Rakas päiväkirja!

Edellinen viikko oli säpäkkä. Viikkoa värittivät intensiiviset keskustelut ja typerä kina keskiryhmien kesken kaupunginhallituspaikkojen sukupuolista. Myös valtion uuteen palkkausjärjestelmään eli UPJ:hin tuli perehdyttyä.

Koulussa aloitin kehityskeskustelut oman seiskaluokkani kanssa. Iso urakka: 19 kertaa 45 minuuttia tekee … ööö … yli 14 tuntia muun koulutyön päälle. Osa keskusteluista on vielä käymättä. Ja samaan viikkoon osui kevään opetusharjoittelijakatraan HOPS (henkilökohtainen oppimissuunnitelma) -keskustelut. Intensiivisiä keskusteluita on siis tullut käytyä koko joukko. Ja monikulttuurisia, sillä valtaosa luokkani oppilaista on perhetaustaltaan maahanmuuttajia.

Kehityskeskustelut ovat luokanohjaajalle todella tärkeitä tapahtumia. Niissä kokoontuvat oppilas, hänen vanhempansa ja luokanohjaaja käymään yhdessä läpi oppilaan koulunkäynnin kannalta keskeisiä asioita. Tarkoituksena on saada oppilas itse pohtimaan omaa koulunkäyntiään, siksi oppilaalla pitää olla keskustelussa päärooli. Seiskaluokalla kartoitamme yleisiä oppilaan koulunkäyntiin liittyviä asioita, kahdeksannella perehdymme rajatummin koulunkäynnin keskeisiin tekijöihin. Yhdeksännellä luokalla ei meidän koulussamme käydä keskusteluja enää luokanohjaajan vaan opinto-ohjaajan kanssa, sillä silloin olennaista on oikean jatko-opiskelupaikan löytäminen.

Jos kaipaat lisätietoa kehityskeskusteluista tai monikulttuurisuudesta, tsekkaa Moped. Moped on monikulttuurisen pedagogiikan sivusto, joka on suunnattu kouluikäisten lasten opettajille ja heidän vanhemmilleen. Mopedin sivustolta löydät myös Norssin rehtorin Annika Hongiston tekemät kehityskeskusteluohjeet, joista on kokemukseni mukaan opettajalle apua kehareihin valmistautuessa. Minulle tämä on nyt viides keharikierros, joten kokemusta on karttunut jo jonkin verran.

Kehityskeskusteluja, vanhempainvartteja tai muita vastaavia eri nimillä kulkevia keskusteluja käydään nykyisin todella monissa kouluissa. Niin paljon kasvatuksellista hyötyä niistä koetaan olevan, että moni opettaja taitaa käydä keskustelut vaikka ilmaiseksi, jos palkanmaksu ei järjesty. Eikä niin aina käy, jos kollegoja on uskominen. Opettajien palkkausjärjestelmä ja kunnan kukkaro on kovin joustamaton opettajan työnkuvan muuttumisen suhteen. Silti kenenkään ei pitäisi joutua tekemään palkatonta työtä, joten oikeutta, vaadin!

No, meillä yliopistolla on nyt tulossa Uusi PalkkausJärjestelmä eli UPJ. Sen pitäisi ajan myötä mahdollistaa opettajan työnkuvan modernisaatio, eli palkan maksaminen myös niistä lukuisista tehtävistä, jotka ovat tulleet työhön oppituntien lisäksi, ja joita paahdamme nykyisin ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi. Odotan suurella mielenkiinnolla, miten asian talouspuoli tullaan hoitamaan. Yliopistot eivät varsinaisesti kylve rahassa, ja joka sentti tuntuu olevan aina vaan tiukemmassa. Torstaina Norssin opettajille tarjottiin mahdollisuus saada parin tunnin infopaketti UPJ:sta, jotta ymmärtäisimme, miten palkkamme oikein tulee muodostumaan. Miten informaatio voikaan joskus valaista asioita! Olemme olleet sopimuksettomassa tilassa jo kuukausia, joten hyvä olisi, että sopimus saataisiin aikaiseksi. Vaan edelleen tuntuu olevan kovin merkittäviä asioita hämärän peitossa.

UPJ:mme tulee voimaan asteittain, eli saamme ensi vaatiosaa (työn vaativuustaso) ja palkkoja on tarkoitus korottaa henkiosan (henkilökohtainen suoriutuminen) asteittaisen kasvun myötä. Rahoitus on tosin auki. Uusi järjestelmä palkitsee tehtävien vaativuudesta ja henkilökohtaisesta työssä menestyksestä, ikä ei ole enää merkittävä tekijä muuten kuin kertyneen kokemuksen ja ammattitaidon kautta. Jäämme jännityksellä odottamaan kohtaloamme.

Mitä muuta viime viikolla? Tiistai-ilta kului ensin tarkastuslautakunnan kokouksessa. Sen jälkeen kiirehdin - tosin auttamatta myöhässä - tilaisuuteen, jossa pohdittiin varhaiskasvatuksen kehittämistarpeita ja sitä, pitäisikö päivähoito Turussa siirtää sosiaalitoimesta opetustoimen alaisuuteen. Minusta pitäisi, ja perustelin oman kantani puheenvuorossani.

Päivähoitotilaisuudesta oli vielä jatkettava keskiryhmien kokoukseen vääntämään yötä myöten kättä siitä, miten ratkaistaan keskustan edustajan sukupuolta koskeva ongelma tulevassa kaupunginhallituksessa. Joutavanpäiväistä. Jos paikka ei ole miespaikka, se on naispaikka, ja siihen valitaan nainen. Keskustalle tämä kuitenkin tuotti huomattavan suurta tuskaa - niin suurta, että tahkosimme ongelmaa viime viikolla kaksi iltaa yömyöhään. Tuska oli oikeutettua siinä mielessä, että Turun kaksi suurinta puoluetta oli jättänyt keskustalle kovin vähän liikkumatilaa. Vihreillä ja vasemmistoliitolla on kumpaisellakin kaksi edustajaa, ja paikoilla mies ja nainen, joten sukupuolten tasapaino on 2-2. Ok. Mutta kun mukaan otetaan kokoomuksen (kaksi miestä, yksi nainen) ja demareiden (kaksi miestä, yksi nainen) edustus, on tilanne miesten hyväksi 6-4. Ja näin suurimmat puolueet hoitavat leiviskänsä kaupunginhallituskauden molemmat puoliskot. Joten keskustan valinnanvara oli tasan yksi naispaikka. No, kahden illan itkun ja hammastenkiristyksen jälkeen löytyi sopu, tosin hieman yllättävällä tavalla. Keskusta sijoittaa "sukupuoliongelmansa" kaupunginvaltuuston 3. varapuheenjohtajan paikalle, ja saa kaupunginhallitukseen kaksi varajäsentä sekä hyvityksenä paikat kaupunginhallituksen kumpaankin jaostoon. Rkp saa pitää varsinaisen paikkansa kaupunginhallituksessa. Yllättävä tulos, mutta jos se kerran kelpaa näin, niin eipä asia kuulu minulle sen enempää.

Perjantaiaamuna oli vuorossa Vihreiden Varsinais-Suomen piirin vaaliteemojen julkistaminen. Minun tehtäväni tilaisuudessa oli esitellä ympäristöteeman sisältö. Turun Sanomien juttu asiasta oli aikas kiva, kannattaa erityisesti tsekata kuva ehdokasryhmästämme. Kuva antaa hyvän kuvan listamme henkisestä tilasta.

Perjantai-iltana piti matkata Helsinkiin Vihreiden puoluehallituksen kokoukseen, josta singahti julkisuuteen kannanotto kolmen suurimman puolueen ydinvoimakiimasta.

Lauantai ja sunnuntai oli varattu lepoon ja maanantain kokouksiin valmistautumiseen Helsingissä. Työn alla oli sekä maakuntahallituksen että kaupunginvaltuuston esityslistat ja paljon muuta. Lauantai-iltapäivänä otimme kuitenkin mieheni kanssa ajan omiin käsiimme, ja matkasimme metrolla Helsingin Itäkeskukseen. En ollut ikinä aiemmin käynyt Itiksessä, eikä tarvitse mennä tämän jälkeenkään. Se oli vain tylsä kauppakeskus, tosin iso sellainen, mutta yhtä kaikki so boring. Ravintoloita sentään löytyi, mutta nekin oli koottu yhteen yhdeksi meluisaksi välikarsinoiden jakamaksi alueeksi. Tunsin itseni naudaksi pihatossa syömässä apetta. Tällainen ravintolakompleksimalli ei vastaa minun käsitystäni viihtyisästä ruokailuympäristöstä.

Mutta löytyi Itiksestä jotain hienoakin. Päämäärämme oli nimittäin kulttuurikeskus Stoa, ja siellä Cirko Nouveaun esitys. Hienoa akrobaattista tanssia köysillä ja renkailla sekä minimalistista jongleerausta ja musiikkia. Ohjaajana Maksim Komaro, esiintyjinä Komaron lisäksi Ilona Jäntti, Erik Åberg, Sanna Silvennoinen ja Markus Lahtinen. Suosittelen, jos sattuu olemaan Helsingissä! Esitykset pyörivät 27.1. asti.

Maanantaina maakuntahallitus käsitteli aika tavanomaista esityslistaa. Mielenkiintoisimpia (no, heh, ei ehkä aivan kaikkien kansalaisten mielestä :) asioita olivat maakunnan evästykset tulevan aluepolitiikan sisältöön, lausunto ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kehittämisestä Varsinais-Suomessa, maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman visio, painopisteet ja tavoitteet sekä lausunto Central Baltic -ohjelmasta.

Illalla oli vuorossa Turun kaupunginvaltuusto. Esityslistan henkilövalinnat veivät aikaa, sillä sinivalkoisten valtuutettu Olavi Mäenpää vaati suljettuja lippuäänestyksiä osasta valintoja. Joten me sitten äänestelimme. Tähän olemme kyllä tottuneet, joten äänestäminen kävi kohtuusukkelaan. Listalla oli myös mm. kaksi asemakaavaa (Hirvensalosta Kiviniemenpuisto ja Moikoisten pohjoisranta), selvityksen antaminen tarkastuslautakunnan vuoden 2005 arviointikertomuksen johdosta, kaupungin palvelustrategia ja maapolitiikan periaatteet.

Moitin kaupunginhallituksen antamaa selvitystä koskien arviointikertomuksen johdosta tehtyjä toimenpiteitä, ja siitä sitten sukeutuikin pitkä keskustelu. Minusta kaupunginhallitus on toiminut lähinnä postitoimistona, se on lähettänyt kyselyjä lautakunnille, saanut niihin vastauksia ja lähettänyt ne edelleen valtuustolle, mutta se ei itse ota kantaa arviointikertomuksen kritiikkiin ja toimenpidesuosituksiin. Mitä se semmoinen oikein on, postitoimistojohtaminen?

Toinen pitkä keskustelu tuli odotetusti palvelustrategiasta, sillä se on iso, odotettu ja tärkeä asia. Puheenvuoroja käytettiin runsaasti, kuten oikein on. Lopulta strategia hyväksyttiin esitetyssä muodossa. Sopii toivoa, että strategia toimii kuten sen pitäisi: ohjaa selväjärkisesti palveluntuotantomme kehittämistä. Olen kyllä hieman huolissani, paperi ei ole kovin täsmällinen. Jää siis nähtäväksi, onko valmistelu ollut riittävää. Ainakin sitä on tehty niin kauan, että jos aika mitään ratkaisee, paperin pitäisi olla täydellinen.

PS. Päivän kielikukkanen löytyi palvelustrategiasta: Mitäpä arvelette seuraavan toimenpiteen tarkoittavan? Sosiaali- ja terveystoimen yhdistämishankkeen toteuttaminen siten, että ... palvelutuotannon asiakasprosessin sekä "palvelutuotantoyksiköiden" rajapintojen väliin jäävien prosessien sujuvuuden varmistaminen". Jösses. Jos strategioillamme on aina välillä hieman heikko ohjausvaikutus, voisikohan se johtua siitä, että kukaan ei ymmärrä niitä?

Kamppailulajeista esittelyvuorossa ilmastokamppailu

Vesi tulvii Turun satamassa ja ilmastouutiset tiedotusvälineissä. Tässä alkuviikon satoa:

Ma 15.1. Greenpeacen loppuarviointi Vanhasen hallituskauden 2003-2007 energiapolitiikasta

Ma 15.1. Pekka Haavisto lähtee Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsingin vaalipiiristä. Haavisto esittää, että "vaalien jälkeen muodostetaan "kestävän kehityksen hallitus", joka ottaa painopistealueikseen kestävän ilmastopolitiikan, Itämeren suojelun ja ympäristönsuojelun tukemisen kehitysmaissa."

Ma 15.1. Eduskunnan puhemies ja merkittävä valtiomies Paavo Lipponen päättää uransa ryhtymällä ydinvoimateollisuuden päälobbariksi Euroopassa. "Euroopan unionin olisi asetettava tavoitteeksi ydinvoiman osuuden nostaminen viidennekseen EU:n energiankuluksesta vuoteen 2020 mennessä.", ehdotti Lipponen Varsovassa.

Ti 16.1. Ympäristöjärjestöt Greenpeace, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Natur och Miljö ja Suomen luonnonsuojeluliitto vaativat Suomen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä Kioton tavoitetason alle jo seuraavalla vaalikaudella, 30 prosentilla vuoteen 2020 ja 80 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Ehdotus sisältyy järjestöjen julkaisemiin ilmasto- ja energiaesityksiin seuraavalle hallitukselle.

Tätä kirjoitettaessa on tammikuun 16. päivä, Turussa lämpöä +6 astetta keskipäivällä klo 12. Sää on harmaan pilvinen ja hieman sateinen.

"Tämä on tietoinen valinta."

Varoitus: tämä bloggaus on vain närkästyneen kuluttajan narinaa, ei politiikkaa.

Lauantaina kävimme mieheni kanssa syömässä Kauppiaskadun Baan Thaissa, se on Turussa lempiravintoloitani. Ruoka on joko hyvää tai oikein hyvää, ja lisäksi edullista. Palvelukin on ystävällistä, joten suosittelen sille, joka pitää thaisapuskasta. Ruokailun jälkeen halusimme mennä hetkeksi istumaan kahvilaan. Päätimme kokeilla Yliopistonkadun Cafe Brahea, jossa en ollut vielä käynyt. Muistan, kuinka ilahtunut olin siitä, että kävelykadulle saadaan uusi kahvila. Turkulaiset valittavat jatkuvasti, että kaupungissa on liian vähän kahviloita ja että ne ovat auki liian lyhyen aikaa. Olen asiasta aivan samaa mieltä.

Vietän kohtalaisen paljon aikaa kahviloissa: tapaan ystäviä ja ihmisiä, keiden kanssa on neuvoteltava, odotan hetken kahden tilaisuuden tai muun menon keskellä, tai sitten muuten vaan otan itselleni hengähdystauon. Keliaakikkona suosin tietysti kahviloita, joilla on kelvollinen gluteenittomien tuotteiden valikoima. Mistä pääsemmekin siihen, mitä Cafe Brahessa tapahtui.

