Rakuunapuiston puolesta!!!

Vasaramäen sielunrauha on järkkynyt näin kesän kynnyksellä, ainakin täällä Rakuunapuiston naapurustossa. Rakuunapuistoon hamutaan viisikerroksisia kerrostaloja. Onneksi Vasaramäen omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Tomi Viitanen on aktiivinen kansalainen ja tiedotti Turun Sanomien mielipidepalstalla, että puistoksi vuonna 1959 kaavoitettuun Rakuunapuistoon ollaan ideoimassa kerrostaloja. Kävin katsomassa asiaa kaupungin asianhallintajärjestelmästä, ja kappas vaan, näin todella näyttää olevan. Turun kaupungin omiin käytäntöihinhän ei millään tavalla kuulu tiedottaa suunnitteluvarausanomuksista asukkailleen.

Suunnitteluvarauksen myöntäminen ei ole sama asia kuin asemakaavoituksen aloittaminen. Suunnitteluvarauksen anoja voi varauksen saatuaan lähteä suunnittelemaan rakentamista, ja kaupunki sitten aikoinaan päättää, käynnistääkö se asemakaavaprosessin vai ei. Periaatteessa kaupunki voi sanoa "Ei", vaikka suunnitteluvarauksen saanut olisi haaskannut isojakin summia suunnitelmien tekemiseen. Käytännössä suunnitteluvarauksen myöntäminen usein merkitsee pikkusormen antamista pirulle. Lausunto suunnitteluvarauksesta on ensi tiistaina eli 12.6 kaupungin ympäristö- ja kaavoituslautakunnan käsittelyssä. Lausunto on puoltava - heppoisin perustein. Hanketta on harkittu vain kapeasta näkökulmasta katsellen. Varsinaisesti suunnitteluvaraus joko myönnetään tai ollaan myöntämättä kiinteistölautakunnassa, jonne asia matkaa ympäristö- ja kaavoituslautakunnan käsittelyn jälkeen.

Miksikö pientä Rakuunapuistoa ei pitäisi muuttaa asuinkäyttöön? Paikkahan on varsin luonnonkaunis, lähellä keskustaa hyvien liikenneyhteyksien ja palveluiden äärellä, arvostetulla asuinalueella. Naapuritkin hautausmaalla ovat hiljaista väkeä. Yleiskaavassa alue on merkitty kerrostalovaltaiseksi asuntoalueeksi AK. No juuri näistä mainituista syistä. Tässä eritellyt ja kuvitetut perustelut.

1. Yleiskaava tehtiin aikoinaan sillä periaatteella, että kaikkia pieniä viheralueita ei kaavaan merkitä. Muutoin kaavoitus menisi pelkäksi viivan paikan määrittelemiseksi maastossa. Esimerkiksi Tuomiokirkkopuisto on yleiskaavassa PY-aluetta, vaikka harva kai kuvittelee, että siihen on tarkoitus uudisrakentaa julkisia palveluita tai hallintoa. Sama koskee vaikkapa Tuomaanpuistoa Kasarmikadun päässä. Tai otetaanpa Martissa Itäisen rantakadun ja Stålarminkadun kadun väliin jäävä alue: ei niitäkään pieniä puistoja ole yleiskaavassa merkitty viheralueiksi. Asemakaavassa ne kuitenkin ovat puistoja. Ovatko nämäkin tulevia rakennuskohteita? Tuskin. Yleiskaavan laatimisperiaatteista on pidettävä kiinni myös yleiskaavan soveltamisvaiheessa.

2. Rakuunapuisto ei varmastikaan ole puistona vahingossa vaan perustellusta maankäytöllisestä syystä. Hautausmaata ympäröi joka puolelta vihervyöhyke, mikä on aikanaan ollut viisas ratkaisu, ja siitä on syytä pitää kiinni myös nyt. Omaisten ja ystävien hautaaminen ja elävien ihmisten arkielämästä aiheutuvat touhut eivät sovi sijaitsemaan aivan vierekkäin. Kaupunkisuunnittelussa tarvitaan myös kulttuurista herkkyyttä. Parvekkeilta ja pihamailta kuuluvat äänet, huudot ja grillauksen käry sopivat huonosti yhteen arkunlaskun kanssa. Asukkaiden arkielämän näkyminen ja kuuluminen hautausmaalle tulisi aiheuttamaan läheistään hautaan saattaville omaisille toistuvasti pahaa mieltä. Asukkaidenkin kannalta on mukava, että suuren hautausmaan ja kodin välillä on näkemäesteenä metsä, vaikka kuolinkellot se läpi kuuluvatkin.
3. Juuri palkitussa kaupungin viheralueohjelmassa Rakuunapuisto on mukana olennaisena osana Vasaramäen viheralueverkostoa. Viheralueohjelmasta näkee, että Vasaramäessä ei sittenkään ole kovin paljoa puistoalueita. Omakotitonttien tuoma vehreys ei ole sama asia kuin yleisessä käytössä olevat puistoalueet. Hautausmaakaan ei korvaa puistoalueita, koska se ei sovellu kovinkaan hyvin sen enempää lasten leikkialueeksi kuin koirien pissatukseenkaan. Lähes yhtä huonosti tarkoitukseen sopii eläinten hautausmaa, joka sekin on merkittävä osa Vasaramäen "viheralueita".

Rakuunapuisto on pienestä koostaan ja huomaamattomuudestaan huolimatta luonnoltaan monipuolinen puistoalue. Siellä on niin lehtomaista kasvillisuutta, niittyä kuin Saaristo-Suomelle tyypillisiä käkkärämäntyjä ja kuivia kallionlakialueita. Tässä muutama esimerkki Rakuunanpuiston eri kasvillisuustyypeistä.

Puistossa on myös yllättävän paljon louhikkoja, joiden koloissa elää ties mitä elämää. Itse olen ainakin bongannut puistosta näköhavainnon ketusta, ja talvisin ketun jälkiä näkyy säännöllisesti.

Toki puistossa on myös Varsinais-Suomelle tyypillisiä jään ja veden silottamia kallioita.

Alueelta löytyy myös hienoja yksityiskohtia. Alla kilpikaarnainen mänty ja pensasmaisesti kasvava tammi.

Miten siis voi olla mahdollista, että kaupungin palkitusta viheralueohjelmasta on hädin tuskin ehtinyt painomuste kuivua, kun puistoa ollaan jo antamassa kerrotalosuunnitelman luonnospohjaksi? Käsittämätöntä ja linjatonta toimintaa. Kun jokin alue on kattavan ja asukkaita kuuntelevan viheralueohjelmatyön jälkeen juuri liitetty osaksi kaupungin ydinviheralueverkkoa, ei siihen pidä mennä puoltamaan tai myöntämään suunnitteluvarausta. Sehän antaa kaupungin toiminnasta aivan mielipuolisen kuvan. Vai onko niin, että moinen mielipuolisuus onkin Turun kaupungin todellisuutta? Minun se kai pitäisi tietää. Ehkä en haluaisi uskoa?

