Keskusteluista jäi mieleen aivan erityisesti köyhyys ja ne ihmiset, jotka ovat vähävaraisina takertuneet kiinni sosiaaliturvakoneistomme hampaisiin eivätkä tunnu pääsevän elämässään siitä mihinkään. Koneiston rattaissa kärvistelee monenlaista väkeä: työttömyyspäivärahalla olevia, yksinhuoltajia, hyvin pienellä eläkkeellä olevia ikäihmisiä, mielenterveyden ongelmien kanssa elämässään painiskelevia, perheellisiä opiskelijoita. Heidän tosiasiallinen toimeentulonsa on selvästi kiristynyt kuluneina vuosina, kun ansiotulovähennykset eivät ole ansiotulottomien tilannetta helpottaneet. Kertomukset pärjäämisen rajalla sinnittelystä eivät heti unohdu.
Mieleen jäivät myös ne ihmiset (usein aika iäkkäät henkilöt), jotka vihaisina tulivat sanomaan, että on turha puhua mistään köyhyydestä, ei Suomessa tänä päivänä ole mitään oikeaa köyhyyttä. Monella näistä ihmisistä tuntui olevan lapsuudessa koettu sen aikainen syvä köyhyys taustalla. Minua hieman kummastuttaa nämä mielipiteet. Ei kai se, että itsellä on ollut asiat kurjasti, ole este tavoitteelle, että ne toisilla olisivat paremmin?
Torstain lehdessä olikin jo jotain muuta: tuttu pääjohtaja, Kemiran Lasse Kurkilahti, puolusti kirjajulkkarinsa uutisoinnissa tuloerojen kasvattamista. (Kirjaa en ole lukenut, vain sitä koskevan uutisen.) Lauantain Hesarissa kuoroon yhtyi EVA:n Sixten Korkman. Kuoro on rajussa kasvussa ja porvarihallituksen kokoaminen etenee...
Lienee hyväksyttävää, että yritysjohtajat eivät ole ensihätään palkkaamassa poliitikkoja, kun he etsivät liikkeenjohdollisia kehityskonsultteja. Mutta terve ajatus olisi, että yritysjohtajat ja pääomalinnakkeen portinvartijat joskus jalkautuisivat poliitikkojen tai vaikkapa yhteiskunnan köyhien parissa työtään tekevien järjestöjen keskuuteen, ja kävisivät katsomassa tuloerokeskustelua sieltä asteikon toisesta päästä. Siinä sitä olisi tosielämäkosketusta myös porvarihallituksen ohjelmalle.
Asteikon alapäässä köyhässä lapsiperheessä vieraillessaan voisi sitten miettiä vaikka vaatimusta nuorten palkkojen alentamisesta. Tai vaatimuksia koulutuksen maksullisuudesta ja kehotuksesta "ottaa vaan reippaasti opintolainaa". Ja voisi yritysjohtajien elämysmatkalle lähteä seuraksi vaikkapa joukko johtavia demareitakin - riittäisi heillekin jotain keskusteltavaa opposition korpivaelluksella.
Lauantaiaamun Hesari tarjosi muutakin mielenkiintoista luettavaa. Ylioppilaskokeen virheistä on taas noussut kohua. Viime vuonna kemian kokeen vastausmäärä ohjeistettiin virheellisesti, tänä vuonna elämänkatsomustiedon kokeessa Picasson Guernica oli vaihtunut muunnelmaan tappelusta koripallo-ottelussa (!). Äidinkielen kokeessa kokelaiden halki maan piti tunnistaa stadin slangin sana "stidi" (tulitikku) ja makasiinien mellakoinnin ja makasiinien palon välille vedettiin yhtäläisyysmerkki.
Yhteiskuntaopin kokeen kuntavaaleja käsittelevän jokeritehtävän ymmärtäminen taas edellytti punaisen ja vihreän erottamista toisistaan. Hieman vaativaa punavihervärisokeille, joita on poijista noin 8 % ja tytöistä 0,5 %. Punavihersokeushan periytyy x-kromosomaalisesti, joten pojilla on punavihersokeiden joukossa valtaisa yliedustus. Ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtaja Juhani Lokin arvion mukaan vaivasta kärsii kokelaspopulaatiossa noin 800 poikaa.
