Ruississa

Tuli vietettyä lauantai Ruississa. Jos joku ei ymmärrä, suomennan: me aikuiset sanomme "Ruisrockissa", mutta nuoret puhuvat nykyisin "Ruissista". Inhoan ruissittelua. Vaan niin maailma muuttuu, ja sanat sen mukana. Illan tullen pulpahtikin mieleen, mitä Eput laulavat Hipit rautaa -biisinsä alkajaisiksi:

"Olen hippityttö 42, / enkä maailman paremmaks / ole nähnyt muuttuneen, / enkä kenenkään siitä suuttuneen. / Hippiaate valjuuntui / mieheni kaljuuntui. / Muttei mitään muuta tilalla, / maailma on pilalla. " Jep jep. Kukas se täyttääkään ensi kuussa 43?

No, tämä hippityttö vietti Ruissalossa kohtalaisen siedettävän festaripäivän. Tämä taisi olla kolmas Merimaa & kumppaneiden duunaama Ruisrock. Viime vuosi jäi remonttihommien takia väliin, mutta kesän 2006 rokissa järjestelyt olivat vielä - no, sanotaanko kauniisti, että hiomaton timantti. Nyt toimi jo paljon paremmin, teknisesti ottaen. Jopa liian paljon paremmin: olo oli hallittu ja vahdittu kuin teuraskarjalla. Vanha kepeä piknik-tunnelma on mennyttä, tilaa omille vilttileireille ei enää ole ja järkkärit ojentavat väkeä aivan mitättömistäkin jutuista. Esimerkiksi meitä, Katri-tätiä, 42 ja Risto-setää, 44 ei päästetty sisään tavallisen polkupyörän pumpun kanssa, koska se kuulemma kelpaa väkivallantekoon astaloksi eli lyömäaseeksi. Just joo. Ja vesipullomme tyhjennettiin ei vain portilla (minkä ymmärrän) myös anniskelualueelle mentäessä (mitä en enää ymmärrä). Naapuripöydässä piknikiään syöville tultiiin mäkättämään siitä, että omia ruokaeväitä(kään) ei saisi olla. Aaaargh!

Vaan mitä sitä itkemään, nyt puhaltaa eri tuulet. Ruisrock oli ehkä joskus leppoisa rokkipiknik kansainvälisin esiintyjin. Ruissi on sentin tarkuudelle (huom. viittaus rahayksikköön, ei metrijärjestelmään ;) viritetty massatapahtuma ja rahantekokone lähiseudun artistein. Voi se silti olla ihan hyvä festari. Erityisen kiitollinen olin siitä, että pyöräilyjärjestelyt toimivat ja poislähdettäessä järkkäreitä oli pitkin Ruissalon puskia tarpeeksi jöötä pitämässä. Suuri telttalava oli ehkä paras festariteltta, jossa olen koskaan ollut: tilava (vetää kuulemma 3000 ihmistä), hyvä näkyvyys, hyvä ilmanvaihto ja miellyttävä valo. Ja muutama mukava keikkakin tuki nähtyä.

Ympäristöasioitakin yritettiin huomioida. Ruokalautaset olivat maatuvia ja kertakäyttöhaarukat puisia. Pestävistä tuopeista piti maksaa asiallinen kahden euron pantti. Kierrätyspisteitäkin oli, eri asia sitten on, miten festariväki niitä osasi käyttää. Roskien kerääjät kiersivät myös festarin aikana. Sähkö oli tuulisähköä ja festariin tultiin julkisilla ja jalan tahi fillarilla (paitsi vipit, joita pärrätään veneillä ees taas). Rokkiväkeä yritettiin nauhoin vinkata pysymään kulkureiteillä Ruissalon metsien sijaan. Vaan kyllä festarialue ja polkujen varret aamun valjettua silti näyttävät hävityksen kauhistukselta.

Asiaan. Montaa bändiä tuli kuunneltua jonkin verran ja muutama keikka melkein kokonaan. Tässä pari poimintaa kuvien kera. Eka kunnolla kuunneltu bändi oli oma lempparibändini 22-Pistepirkot. Pirkot soittivat tuttuun tyyliinsä hyvän keikan yleisöä tippaakaan mielistelemättä.



Jonna Tervomaa veti telttalavalla ammattimaisen hyvän keikan hyväntuuliselle yleisölleen. Täytyy ihaillen todeta, että Jonnan tapa ottaa kontakti yleisöönsä on tosi toimiva.

Ruotsin ihme The Ark oli iltani pelastus. Jösses että nautin Ola Salon kukonpoikamaisesta kekkalonnista lavalla. Savipelto alla hytkyi ja hyllyi, kun tuhannet ja tuhannet festarivieraat pomppivat Olan tahdittamana. Musiikkikin oli hyvää.

Monelle fanille taisi tulla yllätyksenä, että Ola on nyt partainen (mikä muuten pukee häntä uskomattoman hyvin, paitsi ehkä pikkutyttöjen mielestä). Syy selvisi festariplakaatista, jota tv-kamerat innolla kuvasivat: "Jesus Christ Superstar - Vi ses i Malmö". Ehkä lievää product placementtiä? Ja kas, todellakin! Netistä selviää, että Salo esittää pääroolia syksyllä Malmön oopperassa ensi-iltaan tulevassa Jesus Christ Superstar -musikaalissa. Varmasti hyvä henkilövalinta rooliin, tämä riikinkukkomaisesti keekoileva Olamme. Harvoin näkee miesartistia, joka käy kesken keikan vaihtamassa esiintymisasua. Ja ennen encorea koko bändi vaihtoi vielä asunsa kokovalkoisiin! Encoren eka biisi olikin sitten ymmärtääkseni JCS-musikaalista...

Tässä muutama kuva ilmeikkäästä naapurimaamme ihmeestä.

Viimeisenä oli vuorossa Primal Scream. Ihan hyvin soitettua, mutta ei oikein jaksanut sytyttää.

Sen pituinen se. Yksi päivä oli kiva, mutta yksi päivä sai myös riittää. Villit hevosetkaan eivät olisi saaneet minua raahautumaan Ruissaloon enää uudestaan sunnuntaina.

PS. Vielä product placementistä: Taannoisella Kylie Minoguen keikalla huomioni kiinnittyi Hartwall-areenan seinällä olevaan isoon Nokia & Kylie -plakaatiin. Ja kuinkas sitten kävikään: kesken keikan ja "I Should Be So Lucky" -hittinsä, yleisön hakatessa riehakkaasti käsiään Kylie "sattui" saamaan käteensä Nokian kännykän, jolla hän alkoi kuvaamaan yleisöä. Ehkä hieman epäilin tätä tuotesijoitteluksi? Tänään sunnuntaina Ilta-Sanomien nettisivuilta löytyi uutinen asiasta: "Kylien avustaja kuvasi tähden esitystä I Should Be Lucky -biisin aikana. Yhtäkkiä Kylie otti kännykän (Nokia N95) ja alkoi kuvata yleisöään. Jos siis olit konsertissa 13. kesäkuuta ja olet osunut Kylie Minoguen kuvaamaan videoklippiin, sinun pitäisi olla onnekas!". Video löytyy Kylien kotisivuilta. Mikäs siinä, N95:ssa on hyvä kamera, tiedän kun minullakin on sellainen. Mutta silti...

PS2. Mieheni muistutti minua tästä 42-jutusta, mitä Linnunradan käsikirja liftareille paljastaa elämän tarkoituksesta. Se on kuulemma 42. Maratoonarit ovat tosin jättäneet viisauteen eriävän mielipiteen. Elämän tarkoitus on 42,195.