28.1.07

Terveiset Loimaalta!

Maakunnan Naiset matkasivat sunnuntainakimppakyydillä Loimaalle kahvila Kahvepaikkaan. Keskustelu oli jälleen eläväistä ja aihealueet vaihtelivat perintöverosta vanhustenhuoltoon ja Loimaan seudun tilanteesta ja vahvuuksista biopolttoaineisiin ja Virttaankankaan vesihankkeeseen. Pari tuntia kulua humpsahti tosi sukkelaan.

Seuraavan kerran tapaamme Turussa, tiistaina 6.2. klo 18-20 Monitoimikeskus Happy Housessa (Ursininkatu 11). Sitten on vuorossa torstaina 8.2. klo 18-20 Veturitalli Salossa (Mariankatu 14) ja sunnuntaina 11.2. klo 13-15 Raatihuone 2.krs (Rauhankatu 10) Uudessakaupungissa. Tervetuloa!

Loimaan tilaisuuden jälkeen oli vuorossa vihreiden valtuustoryhmän kokous, jossa puimme kaupunginhallituksen esityslistan lisäksi mm. Turun kauppatorin asemakaavaa. Ympäristö- ja kaavoituslautakunnalle oli kokouksessa jaettu Turun Toriparkki Oy:n lähettämä sangen mielenkiintoinen kirje, jolla toriparkkiyhtiö pyrki omalta osaltaan vaikuttamaan asemakaavan sisältöön. Tällainen vaikuttaminen on tietysti aivan sallittua, itsekin olen monasti kehottanut eri tahoja lähettämään kirjelmän lautakunnalle. Kirjeen sisällöstä olen kuitenkin rankasti eri mieltä. Kirje herättää mm. seuraavia kysymyksiä:
  • Onko toriparkkiyhtiö tosissaan toriparkin kanssa? Kirjeessä todetaan, että "Yhtiön osakkaina on kuitenkin niin monta torin ympäristökiinteistöjen omistajaa ja muuta toimijaa, että yhtiö katsoo olevansa ainakin potentiaalinen hankkeen toteuttaja." ja "Pysäköintilaitoksen toteuttamiskustannukset tulevat nousemaan erittäin korkeiksi". Turun kaupungin kannalta on erittäin tärkeää, että tori saadaan kunnostettua ajoissa. Jos kaupungin poliittinen enemmistö asettuu toriparkin kannalle, sillä pitää olla ehdoton varmuus siitä, että parkki myös toteutetaan - ja todella supernopealla aikataululla. Jos toriparkki rakennetaan, sen ja koko torin kunnostuksen on oltava valmis 1.1.2011, kun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi alkaa. Kirje panee väkisinkin epäilemään, että toriparkkia ei suunnitella toteutettavaksi ilman kaupungin rahallista panosta. Turun kaupunki taas ei voi mitenkään suostua rahoittamaan hanketta, ei tässä rahapulassa eikä muutoinkaan.
  • Kirjeessä vaaditaan, että ajoramppeja on oltava useampia ja niiden on oltava lyhyitä, sekä sijaittava lähellä torin reunan kiinteistöjä. "Kaavaan tulee sisällyttää mahdollisuus ajorampin tekemiseen myös Eerikinkadun ja Aurakadun sekä Eerikinkadun ja Kauppiaskadun risteysten lähelle. Yhtiön käsityksen mukaan nyt esitettyjä ajoramppeja vastustetaan osittain sillä perusteella, että ne haittaisivat julkista liikennettä. Jotta tältä haitalta vältyttäisiin, tulisi asemakaavassa sallia katualueelle sijoitettaville ajorampeille vaihtoehtoisesti niiden sijoittaminen torialueelle.". Eli ajorampit suoraan kauppatorille? Pyhä savikerros sentään!
  • Esitetyn 700 paikan sijaan pitäisi parkkiluolaan sallia 800 paikkaa sekä tilat torikauppiaiden autoille. Minun käsittääkseni tämä tarkoittaa sitä, että pitäisi kajota myös torin pohjoislaidan osuuteen, jossa kaksikerroksisella laitoksella olisi selkeitä pohjavesivaikutuksia. Kuka korvaa seuraukset, kun pinnat painuvat ja puuperustukset lahoavat? Ihan varmastiko parkkiyhtiö??
  • Yhtiön näkemyksen mukaan puita ei pitäisi sijoittaa torin reunalle. No ei kai, kun kaikki pitäisi kaivaa auki ja rakentaa reunoja myöten.
  • "Yhtiön ensisijainen näkemys on että liikennejärjestelyt Kauppiaskadulla säilyvät ennallaan. Kauppiaskatua ei joukko- tai muun liikenteen sujuvuuden takia tule kaavaluonnoksessa nyt olevin tavoin osoittaa kävelykaduksi." Tämäkö on nyt sitten se tapa, jolla ydinkeskustan vetovoimaa lisätään? Lisää autoja torin alle ja lisää autoja kaupungin kaduille? Eihän tuossa ole mitään tolkkua - eivät ihmiset sellaiseen keskustaan halua tulla!