Menimme sisään, ja tiski oli täynnä leivonnaisia ja muuta tavaraa. Minä tietysti kysymään, että mitä gluteenitonta heillä on tarjolla. Myyjäneitokainen katsoo minua silmiin ja alkaa selittää, että heillä on niin pieni leipomo, siellä ei leivota mitään gluteenitonta. Esitän tarkentavan kysymyksen: "Eikö teillä ole mitään gluteenitonta?". "Ei, tämä on tietoinen valinta.", vastasi myyjäneitokainen. Minä jatkamaan: "Mutta eikö teillä ole pakasteessa jonkun muun valmistajan gluteenitonta tuotetta? Niinhän suurin osa muistakin kahviloista tekee." Myyjä vastaamaan: "Me emme myy muiden valmistajien tuotteita.". Ja sitten uudestaan, hyvin tomerasti silmiini katsoa napittaen: "Tämä on tietoinen valinta.".

No, mitäpä minä siinä muuta voin kuin todeta, että "Tässä on siis jonkun muunkin tehtävä tietoinen valinta.". Käännyin kannoillani ja kävelin ovesta ulos. Jatkoimme aina ystävälliseen Fontanaan, josta löytyi keliaakikkoasiakkaalle suklaakakkua, oikein amerikkalaistyypistä mudcakea. Sangen hyvää muuten.

Siinä istuessa aloin pohtia, kuinka tehokkaasti olin tullut kahvilasta ulosajatuksi. Selväksi tuli, että keliaakikko on vaivalloinen asiakas, meitä ei siihen kahvilaan haluta, valinta on tehty, vieläpä tietoisesti. Keitähän muita linjaus koskee? Onko diabeetikko liian vaivalloinen, halutaanko heistäkin päästä eroon? Vehnäallergikko varmaan on. Laktoosi-intolerantti ehkä menettelee, heitä on niin paljon että olisi liiketaloudellisesti umpityperää olla huomioimatta. Entä maitoproteiiniallergikko? Ulottuukohan tietoinen valinta ja vaivalloisuuden käsite meitä ruokavaliovammaisia laajemmalle? Olisi kiva tietää, mutta sattuneesta syystä en aio nyt mennä kysymään.

Keliakia on viljojen aiheuttama elinikäinen suolistosairaus, johon ainoa hoito on tarkka gluteeniton (=ei mitään vehnä-, ohra- tai ruistuotteita, osalle potilaista kaura sopii, osalle ei) ruokavalio. Suomessa on tällä hetkellä yli 26000 diagnosoitua keliaakikkoa. Uusimpien tutkimusten perusteella keliakiaa saattaa esiintyä jopa 1%:lla suomalaisista. Eli joka sadannella kahvilanoven avaajalla. Emmekä me tule kahvilaan yksin. Minäkin sovin jatkuvasti tapaamisia kahviloihin, ja järjestän niissä jopa tilaisuuksia. Ohjaan ystäviä, tuttuja ja välillä tuntemattomiakin kivoihin kahviloihin, kun he kysyvät neuvoa. Suosin tietysti kahviloita, joissa on hyvä palvelu ja laaja, gluteenittomiakin tuotteita sisältävä valikoima. Jos hetkittäin gluteeniton valikoima on loppunut, viisas kahvilanpitäjä osaa tarjota tilalle jäätelöä, suklaata, hedelmiä, hedelmäsalaattia tai vaikkapa jotain suolaista kuten tapaksia. Siis jos valintana on palvella asiakkaita.

Voi olla, että me keliaakikot olemme hieman herkkiä huonolle palvelulle. Ei tunnu itsestäkään kivalta, kun tietää joutuvansa aiheuttamaan ylimääräistä vaivaa. Mutta me emme tee sitä kiusallamme. Syömme sitä yhtä pakastemuffinssivaihtoehtoa kiitollisina, vaikka silmä hieman halajaakin kaikkia värikkäitä ja koristeellisia leivonnaisia, joita muut näyttävät ostavan. Joten olisiko mahdollista, että nekin kahvilat, jotka oikeasti ajattelevat, että keliaakikot ovat perkuleellisia maanvaivoja, kouluttaisivat silti henkilökuntansa kohtelemaan meitä ystävällisesti? Cafe Brahe kun ei ainoa kahvila, jossa minua on katsottu nenänvartta pitkin.

PS. Olin muuten revetä naurusta, kun kotiin päästyä klikkasin katsomaan, onko Cafe Brahella kotisivuja. Onhan sillä, ja sieltä löytyy jopa "Tapamme toimia" -osasto. Tässäpä heidän linjauksiaan.

• TEHTÄVÄMME: Ihastuttaa asiakkaitamme Cafe Brahen vieraanvaraisuudella; miten välitämme ihmisistä, ja toimitamme laatua ja lisäarvoa, uudistuksellisten ja erinlaisten tuotteiden ja kokemusten kautta.
• JOKA TARKOITTAA, ETTÄ ... Ymmärrämme, että kaikki tekemisemme vaikutavat yrityksemme todelliseen menestykseen ja tulokseen. Vaalimme Cafe Brahen Vieraanvaraisuuden perusarvoja: Arvostus, Kohteliaisuus, Rehellisyys, Auttavaisuus ja Vaatimattomuus. Olemme ylpeitä ilman ylimielisyyttä. Tarjoamalla asiakkailemme Henkilökohtaista Huomiota, Ennakointia, Joustavuutta ja Korjausta, saavutamme Uskollisuutta heiltä. Olemme tehokkaita palvelussamme. Aina ennakoimme ja ylitämme asiakkaidemme odotukset. Olemme taloudellisesti menestyksekkäitä siten, että saavutamme suurimman mahdollisen myynnin, kulujen hallinta tuoton ja omistajien liikevoiton.

Just.

PS2: Turkuun tuleville keliaakikoille tiedoksi. Kokeile seuraavia kahviloita, ainakin näissä on yleensä tarjolla gluteenitonta tuotevalikoimaa: Fontana, Stockmann, kaikki Aschanit, Cafe Manuela, Aboa Vetus & Ars Nova, leipomo Suloisten pikkukahvila kauppahallissa, Robert's Coffee, Wiklundin kahvio. WAMin museokahvila on nyt viime aikoina tuottanut pari kertaa pettymyksen, liekö ollut sitten väliaikaista, ennen oli hyvä. Ja kauppahalli on kokonaisuudessaan keliaakikon taivas: gluteenittomia leivontatuotteita myydään ainakin neljässä eri puodissa!

Ydinvoimahurmaa

Kokoomus on ydinvoimauskossa, suurin osa demareista samoin ja nyt keskustakin liittyi samaan virsikuoroon. Ajattelin kirjoittaa asiasta happamia mielipiteitä, mutta enpäs teekään aivan niin. Sen sijaan kehotan kaikkia - ja aivan erityisesti ydinvoiman vankkoja tai vähemmän vankkoja kannattajia - lukemaan Jyrki Kasvin tuoreen kirjoituksen asiasta. Jyrki pudottelee blogissaan "Uraania, perkele" -kirjoituksessa kokonaisnäkemystä ydinvoimaratkaisusta siihen tahtiin, että en mitenkään kykenisi parempaan.

Kyllä ydinvoimalle on kyllä ydinkaivoksille Suomessa. Pitää tietää, mihin sitoutuu, kun kannattaa ydinvoimaa. Ilmastonmuutokseen ydinvoima ei ole mikään ratkaisu.

Miksi sitten kaikki kolme suurinta puoluetta ovat niin innolla rakentamassa ydinvoimaa? Ydinvoimakeskustelu on savuverho, joka peittää alleen sen kaiken muun, mitä on välttämätöntä tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Suuret puolueet pelkäävät äänestäjien alkavan epäröidä ja kaikota, jos aletaan puhua todellista ratkaisusta. Näitä ovat mm. liikenteen päästöjen merkittävä vähentäminen ja julkisten varojen käytön painopisteen siirtäminen yksityisautoilulta joukkoliikenteelle, monenlaiset ilmastovelvoitteet ja ohjauskeinot sekä se, että suurten keskitettyjen energiantuotantoratkaisujen sijaan on tuettava pienimuotoista, hajautettua ja uusiutuvaa energiantuotantoa. Pelko ja luulo on, että nämä toimenpide-esitykset eivät miellytä äänestäjiä eivätkä puolueiden taloudellisia ja poliittisia tukijoita. Siksi on parempi puhua ydinvoimasta pelastusrenkaan kaltaisena ratkaisuna. Näin voidaan pitää yllä kansalaisia muka-miellyttävää illuusiota siitä, että ydinvoiman myötä kaikki voi jatkua kuten ennenkin, ja maailma pelastuu. Kaikki asiaan perehtyneet kyllä tietävät, että vaikka ydinvoimaa rakennettaisiin kuin viimeistä päivää, siitä ei siltikään olisi ilmastonmuutosongelman ratkaisuksi. Tarvitaan paljon enemmän, ja ydinvoiman rakentamiseen käytetyt varat ovat pois juuri siitä muusta.

Tämän rajallisten resurssien jako-ongelman tekee tänään Maikkarin uutisivuilla varsin selväksi demaridino, eduskunnan puhemies Paavo Lipponen. "Lipponen sanoi Joutsenossa, että kolmen suuren puolueen yhteisymmärrys kuudennen ydinvoimalan tarpeesta merkitsee "uutta virstanpylvästä" Suomen energiapolitiikassa. Samalla Lipponen varoittelee sellaisesta "vedätyksestä", jossa lisäydinvoimasta joudutaan maksamaan kohtuutonta hintaa. Hän epäili, että hintana voitaisiin vaatia esimerkiksi vero- tai muuta tukea biopolttoaineille. Lipposen mielestä monella taholla ajetaan erityisetuja taloudellisuuden ja ilmastopoliittisten tavoitteiden kustannuksella. - Puhdasotsainen kotimaisella ja biopolttoaineilla intoilu voi kätkeä eturyhmäintressien karvaiset kädet, Lipponen sanoi."

Suostumus viidennen ydinvoimalan rakentamiseen ostettiin eduskunnalta "risupaketilla" eli lupauksilla investoinneista uusiutuviin energianlähteisiin. Risupakettia ei kuitenkaan toteutettu. Nyt, kun viidennen ydinvoimalan rakentaminen on osoittautunut laskettua paljon kalliimmaksi (Ranskan epämääräisestä taloudellisesta tuesta huolimatta), Lipponen haluaa huolehtia siitä, että kuudennen ydinvoimalan järjestämiseen ei tarvita enää edes lupausta uusiutuville. Jaa että ei ydinvoiman lisärakentaminen ole muka pois puhtaan teknologian kehittämisestä? Mikä mahtaakaan olla se eturyhmä, jonka juoksupojilla, -tytöillä ja -dinoilla ei ole vain karvaiset vaan myös hyvin likaiset kädet?

Suurten puolueiden pakollista järkiintuloa odotellessa me kärvistelemme täällä lumettomassa ja pimeässä Varsinais-Suomessa. Lunta on luvattu viime päivät, ja yöllä sitä satoikin himpun verran. Sen verran, että maisema näyttää siltä, kuin joku olisi yrittänyt koristella sitä tomusokerisirotuksella ja sokeri olisi loppunut kesken.

Laitanpa tänne viestini loppuun uudestaan Satu Hassin tekemän kymmenen toimenpiteen listan, jota lainasin blogissani jo joulukuun alkupuolella. Milloin kuulette kokoomuksen, demareiden tai keskustan esittävän tämänkaltaisia toimenpideluetteloita, kun tulee puhe ilmastonmuutoksen torjunnasta?

1. Laajennetaan valtion tukiporkkanaa sähkö- ja öljylämmityksen vaihtamiseen pelletti-, hake- tai maalämmöksi, ja aurinkolämpökeräimien asentamiseen.
2. Porrastetaan autojen verotus polttoaineen kulutuksen mukaan.
3. Perutaan Vanhasen hallituksen veromuutokset, jotka pienensivät kotimaisen uusiutuvan energian suosintaa.
4. Korjataan hiilidioksidin päästökaupan seuraava alkujako Suomen Kioto-velvoitteen mukaiseksi ja huutokaupataan osa päästöoikeuksista.
5. Säädetään laki takuuhinnasta (syöttötariffista) sähkölle, joka on tuotettu uusiutuvalla energialla, mukaan lukien talo- ja tilakohtaiset minivoimalat, kuten pienet tuuligeneraattorit, pienet koskivoimalat, pelletti- ja hakekattiloiden yhteyteen asennetut höyryturbiinit.
6. Velvoitetaan valtion ja kuntien laitokset ostamaan vihreää sähköä ja lämmittämään kaukolämmöllä, hakkeella tai pelleteillä sekä suosimaan rakentamisessa puuta.
7. Painotetaan liikenneinvestoinnit ratoihin sekä joukko- ja kevyen liikenteen edistämiseen ja tuetaan junalla matkustamista vastaavasti kuin kaupunkien joukkoliikennettä.
8. Kolminkertaistetaan rahoitus uusien energiatekniikoiden tutkimukseen ja kehittämiseen.
9. Laaditaan biopolttoainestrategia, jonka visio on se, että 10 vuoden päästä tuotamme eloperäisistä jätteistä polttoainetta ja biomateriaaleja. Tästä voi avautua uusi mahdollisuus myös metsien hyödyntämiselle.
10. Sitoudutaan painamaan Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2020 mennessä kahteen kolmasosaan nykyisestä ja vuoteen 2050 mennessä viidesosaan.

PS. Tämä päivä muistuttaa meitä taas siitä, että ei ydinvoima ole ainoa suuriin äkillisiin ekokatastrofeihin kykenevä energiamuoto. Norjan rannikolla kovassa tuulessa eilen karille ajaneessa ja katkenneessa Server-öljylaivassa oli lähes 650 tonnia raskasta polttoöljyä, josta osa on jo ajautunut rannoille.

Androgyyni?

Tapion blogista innostuneena naputtelin minäkin itseni sukupuolitestiin Setan transtukipisteeseen. Tulos: androgyyni. Hmm. Kaipa se kelpaa.

Tässä tuomio ja sen perustelut:

"Vaihtoehdoista nainen, mies, androgyyni ja sukupuolineutraali,
SINÄ OLET ANDROGYYNI

Sinussa on melko paljon sekä feminiinistä naista että maskuliinista miestä. Olet sukupuolisesti hyvin harmoninen. Mieheytesi ja naiseutesi ovat tasapainossa keskenään, eikä kumpikaan puolesi hallitse persoonaasi toisen kustannuksella. Olet sukupuolishoppailija! Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon, sukupuoliroolit ja odotukset kriittisestikin. Et juurikaan välitä näihin odotuksiin vastaamisesta, vaan käyttäydyt melko sukupuolivapaasti. Olet sukupuolen suhteen melko itsevarma. Sinusta on luontevaa toteuttaa itseäsi sekä miehisten että naisellisten puoliesi kautta. Tulet hyvin toimeen miesten, naisten ja sukupuolineutraalienkin kanssa, koska et itsekään ole niin kaukana näistä muista sukupuoliryhmistä."

Ettäs tiedätte, äänestäjät ja muut. Naiset ja miehet.

Lumisade saapumassa Etelä-Suomeen?

"Lumisade saapumassa Etelä-Suomeen" kuuluu pariaikaa Ylen sivujen uutisotsikko. "Suomeen odotetaan keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi lunta. ... Yön ja aamun lumisadealue ulottuu Turun, Lahden ja Lappeenrannan eteläpuolelle. Sade alkanee vetenä, mutta muuttuu yön aikana lumeksi." Tällaisia aikoja me nyt elämme. Harvoin on tammikuussa riittänyt Suomessa uutisaiheeksi se, että kohta saattaa sataa lunta.

Ilmastonmuutos on totisesti nyt jokaisen huulilla. Tällä viikolla ovat EK, työmarkkinajärjestöt ja energiateollisuus vaatineet ilmastonmuutoksen torjuntaa, halpaa energiaa ja ydinvoimaa. Miten voikin noin sujuvasti mahduttaa samaan lauseeseen kolme asiaa, jotka ovat kaikki keskenään vankassa ristiriidassa? Saman teki tänään autopuolue kokoomus, joka ahkeroi vaalien alla välikysymyksen ilmastonmuutoksen torjunnasta ja "kohtuuhintaisen" (lue: halvan) energian turvaamisesta.

Ilmastonmuutosta ei voi torjua halvalla energialla, koska nykyinen halpa energia nimenomaisesti aiheuttaa ilmastonmuutosta. Halpa energia ei ole ydinvoimaa, kun lasketaan koko tuotantoketjun kustannukset uraanin louhimisesta käytettyjen laitosten purkuun ja ydinjäteongelman hoitamiseen. Ydinenergia ei torju ilmastonmuutosta, koska se pitää yllä rajattoman energiankulutuksen harhaa ja sen rakentamiseen käytettävät varat ovat pois oikeasti saasteettomien energialähteiden kehittämisestä ja energiatehokkuuden parantamisesta .

Yhtaikainen vaatimus ilmastonmuutoksen torjunnasta ja halvasta energiasta on joko osoitus suuren luokan itsepetoksesta tai megaluokan tietämättömyydestä. Kakkua ei voi samaan aikaan syödä ja säästää. "Halvan energian ilmastoaktivistit" muistuttavat alkuvuoden naistenlehtiä, joissa on ensin 10 sivua laihdutusekstraa ja sitten 8 sivun suklaajälkiruokapaketti. Jos noudattaa tiukasti molempia ohjeita, tuloksena on entinen paino finninaaman ja etovan olon kera. Otetaanpa tähän muutama valikoitu vaade EK:n, työmarkkinajärjestöjen ja energiateollisuuden siististä, hyvännäköisestä ja vaikuttavanoloisesta raportista. Siis siitä, jonka tavoite on hillitä ilmastonmuutosta. Tällainen susi löytyy kauniin lampaannahan alta:

• Päästökaupan kanssa päällekkäistä ohjausta on karsittava, eikä uusia päästökaupan kaltaisia ohjauskeinoja, kuten jonkin energiamuodon pakko-ostotariffeja tai erilaisia sertifikaatteja, tule ottaa käyttöön.
• Päällekkäistä ohjausta on esimerkiksi yritysten rasittaminen samanaikaisesti hiilidioksidiperusteisella verotuksella ja päästökaupalla. Erityisen kohtuutonta
  on kun päästökaupassa mukana oleva teollisuusyritys joutuu kilpailemaan kansainvälisillä markkinoilla sellaisten yritysten kanssa, joita päästökauppa ei rasita.
• Hiilidioksidipäästöttömiä energiamuotoja ei saa verottaa; muun muassa esitettyä vesi- ja ydinvoimaan kohdistuvaa ns. windfall-veroa ei tule ottaa käyttöön.
• Energiansäästöä ei tule edistää nostamalla energian hintaa verotuksella tai muilla keinoin.
• EU:n ei tule jatkaa päästökauppaa vuoden 2012 jälkeen, jos päästökaupan haitallisia
  sivuvaikutuksia ei saada riittävästi korjatuksi ja päästökauppaa laajennetuksi myös EU:n ulkopuolelle.
• Suomen ei tule tukea EU:n yksipuolista sitoutumista, koska se heikentäisi EU:n kilpailukykyä ja siirtäisi osan teollisesta tuotannostamme EU:n ulkopuolisiin maihin.
• Voimalaitosten ja sähköverkkojen rakentamiseen liittyy huomattavan hidas lupa- ja valitusbyrokratia. Ydinvoimarakentaminen vaatii lisäksi hallituksen ja
  eduskunnan hyväksynnän.
• Suomen on toimittava aloitteellisesti kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa ja EU:ssa, jotta turpeen uusiutuvuus ja käytön kokonaisvaikutukset otetaan huomioon päästökertoimia määritettäessä.
• Vesilakia uudistettaessa on otettava huomioon vesivoiman käyttö- ja lisäämisedellytykset.
• Seuraavan hallitusohjelman on mahdollistettava ydinvoiman lisärakentaminen.

Eli ykkösluokassa helvettiin -strategia, jos totta puhutaan? Vaan onneksi on EU! TässäYlen uutissivuilta pala päivän EU-uutispätkästä : "EU:n energiasuunnitelman keskeinen sisältö on lisätä uusiutuvien polttoaineiden käyttöä ja vähentää unionin riippuvuutta tuontipolttoaineista. ... EU lupasi esimerkillisyyttä: Unioni kehotti suunnitelman julkistuksessa kaikkia teollisuusmaita leikkaamaan kasvihuonepäästöjään 30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. EU on valmis vieläkin suurempiin leikkauksiin, jos muut maat seuraavat sen esimerkkiä. Haitallisten päästöjen vähentämiseen tähtäävän Kioton sopimuksen tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä viisi prosenttia vuoteen 2012 mennessä vuoden 1990 tasosta. EU:n tavoite on kahdeksan prosentin pienennys. Ympäristöjärjestö Greenpeace kiittää Euroopan unionin tiukennetuista tavoitteista, mutta muistuttaa vielä ankarampien leikkausten tarpeellisuudesta. Greenpeacen mukaan EU:ssa voidaan leikata päästöjä 70 prosenttia vuoteen 2050 mennessä ilman ydinvoiman lisärakentamista.". Ok, kyllähän tämä johtaa ydinvoimakeskusteluun, ainakin jos suomalaiset ovat mukana. Mutta EU:ta ei kuitenkaan voi syyttää oman vastuunsa väistämisestä, toisin kuin suomalaisia napahenkilöitä kokoomuksessa, EK:ssa ja työmarkkinajärjestöissä. EU sentään ymmärtää vastuunsa maailman rikkaimpiin kuuluvana toimijana.

On muuten tosi noloa, että työmarkkinajärjestöistä oma Akavakin meni moiseen touhuun mukaan. Niin paljon koulutusta ja niin vähän kykyä ajatella...

Mitäpä muuta? Maanantainen yleisötilaisuus kauppatorin asemakaavaluonnoksesta veti Vimman ison salin täyteen väkeä. Kaavoitustoimenjohtaja Markku Toivonen selosti väelle kaavan taustaa ja ehdotettuja ratkaisuja. Kovin ovat tutkineet kaikenlaisia sisäänajoyhteyksiä, mutta melkein torin kulmalle ne autot on silti tupattava. Hyvää kaavassa on Kauppiaskadun kävelykatu- ja joukkoliikennekatuosuudet. Kävelykatuna Kauppiaskatu olisi torin mitalta ja vähän ylämäkeenkin, ja jokea kohti sitä on suunniteltu joukkoliikennekatuna, jos nyt oikein muistan. Ajatus on, että Aurajokirannassa yhteys jatkuisi joen yli Pennisiltana. Hyvä! Näin Auransillan kevyenliikenteen paineet helpottuisivat ja Kauppiaskatu vilkastuisi kauppakatuna. Lisäksi Kauppiaskadun liikerakenne on aikas hyvä kävelykatumaiseen käyttöön, sillä kadun varrella on pikkuputiikkeja. Aurakatu säilyisi joukkoliikennekatuna. Sekin on hyvä asia, sillä silloin vaihtomatkat pysäkiltä toiselle ovat lyhyimmät mahdolliset.

Sain taannoin monen kuukauden ajan ikävää kokemusta pitkistä ja hankalista vaihtomatkoista, kun H&M:n talon perustusremontin takia paljon käyttämieni linjojen 9, 32 ja 42 pysäkit siirrettiin tilapäisesti Eerinkadulla Wikkeä vastapäätä, liikennevalojen taakse. Myöhästyin bussista useamman kerran, kun matka bussia vaihtaessa vei yksinkertaisesti liikaa aikaa. Harmitti sekin, että olipa melkein missä tahansa, bussipysäkille matkaamiseen piti varata monta minuuttia enemmän aikaa kuin mihin oli tottunut. Ei ollut hyvä järjestely, ja pidänkin järkevänä valita joukkoliikennekaduksi bussien vaihtoa ajatellen parhaan vaihtoehdon.

Vimman tilaisuudessa ikävää oli se epämääräisyys - jopa piittaamattomuus - jolla Turun kaupunki ja sen kaavoittaja suhtautuvat kaavan vaikutuksiin ydinkeskustassa. Asemakaavan vaikutuksia selvitetään kyllä johtojen siirron, ajoramppien sijainnin ja kaupunkikeskustan viihtyisyyden kannalta. Eri liikennejärjestelyjen vaikutuksia tutkitaan olettaen, että kauppatorilla olisi 700 parkkipaikan pysäköintilaitos. Vesiolosuhteita ja perustuksiakin arvioidaan jollakin tarkkuustasolla. Varmaan selvitettäisiin kaavan liikenteelliset vaikutukset alle nelivuotiaisiin kolmipyöräisen käyttäjiinkin, jos joku sitä keksisi kysyä. Mutta se, millä on todella merkittäviä vaikutuksia, eli rakennusaikaisilla haitoilla ja toriparkin kustannuksilla, ei kuulu kaavoittajan arvioinnin piiriin.

Kaavaa tehtäessä ei arvioida kolme-neljä vuotta auki olevan savimontun taloudellisia ja toiminnallisia vaikutuksia torikauppaan, ydinkeskustan liike-elämään tai joukko- ym. liikenteen sujuvuuteen ja talouteen tai esimerkiksi ihmisten työmatkoihin. Parkkihallin rakentamiskustannustenkaan vaikutusten arviointi ei kuulu nähtävästi kellekään. Silti kustannukset jakautuvat kaikkien keskustassa asioivien maksettavaksi tuotteiden ja palveluiden hintojen kautta. Tällä on merkitystä siinä eloonjäämiskilpailussa, jota ydinkeskustan kauppa ja laitakaupungin hypermarketit käyvät. Ikään kuin pienistä asioista voidaan kyllä keskustella, mutta suurissa asioissa vastuu ei kuulu kellekään, kenenkään ei tarvitse niitä selvittää ja päättäjät ja kaupunkilaiset voidaan pitää pimennossa asemakaavan todellisista vaikutuksista. Helppohan siinä on sitten tehdä päätöksiä, sillä tieto lisäisi toki tuskaa.

Ymmärrän kyllä kohtalaisen hyvin ne perustelut, joita kaavoittaja käyttää rajatessaan näin asemakaavan vaikutusten arvioinnin. Mutta en hyväksy niitä. En kunnolla edes kaavoittajan linjauksina, ja en missään tapauksessa Turun kaupungin linjauksina. Eivät yksittäiset virastot voi toimia kaupunkilaisiin nähden sillä tapaa, kuin ei olisi maailmaa ollenkaan heidän toimintansa ulkopuolella. Kun näinkin merkittävää asemakaavaa esitellään kaupunkilaisille, on huolehdittava siitä, että paikalla on kysymyksiin vastaamassa myös se taho, kenelle kuuluu arvioida rakentamisen aikaisia taloudellisia ja toiminnallisia vaikutuksia keskustan kauppaan ja muuhun elämään. Kaupunkilaiselle ne ovat osa kaavan vaikutuksia.

Turussa on esimerkiksi meneillään kulttuuripääkaupunkihanke, ja on mahdoton ajatella, että asemakaavan valmistelun yhteydessä ei käsitellä parkkiluolan mahdollisen rakentamisaikataulun yhteensopivuutta kaupungin keskeisen hankkeen eli Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelman kanssa. Silti juuri näin ollaan menettelemässä! Rakentamisaikataulu ei taatusti ole vain parkkihalliyhtiön asia. Voi olla, että käytetyn rajauksen mukaan aikataulu ei varsinaisesti kuulu kaavoitustoimenjohtajalle eikä asemakaavaa valmistelevalle arkkitehdille, mutta jollekin se taatusti kuuluu. Paikalla pitää siten olla vastaamassa myös apulaiskaupunginjohtajat Virtanen ja Hartiala, tai itse kaupunginjohtaja Pukkinen, koska kyse on näin merkittävästä asiasta.

Sama koskee parkkimontun taloutta. Parkkiyhtiön talous ei tietenkään kuulu asemakaavoittajalle, mutta jonkinlaisia arvioita ja vertailutietoja hankkeen vaatimasta talouspohjasta voisi papereissa olla mukana. Ja jos niitä ei olekaan asemakaavan esittelyteksteissä, niitä pitää löytyä siinä esittelytilaisuudessa, jossa hanketta esitellään. Vaikka olisi kuinka kyse asemakaavoituksen tietystä vaiheesta. Kaupunki on kaupunkilaisineen kokonaisuus, eikä asioita pidä pilkkoa loputtomiin pieniin lokeroihin niin, että kaikkinainen totuus katoaa jäljettömiin. Käytännössä peräänkuulutan virastojen ja keskushallinnon välistä yhteistyötä ja vastuun ottamista asiakokonaisuuksista. Atomistinen toiminta on Turulle tyypillistä, mutta se ei palvele kaupunkilaisia eikä asioiden kunnollista hoitamista. Siksi siitä pitää siirtyä toiminnan ajattelemiseen kokonaisuuksina. Tässä riittää Turulle työsarkaa. Toivottavasti seuraavassa kauppatoria koskevassa tilaisuudessa saadaan vastauksia myös hankkeen oleellisiin kysymyksiin. Vielä parempi toki olisi, että ympäristö- ja kaavoituslautakunta hyväksyisi nyt pöydällä olevan asemakaavaluonnoksen ilman maanalaista toriparkkia, ja pääsisimme vähitellen siihen, mikä olisi pitänyt tehdä jo monta vuotta sitten: torin maanpäällisten osien kunnostamiseen.

Tiistai-iltana oli Janina Anderssonilla, Roda Hassanilla ja minulla maahanmuuttaja-aiheinen keskustelutilaisuus Vanhalla Raatihuoneella. Tilaisuuden alkaessa satoi ja tuuli aivan mahdottomasti, ja epäilin, että tuskin mahtaa siinä säässä tulla paikalle yhtäkään yleisöksi luettavaa ihmistä. Vaan toisin kävi, paikalle tuli muutama ihminen ja saimme aikaan hyvän keskustelun. Erityisen ilahduttavaa oli kolme nyrkkeilyseuran jäsentä, jotka halusivat tulla keskustelemaan Varissuolle suunnittelemastaan nuorille suunnatun harrastustoiminnan käynnistämisestä. Hyvä, että joku miettii Vakken nuoria! Suurin osa Varissuon asukkaista on alueensa palveluihin varsin tyytyväisiä, mutta nuoret valittavat tekemisen puutetta. Itsekuria kasvattava urheiluharrastus ei minusta ole huono ajatus, vaikka nyrkkeily ei henkilökohtaisiin suosikkilajeihini kuulukaan. Kiitos kolmelle herralle ja muille läsnäoleille antoista keskustelusta!