4. Alueelle asettautuneille on ollut tärkeää alueen vehreys, puistomaisuus ja kaikki siihen kuuluvat riemut. Siitä olemme toki myös maksaneet asuntojen hinnassa. Lehmustien kerrostalojen tontit ovat aika pieniä, moni niistä on kaavoitettu melko jyrkkään rinteeseen ja piha-alueet ovat kohtalaisen vaatimattomia. Oleskelu- ja leikkipihoja on rajallisesti, ja puistoa käytetäänkin leikki- ja virkistystarkoitukseen. 1950- ja 60-luvuilla rakennetut kerrostalot ovat kuitenkin onnistuneet maastoutumaan puiston reunaan jokseenkin huomaamattomiksi. Tässä muutama esimerkki: Lehmustien kerrostalot numero 29, 33 ja 35.

Puisto on asukkaiden keskeinen ja miellyttävä reitti Hautausmaantien bussipysäkeille. Itsekin käytän reittejä päivittäin, niin kevään valossa, kesän vehreydessä kuin talviaamun pimeydessä ja liukkaudessa. Rakuunatien loppuosan asukkaat taas kulkevat puiston läpi Lehmustien Siwaan ruokaostoksille. Puisto on täynnä asukkaiden kuluttamia polkuja, joista osa on oikeita highway-malleja. Maasto kestää kulkua kohtalaisen hyvin, haitallista kuluminen on vain kallioalueiden lakiosilla, joissa jäkälikkö on kadonnut kulutuksen takia.

Tässä esimerkkejä puiston lukuisista poluista ja niiden haaroista. Ensin pari highwayta Lehmustien kerrostaloilta Hautausmaantien bussipysäkeille ja Hautausmaantieltä Lehmustien Siwaan.

Ja sitten esimerkkejä puiston muista poluista. Ihan vaan osoituksena siitä, kuinka paljon asukkaat puistoa käyttävät. Metsän läpi kulkeminen ei ole vain "kulkemista" tarkoituksena siirtyä paikasta toiseen, vaan kaupunkilaisille se on luontosuhteen jatkuvaa ylläpitoa. Sillä on paljon näennäistä toimintaansa suurempi merkitys. Mörkö syököön sen, joka tähän yhteyteen kajoaa.

Oma kulkureittini kotiin kulkee mm. pähkinäpensaan ohi, kielo- ja valkovuokkokasvustojen läpi ja jyrkkää tontinrajaa pitkin. Matka on jokapäiväinen kohokohta.

5. Rakuunapuisto on asukkaille tärkeä lähiluontokohde. Rakuunatien päiväkoti on nyt remontissa, mutta normaalisti metsässä törmää todella usein metsäseikkailua tekeviin taaperoikäisten laumoihin.

Samoin usein näkee, miten alueella asuvat lukuiset vanhukset kulkevat metsän kautta ja pysähtyvät nauttimaan lähiluonnosta. Puihin on kiinnitetty paljon linnunpönttojä ja itse olen bongannut metsästä kuluneena vuonna parisenkymmentä lintulajia, mm. kultarinnan, punarinnan, käpytikan ja palokärjen. En tosin ole kummoinen lintujen tunnistaja, joten paljon menee lajeja ohi. Nisäkkäistä metsässä liikkuu mainitsemani ketun lisäksi ainakin rusakkoja, oravia ja siilikin touhusi puistossa viime kesänä. Omalla tontillamme kallioleikkauksessa elää hiiri, jonka touhuja on tosi hauska seurailla. Tänään 8.6. kameraan osui oksalla kököttävä sepelkyyhkypariskunta ja tyhmänrohkea räkätinpoikanen.

Kallionlaelta löysin komean kalliokieloesiintymän. Siihen on hyvä päättää tämä bloggaus Rakuunapuiston puolesta. Kestävä kehitys ei ole vain taloudellisesti kestävää. Sen on oltava kestävää myös ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti. Näpit irti Rakuunapuistosta!

Jälkikirjoitus lauantaina 9.6.: Luin tuoreinta Vihreää Lankaa. Lehti oli Viikon viisi -palstallaan haastatellut Arkkitehti-lehden päätoimittaja Harri Hautajärveä. Hautajärvi kritisoi haastattelussa nykyistä trendiä varustella kesä"mökit" omakotitaloa vastaaviksi luksusmökeiksi. On kuulemma laskettu, että sadantuhannen noin 50 neliön lomamökin pitäminen lämpimänä talvipakkasella vaatii Loviisan ydinvoimalan yhden yksikön tehon. Tässä sitaatti Hautajärven haastattelusta: "Suomalaisten kesämökkien sähkönkulutus on kasvanut kohisten, mutta automatkat mökeille aiheuttavat yli kaksinkertaiset päästöt tähänkin verrattuna. Siksi olisi tärkeää, että asuntoalueista rakennettaisiin niin viihtyisiä ja vehreitä puutarhakaupunginosia, ettei niistä tarvitsisi paeta mökeille pitkin Suomen saloja. Moni myöntää, ettei jaksa lähteä vikonlopuksi mökilleen, kun edestakainen ajomatka vie jopa kymmenen tuntia.".

Niinpä. Jos kaupunkeja rakennetaan siten, että niissä on helppo viettää myös luonnonläheistä vapaa-aikaa, ihmisten tarve mökkeilyyn vähenee. Asutuksen keskelle tarvitaan siis puistoja, metsäalueita, palstaviljelyalueita, siirtolapuutarhoja, rakentamiselta vapaita rantoja ja muita lähiluontokohteita. Kaupunkirakennetta on tarve tiivistää, mutta se pitää tehdä ottamalla käyttöön joutomaita ja muulta toiminnalta vapautuvia alueita. Turussa esimerkiksi Rakuunapuiston kanssa vastaavalla etäisyydellä keskustasta on Itäharjun tyhjenevä teollisuusalue, jonka osayleiskaavoitusta asuin- ja työpaikkakäyttöön kaupunki ei vain tunnu saavan aikaiseksi. Asukkaiden käyttämät puistot ovat kaupunkilaisten yhteistä omaisuutta, eikä niitä pidä antaa rakennusliikeiden leikkikentiksi.

Liitänpä tähän loppuun vielä herkän ja heleän keväisen kuvan Rakuunapuiston läpi kulkevalta polulta, kun kuva kerran sattui koneen kätköistä löytymään.

Kaksi onnellista velallista

Luottaisitko tämän miehen velanmaksukykyyn? Pankki luotti, ja minäkin :). Näin onnelliselta (?) näytti mieheni, kun talokauppojen jälkeen menimme kahville ja paakkelssille. Meillä on nyt 119 neliön valkoinen kenkälaatikko vuodelta 1969 ja puutarhatontti sen ympärillä. Yess!!! Remontti alkaa heinäkuussa. Kuka haluaa ostaa kivan kolmion Vasaramäestä?

Kuntaliittoa ja kuninkaallisia

Torstaiterveiset Kuntaliitosta Helsingistä! Kuvituksena Kuntatalon rhododendroneita, ne rehottivat täysillä talon pihalla. Kuten jokseenkin kaikki muutkin. Nyt kukkii paitsi Rakuunapuiston kielot myös metsätähdet ja mansikat, tienvarsien lupiinit ja kotipihojen juhannus- ja kurttulehtiruusut. Sekä timotei ja monii uu heinä heilimöi. Siis kielojen kukinta-aikaan. Syreenit jo lopettelevat kukintaansa, se ei kauaa kestänyt näissä säissä. Tämä kesä palaa loppuun ennennäkemättömän nopeasti.

Istuin torstain Kuntaliiton valtuuston kaksipäiväisessä kokouksessa. Keskiviikkoaamupäivä meni Kuntaliiton hallituksen kokouksessa, mutta sen jälkeinen valtuuston avaus jäi väliin, koska lähdin Hanasaareen Women, Peace and Security -seminaariin.

Kuntaliiton hallituksen asialistalla keskiviikkona oli mm. kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalosen katsaus kunta-alan työmarkkinatilanteeseen, Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanteen tulevaisuuskatsaus, valtiontalouden kehyspäätös vuosille 2008-2011 ja linjauksia vesihuollon kehittymisessä. Esityslista löytyy täältä.

Kokouspapereista käy taas kerran ilmi monenlaisia tietoja. Ensinnäkin yleistietoa kunnallisista työmarkkinoista:

• kunnissa ja kuntayhtymissä työskenteli lokakuussa 2006 428000 henkilöä, joista vakinaisia 75 %, määräaikaisia 23 % ja työllistettyjä 2 %



• 83 % henkilöstöstä työskentelee sosiaali-, terveys- tai sivistystoimen palvelujen parissa



• naisia kunta-alan henkilöstöstä on 78 % ja miehiä 22 %



• kokoaikatyötä kuukausipalkkaisista teki 83 %ja osa-aikatyötä 13 %



• kunta-alan palkansaajien kokonaisansiot olivat keskimääräin 2483 euroa kuukaudessa (lokakuu 2006)



• keskiansioita (kokonaisansiot, sisältää lisät) e/kk ammattiryhmittäin:


• kaupunginjohtajat 7224


• osastonlääkäri 6299


• terveyskeskuslääkäri 5512


• kunnanjohtajat 5138


• terveyskeskushammaslääkäri 4969


• lukion rehtori 4600


• kunnaninsinööri 3568


• talouspäällikkö 3314


• peruskoulun lehtori 3239


• peruskoulun luokanopettaja 2872


• rakennusmestari 2773


• palomies 2489


• sairaanhoitaja 2487


• sosiaalityöntekijä 2429


• perushoitaja 2236


• linja-autonkuljettaja 2228


• kirjastonhoitaja 2113


• kodinhoitaja 2072


• kanslisti 1900


• hammashoitaja 1877


• laitosapulainen 1773


• perhepäivähoitaja 1706


• siivooja 1660


• ja kevään puheenaihetta koskien: terveydenhuollossa työskenteli kunta-alalla 131 000 henkilöä, joista 33 500 sairaanhoitajan ja 26 000 lähi- ja perushoitajan ammattinimikkeellä. Sairaanhoitajien kokonaisansiot 2487 e/kk muodostuvat tehtäväkohtaisesta eli peruspalkasta (1889 e/kk) ja erilaisista lisistä (vuosisidonnaiset ja harkinnanvaraiset lisät, säännöllisen työajan työaikakorvaukset ja lisätyö- ja ylityökorvaukset). Perushoitajien kokonaisansiot 2236 e/kk muodostuvat samoin peruspalkasta (1662 e/kk) ja erilaisista lisistä.

Ettäs tiedätte. Voitte verrata omiin palkkoihinne ja pohtia palkka-asioiden oikeudenmukaisuuskysymyksiä. Mutta kunta-alalla kun ollaan, kyse on valtavista työntekijämääristä ja -palkkasummista. Jos nyt oikein kuulin, Jalonen sanoi jotain sellaista, että mikäli esimerkiksi haluttaisiin korjata naisten kunta-alan palkkojen jälkeenjääneisyys ja saada naisten palkat miesten palkkojen kanssa samalle tasolle, tarvittaisiin tähän noin 640 miljoonaa euroa, ja tämä sillä edellytyksellä, että miesten palkat eivät nousisi lainkaan. Summa on yksistään tasa-arvoa koskien valtava. Pitkä työsarka edessä näissä kunta-alan palkka-asioissa…

Kuntaliitossa on selvitetty myös valtiontalouden kehyspäätöksen vaikutusta kuntatalouteen. Ei näytä hyvältä. Kokonaisuutena kuntatalous on vahvistunut, mutta toimintamenojen kasvu on kovaa ja asettaa haasteita kuntatalouden tasapainon saavuttamiseen. Erityinen ongelma on kuntatalouden eriytymiskehitys: kuntien tuloksesta lähes 90 % muodostuu yli 100 000 asukkaan kunnissa ja alle 40 000 asukkaan kunnissa tilikauden 2006 tilikauden tulos oli yhteenlaskettuna negatiivinen. Suunniteltu valtionosuuksien lisäys ei riitä kattamaan kuntien kasvavia menoja. Esimerkiksi peruspalveluohjelman mukaan ikärakenteen ja väestön määrän muutoksen takia sosiaali- ja terveydenhuollon menojen arvioidaan kasvavan vuosina 2008-2011 noin 500 miljoonaa euroa. Lisäksi varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen varoitteli kuntien verotulojen tasausjärjestelmän asettavan suurille kaupungille haasteita lähivuosina, kun yleinen taloustilanne muuttunee nykyistä tiukemmaksi ja laskentajärjestelmästä johtuen verotulontasausten suuremmat maksut osuvat pahaan aikaan. Pienten kuntien tilannetta tämä kuitenkin parantaa.

Sinivihreän hallituksenkin tekemisistä löytyi kritisoitavaa. Hallituksen suunnitelmissa on mm. korjata sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen jälkeenjääneisyyttä - hyvä näin. Mutta: peruspalveluohjelmassa esitetään, että maksutulojen lisäykset ohjataan valtion talouden vahvistamiseen. Mitä hittoa? Kunnissahan ne palvelut tuotetaan, kuntien ne pitää kustantaa ja kunnilla tässä huonosti menee, ei valtiolla. Nyt järki käteen, Jyrki, siellä valtiovarainministeriössä. Ei mitään tulonsiirtoa potilailta valtiolle, toisinpäin sen piti mennä! Hallituksen ja myös valtiovarainministeriön on todella pyrittävä kuntatalouden vahvistamiseen ja kuntien tarjoamien palveluiden laadun parantamiseen, tai edes säilyttämiseen. Hallitusohjelman henki on säilytettävä, eikä hallitusohjelmassa määritettyä valkoista saa muuttaa mustaksi ministeriöiden omalla vallankäytöllä.

PARAS-hankkeestakin (eli kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, jota toiset kutsuvat myös lyhenteellä KUPRU) riitti parranpärinää. Tai paremminkin kapulakielistä lätinää. Valtuustossa kritisoitiin kuntauudistuksen johtavan epädemokraattisiin hallintorakenteisiin. No tästä vaikeasti hallittavan välillisen demokratian paisumisestahan me olemme puhuneet vaikka kuinka kauan. Miten se vanha sanonta nyt menikään: PARAS on hyvän pahin vihollinen? Heh.

Keskiviikkona jouduin siis jättämään väliin valtuuston kokouksen avauksen, ja missasin siten siis mm. tuoreen kuntaministeri Mari Kiviniemen (kesk.) puheen (oli kuulemma puhunut hyvin). Olin saanut vihreiden puoluevaltuuskunnan puheenjohtajan ominaisuudessa kutsun Hanasaareen seminaariin, jossa oli harvinaisen arvovaltaisia puhujia. Norjan valtiovierailuun liittyen Women, Peace and Security - Conflict resolution with gender equality -seminaarin avasi Hänen Majesteettinsa Norjan kuningatar Sonja. Myös puoliso, kuningas Harald V oli paikalla. Kuin myös presidentit Tarja Halonen ja Martti Ahtisaari, ja moni muu. Kutsuvierasyleisöä oli ehkä noin 250. Seminaari käsitteli YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman (resoluution) 1325 jalkauttamista maailmassa.

Avauspuheenvuorossaan kuningatar Sonja korosti sitä, miten kaikki eivät todellakaan nauti siitä samasta turvallisuudesta kuin mihin me norjalaiset ja suomalaiset olemme tottuneet. Naiset ja lapset ovat maailmassa väkivallan todennäköisin kohde. Kuitenkin naisilla on myös voimaa, toivoa ja kykyä selvitä konflikteista. Kuningatar siteerasi Kofi Annania, jonka mukaan naiset ovat rauhanprosessin keskeinen osapuoli. Kuningatar ihasteli myös suomalaisten naisten pärjäämistä politiikassa, niin nyt kuin historiassa, ja toi esiin, että Suomi ja Norja ovat molemmat pieniä maita, joilla on vahva perinne vapaaehtoistyössä. Tämä selittänee sen, miksi meillä molemmilla on ollut merkittävä rooli myös maailmalla rauhanturvaamistehtävissä.

Presidentti Tarja Halonen puolestaan puhui naisten ja tyttöjen kokemuksista sotien väkivallasta. Periaatteen tasolla ihmisoikeuksia ei ole vaikea kunnioittaa, vaikeaksi asia käy käytännön konfliktitilanteissa. Naisten tilanteen huomioiminen ruohonjuuritasolla johtaa kestäviin ratkaisuihin. Rauhanturvaajien koulutuksessa on huomioitava sitoutuminen ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

Valtionpäätason jälkeen puheenvuoroon tulivat todelliset asiantuntijat, naispoliitikot ja johtajat Sudanista ja Indonesian Acehin maakunnasta. Esimerkiksi Suraiya Kamaruzzaman, Flower Aceh Foundation -järjestön puheenjohtaja, kiitti avusta Acehin 30-vuotisen konfliktin ratkaisemisessa. 1990-luvulla hänen miehensä oli pidätetty, ja sen jälkeen miestä ei ole löytynyt. Ei edes ruumista. Suraiya tuntui kuitenkin olevan varma, että hänen miehensä on kuollut. Myös hänen vanhin poikansa ammuttiin. Naisten on tällaisissakin tilanteissa pidettävä huoli elämän jatkamisesta. Hän puhui miesten osoittamasta väki- ja ylivallasta ja naisten kamppailusta oikeuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Hän pyysi, että me emme jättäisi Acehin naisia pulaan.

Puheenvuoron käyttivät myös Norjan ulkoministeri Jonas Gahr Støre ja valtiosihteeri Teija Tiilikainen. Støre toi puheessaan esiin sen, miten naisia ei juurikaan näy pöydissä, joissa allekirjoitetaan sopimuksia. Kuitenkin kun soditaan, naiset kantavat raskaimmat taakat. Rauhanprosessi on koko kansan prosessi, ei vain sen tietyn osan eli miesten. Meidän tulee jatkaa sukupuolinäkökulman esiintuomista, se ei ole vain reilua ja oikein, vaan myös viisasta. Sudanista hän totesi, että suuressa osaa maata naiset ovat väestössä enemmistönä, ei heitä voi sulkea pois rauhanprosessista.

Puheenvuorojen jälkeen oli vuorossa Elisabeth Rehnin vetämä paneelikeskustelu, johon osallistuivat Suraiya Kamaruzzamanin lisäksi sudanilainen parlamentaarikko Agnes Nyoka, Unifemin aluejohtaja Nyaradzai Gumbonzvanda ja kansanedustaja Kimmo Kiljunen.

Agnes Nyoka osoittautui räväkäksi ja kovissa olosuhteissa kouliintuneeksi naiseksi. Paneelissa hän pohti mm. sitä, miten saada YK:n resoluutiot toteumaan Sudanissa, jossa naiset eivät edes tunne oikeuksiaan. Ja vaikeaa se onkin, sillä 98 % naisista on lukutaidottomia. Siinä ei YK:n päätöslauselma 1325 paljoa paina. Paraikaa ihmisiä kuolee, Darfurissa raiskataan naisia ja resoluutiopaperit pannaan mappiin. Sudanilaiset kärsivät ja potevat traumojaan, mutta pelkäämistä ei voi näyttää eikä tunnustaa.

