Silakkamarkkinoiden pimeä puoli

Silakkamarkkinat - aah! Tiedättehän: kalan tuoksua, savun ja tervan hajua. Lämpimiin villamyssyihin ja paksuihin toppatakkeihin puheutuneita punaposkisia myyjiä kojuissaan. Tungosta väkijoukossa Aurajoen rantapenkoilla. Maustekalaa tyrnituotteita omenoita loimulohta katajaa savukalaa käsitöitä ruokakojuja hassuja lakkeja suppilovahveroita kristallidödöjä maustepusseja kaiken maailman tilpehööriä.

Sunnuntai-iltana mennessäni vihreiden valtuustoryhmän kokoukseen kohtasin silakkamarkkinoiden pimeän puolen. Hetken jo ihmettelin, että miten tästä ikinä pääsee yli. Mutta sitten ymmärsin, että kuten kaikki muutkin vuoret, myös jätevuoret on helpointa kiertää. Pääsin sisään, ja kokousta pitäessämme tuli ahnas jäteauto, joka rouskutti todellisuuden pois silmistämme ja tietoisuudestamme.

Vaan jotain tallentui kameraan: silakkamarkkinoiden valkoinen pimeä puoli, takapihan täydeltä. Katsokaa ja kauhistukaa.
PS. Lauantaina minulla oli ilo vierailla Peppi Pitkätossun kahvikutsuilla. Kiitos, Peppi, hauskoista kutsuista! Nauroin ripsarit silmistäni. Ja kiitos ja onnea, Turun Nuori Teatteri, 35v! Makeaa menestystä myös jatkossa.

Matkamuisto Helsingistä

Kävin kokouksen jälkeen Akateemisessa, ja matkalla sieltä Kampin bussiterminaaliin törmäsin melkein itseeni. Ja mieheeni. Joku taiteilija, jonka nimeä en ehtinyt kiireessä katsomaan, oli tehnyt taidetta vanhoista puunrungoista. Ja ketähän tämä taide oikein muistuttaa? Olemmeko me jokin arkkityyppipariskunta??? Vau.

Huonoja päätöksiä ja rahapulaa

Terveiset Kuntaliitosta. Vietän täällä taukoa Kuntaliiton hallituksen informaatio-osuuden ja varsinaisen kokouksen välissä, ja nyt on hetki aikaa kommentoida maailman menoa.

Maailmalta kuuluu kurjia uutisia. Olemme saaneet tällä viikolla lukea, miten ilmastonmuutos uhkaa kiihtyä, koska metsien ja valtamerien hiilidioksidinielut eivät enää sido hiilidioksidia entiseen malliin. Lisäksi talouskasvu on kasvattanut ilmakehän hiilidioksipitoituutta vuodesta 2000 yli kolmanneksen ennakoitua nopeammin. Kaliforniassa on tuskailtu pitkäaikaisesta kuivuudesta seuranneiden laajojen metsäpalojen kanssa. Liki miljoona ihmistä jouduttiin evakuoimaan ja monelta paloi koti alta. Samaan aikaan vesi on monin paikoin loppumassa maan kaakkoisissa osavaltioissa. Kannattaisiko vihdoin ryhtyä todellisiin toimiin ilmastonmuutoksen hidastamiseksi?

EU:n piti kyllä ryhtyä.Vuosikausia on puhuttu siitä, miten autoteollisuudelle tullaan asettamaan tiukat päästörajat uusille autoille, jotta saamme edistettyä autoteollisuuden kehittymistä ilmaston kannalta kestävämpään suuntaan. Vaan annas olla kun tuli päätösten aika: joku muu kuin maailman kaikkien ihmisten etu olikin yhtäkkiä tärkeämpi, ja ilmastotavoitteet vesitettiin pahemman kerran. Vesitys tapahtui keskusta-oikeiston toimesta.

Kannattaa lukea kokonaisuudessaan meppi Satu Hassin tiedote asiasta. Siinä todetaan mm. seuraavaa:

• Euroopan parlamentti otti tänään kantaa autojen hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseen. Päätös vesitti päästörajan 120 g/km, jota on jo yli kymmenen vuotta pidetty autoteollisuuden tavoitteena vuodelle 2012. Parlamentti nosti päästörajaa arvoon 125 g/km ja antoi kolme vuotta lisäaikaa. Tämänpäiväinen päätös ei ollut vielä varsinainen lainsäädäntöpäätös, se oli parlamentin kannanotto lakiesitykseen, jota komissio valmistelee.
• "Päätös löi korville kaikkia kauniita ilmastopuheita", totesi Hassi. "Nykyisin melkein kaikki puolueet esiintyvät suurina ilmaston ystävinä. Valitettavasti tämä tuppaa unohtumaan heti, kun tulee kyse konkreettisesta lainsäädännöstä".
• Jo vuonna 1995 Euroopan autoteollisuus lupasi alentaa uusien autojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt arvoon 120 g/km. 1998 solmitulla vapaaehtoisella sopimuksella autoteollisuus lupasi välivaiheena alentaa uusien autojen päästöt arvoon 140 g/km vuoteen 2008. On käynyt ilmeiseksi, että autoteollisuus ei toteuta sitoumustaan, koska uusien autojen keskimääräiset päästöt ovat nyt 160 g/km. Juuri siksi komissio valmistelee lainsäädäntöä. Keväällä komissio nosti vuodelle 2012 suunniteltua alkuperäistä 120g/km rajaa 130 grammaan kilometriltä. Tätä perusteltiin sillä, että polttoaineen elinkaaren hiilidioksidipäästöjä vähennetään siten, että se vastaa 10 g/km päästövähennystä. "On todella valitettavaa, että autojen hiilidioksidipäästöraja vesittyy joka askeleella", Hassi paheksui. "Ensin komissio lievensi vuoden 2012 päästörajaa ja tänään parlamentti vielä venytti määräaikaa kolmella vuodella."
• Henkilöautot aiheuttavat 12 % EU:n hiilidioksidipäästöistä. Liikenteen päästöt kasvavat nopeammin kuin minkään muun sektorin. "On turhaa puhetta väittää, että autojen päästöjen vähentäminen olisi teknisesti mahdotonta. Kaupoissa on jo tarjolla monia automalleja, joiden päästöt alittavat 120 g/km rajan. Myös hybriditekniikalla polttoaineen kulutusta - ja samalla hiilidioksidipäästöjä - voidaan vähentää noin kolmanneksella", totesi Hassi.

Niinpä. Lohduttoman masentavaa.

Yhtä masentavalta näyttää Turun kaupungin talous. Maanantaina oli kaupunginvaltuuston kokous, jossa oli määrä päättää veroprosenteista. Päättämättä jäi, ei ollut oikein eväitä kun ei ollut mitään tietoa siitä, mikä on kaupunginjohtaja Pukkisen "keskustelupapereiden" tuoma pohja veroprosentille. Kyllä kai tulot pitäisi pystyä päättämään menotarpeen mukaan, joten olisi hyvä olla perillä todellisesta menotarpeesta. Veroprosentit palautuivat uuteen valmisteluun yksimielisesti, demarien esityksestä. Ihan järkevä päätös, olen tyytyväinen siihen että demarit esittivät palauttamista. Meillä olisi ollut valmius päättää yhden prosentin korotuksesta kunnallisveroon, mutta harkinta-aika sopii aivan mainiosti. Jos tätä kautta saamme Pukkisen "keskustelupaperit" keskusteluun ja päätöksentekoon, niin hyvä näin.

Omassa puheenvuorossani sanoin luullakseni jotain seuraavan sisältöistä, vaikkakin eri sanoilla:

• Aloitin siteeraamalla Kuntalain 65 §:n 3. momenttia: Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus). Tämä koskee tietysti myös Turkua.
• Puhuin siitä, että vaikka valtuustossa moni oli puheenvuorossaan korostanut, miten hyvinä aikoina ja nykyisen kaltaisessa suhdannetilanteessa ei pidä nostaa veroja, ei hyvinä aikoina ja tällaisilla verotulojen kasvuprosenteilla pidä myöskään tehdä sellaista velkaa kuin me nyt teemme. Turku on kohta kaulaansa myöten veloissa, ja sen on yhtä huono vetovoimatekijä Turulle kuin naapurikuntia korkeampi veroprosentti. Hyvinä aikoina otetun velan huono puoli on, että ne pitää maksaa takaisin, mahdollisesti peräti huonompina aikoina, ja korot kanssa.
• Veroprosentin nostaminen ei kuitenkaan ole minkään sortin ratkaisu Turun talousongelmiin. Ne ovat rakenteellisia, eikä niihin voi ratkaista muuta kuin rakenteisiin puuttumalla. Ja niihin on aivan pakko puuttua. Mutta lisävelkaantuminen voitaisiin estää veronkorotuksella.
• Ihmettelin, miksi kaupunginjohtajan "keskustelupapereita" ei jaettu valtuutetuille listan mukana. Niissä kun kuulemma piilee budjetin pohja. Miksi meitä valtuutettuja ei informoida asiasta kaupungin ylimpinä päättäjinä?
• Kaupunginjohtaja Pukkisen keskustelupaperi voi sisältää aivan hyviä ja tarpeellisia toimia, mutta niistä olisi pitänyt keskustella ja päättää jo viime keväänä, jotta nyt olisi voitu luotettavasti rakentaa budjetti sovitun talousohjelman varaan. (Ylipäätään moni harmitteli valtuustossa sitä, että vuoden 2007 talousarvion käsittelyn yhteydessä päätettyä talousryhmää ei ole perustettu. Syynähän oli se, että demarit jättäytyivät perustamisesta pois. Kaupunginhallitus kohdensi siinä tilanteessa tehtävän kaupunginjohtajalle, joka toi sitten esityksensä keskusteluun nyt. Vasta nyt.)
• Lisäksi Pukkisen 31 miljoonan euron alijäämäbudjetista puuttuvat terveydenhuollon palkankorotukset ja mm. sairaanhoitopiirin vuodesta toiseen toistuva runsas budjettiylitys, joten mikä tulee olemaan todellinen alijäämä 2008? 50 miljoonaa euroa? Se on pitkälti yli 2 veroprosenttia!
• Kyselin myös, miksi kaupunki ei ole asettanut sosiaali- ja terveystoimen yhdistämiselle mitään taloudellisia tavoitteita. Juuri näillä sektoreilla on ylivoimaisesti suurin taloudellinen merkitys, ja uudistukselle on vahva tarve sekä toiminnallisesti että taloudellisesti. Vaan sen tavoitteet puuttuvat, ja sen mukana kaikki. En saanut kysykseeni julkista vastausta.

Kotoutumisseminaarissa

Perjantai on kulunut Helsingissä. Puolen päivän jälkeen alkoi eduskunnan auditoriossa maahanmuuttajien kotoutumista käsittelevä seminaari. Seminaari oli osa puolueen kotoutumispoliittisen ohjelman valmistelutyötä.

Seminaarissa tuli esiin monia mielenkiintoisia näkökantoja. Kanadan toimintamallit ja -ohjelmat maahanmuuttajien vastaanottamisessa ja kotouttamisessa olivat varsin mielenkiintoisia. Tavoitteena on integraatio ja maahantulijoista saakin kansalaisuuden peräti 84 %. Kotouttamisohjelmat tavoittavat maahanmuuttajat jo ennen kuin heistä tulee maahanmuuttajia, eli lähtömaissaan. Maahantulijat ovat sekoitus työperäistä ja humanitaarista maahanmuuttoa. Kanadalaiset korostavat sitä, että kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi, jo maassa olevien ja "kantakanadalaistenkin" pitää oppia uutta ja sopeutua muuttuvaan Kanadaan.

Yksi kotoutumisen keskeinen työväline on vapaaehtoisten auttajien verkosto. He ovat koulutettuja auttajia, jotka opastavat mm. uuteen asumiseen, palveluihin, kieleen ja kontakteihin. Tätä voisi soveltaa meillekin.

Suomen kotouttamislakia kritisoitiin vanhentuneeksi. Aikanaan laki oli edistyksellinen, mutta nykyään siihen liittyy monia maahanmuuttajien elämää hankaloittavia ongelmia. Laki syrjii heitä, jotka ovat asuneet maassa kauemmin kuin kolme vuotta. Laki ei myöskään huomioi avioliiton tai työn perässä maahan tulleita, vaan he jäävät kotoutumispalveluiden ulkopuolelle. Toimimatonta on sekin, että maahanmuuttajat otetaan huomioon vain yksilöinä, ei perheiden ja yhteisöjen jäseninä, mikä kuitenkin on monessa kulttuurissa ensisijainen olemisen ja elämisen malli. Kielenopetus on Suomessa epäonnistunut: kunnat eivät tarjoa riittävästi opetusta eri ryhmille, ja samoihin ryhmiin on sijoitettu aivan liian erilaisilla valmiuksilla varustettuja ihmisiä. Helsinki mainittiin esimerkkinä: taannoin aloittaneella kielikurssilla oli 20 paikkaa, mutta kurssille ilmoittautuneita oli yli 120 kielenopetusta tarvitsevaa. Samanlaisia ongelmia on kuitenkin ympäri maan.

Epäonnistumisiin listattiin kotoutumisen yksisuuntaisuus: maahanmuuttajat velvoitetaan kyllä kotoutumaan, mutta ympäröivän yhteiskunnan osuus unohdetaan. Kuten kanadalaiset korostavat: kyse on kaksisuuntaisesta prosessista. Kotoutuminen ei toimi, vaikka kotoutuja on valmis kotoutumaan, jos ympäröivä yhteiskunta pitää hänet loitolla. Suurta huolta kannettiin toisen polven "maahanmuuttajista", joita asiallisuuden nimissä on syytä kutsua (uus)suomalaisiksi. Näillä nuorilla on sopeutumisvaikeuksia, he ovat helposti mihinkään kuulumattomia kahden maailman ihmisiä. Maahanmuuttajia ei myöskään pidä nähdä homogeenisena ryhmänä, eikä edes uskonnollisia ryhmiä kuten vaikkapa muslimeia, vaan on tunnistettava yksilöiden ja yksittäisten ryhmien tarpeet ja vastattava niihin.

Sama pätee kouluopetukseen: koulussakaan maahanmuuttajalapsia ja nuoria ei voi nähdä yhtenä ryhmänä, jonka tarpeisiin vastataan yhdellä toimintamallilla. Koulu ja opettajat eivät tiedä kaikkea, vaikka koulua perinteisesti pidetäänkin tietämisen erikoisinstituutiona. Maahanmuuttajaoppilaiden tarpeita on kuultava ja kuunneltava, siten ehkä opitaan enemmän asioita kuin perinteisen hieman besserwissermäisen tietämisen kautta.