Vatkaamista...

Äh, ärsyttää tämä toriparkkikeskustelu. Johan se on kertaalleen päätetty, että toriparkkia ei tule, ja taas sitä ollaan kaavoittamassa. Vaan eipä asiaa tunnu ymmärtävän kaupunkilaisetkaan, jos kahvipöytäkeskusteluista voi jotain päätellä.

Samanlaista vehtaamista on S:t Olofsskolanin lisätilojen kanssa. Niitä on kaivattu kipeästi jo vuosia, ja kun sitten vihdoin tehtiin päätös lisätilojen hankkimisesta, alkoi armoton peli siitä, kuka saa määrätä luokan paikan. Opettajana minun on ollut helppo olla rkp:n ja kokoomuksen rintamassa. Koulun käytännön työn järjestelyt painavat valinnassa. Ei ole oikein panna pyörätuolilla liikkuvia lapsia kulkemaan luokkatiloihinsa Kaskenkadun kautta kiertämällä, sillä pyörätuolilla pääsee kuulemma kuudenteen kerrokseen järkevästi vain ensimmäisestä kerroksesta hissillä. Enkä minä välituntivalvontoja hoitavana opettajana pidä fiksuna valita koulutiloja sellaisiksi, että peruskouluikäiset oppilaat joutuvat välituntisin kulkemaan omaan luokkakerrokseensa joidenkin toisten työtilojen läpi, ja opettajat joutuvat valvomaan kerralla ehkä useampaa kerrosta. Tuskin ruotsinkieliset lapset ja nuoret ovat paljoakaan hiljaisempia kuin suomenkieliset ikätoverinsa. Ja jos taas kuudenteen kerrokseen rakennetaan joko suora sisäänkäynti ulkokautta tai uusi suora yhteys invahisseineen neljännestä kerroksesta, hinta on jotain aivan muuta kuin mistä tähän asti on puhuttu. Kannattaisiko kuunnella koulun tarpeita, heillä lienee jonkinlainen asiantuntemus omasta tehtäväkentästään? Koulu on paljon muutakin kuin luokissa opettamista, koulu on myös sisäistä logistiikkaa oppilassiirtymineen, opettajan jakamatonta valvontavastuuta oppilaista jne. Esimerkiksi koulukiusaamisen ehkäiseminen vaatii rakenteeltaan sellaisia koulutiloja, että valvova opettaja pystyy tiloja valvomaan. Siellä missä silmä välttää, siellä yleensä myös tapahtuu.

Vaan on sitä vatkattu ennenkin. Sattuipa silmääni Maakuntamuseon Turun nimistöä tarkastelevasta julkaisusta seuraava rakkaalle kotikaupungilleni jotensakin luonteenomainen pätkä:

Eerikinkatu - Eriksgatan VI-VIII 1890
Entinen St Eriks Gatan (Pyhän Eerikin katu). Pyhä-liitteet poistettiin Pyhän Eerikin kadun, Pyhän Henrikin kadun ja Pyhän Kerttulin kadun nimistä v. 1890 sillä perusteella, että niitä ei ollut pitkään aikaan käytetty. Muutospäätös ei kuitenkaan ollut yksimielinen. Sekä Rönnbäckin aloitteessa että toimikunnan mietinnössä oli esitetty liitteiden poistamista, mutta kaupunginvaltuuston istunnossa (16.5.1890) tehtiin ehdotus niiden säilyttämiseksi, mikä kuitenkin jäi häviölle äänestyksessä. 1920-luvun yleistä nimenmuutosehdotusta esittelevässä mietinnössä (8.2.1922) silloinen toimikunta ehdotti ko. liitteiden palauttamista. Kaupunginvaltuusto kuitenkin hylkäsi esityksen tälläkin kertaa.

Jotenkin tutun kuuloista...? Biologina määrittelisin turkulaisen poliittisen kulttuurin vallitsevasti eli dominoivasti periytyväksi - kyky vatkata ja vetkuttaa näkyy joka poliitikkosukupolvessa ja enemmistö jälkipolvista kantaa ominaisuutta joko homo- tai heterotsygootteina :).

Myönnän auliisti, että olen tainnut itsekin jokusen kerran syyllistyä periturkulaiseen vatkaamisen, joten kuulun siis kai minäkin laajaan enemmistöön. Sinällään kelpo suoritus syntyperäiseltä tamperelaiselta. Mutta onneksi hyvin hyvin hyvin pitkän vatkaamisen tuloksena uusi kirjasto nousee juuri siihen, mihin sen pitääkin tulla! Uskon tulevaisuuden turkulaisten olevan päätökseen tyytyväisiä.

Kaksi tilaisuutta tulossa heti alkuviikosta!

Mainostan tässä iltamenoja, jos jollakulla sattuu olemaan puutetta tekemisestä.

Maanantaina, 8.1. eli siis heti huomenna, esitellään yleisölle Kauppatorin asemakaavaluonnosta. Tilaisuus on klo 18-20 nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa, Aurakatu 16, 3 krs. Yleisötilaisuudessa esitellään kaavaluonnokseen sisältyvät kävelyalueiden laajennukset torin reunoilla, toriparkki sekä siihen liittyvät kolme maanalaista ajoyhteyttä (Yliopistonkadulta, ravintola Koulun pihalta ja Eerikinkadulta entisen pääpostin kohdalta). Jos tuntee epäluuloa parkkiluolahanketta kohti, kannattaa mennä sanomaan se tuohon tilaisuuteen. Perusteluista ei totta vie ole puutetta.

Yritän ehtiä kirjoittamaan tilaisuudesta laajemmin huomisiltana. Sitä odotellessa voi käväistä lukemassa aiemman toriparkkikapinan blogia. Toriparkkia vastustavat kansalaiset ovat taas aktivoitumassa, ja siinä ohessa aktivoituu myös blogi. Mirka Muukkonen on päivittänyt sinne toriparkkivastustajien tuoreet perustelut siitä, miksi torinalainen asemakaavaluonnos pitäisi hylätä. Itse torin kunnostaminen lienee jokseenkin kaikkien mielestä tarpeellista, samoin kuin keskustan kehittäminenkin.

Tässä lyhyesti syitä siihen, miksi toriparkkia ei pidä hyväksyä:

• Hanke on järjettömän kallis ja yksityisautoilua lisäävä. Samalla rahalla voisi keskustaa kehittää paljon järkevämmin, ympäristöystävällisemmin ja ihmislähtöisemmin. Toriparkin kustannuksia joutuvat maksamaan tuotteiden ja palveluiden hinnoissa myös ei-autoilevat keskustan asiakkaat.
• Toriparkki tuo autot, melun, pakokaasut ja liikenteen riskit aivan ydinkeskustaan. Se on väärä keino lisätä keskustan vetovoimaa.
• Torinparkin rakennusaika olisi 1,5-2,5 vuotta, ja sitä ennen täytyy tehdä arkeologiset kaivaukset, joiden kestoksi on arvioitu ennalta kaksi roudatonta kaivuukautta (= kaksi kesäkautta). Kaikki nämä vuodet tori olisi pölyävänä ja meluisana työmaana. Rakennusvuodet ehtivät näivettää rankasti koko ydinkeskustan liiketoimintaa kaikkien kauppojen osalta sekä vahingoittaa vakavasti torikauppaa. Lisäksi rakennusaika aiheuttaisi kohtuutonta haittaa joukkoliikenteen käyttäjille.
• Kauppatori, Turun sydän, ei voi olla parkkihallityömaana, kun meillä on kulttuuripääkaupunkivuosi 2011. Asemakaava, arkeologiset kaivaukset, luola ja torin päällisen rakentaminen vievät kuitenkin yhteensä laskien liikaa aikaa, jotta hanke olisi valmis vuonna 2011.
• Turun ydinkeskusta on rakennettu paksun savipatjan päälle. Hankkeella olisi vaikutuksia keskustan orsi- ja pohjavesitilanteeseen, ja tällä taas olisi vaikutuksia talojen perustuksiin, katukivetyksiin jne. Kuka korvaisi vahingot?
• Parkkihallia hamuavat yrittäjät yrittävät saada Turun kaupunkia osallistumaan tavalla tai toisella rakentamisen kustannuksiin. Tätä ei voi mitenkään sallia, erityisesti tietäen, mikä on tällä hetkellä Turun kaupungin taloudellinen tilanne. Kaupunki ei myöskään saa mennä takaamaan hankkeen lainoja.
• Keskustassa ei ole tällä hetkellä mitään puutetta parkkitilasta. Jos lisäparkkitilaa joskus tarvitaan, Louhea voidaan laajentaa. Louheen voidaan tehdä myös uusia ajoyhteyksiä, jos tarve vaatii.

Tiistaina, 9.1. on klo 18 alkaen Turun vanhalla raatihuoneella (Vanha Suurtori 5) keskustelutilaisuus maahanmuuttajien tilanteesta Turussa. Tilaisuuden otsikko kuuluu "Onko Turussa työtä ja turvaa maahanmuuttajille?". Paikalla keskustelemassa ovat kansanedustaja Janina Andersson sekä kaupunginvaltuutetut Roda Hassan ja Katri Sarlund - siis mä :). Tervetuloa!

Auran rannoilla ja Nobelin pauloissa

Lauantaina oli vaalikampanajani avajais"reippailu" Koroisiin. Kovin suuri joukko meitä ei kokoon tullut, tämän kaltaiset poliittiset jutut tunnetusti eivät ole massatilaisuuksia. Hieman sääli sinällään. Ne, ketkä mukaan lähtivät, saivat osakseen mukavan säätilan (jopa auringonpaistetta!), käynnin Arkenilla, Koroisissa kuumaa mehua, juustovoileipiä ja pipareita, sopivan mittaisen kävelylenkin sekä kivaa juttuseuraa. Maaperä oli juuri sen verran jäässä, että savisilla rantapoluilla oli hyvä kulkea.

Pysähdyimme siis tutustumaan Arkeniin, eli Piispankadun ja Tehtaankadun kulmauksesta aukeavaan Åbo Akademin kunnostuttamaan yliopistokortteliin. Arken on paitsi hieno kokonaisuus myös upea esimerkki siitä, mitä voi saada aikaan, kun suhtautuu kunnioittavasti ja kunnianhimoisesti vanhan rakennuskannan korjaamiseen. Tällaista meidän pitäisi tehdä Turussa paljon enemmän, eikä repiä alas vanhoja rakennuksia.

Arkenista matka jatkui Aurajoen rantaa Koroisiin. Matkalta löytyi kaksi kohdetta, joita pitäisi kohdella yhtä innovatiivisesti ja kunnioittavasti kuin Tehdaskadun entistä teollisuuskorttelia: Jokikadun taitelijakiinteistö ja Raunistulan viljasiilot.

Jokikadun farssi on Turulle synti, häpeä ja osoitus suuresta typeryydestä. Kuvataiteilijat ovat vuosikausia asuttaneet taloa ja yrittäneet muodostaa yhteisöstään kaupunkiin vetovoimaista taidekeskusta, hieman Helsingin Kaapelitehtaan malliin. Kaupunki on taas kaiken aikaa yrittänyt myydä kattoa taiteilijoiden päältä, ja siten vetää mattoa kehittämishankkeen alta. Taiteilijat tekivät jopa Spirit-suunnitelman taidekeskuksesta, mutta Turun kaupunki ei sille korvaansa lotkauttanut. Nyt kaupunki on myynyt rakennuksen rakennusliike NCC Rakennus Oy:lle ja YH Länsi-Suomelle sellaisilla ehdoilla, että taiteilijat eivät pysty maksamaan pienistä tuloistaan nousevia tilavuokria. Olemassa olevan kulttuurisen lahjan hyödyntämiseen ei riittänyt ymmärrystä sen enempää kaupungin johtavilta poliitikoilta kuin virkamiehiltäkään. Aina välillä tapahtuu asioita, jotka saavat minut tuntemaan nolouden tunnetta siitä, että olen turkulainen kunnallispoliitikko. Jokikatufarssi lukeutuu niihin. Jos kaupungilla olisi ollut selkeä näkemys ja tahtotila siitä, että a) taiteilijoille on järjestettävä työtiloja ja b) kuvataide ja kulttuuri on Turulle tärkeä vetovoimatekijä, tämä homma olisi hoidettu win-win -malliin siten, että kaikki osapuolet olisivat voittaneet. Aaaargh!

Toinen kiistakohde matkan varrella on paraikaa asemakaavoituksessa, joten tästä pääsee taittamaan peistä lähitulevaisuudessa. Minusta Raunistulan viljasiilojen vanhin osuus pitäisi säilyttää. Turussa on jäljellä kaksi viljasiiloa, tämä siilokokonaisuus ja sataman siilo. Asumiskäyttöön vaan, sanon minä. Loft-asunnot ovat kovassa huudossa, sellaisia tästäkin pitäisi tehdä. Siilosta avautuu upeat maisemat ja sijainti on kivenheitto tulevasta matkakeskuksesta ja kaksi kivenheittoa ydinkeskustasta.
Koroinen on aika vähän tunnettu paikka hyvin lähellä Turun keskustaa. Asutusta siellä on ollut kai 1100-luvulta lähtien aina 1300-luvulle saakka. Nyt jäljellä on kirkon, piispantalon ja vartiotornin rauniot sekä muistumat vallituksista. Piispanistuin siirrettiin Nousiaisista Koroisiin nähtävästi 1229, ja sieltä sitten Turkuun eli nykyisen Tuomiokirkon paikkeille joskus 1200-luvun loppupuolella.

Aurajoen länsirannalla on paraikaa meneillään työt parempien rantapolkujen rakentamiseksi. Pidän tätä hanketta hyvin tärkeänä, ja olenkin ollut aikaisempina vuosina ajamassa asiaa eteenpäin istuessani ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa. Tuomiokirkkosillalta aikoinaan lähtevä kulttuuripolkuverkosto Aurajoen yläjuoksulle on valmistuttuaan upea ja ainutlaatuinen kokonaisuus! Ajatelkaapa: aivan kaupungin ydinkeskustasta lähtee usean kilometrin mittainen reitistö alueelle, joka on paitsi luonnonkaunista kansallismaisemaa myös suomalaisen kulttuurin syntysijoja. Kukaan, joka sen reitistön kävelee, ei unohda elämystä. Ja keskikaupungin asukkaalle reitti tarjoaa erinomaisen lenkkipolkuverkoston vaikka Liedon Vanhalinnaan saakka. Nyt on vain hoidettava kuntoon puuttuvat rantareitit välillä Tuomiokirkkosilta - Halistensilta, ja sitten vielä Halistenkosken rantapolkureitti kohti Lietoa. Spirit-kulttuurikeskus olisi ¨muuten sopinut aivan erinomaisesti tämän reitin varrella sijaitsevaksi pysähtymiskohteeksi. Toinen aaargh!