Tehtävään kohdistunutta kritiikkiä arvioi Hesarissa ylioppilastutkintolautakunnan yhteiskuntaopin kysymyksiä laatinut Jan Löfström näin: "Saattaahan kartta joillekin aiheuttaa ainakin ylimääräistä työtä.".
Jaa-a. Opettajankouluttajana en päästä ketään wanna-be-opettajaa käsieni läpi ilman, että (tätäkin) asiaa jankutetaan kyllästymiseen asti. Punaista ja vihreää ei saa käyttää opettamisessa sellaisessa tarkoituksessa, että värien erottamisella on asian ymmärtämisen kannalta merkitystä. Lisäksi ne soveltuvat kalvolle kirjoittamiseen varsin huonosti. Asioiden korostamiseen ne kyllä sopivat. Opettajan on aina oltava tarkkana näiden värien kanssa, ja luulisi tämän perusseikan koskevan myös ylioppilastutkintolautakuntaa.
Onneksi sentään painovirhepaholaisella näyttää olevan huumorintajua, sillä Juhani Lokin ajatuksia kuvaava teksti kuuluu lehdessä seuraavasti: "Vieras ei punavihreysongelma Lokille ole. Punaista ja vihreää ei ole käytetty silloin, kun värit eivät ole asiassa olennaisia.".
Ja kun rupesin rutisemaan ytl:stä, niin jatketaan vähän: miten olisi, jos vastaisuudessa ytl itse toimittaisi kokeita korjaaville opettajille yo-tehtävien korjausohjeet? Nythän on niin, että saadakseen jonkinlaisen opastuksen korjaamiseen (johon on muuten aikaa vain vajaa viikko!!), on esimerkiksi biologian ja maantiedon opettajan maksettava Biologian ja maantiedon opettajien liiton BMOL:n vuosittainen jäsenmaksu (50 €/vuosi), jotta saa liitolta sen jäsenten kokoamat korjausvinkit. Onko tämä oikein ja asiallista? "Pakkojäsenyys" on huono motivaattori osallistua liiton toimintaan biologian ja maantiedon opetuksen kehittämiseksi, vaikkakin tässä tilanteessa lausun toki lämpimät kiitokseni BMOL:sta saamalleni avulle. Eikö kuuluisi kokeen järjestäjän velvollisuuksiin toimittaa kokeen mukana ohjeet siitä, mitä vastausten arvostelemiseen vaaditaan? Ohjeet täytyy nimittäin olla olemassa, koska miten sensorit muuten kykenisivät ne yhtämittaisesti arvioimaan. Lisäksi tutkinto on kokelaille maksullinen, jopa suorastaan hintava, joten opettajien arvostelun yhteismitallisuuden varmistamisen luulisi kuuluvan ytl:ltä ostettuun "tuotteeseen".
Jos joku blogin lukija tietää sen historiallisen syyn, joka selittää nykykäytännön, olisi kiva jos hän selittäisi sen meille muille.
Sunnuntaina oli lähdettävä Turkuun Vihreiden valtuustoryhmän kokoukseen. Valtuuston esityslistan luonnos on taas henkäystä keveämpi. Mikä hitto Turun valmistelussa tökkii??? Älkää sanoko, että 14 000 työntekijän ja 175 000 asukkaan kaupungissa ei yksinkertaisesti ole mitään päätettävää, ei mitään asiaa hoidettavaksi.
Siviiliasiaa: lepoviikonloppu Helsingissä sujui kuten pitikin. Perjantaina juhlimme Tuijan 40-vuotissynttäreitä (ks. alla kuvat juhlivasta bloginpitäjästä ja hänen lettipartamiehestään). Onnea ja halauksia vielä kerran, Tuija! Bileet jatkuivat Tavastialla mainion Jukka Pojan ja Tiskipekan rytmittämänä.
Lauantai-iltana ehdimme tavata toisia ystäviämme Hietalahdessa parin lasillisen merkeissä. Eläköön sosiaalinen elämä - nyt sille on taas tilaa!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti