25.9.09

Poliittisen järjestelmän sikainfluenssa

Niin on sitten sikainfluenssa saapunut Suomeen ja saavuttanut epidemian mittasuhteet, vaikka leviäminen vei puolitoista vuotta.

Ensin näytti julkisuudessa siltä, että vain muutama kansanedustaja on sairastunut vaalirahoitusten laiminlyöntiin. Sitten tauti levisi lähipiiriin. Osoittautui, että koko joukko maan ylimpiä keskusta-, kokoomus-, demari- ja vasemmistoliiton päättäjiä on sikaillut vaalirahoitustensa kanssa, eikä rkp:kaan järin terve ole. Pöpö jatkoi voittokulkuaan infektoiden suurimman osan puolueista ja suuren joukon ammattiyhdistysliikettä, yrityselämää, valtionyhtiöitä, yhdistyksiä, säätiöitä ja ties mitä. Poliittisia ruumiitakin on tullut jo jokunen, ja lisää odotellaan.

Näkyvinä oireina ovat poliittisen moraalin ylenpalttinen velttous, muistin vakava heikkeneminen, porsastelu hämärään kätketyllä vaalirahalla ja oman lätin toimintamallien puolustelu, mutta sairaus aiheuttaa pitkittyneenä myös kansanvallan halvaantumista. Koko valtakunnan koneisto yskii: toisten aika menee sairastamiseen ja toiset pelkäävät kuollakseen, milloin tartunta leviää heidän omiin toimiinsa saakka. Todellinen pandemiariski muhii vielä piilossa kuntavaalien ja kunnallispoliittisen toiminnan rahoituksessa. Mutta koska pöpö on osoittautunut yllättävänkin virulentiksi - kiitos vihdoin horroksesta heränneen median - nämäkin tahot saattavat saada tartunnan. Jää nähtäväksi.

Eräät ryhmät ovat kuitenkin osoittautuneet omaavan immuniteettia sairautta vastaan. Perussuomalaisia ja kristillisiä on suojannut puolueiden poliittisten tavoitteiden synnyttämä perinnöllinen vastustuskyky. Kukapa erityisesti haluaisi rahoittaa näiden poliittisten aatteiden leviämistä yhteiskunnan päätöksenteossa?

Vihreitä taas on suojannut hankittu immuniteetti: puolue on tunnistanut sairauden jo hyvissä ajoin ja siksi pyrkinyt rokottamaan itsensä poliittisen avoimuuden vaatimuksilla ja omilla toimintamalleillaan. Rokotuksen onnistuminen on varmistettu puolueen päätösten, ehdokassopimusten lakia tiukempien kirjausten ja tiedottamisen avulla. Mitä vahvemman otteen vihreät ovat vallankahvasta saaneet, sitä tärkeämmäksi on noussut oman hankitun immuniteetin vahvistaminen ja rokotuskäytännön levittäminen myös muihin puolueisiin.

(Täytyy pyytää yllä olevaa kuvausta anteeksi oikeilta sioilta, ne ovat sentään mukavia ja yllättävän siistejä eläimiä.)

Ja tässä nyt ollaan. Maa horjuu poliittisessa kriisissä, joka kattaa sekä hallituksen että opposition. Oppositio ja vähän muutkin vaativat uusia vaaleja, tai ehkä sittenkään eivät vaadi. Osa kansasta on raivoissaan ja osa ei voisi vähempää välittää. Pääministeri Vanhasen jakkarasta alkaa kaiken grillauksen jälkeen nousta savua.

Vakavasti puhuen: olen aika ihmeissäni muutamasta asiasta. Olen blogannut vaalirahoitusproblematiikasta useasti ja siksi olen tietenkin mielissäni, että asiat vihdoin nousevat keskusteluun, jossa pöyhitään ja möyhitään tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Minua ei hämmästytä esiin nousseet yritys- ja ammattiyhdistysrahakytkennät eikä näiden summien suuruus. Eikä minua hämmästytä puolueiden monimutkaiset rahoituskuviotkaan. Kaikki politiikassa enemmän mukana olevat ovat tienneet, että oikeisto ja vasemmisto ovat kumpainenkin käyttäneet vuosien mittaan suuren määrän energiaa luodakseen järjestelmät, joissa heidän mielestään riittävä rahoitus hoituu vaalirahoituslailta ja muulta julkisuudelta piilossa. Järjestelmien olemassaolo on siis ollut tiedossa, vaikka käytännön järjestelyitä en ole juuri tuntenut.

Puhun järjestelmistä monikossa, koska vasemmistolla on ollut oma ay- ja järjestöpohjainen mutta myös yritysrahaa keräävä tapansa, kokoomuksella tukiyhdistys-, puolueen yhtiö- ja yritysrahapohjainen ja keskustalla taivas tietää kuinka monimutkainen sekamalli tunnettuine taulukauppoineen. Kokoomus on ollut asiassa viime vuosina erityisen innovatiivinen: heidän rahoitusjärjestelymalleistaan on otettu muuallakin oppia, jonkin verran myös meillä vihreissä. Meilläkin puolue ja jotkin ehdokkaat ovat järjestäneet ainakin maksullisia seminaareja, joihin on myyty tukilippuja.

Rahankeruussa ei tietysti lähtökohtaisesti ole mitään laitonta eikä vikaa. Kampanjoita on pystyttävä käymään ja poliittisia viestejä levittämään eikä kaikilla (useimmilla?) ole siihen omaa rahaa. Puolueiden pitää pystyä rahoittamaan itselleen toimitilat ja jonkin sortin työntekijävoimaa. Rahan hankkiminen on ihan ookoo, jos se tapahtuu avoimesti ja äänestäjä pystyy seuraamaan, onko taloudellisella tuella vaikutusta päätöksentekoon. Jos on, äänestäjät ja media voivat arvioida tuen ja päätösten merkityksen omilla aivoillaan, taustatietojen ja tapahtuneen valossa. Seuraavissa vaaleissa voi äänestäjä sitten valita joko samoin tai toisin. Tätähän tässä haetaan.

(Kyösti Kakkosen lanseeraama käsite "maksullinen arvovalintavaikuttaminen" on mädännäisestä leimastaan huolimatta sittenkin aika hieno: siihen kiteytyy olennainen vaalirahoituksesta. Kannatan puolueen ajatuksia, siis tuen rahallisesti niiden leviämistä. Tämä hyvä, jos sen tekee omalla naamallaan ja nimellään, ja kaikille tiedossa olevilla summilla. Näinhän Kakkonen kumppaneineen ei tietenkään tehnyt, vaan tuen piilottamiseksi rakennettiin bulvaaniyhdistys Kehittyvien maakuntien Suomi ry.)

Mutta seuraavat asiat minua ovat tässä kiihtyvässä jupakassa ällistyttäneet:

Ihmettelyn aihe 1. Vanhanen & Katainen

Kummatkin herrat ovat tulleet tunnetuksi huonosta muististaan, mutta heidän kommenteissaan hämmästyttää vielä paljon enemmän se, että he eivät todellakaan näe itse ongelmaa. He selittävät ja selittelevät, kritisoivat lievästi mutta enemmän puolustelevat toiminnan lainmukaisuutta. Kumpikaan ei ole linjannut, että kyllä, olemme olleet pahasti metsässä, moraalintaju on ollut kerta kaikkiaan kadoksissa ja asioiden on nyt muututtava. Jos he tunnistaisivat itse Ongelman, he olisivat jo aikapäiviä sitten esittäneet myös Ratkaisun eli tiukan vaalirahalain. Kohu olisi laantunut. Tämän sijaan he ovat olleet vaalirahakohusta jopa närkästyneitä, ilmaisseet kyllästymisensä aiheeseen ja ehdottaneet muita keskustelunaiheita, Katainen eritoten. Ymmärrän kyllä, että he ajattelevat sisällään näin, vastuu maan taloudesta painaa ja asiallisesti ottaen se tuntuneekin heistä tärkeämmältä. Mutta että sanovat näin ääneen!