Erityisen tärkeinä hyvin toimivien monikulttuuristen koulujen edellytyksinä mainittiin seuraavaa:

• kohtuulliset opetusryhmien koot
• tehokas, kehittyvä ja yksilölliset tarpeet huomioiva suomi toisena kielenä -opetus
• kaikki opettajat ovat suomi toisena -kielenä -opettajia, tämä edellyttää myös tarvittavaa osaamista
• oppimateriaalien on kehittyvä vastaamaan monikulttuurisen Suomen todellisuutta ja tarpeita
• opettajien täydennyskoulutus ja monikulttuuristen opettajien rekrytointi
• eriyttäminen, ei eristäminen: esimerkiksi kieliongelmat eivät ole syy siirtää oppilasta toiseen kouluun tai erityisopetukseen
• arviointikäytäntöjen monipuolistaminen
• yleinen kulttuuritietouden lisääminen
• yhteistyö kotien kanssa on myönteinen haaste, ja vanhempien suomen kielen oppiminen on tärkeää koulun ja kodin yhteisyön toimivuuden helpottamiseksi
• monikulttuurisen koulun talous edellyttää täsmäresursointia
  

Esille tuli toki myös paljon paljon muuta tärkeää ja mielenkiintoista. Katsotaan, mitä keskusteluista siivilöityy puolueen tulevaan kotoutumisohjelmaan, jonka työstäminen jatkuu nyt seminaarin jälkeen taas kerran astetta valppaampana. Iso kiitos mainioille seminaarialustajillemme!

Seminaarin jälkeen oli vuorossa puoluehallituksen kokous. Kokous hyväksyi kannanoton, sen voi tsekata huomenna puolueen kotisivuilta.

Oikean tien etsintää

Mitä? Eikö täällä ole mitään elämää? Eikö tätä blogia päivitä kukaan?

Ei, eipä ole tainnut päivittää. Olen ollut läkähtyä työtaakkani alle, joten blogi on jäänyt toisarvoiseen asemaan. Koulussa jakson vaihtuminen teetti valtavasti töitä sekä kokeita korjatessa että uusia kursseja suunnitellessa. Pärjäilin pari viikkoa neljän viiden tunnin yöunilla. Tervettä se ei ole, mutta joskus vaan on pakko. Tämä viikko on ollut syyslomaa - siis ihan koko viikko meidän koulussamme - mutta päivät ovat kirjoittamisen sijaan kuluneet edellisten viikkojen rasituksista toipumiseen, kodin kunnostamiseen ja tarkastuslautakunnan kokouksiin. Vaan yritetäänpä nyt hieman päivittää tapahtumia.

Edellisen bloggauksen jälkeen on työn eli oppituntien, valmistelun, harjoittelijoiden ohjaamisen ja muiden kouluhommien lisäksi ollut vuorossa seuraavaa:

• 30.9. vihreiden valtuustoryhmän budjettiseminaari, joka kesti koko armaan sunnuntain, ja sen päälle valtuustoryhmän kokous


• 1.10. koulun Innotiimin kokous, minut valittiin tiimin vetäjäksi


• 2.10. tarkastuslautakunnan kokous


• uusien opetusharjoittelijoiden ensimmäiset harjoitustunnit


• Keskon juhlat kaupunginteatterissa Föribeatin merkeissä


• 6.10. lauantaityöpäivä Norssin päivän ja ratkaisukeskeisyyden merkeissä ja sen jälkeen vielä puolikas veso-päivä


• 7.10. käynti Kirjamessuilla


• 8.10. Varsinais-Suomen maahanmuuttopoliittisen ohjelman julkaisuseminaari


• 8.10 eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäen visiitti koulullamme - Anni pyysi saada tulla tutustumaan monikulttuuriseen kouluumme ja järjestin hänelle vierailun


• 8.10. Norssin kasiluokkien vanhempainilta - syy siihen, miksi en ollut tuona iltana kaupunginvaltuuston kokouksessa. Olen tänä lukuvuonna 8-luokan luokanohjaaja.


• 11.10. luento yli 50:lle kuntatarkastajalle Turun tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ominaisuudessa Kuntatarkastajat ry:n syyspäivillä. Puhuin Turun ajankohtaisuutisten lisäksi siitä, miten ilmastonmuutos koskettaa myös kuntien tarkastustointa. En tiedä, onko kukaan pohtinut aihetta aiemmin, mutta vastaanotto oli hyvä!


• 12.10 meppi Satu Hassin vierailu Norssin lukiolaisia tapaamassa. Aika hyvin, meillä on tänä syksynä käynyt jo kaksi meppiä: Hassi ja Stubb!


• 13.10 Osaava Nainen -messupäivystys


• 14.10. valtuustoryhmän kokous
  
• 16.10. Kemiran ex-hallintoneuvoston päätösillallinen. Hallintoneuvosto lakkautettiin yhtiökokouksessa 4.10. valtion myytyä suuren määrän Kemiran osakkeita.


• lisäksi yhteensä kuusi tarkastuslautakunnan tarkastuskäyntiä ja työryhmäkokousta, a´noin 2 tuntia


• ynnä rutosti opetusta, nyt alkoi vuoden rankin jakso.

Ilmankos olen ollut kohtalaisen kiireinen. Niin kiireinen, että yhä usemmin tulee pohdittua, onko tässä yhtään mitään järkeä. Saa nähdä, mihin pohdinta johtaa.

Liitän tähän kuvan Norssin päivän ohjelmasta, jossa näytelmän kautta työstettiin sitä, mitä on ratkaisukeskeinen lähestysmistapa. Ei-niin-ratkaisukeskeistä kommunikaatiota esittivät rooleissaan oppilaiden äiti-, isä- ja kaksoistyttöroolien ohella myös kuviksen ope Hanna (lippalakkipäinen perheen poika), psykologi Petri (huivipäinen mummo) ja rehtori Annika (karvainen koira).

Samoille viikoille osui myös Turun johtamiskriisin pulpahtaminen julkisuuteen inhan finnin lailla punoittavana ja märkivänä. Siitä Norssissa lapsille peräänkuulutetusta ratkaisukeskeisyydestä kun ei ole kaupungin johdossa näkynyt jälkeäkään. Julkitulo ei ollut yllätys, johdon ongelmista ovat tienneet kaikki ne, jotka nyt ylipäätään ovat olleet asioista hyvin informoituja. Ja nekin, jotka eivät ole, ovat voineet tehdä johtopäätöksiä johdon toimivuudesta valtuuston höyhentä kevyemmistä esityslistoista. Eri asia sitten on, kuinka vakavasti ristiriidat ja aikaansaamattomuus on otettu. Meillä vihreissä kyllä on otettu, olemme useasti puineet asiaa ryhmässämme ja jo pitkään pyrkineet kaupunginhallitusjäsentemme kautta saamaan ryhtiä toimintaan ja asioiden valmisteluun. Mutta vähän se on ollut samanlaista kuin saippuapalan puristelu: mitä lujemmin puristat, sitä vikkelämmin luistetaan karkuun mihin tahansa suuntaan.

Kriisistä uutisoi kolmisen viikkoa sitten ensimmäisenä Åbo Underrättelser. Käsittelimme silloin jälleen kerran asiaa ryhmässä, ja päätimme, että vihreiden kaupunginhallitusedustajien on otettava tilanne puheeksi maanantaina kaupunginhallituksessa ja kivenkovaan vaadittava toimenpiteitä. Näin myös tapahtui: sekä Pauliina de Anna että Mika Helva olivat kuulemma käyttäneet asiasta tiukat puheenvuorot. Siihen se kai olisi sitten suunnilleen jäänytkin, ellei asia olisi Helsingin Sanomien ja myös Turun Sanomien kautta noussut valtakunnan uutiseksi viikon mittaan. Vihdoin alkoi tapahtua, ja olen ilokseni pannut nyt merkille, että kaupunginhallitus puheenjohtajistonsa kautta on vihdoin ottanut ylimpään virkamiesjohtoon sen tiukan otteen, mikä olisi pitänyt ottaa jo ajat sitten. Olen hyvin tyytyväinen siihen, miten vihreiden edustaja, kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja de Anna on asiassa toiminut: selväjärkinen ja pätevä nainen on totisesti lunastanut paikkansa. Sopii vain toivoa, että muu kaupunginhallitus suhtautuu tilanteeseen yhtä vakavasti, sillä vakavaa tämä on.

Turku ei todellakaan olisi sen enempää tarvinnut kuin ansainnutkaan tätä johtamiskriisiä jo päälle kaatuvan talouskriisin lisäksi. Ja mitä vetoa, että kun tilanne on näin vakava, Turun poliittinen kulttuuri onnistuu kehittämään tästä vielä poliittisenkin kriisin? No, näin syvällä kun ollaan, ei pohjalle voi olla enää kovin pitkä matka, ja sieltä on sitten tie vain ylöspäin. Ei kai tässä muullakaan voi itseään lohduttaa.

Kriisissä ovat syytökset sinkoilleet vähän joka johtajan suuntaan. Minulla on se käsitys, että moni syytös pitää kohtuullisesti kutinsa. On totta (ja täydellisen älyvapaata), että Turun korkein virkamiesjohto ei ole keskustellut riittävästi keskenään, ei koordinoinut tai informoinut asioita riittävästi eikä sopinut yhteisistä toimintalinjoista. On totta, että ihmissuhteet ovat solmussa kun joukkoon mahtuu vetäytyviä, lörppöjä, kärjekkäitä ja itsevaltaisia toimintatapoja. On totta, että kaupunginjohtaja ei ole käyttänyt riittävästi aikaa johtamiensa ihmisten tapaamiseen - siis johtamiseen. Esimerkiksi virastopäälliköitä hän ei ole oikein joutanut tapaamaan, joskin tilanteeseen on sentään tullut alkuun verrattuna parannusta. Tilaisuuksia on kuitenkin yhä kritisoitu turhan yksisuuntaisiksi.

En ymmärrä kaupunginjohtaja Pukkisen johtamistyyliä, en pidä sitä hyvänä eivätkä tulokset vakuuta. Mutta en myöskään ymmärrä tai hyväksy apulaiskaupunginjohtajiemme toimintaa. Mistä tulemme siihen, että syyllisiä on turha etsiä eikä kenelläkään ole varaa ensimmäisen kiven heittämiseen. Kaikissa on niin paljon vikaa, padoilla ja kattiloilla on kaikilla niin mustat kyljet, että on parasta keskittyä ratkaisujen löytämiseen. On jokseenkin sama, mitä johtavat virkamiehemme ajattelevat toisistaan persoonina. Heidän kuuluu pitää moiset mölyt mahassaan. Varmaa on, että heistä jokaisella on sellainen asema ja sellainen palkka, että tykkääminen tai ei-tykkääminen ei käy perusteeksi toiminnalle. Aateluus velvoittaa: korkeissa asemissa on hoidettava tehtävät ja etsittävä ratkaisut niiden vaikeusasteesta riippumatta, vetäytyminen tai kiukuttelu eivät ole sallittuja vaihtoehtoja.

Tavallaan on helpottavaa, että kriisi tuli ilmi, vaikka kaupungin maineen puolesta olenkin asiasta varsin pahoillani. Johtajien kuherruskaudet ovat nyt peruuttamattomasti ohi, ja myös kaupunginjohtaja Pukkisen toiminta on vastedes alisteinen kritiikille. Kaupungin talouden syöksykierteen seuraaminen kertoo, kuinka välttämätöntä kritiikki on. Tätä menoa olemme suunnilleen kolmessa vuodessa käyttäneet kaikki kertyneet ylijäämät ja Turku siirtyy kattamattomien alijäämien tilanteeseen - siis kriisikunnaksi. Ja mitä tekee tässä tilanteessa kaupunginjohtaja? Ei yhtään mitään pitkään pitkään aikaan, jos seuraa kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen esityslistoja. Ja sitten, kun kritiikkiä alkaa tulla, esitellään 31 miljoonaa euroa alijäämäinen talousarvio ynnä "talousohjelma". Mikäpä siinä, jos talousohjelma olisi valmisteltu esimerkiksi jo viime keväänä, sen toteuttamiseen olisi sitoutettu niin poliittinen enemmistö kuin virkamieskuntakin ja toimenpiteiden toteutumisesta olisi riittävä varmuus. Monet esitetyistä toimenpiteistä ovat järkeviä - tilanteen vakavuus huomioiden. Vaan kun ei. Ohjelma on tuotu julkisuuteen otsikolla "keskustelupaperi", mutta tähän mennessä se ei minun tietääkseni ole ollut edes sitä. Ohjelmasta ei ole keskusteltu laajemmalti edes keskusjohdossa.

Voin tietty olla nyt väärässäkin, mutta minulla on se käsitys ja suuri pelko, että ohjelman taakse ei ole sitoutettu yhtään ketään. Miten sen varaan voi sitten tässä taloustilanteessa esittää 31 miljoonaa euroa alijäämäisen budjetin? Jossa ei ole vielä edes mukana hoitoalan palkankorotuksia, eikä kaikkia muitakaan? On erittäin todennäköistä, että tällä menolla alijäämäksi muodostuu ensi vuonna 50 miljoonaa euroa, eikä se välttämättä edes riitä. 50 miljoonan euron alijäämän kattaminen tarkoittaisi nykyisellä verokertymällä suunnilleen 2,5 prosentin korotusta kunnallisveroon! Vaan veronkorotuksesta puhuminen on niin kaupunginjohtajan kuin muidenkin puolueiden mielestä hulluutta - siihen kuulemma Turku kaatuisi. Eikö täällä enää kenelläkään ole mitään suhteellisuudentajua?!!! Millä nämä nyt kertyvät velat maksetaan takaisin tulevaisuudessa? Jolloin väestö on vieläkin vanhempaa, ja enemmän palveluja tarvitsevaa, eikä talouskaan tuota ehkä samaan malliin veroeuroja. Aaaaaargh!

Turun poliittisten puolueiden tulisi nyt viimeistään kyetä osoittamaan poliittista johtajuutta ja vastuuta, ja laatia yhdessä virkamiesjohdon kanssa talousohjelma, jonka toteuttamiseen sitoudutaan ihan oikeasti. Kyse on kaupungin pelastamisesta. Sellaisiin temppuihin, joilla demarit St. Olofskolania verukkeena käyttäen luikertelivat itsensä irti vuoden 2007 talousarvion käsittelyn yhteydessä päätetystä ns. "viisaiden ryhmästä", jonka piti etsiä keinot talouden tasapainottamiseen, ei millään vastuullisella ryhmällä voi olla enää varaa. Jos joku moista yrittää, on muiden tehtävä asian todellinen laita selväksi äänestäjille. Vastuun on oltava yhteinen, sillä tarvittavat ratkaisut eivät ole helppoja eivätkä keveitä kantaa. Mutta emme me voi elää niinkään, että syömme tänään leivän tulevien palveluita yhtä lailla tarvitsevien ikäpolvien suusta.

Kuulumisia Tampereelta, Madridista ja talon alta

Terveisiä Tampereelta ja Madridista, tässä järjestyksessä. Edellinen viikonloppu kului entisessä kotikaupungissa Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa. Perjantaina oli puoluehallitus ja lauantaista sunnuntaihin kokousti tuore valtuuskunta ensimmäistä kertaa nykyisessä kokoonpanossaan.


Kokous meni mukavasti, ainakin näin puheenjohtajan näkövinkkelistä. Uusi valtuuskunta tuntui löytävän helposti roolinsa ajankohtaisen ja periaatteellisen poliittisen keskustelun areenana, vihreiden linjausten tekijänä ja poliittisen ohjelmatyön tyyssijana. Porukalla on erinomainen kyky käydä monipuolista keskustelua. Suureksi ilokseni myös valtuuskunnan uudet jäsenet tuntuivat löytävän keskusteluareenalta tilaa omalle puheelleen, koska niin monet uudet jäsenet ja varajäsenet käyttivät puheenvuoroja. Hienoa, meidän on helppo jatkaa antoisaa valtuuskuntatyöskentelyä, kun moni jäi ilolla odottamaan seuraavaa kokousta! Kiitos valtuuskunnan jäsenille, kansanedustajille, ministeri-Tarjalle, meppi-Satulle, puoluetoimiston väellä, paikalle saapuneille muille vihreille ja kaikille erinomaisille alustajillemme!