Mitäpä muuta? Loma on lopuillaan, ja lomadekkarikin tuli luettua takakanteensa. Liza Marklundin uusin "Nobelin testamentti" (Otava, 2006) ei ollut juoneltaan minusta parasta Marklundia, mutta ihan sujuva juttu silti. Toimittaja-dekkari Annika Bengtzonin elämäntilanne ei taaskaan ollut siitä tasaisemmasta päästä, ja asiat jäivät lopussa sen verran auki, että jään odottamaan sarjan seuraavaa teosta. Enempää en viitsi kirjaa tässä repostella, jos vaikka joku ei ole sitä vielä lukenut. Alfred Nobelin elämää ja Nobel-palkintojen jakamista tuli kirjassa pyöriteltyä ees ja taas.

Kirja muistutti minua toistakymmentä vuotta sitten lukemastani Klaus Valan kirjasta "Pisteen neliöimisestä" (1990), josta olen silloin kauan sitten kirjannut ylös seuraavan sitaatin. Sen voi kirjata tännekin hupaisana historiallisena kertomuksena. Marklundin lukeneille tämä tarina valottaa entisestään Nobelin ei-niin-onnellista persoonaa.

"Jos Einsteinin nimi on yleisesti tunnettu, sitä tuntemattomampi on Paul Painlevé (1863-1933), ainakin Suomessa. Alan ammattilaiset tosin tietävät, että hän oli huomattava matemaatikko.
Ranskassa varmaan monet muistavat hänet poliitikkona ja ilmailun edistäjänä. Painlevé oli kahdesti pääministeri ja Wilbur Wrightin ensimmäinen lentomatkustaja.

Painlevéllä oli hyvät suhteet Ruotsiin: hänen läheinen ystävänsä oli matemaatikko Gösta Mittag-Leffler, joka oli vuosisadan alussa Ruotsin vaikutusvaltaisimpia tiedemiehiä.

Yhdessä nämä kaksi miestä pyrkivät vaikuttamaan fysiikan Nobelin palkintojen jakoon - matematiikan palkintoahan ei tunnetusti ole olemassa.

Kerrotaan, että Alfred Nobel oli jälkisäädöstään laatiessaan kysynyt asiantuntijoilta, oliko mahdollista, että Mittag-Leffler saisi jonakin vuonna matematiikan palkinnon, mikäli sellainen perustettaisiin. Kun hänelle oli vastattu, että se on varsin todennäköistä, Nobel oli arvellut, että siinä tapauksessa sellainen palkinto on tarpeeton.

Selitys on legendaarinen: Mittag-Leffler ja Nobel olivat nuorempina tavoitelleet saman naishenkilön suosiota ja Mittag-Lefflerillä oli ollut parempi onni."

Muistiinpanoistani löytyy Valan kirjasta toinenkin hauska Nobelin palkintoon ja edellisiin herroihin liittyvä tarina. Siispä Marklundin lukeneiden riemuksi hieman vanhempaa kiistelyä:

"Painlevén ja Mittag-Lefflerin tavoitteena oli saada fysiikan palkinto Henri Poincarélle, joka tosin oli ensisijaisesti matemaatikko, mutta kirjoitti merkittäviä teoksia myös teoreettisen fysiikan alalta. Poincaré oli matemaattisten tieteiden viimeinen suuri yleisnero.

Koska Poincaré oli teoreetikko, Painlevé ja Mittag-Leffler päättivät taktikoida asian siten, että vuonna 1909 palkinnon saisi sovelletun fysiikan edustaja. Seuraavana vuonna voitaisiin sitäkin painokkaammin esittää palkintoa teoreetikolle. Käytännön fysiikan alalta he esittivät ehdokaaksi ilmailun edustajia. Wright-veljesten ohella mainittiin nimet Voisin ja Farman.

Nobelkomitea torjui kuitenkin "ilmaa raskaampien ilma-alusten" kehittäjien palkitsemisen huomauttaen, että lentokoneiden pienetkin rakenne- ja ohjausvirheet voivat aiheuttaa ihmishenkien menetyksen. Joten: "Tämän keksinnön tuskin voi arvioida tuottavan hyötyä ihmiskunnalle.".

Poincaré ei koskaan saanut Nobelin palkintoa. Hänen kuolinvuonnaan 1912 fysiikan Nobelin palkinto annettiin ruotsalaisen AGA-yhtiön toimitusjohtajalle Gustav Dakinille, joka oli keksinyt kaasulla toimivien majakoiden säätöjärjestelmän."

Eduskuntavaalikampanjani avajaiset lauantaina 6.1. klo 12!

Vaalikampanjani käynnistyy siis virallisesti lauantaina. En voi luvata hoitavani käden käänteessä kuntoon sen ja tuon asian, jos tulen valituksi eduskuntaan, sillä ei politiikka oikeasti niin toimi. Päätöksenteko on hidasta ja päätöksiä tehdään yhdessä. Mitä vaikeampi tai uudempi asia on, sitä enemmän vie aikaa kerätä asian taakse tarvittava enemmistö. Usein on saatava joku toinen esittämään omaa ajatusta, ennen kuin asia voi oikeasti mennä eteenpäin.

Millaisia lupauksia äänestäjälle voi sitten tehdä käsi sydämellä? Ainakin omaa toimintaa, arvoja ja tavoitteita koskevia lupauksia voi tehdä ilman vaalibluffin hajua. Joten:

1. Lupaan jatkaa politiikan tekoa ja asioihin vaikuttamista sillä asioihin perehtyvällä, reippaalla ja yhteistyöhakuisella toimintatavalla, joka on tähänkin asti tuottanut hyvää tulosta. Lupaan olla aktiivinen ja tarvittaessa myös rohkea varsinaissuomalainen, olinpa sitten missä tehtävässä tahansa.

2. Lupaan kunnioittaa demokratiaa ja edistää ihmisten mahdollisuuksia osallistua heitä koskevan päätöksenteon valmisteluun. Otan tasa-arvon ja ihmisten tasavertaisuuden päätöksenteossa huomioon sen oleellisena osana.

3. Teen poliittisesti kaiken voitavani vakavien ympäristöongelmien kuten ilmastonmuutoksen, luonnon monimuotoisuuden vähenemisen, Itämeren ja muiden vesien, ilman ja maaperän pilaantumisen ja saastumisen, alati kasvavan kulutuksen, jätteiden synnyn ja luonnonvarojen loppumisen estämiseksi.

4. Lupaan edistää poliittisen ja henkilökohtaisen toimintani kautta ympäristön kannalta tärkeitä toimintoja kuten joukkoliikennettä, uusiutuvaa energiaa, ympäristön saastuttamisen verotusta, lähiruokaa ja luomuviljelyä, ympäristöystävällisiä teknologisia innovaatioita ja eläinten hyvinvointia.

5. Lupaan olla mukana siinä rintamassa, joka haluaa säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan. Hyvät terveys-, sosiaali- ja koulutuspalvelut ovat arkielämämme kannalta kaikkein tärkeimpiä. Tarvittavien palveluiden tuottaminen vaatii esimerkiksi vanhusten palveluissa ja terveydenhuollossa uusia toimintamalleja, joten tuen niiden kehittämistyötä. Haluan säilyttää Suomessa laadukkaan ja tasa-arvoisen perusopetuksen sekä tasokkaan jatkokoulutuksen ja tutkimustyön, ja olen valmis nämä myös rahoittamaan. Pidän kulttuuri- ja liikuntapalveluja sekä ennaltaehkäisevää toimintaa ihmisten elämänlaatua parantavina tärkeinä julkisina palveluina.

6. Lupaan rakastaa riittävässä määrin veroja ja elinkeinopolitiikkaa, jotta yllä luetellut asiat saadaan rahoitettua. Lupaan olla unohtamatta kuntatalouden suuria ongelmia, vaikka istuisinkin eduskunnassa päättämässä valtion asioista. Lupaan toimia sen eteen, että köyhyys Suomessa ja maailmassa vähenisi. Erityisen tärkeää on puuttua nopeasti lapsiperheiden kasvaviin ongelmiin. Pidän perustuloa varteenotettavana keinoja selkeyttää suomalaista sosiaaliturvaa ja saada se vastaamaan pätkä-, silppu- ja vuokratyöläisten, määrä- ja osa-aikaisten, pienyrittäjien, työttömien ja opiskelijoiden tarpeita.

7. Lupaan omalla poliittisella toiminnallani edistää vähemmistöjen asemaa ja globaalia oikeudenmukaisuutta. Paneudun vammaisten, mielenterveyskuntoutujien, maahanmuuttajien ja seksuaalisten vähemmistöjen erityisongelmiin, jotta yhteiskuntamme olisi kaikille tasa-arvoinen . Vastustan rasismia. Kannatan Suomen kehitysavun nostamista ainakin 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Nämä seitsemän ovat tärkeimpiä poliittisia teemojani. Olen sitoutunut edistämään myös Vihreiden yhdessä hyväksymiä tavoitteita, jotka on kirjattu puolueemme eduskuntavaaliohjelmaan. Ne voit käydä lukemassa täältä.

Jos haluat tulla mukaan tekemään kampanjaani, ota yhteyttä katri.sarlund@vihreat.fi!

Uusi vuosi vaihtui juhlien

Onnellista Uutta Vuotta 2007! Omalta osaltani vuosi 2006 loppui juhlien. Perjantaina oli Helsingissä kaverin 50-vuotispäivät. Onnea vielä kerran, Tero! Syntyperäinen stadilainen oli järjestänyt tilausratikan kuljettamaan juhlaväkeä ympäri Helsinkiä. Reitti kiersi juhlakalun lapsuudenmaisemia ja asuin-, opiskelu- ja työpaikkoja. Kiva idea lainattavaksi muillekin! Oli aika hupaa siemailla kuohuviiniä ja kakkua ruuhka-aikaan väljässä museoratikassa.

Juhlat jatkuivat Kirkkonummella, jonne mieheni kanssa menimme vuorobussilla. Olin hieman huolissani: tuntematon seutu, tuntematon kohde, tuntematon reitti ja pimeys vain seuranamme. Ystävällinen bussikuski osasi kuitenkin jättää meidät pois kyydistä juuri oikealla pysäkillä, ja matka Helsingistä Masalaan joutui uskomattoman nopeasti. Kuin myös yöbussilla takaisin. Kyllä joukkoliikenne palvelee! Kivaa oli juhlissa, oli mukava tavata tuttuja ja tuntemattomiakin.

Lauantaina kävimme Kaapelitehtaalla Teatterimuseossa Liisi Tandefeltin teatteripukunäyttelyssä. Tandefeltin ura on merkittävä osa suomalaisen teatterin historiaa sekä pukusuunnittelu- että näyttelijäpuolella, ja onhan Liisi perustanut itse oman teatterinkin, helsinkiläisen Avoimet Ovet. Näyttelystä, Liisin työhistoriasta ja "Liisi Tandefelt - monessa roolissa" -kirjasta oli Turun Sanomissakin iso juttu muutama päivä sitten. Näyttely on hieno, mutta se on pikapuoliin loppumassa, joten kiiruusti Kaapeliin, jos teatteripuvut kiinnostavat!

Näyttely sivusi hauskalla ja vähän liikuttavallakin tavalla omaa henkilöhistoriaani. Liisi on äitini hyvä ystävä ja pitkäaikainen työtoveri. Iso osa Tandefeltin suunnittelemista puvuista näyttelyssä on äitini ja hänen johtamansa TTT:n puvuston toteuttamia. Muistan osan pukujen luonnoksista, sillä meillä kotona oli aina levällään vierailevien suunnittelijoiden pukuluonnoksia joko alkuperäisinä tai kopiona. Äitini piirsi niistä itselleen työluonnoksia, joiden perusteella alettiin sitten suunnitella kaavoja. Olen monet illat istunut äidin vieressä kangastilkkukasojen keskellä ja ottanut kantaa siihen, mistä vaihtoehtoisesta kangasmallista mikäkin viitta ja röijy pitäisi tehdä, ja onko henkilöhahmon pellavahousut syytä värjätä vaalean siniharmaiksi vai puhtaan harmaiksi. Äitini teki itsekin valtavan määrän pukusuunnitteluja, ja toki minulla riitti kommentoitavaa: ei noin pitkää hametta, jaa tuollaista hihaistutusta meinaat, ja mitä kangaslaatua ajattelit.

Näyttelyn keskipisteeksi oli sijoitettu Tampereen Työväen Teatterissa menneen My Fair Ladyn upeat puvut. Puvut ovat äärimmäisen kauniit sekä visuaalisesti että teknisesti. Niissä käytettiin paljon Liisin suosimaa sabloonamaalaustekniikkaa, joilla saatiin aikaan tyylikkäitä art nouveau -koristeita. Puvustus sai loistavat arvostelut, ja se lähetettiin Prahaan scenografian eli puvustus- ja lavastustaiteen maailmannäyttelyyn, Prahan Quadriennaleen 1987. Puvustus voitti siellä kultamitalin. Muistan, miten innoissaan äitini oli palattuaan tältä voittoisalta matkalta - siinä oli syvää ja ansaittua käsityöläisen ylpeyttä omasta ja suunnittelijan työstä.

Näyttelyssä oli toisenkin elämääni sivunneen näytelmän pukuja. Tandefelt halusi kokeilla näytelmän puvustamista virkatuilla puvuilla, ja Shakespearen Myrskyn ohjaajalle tämä sopi. Siinä sitten riitti virkkaamista, yhden koko kesän. Äitini virkkasi varmaan satoja eri ruskeansävyisiä lankapötköjä Caliban-hahmon pukuun, ja pitkiä värikkäitä ketjuja muille rooleille. Olin aivan kyllästynyt koko Myrskyyn, kun kaikki vain virkkasivat. Jopa edesmennyt mummuni, joka oli tunnettu virkkaustaidostaan, valjastettiin työhön. Hän virkkasi kesäpaikassamme valtavan määrän pieniä pitsilappuja, joista koottiin Arielin kaunis pitkä puku. Lauantaina katselin pukuja museossa ja myönnän: en malttanut olla hieman hypistelemättä, vaikka pukuihin ei saisikaan koskea.

Lueskelin lomallani myös naistenlehtiä. Vanha tuttu luksuslehti Gloria yllätti tammikuun ekonumerollaan. Anna-lehtihän on hankkinut jonkinlaisen ympäristötunnuksen omalle toimitukselleen ja nyt tuo vuorostaan Gloria ekoteemoja esiin. Vihreys on nyt todella pop! Johtuneeko sitten talven ennätyslämpimästä säästä vai mistä, mutta ihmisten ympäristöherännäisyys on hypähtänyt uuteen ulottuvuuteen. Toivottavasti se johtaa myös ihan oikean ympäristötietoisuuden ja -osaamisen kasvuun ja pysyviin asennemuutoksiin.