Syykin tähän on selvä: Vanhanen ja Katainen ovat itse "maan tavan" eli puolueidensa piilotettujen rahoituskuvioiden kasvatteja. He eivät kerta kaikkiaan pysty käsittämään sitä, että he ja puolueensa ovat olleet koko ajan väärässä rahoituskuvioidensa kanssa. Kai siinä romuttuisi joku maailmankuva. Tismalleen sama tauti tuntuu kyllä vaivaavan myös vasemmistoa. Siellä kritisoidaan oikeiston vaalirahoitusta, mutta ollaan täysin kykenemättömiä näkemään, että oma ay-pohjainen malli on aivan yhtä mätä ja pimennossa pidetty.

Ihmettelyn aihe 2. Synnintunnon ja moraalin puute

Sama, mikä koskee Vanhasta ja Kataista, tuntuu koskevan myös jokseenkin kaikkia vanhojen puolueiden aktiivitoimijoita. Lukee sitten kansanedustajien kommentteja tai puhuu paikallisten poliitikkojen kanssa, kaikkialta tulee sama viesti: on tässä vähän korjaamista, mutta kyllä media paisuttelee asiaa, rahoitus on ollut lain mukaista ja pitäähän rahaa jostain saada. Eroa lain kirjaimen täyttämisen ja moraalisesti kestävän toiminnan välillä ei kerta kaikkiaan tunnisteta. Tämä ei ennusta hyvää vaalirahoituslain uudistamiselle, ja siksi varmaan vihreiden eduskuntaryhmäkin yritti eilen lykätä asiaan vauhtia.

Samaa synnintunnon puutetta ja moraalin venymistä kuvaavat paljastukset rahoituksen käytännön järjestelyistä. Rahoitukseen on käytetty paitsi verovähennyksillä tuettua ay-rahaa ja yritysrahaa, myös julkisilla varoilla rahoitettuja säätiöitä ja yhdistyksiä. Näissä on pyörinyt kivoja itselleen vaalirahaa jakavia piirejä, joissa omanedunvalvontapaikat on jaettu tarkkaan, toiminnan tarkoituspykäliä on tulkittu miten on mielitty ja normaali jäävääminenkin näyttää paikoin unohtuneen. Ja jos rahan jakaminen itselle ja omalle porukalle on tuntunut kiusalliselta, asia on delegoitu toimitus- tai toiminnanjohtajan rutiinitehtäviin kuuluvaksi.

Ihmettelyn aihe 3. Valtionyhtiöt ja raha-automaattiyhdistyksen varat

Näyttää epäilyttävästi siltä, että myös valtionyhtiöitä on käytetty vaalirahoituksen työkaluina. Kunnissa samaa lienee tapahtunut jossain määrin kuntien yhtiöiden kanssa. Omistaja julkisessa omistuksessa oleville yhtiöille ei kuitenkaan ole kokoomus, keskusta, sdp tai vasemmistoliitto, vaan aina valtio tai kunta, joiden pitää päättää tukemisen tasapuolisista periaatteista, jos tukirahoitukselle ylipäätään on olemassa mitään tarvetta. (Minusta ei pitäisi olla.) On hyvä että valtiontalouden tarkastusvirasto aikoo nyt tarkastaa kaikkien valtion määräysvallassa olevien yhteisöjen ja liikelaitosten antaman vaalirahoituksen.

Raha-automaattiyhdistyksen paljastuksiin minä muiden kansalaisten ohella olen ollut erityisen pettynyt. Vaikuttaa siltä, että toiminta RAY:n jakamien rahojen suhteen on ollut paljon politisoituneempaa kuin annettu ymmärtää, ja varainkäytön seuranta heikompaa kuin on luultu. Asiasta on päivän Turun Sanomissa iso juttu. RAY on ollut luotettavana pidetty instituutio, ja kolaus maineelle on iso.

Ihmettelyn aihe 4. Ammattiyhdistysliikkeen tuki

Hesarin parin päivän takainen juttu vasemmistoliiton EU-vaaliehdokas Kyösti Suokkaan vaalirahoituksesta kuvasi hyvin ay-rahoituksen ongelmia. Harmi, että pitkää juttua ja kaavakuvia ei löydy julkisesta netistä. Tukisummat tulivat useista lähteistä, mutta rahoitusjärjestelyt olivat selvästikin erittäin hyvin organisoituja ja kokonaisrahoitus suurta. Komentokirjeet kulkivat siitä, kenelle rahaa annetaan. Samat ihmiset istuivat ensin päättämässä, mille yhdistykselle rahaa jaetaan, ja sitten rahaa saaneessa yhdistyksessä päättämässä, kenelle yksittäiselle ehdokkaalle raha ohjataan. Tässä tapauksessa tietysti vielä rahaa saaneen yhdistyksen hallituksen jäsenelle. Tosi kiva sille, jolla on kaverit oikeissa paikoissa!

On vaikea ymmärtää, että vasemmisto ei näe ay-rahoituksen ilmiselviä ongelmia. Tuskinpa esimerkiksi Suokkaan kuvioista on laajalti tiedotettu Rakennusliiton jäsenkuntaa, vaikka tämä ammattiyhdistys varmaan onkin erityisen vasemmistoliittolainen. Ay-liikkeen pitäisi yleisellä tasolla tehdä jäsenilleen selväksi, kenen etua he ajavat: jäsentensä, joista merkittävä osa ei kuulu sdp:seen tai vasemmistoliittoon, vai näiden kahden puolueen. Tai vaihtoehtoisesti jäsenten kannattaisi tehdä johtopäätöksensä.

Kunnallisessa päätöksenteossa tämä tuki näkyy siten, että usein jää miettimään, kumman etu tässä oikein ollaan ajamassa: kaupunkilaisten vai ay-liikkeen. Minäkin olen sitä mieltä, että kuntien on pidettävä henkilöstöstään hyvää huolta, ja meillä Turussa on tässä paljon tekemistä. Mutta hyvä huolenpito ei tarkoita sitä, että muutoksia toimintaan ei saa tehdä, eikä sitä, että jos päätöksiä tehtäessä vastakkain asettuvat asukkaiden ja ay-liikkeen etu, jälkimmäinen automaattisesti ratkaisee.

(Eksyn taas sivupolulle: meillä Turussa paikallisesti mielenkiintoinen asetelma on Rakennusliiton tukema valtuutettu ja rakennusalan yrityksen pääluottamusmies Raimo Huhtanen (vas) rakennuslautakunnan puheenjohtajana. On perustelua kysyä, kenen etu on linjauksissa päällimmäisenä, ja saavatko eri näkemykset tasa-arvoisen kohtelun päätöksiä harkittaessa. Vastauksen saamiseksi pitää vaivautua tutkailemaan äänestystuloksia lautakunnan pöytäkirjoista. Kuntien palveluksessa olevat opettajat eivät lain mukaan saa olla luottamustoimessa työantajakuntansa opetus- tai sivistyslautakunnissa, eivätkä lääkärit ja sairaanhoitajat päättämässä terveysasioista, mutta yksityisen rakennusalan ammattilaiset ja liiton rahoilla tuetut kelpaavat kyllä vetämään linjaa rakennusasioissa ja ay-liikkeen rahallisesti tukemat päättäjät vaikkapa henkilöstöjaostoissa. Olisikohan tässä jotain selventämisen tarvetta?)

Haluaisinpa tietää vähemmän vasemmistolaisesta OAJ:stani, onko se jakanut joillekin tahoille vaalirahaa. Taidan laittaa ammattijärjestöön asiasta kysymyksen ja julkistaa vastauksen, jos sellaisen saan :). Itse olen saanut sieltä tilauksesta edunvalvonnallisia infopaketteja eduskuntavaalien alla ja joskus nimen Opettaja-lehden opettajaehdokkaat-listaan. Lisäksi Opettaja-lehti on myöntänyt ilmoitustilasta jäsenilleen reiluja alennusprosentteja. Siinä kaikki. Ja tähän olen ollut ihan tyytyväinen.

Ihmettelyn aihe 5. Milloin keskustelu leviää mediaseksikkäästä eduskunnasta kuntatasolle? Eikö tämä käytännönläheisempi ja ihmisiä enemmän koskettava päätöksenteko kiinnosta ketään? Sillä täällä ne todelliset arvovalinnat tehdään, ja konkreettisin seurauksin.

Vihreät ovat päässeet vaalirahakohussa tähän saakka helpolla. Meillä ei ole pimeää rahoitusta ja olemme lähinnä tyydytyksellä seuranneet sivusta, miten muut joutuvat avaamaan rahalähteensä. Nyt tilanteen kriisiydyttyä asia on alkanut poliittisesti koskea myös meitä. Oma mielipiteeni on, että toistaiseksi pysymme hallituksessa ja pyrimme saamaan aikaan vaalirahoituslainsäädännön tiukan uudistuksen. Tämä on ollut aito poliittinen tavoitteemme jo kauan ja meillä on oikeusministeri viemässä lain valmistelua eteenpäin.

Vaalirahakohu ei ole hallitus-oppositio-asetelma, vaan syytettyjen penkillä istuu aiheesta sekä hallitus- että oppositiopuolueita. Jos nyt päätettäisiin hajottaa eduskunta ja pitää uudet vaalit, ne käytäisiin vanhoilla vaalirahasäädöksillä. Vaaleissa voittaisivat luultavimmin vihreät ja perussuomalaiset, mutta suurimmaksi puolueeksi nousisi kaiketikin kokoomus. Pääministeriksi tulisi silloin Vanhasen lailla vaalirahasotkussa ryvettynyt ja edelleen moraalitajuihinsa tulematon Katainen, enkä näe tässä ratkaisevaa eroa nykytilanteeseen. Parempi olisi antaa vaalisopan kiehua ja puolueiden kypsyä poliittisen kulttuurin muutokseen ja opitun "maan tavan" hautaamiseen.

Tilanne saattaa kuitenkin muuttua poliittisesti, jos pääministeri Vanhanen ei kykene vieläkään tekemään oikeita linjanvetoja ja näin ollen menettää loputkin poliittisesta luottamuksestaan. Politiikassa toimitaan kuitenkin luottamuksen varassa, talouskriiseistä ja muista faktoista huolimatta. Vihreidenkin tuki asiapohjan perusteella ihan kelpo pääministerinä pitämällemme Vanhaselle on viime kädessä kiinni siitä, kuinka oikeaksi ja oikeudenmukaiseksi hallituksen politiikka ja pääministerin linjanvedot koetaan. Jos linja muuttuu sellaiseksi, että sitä ei voi enää mitenkään allekirjoittaa, on johtopäätösten aika.

Asiat ovat sittenkin pitkälti sitä miltä ne näyttävät, ja pääministeri Vanhanen on aidosti liemessä sekä tilannetta selkiinnyttävien linjanvetojen antamisen puutteen että tilannetta sekoittavien annettujen selitysten takia. Mutta jokseenkin samassa sopassa lilluu kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katainen, jonka myös pitäisi pystyä linjaamaan vaaliraha-asiaa kansan tahdon mukaisesti vaikkakin oman puoleensa toimijoiden tahdon vastaisesti. Ja koska olemme mainoksista oppineet, että ei ne asiat vaihtamalla parane: käsi ylös, kuka haluaisi Jutta Urpilaisesta pääministerin? Hänen moraaliinsa näyttää sopineen ihan hyvin, että kotikaupunki Kokkola on tukenut verovaroilla hänen vaalikampanjaansa! Kunnat saavat ja niiden pitääkin tukea valituksi tulleiden valtuustoryhmien toimintaa, mutta eduskuntavaaliehdokkaiden kampanjarahoitus ei todellakaan kuulu minkään kunnan toimialaan.

Odotelkaamme siis pääministerin paluuta vanhalle mantereelle, ja sitten hänen tilannetta selkeyttävää viestiään. Jos tilanne ei selkiä vielä senkään jälkeen, ei pääministerin vaihto liene aivan hullu ajatus. Ihan totta, kyllä maata pitää johtaa. Sanoin ja teoin.

Vihreät puivat poliitiista tilannetta viikonloppuna Järvenpäässä, jossa puolueen uusi valtuuskunta kokoontuu ensimmäiseen varsinaiseen viikonloppukokoukseensa uuden puheenjohtajansa Kristian von Essenin johdolla. Onnea ja menestystä Kristianille ja koko valtuuskunnalle! Minulle tämä on ensimmäinen kerta kymmeneen vuoteen, jolloin en ole tapaamisessa mukava :(. Puolueen sääntöjen sallimat kaksi puheenjohtajakautta tulivat viime keväänä täyteen, enkä ole tällä hetkellä enää missään virallisissa tehtävissä puoleen organisaatiossa. Enkä halua lähteä entisenä puheenjohtajana kummittelemaan paikalle vain hengaillakseni ilmapiirissä - ainakaan vielä. Antaa uusien puoluepäättäjien muodostaa ensin rauhassa omat toimintatapansa. Valtuuskunnan kokousta voit seurata täältä - niin minäkin varmaan teen!

17.8.09

Oulussa koulussa tai jotain sen tapaista

Turun kaupungin Normal.dot malli

Viikonlopuksi matkasin Ouluun Vihreiden kuntapäiville. Oli mukava mennä tapaamaan tuttuja ja hakemaan eväitä kuntapolitiikan tekemiseen yleisesti ja erityisesti täällä Turussa.


Millaisia ajatuksia Oulusta sitten tarttui matkaan? Pitääkö kuntapäättäjän tässä taloustilanteessa vain tuntea epätoivoa, mennä peiton alle ja itkeä, kuten Oulussa vitsailtiin? No ei nyt sentään. Kuntien tilanne on toki vaikea valtakunnallisesti ja meillä paikallisesti. Sain jo torstaina tätä kurjuutta kelpo annoksen Kuntaliiton hallituksen kokouksessa ja seminaarissa Tuusulassa. Mutta kyllä löytyy myös keinoja, joilla kunnat itse pystyvät tilannettaan auttamaan.


Jos kunnallisveroa ei kunnassa ole aivan pakko korottaa, voisi olla viisaampaa siirtää toimenpidettä hieman edemmäs vuoteen 2011 tai 2012. Vuosi 2010 tulee olemaan varsin vaikea eikä ihmisten ostovoimaa kannattaisi nipistää ellei ole aivan pakko. Turussa ehkä on, saa nähdä. Ja monessa muussakin kunnassa.


Kiinteistöveron nosto olisi sitä vastoin kaikissa kunnissa järkevä toimenpide vaikkakin poliittisesti vaikea. Kyseessä on kunnille vakaa tulopohja, ja siinä sivussa vero hieman napakoittaa maankäyttöäkin. Korottamalla kiinteistöveroa pystytään osin korvaamaan myös edesmennyttä varallisuusveroa. Toki on niin, että tasaverona kiinteistöveron korotusta maksavat kaikki kiinteistön omistajat, niin rikkaat kuin köyhätkin. Mutta rikkaat tuppaavat omistamaan suurempia maaomaisuuksia ja kookkaampia kiinteistöjä, ja tätä omistusta voisi verottaa hieman nykyistä enemmän – erityisesti kun varallisuusveroakaan ei enää ole, kiitos demareiden ja keskustan. Kiinteistöveron korotuksen pitäisikin olla kunnissa osa tulopohjan vahvistamispakettia.


Pitkäkestoinen palkkasopimus olisi kunnille hyvä, ja vielä parempi olisi, jos se osaltaan sitoutuisi ratkomaan palkkatasa-arvollisia kysymyksiä. Niiden kuntien, joilla vielä on varaa velkaantua, kannattaisi nyt rakentaa tarpeellisia investointejaan. Liiallista velkaantumista on kuitenkin varottava. Uusnuukuus kaikkinensa on terve ajattelutapa kuntatasolla. Rahaa voi säästää jonkin verran rukkaamalla palveluita uuteen malliin – jos saa kuntalaiset ymmärtämään muutoksen mukanaan tuomat edut. Ei muutos aina tarkoita pelkkää kurjuutta ja kaiken huonontamista. Myös ympäristöystävällisyys kannattaa – taloudellisestikin. Energiatehokkuutta parantavalla korjausrakentamisella, valoissa, taloudellisen ajon kursseilla ja pienikulutuksilla autoilla voi kunnissa säästää energiaa ja rahaa.


Terveys- ja sosiaalipalveluista voi säästää, jopa nostaa samalla laatua, mutta tämä on hyvin vaikeaa ja vaatii myös investointien tekemistä. Terveystaloustieteellisen ajattelun läpivieminen on kunnissa käytännössä kovin haasteellista. Pitää katsoa tarkkaan myönteiset esimerkit ennaltaehkäisyyn satsaamisesta. Esimerkiksi Vantaa on kuulemma tehnyt ratkaisuja, joissa on palkattu ihmisiä sosiaalityöhön vaikeimpiin perheisiin ja näin säästytty huostaanoton kustannuksilta. Toisaalta tämä on myös riskinottoa, sillä ei voida taata, etteikö kaikesta yrittämisestä huolimatta sittenkin päädytä huostaanottoon. Turussa merkittävää säästöpotentiaalia on huostaanottojen ennaltaehkäisyn lisäksi huostaanottojen toteuttamisessa: toiminta on meillä tällä hetkellä kovin laitospainotteista. Perhesijoituksilla huostaanotot pystyttäisiin toteuttamaan edullisemmin ja inhimillisemmin. Laitos on aina laitos, vaikka siellä olisikin osaavaa ja motivoitunutta väkeä. Mutta perhesijoituskaan ei ehkä onnistu, elleivät sijaisperheiden tukipalvelut toimi mallikkaasti.


Koulupuolella ei ole kovin suuria säästöjä saatavilla paitsi ehkä oppilashuollon kehittämisen ja kouluverkon rukkaamisen kautta. Koulupudokkaiden ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen on tietysti tehokkainta mahdollista kulusäästöä, mutta sen suoria talousvaikutuksia on vaikea osoittaa.


Mikael Fogelholm puhui meille suomalaisesta liikuntapolitiikasta. Miku toimii tällä hetkellä Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen yksikön johtajana ja Keravan vihreiden varapuheenjohtajana. Aikuisen ihmisen pitäisi harjoittaa vähintään puoli tuntia kevyempää arkiliikuntaa ja puoli tuntia sykettä nostavampaa kuntoliikuntaa päivässä, eli yhteensä toista tuntia päivässä. Suomessa maailman mittakaavassa poikkeuksellisen aktiivisia liikkujia ovat noin 50-60 -vuotiaat aikuiset. Eläkeiän lähestyminen saa pohjoismaalaisissa ihmisissä aikaan kuntospurtin.


Terveyden edistäminen pitää sisällään ihmisestä itsestään lähtevän toiminnan, fyysisen ympäristön ja sen sosiaalisen ympäristön, jossa hän elää. Motivaatio liikkumiseen, kasvisruokailuun, kierrättämiseen ym. itseä ja maailmaa parantavaan toimintaan lisääntyy, jos ympäristö on asiasta innostunut. Tämä ei tietenkään koske asiasta erityisen motivoituneita henkilöitä, mutta nämä sisäsyntyiset motivoitujat ovat aina vain pienenä vähemmistönä. Enemmistö on meitä löllyköitä, joihin ympäristön kannustuksella on suuri merkitys. Siksi ei pitäisikään sanoa ja syyllistää, että vastuu liikkumisesta on ihmisellä itsellään. Heikommat valmiudet omaavien ihmisten kannalta tämä on aika epäreilua.


Ympäristö voi olla liikkumisen suhteen rajoittava, mahdollistava, kannustava tai pakottava. Joko ympäristömme houkuttelee meitä liikkumaan tai sitten ei. Esimerkki avaa asiaa. Mikä näistä on terveysvaikutteinen vaihtoehto: porraskäytävä, jossa A) komea hissi on etualalla ja kapea ankea portaikko taka-alalla, B) komea hissi on etualalla ja vieressä kilpailee kaunis ja leveä portaikko, C) kaunis, valoisa ja leveä portaikko etualalla ja hissi huomaamattomammin hieman sivussa vai D) pelkkä kaunis ja leveä portaikko? No C tietenkin. A on rajoittava, koska valitsemme hissin. B on mahdollistava, koska osa valitsee jo portaat. C on kannustava, koska moni tulee valinneeksi portaat. D on pakottava mutta huono vaihtoehto koska se ei ole enää reilu. Esteettömyys on muistettava liikkumiseen kannustamisessakin.

Käytännön elämässä sovellus voisi olla esimerkiksi se, että vanhempien tulisi kannustaa lapsiaan liikkumiseen. Tästä seuraa, että heidän esimerkiksi pitäisi kieltäytyä viemästä lapsiaan autolla harrastuksiinsa ja kouluun, jos se oikeasti ei ole välttämätöntä.


Liikunnan edistämisessä on tietenkin olennaista myös yhdyskuntasuunnittelu, samaten kuin ympäristön turvallisuus ja esteettisyys. Autoilun suosiminen on suuri liikenne- ja terveyspoliittinen ongelma. Ihmisten ikääntyessä kohteiden saavutettavuuden merkitys nousee vielä entisestään. Mutta olennaisia ovat myös asukkaiden lähiliikunta-alueet. Esimerkiksi lähimetsät ovat lasten liikkumiselle tutkitusti tärkeitä!


Tässä muutamia Oulussa kuultuja ja kuuleman virittämiä ajatuksia. Illalla oli vuorossa pippalot. joissa esiintyi mainio pumppu Kitkerät neitsyet. Samaan aikaan kuntapäivien kanssa Oulussa järjestettiin nimittäin myös vihreät kulttuuripäivät. Sunnuntaiaamulla oli heräämisessä vähän tekemistä, sen verran mukavaa oli ilta vihreässä kuntaporukassa.

12.8.09

Kesämuistoi

Kesä toi mukanaan laiskan päivitystahdin, ehkä nyt tästä reipastun loppukesää kohden. Tilanne on siis se, että olen loman päätyttyä jäämässä vuorotteluvapaalle ja töihin palaan sitten joskus ensi vuoden puolella. Ou jee, on tätä odotettukin! Ja koska takana on jo kesän mittainen loma, en ole enää edes aivan kehäraakkikunnossa vapaata aloittaessani, vaan pää ja järki alkaa olla taas jo vireessä miettiä kaikenlaista uutta.

Politiikan syksy on alkanut, kokouskausi käynnistyi viime sunnuntaina. Mutta ennen politiikan päivityksiä pari kesän lomamuistoa. Heinäkuussa kävimme taas Pärnussa. Tällä kertaa mukana oli vanhempieni lisäksi teini-ikäinen kummityttäreni. Mukavaa oli ja saimme pari oikein hyvää rantapäivääkin. Pärnunlahden vesi oli lämmintä, aallot suuria ja aurinko mollotti kaikella lämmöllään - mikäs siinä lomaillessa. Myös ruoka oli hyvää, kaupunkiin oli avautunut lisää ihan kelvollisia ruokapaikkoja.


Kuin kaksi marjaa...? No ei nyt sentään.


Kummitytär.


Pärnusta palattuamme oli vuorossa Sugar And Spice And Everything Nice... eikun Sticky & Sweet! Kävimme Madonnan konsertissa 85 000 muun suomalaisen lailla. Täytyy nostaa hattua järjestäjille, kaikki meni uskomattoman hyvin haasteen koko huomioon ottaen!

Kuulimme konsertin mainiosti. Se, mitä nähtiin..., no se on toinen juttu. Alla kuvassa näkymäni lavalle. Olimme saaneet liput c-alueelle ja katselimme keikan aivan lähellä c-alueen etureunaa. Tältä se näytti. Matkaa lavalle on, no mitä, ehkä 150 metriä? C-katsomon takaosasta ei kukaan voinut nähdä yhtään mitään!


Kun oikein varpistin, saatoin hyvässä kohtaa nähdä lavalla pikkiriikkisen kirpun kokoisen Madonnan. Katso kuvaa, kamera suurentaa. Mutta yhtä kaikki, olen nähnyt Madonnan livenä. Rouvallekin on pakko nostaa hattua ja osoittaa ihailua, vaikka minkalainen bitch olisikin todellisuudessa. Hän pyörittää omien näkemystensä mukaisesti niin isoa viihdebisnestä, että suurempaa en ole koskaan nähnyt omin silmin. Ja tekee sen tinkimättömästi.


Onneksi on screenit. Tässä rouva screenikuvassa. Screenit oli sijoitettu harmillisen matalalle, mutta kyllä niistä silti aika paljon näkyi.

Ikääntyminen on muuten tuonut mukanaan yhden kurjan keikkoihin liittyvän jutun. Nimittäin kaksiteholasit. Minulla on nyt ensimmäiseni, ja ne ovat tosi huonosti keikkayhteensopivat. Kun tällainen keikkanäkymäasteikolla pätkän mittainen ihminen yrittää kurkotella lavalle nähdäkseen ihailunsa kohteen tai muuten vaan artistin, sitä yrittää nostaa silmiään korkeammalle yli niiden edessä seistätoljottavien hujoppien. Tämä tietenkin sillä seuraukselle, että tulee katselleeksi maailmaa nokka pystyssä, nenänvarttaan pitkin ja suoraan kakkuloiden lähilukuosiin. Eli lavalla näkyy lähinnä sumeaa. Jos sitten laskee leukaansa, suoristaa niskansa ja siirtää katseen taas prillien kauko-osiin, maisemana on edessä seisovan niskavillat. Hyvin tarkennettuina ja terävinä. Siinä sitä nytkäyttelee sitten päätään kuin paraskin harakka tervatulla katolla. Milläs tämän ratkaiset?


Politiikkaan palaan myöhemmin. Vaalirahoituskuvioiden kehittymistä on ollut viime aikoina tosi kiinnostava seurata. Kannattaa myös lukea Kannuvalimosta Esko Antolan parin päivän takainen bloggaus Kiitos, Sir Robert. Kyllä, olen täysin samaa mieltä. Kulttuuripääkaupunkikritiikkiä oli ikävä lukea, mutta Sir Robert Scott osui oikeaan kuin mikäkin tarkk'ampuja. Onneksi asia tuli esiin nyt eikä myöhemmin. Aikaa korjausliikkeeseen ei ole jäljellä enää paljoa, mutta sitä sentään vielä on. (Koska Turun Sanomat on "uudistanut" nettisivunsa, ei sieltä enää löydy mitään järkevää enkä voi valitettavasti linkata asiasta kertovaan lehtijuttuun. Kuihtukoon sanomien sivut omaan nurkkakuntaisuuteensa, kun moisen uudistuksen tekivät. Minä ainakaan en enää puffaa lehden juttuja - kun ei ole mitään mitä puffata!)

Kannussa on käyty kritiikistä hyvää kommenttikeskustelua ja itsekin otin asiaan maanantain kaupunginhallituksessa kantaa. Kulttuuripääkaupunkihankkeen parissa on tehty varmasti paljon hyvää työtä, mutta yksi puuttuu ja sen mukana kaikki: avoimuus, (läpi)näkyvyys & ihmisten innostaminen. Joten eiköhän ole aika avata kpk-konttuurissa ikkunat maailmaan ja huutaa kaupunki ja kaupunkilaiset mukaan osallistumaan, innostumaan ja luomaan toimintaa! Tuli ei pala kauaa, jos se ei saa ilmaa.

Tämänpäiväinen runomuotokuva oli oikeastaan ensimmäinen itse kokemani kulttuuripääkaupunkijuttu, joskin toki aika eksklusiivinen. Mutta se tuntui kivalta ja innostavalta, ja idean on tarkoitus kaiketikin tästä laajentua valtuuston ulkopuolelle. Jos muotokuvamahdollisuus tulee teitä vastaan jossain kulttuuripääkaupungin käänteissä, hypätkää hetimiten mukaan! Tästä se "vuosi 2011" alkaa...

Runomuotokuva!

Vähänkö olen ylpeä ja onnellinen! Minusta tehtiin tänään runomuotokuva! Kyse on projektista, joka toimii yhtenä käynnistäjänä kulttuuripääkaupunkivuoteen.

Muotokuvarunoni kirjoitti kirjoittajaryhmä Tapiirin Jasmine Westerlund meillä kotona. Tässä runo. Minusta se on näköinen, mutta arvioikaa te paremmin ulkopuolelta.

Katrille


Jos ihminen on talo

tämän silmät ovat uteliaasti auki

puutarhaan:

auringonkukkiin

valon vaihteluihin

ihmisten tarinoihin


- On taitavaa puhua suulla

ja silti haluta kuulla silmillä -


Toimeliaat käsivarret

hyvät kannattelemaan

painaviksi käyviä omenaterttuja,

tuloja, menoja

Raivaamaan päättäväisiä linjauksia

lakaisemaan pois lehdet,

ja esteet

Tarjoamaan ystävälle

viinilasin.


Ja kun nauru hyrähtää

se on

tyytyväisen kissan.



26.7.09

Väri-iloittelua

Tämä väri-iloittelu on eräänlaista säilöntää: puutarhasta taltioidaan muun sadon ohella talven varalle kesäisiä kuvia. Näitä voi sitten talviehtoina katsella ja haikailla seuraavaa (ei-ehkä-niin-lämmintä-kuin-mielikuvissa) kesäaikaa.


















Tall Ships' Races poiki meille kesävieraita, joiden kanssa oli kiva leikkiä turistia kotikaupungissa. Tuli taas kerran todettua, miten kaunis ja viehättävä kaupunki Turku oikein onkaan, kun pyrki katselemaan sitä turistin silmin. Sunnuntaina kävimme pitkästä aikaa Luostarinmäen käsityöläismuseossa. Sinne pitäisi mennä useammin, on se niin viehättävä ja tunnelmallinen paikka. Sekä poikkeuksellisen hieno museo.

Purjelaivoista kiinnostuneille: Ylen sivuilta näyttää löytyvän tapahtumasta hieno kuvakavalkadi.

24.7.09

Pitkien paattien kisa

Torstaina kävin tutustumassa Tall Ships' Races -laivoihin Aurajokisuulla. Aloitin pienellä risteilyllä Porvoon jaala Ingalla (kaupungin edustusjuttuja) ja Ingan rantauduttua jatkoin vielä kävellen puolet alueesta. Päivä oli lämmin enkä todellakaan ollut ainoa laivoihin tutustuja - meitä oli siellä kulkuväylien täydeltä. Ja hyvä että oli, tänään perjantaina onkin sitten satanut noin 25 millimetriä vettä. Torstaina oli vielä illalla Turun linnassa Captains´Dinner -päivällinen: kourallinen suomalaisia ja suuri joukko vierailevien laivojen väkeä.

Ingalta näki laivat tosi kivasti jokiperspektiivistä. Tässä muutama kuva teidänkin iloksenne. Ensin jokimaisemaa alajuoksulle päin.


Sitten Turun persoonallinen föri - täynnä jo aamupäivästä.


Lopuksi palatessa Sedov ja Mir. Kisan kotisivuilla kerrotaan, että Sedov on maailman suurin perinteinen purjelaiva. Pituutta sillä on lähes 120 metriä. Viime kerralla Turussa Sedov oli valkoinen, mutta nykyisin se seilaa mustana. Syynä muutokseen on saksalainen televisioprojekti: Sedov on vuonna 2005 näytellyt Pamiria, Azoreilla vuonna 1957 uponnutta saksalaisen kauppalaivaston purjekoulualusta. Osa aluksen miehistöstä haluaa kuulemma laivan pysyvänkin mustana, sillä musta on Sedovin alkuperäinen väri vuodelta 1921.

23.7.09

Kauppakeskuskeskustelua ja vaalirahoitusta

Ajankohtainen kakkonen teki ohjelman Turun tuoreimmasta kauppakeskuksesta Skanssista, osin liittyen vaalirahoituskeskusteluun ja osin kauppakeskushypetykseen. Minuakin haastateltiin ohjelmaa varten, olinhan Skanssin osayleiskaavan aikaan aktiivinen ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäsen ja koitin parhaani mukaan kutistaa hanketta - huonolla menestyksellä. Voit katsoa ohjelman täältä elokuun loppupuolelle asti.

Skanssi ei varmastikaan ole siinä mielessä ollenkaan pahin mahdollinen kauppakeskushanke, että prosessi eteni kuitenkin suhteellinen avoimesti ja toteuttaja/suunnitteluvarauksen saaja valittiin avoimen kilpailun kautta. Kilpailun voitti Hartela, joten se myös keskuksen rakensi. Ympäristön kannalta Skanssi on kuitenkin melkoisen onneton: se on valtavan suuri, joten asiakaskunta rakentuu pääosin yksityisautoilun varaan. Rakentuisi, vaikka kauppakeskuksen lähistölle suunniteltu Skanssin tuhansien uusien asukkaiden asuinalue olisi jo valmis. Niin suuri se on. Uutta asuinaluetta ei kuitenkaan vielä ole. Alueelle ei ole noussut ensimmäistäkään asuntoa eikä kaupunki olen edes asemakaavoittanut suurinta osaa tulevasta asuinalueesta. Ainoastaan kauppakeskuksen välittömässä läheisyydessä oleva alue on kaavoitettu ja odottaa rakentamisen aloittamista. Skanssi kokonaisuudessaan on kuitenkin hyvä uudisrakennuskohde, se sijaitsee Turun keskusakselin läheisyydessä ja ydinkeskustaan on linnuntietä nelisen kilometriä. En ymmärrä, miksi kaupunki ei alun kiireestä huolimatta ole hoitanut kaavoitusta valmiiksi odottamaan markkinoiden elpymistä.

En osaa sanoa, enkä edes tietä, liittyikö Skanssin rakentamisen mitoitus kaupungin suurimpien puolueiden huonosti harkittuun "edistysuskoon" eli uskoon ostovoiman rajattomasta kasvusta (sillä kukaanhan ei halua heikentää Turun ydinkeskustan palveluita, eihän...?) vai joillekin tahoille annettuihin lupauksiin, vaalirahoitukseen ja hyvään yhteisymmärrykseen, mitä systeemiä myös Hyvä veli -järjestelmäksi kutsutaan. Turussa on tästä hyvävelisysteemistä vahvoja merkkejä, mutta Skanssin tapauksessa ei prosessista johtuen ehkä ole kyse tästä. Muistikuvani lautakunnan keskusteluista vuosikymmenen alkuvuosilta kuitenkin on, että monesta muusta kaavaan liittyvästä seikasta saatettiin vaihtaa mielipiteitä ja säätää lopputulosta, mutta kauppakeskuksen mitoituksesta ei haluttu käydä keskustelua. Osayleiskaavatyö tuotti kaupallisten palveluiden selvityksen, jossa moneen otteeseen todettiin, kuinka vahingollinen suuri kauppakeskus olisi lähipalveluille aina Kaarinan keskustaa myöten. Tästä ei kukaan halunnut keskustella saati harkita suunnitelmien mitoituksen muuttamista ja raportti siirrettiin vähättelyjen kera ö-mappiin.

Vaalirahan vaikutusta päätöksentekoon on todella vaikea tai mahdoton todistaa. Mielestäni kyse on kuitenkin kotimaisesta korruptiokulttuurista ja maan tavasta, jota ei korruptioksi suostuta tunnistamaan ja josta ei haluta puhua. Minullakaan, vaikka olenkin ollut politiikassa mukana vuosia, ei ole mitään käsitystä ilmiön laajuudesta, sillä vihreät eivät ole tässä systeemissä mukana. Voi olla, että vaalirahan ja hyvävelijärjestelmän vaikutuksia vähätellään tai liioitellaan, mutta mistä se tietää, koska asiasta ei puhuta eikä sitä käsitellä julkisesti.

Tosiasia kuitenkin on, että tietyt yritykset, erityisesti rakennusalan yritykset ja suuret kauppaliikkeet, mainostavat melkein kaikkien puolueiden vaali- ja muissa lehdissä sekä rahoittavat joidenkin yksittäisten ehdokkaiden kampanjoita. Tämä voi toimia kahdella tapaa.

Ensimmäinen tapa on rahoittajalähtöinen tapa. Yritykset, yhteisöt ja yksittäiset kansalaiset haluavat rahoittaa puolueiden ja ehdokkaiden (vaali) toimintaa, koska ne haluavat pitää yllä hyviä suhteita ja sitä kautta hankkia (pahimmillaan ostaa?) myötämielisyyttä itselleen päätöksenteossa. Lobbaus on sallittua, mutta lobbareiden nimet ja yhteys päätöksentekoon pitää olla selvillä kaikille osapuolille. Joku haluaa tukea ehkä myös puhtaan ideologisista syistä, mikä on ymmärrettävää, sillä vastakkaisista väitteistä huolimatta puolueiden välillä on eroja.

Toinen tapa on rahoitettavalähtöinen ja muistuttaa kamalimmillaan suojelurahakäytäntöä: puolueiden paikallistason yhdistyksistä otetaan yhteyttä yrityksiin, tiedotetaan tulossa olevista mainosmahdollisuuksista ja pahimmillaan painostetaan ja jopa "tehdään tarjous josta on vaikea kieltäytyä". Tätäkin käsittääkseni tapahtuu, ja pidän sitä erittäin tuomittavana. Kyse ei ole aamulla peiton alta löytyvistä hevosenpäistä vaan siitä, että päätöksenteossa ei luvata ymmärrystä, jos rahoitusta ei tule. Taustalla voi olla paikallisten puuhahenkilöiden aktiivisuus, valtakunnallisissa puoluetoimistoissa ei näistä yhteydenotoista välttämättä tiedetä yhtään mitään. Ilmiön laajuudesta minulla ei ole mitään käsitystä.

Viime aikoina on paljon rummutettu "puhtaampana vaihtoehtona" puolueiden tapaa hankkia rahoitusta myymällä yrityksille ja yhteisöille kalliita lippuja seminaareihin, joissa on puhujina ehdolla olevien lisäksi muuta asiantuntevaa väkeä. Tätä on harrastettu jonkin verran myös omassa puolueessani. En pidä tätäkään hyvänä tapana. Poliitikkojen tulisi päättäjinä olla todella kriittisiä sen suhteen, millaisen vaikutelman seminaarilippujen myyntikohde saattaa tilanteesta saada. Kyse on päättäjien tekemästä useiden satojen eurojen myyntitarjouksesta taholle, joka voi hyvin olla päätöksenteon kohteena seuraavalla vaalikaudelle. Voiko tästä tarjouksesta kieltäytyä, ja voiko kieltäytymisellä olla ikäviä seurauksia kun päätöksenteon hetki koittaa?

Kontrollia ja avoimuutta siis tarvitaan. On säädettävä laki, joka tekee vaalirahoituksesta kaikkinensa - puolueet, yhdistykset, puolueiden yritykset, yksittäiset ehdokkaat - niin avointa, että siihen voi myös luottaa. Mikään 5000 euron summa, mitä julkisuudessa on nyt puitu, ei tätä takaa. 100 tai 200 euroa olisi parempi raja: tukijat oikeasti esiin, jos ei nyt ihan kympeillä pelata.

Ja tämän jälkeen tarvitaan kaksi asiaa: ensinnäkin vaalirahoituksesta on tehtävä kunniallinen asia, koska se on nyt julkista. Yhteiskunnallista toimintaa saa tukea, se on toivottavaa ja kunniallista, mutta tuen on oltava aidosti vastikkeetonta ja julkista. Äänestäjän pitää voida seurata, miten ehdokas käyttäytyy suhteessa toimintaansa rahoittaneisiin tahoihin. Useinhan on ihan perustelua ajaa yksittäisen tahon asioita, mutta jos yksittäinen etu ohittaa yleisen edun, on perusteluiden syytä olla uskottavat.

Toisekseen tiedotusvälineiden on ryhdistäydyttävä. Nyt lehdet ovat lievästi ruoskineet itseään laiskuudesta pääkirjoitustasolla, mutta se ole vielä yhtään mitään. Media hoitaa tehtäväänsä vasta silloin, kun se tavanomaisten uutisjuttujen sisällä tivaa päättäjiltä perusteluita näiden tekemiin päätöksiin, kysyy, kenen etua päättäjä on milloinkin ajamassa ja vahtii itse aktiivisesti rahoittajien tavoitteita suhteessa valittujen päättäjien toimintaan. Siitäkin huolimatta, että nämä samat tahot saattavat olla myös printtimedian keskeisiä mainosrahoittajia.

Mikäli vaalirahoitukseen halutaan puuttua vähentämällä rahan tarvetta eli pienentämällä kampanjoiden kokonaiskustannuksia, on siihenkin olemassa yksinkertainen keino: kielletään vaalimainosten esittäminen televisiossa. Tv-kampanjointi on todella kallista eikä sille ole olemassa mitään ylärajaa. Käsittääkseni joissain maissa on tällainen kielto olemassa kampanjabudjettien pitämiseksi kohtuullisina. Jos rahantarve saa olla kohtuuton, mitoitetaan rahanhankkimisen keinot tarpeen mukaisiksi.

17.7.09

Hämmästyksen kummastuksia ja muita elämyksiä sisä-Suomessa















Kävimme parin päivän reissulla sisä-Suomessa. Ensin Valkeakoskella sukuloimassa ja asuntomessuilla, sitten Mäntässä katselemassa kuvataideviikkojen satoa.

Tässä pienoisesti Valkeakosken asuntomessusatoa. Kovin on ulkoa levotonta, messualueen asemakaavamääräyksissä ei tietääkseni oltu haluttu määrätä paljoakaan talojen ulkonäöstä, ja siltä alue todella näyttää. Tämä ei ollut kehu, jos sävy jäi jollekulle epäselväksi. Asia käynee selväksi ohessa olevista kuvista.

Alueella oli useampia ihan onnistuneita yksikerroksia taloja, ja jotkin kaksikerroksisetkin olivat ok. Joissakin oli kiinnostava JA toimiva pohjapiirroskin. Mutta oli siellä paljon höpöäkin. En jaksanut juurikaan kuvata, mitä nyt nappasin pari yleiskuvaa bloginkuvitukseksi. Päivän kammotus oli (suurten talojen lisäksi) yllättäen näkökenttään iskenyt muovinen leegopalikkamaisesti koottu "kiviaita"! Iloinen pikkuylläri taas oli Avotakan osaston äänestys kutomalla tuunatuista nojatuoleista. Ne olivat virkistäviä poikkeuksia sen kaikea "disainauksen" keskellä.

Levotonta, levotonta...

Naapurukset. Sulassa sovussa?


Kiviaitaa asuntomessutyyliin.



Tuunattua kodikkuutta?

Messut koluttuamme pääsimme virkistymään tätini ja hänen miehensä hoteisiin. He veivät meidät katsomaan puutarhapalstaansa. Vautsi vau! Kiitos ylläpidosta, herkuista ja virkistyksestä T & A:lle!


Seuraavana päivänä matka jatkui Mänttään. Päämäärämme oli Mäntän kuvataideviikot ja Pekilo, mutta myös muut kaupungin lukuisat taidekohteet kiinnostivat. Hoksasimme onneksi vuokrata pyörät Serlachius-museon Gustaf-osan museokaupasta. Hyvissä fillareilla oli autottomankin tosi kätevä suhata vanhaa teollisuuskaupunkia ristiin rastiin. Lisäksi vuokrahinta oli todella edullinen: piti maksaa vain pantti ja sen sai seuraavana päivänä takaisin. Suosittelen! Kaiken kaikkiaan Mäntän reissu oli mukava ja virkistävä. Kestikievari ja Liittovaltion ravintola Morgan Kanekin tulivat tutuiksi. Kiitos ystävällemme V:lle ja muulle seurueelle hauskasta illanvietosta!




14.7.09

Kesäpäivitystä - eli ei vähääkään asiaa

Tässä on vietetty kesää niin leppoisasti että bloginpäivitys ynnä kaikki muu mihinkään viralliseen viittaava on jäänyt tyystin. Emme ole tehneet mitään erikoista, vaan olleet paljon kotona, lomailleet laiskana ja puuhailleet kaikenlaista pientä. Olemme olleet jokusen päivän suku- ja kavereiden mökeillä, kaverivierailuilla, vähän Ruisrockissa, kummilapsen konfirmaatiossa, tehneet pihatöitä sun muuta tavallista kesätekemistä. Terassikin on tullut maalatuksi, mutta ei todellakaan minun ansiostani :) vaan mies oli ahkerana. Ja toki olen lukenut jonkin verran, ynnä katsellut telkkaa (sikäli kuin sieltä tulee yhtään mitään katsomisen arvoista).

Tällä hetkellä luen Taneli Heikan ja Katja Boxbergin Lumedemokratia-kirjaa ja tunnen olevani maani historiassa kuin Liisa Ihmemaassa. Kirja on pamfletti, ja siinä mielessä hyvä pamfletti, että se todellakin panee ajattelemaan. Saman ajatteluvaikutuksen sai aikaan alkulomasta lukemani John Naishin Riittää jo - Irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa. Pidin siitä kovasti ja aion lukea sen uudestaan syksymmällä. Tasapainon vuoksi olen lukenut myös kevyempää, mm. Carol Shieldsin Jane Austen -elämäkerran (olenko koskaan kertonut olevani JA-fani?) ja vähän dekkareita.

Politiikan puolelta olen lähinnä seuraillut Keva-Nova-uutisointia ja vaivannut hieman päätäni vaalirahoitussotkuilla, mutta siitä ehkä enemmän joskus toiste. Nyt ei oikein nappaa tämä elämän virallinen puoli, vaan tyydyn toivottamaan kaikille bloginseuraajille oikein hyvää lomaa ja/tai kesää kuvien kera.

Jos teillä turkulaiset on aikaa, menkää ihmeessä käymään Petreliuksessa Tähkäpuistossa eli ns. Ruusupuistossa. Siellä on katsottavana, ihailtavana ja haisteltavana yli 400 historiallista ruusulajiketta ynnä muita mielenkiintoisia kasveja. Puistoa ylläpidetään verovaroin, joten nauttikaa äyreistänne. Puistossa on myös pari pöytää penkkeineen eväsretkeläisiä varten, joten sapuskat mukaan ja retkelle! Ihanuus löytyy Henrikinkirkon (laajennustyömaan) vierestä, Peltolantien ja Uudenmaantien risteyksen lähettyviltä.



Olen kesän aikana nappaillut jonkin verran kasvikuvia, mutta vähemmän kuin viime kesänä. Tänä kesänä pihaa on ihmetelty ehkä hieman enemmän lapio kuin kamera kädessä. Tässä pari pikaisesti löytynyttä fotoa kesäiloa tuomaan.



Sitten hieman mökkitunnelmaa. Ei nyt ihan uimarannalta, mutta aika liki. Rehevää on, juu.




Todiste siitä, että täti jaksoi heilua Ruisrockissa yhden illan verran. Kuvassa E. Normaali ja jonkun tuntemattoman sormet. Oli sitten Suomen suurin yhteislaulutapahtuma.


Lopuksi pari "perhepotrettia". Pitkähkö puolisoni vertikaalisesti Rauvolanlahden viidakossa.

Ja sama mies horisontaalisesti kummipojan kanssa. Parrasta vetäminen opitaan jo varhain.


Nauttikaa siis suvesta - säässä kuin säässä! Jos sataa, ajatelkaa miten ihanaa on, kun voi hyvällä omatunnolla löhötä sohvalla, lukea tai katsella hömppää telkkarista. Ja jos paistaa, olkaa onnellisesti ulkona, sillä eihän telkkaristakaan tule kesällä mitään katsottavaa ;).

28.6.09

Aika onnitella ja muuta ajankohtaista

Keskiviikkona oli kevätkauden vihonviimeinen kokous eli peruspalvelulautakunta. En ole lautakunnan päättävä jäsen vaan kaupunginhallituksen lautakunnalle asettaman "paimen", mutta on ne esityslistat silti luettava. Kokous pidettiin Kaskenlinnan sairaalan uusissa tiloissa ja saimme rakennuksesta ja sen toiminnasta kattavan esittelyn. Hyviä palveluita vaikuttaa kaupunki siellä asukkailleen tuottavan. Kokous oli myös peruspalvelujohtaja Markku Suokkaan viimeinen kokous, sillä Suokas hakeutui loppukeväästä uusiin tehtäviin. Onnea ja menestystä Markulle, ja kiitos kaupungin hyväksi tehdystä mittavasta työpanoksesta!