Naiset pohtivat myös miesten asettamien sääntöjen, mm. pukeutumissääntöjen, merkitystä. Agnes esimerkiksi on kristitty sudanilainen eteläisestä Sudanista, mutta maassa noudatetaan shariaa, islamista lakia, ja Agnesinkin täytyy pukeutua sharian sääntöjen mukaan, jos aikoo esim. parlamentissa nousta puhujanpönttöön. Espoossa hän esiintyi paljain päin lyhyine hiuksineen, mutta sanoi, että jos hän esiintyisi Sudanissa vastaavassa asussa, häntä syytettäisiin alasti olemisesta (hänellä oli siis normaalit afrikkalaisvaatteet).

Acehin Suraiya tuntui ymmärtävän hyvin Sudanin Agnesin tilannetta, niin samanlaista on naisten toiminnan rajoittaminen Indonesiassa. Hän kertoi muun muassa, miten oli kysynyt "kuvernööriltä" (governor), eikö kuvernööri voi ottaa myös naisia jäseniksi joihin työryhmiin. Kuvernööri oli vastannut, että kyllä hän mieluusti ottaisi yhden naisen, mutta mistä hän löytää jonkun, jolla on kykyä tehtävään? Acehissa onkin nykyisin parlamentissa kaksi naista, kun 1500-luvullakin naisia oli jo 29! Suraiys puhui myös siitä, miten voidaan istua samaan pöytään ihan käytännössä vuosien sotimisen ja väkivallanteon jälkeen.

Yhteenvetopuheenvuoron käytti paneelin jälkeen presidentti Martti Ahtisaari. Hän pohti sitä, miten todellisuus ei seuraa resoluutioita, ja että toiminta jää poliitikkojen tehtäväksi - johtavien ja voimakkaiden poliitikkojen. Rauhanprosessi on reilu ja demokraattinen, jos se on sitä miehille JA naisille.

Keskiviikkona sattui pari hauskaa sattumusta. Mieheni oli stadionilla Suomi-Belgia -jalkapallo-ottelussa ja hän pääsi näkemään jo kuuluisaksi tulleen huuhkajavälikohtauksen ihan livenä. Peli jouduttiin keskeyttämään useiksi minuuteiksi, kun kentälle lentänyt huuhkaja ei suostunut poistumaan. Yleisö oli kuulemma innostunut asiasta, ja linnun vierailua olivat rytmittäneet katsomosta raikuvat huuhkaja - huuhkaja - huuhkaja -huudot ja taputukset. Kun sitten puoliajan jälkeen peli oli muuttunut välillä tylsähköksi, oli yleisöstä alkanut kuulua rytmikästä huutoa "Huuhkaja kentälle! - Huuhkaja kentälle!". Heh.

Minä taas pääsin tuta pääkaupunkilaisten itseriittoisuutta osoitteiden ilmoittamisen suhteen. Pääkaupunkiseudulla, ja aivan erityisesti helsinkiläisillä, on sellainen tapa, että he jättävät osoitteista pois kaupunkiosan, ja lankapuhelinnumeroista suuntanumeron. Ikään kuin koko maailman pitäisi tajuta, mistä Suomen kolkasta paikka löytyy. No, minulle tuli eilen kova kiire Hanasaaren seminaariin, ja soitin taksin. En muistanut katuosoitetta, kun sanoin kuljettajalle, että "Hanasaareen, kiitos". Kuljettajapa alkoikin tiedustella minulta, että Helsingin vai Espoon Hanasaareen. Menin hämilleni, olin koko ajan ajatellut Espoon Hanasaarta, enkä edes tiennyt, että Helsingissäkin on Hanasaari. Kaivoin esille kutsukorttia saadakseni selville, kumpaa tarkoitetaan. Mutta eihän siinä penteleen kortissa tietenkään lukenut paikkakuntaa! Ja minulla alkoi olla jo kiire. Tokaisin kuskille, että siihen Hanasaareen, josta todennäköisemmin löytyy Norjan kuningatar. Hän käänsi auton nokan kohti Espoota ja sanoi, että Helsingin Hanasaaressa on hiilisatama.

Ja nyt, kun viikon kokoukset ovat takanapäin, ja viimeiset kokeetkin on korjattu ja palautettu oppilaiden noudettavaksi, voin aloittaa kesäloman. Aloitan sen talokaupoilla: tarkoitus on perjantaina allekirjoittaa kauppakirjat uudesta kodistamme. Sitten alan siivota kotia myyntikuntoon. Missä riittääkin talven työjakson jäljiltä tehtävää. Minne hemmettiin tungen kaikki nämä paperit?????????????

Kesä! Loma!

Kesäloma! Voi tätä opettajan onnea, loma alkoi kun helle alkoi! On aikaa maata ruohikolla ja katsella puiden lehvästöä altapäin...

Ei vaineskaan. Oikeasti lukion kokeet on vieläkin tarkastamatta (ihan laillisesti, arvostelu päättyy vasta muutaman päivän päästä, ja lupasin kokeet oppilaille keskiviikoksi), muitakin paperihommia riittää, työhuone on kuin hurrikaanin jäljiltä ja viereinen kuva on otettu viime perjantaina lukion luontoretkellä 20 minuutin ruokatauon aikana. Mutta totta on, että makoilin silloin selälläni kalliolla ja tuijotin lehvästöä :). Ja eiköhän tässä vielä tulee aikaa myös silkkaan joutilaisuuteen, kunhan saadaan ensin rästihommat kasaan.

Kesälomalle siirtyminen saa minulla aikaan aina jonkinlaisen henkisen krapulan tai lamaannuksen. Tuntuu kuin olisi pudotettu keskelle autiomaata eikä tiedä mihin suuntaan lähtisi: yhtäkkiä on aikaa ilman aikatauluja, ja periaatteessa kaikki on mahdollista. Ei siinä osaa muuta kuin pyöritellä peukaloitaan, istua soffalla ja ihmetellä. Muutaman ensimmäisen päivän verran. Ja sitten alkaa tehdä niitä rästitöitä. Moni muukin kollega sanoo samaa: vasta parin viikon kuluttua sitä alkaa tajuta olevansa lomalla, niin ankaraa on ollut meno ennen koulun kevätjuhlaa. Ei se vauhti vaan se äkkipysäys, kuten liikenteessä tavataan sanoa.