Luksus-Glorian ekoilulle voi toki hymyillä hieman vinosti. Mutta minusta on tärkeää, että naistenlehdet tekevät ympäristöystävällisyydestä trendiä ja kertovat omien juttujensa kautta ihmisille, miten he voivat elää ympäristöystävällisemmin. Gloriankin 20 uudenvuoden ekolupausta olivat ihan oikeaa asiaa, ja painavaa sellaista, vaikka käytännön sovellukset välillä hieman hymyilyttivätkin (Gloria-tyyliin kuvateksti: Unohda muovipussit! Louis Vuittonin kevään mallistossa on ostoskassi.). Ekolupauksen nro 20 voi toistaa täälläkin: Vaikutan yhteiskunnallisesti. Äänestän kaikissa vaaleissa ekologisesti ajattelevaa, viisaalta vaikuttavaa ihmistä, jolla on globaali omatunto. Haastan ystäväni katsomaan elokuvan Epämiellyttävä totuus, joka valistaa ilmastonmuutoksesta tehokkaasti mutta viihdyttävästi. Se ilmestyy dvd:nä 31. tammikuuta.

Sunnuntaiaamu alkoi kuten kaikki muutkin aamut lehdenluvulla. Helsingin Sanomat oli päättänyt pitää tarpeellisena hätkähdyttää aamun lehden avanneita lukijoitaan suurella kuvalla, jossa Saddam Hussein seisoo hirttosilmukka kaulassaan, vain hetki ennen kuolemaansa. Hieman vähempikin olisi riittänyt asiantilan selventämiseksi. Olen mielenkiinnolla seurannut eri tiedotusvälineiden linjauksia siitä, miten ne uutisoivat Saddamin hirttämisen. Olin aivan varma, että hirttäminen videoidaan, ja pohdin etukäteen, mitä siitä näytetään suomalaisissa tiedotusvälineissä. Saddam Hussein oli syyllinen tuhansien ihmisten kuolemaan, ja ansaitsi tulla niistä ankarasti tuomituksi. Kuolemantuomion voimaan maailman tai ihmisluonnon parantajana en kuitenkaan usko, en edes kätensä vereen kastaneiden diktaattorien kohdalla. Ja ajatus siitä, että me pönäkät länsimaalaiset katselemme Saddamin teloitusvideota kuin jotakin tv-viihdettä, tuntien kiihdyttäviä kylmänväristyksiä, on yksinkertaisesti ällöttävä. Teloituksen löytää toki netistä virallisena filminä ja salaa kuvattuna, mutta olkaa sieluillenne armollisia - älkää menkö katsomaan. Diktaattori mikä diktaattori, ja nyt kuollut diktaattori, mutta ei sentään meidän viihteeksemme. Ihmisen kuolema ei useinkaan ole siisti ja arvokas. Kuolema voi olla kaikkea muuta: tuskainen, sotkuinen, dramaattinen, yksinäinen, vaatimaton tai väkivaltainen. Mutta viihdettä se ei saisi olla koskaan.

Kun aamiainen oli kakisteltu kurkusta alas, matkustimme Haminaan vastaanottamaan vuotta 2007. Perillä odottivat veljeni ja serkkuni vaimoineen, joten uusi vuosi vaihtui sukulaisten seurassa ja rakettien räiskeessä. Koko maassahan lähettiin taivaalle ennätysmäärä ruutia ja rahaa, ja sen huomasi myös Haminassa. Vietimme uutta vuotta laulaen. Veljeni oli hankkinut pleikkariin karaokepelin, jossa laulettiin yksin tai kaksin kilpaa suomen- tai englanninkielisiä biisejä. Peliin kuuluu, että ohjelma näyttää kunkin laulajan reaaliaikaisen onnistumisen sävelkulussa ja tahdissa pysymisessä. Lisäksi kone herjaa, jos menee huonosti, ja kehuu, jos menee hyvin. "Tuomarin ankaruustason" voi valita kolmiportaiselta asteikolta. Biisin loputtua on luvassa kokonaispistemäärä, sen analyysi ja kokonaissijoittuminen asteikolla pohjasakasta tähtisolistiin. Jäimme kaikki kuusi heti koukkuun peliin, se on todella addiktoiva. Hoilasimme koko aaton koneen kanssa, itseämme ja toisia vastaan kilvoitellen. Kivaa oli!

Perustulo ja sosiaaliturvan remontti puhututtaa

Turun Sanomien pääkirjoitus käsitteli tänään perustuloa otsikolla "Tukiviidakon karsinta tuskin onnistuu perustulon avulla". Aiheen kirjoitukseen antoi Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtanen, joka muutama päivä sitten samaisen TS:n haastattelussa vaati, että "nykyinen, tilkkutäkkimäinen sosiaaliturvajärjestelmä on uudistettava perusteellisesti".

"Korjaaminen ja paikkaaminen eivät enää riitä, vaan pitää ottaa täysin uusi asento, Huuhtanen painottaa. Uudistushankkeessa ei pidä Huuhtasen mielestä tyytyä tarkastelemaan pelkästään sosiaaliturvan tasoa. On myös otettava huomioon eri toimenpiteiden yhteensopivuus, verotus ja kannustus työntekoon." kuului Huuhtasen viesti TS:ssa 24.12, ja jatkui: "Nykyinen sosiaalietuusjärjestelmä on syyperusteinen. Uudistuksen tavoitteena Huuhtanen pitää siirtymistä kohti toimeentuloperusteista järjestelmää. - Poistettaisiin nykyiseen järjestelmään sisältyviä, osittain järjestelmän tilkkutäkkimäisen rakentamisen seurauksena syntyneitä epäkohtia. Tuloksen tulee olla mahdollisimman yhtenäinen, läpinäkyvä, aukoton ja hallinnollisesti virtaviivainen toimeentulojärjestelmä, joka mahdollistaa nykyistä paremman elämänhallinnan ja turvallisen työllistymisen, Huuhtanen linjaa.".

Tämän enempää ei juuri voi puhua perustulojärjestelmän puolesta sanomatta suoraan sanaa "perustulo". Huuhtanen tietää (kuten myös me vihreät), että aivan käden käänteessä iso uudistus ei toteudu. Siksi Huuhtasella on alkajaisiksi tarjota vaihtoehto, joka sekin kuulostaa tutulta: "Suurta uudistusta odotettaessa joudutaan kuitenkin jatkamaan nykyjärjestelmän pahimpien aukkojen tilkitsemistä. Huuhtanen esittää, että seuraava hallitus varaisi 500 miljoonaa euroa neljän vuoden aikana käytettäväksi kiireellisimpiin rukkauksiin parantamaan järjestelmän toimivuutta. Työmarkkinatuen nostaminen ja toimeentuloetuuksiin kohdistuvan verotuksen keventäminen ovat Huuhtasen listalla kärjessä. Samalla tulisi korottaa muun vähimmäisturvan kuten kansaneläkkeen sekä sairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan vähimmäistasoa. ... Hallitusohjelmaan pitäisi ottaa myös ns. Soininvaaran etuoikeuden laajentaminen. Tämä tarkoittaisi toimeentuloasiakkaan sallittujen työtulojen määrän korottamista.".

Vihreät esittelivät perustulomallinsa luonnosta joulukuun alkupuolella puoluevaltuuskuntamme kokouksessa Joensuussa (ks. pari bloggausta taaksepäin raportti kokouksesta). Mallin esitteli puolueen turkulainen varapuheenjohtaja Ville Niinistö. Villen esityksen viimeinen PowerPoint-slaidi käsitteli juuri tätä välivaiheen toimintaa. Perustulotyöryhmämme oli muotoillut tarvittavat toimet pääpiirteissään näin:

On todennäköistä, että perustuloa kohti edetään askeleittain. Seuraavilla askelilla voidaan saavuttaa perustulon kaltaisia vaikutuksia ja ohjata järjestelmäämme kohti perustuloa:

1. Pienituloisten veroale – alle 1 000 euron kuukausitulot verovapaiksi
- Matalatuottoinen työ on tehty nykyään kannattamattomaksi. Pienituloisten veroale vähentäisi köyhyyttä ja lisäisi työn kannattavuutta työntekijälle perustulon kaltaisella tavalla.

2. Sosiaaliturvajärjestelmän yhtenäistäminen
- Yksi, yhtenäinen syyperusteinen perusturva, jolla on yhtenäiset myöntämisperusteet (työmarkkinatuki, peruspäiväraha, sairauspäiväraha, minimivanhempainraha, kansaneläke, kotihoidontuki). On kohtuutonta, että nykyisin eri syistä pienituloiset asetetaan keskenään eriarvoiseen asemaan.

3. Sosiaaliturvan ja työn yhdistämisen helpottaminen
- Sosiaaliturvajärjestelmää on uudistettava siten, että työn vastaanottaminen (myös osa-aikaisen ja keikkatyön) on työnhakijalle kannattavaa. Uudistus on toteutettava siten, että se ei rankaise vaan kannustaa sosiaaliturvan varassa eläviä.

4. Yrittäjien ja apurahaa nauttivien sosiaaliturvan vahvistaminen
- Yrittäjien (ja heidän puolisoidensa) ja apurahalla työtä tekevien sosiaaliturva ei nykyisellään ole palkkatyön tasolla (ansioeläkkeen puuttuminen, toimeentulotuen tiukemmat ehdot jne.). Yrittäjyyttä ja luovaa työtä on tuettava saattamalla heidän oikeutensa palkkatyön tasolle ansiotason siitä kärsimättä.

Tämän päivän TS-pääkirjoitus toivoi sosiaaliturvan uudistamisen nousevan vaalikeskusteluissa keskeiseksi teemaksi. En voisi olla enempää samaa mieltä. "Perusturvan elementteihin kaivataan isoja korotuksia. Jälkeenjääneisyyden korjaaminen kertarysäyksellä tuskin onnistuu. Olisikin järkevää liittää tasokorotuksiin rakenteellisia uudistuksia.", TS jatkoi. Edelleen samaa mieltä. Mutta sitten tuli epäilyksen paikka: "Suomessa sosiaalisia tulonsiirtoja maksetaan erityisten erikseen mainittujen syiden perusteella. Tällaisen syyperustaisen turvan vaihtoehtona on kaikille automaattisesti lankeava kansalaispalkka tai perustulo. Huuhtasen puheenvuoro haiskahtaa kansalaispalkalta, vaikkei hän suoranaisesti tätä ehdota. ... Kansalaispalkalle tai perustulolle on joitakin järkeviä perusteluja, kun pyritään yksinkertaistamaan sosiaalitukia. Poliittisesti asia on kuitenkin niin ristiriitainen, ettei läpimeno ole mahdollista. Järkevämpää on keskittää voimavarat nykyisen systeemin korjaamiseen.".

Kiitos TS:lle, joka pitää yllä keskustelua sosiaaliturvan uudistamistarpeesta. Remontti on tarpeen, katsoipa asiaa melkein mistä näkökulmasta tahansa. Keskustelun myötä saattaa perustulokin muuttua poliittisesti mahdollisemmaksi, kunhan ihmiset myös muissa poliittisissa ryhmissä ja kansan keskuudessa oppivat ymmärtämään, mistä perustulomallissa oikeastaan on kyse. Ei ilmaisen rahan jaosta eikä työhaluttomien hyysäämisestä vaan arjen turvaamisesta, työn kannattavuuden parantamisesta, sosiaaliturvan selkeyttämisestä, oikeudenmukaisuudesta ja elämänlaadun ja -hallinnan parantamisesta.

Huuhtasen artikkelin virittämän keskustelun laineet löivät tänään jo ministerien nokkapokkana maan hallituksessa. Keskustan peruspalveluministeri Liisa Hyssälä on tänään kannattanut Suomenmaassa sosiaaliturvan uudistamista. "Sekavat tukimuodot eivät Hyssälän mukaan tunnista pätkätöitä, pitkittyvää työttömyyttä, pienipalkkaisten työsuhteiden yleisyyttä tai toimeentulo-ongelmia.", kirjoittaa Suomenmaa. "– Huuhtasen esittämä sosiaaliturvan uudistus olisi jo paikallaan", linjaa Hyssälä. Välillä hän palaa vanhaan lempiaiheeseensa pieniin eläkkeisiin, joihin liittyvistä suurista sanoista hänet tullaan iäti muistamaan, ja jatkaa taas Huuhtasen linjaa. "Työtä ei edelleenkään kannata ottaa vastaan. Miten voi olla mahdollista, että menettää joitakin etuja kun ottaa työtä vastaan?", kysyy Hyssälä.

Kaksi H:ta eli Huuhtanen ja Hyssälä saivat tänään kolmannen H:n eli sosiaalidemokraattisen sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haataisen reagoimaan. Ei ollut erityisen yllättävää, että nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän "arkkitehtipuolueen" edustaja tyrmää ajatuksen sosiaaliturvajärjestelmän suurremontista. Verkkouutiset kirjoittaa: "Massiiviseen uudistukseen ei ole (Haataisesta) mitään syytä ryhtyä, mutta joidenkin aukkokohtien paikkaus on tarpeen kaiken aikaa maailman muuttuessa. Näitä uudistuksia sorvaamaan ei tarvita mitään raskaita komiteoita.". Perään tulee demariargumentti: "Haatainen korostaa, että ansaitusta sosiaaliturvasta eli työeläkkeistä ja ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta ja vanhempainrahoista pitää aina huolehtia. Se tuo varmuutta elämään, rohkaisee asunnon hankintaan ja riskinottoon yrittäjänä.". Laiha lohtu nykyajan pätkä-, silppu-, määräaikais-, osa-aikais- tai vuokratyöläiselle, jota myös prekariaatiksi kutsutaan.

Haloo, demarit! Teille kuuluu aivan ansaittu kiitos siitä, että Suomeen aikanaan rakennettiin niihin oloihin pätevä sosiaaliturvajärjestelmä. Ilman sitä työtä Suomi ei olisi se maa, mikä se nyt on. Mutta ajat ja työelämä ovat muuttuneet. Järjestelmiin ei saa rakastua, ei, vaikka olisi ne itse rakentanut. Nyt on paljon ongelmia, jotka johtuvat siitä, että aika on ajanut järjestelmämme ohi. Siksi se on uudistettava. Silmät pitää avata ja nähdä tämä päivä ja tulevaisuus. Huolimatta siitä, että tuntee kiintymystä omiin rakenteisiinsa. Ja huolimatta siitä, että on naimisissa nykyjärjestelmän suhteen ei-niin-puolueettoman ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Pitää ajatella ensisijaisesti ihmisiä, ei järjestelmiä. Sydämen pitäisi myös tämän vuosisadan alkupuolella sijaita pääosin vasemmalla puolella. Nyt tuntuu liian usein siltä, että sillä paikalla on vain oma demarilompakko.

Ja sitten omaan napaan: päivä on kulunut siivotessa, erityisesti siivotessa sähköpostia. Siinä on sitten viheliäinen siivouksen muoto, johon ei auta edes kotitalousvähennys tai kiltti puoliso. Itse se roina on pakko läpikäydä. Voi kettu, kuka tämänkin viheliäisyyden keksi? Mattojen tamppaaminenkin olisi hauskempaa.

Sain luettua loppuun Kalle Haatasen "Pitkäveteisyyden filosofian" (ks. aiempi bloggaus). Teksti pysyi terävänä loppuun saakka. Osa meni hieman yli hilseen, luonnontieteilijä kun olen, mutta pääosin pysyin rattailla. Haatanen kirjoittaa mm. siitä, miten työn abstraktisuus on saavuttanut järjettömät mitat: emme enää näe työmme tulosta, ja miten työprosessin luonteen pohdinta on paikka paikoin ottanut itse työn paikan (Haatanen tuntuu vihaavan erityisesti työn kehittämispäiviä ;). Hän puuttuu myös siihen, että nykyajan työntekijän kuuluu olla käytettävissä kaiken aikaa ja joka paikassa.