Asialistalla oli poliittisen keskustelun ohella vihreää Eurooppa-politiikkaa, kotoutumispolitiikkaa, kansainvälistä kriisinhallintaa ja keskustelua uuden valtuuskunnan työsuunnitelmasta. Poliittista keskustelua alustivat Tarja Cronberg (tiedote) ja Anni Sinnemäki (tiedote). Europarlamentissa tapahtuvaa lobbausta koskevan Satu Hassin tiedotteen löydät täältä. Pekka Haaviston mainiota puhetta en nyt netistä löytänyt, mutta linkitetään, jos se nettiin ilmaantuu.

Kotoutumispolitiikkakeskustelu liittyi puolueessa meneillään olevaan kotoutumispoliittisen ohjelman työstämiseen. Erinomaisen alustuspuheenvuoron käytti ENAR (European Network Against Racism) - Finlandin puheenjohtaja Ali Qassim. Qassimin puheen jälkeen asiaa kommenoitavat omista riveistämme ikioma turkulainen kaupunginvaltuutettumme Roda Hassan ja oulunsalolainen kunnanvaltuutettu Latekoe Lawson. Eduskuntaryhmän puolelta aiheesta alusti Anni Sinnemäki.

Valtuuskuntamme jäsen ja turkulainen kaupunginvaltuutettu Elina Rantanen on kirjoittanut blogiinsa kokouksesta raportin, joten Madridin uutisten pukatessa päälle tyydyn nyt vain ohjaamaan lisätiedonjanoiset Elinan tiedon lähteelle. Kiitos, Elina!

Maanantaina iltapäivällä oli edessä lähtö Madridiin maakuntahallituksen matkaan. Lennot olivat myöhässä, joten saavuimme perille vasta lähellä puoltayötä. Tavoitteenamme oli mennä tutustumaan espanjalaisten aluekehitystyöhön, ja saimmekin siitä kolmen päivän rautaisannoksen. Espanjalaiset ovat tehneet paljon työtä (ja paljolla EU-rahalla) maansa nostamiseksi ylös köyhyydestä, ja he ovat myös onnistuneet ponnisteluissaan. Kuten tällaisilla matkoilla yleensä, tälläkin kertaa tutuksi tulivat lähinnä luento- ja kokoussalit. Iltaohjelma antoi sentään hieman maistiaisia siitä, että Madridissa on muutakin elämää kuin hallintoa.

Tiistai alkoi vierailulla Suomen suurlähetystöön. Suurlähettiläs Maija Lähteenmäki ja Finpron Etelä-Euroopan maajohtaja ja kaupallinen neuvos Tapani Lankinen preppasivat meille mainot perustiedot. Preppauksen jälkeen olimme valmiit siirtymään Espanjan talous- ja valtiovarainministeriöön, jossa saimme erinomaisen ja laajan katsauksen Espanjan alue- ja innovaatipolitiikkaan. Meikäläisittäin myöhäisen ja espanjalaisittain normaalin lounaan (klo 14.30-15.30) jälkeen siirryimme vielä kahdeksi ja puoleksi tunniksi Madridin autonomisen alueen hallintoon. Espanjassa on nimittäin erittäin vahva väliportaan hallinto - tai kuten Lankinen asiaa kuvasi: Espanjassa on 17 "ahvenanmaata". Aluehallinnon esitysten piti päättyä täsmällisesti, sillä paikalle oli tulossa peräti 6,5 miljoonan asukkaan Madridin autonomisen alueen varapääministeri, mikä oli selvästikin mediatapaus. Vastaanoton ja kolmen pitkän luennon jälkeen oli jo tarve päästä hetkiseksi lepäämään hotelliin, kunnes lähdimme iltaruokailulle ravintolaan, jossa aterian jälkeen sai katsella aikas taidokasta flamencoesitystä. Ja sitten hotlaan nukkumaan, jotta jaksoi seuraavan päivän luennot.

Keskiviikko alkoi vierailulla senaattiin eli parlamentin ylähuoneeseen. Olimme senaatin autonomisten alueiden valiokunnan vieraana. Parituntisen alustuksen ja keskustelun jälkeen meille näytettiin hieman taloa: aivan upeaa senaatin vanhaa istuntosalia (nykyisin lähinnä juhlaistuntokäytössä) ja entisen luostarin sisäpihasta tehtyä senaatin kirjastoa. Vau! Lounaalta siirryimme Madridin kaupungin vieraiksi. Meille esiteltiin yli kolmen tunnin ajan madridilaista kehittämistoimintaa, talous- ja työllisyyskysymyksiä, EU-rahoituksen käyttöä, innovaatiopolitiikkaa ja Madridin kaupungin tavoitteita ja haasteita. Sitten oli taas vuorossa tarpeellinen lepohetki ennen illallista brasilialaisessa ravintolassa, joka muistutti oikeastaan hyvin varusteltua ruotsinlaivan noutoruokapöytää.

Torstaiaamuksi Finpro oli järjestänyt meille kiertokäynnin Madridissa toimivaan suomalaisyritykseen eri Uponoriin. Kävimme putkitehtaalla ja meille esiteltiin tehtaan toiminnan lisäksi kertomus siitä, miten Uponor on parin vuosikymmenen työllä onnistunut saavuttamaan Espanjassa vahvan markkina-aseman. Ja todellakin: aivan omatoimisesti bongasimme Uponorin lattialämmitysmainoksia mm. madridilaisten bussien kyljistä. Uponor ja Finpron väki toivottivat lämpimästi suomalaiset ja varsinaissuomalaiset yritykset tervetulleiksi Espanjaan - kyseessä kun on voimakkaasti kasvavat markkinat.

Uponor-vierailun jälkeen oli vuorossa virallisen ohjelman viimeinen etappi eli kulttuuripläjäys: puolentoista tunnin tiivis kierros kuuluisassa Museo del Pradossa. Saimme hienon katsauksen El Gregon, Velázquezin ja Goyan elämäntöihin. Muuhun ei aika sitten riittänytkään, mutta ei sen niin väliä, koska katsaukset näiden kolmen herran tuotantoon olivat paitsi kattavia myös äärimmäisen innostavia, eikä vähiten hyvän suomalaisoppaan ansiosta. Myöhäisen lounaan jälkeinen iltapäivä ja ilta oli varattu vapaa-aikaan.

Kävin hieman shoppailemassa hotellin läheisyydessä olevalla kävelykatualueella. Sitten tulikin jo aika lähteä matkan ennalta ehkä eniten odotettuun kohokohtaan: Real Madrid - Real Betis -jalkapallo-otteluun. Pelin areenana oli 80 000 katsojan Estadio Santiago Bernabeu. Finpro oli onnistunut varaamaan halukkaille liput, ja peräti heti Real Madridin fanikatsomon takaa. Veronmaksajien iloksi täytyy todeta, että peli ei kuulunut matkan viralliseen ohjelmaan, ja maksoimme lippumme ihan itse. Kalliit liput ne olivatkin, ottelussa käyminen maksoi ihan virallisen taksan mukaan 60 euroa. Huh! Vaikea päättää, onko suomalaisen jalkapallofanin onni vai epäonni, että meikäläinen jalkapallo ei aivan yllä Real Madridin tasolle ;). Kun tämän lipputaksan kertoo lähes täynnä olleen stadionin 80 000 katsojapaikalla alkaa päästä hieman jyvälle siitä, mikä bisnes pyöreän nahkakuulan ympärillä hyörii. Silmät pyöreinä katselin jättistadionin kansainvälistä jalkapallomeininkiä. Kieltämättä peli oli kokemisen arvoinen elämys.

Ai niin, tulos. Real Madrid voitti kotistadionillaan 2-0. Mutta voitosta ei onneksi jäänyt puuttumaan sen enempää vauhtia ja vaarallisia tilanteita kuin suvantopaikkojakaan.

Perjantai oli matkapäivä. Bussi lähti kohti lentokenttää aamulla puoli kahdeksalta, koti-Turkuun saavuimme puoli seitsemän maissa illalla. Yritän ennättää jossain vaiheessa kirjoittamaan referaattia siitä kaikesta mielenkiintoisesta tiedosta, jota saimme matkalla omaksua. Mielenkiintoista infoa tuli niin paljon, että osan siitä voisi panna tännekin. Ja kuvia tietty kanssa, siis madridilaisista kokoussaleista ja futismatsista. Paljoa muuta ei kamerassa ole, kun museossa kuvaaminenkin oli kiellettyä.

Eilinen eli lauantai kului minulla lähinnä ruokaa laittaen, sillä meillä oli kotona talkoot talon alla. Suurkiitos Ari ja Tommi! Olimme ehkä hieman heikolla harkinnalla pyytäneet tuttavapiiristämme suunnilleen sen pisimmät miehet avuksi alapohjan eristyksen parantamiseen. Talkooporukka, jonka keskipituus oli varmaan yli 190 cm, veti itsensä kuuliaisesti linkkuun ja uurasti matalassa tilassa talon alla eristeiden ja kipsilevyjen parissa koko armaan lauantain. Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos!

Sunnuntaina oli sitten vuorossa vihreiden valtuustoryhmän budjettiseminaari. Aloitimme kello 10 ja jatkoimme iltakuuteen, jolloin alkoi valtuustoryhmän kokous. Vaikeaa on, tämä olemattoman rahan metsästys. Liukenin porukasta puoli kahdeksan maissa, kun sinnikkäät toverit jäivät vielä jatkamaan listaa loppuun. Että sellainen lepopäivä. Huh.

PS. Climate Care -sivuston laskin laski Madridin matkani hiilidioksipäästöt seuraavasti: The total mileage flown is 3658.4 miles. The resulting emissions are: 0.64 tonnes of CO2. The cost to offset this CO2 will be £ 4.83. Täytynee käydä seuraavan laskujenmaksusession yhteydessä maksamassa jonkin sortin lentomaksu sopivalle toimijalle.

Uusi koti ja jätteenkuljetuskiistan loppunäytös

No niin, lainakoneella ollaan edelleen liikkeellä, mutta muutoin yhteys ulkomaailmaan toimii taas. Tai no, toimi se jo jokin aika sitten, mutta tässä välissä on ollut muutama pikku homma. Kuten opetustyö. Tarkastuslautakunnan seminaari. Pakkaaminen. Lautakunnan kokous. Kiertoajelu Turun jätteenkäsittelylaitoksissa. Muutto. Biologian reaali. Kaupunginvaltuuston kokous. Uudet opetusharjoittelijat. Entisen asunnon myynti. Viheliäinen pöpö ja sairasloma. Ihan laiskana en ole siis ollut blogin hiljaiselon aikana, mitä nyt pari viimeistä päivää sen penteleen pöpön takia. Taisin stressata muutosta sen verran pahasti, että jännityksen lauettua elimistön puolustus otti lomapäivän ja päästi pöpön niskan päälle.

Mutta olemme siis vihdoinkin muuttaneet - tai oikeastaan minä olen muuttanut. Miehenihän muutti virallisesti jo heinäkuussa Helsingistä tulleessaan suoraan tänne kenkälaatikkoomme. Remontin takia emme kuitenkaan voineet täällä asua, vaan nyt on remontit tehty tältä erää ja Peltolan residenssi on asuttavassa kunnossa. Vesikin kulkee sisään ja ulos, ja ihan putkia pitkin. Kop kop.

Muutto sujui mainiosti. Iso kiitos urheille muuttohenkilöillemme: Anna, Birgit, Hessu, Juha, Kalle, Miia ja Timo! Kiitos kiitos kiitos! Ja iso hali Rustolle, joka hoiti varmaan 90 %:sesti omaisuuteni pakkaamisen. Edellisen asunnon myyntikin sujui tosi kivasti: uudet omistajat saivat avaimet käteen kaupantekotilaisuudessa, koska asunto oli tyhjentynyt paria päivää aiemmin. Voisiko sen paremmin asiat mennä?

Vanhasta kodista oli tosin haikea lähteä, viihdyin siellä mainosti. Koti oli mukava ja viihtyisä, ja metsä ikkunoiden alla tarjosi lakkaamatonta viihdykettä. Vielä viimeisellä asuinviikollakin parvekkeen edessä temmelsi ennätysmäärä oravia samalla kertaa: peräti neljä kappaletta. Ja samaan syssyyn paikalle lehahti käpytikka, joka taitaa asua Rakuunapuistossa ihan vakituiseen.

Vaan on uusikin koti tarjonnut luontoelämyksiä. Parin viimeisen päivän aikana sairaus veti sen verran flaatiksi, että en ole jaksanut juuri muuta kuin tuijotella ikkunasta ulos. Onneksi on riittänyt tuijoteltavaa, kun linnut tankkaavat talven ja muuttomatkan varalle pihan omenoita ja muuta syötävää. Mustarastaita, räkättejä, kottaraisia, talitiaisia, sinitiaisia, harakoita, sepelkyyhky ja yksi puukiipijäkin on tullut nähtyä. Sekä oravia, joita riittää täälläkin riesaksi asti.

Uudessa kodissa huonekalut ovat jo jokseenkin paikallaan, mutta melkein kaikki muu onkin sitten erinomaisen levällään. Tuntuu siltä, kuin kaikki tavara, mitä omistaa, olisi lähtenyt vaellukselle, kukin omaan suuntaansa, ja musiikin loputtua jäänyt siihen, missä sattui sillä hetkellä olemaan. Eräänlainen tuolileikki, siis. Etsi siinä sitten narupakettia, kenkälankkia tai silitysrautaa, kun et edes tiedä, missä alusvaatteesi tai työpaperisi ovat. Ystävät ja sukulaiset: tässä menee vielä hetki, ennenkuin ryhdymme järjestämään tupareita...

Muutoin vaihdos tuntuu hyvältä. Kyllä tästä vielä hyvä koti tulee, kunhan saamme tavarakaaoksen hallintaan. Ja takan myös. Ensimmäinen kokeilu eilisiltana johti melkoiseen savusaunatunnelmaan - kaikkialla muualla paitsi kahden oven takana olevassa saunassa. Hmm.

Mitäpä muuta? Maanantaina kaupunginvaltuustossa oli käsittelyssä paljon kalabaliikkia herättänyt jätteenkuljetusasia. Kunnallistaa vai eikö kunnallistaa, kas siinä pulma. Minun kantani on ollut selvä jo pitkään: ei mitään kunnallistamista, nykyinen järjestelmä toimii hyvin ja yksityisillä toimijoilla on mukava kehittämisote jäteliiketoimintaan. Kaupunkilaiset ovat olleet jokseenkin tyytyväisiä ja lajittelumahdollisuudet ovat parantuneet vuosi vuodelta, eikä suinkaan aina kaupungin aloitteesta.