Puoluekokouksen jälkeen viimeinen työviikko kului repaleisesti. Maanantaina olin seiskaluokkani kanssa Särkänniemessä. Oppilaani pääsivät matkaan, koska olivat keränneet rahaa ja maksoivat ihan itse pääsylippunsa. Luokka voitti syksyllä jaetun kolmannen palkinnon Liikkis-kilpailussa, piti menetyksellisen diskoillan ja teki keväällä taloustöitä kollektiivisessa rahankeruumielessä. Minunkin ikkunani ovat nyt putipuhtaat, kun kaksi nuorta ikkunanpesijää vieraili luonani yhtenä torstai-iltana. Särkkiksen jälkeen luokan kassan pohjalle jäi vielä muutama kymppi ensi vuoden tarpeisiinkin. Kyydin huvipuistoon tarjosi ysiluokka, jonka bussissa oli tilaa meillekin. Ja mitäkö lysti maksoi? 19 oppilasta ja pari valvovaa opettajaa, joille kustannettiin alueliput: 516 euroa!!! Jukranpujut, mikä hinta! Ja tämä siis koululaisalennuksella. Eikä tähän sisältynyt vielä mitään ruokia! Ei ihme, että puistossa olikin aika väljää verrattuna aiempiin vuosiin. Onneksi meillä oli hauskaa ja kaikki sujui hyvin, ilman mitään jälkiselvittelyitä, kuten joskus on sattunut käymään. Suurimman suosion taisivat oppilaiden keskuudessa saavuttaa vesilaitteet. Kuvassa Tukkijoki.

Tiistaina oli vuorossa kuntotarkastus. Siis ei minun, vaan talon, jota olemme ostamassa. Ihan totta, meistä näyttää tulevan omakotiasukkaita! Aika yllättävää, ainakin minusta. Kiertelimme mieheni kanssa katselemassa taloja pitkin syksyä, sitten pidimme talvi- ja vaalitaukoa, ja nyt keväällä aloitimme uudestaan. Katsastimme niin kerros-, rivi- kuin omakotitalojakin eikä omakotitalo ollut mitenkään toivelistan kärkipäässä. Kun sitten löytyi sopivan kokoinen ja tiloiltaan miellyttävän selkeä koti, siinä olikin oma tontti ympärillä. Ja vieläpä tosi viehättävä. Kuntotarkastusraporttia odotellaan yhä, mutta kaupanteko on sovittu perjantaiksi. Vau! Kesälomasuunnitelmat ovat muuten sitä myöten selvät.

Omakotiasukkaaksi siirtymiseen liittyy toinenkin elämänmuutos. Kun minulla viimeiset yhdeksän vuotta on ollut etämies, jolla on ollut lähityö, saan nyt lähimiehen, jolla on etätyö. Huomattavan miellyttävää. Ei sillä, ettenkö pärjäisi mainiosti tällaisena "osa-aikayksinäisenäkin", mutta onhan tämän jatkuvan kahden kaupungin välillä ravaamisen loppuminen tervetullutta vaihtelua, ja pääsemme mekin vihdoin "nomadielämästä" normaalielämään, jossa ei olla aina siirtymässä paikasta toiseen. Toisaalta on tietty haikeaa menettää Helsingin asunto, sillä kiva pikku citykämppä Helsingin keskustassa ei ole hullumpaa sekään. Nyt on ryhdyttävä käyttämään hotelleja kokous- ja koulutusmatkojen yhteydessä. Oi jospa joskus vielä olisikin varaa siihen, että voisi pitää pientä keskusta-asuntoa Helsingissä! Ja jos lehmät lentäis...

Keskiviikko ja torstai kului Tallinnassa, tarkastuslautakuntien koulutuspäivillä. Ohjelma oli semikelvollista, ei ihan niin hyvää kuin olisin toivonut. Siihen asiakokonaisuuteen, joka minua kiinnosti eniten, oli tupattu myös eniten tavaraa, joten aika loppui armotta kesken. Kaikenlaiseen diibadaabaan sitä kyllä käytettiin. Ehkä jätämme ensi vuonna vastaavan keikan väliin, onhan silloin lautakunnan toimikausikin jo ehtoopuolellaan. Jos nyt silloin ylipäätään mitään enää järjestetään.

Perjantaina pääsin sitten lautakuntahommiin täällä Turussa. Aamukymmeneltä valtuustosalissa luovutin tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ominaisuudessa vuoden 2006 arviointikertomuksen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Mikkolalle. Luovutuksen jälkeen Mikkola sanoin muutaman sanan, ja sitten esittelin kertomuksen tiedotusvälineille. Asiasta oli juttua viikonlopun lehdissä. Arviointikertomus on kaupunginvaltuuston käsittelyssä maanantaina 11.6 klo 18 alkavassa kokouksessa. Tervetuloa kaikki Turun kaupungin tilasta kiinnostuneet kuuntelemaan keskustelua valtuuston lehtereille! Sinne on vapaa pääsy. Osoite on Kaupungintalo, Aurakatu 2, ja sisäänkäynti on pääovesta. Vahtimestarit kyllä opastavat lehtereille. Kirjoitan arviointikertomuksen sisällöstä tänne sitten valtuustokäsittelyn jälkeen. Kiinnostuneet löytävät kertomuksen täältä.

Heti julkistamistilaisuuden jälkeen oli kiire koululle, sillä minun oli määrä lähteä perjantai-iltapäivänä vielä lukiolaisten kanssa ympäristöekologian kurssiin kuuluvalle Ruissalo-retkelle. Pukeutuminen tuotti kyllä hieman ongelmia: mitä pistää päälleen, kun on ensin menossa esittelemään julkaisua tiedotusvälineille, ja sen jälkeen muutaman tunnin maastopatikoinnille? Ratkaisin ongelman yläosapukeutumisella ja toivoin, että kamera ei kuvaisi kovin paljoa alaosapuolta. Ruissalon reissu meni mukavasti, emmekä tormänneet hirviin. Hyttysiä oli kyllä ihan eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Olen vuosia tehnyt tämän kurssiretken ja aina jokseenkin samaan aikaan vuodesta. Tänä vuonna havaitsi selvästi, miten kevät - tai oikeammin kesä - on aiempaa pidemmällä. Lehdon kevätaspektin kasvit olivat jo taakse jäänyttä aikaa, kun kesän kasvit pursuivat elämää. Mikä tarkoitti myös keskimääräistä suurempaa haastetta minun ei-niin-erinomaiselle lajintuntemukselleni ;).

Lauantaina oli sitten vuorossa koulun päättäjäiset. Liikuttavaa: taas lähti maailmalle joukko nuoria, joiden kanssa on tullut tehtyä töitä kolme vuotta. Lukion juhlaa en jäänyt seuraamaan koulun auditorioon, vaikka siellä sai lakkinsa oppilaita, joita olen seurannut ja osaa opettanutkin jo kuusi vuotta. Auditoriomme on lakkiaisissa niin täynnä väkeä, että teen tilaa omaisille, ja jään suosiolla opettajanhuoneen tv-lähetyksen varaan. Oma seiskaluokkani lähti lomalle iloisin mielin. Sain muutaman kukkasen, ja luokasta ulos lähtiessään oppilaat kävivät vuorotellen halaamassa minua! Ovat ne sellaisia ihania halinalleja, koko porukka! Riemukasta kesälomaa, 7b! Tai no, oikeastaan 8b.

