisesta veronalennusten edelle ja markkinayhteiskunnan torjumisesta sekä yksityistämisen, ulkoistamisen ja kilpailuttamisen ylilyönneistä. Uskottavan poliittisen ohjelman on vastattava kolmeen kysymykseen: millaisena näemme yhteiskunnan tilan, millainen sen tulisi olla ja miten siihen päästään. Kuulostaa helpolta, mutta jo ensimmäinen kysymys tuottaa sosialidemokraateille hallituspuolueena vaikeuksia, jos epäkohtien tai jopa tehtyjen virheiden avointa käsittelyä halutaan välttää.". Niinpä. Meillä muillakin olisi helpompaa saada asioita aikaiseksi, jos demarit avaisivat silmänsä todellisuudelle. Voin vain toivottaa onnea menestykselliselle itsetutkiskelulle.

Olen hyvilläni siitä, että Ilkka Kantola nousi varsinaissuomalaiseen demariryhmään, vaikka hän poliitikkona onkin vielä kirjoittamaton kirja. Ehkä hänen tapaisensa ihmiset pystyvät inhimillistämään demareita, eikös Kantolan vaalilause ollut juuri jotain sen suuntaista.

Porvarihallitus on vihreiden kannalta haaste ja mahdollisuus. Haaste siksi, että on paljon asioita, joissa meidän ja erityisesti kokoomuksen kannat eroavat toisistaan. Energiapolitiikka ei ole niistä vähäisin, eikä verotuksessakaan sävel ole yhteinen. Toisaalta porvarihallitus on mahdollisuus kehittää työelämää ja sosiaaliturvaa tämän päivän työelämän ongelmia paremmin huomioivaan suuntaan. Eli käsitellä asioita, joista sosialidemokraatit eivät suostu keskustelemaan. Hallitusohjelma ja -neuvottelut ratkaisevat.

Ratkaisut hallituskysymyksiin vastaamisesta, mahdollisesta hallitukseen menosta ja ministerivalinnoista tehdään muuten vihreän eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuskunnan yhteiskokouksessa. Kokouksen toisena vetäjänä toimii uuden eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja toisena vetäjänä minä eli valtuuskunnan puheenjohtaja. Jännät paikat siis edessä, ehkä!

Ja lopuksi ihmettelyä valtakunnan ääniharavista. Minulle ei aukea sen enempää Sauli Niinistön kuin Matti Vanhasenkaan karisma. (Anteeksi nyt vaan, kaikki Niinistö & Vanhanen -fanit, mutta minullakin on oikeus mielipiteeseen ;). Sauli Niinistö on minusta jokseenkin yhtä viehättävä kuin suutaan mutristeleva tiukkailmeinen tullivartija ja Matti Vanhasta ei edelleenkään ole helppo erottaa vaaleasta tapetista. Silti heillä oli kahdestaan yhtä paljon äänestäjiä kuin Jyväskylässä on asukkaita. Mitä kertoo Suomen kansasta se, että nämä kaksi herraa saavat aivan tolkuttoman määrän ääniä? Kansasta, joka viikoittain istuu kuumassa pätsissä itseään risuilla hakaten? Kansasta, joka ui järvessä jäiden seassa ja kierii alasti lumihangessa? Kuinka pitkälle masokismia voi puhtaaksiviljellä? Vai onko kyse vain siitä, että halu olla voittajan puolella kovin suuri? Ehkäpä näin.