Viime torstainen kierros eri jätteenkäsittelypaikoissa ei millään tavalla kyseenalaistanut käsityksiäni vaan vahvisti näkemyksiäni. Kierrokselle osallistuneet aika vähälukuiset valtuutetut näkivät laitoksia, joita hoidettiin vanhanaikaisella jäteotteella: oleellista on jätteen hävittäminen ja mahdollisimman halpa hinta, joka määrää, miten jätettä käsitellään. Tällainen olo tuli niin polttolaitoksella kuin kaatopaikallakin vieraillessa. Näimme myös toimintaa, jossa jäte ymmärretään raaka-aineena ja jossa kehitetään modernia kierrätysliiketoimintaa. Tältä vaikutti Lassila & Tikanojan jätekeskus. Myönteinen vaikutelma minulle syntyi onneksi myös siitä asenteesta, jolla Turun uutta jätevedenpuhdistamoa rakennetaan.

Raaka-aineiden maailmanlaajuinen hinnannousu tulee pitämään huolen siitä, että yritysmaailman näkökulmasta jäteliiketoiminnassa riittää edelleen kehittämistä. Uusia jätejakeita saadaan eroteltua hyötykäyttöön kannattavuuden kasvaessa. Polttoaineen hinnan vääjäämätön nousu taas tulee huolehtimaan siitä, että missä tahansa järjestelmässä turhia ajoja ei haluta suorittaa. Jätteenkuljetuspäätöstä edeltävässä keskustelussa kuljetukset nousivat suureen rooliin - ikäänkuin jätehuollon kannalta kuljetus olisi ainoa merkittävä ympäristötekijä. Puppua. Oleellista on jätehuollon mielekäs kokonaisuus. Monet kunnallistamisen puolestapuhujat antoivat minusta hieman harhaanjohtavan käsityksen puhuessaan niin voimakkaasti kuljetusten vähentymisen merkityksestä kunnallistetun kilpailuttamisen jälkeen. Kilpailuttamisen jälkeenkin tarvittaisiin eri automalleja hoitamaan eri tyyppisten jäteastioiden tyhjentämisiä. Jäteastian tyypistä riippuen tarvitaan edelleen jätekielellä ilmaistuna pakkaavia jäteautoja, vaihtolava-autoja, etukuormaajia ja syväkeräykseen soveltuvaa erikoiskalustoa. Lisäksi yritykset voivat edelleen valita vapaasti jätekuljettajansa, joten yrityksen jäteastiat saattaisi hyvinkin tyhjentää joku muu kuin Turun Seudun Jätehuollon valitsema yrittäjä.

Valtuustossa käytiin kovaa suukopua siitä, päätettiinkö nyt vain jätteenkuljetuksista vai lisäksi myös jostain muusta. Kunnallistamisen puolustajat perustelivat kantaansa sillä, että nyt oli päätettävänä vain jätteen kuljetus, ei mitään muuta. Ja totta tietysti onkin, että kunta päättää kaikissa kuljetusmuodoissa, mihin sekajäte kuljetetaan: Turussa polttoon tai kaatopaikalle. Lajiteltua materiaalina hyödynnettäväksi tarkoitettua jätettä ei polttoon viedä, vaan se pitää ohjaata hyötykäyttöön. Minun mielestäni nyt taistellaan tästä osuudesta.

Jos kuljetukset järjestää yksityinen, meille voidaan helpommin myydä erilaisia kierrätyspalveluita ja uusia ideoita, koska Turun Seudun Jätehuolto on kiinnostunut vain polttamaan kaiken. Se on heidän bisnesideansa. Esimerkiksi erittäin järkevä ja Turussa suurta suosiota saanut kartonkikeräys sai alkunsa juuri näin: yksityisen yrityksen, Varissuon Huollon (nykyinen Akseli), partiolaisten ja kaiketi myös ympäristönsuojelutoimiston yhteistyökokeiluna Varissuolla. Pakkauskartonkijätettähän syntyy kotitalouksissa varsin paljon, erityisesti jätteen tilavuusprosentteina laskien. Kartonkijäte on kevyttä, joten painoprosentteina osuus on pienempi. Moni kotitalous on erilliskeräyksen aloitettuaan ollut yllättynyt siitä, kuinka paljon kartonkijätettä oikein kertyykään. Sekajätepussikin täyttyy nykyisin aiempaa hitaammin. On perusteltua epäillä, että jos jätehuollon kehittäminen olisi ollut tältä osin yksin Turun Seudun Jätehuollon käsissä, Turussa poltettaisiin tänäkin päivänä kaikki kartonkijäte materiaalihyötykäytön sijaan, koska se olisi hyvää materiaalia poltettavaksi. Jätehierarkian mukaan aine pitää kuitenkin hyödyntää materiana, jos suinkin mahdollista.

Voi myös kyseenalaistaa, miksi Turussa ei tänä päivänäkään kerätä erilleen biojätettä kotitalouksista. Paljon on puhuttu epäonnisista lietekompostorikokeiluista ja epävarmasta kompostointi- ja mädätystekniikasta. Muualla maailmassa ne kuitenkin näyttävät toimivan kohtuullisen hyvin, ja meilläkin voisivat vaikkapa bussit tai jätteenkuljetusautot ajaa biojätteistä mädätetyllä biokaasulla, jos niin haluaisimme. Opin kuitenkin jo vuosikausia sitten ympäristönsuojelulautakunnan jäsenenä toimiessani, että Turun arinapolttolaitoksen prosessi on säädetty siten, että poltettavalla jätteellä on oltava sopiva kosteusprosentti. Älkää kysykö minulta, miksi poltettavan jätteen pitää olla kosteaa, mutta niin sen kuulemma vain pitää olla. Nykyisin sopiva kosteus saavutetaan sillä, että poltettavan jätteen joukossa on kosteaa biojätettä. Jos biojäte napattaisiin prosessista pois, poltettavaa jätettä jouduttaisiin kastelemaan, ja se taas maksaisi rahaa. Että silleen.

Eli kuka uskoo, että tässä puhuttiin nyt vain ja ainoastaan kuljetuksista? Turun Seudun Jätehuolto totesi itse lausunnossaan, että "Kierrätyksen edelleen tehostuessa ja uuden jätteen energiahyötykäyttölaitoksen valmistuessa tulee jätteen hyötykäytön hinta edelleen nousemaan. Tämä kasvattaa sitä riskiä, että jäte lähtee kulkeutumaan halvemman hinnan perässä huonompaan käsittelyyn. Tällaisen riskin vallitessa vaarantuvat investoinnit kestävän jätehuollon järjestämiseksi". Lihavoinnit ovat minun. Ja edelleen: "Sopimusperusteisen jätteenkuljetusjärjestelmän jatkaminen vaarantaa vakavasti Turun seudun korkeatasoisen jätteen hyödyntämisjärjestelmän kehittämisen ja investointien toteutumisen, koska käsittelyyn saatavat jätemäärät eivät ole sopimusperusteissa järjestelmässä ennustettavissa".

Samaa rataa kulki Turun teknisten palveluiden lausunto: "On kuitenkin olemassa riski, että sopimusperusteissa jätteenkuljetuksessa polttolaitokselle soveliasta jätettä ohjautuu muuhun käsittelyyn. Tällöin on vaara, että polttolaitokselle ei saada tarpeellista määrää syntypaikkalajiteltua polttokelpoista jätettä, vaan joudutaan ottamaan vastaan huonommin lajiteltua tai muuten heikompilaatuista jätettä. Tällöin taas ympäristöluvan ehtojen saavuttaminen vaarantuu. Polttolaitoksen kannalta katsoen kunnan järjestämä jätteenkuljetus vaikuttaa turvallisemmalta vaihtoehdolta.". Voiko asian tämän selvemmin ilmaista?

Jos kerran tässä päätettiin vain jätteiden kuljetuksesta, kuten mm. apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen lähes käsi sydämellä vakuutti, mistä maailmasta nämä lausunnot sitten tulivat? Tosiasia on, että Turun Seudun Jätehuolto on polttolaitosratkaisun yhteydessä sitoutunut toimittamaan polttolaitokselle 120 000 tonnia jätettä vuodessa. Uuden laitoksen maksimikapasiteetiksi päätettiin 150 000 tonnia. Turussa nykyisin syntyvä jätemäärä on reilusti alle näiden lukujen, noin puolet tarvittavasta. Kysyin polttolaitoskäynnin yhteydessä TSJ:n toimitusjohtaja Lehtokarilta, mihin tonnilukuihin Turussa päädyttäisiin, jos jätteiden syntypaikkalajittelua tehostettaisiin entisestään, ja mm. biojäte ryhdyttäisiin keräämään tarkasti erilleen. Hän päätyi arvioon, joka oli alle 30 000 tonnia. Saman suuruusluokan lukemaa on pyöritellyt keskustelussa Lassila & Tikanoja. Hieman hankalaa sen 120 000 tonnin sitoumuksen kannalta...

Eli josko sittenkin olisi niin, että maanantainen päätös käsitteli kuljetusten lisäksi myös jotain muuta likaista? Ruusuja niille kahdelle muulle vihreälle (Maarit Fellmannille ja Ville Niinistölle), ja kaikkiaan niille 33:lle muulle valtuutetulle, jotka tämän ymmärsivät. Äänestyslista löytyy muuten täältä niille, joita yksittäisten valtuutettujen äänetyskäyttäytyminen kiinnostaa.

Jätteenkuljetusten kunnallistaminen olisi asettanut Turun kiusalliseen kaksoisrooliin. On helppo sanoa, että myös kunnallisessa kilpailutuksessa kaupunginvaltuusto voi määrätä esimerkiksi lajittelua koskevien määräysten tiukentamisesta. Tulevaisuudessa tämä voisi tarkoittaa vaikkapa biojätteen tai muovien erilliskeräystä. Ongelma vain olisi, että tämä esitys pitäisi saada ulos siitä samasta koneistosta, joka hyötyy taloudellisesti sitä enemmän, mitä kuumempana jätteenpolttolaitoksen uunit hehkuvat. Kuka uskoo moiseen pyyteettömyyteen?

Ympäristön kannalta oleellinen kysymys asiassa on, mikä vaihtoehto parhaiten kehittää Turun ja Turun seudun jätehuoltoa ympäristön ja ilmastopolitiikan kannalta mielekkäänä kokonaisuutena. Vastaus ei ole jätteiden polttaminen ja sen edistäminen. Harmi, että kaksi kolmasosaa valtuustoryhmästämme käsitti tämän asian hieman yksinkertaisemmin, mutta meillä on ajattelun ja mielipiteen vapaus, ja se siitä. Onneksi sentään yksi demareista painoi äänestysnappia omantuntonsa ja järkensä mukaan. Kuten riittävän moni muukin valtuutettu.

Katkos - mikä ihana sana!

Tietokoneeni hajosi ja on nyt konetohtorilla. Tohtori on havainnut jotain vakavampaa vikaa mutta lopullinen diagnoosi on vielä tekemättä. Parantuminen saattaa viedä aikaa ja vaatia ehkä korvaavan koneen hankintaa. Olen siis väliaikaisesti irti virtuaalimaailmasta, mitä nyt töissä ehdin harppoa ensisijaisesti työviestit läpi. Blogin päivitys ontuu, kuten myös sähköpostiin vastaaminen. Pahoittelen ja harmittelen.

Toisaalta: sitä lukuunottamatta, että suuri osa hommista jää tekemättä ja olen aivan pihalla kaikesta, tämä katkos on vapauttavaa. Ja paljastavaa.

Kansikuvatytön viikonloppu

Aamuset-lehti julkaisi viikonlopun lehdessään jutun Turun bloggaavista kaupunginvaltuutetuista. Olin saanut naamani sekä pikkukuvaan kanteen että isoon kuvaan jutun yhteyteen. Istun kuvassa käsi poskella selvästikin kuuntelemassa jonkun vasemmistopolitiikon puheenvuoroa salin sen puoleisesta puhujapöntöstä.

Jutun mukaan Turun kaupunginvaltuutetuista pitävän minun lisäkseni blogia seuraavat:
Nana Korpelainen (vas)
Annika Lapintie (vas)
Ville Niinistö (vihr)
Elina Rantanen (vihr)
Pirjo Rinne (vas)
Antton Rönnholm (sdp)
Maria Puhakka (kok)
Tytti Seppänen (kesk)

Marian blogiosoitetta minulla ei valitettavasti ole. Liitän tähän Aamusetin kysymyssetin, jolla lehti pyrki selvittämään valtuutettujen suhdetta "uusiin yhteydenpitovälineisiin", ynnä omat vastaukseni näihin kysymyksiin.

K: Miten säännöllisesti käytät sähköpostia (yhteydenpidossa äänestäjiin tai politiikanteossa yleensä)?

V: Sähköpostia on pakko käyttää säännöllisesti sekä työasioissa että politiikassa. Vihreät hoitavat merkittävän osan sisäisestä viestinnästään sähköpostilla. Monissa luottamustoimissani käytetään sähköpostia mm. asioiden valmistelussa ja aikatauluista sopimisessa. Ongelma on päivittäisen sähköpostin suuri määrä, osa viesteistä yksinkertaisesti hukkuu viestipaljouteen.

Kuntalaisilta tulee sähköpostia kohtalaisesti. Kuntalaisten kirjelmien ja kannanottojen saamiseen sähköposti on hyvä väline, mutta keskusteluissa ja kysymyksiin vastaamisessa puhelin olisi mielestäni usein parempi. Sähköpostitse ei oikein synny aitoa vuorovaikutusta, keskustelua ja ajatusten vaihtoa, vaan kommunikaatio etenee kapealla kysymys-vastaus-linjalla. Lisäksi huolellinen sähköpostiin vastaaminen saattaa viedä kohtuuttoman paljon aikaa, eikä kaikkiin viesteihin ehdi sitten vastata.

K: Pidätkö omaa blogia?

V: Kyllä, minkä muulta ajankäytöltä ehdin. Blogini on sekalainen kokoelma politiikkaa, työtä ja yksityiselämää. Saamani palautteen perusteella sitä tuntuvat lukevan kuntalaisten, minua äänestäneiden ja toisten vihreiden ohella myös osa sukulaisistani ja ystävistäni. Talvisaikaan blogi sisältää enemmän politiikkaa, kesäisin kirjoitan kaikesta muustakin. Siinä mielessä blogi heijastelee omaa ajankäyttöäni.

K: Luetko muiden poliitikkojen blogeja?

V: Harpon läpi monia blogeja. Erityisesti seuraan toisten vihreiden blogeja, mutta tsekkaan myös muiden puolueiden poliitikkojen kiinnostavia blogeja. En useinkaan ehdi lukea tekstejä kokonaan, mutta katson aiheet, ja jos ne kiinnostavat, pysähdyn lukemaan tarkemmin.

K: Uskotko, että uusilla kanavilla on vaikutusta politiikan kiinnostavuuteen?

V: Rajallisessa määrin. Blogi on hyvä siinä, että politiikkona pääsee perustelemaan päätöksiään ja kantojaan rauhassa, ja oma persoona saa tulla esiin. Hyvää on myös se, että jos blogiin syntyy runsaasti keskustelua, saavat kysymykset, vastaukset, väitteet ja keskustelut paria ihmistä laajemman lukijakunnan. Toisaalta sekä blogien kirjoittaminen että lukeminen vie runsaasti aikaa, jonka voisi käyttää johonkin muuhunkin. Uusien ideoiden ja ihmisten välisen kommunikaation kehittymisen kannalta olisi minusta mukavampaa, jos ihmiset innostuisivat taas tulemaan poliittisiin tilaisuuksiin esittämään kasvotusten mielipiteitään ja kysymyksiään ja käymään keskustelua.