Uutisia puoluekokouksesta, osa 3

Sunnuntaiterveiset Espoosta! Täällä on juuri nyt meneillään valtuuskunnan varapuheenjohtajavaalin ääntenlasku. Useita henkilövalintoja on jo tehty. Ensin taputimme ja kukitimme puolueen puheenjohtajaksi jatkokaudelle Tarja Cronbergin. Onnea, Tarja! Sitten taputimme ja kukitimme puoluesihteeriksi Panu Laturin. Onnea, Panu! Kummallekaan ei ollut vastaehdokkaita.


Sitten alkoi minun kannaltani jännät paikat: valtuuskunnan puheenjohtajan valinta. Ehdolla olivat siis Katri Sarlund ja Jouni Vauhkonen. Puoluekokousedustajat äänestivät, ja alkoi ääntenlasku livenä. Sarlund, Sarlund, Sarlund, Vauhkonen, Sarlund jne. Sain puoluekokousväeltä jatkopestilleni varsin vahvan tuen: Sarlund 218 - Vauhkonen 51 ääntä. Kiitos!!!! Ja kiitos Jounille, joka teki valinnasta todellisen vaalin. Nyt tiedän, että minulla on aivan aidosti puoluekentän tuki tehtävässäni.


Valtuuskunnan perustehtävä jatkuu tälläkin kaudella entisellään: valtuuskunta päättää ohjelmista ja puolueen keskeisistä linjauksista puoluekokousten välillä. Mutta erona edelliseen kauteen on, että olemme nyt hallituspuolue. Se asettaa uusia haasteita myös valtuuskunnalle. On entistäkin tärkeämpää kyetä korkeatasoiseen poliittiseen keskusteluun, jossa saamme annettua ministereillemme, kansanedustajille ja puoluejohdolle jäsenistön ja äänestäjäkunnan palautetta tehdystä työstä ja hallitustyöskentelyn tuloksista. Rakentava kritiikkikin on tarpeen, kun siihen tulee aihetta. Toisaalta valtuuskunnan jäsenten harteille jää toimia myös viestinviejinä eduskunnan ja jäsenkentän välillä, viestittää perusteluja ja taustoja hallituksen tekemille päätöksille.

Valtuuskunnan puheenjohtajavalinnan jälkeen tuli vuoroon varapuheenjohtajien vaali. Tässä tulokset, kolmeksi varapuheenjohtajaksi valittiin suhteellisen vaalin tuloksena kolme ensimmäiseksi listattua henkilöä. Onnea Johanna, Mari ja Jyrki!

• Johanna Sumuvuori 99,67 ääntä
• Mari Puoskari 93,17 ääntä
• Jyrki Kasvi 82,83 ääntä
• Tuomas Viskari 74,83 ääntä
• Janne Länsipuro 69,50 ääntä
• Kristian von Essen 19,17 ääntä

Puoluehallituksen jäseniksi valittiin seuraavat vihreät (varajäsenet suluissa):

• Laura Häggblom (Flemming Bergh)
• Tuomas Viskari (Ville Tuominen)
• Johanna Hautakorpi (Anna-Maria Urhonen)
• Sari Koski (Timo Törmänen)
• Samuli Lintula (Suvi Syrjä)
• Olli-Poika Parviainen (Janne Länsipuro)
• Eero Yrjö-Koskinen (Sarianne Karikko)
• Leena Griinari (Stephen Condit)

Onnea valituille! Ja menestystä puoluehallitustyössä!

No niin, nyt on valmistunut valtuuskunnan varapuheenjohtajavaalin tulokset. Kas tässä:

• Mikael Fogelholm 145 ääntä
• Raimo Tuomainen 144,5 ääntä
• Tiina Rosberg 39 ääntä
• Jouni Vauhkonen 31,5 ääntä

Myös valtuuskunnan kokoonpano on nyt varmistunut. Nimilista on sen verran pitkä (37 nimeä varaäsenineen), että en kirjaa sitä tänne vaan nimet voi käydä katsomassa vihreiden kotisivulta, kunhan ne sinne pikapuoliin ilmestyvät. Onnea valituille, ja työn iloa!

Muitakin muutoksia tapahtuu. Tiedottajamme Jaana Reijonaho viettää tänään viimeistä työpäiväänsä vihreiden palveluksessa - täällä hektisessä puoluekokouksessa. Huomessa hän 6,5 vuoden työrupeaman jälkeen aloittaa työnsä Tehyn tiedottajana. Onnea ja menestystä uralle, Jaana, ja kiitoksia menneistä vuosista ja raatamisesta vihreän tiedottamisen eteen!

Vaalit siis kiepauttivat vihreissä melkoisen urakierron: osa siirtyi toisiin vihreisiin tehtäviin, osa katsoi eduskuntavaalien jälkeen ja hyvissa ajoin ennen kunnallisvaaleja olevan sopivan hetken vaihtaa toisiib tehtäviin. Uusi puoluehallitus saakin eteensä harvinaisen tyhjän pöydän, jolle se pääsee rakentamaan uudistunein voimin entistä virempää toimintaa.

Uutisia Espoon puoluekokouksesta, osa 2

Puoluekokouksen poliittinen keskustelu on eteni ripeätahtisesti aiheesta toiseen siirtyen. Ilmastopolitiikka, työelämä ja perusturva olivat tapetilla, samoin vihreiden omaan toimintaan liittyvät kehitystarpeet. Itse puhuin siitä, miten meidän nyt, kun ilmastonmuutos tunnustetaan ongelmaksi jo muita puolueita, elinkeinoelämää ja Jorma Ollilaa myöten, on kyettävä konkretisoimaan sanomaamme ja tuomaan ihmisille käytännön vaihtoehtoja siitä, miten elää elämäänsä ympäristöystävällisemmin.

