13.1.07

Ydinvoimahurmaa

Kokoomus on ydinvoimauskossa, suurin osa demareista samoin ja nyt keskustakin liittyi samaan virsikuoroon. Ajattelin kirjoittaa asiasta happamia mielipiteitä, mutta enpäs teekään aivan niin. Sen sijaan kehotan kaikkia - ja aivan erityisesti ydinvoiman vankkoja tai vähemmän vankkoja kannattajia - lukemaan Jyrki Kasvin tuoreen kirjoituksen asiasta. Jyrki pudottelee blogissaan "Uraania, perkele" -kirjoituksessa kokonaisnäkemystä ydinvoimaratkaisusta siihen tahtiin, että en mitenkään kykenisi parempaan.

Kyllä ydinvoimalle on kyllä ydinkaivoksille Suomessa. Pitää tietää, mihin sitoutuu, kun kannattaa ydinvoimaa. Ilmastonmuutokseen ydinvoima ei ole mikään ratkaisu.

Miksi sitten kaikki kolme suurinta puoluetta ovat niin innolla rakentamassa ydinvoimaa? Ydinvoimakeskustelu on savuverho, joka peittää alleen sen kaiken muun, mitä on välttämätöntä tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Suuret puolueet pelkäävät äänestäjien alkavan epäröidä ja kaikota, jos aletaan puhua todellista ratkaisusta. Näitä ovat mm. liikenteen päästöjen merkittävä vähentäminen ja julkisten varojen käytön painopisteen siirtäminen yksityisautoilulta joukkoliikenteelle, monenlaiset ilmastovelvoitteet ja ohjauskeinot sekä se, että suurten keskitettyjen energiantuotantoratkaisujen sijaan on tuettava pienimuotoista, hajautettua ja uusiutuvaa energiantuotantoa. Pelko ja luulo on, että nämä toimenpide-esitykset eivät miellytä äänestäjiä eivätkä puolueiden taloudellisia ja poliittisia tukijoita. Siksi on parempi puhua ydinvoimasta pelastusrenkaan kaltaisena ratkaisuna. Näin voidaan pitää yllä kansalaisia muka-miellyttävää illuusiota siitä, että ydinvoiman myötä kaikki voi jatkua kuten ennenkin, ja maailma pelastuu. Kaikki asiaan perehtyneet kyllä tietävät, että vaikka ydinvoimaa rakennettaisiin kuin viimeistä päivää, siitä ei siltikään olisi ilmastonmuutosongelman ratkaisuksi. Tarvitaan paljon enemmän, ja ydinvoiman rakentamiseen käytetyt varat ovat pois juuri siitä muusta.

Tämän rajallisten resurssien jako-ongelman tekee tänään Maikkarin uutisivuilla varsin selväksi demaridino, eduskunnan puhemies Paavo Lipponen. "Lipponen sanoi Joutsenossa, että kolmen suuren puolueen yhteisymmärrys kuudennen ydinvoimalan tarpeesta merkitsee "uutta virstanpylvästä" Suomen energiapolitiikassa. Samalla Lipponen varoittelee sellaisesta "vedätyksestä", jossa lisäydinvoimasta joudutaan maksamaan kohtuutonta hintaa. Hän epäili, että hintana voitaisiin vaatia esimerkiksi vero- tai muuta tukea biopolttoaineille. Lipposen mielestä monella taholla ajetaan erityisetuja taloudellisuuden ja ilmastopoliittisten tavoitteiden kustannuksella. - Puhdasotsainen kotimaisella ja biopolttoaineilla intoilu voi kätkeä eturyhmäintressien karvaiset kädet, Lipponen sanoi."

Suostumus viidennen ydinvoimalan rakentamiseen ostettiin eduskunnalta "risupaketilla" eli lupauksilla investoinneista uusiutuviin energianlähteisiin. Risupakettia ei kuitenkaan toteutettu. Nyt, kun viidennen ydinvoimalan rakentaminen on osoittautunut laskettua paljon kalliimmaksi (Ranskan epämääräisestä taloudellisesta tuesta huolimatta), Lipponen haluaa huolehtia siitä, että kuudennen ydinvoimalan järjestämiseen ei tarvita enää edes lupausta uusiutuville. Jaa että ei ydinvoiman lisärakentaminen ole muka pois puhtaan teknologian kehittämisestä? Mikä mahtaakaan olla se eturyhmä, jonka juoksupojilla, -tytöillä ja -dinoilla ei ole vain karvaiset vaan myös hyvin likaiset kädet?

Suurten puolueiden pakollista järkiintuloa odotellessa me kärvistelemme täällä lumettomassa ja pimeässä Varsinais-Suomessa. Lunta on luvattu viime päivät, ja yöllä sitä satoikin himpun verran. Sen verran, että maisema näyttää siltä, kuin joku olisi yrittänyt koristella sitä tomusokerisirotuksella ja sokeri olisi loppunut kesken.

Laitanpa tänne viestini loppuun uudestaan Satu Hassin tekemän kymmenen toimenpiteen listan, jota lainasin blogissani jo joulukuun alkupuolella. Milloin kuulette kokoomuksen, demareiden tai keskustan esittävän tämänkaltaisia toimenpideluetteloita, kun tulee puhe ilmastonmuutoksen torjunnasta?

  1. Laajennetaan valtion tukiporkkanaa sähkö- ja öljylämmityksen vaihtamiseen pelletti-, hake- tai maalämmöksi, ja aurinkolämpökeräimien asentamiseen.
  2. Porrastetaan autojen verotus polttoaineen kulutuksen mukaan.
  3. Perutaan Vanhasen hallituksen veromuutokset, jotka pienensivät kotimaisen uusiutuvan energian suosintaa.
  4. Korjataan hiilidioksidin päästökaupan seuraava alkujako Suomen Kioto-velvoitteen mukaiseksi ja huutokaupataan osa päästöoikeuksista.
  5. Säädetään laki takuuhinnasta (syöttötariffista) sähkölle, joka on tuotettu uusiutuvalla energialla, mukaan lukien talo- ja tilakohtaiset minivoimalat, kuten pienet tuuligeneraattorit, pienet koskivoimalat, pelletti- ja hakekattiloiden yhteyteen asennetut höyryturbiinit.
  6. Velvoitetaan valtion ja kuntien laitokset ostamaan vihreää sähköä ja lämmittämään kaukolämmöllä, hakkeella tai pelleteillä sekä suosimaan rakentamisessa puuta.
  7. Painotetaan liikenneinvestoinnit ratoihin sekä joukko- ja kevyen liikenteen edistämiseen ja tuetaan junalla matkustamista vastaavasti kuin kaupunkien joukkoliikennettä.
  8. Kolminkertaistetaan rahoitus uusien energiatekniikoiden tutkimukseen ja kehittämiseen.
  9. Laaditaan biopolttoainestrategia, jonka visio on se, että 10 vuoden päästä tuotamme eloperäisistä jätteistä polttoainetta ja biomateriaaleja. Tästä voi avautua uusi mahdollisuus myös metsien hyödyntämiselle.
  10. Sitoudutaan painamaan Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2020 mennessä kahteen kolmasosaan nykyisestä ja vuoteen 2050 mennessä viidesosaan.

PS. Tämä päivä muistuttaa meitä taas siitä, että ei ydinvoima ole ainoa suuriin äkillisiin ekokatastrofeihin kykenevä energiamuoto. Norjan rannikolla kovassa tuulessa eilen karille ajaneessa ja katkenneessa Server-öljylaivassa oli lähes 650 tonnia raskasta polttoöljyä, josta osa on jo ajautunut rannoille.