Blogien huono puoli äänestäjän kannalta on tekstipaljouden lisäksi se, että blogit voivat olla aika kiiltokuvamaisia. On luonnollista, että blogin pitäjä yrittää luoda itsestään tiettyä tavoittelemaansa mielikuvaa. Äänestäjän kannattaakin viimeistään vaalien alla asettaa kiinnostavat blogipoliitikot todellisuustestiin, ja mennä juttelemaan ehdokkaansa kanssa myös ihan kasvokkain.

Viikonloppu on kulunut sekä politiikan että remontin merkeissä. Perjantai-ilta kului Helsingissä vihreiden puoluehallituksen kokouksessa, jossa käytiin läpi mm. maan hallituksen uunituoretta budjettiesitystä. Tyytyväisyyttä puoluehallituksen parissa herättivät ainakin seuraavat asiat:

• tärkeiden joukkoliikennehankkeiden aikataulu: sekä kehäradan että länsimetron aikataulut pitivät, mikä mahdollistaa kestävämmän liikkumisen pääkaupunkiseudulla jo lähitulevaisuudessa
• suurten kaupunkien joukkoliikennetukikirjaus on historiallinen, vaikka olisimmekin mielellään aikaistaneet sen käyttöönottoa
• Vihreiden tukemalle Savonlinna-Huutokoski -ratahankkeelle löytyi rahoitus. Radan kunnostus mahdollistaa puutavaran kuljettamisen raiteilla, mikä on ympäristön kannalta huomattavasti järkevämpää kuin maantiekuljetukset.
• veropaketti kokonaisuudessaan tähtää verotuksen painopisteen siirtämiseen työn verotuksesta ympäristöhaittojen verottamiseen. Edessä ovat vielä tiemaksujen käyttöönotto vaalikauden loppupuolella sekä autojen verotuksen uudistaminen. Vihreiden mielestä kaikki liikenteen verotus pitää porrastaa päästötason mukaan.
• hallitus käynnistää maatalouden vesiensuojeluprojektin Itämeren tilan parantamiseksi
• ympäristöjärjestöjen rahoituksen lisääminen budjettineuvotteluissa on tärkeä voitto - ja nimenomaan voitto ympäristöministerin aiempiin lausuntoihin nähden
• vammaisten työllistämisen tuki kaksinkertaistettaan ja nuorten yhteiskuntatakuuta vahvistetaan
• budjetilla taataan uuden lastensuojelulain edellyttämät toimintaresurssit hallinto-oikeuksille
• siviilipalveluslakia uudistetaan, kompromissina syntynyt siviilipalveluksen lyhentyminen kolmestatoista kahteentoista kuukauteen poistaa pidennettyyn palvelusaikaan kuuluneenrangaistusluonteen

Tyytymättömyydenkin aiheita löytyy.

• kehitysyhteistyön määrärahataso suhteessa bkt:hen on jäämässä alhaisemmaksi kuin mitä hallitusohjelmaneuvotteluissa ajateltiin, koska bruttokansantuote kasvaa oletettua nopeammin. Puoluehallitus vaati perjantaina hallitusta palaamaan kehitysyhteistyömäärärahoihin ja pitämään kiinni siitä,että tällä vaalikaudella saavutetaan 0,51 prosentin tavoitetaso.

Henkilökohtaisesti minua jurppii suurten kaupunkien joukkoliikennetuen viivästyminen, korkeakoulujen rahoituksen taso ja linjapäätös siitä, että terveydenhuollon maksujen korottaminen vähentää jonkun mutkan kautta kuntien valtionosuuksia. En ole varma, auttaako tämä kuntataloutta vielä riittävästi. Mutta onneksi olemme nyt hallituksessa, eli siellä, missä voi oikeasti paiskia hommia asioiden saamiseksi paremmalle tolalle. Kaikkea ei saa kuntoon muutamassa kuukaudessa.

Vasemmisto-opposititon budjettikritiikkiä on ollut mielenkiintoista seurata. Jos demareita kuuntelee, hallitus on täydellisesti väärässä, koska se nostaa joitakin veroja ja energiankäytön kustannuksia, eikä laske tuloveroja. Lisäksi oli aivan pieleen, että Kemiralle etsittiin kotimainen omistaja. Voi jukran pujut. Onko demareiden tavoitteet ja ohjelmat yhtäkkiä kääntyneet 180 astetta, vaiko vain kansalle suunnattu liturgia? Mistä lähtien sossut ovat olleet niitä, joille tärkeintä on verojen laskeminen ja valtionyhtiöiden myynti kenella tahansa parhaiten maksavalle? Lipposesta lähtien? Vaiko Heiniksen johdattamasta vaalitappiosta? Mitä muuten tapahtui demareiden öljyvapaan Suomen tavoitteelle? Sinivihreä hallitus ei sitä nähtävästi ainakaan saa edistää.

Perjantaina jäimme mieheni kanssa Helsinkiin viettämään puoluehallituksen jälkeistä baari-iltaa, ja lähdimme kotiin Turkuun vasta yhden yöbussilla. Olimme siis kotona puoli neljän jälkeen. Päätimme istuutua television ääreen katselemaan, miten historian lehti käännähtää aamuneljältä ja analoginen televisio sammuu. Se sammui, että räps, sen suuremmitta seremonioitta. Ei ilotulistusta, ei fanfaareja. Uutisikkuna vain sammui ja vaihtui tiedotteeseen. Pyh.

Lauantaina tapetoimme. Minä olen osallistunut tapetointiin edellisen kerran ehkä noin 20 vuotta sitten, ja mieheni joskus lapsena. Hieman jännitti, miten homma sujuu. Kohtalaisen hyvin se mielestäni meni. Sunnuntaina oli ilo huomata, että tapetit olivat myös pysyneet seinillä. Ainakin yhden yön yli.

Politiikan puolitoistaviikkoinen

Näin tässä taas kävi. Koulu alkoi, myöhäiset illat kuluvat työpöydän ääressä seuraavan päivän oppitunteja pähkäillen, ja blogi jää sillensä. No, yritetäänpä päivittää politiikan päiväkirjaa.

Maanantai 20.8. oli maakuntahallituspäivä. Ensi lausuntojaosto, sitten keskiryhmien kokous ja sitten maakuntahallituksen kokous. Mielenkiitoista listalla oli ainakin Varsinais-Suomen koulutuksen aloituspaikat vuodelle 2012. Opetusministeriö on pyytänyt maakunnan liittoja tekemään esitykset nuorisoikäluokalle tarkoitetun koulutuksen aloittajatavoitteista vuodelle 2012 koulutusaloittain ammatillisessa koulutuksessa, ammattikorkeakoulutuksessa ja yliopistokoulutuksessa. Tässä muutama asian esittelyssä ilmi tullut fakta:

• Varsinais-Suomen nykyisestä työvoimasta poistuu vuoteen 2020 mennessä yhteensä yli 87 000 henkeä eli n. 41% työvoimasta.
• Maakunnan esitys nuorten 16-21-vuotiaiden aloittajatarpeeksi on 9 313 aloituspaikkaa. Se on noin 600 paikkaa enemmän kuin nykyiset aloittajamäärät, mutta noin 450 aloituspaikkaa pienempi kuin laskelmien mukainen työelämän koulutustarve. Koulutusasteittain tarkasteltuna esitys merkitsee ammatillisen peruskoulutuksen aloituspaikkojen merkittävää kasvua, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen aloituspaikkojen pysyessä ennallaan. Ammatillisessa peruskoulutuksessa työelämän vaatimaa koulutustarvetta ei nykyisin resurssein pystytä järjestämään pelkästään nuorten koulutuksella vaan sitä on tarkoituksenmukaista täydentää aikuiskoulutuksella (mm. alan vaihtajat, työttömät ja maahanmuuttajat).
• Varsinais-Suomessa ammatillisen koulutuksen määrällinen mitoitus on selvästi alimitoitettu ikäluokkien ja työvoiman tarpeeseen nähden.
• Opetushallituksen laskelmat osoittavat, että kansallisella tasolla on paineita vähentää yliopistokoulutuksen aloituspaikkoja etenkin humanistisella, kulttuuri- ja luonnontieteiden alalla.
• Yliopistokoulutuksessa maakunta esittää nykyisten aloituspaikkojen säilyttämistä suurin piirtein nykyisellään. Pientä kasvua on esitetty lääketieteen, hammaslääketieteen ja farmasian aloille.
• Opintoaloittain tarkasteltuna suurimmaksi ongelmaksi jää puhdistuspalveluala, jonka työvoimatarvetta ei näillä näkymin myöskään aikuiskoulutuksella pystytä korvaamaan.
• Varsinais-Suomessa viime vuosina peruskoulun päättäneistä noin 54 % on sijoittunut lukioon. Se on suunnilleen sama kuin koko maassa keskimäärin. Lukiokoulutuksen yhteishaun ensisijaisten hakijoiden määrä on vähentynyt 0,9%:lla vuodesta 2003-2005 ja ammatilliseen koulutukseen hakeutuminen on lisääntynyt. Samanaikaisesti lukion aloituspaikkojen määrä on lisääntynyt, joten lukiokoulutukseen pääsy on viime vuosina helpottunut. Varsinais-Suomessa vuonna 2007 lukioon pääsi 92,5% hakijoista ja ammatillisiin perusopintoihin pääsi 76,0% hakijoista. Koko maassa lukioon pääsi 94,1% ja ammatillisiin perusopintoihin 77% hakijoista.

Tiistaina 21.8. oli vuorossa puoluesihteerien vierailu Turussa ja Turun seudulla. Työtehtävien takia aamupäivän ohjelma jäi minulta väliin, mutta oppituntien päätyttyä ryntäsin vierailulle vihreäksi seuraneidiksi. Sain porukan kiinni yliopistokampukselta valtio-opin laitokselta, jossa seurueelle esiteltiin ajankohtaisia asioita yliopistomaailmasta ja valtio-opista. Luonnontieteilijälle esityksen olivat sangen kiintoisia, jopa lähes eksoottisia. Ajatella, kaikkea ei maailmassa tutkita numeroin! Yliopistolta jatkoimme Forum Marinumiin, josta loput puoluesihteerit (ne, jotka eivät olleet liuenneet jo aiemmin) päästettiin lähtemään koteihinsa.

Keskiviikkona 22.8. oli vuorossa Kemiran hallintoneuvoston syyskauden ensimmäinen kokous, perinteisine rapuillallisineen. Ilta oli taas kerran sangen mielenkiintoinen. Tämän tason liikemaailma ei ole minulle jokapäiväistä näkkileipää, joten olen kokenut kokoukset hyvin antoisiksi ja opettavaisiksi. Yhtiöllä on sentään 2,5 miljardin liikevaihto, 9000 työntekijää ja toimintaa noin 40 maassa. Ja minä olen usean vuoden ajan päässyt kuuntelemaan ja keskustelemaan, miten tällaista yhtiötä johdetaan ja kehitetään! Löytyisipä saman tason sitoutuneisuutta ammattijohtamiseen myös kuntapuolelta! Tuskinpa Kemira on minusta paljoa hyötynyt, mutta minä olen poliitikkona taatusti hyötynyt Kemirasta.

Tänään keskiviikkona 29.8. tuli sitten sinällään odotettu tieto, että lysti loppuu minun osaltani. Valtio myi Kemira-osakkeitaan 655,6 miljoonalla eurolla kotimaisille Oras Invest Oy:lle ja työeläkevakuutusyhtiölle Varma ja Ilmarinen. Myyntivaltuuksistahan oli jo päätetty jokin aika sitten. Hyvä, että meni kotimaahan. Kemira on hyvässä kunnossa ja sillä on nykyisellään varsin järkevät toimialat. Hallintoneuvosto tullaan lakkauttamaan valtio-omistuksen vähennyttyä näin merkittävästi, joten palvelukseni tehtävässä päättyy. Harmi minulle, mutta minkäs teet. Asialla on toki taloudellistakin merkitystä, hallintoneuvostopaikoistahan maksetaan tunnetusti mukava korvaus. Mutta eniten jään kaipaamaan keskusteluita. Tapana oli, että kokouksessa informoitiin poliitikoita yrityksestä ja päivällispöydässä yritystä päivänpolitiikasta ja tulevasta. Edustivathan hallintoneuvoston jäsenet aina jollakin kokoonpanolla hallitus-oppositio-asetelmaa. Hallintoneuvostojen merkityksestä voidaan olla mitä mieltä tahansa, mutta näitä keskusteluita tulen kaipaamaan. Ja tuskin niistä Kemirallekaan vahinkoa aiheutui. No, joka tapauksessa kiitos menneistä vuosista. Oli mieleenpainuvaa.

Torstaina 23.8. oli illalla vuorossa Turun Yrittäjien kutsu Y-Hoviin heitä tapaamaan. Yrittäjät ovat ottaneet vuoden toimintaohjelmaansa valtuustoryhmien tapaamisen, joten he ovat vuorotellen kutsuneet poliittisia ryhmiä luokseen illalliselle. Fiksua! Saimme yleisesittelyn lisäksi infoa yrittäjille tärkeistä asioista, ja kävimme eläväistä keskustelua. Yrittäjät taas saivat kelpo näytteen tavasta, jolla vihreät keskenään keskustelevat asioista. Puheeksi nousi nimittäin myös tuleva jätteidenkuljetuspäätös, josta ryhmässämme on kahta mielipidettä. Kahta aivan vastakkaista mielipidettä. Ihan hupaisa tilanne, politiikka näytti todelliset argumentoinnin kasvonsa, ja yrittäjät ottivat reippaasti osaa keskusteluun. Tällaisista keskusteluista ne perustellut kannat muodostuvat.

Lauantaiaamuna 25.8. oli vuorossa Naantali ja Naantalin kylpylä. Espoon vihreä valtuustoryhmä oli kokoontunut sinne pitämään hallinnonkehittämisseminaariaan, ja he olivat pyytäneet minua kertomaan heille Turun johtamisjärjestelmästä. Kerroin kyllä heille, että kaikki, joille olin maininnut, mitä olin menossa tekemään, olivat alkaneet nauraa. Turun johtamisjärjestelmä ei ole se, mikä tulee ensimmäisenä mieleen, kun etsitään kelvollista järjestelmämallia. Mutta onneksi mietin asiaa toisenkin kerran. Espoolaisilla on jo nyt kohtalaisen hyvä järjestelmä. Kun he nyt keräämiensä ideoiden ja kokemusten pohjalta (niitä meillä turkulaisilla kyllä riittää) hiovat mallinsa täydelliseksi, me voimme mennä, kopioida mallin heiltä ja tuoda sen valmiina Turkuun. Näin kaikki hyötyvät ja maailma paranee! Eli esittelin siis tuotekehitysmielessä turkulaisen järjestelmän huonoja ja hyviä puolia, onneksi hyviäkin löytyi pienen vasullisen verran.