Että silleen. Vaatia saa, mutta kaupungin edun nimissä ei pidä suostua.

Ylen ulkomaan uutissivuilla on tänään juttu yhdysvaltalaistutkimuksesta, jossa käsitellään lasten keskinäisen kiusaamisen siirtymistä yhä enemmän nettiin. Tämä on koko ajan kasvava ongelma, johon olisi kova tarve miettiä tehokkaita puuttumiskeinoja. Nettikiusaaminen, tai kyberkiusaaminen, kuten uutisessa sanotaan, "voi tapahtua pikaviestiohjelmissa tapahtuvan nimittelyn lisäksi esimerkiksi henkilökohtaisilla kotisivuilla julkaistuina ilkeyksinä. Lapset valitsevat Internetin kiusaamispaikaksi, sillä he ovat siellä valvonnan ulottomattomissa", kertoo Wisconsin-Eau Clairen yliopiston rikosoikeuden apulaisprofessori Justin Patchin Ylen sivuilla. Digikameroiden ja kännykkäkameroiden lisääntyminen ei tee asiaa yhtään helpommaksi, vaan kiusaaminen on laajentunut sanallisesti ilkeilystä, haukkumisesta ja uhkailusta myös kuvallisiin julmuuksiin.

Asiaan on todella paneuduttava, vaikka kyberkiusaamisen ehkäiseminen onkin erityisen haastavaa. Koulun on vaikea puuttua asiaan, joka tapahtuu kotikoneiden kautta. Koulu voi toki jäljittää tarvittaessa omilta koneiltaan tapahtuvaa toimintaa, ja koulun tulee kasvattaa lapsia kohtelemaan toisiaan ja kaikkia ihmisiä asiallisesti ja kunnioittavasti. Mutta ihmiseksi kasvaminen tapahtuu erehdysten kautta, ja erehdyksistä oppimiseen ja viisastumiseen - siis kasvamiseen - tarvitaan kasvattavia aikuisia. Jos netissä on paljon yhteisöjä, joissa lapset toimivat pääasiassa vain keskenään, kuka kasvattaa ja ohjaa vastuulliseen, toiset huomioivaan ja muita vahingoittamattomaan käytökseen? Rajat on rakkautta myös nettikäyttäytymisessä. Periaatteessa vapaa-aikana tapahtuva toiminta kuuluu vanhempien kasvatusvastuuseen ja kouluaikana koulun vastuuseen, mutta tässä tapauksessa asiat eivät taida olla aivan näin yksinkertaisia. Hyviä ideoita vastaanotetaan - toivottavasti nettiyhteisöltä löytyy ongelmaan viisaita neuvoja.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Helsinkiläisenä olen ihmetellyt sitä, että Turkuun halutaan toriparkkia. Siellähän on jo! Siitä Puolalan hallistahan pääsee hissillä ihan torin laidalle ja sitten siihen kävelykadulle myös.

Ehkä tähänkin tulee parannus viiden vuoden sisään, kun paikannustekniikka kehittyy. Autoilija voi pyytää navigaattoria opastamaan esim. "keskustan parkkiluolaan" eikä tarvitse muuta kuin seurata ajo-ohjeita miettimättä, että ajetaanko tässä nyt yhden vai kolmen korttelin päässä keskustasta.

Tosin täällä Helsingissä osataan kääntää rattia jo nyt.