Lisäksi Haatanen tuo esille mielenkiintoisen ajatuksen siitä, miten "Moderni virtuoosi on kykeneväinen mihin tahansa, mutta kaikki aktuaalinen uhkaa tätä kykyä. Liian pitkään samanlaisena kulkeutunut ura on rasite, liiallinen eksperttitieto on rasite, liika (muutamaan kieleen keskittynyt) kielitaito on rasite. Jokainen aktuaalinen, todellinen teko tai tausta on rasite, joka uhkaa modernin virtuoosin kykyä tulla miksi tahansa tai oppia mitä tahansa taito. Kyse on sangen omaperäisestä joutilaisuuden alalajista, jossa kaikenlainen kyvykkyys ohittaa mennen tullen saavutukset ja historian, perinteisesti ammattitaidosta puhumattakaan. Enää ei tarvitse esittää aikuisuuteen liittyvää kysymystä, mitä tehdä lahjakkuuden jälkeen. Vastaus kysymykseen on yhdentekevä modernissa työelämässä, jossa vaalitaan ja etsitään vain lahjakkuutta, kykyä ja potentiaa.". Tyly ajatus, mutta ei epätodellinen. Onneksi on toki toisenlaisiakin tehtäviä ja työpaikkoja, mutta kyllä monissa työpaikoissa on syytä kysyä, palvotaanko lahjakkuutta ja potentiaa, mahdollisuuksien ruumiillistumaa ja lupausta jostain, yli kaiken muun, kuten kokemuksen ja kertyneen ammattitaidon. Ja että mikä järki siinä on, jos asiaa ihan rehellisesti pysähtyy ajattelemaan?

Kirjan loppupuolella Haatanen kirjoittaa mielenkiintoisesti onnesta ja kuolemasta. Jos kirja kiinnostaa, sen löytää varmasti kirjastosta, ja ostaakin voi paitsi kovakantisena myös halvempana pokkarina. Voi sitä aikansa huonomminkin käyttää kuin lukea hieman kärttyisenoloisen kolmevitosen aikalaiskritiikkiä.

Tapania takkatulen loimussa

Tapaninpäivä kului kansallisen tradition mukaan: kävi vieraita. Pidimme ystäväpariskunnan kanssa joulun nyyttärirääppiäiset, hyvää oli ja hauskaa myös! Kiitos erinomaisesta seurasta, ystävät! Takkatulivideo osoittautui mielenkiintoisemmaksi kuin luulinkaan... (Kyllä, minulla on kaikista maailman dvd-esityksistä takkatulivideo, uskokaa tai älkää. Tästä ei paljon kitschimmäksi pääse, jos ei hanki aitoa tekotakkaa!)

Pari viikkoa sitten kirjoitin valtuuskuntauutisoinnin yhteydessä omaa pohdintaani siitä, milloin alkaa keskustelu ilmastonmuutosyhteiskunnassa elämisestä tavallisen arkielämän tasolla. No, se alkoi saman tien. Anna-lehden toimitus pohtii joulun kaksoisnumeronsa pääkirjoituksessa päätoimittaja Taina Laaneen suulla mm. seuraavaa: "Minä kaipaan lunta välillä niin että sattuu. ... Mietin, millaiseksi muodostuu nykylasten mielikuva Suomen talvesta, onko se keskieurooppalaisen vihreänruskeanmusta vai samanlainen kuin minulla: kirpeä, jäinen, luminen, täynnä autonlasien raaputusta, luistimissa palelevia varpaita ja pakkasen salpaamaa hengitystä. ... Todennäköisesti meidän on myös opittava sopeutumaan, kestämään sysimustaa talvea, harrastamaan ulkona myös ilman lunta. Kenties rakentamaan erilaisia taloja, myymään erilaisia vaatteita ja palveluja. Entä millaisia ovat ne joululaulut, joita Suomessa sävelletään ja lauletaan jouluna vuonna 2056? Onko niissä hankea ollenkaan?".
Minäkin kaipaan vähän väliä lunta niin että sattuu. Joulukuusi, kynttilät ja muut tunnelmanluojat eivät korvaa lunta talven tekijänä. Haluan haistella lumen tuoksua, haluan tuntea lumisateen poskipäillä, haluan kuulla lumen narskuvan jalkojeni alla, haluan nähdä lasten leikkivän lumessa. Haluan nähdä lumeen peittyvän pohjoisen luonnon. En halua belgialaista talvea, haluan Pohjolan talven. Haluan lunta. Olen valmis tekemään kaikkeni, jotta sitä olisi myös tulevaisuudessa. Älä äänestä maalisvaaleissa tyhjänpuhujia, jos lumi on tärkeää myös sinulle.

Joulurauhaa - vihdoinkin

Huh. Menipä joulukuu sukkelasti. Kouluhommia on kaikkine oppilasarviointeineen riittänyt, ja luottamustoimet ovat vieneet oman ahneen osansa aikapankistani. Joulu tuli (taas) yllättäen: koulu loppui perjantaina ja sunnuntaina oli jo aatto! Oli säpäkkyydessä hyvätkin puolensa: jouluvalmisteluista ei ehtinyt stressata kun ei ehtinyt uhrata niille ajatustakaan. Joulukortteja tosin askartelimme mieheni kanssa kuun puolivälissä nelisenkymmentä kappaletta, se toi hieman joulutunnelmaa. Silti muutama kaivattu tuttu jäi ilman joulumuistamista, kun korttiainekset loppuivat kesken. Pahoitteluni, ystävät! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta joka tapauksessa!

Koska aika oli kortilla, organisoin jouluvalmistelut seuraavasti: lahjojen hankinta ke-to, ruokalistan teko ja ruokaostokset pe, kevyt siivous, ruokien valmistus ja lahjojen pakkaus la, joulun vietto ja lepo su, ma, ti jne... Aikataulussa pysyttiin, nyt vain köllötellään ja lämmitellään valmiita ruokia. Koulu alkaa vasta 8.1. vuonna 2007, joten mikäs hätä tässä.

Jouluaattoa ja joulupäivää olemme viettäneet mieheni kanssa ihan kaksistaan, mitä nyt eilen kävimme joulurauhan julistuksessa ja sen jälkeen glögillä yhden ystävämme kotona. Olemme kumpainenkin levon tarpeessa, joten joulureissut kauemmas saivat tänä vuonna jäädä. Ruoka on ollut hyvää, pöydässä on ollut tarjolla lähiruokaa, luomukinkkua ja ulkomaan eväistä bataattia bataattilaatikon muodossa. Oli ihan pakko kokeilla: koulussa on ollut tarjolla tosi hyvää Saarioisten äitien tekemää bataattilaatikkoa. Päätin siksi kehitellä itse reseptiä, joka toisi bataatin perunan, lantun ja porkkanan seuraksi joulun pääruokapöytään. Ihan yhtä kermaista en kehdannut tehdä kuin mitä Saarioisten mammat tekevät, mutta hyvää tuli silti :). Saa kuulemma tehdä ensi joulunakin.

Ulkoiluakin on ehditty harrastaa hieman. Kuusen alta löytyi askelmittari, joten pakko tässä on ryhtyä pitämään lukua askelistaan. Saa nähdä, millainen motivaattori pikku rasiasta muodostuu. Oli kuusen alla muutakin mukavaa. Sain mieheltäni korun ja Liza Marklundin uusimman "Nobelin testamentti" lomalukemiseksi. Marklund tosin lepää vielä pöydällä, sillä olin itse hankkinut itselleni (ihan pakettiin asti, lapsenmielinen kun olen) Kalle Haatasen vuosi pari sitten ilmestyneen "Pitkäveteisyyden filosofian". Olen hipelöinyt kirjaa jo useaan kertaan kirjakaupassa ja messuilla, ja nyt Sammakossa käydessäni se loikkasi matkaani. Hyvä niin, kirja on terävä ja hauska, tykkään lukea kirjoja, jotka saavat minut nauramaan. Sammakosta tarttui matkaan sarjakuvapuolelta toinenkin hauska opus, Stephan Pastisin "Helmiä sioille". Tein virheen, kun en päättänyt paketoida sitäkin, vaan menin ostosten lomassa Stockan kahvioon teelle lukemaan uutta sarjislöytöäni. Se kahvila ei ole maailman paras paikka istua yksikseen ja nauraa hohottaa ääneen.... Pastis ei anna paljoa niille, jotka etsivät sarjakuvista herkkää viivaa ja ansioitunutta kuvataidetta. Mutta meille, joita miellyttää naseva sanailu, Possu, Rotta, Vuohi ja Seepra ovat mainiota seuraa.

"Pitkäveteisyyden filosofiassaan" yhteiskuntatieteilijä, VTT Haatanen pohtii kymmenen esseen kautta pitkäveteisyyden olemusta ja sen ilmenemistä arjessa, onnessa, henkisessä laiskuudessa, kuolemassa ja Haatasen omassa elämässä. En ole vielä edes aivan puolivälissä kirjaa, mutta voin jo suositella sitä niille, jotka haluavat tutkia oman aikamme tyypillisiä ilmiöitä. Kirja sopii myös yleiseen ihmisyyden pohdintaan: mitä elämä oikeastaan on? Tässä pari mainospalaa, jotka ehkä antavat sytykettä aikalaiskritiikkiin nykytrendejä kohtaan:

- luvussa 1, Tavallinen elämä: "... Siksi myös nykyinen tavallisuus ja tavikset ovat yhtäältä tuikitavallisia suomalaisuuden stereotypioita (rehellisyys, aitous, tietty pyrkimys pikemminkin keskihakuisuuteen kuin keskipakoisuuteen ja julkisuuden tavoitteluun), ja toisaalta tavikset ovat juntteja, maalaisia ja myötähäpeän kohteita mediassa. / Mediassa he ovat kuin luontodokumenttien kohteita "luonnollisessa habitaatissaan", siis tavisten tapauksissa kauppakeskuksissa ja oikeastaan missä tahansa muualla kuin suurten kaupunkien keskustoissa tai erikoistaitoja vaativissa asemissa ja paikoissa. Tällaisessa luontodokumentti-asetelmassa heissä on jotain kiusallisen tunnistettavaa (kuten apinoissa), mikä mahdollistaa katsojassa niin uteliaisuuden, myötähäpeän kuin vihan tunteet. Kun ennen mentiin lasten kanssa katsomaan eläintarhan apinoiden inhimillisyyttä - silläkin riskillä, että apinat alkavat paritella tai masturboida - nyt voimme seurata tosi-TV:n välityksellä vastaavaa, ja myös riskit ovat säilyneet pitkälti samanlaisina. Känniset idiootit kilpailemassa vastakkaisen (tai saman) sukupuolen huomiosta Big Brother -tyyppisissä ohjelmissa tekevät eläintarhan apinat kohta turhiksi. (Korkeasaaressahan tämä on jo huomattu, ja tilan puutteessa apinat olivat jo karkoitusuhan alaisia, kunnes mainostoimisto puuttui asiaan.) Ainut todellinen huojennuksen tunne näissä ohjelmissa piilee siinä, että minua ei - luojan kiitos! - kuvata. Ja tässä piilee tavis-käsitteen kaksinainen ja ylimielinen luonne: toimittaja ei ole tavis, asiantuntija ei ole tavis, kirjoittaja ja lukija eivät ole taviksia, eikä myöskään katsoja ole tavis. Vain taka-alalla riivaava häpeän usein addiktoiva tunne muistuttaa siitä, että katsottava kohde on itse asiassa se osa itseä, jonka haluaa sulkea ulkopuolelle. ..."

- luvussa 2, Arki : "... Valtaosa yhteiskunta- ja sosiaalitieteistä kohtelee arkea jonakin, jota pikemminkin podetaan kuin eletään. ... Arki on vain siedettävän ihmiselämän vaatimaton synonyymi. Se on yhteiskuntatieteiden vastine ilmaisulle "Paskaaks tässä". ... / Perusväitteeni on se, että suurin osa inhimillisestä elämästä ei niinkään asetu tälle onnellisuus-kärsimys-akselille, vaan se kuluu kestämiseen, odottamiseen, kuluttamiseen, viipymiseen, ajan tappamiseen ja arkisuuteen (sanan banaalissa mielessä, ei arjen inhoamiseen tai näennäiseen rakastamiseen); oleskeluun, hääräilyyn, puuhailuun ja touhuiluun. Melkein mihin tahansa -luun tai -lyyn, joka ei oikeastaan innosta meitä muttei myöskään inhota. / ... Hyvin harva toiminta johtaa meitä johonkin todelliseen lopputulemaan, Suureen Asiaan (syntymä, kuolema, kirja, sinfonia, maalaus). Roskaa! Me yritämme keplotella sen kanssa, mitä meille on annettu, ja siitä arjessa on kyse."

Ihanaa jouluruokaa aivoille syyskauden esityslistojen luvun jälkeen!

Syyskauden lopusta voisi kirjoittaa ehkä pienen tiivistelmän, kun kerran edellinen bloggaus näyttää tehdyn itsenäisyyspäivänä. Politiikan rintamalle mahtui sen jälkeen eduskuntavaalien tukiryhmän pikkujoulut, Vihreiden Varsinais-Suomen piirin vuosikokous, maakuntavaltuuston kokous, energia-aiheinen seminaari Kauppakorkealla (oli muuten hyvä!, tästä olisi paljonkin asiaa myös tänne kirjoitettavaksi), kaupunginvaltuuston kokous, pari päivää Helsingissä Osallistuva oppilas -koulutuksessa, varsinaissuomalaisten vihreiden eduskuntavaaliehdokkaiden kokous, tarkastuslautakunnan kokous ja jouluillallinen, Vihreiden puoluehallitus, maakuntahallituksen kokous ja joululounas ynnä kokouskauden päättävä Kemiran hallintoneuvosto 19.12. Siihen väliin jäi yksi arkivapaailta, jolloin syksyn opetusharjoittelijani (5 kpl) kävivät luonani perinteisellä joulupuurolla. Muu aika menikin sitten kouluhommiin, tuntien valmisteluun ja kokeiden ja esseiden korjaamiseen. Taas kerran tuntuu siltä, että joululoma on riittävässä määrin ansaittu. Nyt hetki hengähdystä ennen kevään vaalikiireiden käynnistymistä!

Valtuuskunta Joensuussa 2.-3.12.2006

Vihreiden puoluevaltuuskunta kokoontui Joensuussa viime viikonloppuna. Asialista oli painava ja sisälsi teemoja, joista itse haluamme näin vaalien alla keskustella, ja joihin toivomme myös muiden puolueiden ottavan kantaa.

Poliittisen keskustelun avasi lauantaina puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg. Tarjan puhe löytyy Vihreiden kotisivulta. Hän käsitteli puheessaan mm. ympäristöä (vakaata taloutta ei ole ilman vakaata ilmastoa), hyvinvointia (verokertymästä on huolehdittava), oikeudenmukaisuutta (tuloeroja on pienennettävä), tulevaisuutta (meidän ei pidä jättää laskujamme tuleville sukupolville) ja vastuullisuutta (talous on pidettävä tasapainossa). Tavoitteenamme on luoda turvaa välttämättömän muutoksen keskelle, olemme sekä uudistajia että säilyttäjiä.