Maanantaina 27.8. oli taas vuorossa kaupunginvaltuusto. Merkittävin asia listalla oli kunta- ja palvelurakennehankkeen toimeenpanosuunnitelma ja kaupunkiseutusuunnitelma. Mikäpä siinä, papereissa oli kaikenlaisia hyviä ideoita yhteiseksi toiminnaksi. Se, mikä huolestuttaa, on tekstien alussa oleva lause: "Samalla, kun kunnat hyväksyvät kaupunkiseutusuunnitelman, ne hyväksyvät osallistuvansa Turun kaupunkiseudun kuntien yhteistyöhankkeisiin (= kaupunkiseutusuunnitelma ja sen liitteisiin kirjatut toimenpide-ehdotukset). Osallistuminen merkitsee ensi vaiheessa osallistumista yhteistyömahdollisuuden selvittämiseen.". Eli loppujen lopuksi kaikkien suurten sanojen jälkeen aiotaan vain selvittää mahdollisuuksia. Bullshit, sanoisivat JIMin Penn & Teller!

Tiistaina 28.8. koitti syksyn ensimmäisen tarkastuslautakunnan kokouksen hetki. Kävimme läpi kaupunkimme asioita yli kolmen tunnin ajan. Huh.

Tässäpä tämä, politiikan puolitoistaviikkoinen. Siviilipuolella remontti jatkuu uudessa kodissa ja koulussa kurssit ovat täydessä vauhdissa. Ilmalämpöpumppu on asennettu ja piano siirretty. Kirjaston kirjahyllyt ovat kasassa ja kirjojen muutto kesken. Vettä talossa ei ole, kun ei ole lämminvesivaraajaakaan. Vielä. Eikä pesuallasta. Eikä wc-pyttyä. Jonka hankkiminen on muuten osoittautunut uskomattoman monimutkaiseksi. Sitä helposti luulisi, että pytty kuin pytty, samaa p....kaahan ne kaikki nielevät. Vaan ei se ole ollenkaan niin, ei ollenkaan. En aiemmin edes tiennyt, että vessanpytyissä on näin paljon tietämistä! Vaan eiköhän tämä tästä etene piakkoin ihan kunnolla. Kiitos vaan remonttimiehille jo etukäteen!

Eka viikko takana, huh

Koulu alkoi, aika loppui. Siis vapaa aika, nyt eletään taas seuraavaan kesäkuuhun asti tiukkaakin tiukemmin kellon ja kalenterin orjana. Voi helevata, en paremmin sano. Töihin sinällään oli kiva mennä, oppilaiden ja kollegojen tapaaminen tuntui mukavalta. Mutta kotona tehtävän työn alkaminen ja kaikkinainen kiire ei. Jos jonain päivänä vaihdan ammattia, se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että en kerta kaikkiaan saa enää itseäni motivoitua iänikuiseen työpäivän jälkeiseen työhön kotona. Olisi niin mahdottoman mukava tehdä elämässä jotain muutakin. Muulloinkin, kuin kahtena ja puolena lomakuukautena.

Koulussa oli muuttunut muutakin kuin oppituntien pituus (ks. aiempi bloggaus 75 minuutin oppitunneista). Liki 30 vuoden jälkeen olemme saaneet uudet oppilastuolit ja pulpetinkannet! Tuolit menivät kesän aikana kokonaan uusiksi ja ovat nyt ergonomisesti paljon aiempaa paremmat. Vanhoista pulpeteista säilytettiin metalliset rungot, jotka näyttävät uusien kansien kanssa varsin siisteiltä.

Koulun keittiökin oli uusinut ruokalistaansa. Sianliha on jätetty ruokalistalta pois tiettyjä perinneruokia kuten joulukinkkua ja hernekeittoa lukuun ottamatta. Ruokailu käy näin yksinkertaisemmaksi kun sianlihaa syömättömien oppilaiden ei tarvitse olla ruoasta huolissaan. Sopii minulle mainiosti, eritoten kun lihatalot ovat samaan aikaan linjanneet geenirehukantojaan ja epämiellyttäviä näkemyksiään kuluttajan tiedontarpeen tyydyttämättä jättämisestä.

Koulun ohella on tullut painiskeltua taloremontin kanssa. Viimeisenä lomaviikonloppuna kävimme Turun messuilla, aikeenamme oli bongata sieltä joku ilmalämpöpumppuesittelijä. Löytyi kaksikin, joista toinen kävi jo tutkimassa torppaamme ja esittelemässä vaihtoehtojaan. Onnistunut esittely: nyt meistä on tulossa ilmalämpöpumpun omistajia. Hankinta on osa ilmastosyntiproggistamme. Suorasähkölämmitteinen talo on perkeleen keksintöjä, ja me olemme hankkineet sellaisen. On siis pakko pohtia, miten voimme parantaa talomme ekotasetta. Varaava puulämmitteinen vuolukiviuuni siellä jo on, ja aiemmat omistajat ovat sitä paljon käyttäneet. Omana ensimmäisenä toimenpiteenäni tilasin pytinkiin kaksihintajärjestelmän mukaista tuulisähköä - pitkäaikaisena tuulisähköasiakkaana onnistuin tiristämään sitä Turku Energialta. (Tuulisähkön ongelmahan on, että monin paikoin kapasiteetti on loppuun myyty eikä uutta rakenneta, vaikka kysyntää olisi.) Ilmalämpöpumpun hankinta oli jo ostohetkellä ostoslistalla. Muitakin energiahankintoja on tulossa. Lämpöeristystä on parannettava erityisesti alapohjasta, se pitäisi hoitaa vielä tänä syksynä. Ikkunoita pitää uusia ja huoltaa tiivistykset. Lisäksi patterit pitäisi uusia, liki neljäkymmentävuotiaina ne tuskin ovat energiatehokkuudeltaan parhaat mahdolliset.

Ostohetkellä ostoslistalla oli myös uusi lämminvesivaraaja. Vanha vuonna 1968 valmistettu varaaja oli valtava, varmaan 400 litrainen. Se on hohkannut saunaan ja kylpyhuoneeseen niin paljon hukkalämpöä, että mitään patteria ei saniteettitiloissa ole tarvittu. Talo on nähtävästi rakennettu varaajan ympärille, sillä suurin ongelmamme koko remontissa on, millä vanhan varaajan saa saunasta ulos. Nyt palkkaamamme remonttimies on kuorinut puolen saunan kokoisesta varaajasta pois metallikuoren ja paksut eristeet. Jäljelle jäi edelleen suuri alaston metallinen pötkelö, jonka halkaisija on yli 60 senttimetriä (kuvassa). Vaan miten sen saa ulos oviaukosta, jonka leveys on 57 senttimetriä? Oi voi voi. Pötkelön ulos saamiseen tarvitaan ammattilaista, joka laitteillaan pystyy saunassa pilkkomaan mötin useampaan osaan. Mitähän sekin tulee maksamaan? Erityisesti yhdistettynä muuhun kylppäriremonttiin: suihkun purkuun ja uuden eristyksen sekä kaakeloinnin tekoon, muuhun tarvittavaan laatoitukseen, putkiremonttiin, vesikalusteiden vaihtoon, kiukaan vaihtoon, uuden kuumavesivaraajan asennukseen ym. Saunan lattiaakin on valettava uusiksi, jotta siihen voi asentaa tarvittavan laatoituksen. Huoh. Halajamani keittiöremontti siirtyy selvästi odottamaan aikaa parempaa, ja joudun tämän talven katselemaan työhuoneestani pihamaalle harmaantuneiden ikkunoiden läpi. Pitää kai vaan jaksaa ajatella, että nämä korjaukset ovat nyt talon elinkaaren kannalta välttämättömiä, ja siksi niin ihania.

Energiatalouden suhteen jää vielä selvitettäväksi, mitä muuta sen eteen voisi jatkossa tehdä sähkölämmitteisessä talossa, jossa ei ole vesikiertojärjestelmää. Aurinkopaneelit katolle? Oma pikku tuulimylly? Saa antaa vinkkejä, jos on kertynyt kokemuksia sähkölämmitteisen omakotitalon osalta. Joka tapauksessa paljon uutta purtavaa entiselle kerrostaloasukkaalle…

Viime viikkoon mahtui myös kaupunginvaltuuston ylimääräinen kokous. Valtuusto kutsuttiin koolle käymään pohjakeskustelua Paras-hankkeen lausunnosta. En oikein ymmärrä niitä, jotka kritisoivat valtuuston kokousta turhaksi asialistan lyhyyden takia. Lista oli lyhyt, mutta asia sitäkin merkittävämpi ja juuri sellainen, joka kuuluu valtuustossa käsiteltäväksi. Oli perusteltua, että näin tärkeä asia tuotiin lähetekeskusteluun. Turun monesti moitittu ja suorastaan haukuttukin valtuusto näytti asiassa parhaita puoliaan: kykyä reippaaseen ja asialliseen poliittiseen keskusteluun. Voi miettiä, kumpi loppujen lopuksi onkaan parempi: valtuusto, joka kokoontuu usein, keskustelee paljon ja välillä jopa jaarittelee, vaiko valtuusto, joka toimii ripeästi, ei keskustele, pitää vain minimimäärän kokouksia ja nuijii annetut esitykset sellaisenaan. Demokratian ja kansanvallan puolustajana äänestän ensimmäisen vaihtoehdon puolesta.

Kaupunginvaltuustossa käytetyt lukuisat puheenvuorot olivat selkeästi kuntaliitosten puolella Turun seudulla. Turun kaupunginvaltuustosta käsin on kohtalaisen helppoa hahmottaa seudullinen tilanteemme: kaupunkirakenne hajaantuu hurjaa vauhtia, ja sillä on suuret taloudelliset ja ympäristölliset kustannukset. Hyviä puheenvuoroja kuntaliitosten seudullisista eduista käyttivät mielestäni mm. valtuutetut Perho, Niinistö ja Rinne. Esimerkiksi Maija Perho korosti puheenvuorossaan, että olennaista kuntaliitoskeskustelussa jatkossa on, mitä tarjottavaa Turulla on naapurikunnille. Etuina valtuutetut mainitsivat mm. seuraavaa: suuren kaupungin organisaatioon kertyneen asiantuntijuuden jakaminen ja tämän merkitys hyvinvointipalveluiden kuten vammaispalvelujen ja lastenhuollon turvaamisessa, yhdyskuntarakenteen järkevä kehittyminen eli asumisen ja palveluiden sijoittuminen ekologisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla, tasokkaan seudullisen joukkoliikenteen kehittyminen, muut yhteiset hankkeet kuten vaikkapa seudullinen rakennusvalvonta tai pikaraitiotie, seudulliset laajat viheralueverkostot, ruotsinkielinen opetus, alueellisesti kattava lukioverkko, erityis- ja erikoisluokat, hajautetut kulttuuripalvelut yhteisessä kiinteistökannassa, ennakoituun työvoimapulaan vastaaminen sekä verotulojen oikeudenmukainen jakautuminen. Haasteita tarjoavat yleisen muutosvastarinnan lisäksi esimerkiksi byrokratian lisääntymisen välttäminen sekä tehokkaan ja hyvin hoidetun organisaation aikaansaaminen.

Kokouksessa sattui myös minun kannaltani hupaisa sattumus. Olin kirjoittanut puheluonnokseeni, että jos kerran Suur-Turku on käsitteenä vastustettava, voisimme ryhtyä puhumaan Uus-Turusta. Uus-Turku -nimitykseen kiteytyisi myös kuntaliitoshankkeen edellyttämä turkulaisen poliittisen kulttuurin muutos. Nimi kuvaisi sitä, miten kuntaliitoksen tavoitteena ei olisi entistä suurempi nykyinen Turku, vaan uusiutunut, suorastaan uudesti syntynyt Turku: maantieteellisesti, väestöllisesti, kulttuurisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti nykyistä parempi ja kestävämpi kokonaisuus. Uusi Turku, joka on kykeneväinen vastaamaan tämän ajan haasteisiin. En kuitenkaan päässyt esittämään ideaani, sillä juuri minua ennen puheenvuoron käytti valtuutettu Tytti Seppänen, jonka ajatukset olivat kulkeneet hyvin pitkällä samoja ratoja. Omassa puheenvuorossani saatoin vain kannattaa valtuutettu Seppäsen esittämää erinomaista ajatusta :)!

Uutisointi valtuuston keskustelusta oli hieman omituista. Iltapäivälehtijulkisuuteen asti (ja tosielämässä tapahtunutta paljon suurempaan rooliin) pääsi lyhyehkö sanailu eli "hedelmäkeskustelu", jossa muutamat valtuutetut pohtivat puheenvuoroissaan sitä Turun maantieteellistä muotoa, joka palvelisi parhaiten seudun kehittymistä. Eli pitäisikö seudullisesti tavoitella Turkua, joka muistuttaisi päärynää, omenaa vaiko kurpitsaa? Keskustelu taisi saada alkunsa kaupunginjohtaja Pukkisen avauspuheenvuorossaan esittämästä ajatuksesta, että Turun maantieteellinen muoto ei nykyisellään ole tarkoituksenmukainen. Turku on maantieteellisesti pitkittäinen kunta mutta kaupunkiseudulla vallitsee poikittainen työssäkäyntialue. Turkua ympäröi laaja vyöhyke, jossa työpaikkaomavaraisuus on alle 40 %. Turullahan se on liki 130 %. Nykyiset kuntarajat johtavat siihen, että Turku joutuu suunnittelemaan asutuksen laajentamista saarille. Kunnallistekniikan rakentaminen Satavaan ja Kakskertaan olisi kuitenkin varsin kallista ja epätarkoituksenmukaista, se maksaisi 3,5 kertaa enemmän kuin rakentaminen mantereelle. Kokonaisuuden kannalta nykytilanteessa ei ole mieltä.

Tämä viikonloppu kului vihreän politiikanteon merkeissä. Tuore puoluehallitus vietti seminaaria Espoossa, ja minä istua tapitin paikalla puoluevaltuuskunnan puheenjohtajan ominaisuudessa. Uusi puoluehallitus kävi läpi ajankohtaisia poliittisia aiheita, omia työskentelytapojaan ja tulevaisuuden suunnittelua. Oli mukavaa tavata uusi puoluehallitus, mukana on uusia ja vanhoja tuttuja. Ja kiitos Eekulle lauantai-illan bileistä!

Ainoa verenpainetta nostava seikka viikonlopussa oli lähellä kokouspaikkaa Leppävaarassa, kauppakeskus Sellon yhteydessä sijaitseva hotelli, jossa yövyimme. Hotelli oli visuaalisesti hieno ja uusi, puhdasta skandinaavista tyyliä. Peti oli hyvä, huone siisti ja hiljainen, nukuin oikein hyvin, kiitos. Mutta asennoituminen asiakkaisiin, se tökki. Ynnä aamiaistarjoilu. Voi voi. Hotelli edusti modernia "turvallisuustyyliä", jota sydämestäni inhoan. Olen toki törmännyt vastaavaan joissain muissakin hotelleissa. En hyväksy tätä kehityssuuntaa, ja siksi rutisen asiasta aina moista kohdatessani.