Onnea ja menestystä on syytä toivottaa myös puheenjohtaja Anni Sinnemäelle, joka perjantaina aloitti työministerin tehtävässä. Ja kiitokset Tarja Cronbergille, joka astui sivuun samaiselta pallilta. Ministeri-Tarjan jäähyväisviestin voit lukea täältä. En epäile, etteikö Tarja löytäisi itselleen uutta merkittävää tehtävää. Sen verran vientiä polvijärveläisellä kosmopoliitiilla tuntuu olevan. Anninkaan pärjäämistä en epäile hetkeäkään, vaikka aika onkin todella vaikea ja tehtävä sangen haasteellinen. Emme me häntä puheenjohtajaksi valinneet tyhjän takia.

On myös syytä onnitella Paavo Arhinmäkeä, joka eilen valittiin vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi. En tunne Arhinmäkeä henkilökohtaisesti, joten en osaa sanoa mitään hänen kyvystään vastata puolueensa pulmalliseen tilanteeseen. Median kertoman perusteella Arhinmäki aikoo kerätä ääniä vihreiltä olemalla oikeasti ekologinen mutta myös sosiaalisen vastuun omaava puolue, keskustalta edustamalla rehellisesti koko Suomea, demareilta olemalla oikeasti vasemmistolainen voima, perussuomalaisilta edustamalla oikeasti köyhiä, kokoomukselta tuomalla politiikkaan iloa, kristillisiltä tarjoamalla ihmistä kunnioittavia arvoja ja RKP:ltä ajamalla aidosti kaksikielisyyttä ilman nurkkapatriotismia. Hmm. Jaa. Lainahöyheniä, lainahepeniä? Niilläkö vasemmistoliitto pelastetaan? Kannattaisiko sittenkin katsoa jotain aitoa omasta sisimmästään ja lähteä etenemään sitä tietä?

Sunnuntaihesarissa oli ennakoitavasti laaja juttu Arhinmäestä ja vasemmistoliiton tilanteesta. Jutussa Arhinmäki linjaa, että hänen johtamansa puolue kilpailee ennen kaikkea vihreiden kanssa. Kannattajia on kuitenkin karannut erityisesti perussuomalaisiin. Hesarin jutussa korostuu Arhinmäen dilemma, joka luultavasti osoittautuu myös mahdottomaksi tehtäväksi: miten kahmia yhtä aikaa lisäkannatusta vihreistä JA perussuomalaisista. Kannattaa miettiä kaksikin kertaa, mikä on uuden vasemmistoliiton ydinasia. Hesarin jutussa aivan oikein todetaan, että kannattajakunnan perusteella perussuomalaiset on tällä hetkellä selkein työväenpuolue. Fakta taas on, että tällä hetkellä vahvin poliittinen vastakkainasettelu Suomessa vallitsee vihreiden ja perussuomalaisten välillä: sekä arvomaailma että poliittiset tavoitteet (sikäli kuin nyt kukaan tietää, mitkä ovat persujen poliittiset tavoitteet ja onko niitä ylipäätään olemassa) ovat kauimpana toisistaan. Arhinmäen kannalta ongelma on kansantaruista tuttu harakka tervatulla katolla: kiinni tarttuu joko nokka tai pyrstö. Suomeksi: kun yhteen suuntaan kumartaa, tulee pyllistäneeksi toiseen suuntaan. Hieman on hankala rako hankkia uutta äänestäjäkuntaa. Joskus kannattaisi vaan tehdä valintoja.

Vaan mitäpä minä kilpailijoita neuvomaan. Arhinmäelle puheenjohtajuuden huomenlahjaksi voisin kuitenkin antaa linkin vihreiden kansanedustajan Outi Alanko-Kahiluodon tuoreeseen kannanottoon, jossa Outi peräänkuuluttaa pätkätyöläisten loma-oikeuksia. Asiaa saa viedä eteenpäin myös vasemmistoliiton tavoittein, joten tervetuloa vaan pätkätyöläisten ja muun prekariaatin oikeuksia peräävään rintamaan, vassarit! Ei teitä täällä olekaan montaa näkynyt.

Blogeissa on tällä viikolla ollut muutakin mielenkiintoista. Oma europarlamentaarikkoni Satu Hassi bloggasi turhautumisestaan vaalirahoitusjupakkaan: tämä on kuulemma ensimmäinen kerta hänen 24 vuotta kestäneellä poliitiikkourallaan, jolloin hänestä tuntuu siltä, että nyt pitäisi järjestää uudet vaalit. Ymmärrän hyvin Sadun ajatuksenkulkua. Minustakin on äklöttävää, että julkisuudessa esillä olleiden tietojen perusteella meillä on maksettu eduskunta. Miten tämä vaikuttaa eduskunnan päätöksiin? Neljä viidestä KMS-vaalirahaa saaneestä meni lehtitietojen mukaan läpi - niin mahtava oli rahan voima kampanjoinnissa. Rannalle jäi ihan hyviä ja kokeneitakin, mutta pakon edessä merkittävästi pienemmän kampanjan tehneitä poliitikkoja. Mikäs tässä, jos äänestäjät olisivat olleet tilanteesta tietoisia. Kyllä poliittista järjestelmää ja poliitikkoja saa tukea. Mutta nyt valituksi tulleet "ajoivat eduskuntaan sammutetuin lyhdyin". Heidän valitsijoillaan ei ollut käytettävissä tietoa siitä, että kampanjan rahoittavat tietyt tahot. Jos tieto olisi ollut, äänestäjät olisivat voineet arvioida ehdokasta tätä(kin) taustaa vastaan ja myös kysyä suoraan, mitä ehdokas aikoo tehdä tilanteessa, jossa on vastakkain esimerkiksi kyseisen yrityksen tai ylipäätään yritysmaailman etu ja yleinen etu, joka usein on sama kuin pienen ihmisen etu.

Aivan sama kysymys pätee myös kuntatasolla. Toinen ikivihreä, Osmo Soinivaara, kiteyttää asian mainiosti tuoreessa blogikirjoituksessan: "Kaavoituspäätösten hankkiminen puoluerahoituksen turvin ei ole vain moraalinen ongelma. Jos kaava on yleisen edun mukainen, sen pitäisi toteutua ilman päättäjien voiteluakin. Voitelua tarvitaan, kun halutaan tehdä yleisen edun vastainen päätös. Se, että kaavoitukseen liittyvä korruptio - tai sen lievemmät esimuodot - vaikuttavat kielteisesti yhdyskuntarakenteeseen, on lopulta paljon isompi ongelma kuin korruptioon liittyvät moraaliset ongelmat." . Jep. Tässä kohdin voin vain viitata edelliseen bloggaukseeni.

Puolueiden kunnallisjärjestöjen rahoituskysymyksestä lehdet kirjoittavat huomattavasti vähemmän kuin eduskunnan vaalirahasotkusta. Ehkä kansanedustajien sotkut ovat mediaseksikäämpiä. Mutta osasyynä lienee myös, että alueelliset lehdet ovat itse kytköksissä rakennusliikkeisiin mainoseurojen kautta. Firmat mainostavat uusia rakennuskohteitaan suurilla ja ei-niin-halvoilla palstamillimetreillä. Olettehan te itsekin lehtiä ja niiden asuntoliitteitä lukeneet, tiedätte kyllä mistä puhun. Ne samat eurot, joilla rakennusliikkeiden maksetut ilmoitukset rahoittavat puoluejärjestöjen lehtien kautta paikallista kampanjointia, kelpaavat myös maakunnallisille sanomalehdille ja muille aluelehdille. Ainahan voi raksafirma siirtää mainoseuronsa ilmaisjakeluna tulevaan asuntoilmoituslehteen, jos liika kritiikki rupeaa ärsyttämään. Eli kuka sitä nyt ruokkivaa kättä purisi? Ei edes aina valpas media, ja vieläpä tässä taloustilanteessa kun kaikki mainoseurot ovat kiven alla... Voi voi.

Mutta nyt on kurjuutta jaettu kylliksi. Pannaan tämän linkkejä vilisevän bloggauksen loppuun linkki hurmaavaan luontokuvablogiin, joka on ihan must mun blogilistalla. Onneksi löysin tämän päivieni ilahduttajan! Kas tässä myös teille: Hullukaalisalaattia!