Seuraavaksi puhui europarlamentaarikko Satu Hassi. Puheensa alkajaisiksi Satu kommentoi edellisenä päivänä syntynyttä REACH-neuvottelutulosta, jonka konservatiivit parlamentissa onnistuivat pahasti vesittämään. Hieman vaikea kuvitella, että heillä olisi jokin järkisyy estää esimerkiksi hormoninhäiritsijäkemikaalien kuriin panemista. Mutta konservatiivit laulavat aina sen teollisuudenalan lauluja, jonka asioita parhaillaan käsitellään. Jos pitäisi vähentää autojen päästöjä, puhuvat konservatiivit autonvalmistajien suulla. Kun pitäisi saada kemikalisoituminen kuriin, antaa konservatiiveille oikeat vuorosanat kemianteollisuus. Kun pitäisi panna rajat rasvan ja sokerin tuputtamiselle ihmisille, käyttävät konservatiivit karkkiteollisuuden argumentteja. Jokseenkin näin Satu manasi, ja yhdessä ihmettelimme sitä, millaisiksi kansalaisten asioiden ajajiksi he muka itsensä mieltävät. Pelkkiä teollisuuden etujen ajajia, kansalaisten terveyden ja turvallisuuden kustannuksella, sanon minä!

Kemikaalimanauksen jälkeen Satu jatkoi laajalla ilmastonmuutosaiheisella katsauksella. Tiivistelmä puheen tärkeimmistä pointeista löytyy Satun kotisivuilta. Liitän tähän Satun esittämän kymmenen kohdan ilmastonmuutoksen torjuntatoimilistan. "Seuraavassa esitän listan asioista, jotka Suomessa voidaan tehdä heti, jos halutaan. Muiden puolueiden johtajien todellinen vihreys testataan sillä, ovatko he valmiita sitoutumaan näihin toimiin. Useimmat näistä asioista on jo tehty useammassa kuin yhdessä Euroopan maassa.", sanoi Satu Hassi puheessaan. "Toimia eikä ininää, Vanhanen, Heinäluoma ja Enestam/Wallin!", vaadin minä.

1. Laajennetaan valtion tukiporkkanaa sähkö- ja öljylämmityksen vaihtamiseen pelletti-, hake- tai maalämmöksi, ja aurinkolämpökeräimien asentamiseen.
   
2. Porrastetaan autojen verotus polttoaineen kulutuksen mukaan.
   
3. Perutaan Vanhasen hallituksen veromuutokset, jotka pienensivät kotimaisen uusiutuvan energian suosintaa.
4. Korjataan hiilidioksidin päästökaupan seuraava alkujako Suomen Kioto-velvoitteen mukaiseksi ja huutokaupataan osa päästöoikeuksista.
5. Säädetään laki takuuhinnasta (syöttötariffista) sähkölle, joka on tuotettu uusiutuvalla energialla, mukaan lukien talo- ja tilakohtaiset minivoimalat, kuten pienet tuuligeneraattorit, pienet koskivoimalat, pelletti- ja hakekattiloiden yhteyteen asennetut höyryturbiinit.
6. Velvoitetaan valtion ja kuntien laitokset ostamaan vihreää sähköä ja lämmittämään kaukolämmöllä, hakkeella tai pelleteillä sekä suosimaan rakentamisessa puuta.
7. Painotetaan liikenneinvestoinnit ratoihin sekä joukko- ja kevyen liikenteen edistämiseen ja tuetaan junalla matkustamista vastaavasti kuin kaupunkien joukkoliikennettä.
8. Kolminkertaistetaan rahoitus uusien energiatekniikoiden tutkimukseen ja kehittämiseen.
9. Laaditaan biopolttoainestrategia, jonka visio on se, että 10 vuoden päästä tuotamme eloperäisistä jätteistä polttoainetta ja biomateriaaleja. Tästä voi avautua uusi mahdollisuus myös metsien hyödyntämiselle.
10. Sitoudutaan painamaan Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2020 mennessä kahteen kolmasosaan nykyisestä ja vuoteen 2050 mennessä viidesosaan.

Eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Heidi Hautala käsitteli omassa puheessaan sitä, miten Vanhasen hallitus on kääntänyt selkänsä kansalaisvaikuttamiselle. Käytännön esimerkkinä hän käytti mm uraanivaltaustilannetta.

Valtuuskunnan jäsenten omat puheenvuorot painottuivat tälle kertaa - ehkäpä Satun innoittamana - pitkälti ilmastonmuutokseen. Puheen johtamisen ohella käytin itse joitakin asiapuheenvuoroja viikonlopun aikana, ja kuten moni muukin, tässä kohtaa juuri ilmastonmuutoksesta. Puhuin siitä, miten ilmastonmuutos on politiikan aihe, josta en koskaan tule pääsemään eroon poliittisen urani aikana. Luonto muuttuu ja talous muuttuu, mutta milloin alamme keskustella siitä, millaista tulee olemaan elää ilmastonmuutosyhteiskunnassa? Arkielämä muuttuu muullakin tapaa kuin sienestyskauden pitenemisen kautta. Suomalaisten luontosuhdetta koetellaan ja talvilajien harrastaminen vaikeutuu. Pakolaisaallot ja luonnontuhot voivat muuttaa olosuhteitamme ennalta-arvaamattomalla tavalla, vaikka Suomi ei kuulukaan pahimpiin häviäjiäjiin ilmastonmuutosmaailmassa. Muutos on kuitenkin ihmisen kannalta hallitsematon, emme pysty ohjailemaan sitä. Voimme vain sopeutua muutokseen, pelkoihin ja jopa uhkiin. Ilmastonmuutos on ei-toivottu mielentila, jossa henkinen ja taloudellinen epävarmuus ja sukupolvien välinen eriarvoisuus korostuvat. Miten siitä selvitään? Miten me opettajat kasvatamme lapset ja nuoret elämään tässä erilaisessa epävarmuuden maailmassa? Mitä taitoja he eniten tarvitsisivat? Taitaa olla laajemmankin keskustelun paikka.

Valtuuskunnan jäsenten mieliin jäävän puheenvuoron käytti Raimo Tuomainen Pohjois-Savosta. Kesken kiivaan ilmastonmuutoskeskustelun Raimo innostui puhumaan siitä, miten meidän tulee kannattaa sosiaalisen ilmaston muutosta. Sosiaalinen ilmasto saisi Suomessa lämmetä muutaman asteen verran. Koska välittämistä ja rakkautta on kohtuuttoman vähän, sosiaaliset päästöt ovat erittäin tervetulleita. Hygieeninen ja puhdas sosiaalinen elämä - mitä se on? Ihminen siinä vain sammaloituu. Sosiaalisessa elämässämme meidän ei pidä kulkea raiteita pitkin vaan lentää ja tuottaa sosiaalisia päästöjä! Niistä jokaisen tulisi saada palkkio! Tämän innostavan puheenvuoron Raimo päätti värianalyysiin: "Suomalaisessa politiikassa on vain kaksi väriä, harmaa ja vihreä.". Kylläpä voi riittää siteerattavaa yhdestä napakasta puheenvuorosta!

Väliin Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden Sini Terävä ja Anna-Maria Urhonen esittelivät ViNO:n vaalikampanjaa. Sen jälkeen jatkoimme keskustelulla korkeakoulupoliittisesta linjapaperista, jonka puoluehallitus oli perjantaina hyväksynyt. Keskustelu paperista oli hyvää ja monipuolista, duaalimallin tulevaisuus herätti ristiriitaisia näkemyksiä ja kyseenalaistamista nyt enemmän kuin aiemmin.

Ilta kului ensin Joensuun kaupungin järjestämällä vastaanotolla, jossa isäntinämme toimivat kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matti Väistö (kesk.) ja kaupunginhallitusedustajamme Krista Mikkonen (vihr.). Vastaanoton jälkeen siirryimme ravintola Palaveriin Poppia ja pellettiä -bileisiin, jotka ViNO järjesti. Koska olimme porukalla päättäneet ryhtyä Raimon innoittamina sosiaaliseen ilmastonmuutokseen, iltaan mahtui huomattavan paljon halauksia ja muita sosiaalisia päästöjä. Alla niistä pari esimerkkiä. Yläkuvassa vihreiden Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Auli Guevara ja eduskuntavaaliehdokkaamme, turkulainen Elina Rantanen harjoittelevat sosiaalisten päästöjen tuottamista. Alakuvassa samassa puuhassa allekirjoittanut ja stadin kundi Rusto. Tosin Rustoa näyttää tilanne hieman kauhistuttavan...

Sunnuntaiaamu käynnistyi tiukan asiapitoisesti. Puolueen turkulainen varapuheenjohtaja Ville Niinistö esitteli valtuuskunnalle perustuloryhmän valmistelman perustulomallin luonnoksen. Tätä paperia on puolueessa odotettu kauan! Asia on tässä hieman liian pitkä selitettäväksi, toteanpahan vain että perustulo on vastaus sosiaaliturvan ajanmukaistamiseksi vastaamaan nykypäivän tilannetta. Sen avulla saamme sekä tasattua tulonjakoa että työllistettyä ihmisiä ihmisarvoisesti. Jokaisen perustulosta kiinnostuneen kannattaa tsekata Vihreiden kotisivuilla oleva esittelyPowerPoint (linkki löytyy sivun alalaidasta), jossa kerrotaan mallin peruspiirteet ja pohditaan sen yhteiskunnallisia ja sosiaalisia vaikutuksia.

Villen alustuspuheenvuoron jälkeen käytti asiasta perusteellisen kommenttipuheenuvuoron kansanedustajamme Osmo Soininvaara. Sen jälkeen valtuuskunta kävi asiasta pitkän keskustelun, josta on varmasti osviittaa perustulotyöryhmälle mallin jatkotyöstämiseen. Lopullisesti malli on tarkoitus hyväksyä helmikuun alun valtuuskunnassa ensi vuoden puolella. Toivottavasti muut puolueet ottavat aktiivisesti osaa perustulokeskusteluun. Kansalaiset asiasta jo keskustelevat, minäkin pidin aiheesta ensimmäisen miniesitelmän junassa kotimatkalla perustulosta kiinnostuneelle nuorelle miehelle.

Perustulomallin jälkeen oli vuorossa vielä Risto Ikosen alustamana yrittäjyyskeskustelu, ja sitten alkoi piiiitkä matka junalla halki Suomen. Lunta ei ollut matkalla missään, samaa harmaata ja mustaa on koko maa.

Matkalla tuli puhe talvehtimisesta, ja lupasin mainostaa täällä blogissa pari talvea sitten lukemaani Pauli Heikkilän Hibernaatti-kirjaa. Kirja kertoo miehestä, joka matkustaa pensionaattiin (talvehtimoon) opiskelemaan hibernointia eli talvehtimista, tosin ihmiselämälle soveltuvana versiona. Kirjassa ja päähenkilön elämässä edetään hibernoinnissa yhä syvemmälle teorian ja käytännön tasolla. Pidin kirjasta, se tarjosi kokonaisen uuden ajatusmaailman. Selvästikin asiaa on kehitelty pitkään ja hartaasti kotisohvalla maaten, siitä voisin melkein lyödä vetoa! Jäin myös toivomaan, että kirja voisi olla totta, sillä minäkin haluaisin joskus hibernoida yhden talven yli.

Maanantai käynnistyi tavanomaisena työn ja kokousten vuorotteluna: aamulla töihin, sitten pariin palaveriin revisiotoimiston väen kanssa, takaisin koululle maahanmuuttaja-aiheiseen koulutukseen ja taas takaisin kaupungille Turun seudun vihreiden vuosikokoukseen. Kokouksessa kävi hyvin ja viisaasti: seuraavan vuoden puheenjohtajaksi valittiin mainioista mainioin nainen, Riitta Koskimies! Onnea Riitalle!!!

Harmaa, harmaampi, pimeä

Raportti valtuuskunnan kokouksesta viime viikonlopulta antaa odottaa itseään kirjoitusaikapulan takia. Palaan asian kunhan ennätän. Sillä välin hieman kuvallista informaatiota joulukuisesta Turusta.

Viime viikkojen sää- ja valaistusolosuhteet ovat koetelleet kansalaisten jaksamista ja mielenterveyttä. Useimpina päivinä päivä ei varsinaisesti valkene ollenkaan, vaan pimeyden ja pimeyden väliin osuu muutaman tunnin harmaa jakso. Kuulun siihen laajaan kansanjoukkoon, jota tämä säätila ahdistaa ja masentaa. Jostain pitäisi iloa repiä, jotta jaksaa joulun yli tammikuuhun. Eilen bussimatkalla Varissuolta keskustaan kokeilin vaihtoehtoista lähestymistapaa: jos ei säätilaa voi muuttaa, voiko sen kokea jonkinlaisena taide-elämyksenä? Tässä kokeilun tulos.

Miten se vanha viisaus nyt menikään? "Ei onni ole asema jolle saavutaan, onni on tapa matkustaa."?

Kaupan kautta kotiin

Oranssi ry on ottanut kantaa Sinisen talon eli Wikeström & Krogiuksen puutalon kohtaloon koulukadulla. Tsekkaa kannari!

Keskiviikkoiltana Kuntaliiton tilaisuuksien jälkeen vihreiden ryhmä päätyi hetkeksi istumaan Kamppiin ravintola Teerenpeliin. Siinäpä mukava ravintola, sillä se oli tyylikäs, viihtyisä ja - täysin savuton! Asiakkaita tuntui kyllä riittävän. Oli kiva istua iltaa paikassa, jossa savu ei kirvellyt silmiä eikä illan päätteeksi tarvinnut lähteä kotiin vaatteet tupakansavulle lemuten. Kokemus sai odottamaan uutta tupakkalakia, joka tekee minun näkökulmastani ravintolassa oleskelun miellyttävämmäksi.

Torstaina jatkui Kuntaliiton valtuuston kokous. Pääasiallinen puheenaihe oli Paras-hanke, eli kunta- ja palvelurakenneuudistus. Paras-hanke koskettaa Kuntaliiton ydintehtävää niin oleellisesti, että kaikkinainen keskustelu ja toiminta pyörii nyt jokseenkin tarkasti hankkeen ympärillä. Vihreiden ryhmäpuheenvuoron piti Kuntaliiton valtuustoryhmämme puheenjohtaja Tuija Mäkinen Jyväskylästä. Kokouksen päätyttyä oli aika palata kotiin Turkuun. Matkalla bussiasemalla poikkesin kirjakaupassa, josta löytyi Mihaly Csikszentmihalyin hiljattain suomennettu "Kehittyvä minuus. Visioita kolmannelle vuosituhannelle.". Uskon, että kirja on mielenkiintoinen, niin ainakin aiemmat lukemani Csikszentmihalyin tekstit ovat olleet. Hän on tutkinut ja kirjoittanut paljon luovuudesta ja flow-kokemuksista. Yritän referoida kirjaa tänne, kunhan pääsen vauhtiin sen lukemisessa. Ehkä joululomalla…