"Turvallisuustyylinen hotelli" tarkoittaa hotellia, jossa hotelli maksimoi oman turvallisuutensa ja minimoi riskinsä asiakkaan kustannuksella. Hotellin komeaan vastaanottoon tullessa (nämä hotellit ovat usein uusia tai uusittuja, isoja ja aika mahtipontisia) nimen jälkeen ensimmäinen asia, mitä kysytään, on luottokortti. Ei suinkaan siksi, ettäkö hotelli epäilisi asiakkaan selviytyvän huoneen maksamisesta. Viikonlopun kokousmatkoilla olen yleensä liikkeellä ryhmävarauksen turvin, jolloin huoneen lasku menee kokouksen järjestäneen organisaation piikkiin, ja niin ovat monet muutkin. Luotto- tai pankkikorttia pyydetään etukäteen kuulemma siksi, että jotkut asiakkaat ovat lähteneet hotellista maksamatta minibaari- ja maksuTV-laskujaan. Ja siksi hotellit ovat valinneet, että kaikkiin asiakkaisiin suhtaudutaan potentiaalisina kriminaaleina. Hotelliin ei pääse, jos ei anna rekisteröidä pankkitietojaan. Sanoin virkailijalle, että ette te voi vaatia, että jokaisella ihmisellä pitää olla pankkikortti. Hän vastasi, että jos ei anna korttia, pitää maksaa käteinen maksu ennakkoon.

Mikä suhde asiakkaaseen tämä on? Asiakas on epäilyksenalainen, kunnes toisin todistetaan? Eikö hotelliliiketoimintaan kuulu enää mitään normaaleja hotellin pitämisen riskejä? Mitä kertoo yrityksen arvoista se, että luottamus asiakkaaseen on toissijaista ja oman edun maksimointi ensisijaista?

Tämänkaltaisissa hotelleissa pyritään luomaan myös valheellisia mielikuvia turvallisuudentunteesta. Esimerkiksi hotellien hisseissä on yleistynyt käytäntö, jossa hissin liikkeelle saamiseen tarvitaan avainkortti. Alaspäin pääsee sentään ilman avainta. Tunne lisääntyneestä turvallisuudesta on valheellinen, sillä ensimmäisenä hissiin menneen ja avainkorttia vilauttaneen perässä voi elevaattoriin ahtautua vaikka lauman verran ryöstäjä-raiskaaja-paloittelumurhaajia, jotka painavat vapaasti hissin nappia yhtä kerrosta ylemmäs. Kontrolli ei luo todellista turvaa, mutta sen sijaan se luo mielikuvaa, että on perusteltua epäillä jotain ongelmia turvallisuudessa. Ajatus kulkee niin, että kun kerran on kontrolli, kai siihen on oltava jokin syy. Yleensä näin ei kuitenkaan ole. Kyse on markkinointimielikuvien luomisesta.

Kotiin saatetaan sitten palata entistä turvattomamman tuntuisessa maailmassa. Yleisen turvattomuudentunteen luominen lisää huolestuneisuutta ja kotien turvallisuusjärjestelmien kauppaa, mutta laskee elämänlaatua. Vailla mitään asiaperusteita, yleensä on kyse tyhjästä stressaamisesta. Tästä syystä inhoan "turvallisuustyylisiä" hotelleja ja muita vastaavia valheellisia turvamuotikotkotuksia. Kunnon lukitus ovessa yleensä riittää.

Yksi hotellikortin käyttömuoto on kuitenkin sentään järkevä uudistus. Monissa hotelleissa on nykyisin tapana, että huoneeseen tultaessa on avainkortti asetettava oven pielessä olevaan asemaan, ja vasta sen jälkeen saa huoneessa sähkölaitteet päälle. Pois lähtiessä kortin poisto katkaisee virran kaikista sähkölaitteista. Tämä toiminto on oikeasti energiaa säästävä ja paloturvallisuutta lisäävä, ja myös kätevä tapa sammuttaa kaikki valot kertanyppäisyllä. Mainiota.

Muilta osin modernissa hotellissa oli modernit mokat. Huoneessa ei ollut kätevää vanhanaikaista hotelliopaskansiota, sitä kai pidetään "eilispäivän käyttöliittymänä". Sen sijaan hotellin palveluista oli teoriassa saatavilla tietoa huoneen TV:sta, joka oli uudenaikainen, hankalakäyttöinen ja erittäin hidas. Tietoteknisten lastentautien vuoksi tietoa ei juuri saanut. Haloo, ei kaikki vanha ole vanhentunutta! Aamiaistila oli pieni ja linjastot epäkäytännölliset, sinne muodostui hirmuiset jonot. Hissi oli uudenaikainen, hitaan varovainen ja ruuhkautunut. Käteviä ja paljon nopeampia portaita ei osunut näkökenttääni. Aamiaisella sai gluteenitonta leipää pyynnöstä, mutta esimerkiksi kaikki aamiaismurot olivat niin hienoja ja terveellisiä moniviljahunajavitamiinirinkuloita, että yksikään niistä ei sopinut keliaakikon ruokavalioon. G-merkintöjä ei ollut, mutta porkkana-appelsiinimehu oli sentään hyvää. Langaton verkko ei kuulunut huoneen hintaan, sen käyttö olisi maksanut viisi euroa (!) tunti tai 15 euroa vuorokausi. Olen patistanut vihreiden puoluetoimistoa, että joka kerta hotellia varatessa pitää normaalien esteettömyystiedustelujen lisäksi kysyä, kuuluuko huoneen tai kokoustilan hintaan langaton internet. Jos nettiä ei ole, tai se on kiskurihintainen, on syytä tarkastella muita mahdollisia hotellivaihtoehtoja. Me olemme sentään Suomen johtava tulevaisuuspuolue, meidän pitää potkia eteenpäin ubiikkiyhteiskunnan järkevää kehitystä.

Lopuksi lehdistösitaatti. Perjantain 17.8. Vihreä Lanka -lehdessä kolumnisti Niemeläinen (joka asemansa vuoksi tunnetusti kirjoittaa nimimerkillä) kiteytti monen politiikkaa seuraavan tunnot lohkaistessaan kohtalaisen ilkeästi mutta tavalla, joka erinomaisesti kuvaa demareiden tämänhetkistä tilannetta poliittisella pelikentällä: "Demareiden kiirastuli jatkuu synkeästä itsetutkiskelusta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia. Minimölkkysarjaan pudonnutta puheenjohtaja Eero Heinäluomaa ei käy kateeksi. Kahdentoista vuoden valtakauden jälkeen on työläs löytää uskottavia aiheita välikysymyksille. Vaikka kokoomusta tietysti sopii hiostaa palvelualojen palkankorotuslupausten syömisestä, alipalkatut hoitajat ja opettajat saattavat ihmetellä, mikseivät demarit nostaneet palkkoja hallituksessa istuessaan.". Niinpä. Kesän aikana on ollut jopa hieman masentavaa seurata, miten tiedotusvälineet ovat opposition kommentteja kaivatessaan esittäneet ensin Päivi Räsäsen, sitten Martti Korhosen ja lopuksi Jonkun Tavoittamansa Demarin näkemyksiä. Vaikka kuinka edustankin taas vaihteeksi hallituspuoluetta, pidän tietenkin aktiivista oppositiota demokratian oleellisena edellytyksenä. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että asiassa ollaan kohtalaisesti ns. kesäoleskeluhuoneessa elikkä pihalla, erityisesti johtavan oppositiopuolueen taholla.

Åbo Underrättelser jätteenpoltosta, Turun päätöksenteosta ja ministeri Lehtomäestä

Turun jätteenpolttolaitoksesta kiinnostuneet: kannattaa käydä tänään perjantaina lukaisemassa, mitä Åbo Underrättelserin päätoimittaja Torbjörn Kevin tykittää päivän lehdessä otsikolla "Sufflerad minister". Sävy on hieman toinen kuin eilisessä Tusarin pääkirjoituksessa. ÅU:n Ledare idag löytyy verkosta vain tämän perjantain ajan, sitten se katoaa bittitaivaaseen ja on luettavissa hyvinvarustetuissa kirjastoissa. Kirjoituksessa turkulainen päätöksenteko saa juuri ne madonluvut mitkä se tässä asiassa ansaitseekin. Ja nukkehallitsijan tavoin toiminut ministeri oman ansaitun osuutensa.

Tässä maistiaisiksi pari sitaattia:

Ensimmäinen irvokkaan tapahtumahistorian päätteeksi: " I augusti 2007 dyker miljöministern upp vid brännverket i Oriketo – uppenbart sufflerad av politiker och tjänstemän i Åbo stad. Så tydligt att hennes kommentarer blir ofrivilligt komiska – om det inte vore för att hela affären luktar dålig beslutskultur."

Ja kaksi lisää tekstin loppupuolelta:

”Hela Oriketo-processen måste betecknas som en beslutskulturell varg. Och så dyker självaste miljöministern upp och talar enligt ett manuskript hon uppenbart har fått av Åbopolitiker. Resultatet är att allt blir fel.”

"Toppå ligger ett litet stenkast från Oriketo, ett försumbart avstånd. Visste ministern alls var hon var, och vilken rutten beslutskultur hon kom att stöda?".

Ei jätteenpoltto niin huono idea olisi. Jos se tehtäisiin kunnollisen syntypaikkalajittelun jälkeen. Kun jäte olisi ensin tehty kierrätyspolttoaineeksi REFiä tuottavassa laitoksessa. Ja poltettaisiin tehokkaassa sähköä ja lämpöä tuottavassa laitoksessa, jossa REFin käytöllä voitaisiin korvata fossiilisia polttoaineita. Sellaisessa laitoksessa, joka jätteen määrän vähetessä pystyy teknisesti ja taloudellisesti mielekkäästi käyttämään muita ympäristölle ystävällisiä polttoaineita. Toki hyvien liikenneyhteyksien varrella mutta turvallisen etäällä asutuksesta. Lisäksi biojäte kerättäsiin erilleen mädättetäväksi. Biokaasulla voisi sitten ajattaa vaikka kaupunkiin hankittavia kaasubusseja.

Turkuun Orikedolle suunniteltu sekajätteen massapolttolaitos arinatekniikalla ei täytä ensimmäistäkään näistä kriteereistä.

Oi oi oi, ministeri Lehtomäki

Keskustalainen ympäristöministeri Paula Lehtomäki vieraili Turussa eilen tiistaina puolustamassa jätteenpolttoa. Lehtitiedot ovat tietysti lehtitietoja, mutta selattuani sekä Turun Sanomien, Åbo Underrättelserin että Turun Radion uutisoinnin, jokseenkin näin Lehtomäki on kantansa ilmaissut. (ÅU:n ja Turun Radion linkit ovat lyhytikäisiä ja tuskin toimivat enää huomenna torstaina, TR:n uutinen ei ehkä enää edes iltapäivästä).

Turun Sanomat 8.8.2007:

• Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) kannattaa uusien jätteenpolttolaitosten rakentamista. Hänen mukaansa on toivottavaa, että niiden rakentamisessa päästään mahdollisimman nopeasti toimiin. - Nykyisessä yhteiskunnassa on selvää, että jätteen tuottaminen kasvaa. Siihen nähden jätteenpoltto on järkevää toimintaa. Ympäristönormit huolehtivat siitä, ettei polttolaitoksista koidu isoa haittaa, Lehtomäki sanoo.
• Turussa tiistaina vieraillut Lehtomäki totesi jätteenpolton lisäämisen olevan hallitusohjelmassa, ja myös vihreiden sitoutuneen tiukasti siihen. Kyseessä on siis koko hallituksen kanta.
• Lehtomäki toivoi, että jätteenpolttolaitosten lupakäsittelyt eri puolilla maata saadaan mahdollisimman nopeiksi.
• Lehtomäki sanoo olevan olennaista, että polttolaitoksille löydetään paikka, joissa toimintaa voidaan jatkaa pitkään. Kannattavampaa ja ekologisempaa on, että polttolaitokset ovat asutuskeskusten lähellä. - Emme pääse yli siitä, että lähivuosinakin joku asuu näiden laitosten lähellä.

Åbo Underrättelser 8.8.2007:

• Det är beklagligt att motståndet mot avfallsförbränningsverket är så hårt i Åbo att ärendet nu behandlas i domstol. Det tycker miljöminister Paula Lehtomäki (centern), som i går besökte staden och det nuvarande avfallsförbränningsverket i Oriketo. – Jag har förståelse för att man inte vill ha ett avfallsförbränningsverk på sin bakgård. Men hur man än väljer placering är brännverket granne till någon. Placeringen är viktig för att undvika sopbilsrally. Brännverk ska inte placeras långt från bebyggelse, utan i närheten av stora trafikleder.
• Själv vände Lehtomäki det planerade förbränningsverket till någonting positivt. Avfallsförbränningsverk är inte vad de en gång var. – Utsläppsbegränsningarna är nuförtiden så stränga att ingen behöver oroa sig över utsläppen från brännverket. Det förbränningsverk som nu finns i Oriketo är gammalmodigt. Om det kommer ett nytt och modernt brännverk dit är det en förbättring, sade Lehtomäki.
• Lehtomäki ansåg också att Finland måste utveckla avfallsförbränningen, samtidigt som vi ska bli bättre på att sortera, återvinna och överhuvudtaget undvika att producera sopor. – Finland är bara i startgroparna vad gäller avfallsförbränning. Det vore bra att få igång ett välfungerande, modernt brännverk som visar att de negativa föreställningar som florerar inte stämmer.

Turun Radion haastatteluosuudessa ministeri piti jätteenpolttoa "tärkeänä jätteiden loppukäsittelymuotona ja kasvavana energiantuotantomuotona".

Oi oi oi, ministeri Lehtomäki. Puheissasi närästää monta asiaa. Jos saa suositella, niin miten olisi perehtyä ensin jätepolitiikkaan ympäristönäkökohtien vinkkelistä - ympäristöministerinä kun istutaan - ja miettiä sitten kannanottojaan tältä pohjalta. Tässä olisi muutama ongelmakohta uudelleen harkittavaksi:

1. Miten niin on selvää, että jätteen tuottaminen kasvaa??? Ministerin itsensä asia on nimenomaan huolehtia, että näin ei tapahdu. Mitä ministeri ja ministeriö aikoo ihan oikeasti ja tosielämässä tehdä sille, että jätteen määrä saadaan vähenemään? Jos ministeri ei tiedä, jätteen synnyn ehkäisy on jätelain ensisijainen tavoite. Jätekakkuakaan ei voi yhtaikaisesti syödä ja säästää: ei voi samaan aikaan vaatia lisää jätteenpolttoa, lisää kierrätystä ja lisää jätteensynnyn ehkäisyä ilman, että antaa huomattavan asiantuntemattoman vaikutelman.
2. Polttolaitokset energiantuotantopelin nappulana ovat märkä rätti vasten jätteiden määrän vähentämistaistelua. Miksi vähentää jätettä, kun sen polttamisesta saa rahaa? Jätteenpolttolaitoskeskustelussa on syytä tarkoin määrittää, millaista jätteenpolttoa kannattaa, jos kannattaa. Ja silti ensimmäisenä asialistalla on aina oltava jätteiden vähentäminen, ja sen jälkeen lajittelu ja kierrätys. Jos ei tätä käsitä, kannattaa perehtyä materiaalivirtojen ympäristötaseisiin.
3. Osoittaa kohtalaista teknologiauskovaisuutta kannattaa jätteenpolttolaitosten sijoittamista lähelle asutusta. Poltettaessa suuria määriä jätettä useita vuosikymmeniä (= laitoksen käyttöiän ajan) pienilläkin päästöpitoisuuksilla on merkitystä. Ministerin kannattaisi olla tietoinen myös siitä, että Turkuun on suunniteltu nimenomaan sekajätteen massapolttoon sopivaa arinalaitosta, jossa poltetaan myös biojätettä, ja se taas sisältää ruokasuolaa. Jos ministeri ei tiedä, mitä tämä merkitsee, kysyköön virkamiehiltään. Ja kysyköön siinä samassa, mikä on tämän ehdotetun polttolaitoksen energiataloudellinen merkitys verrattuna muihin laitosmalleihin.
4. Vihreiden kanta jätteenpolttoasiassa on selvä ja paperiin kirjattu. Se löytyy täältä. Näillä ehdoilla olemme suostuneet hallitusohjelman kirjaukseen. Mutta laitetaanpa jätteenpolton perusperiaatteet tännekin. Turkuun suunniteltu jätteenpolttolaitos ei kuitenkaan ainakaan tähän mennessä esitetyissä suunnitelmissa ole tarkoitettu täyttämään näitä kriteereitä. Ei ensimmäistäkään näistä.

• Jätteen energiana hyödyntäminen ei saa rikkoa jätehierarkiaa: Laitokset on mitoitettava selvästi nykyistä jätemäärää pienemmälle määrälle, jotta synnyn ehkäisylle ja materiaalihyötykäytön kehittymiselle jää tilaa. Lisäksi laitosten on oltava muutettavissa muilla polttoaineilla toimiviksi energiahyötykäyttöön jäävän jätteen määrän vähentyessä.
• Jätepolitiikan tuettava ilmastopoliittisia tavoitteita: Jätteiden hyödyntäminen energiana on kannatettavaa silloin, kun niin voidaan korvata fossiilisia polttoaineita, eikä hyödyntäminen johda päästöjen lisääntymiseen toisaalla. Biojätteen mädättämistä tulee edistää, jotta tämäkin ilmastohyöty saadaan käyttöön.
• Energiana hyödyntämisen on sovittava olemassa olevaan energiajärjestelmään: Valittavan polttoteknologian tulee olla sellainen, että sähkön ja lämmön tuotannon välisessä suhteessa päästään mahdollisimman lähelle olemassa olevia yhteistuotantolaitoksia. Vaihtoehtoisesti syntyvälle ”ylimääräiselle” lämmölle tulee olla kysyntää esimerkiksi teollisuuden prosessihöyrynä. Laitokset, joissa pystytään korvaamaan fossiilisia polttoaineita tehokkaassa sähkön ja lämmön yhteistuotannossa, ovat tällä hetkellä ympäristön ja talouden kannalta kestävin tapa hyödyntää jätteitä energiana. Tähän voidaan päästä joko rinnakkaispoltossa tai jätettä kaasuttamalla.
• Vihreät vastustaa sekajätteen massapolttoa, koska se vie pohjaa jätteen synnyn ehkäisyltä ja koska se ei sovi suomalaiseen sähkön ja lämmön yhteistuotantoon perustuvaan energiajärjestelmään.

Paula Lehtomäen valinta ympäristöministeriksi herätti keväällä puistatuksen tunnetta ympäristöväessä. Lehtomäellä on hyvän ministerin maine ulkomaankauppaministeriytensä ajoilta. Mutta hänen ympäristönäkökantansa tiedettiin edustavan perikeskustalais-kainuulaista traktorinäkökulmaa, johon usein liitetään pieni asiatiedon määrä ja vahvat mielipiteet. Ilmassa oli epäilystä siitä, että ympäristöministeri osoittautuisikin ympäristönsuojelijoita aamiaisenaan popsivaksi kainuulaissudeksi lampaan vaatteissa. Panin toivoni siihen, että koska Lehtomäkeä pidetään fiksuna ja oppivaisena, hän motivoituisi mielenkiintoisesta pestistä, olisi ministeriössä istuessaan kykeneväinen oppimaan myös ympäristö- ja luonnonsuojelualan asiatietoa, ja ottamaan ministerinä kantaa tältä pohjalta. Toistaiseksi suoritus ei vakuuta, mutta odotellaan nyt vielä kohenevia oppimistuloksia. Ja jotta ei tulisi kohtuuttomasti mollattua hallituskumppani keskustaa, totean, että keskustalaista löytyy kyllä muutamia ympäristöasiat hyvin hallitsevia poliitikkojakin. Toivottavasti hallituskauden päättyessä niihin lukeutuu myös ympäristöministeri Paula Lehtomäki.

Päivän testi

Päivän testi on tietysti Hesarin mais-nies ... eikun nais-mies -testi. Oletko mies vai nainen? Klikkaa täältä ja tsekkaa androgyyniutesi määrä. Mun tulos on 60-40. Eli olen kuulemma 60-prosenttisesti nainen ja 40-prosenttisesti mies. Minun grillimakkarassani saa olla palanutta pintaa :). Ja käytän hymiöitä. MOT.

Portaat on, ja tiedon portaillakin uusi aika: 75 minuuttia

Taloomme on viikonloppuna saatu uudet portaat! ISO kiitos avusta, Ari ja Eila! Olen tosi tyytyväinen, portaat on komeat ja muuttokin saadaan sujumaan turvallisesti. Ja pihaportaatkin saatiin suoristettua! Että voikin olla ihminen onnellinen portaista! (Portaiden huono puoli tietenkin on, että talo ei ole esteetön. Mutta luiskan avulla pääsisi kyllä tuolillakin, joten eiköhän se tarvittaessa järjesty.)


Tiedon portailtakin tuli tänään postia. Eli suomeksi: norssi lähetti tietoa koulun alkamisesta, syksyn parin ensimmäisen jakson lukujärjestykset ja vuoden kurssijaksotustaulukon. Tällä kertaa ohjeissa olikin tavallista enemmän ihmettelemistä, sillä norssimme yläkoulu ja lukio siirtyvät ensi viikolla 75 minuutin oppitunteihin. Ennen yksi kurssi eli yksi vuosiviikkotunti oli sama kuin viisi 45 minuutin oppituntia opetusta viikossa, jos kurssi oli sijoitettu yhteen jaksoon. (Meillä Turun Norssissa on viisijaksojärjestelmä lukuvuoden aikana, eli lukuvuosi jakaantuu viiteen jaksoon, joissa kaikissa on eri lukujärjestykset.) Yleensähän viisi (5) viikkotuntia jakaantuu kahdeksi kaksoistunniksi ja yhdeksi yksöistunniksi (2-2-1). Viisi tuntia saattoi joskus jakaantua myös viideksi yksöistunniksi (1-1-1-1-1), yhdeksi kolmois- ja yhdeksi kaksoistunniksi (3-2) tai yhdeksi kaksois- ja kolmeksi yksöistunniksi (2-1-1-1). Nyt yksi kurssi on sama kuin kolme 75 minuutin oppituntia, eli jos yksi kurssi sijoittuu kokonaisuudessaan yhteen jaksoon, se tarkoittaa kolmea 75 minuutin tuntia (1-1-1). Opetukseen käytettävän ajan määrä ei mitenkään muutu, sillä 5 x 45 min = 225 min ja 3 x 75 min = 225 min.


Päivän rytmitys toki muuttuu, ja oppituntien pituudet. Yläkoulussamme ja lukiossa on vastedes vain yhdenmittaisia oppitunteja: 75 minuuttia. Käytännössä koulupäivä tiivistyy: välituntien määrä vähenee, ja samoin tietysti valvontojen määrä. Suurin osa oppitunneista näyttää päättyvän klo 14.30, kun ne aiemmin päättyivät 15.05. Jos päivään kuuluu vielä viideskin tunti, se päättyy klo 16.00. Koulun alkamisaika (8.25) ei muutu.


Valvontojen määrän pieneneminen on riemullinen asia, mutta välituntien vähenemisen vaikutukset jäävät nähtäviksi. Joko tasarytmisyydestä ja hieman vähäisemmästä välituntimäärästä seuraa koulupäivän hienoinen rauhoittuminen, tai sitten sosiaaliset paineet siirtyvät purettaviksi oppitunneille. Epäilen ensimmäistä, sillä luulen, että iltapäivän levottomia välitunteja jää harva kaipaamaan. Oppituntirytmin tasaisuus voi olla omiaan luomaan levollisempaa koulufiilistä. Lisäksi lukujärjestyksien suunnittelu helpottuu, kun on olemassa vain yhdenlaisia tuntipalkkeja, ja koulun tilojen käyttö tehostuu, mikä on tilanahtautta potevissa opinahjoissa kaikille hyvä asia.


Uudistuksessa on toki haastetta niin meille opettajille kuin oppilaillekin. 45 minuutin rytmi voi olla uskomattoman syvällä selkäytimessä, kun sitä on elänyt koko oman kouluaikansa, ja sitten opettajilla tähän päälle vielä koko työuransa. Oletan, että osalla oppilaista herää tyytymättömyyttä aiheuttavaa muutosvastarintaa. On mietittävä, miten se käsitellään. Meidän opettajien on opittava rytmittämään työmme ja oppituntiemme sisällöt uudella tavalla, mikä vaatii aluksi varmaan paljon totuttelua. Uudistus teettää runsaasti lisätyötä ensimmäisenä vuonna, kun kaikki kurssien ja yksittäisten oppituntien sisällöt on aikataulutettava uudelleen. Positiivisena voi pitää sitä, että kun on saatava oppilaat viihtymään tauottomalla tunnilla 75 minuuttia, on opetukseen pakko ympätä paljon oppilaskeskeistä ainesta mukaan. Tuntien rakenne muuttuu varmasti.


Henkilökohtaisesti olen mielissäni yksöistuntien katoamisesta, ne ovat mielestäni olleet melkoista joutokäyntiä. Tunnin saa hädin tuskin alkamaan, kun sitä pitää jo ryhtyä lopettelemaan. Enemmän huolettaa se, onko 75 minuuttia liian lyhyt aika. Miten selviän oppiaineideni maastoretkistä, kun metsään tai järvelle siirtyminen vie aina paljon aikaa? Tai käynneistä vierailukohteissa? Muillakin oppiaineilla on varmasti samanlaisia ongelmia. Lisäksi alakoulumme jää vielä elämään "vanhaa aikaa", joten niillä opettajilla, jotka opettavat sekä ala- että yläkoulu/lukiossa, on omat ongelmansa. Vaan onhan ongelmia ollut entisessäkin järjestelmässä.


Jää nähtäväksi syksyn mittaan, millaiset ratkaisut näihin keksimme. Samat ongelmat ovat kai käyneet läpi kaikki ne koulut, jotka ovat jo siirtyneet uuteen järjestelmään. Kaipa heiltä saa vinkkiä ongelmakohdissa. Ainakin Oulun norssilaiset tuntuvat olevan tyytyväisiä uuteen järjestelmään, kun ovat sitä nyt eläneet jokusen vuoden.


Keväällä pohtiessani omaa kantaani uudistukseen, kysyin rehtorilta, olisiko uudessa järjestelmässä mahdollista saada vaikka viikon kaikki kolme tuntia yhteen putkeen yhtenä päivänä. Rehtori sanoi, että mikä ettei. Erityisesti biologiassa houkuttaisi kokeilla seiskan vesikurssilla ja kasin metsäkurssilla opetusta, jossa olisi yhtenä päivänä luokan kaikki viikon biologia esim. klo 8.25-13.00, eikä sitten paljoa muuta. Ainakin opetusmetodit muuttuisivat, ja varmaan oppimistuloksetkin. Ehkä ensi vuonna riittäisi jo intoa ja rohkeutta kokeilla tällaista mullistusta, kun nyt ensin saadaan tämä 75 minuutin rytmi toimimaan.


Eli uudistus summa summarum: olen kohtalaisen innoissani ja vain lievästi kauhuissani. Koulun ulkopuolisia tämä kohkaaminen 45 minuutin ja 75 minuutin erosta kaiketikin haukotuttaa, mutta koulun sisällä elävät kyllä tietävät, mistä maanjäristyksestä on kyse. Palaan kokemuksiin, kun niitä on kertynyt.


Koulun postista kävi myös ilmi, että kohtalaista vuoristorataa on ensi lukuvuonna tulossa. Jos kurssijaksotukset eivät muutu, on minulla ensimmäisessä jaksossa opetusta 10 tuntia ("vanhaksi ajaksi" muutettuna 16,7 oppituntia) , toisella 17 (vanhana aikana 28,4) , kolmannessa 3 (5), neljännessä 16 (26,7) ja viidennessä 5 (8,35). (Uudet tunnit pitää kertoa 1,67:lla, jolloin saa järkeenkäyvän opetustyöaika-arvion vanhalla työtuntimäärällä.) Kun tähän päälle lisätään kaikki opetusharjoittelijoiden ohjaus (ryhmäohjaus, yksilöohjaus, tuntisuunnitelmat, tuntipalautteet ym ym), välitunnit ja kaikki eri valvontatehtävät, luokanohjaajan tehtävät, koulun kokoukset ja projektit, muut kotkotukset ynnä kokeiden korjaaminen ja oppituntien suunnittelutyö, ynnä tietty luottamustehtävät, tarkoittaa pohja seuraavaa: 1: normaali työjakso. 2: täydellinen tappojakso. 3: lepojakso. 4: lähes täydellinen tappojakso. 5: lähes lepojakso. Mietin, pitäisikö pyytää rehtorilta hieman tasausta ainakin kakkoseen, ja ehkä neloseenkin. Toisaalta moisessa vuoristoradassa on hyvätkin puolensa: jos kakkosesta ja nelosesta selviää elävänä, on loppuosa työvuotta siedettävää tai erittäin siedettävää, ja harjoittelijoille riittää harjoiteltavia tunteja silloin, kun he ovat talossa. Kakkosjaksossa ovat lisähaasteena vielä omaa työtään aloittelevat opetusharjoittelijat, jolloin opiskelijoiden tarvitseman ohjauksen määrä on raskain mahdollinen. Viikkotuntimäärä koululla nousisi kevyesti pitkälti yli neljänkymmenen tunnin, ynnä kotityöt päälle. Täytyy vielä harkita, miten olisi paras toimia. Pidän vaihtelevasta työrytmistä, mutta liika voi todellakin olla joskus liikaa. Toisaalta kevyemmän jakson odotuksessa jaksaa painaa pitkääkin päivää.


Ehkä kokeilen tältä pohjalta. Uusi tuntijärjestelmä näyttää nimittäin johtavan siihen, että vaikka minulla on kakkosjaksossa vanhassa järjestelmässä huikeat liki 29 opetettavaa tuntia viikossa, vain maanantaipäivä näyttää päättyvän klo 16. Muut oppitunnit on merkitty päättyviksi klo 14.30. Vanhassa järjestelmässä oppitunnit olisivat taatusti venyneet suurimmaksi osaksi kolmeen tai neljään, joku ehkä viiteenkin. Hyppäreitä ei tosin nyt ole paljoa, joten iltapäivät kulunevat jokseenkin tyystin ohjauksen parissa. Toivottavasti tämä sopii myös opiskelijoille, eikä heillä on Educariumissa iltaluentoja...


Mitäpä muuta? Miehen työt alkoivat tänään, minulla on vapaata aikaa jäljellä vielä tämä viikko. Tuntuu tosi kivalta, että loman loppuminen ei merkinnyt muuttoa eri kaupunkeihin, kuten tähän asti on asian laita ollut. Kävimme eilen loman lopettajaisiksi katsomassa The Simpsons -leffan. Tykkäsin, oli tosi hupaisa puolitoistatuntinen. Eli 90 minuuttia ;).