Yksi havainnollinen esimerkki löytyy täältä puoluekokouksesta Dipolista. Satu Hassi on tuonut tänne Espooseen "lamppunäyttelynsä", jossa tavallinen hehkulamppu (60 W), energiansäästölamppu (11 W) ja kymmenistä led -valoista koottu ledlamppu (4 W) ottavat mittaa toisistaan, sananmukaisesti. Lamput on nimittäin kytketty mittareihin, jotka mittaavat niiden sähkönkulutusta. Valoteho vaikuttaa silmin katsottuna jokseenkin samalta, joskin hehku- ja energiansäästölampun valo on keltaisempaa, ja ledlampun valo valkoista. Tässä mittarin mittaamat sähkönkulutukset:

· hehkulamppu 60 W - kulutus 0,71 kWh
· energiansäästölamppu 11 W - 0,13 kWh
· ledlamppu 4 W - 0,003 kWh

Kaikissa näissä on samanlainen niin sanottu E-kanta, eli ne käyvät aivan tavallisiin lamppuihin kodeissa. Ledlamput ovat kyllä vielä säädyttömän kalliita, joskin huomattavan pitkä käyttöikä lievittää kukkaron kokemaa tuskaa. Mutta hinta on silti niin korkea, että joka kodin lampuiksi niistä ei vielä ole. Vaan eiköhän kohta ole, halpenihan hinta joka kuluttajan ulottuville nopeasti myös energiansäästölamppujen kohdalla.

No niin, tässä vaiheessa (klo 15.20) on poliittinen keskustelu päättynyt, ja alkoivat kannatuspuheenvuorot ehdokkaille. Varapuheenjohtajakisa on oikeasti jännä, ja tulos on pääosin vaikeasti ennustettavissa. Puoluekokousväen valintoihin vaikuttavat paitsi ehdokkaiden persoona ja osaaminen, myös aluepolitiikka, sukupuoli ja tasa-arvo, kokemus, taustajärjestö ja moni muu tekijä. Puoluekokouksen lopputulokset ovat voineet olla välillä hieman ennalta arvaamattomia, mutta ne ovat muodostaneet oikeudenmukaisen lopputuloksen. Katsotaan, mitä kokousväki tällä kertaa kokee viisaaksi ja oikeudenmukaiseksi päättää.

Takaisin lamppuasiaan. Lamppukeskustelussa vedotaan helposti siihen, että hehkulamppujen hukkalämmöntuotannolla ei ole väliä, koska lämpö korvaa lämmitysenergian tarvetta. Argumentti on ohut. Talvella lämmöstä voi olla jotain hyötyä, mutta kesällä se vain lisää jäähdyttämisen tarvetta. Jäähdytyslaitteistojen käyttö lisääntyy meillä Suomessakin kaiken aikaa, mutta etelämpänä jäähdyttämiseen kuluvan energian määrä on erityisen suuri. Miksi siis lämmittää valaisemalla, kun liika lämpö on vielä suurimman osan aikaa vuodesta täysin turhaa, ja jopa ei-toivottavaa?

Joukko europarlamentaarikoita on julkaissut kirjallisen kannanoton hehkulappujen myynnin kieltämiseksi EU:ssa. Kannanotossa todetaan mm. että "nykyisin 80 prosentissa tapauksista asuntojen valaisemiseen käytetään erittäin tehottomia hehkulamppuja, jotka muuntavat vain viisi prosenttia käytetystä energiasta valoksi".

Ylen nettisivuilta löytyy tänään ilmastouutinen Meksikosta. Uutisessa sanotaan, että "Meksiko aikoo ryhtyä ripeisiin toimiin ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Presidentti Felipe Calderonin mukaan Meksiko aikoo istuttaa tänä vuonna 250 miljoonaa puuta ja kieltää yli kymmenen vuotta vanhojen kuorma-autojen ja bussien käytön liikenteessä. Calderon sanoi eilen julkistetussa suunnitelmassa, että Meksikossa tullaan myös käyttämään entistä puhtaampia polttoaineita ja lisäämään tuuli- ja aurinkovoiman hyödyntämistä. Tuulivoimakapasiteetti aiotaan jopa kymmenkertaistaa nykyisestä.". Ei hassumpaa! Kunpa siitä tulisi myös totta, ihan käytännössä.

Pitkäaikainen puoluesihteerimme Ari Heikkinen piti juuri äsken jäähyväispuheensa, ehkä hieman yllättäenkin. Kehupuheenvuorojen lopuksi puheenvuoron pyysi myös Eija Kotkavirta, Arin vaimo. Eija kannatti ensin valtuuskunnan varapuheenjohtajaksi Mikael Fogelholmia, ja sen jälkeen kiitti ja kehui miestään pitkäaikaisen puoluesihteeriuran päätteeksi. Ihmiset alkoivat taputtaa ja nousivat seisomaan osoittaakseen suosiota ja kiitosta kymmenen vuotta meidän eteen töitä paiskoneelle puoluesihteerillemme. Minuakin alkoi ihan itkettää, olen todella arvostanut sitä työtä, mitä Ari on tehnyt vihreän puoluekentän eteen - välillä varsin vaikeissakin olosuhteissa. Myös puolueemme kenttäväki on pitänyt Arin työtä suuressa arvossa. Kiitos, Ari, ja onnea ja menestystä jatkossa!

Poliittisen keskustelun päätteeksi puoluekokous hyväksyi kannanoton "Suomi ilmastonmuutoksen torjumisen kansainväliseen kärkeen". Sen voit lukea vihreiden nettisivuilta.

Nyt kahvitauolle!

Uutisia Espoon puoluekokouksesta livenä, osa 1

Terveiset Espoosta ja Vihreiden puoluekokouksesta! Kevät on edennyt todella nopeaan, sekä luonnon että oman ajankäyttöni puolesta. Blogiakaan ei ole tullut päivitettyä, kun olen pitkän, raskaan talven uuvuttamana rajannut ajankäyttöäni työ- ja luottamustehtävistä selviämiseen. Mutta nyt on enää yhdet kokeet tarkastamatta, ja täältä Espoon Dipolista on langaton nettiyhteys, joten eiköhän tämäkin blogi taas tästä käynnisty.

Puoluekokous alkoi reippaasti ja yllätyksellisesti: Espoon Vihreiden puheenjohtaja Nina Knaapila sai tervehdyspuheelleen yllättävän lopun, kun puhe hukkui valtaisaan torventöräyttelyyn: Retuperän VBK marssi paikalle "pillit täysillä" ja töräytti pari biisiä.

Knaapilan jälkeen vuorossa oli Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkosen puhe. Espoolaisten ongelmat ovat varsin erilaisia kuin meillä Turussa: Espoo kasvaa valtavaa vauhtia, Kokkosen mukaan Espoo on joka vuosikymmen rakentanut Hämeenlinnan kokoisen kaupungin verran lisää kaupunkirakennetta. Espoolaisia on nyt yli 235 000 ja työpaikkojakin Espoossa oli yli 100 000. Edellisiltana Espoon WeeGee-talossa eli taidemuseo Emmassa Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja varsin kuvaavalla tavalla kertoi siitä, miten kaupunki kokee ikäpolvien hyökyn. Esimerkiksi Tapiolassa oli 1960-luvulla kaikki paikat täynnä lapsia, nyt vanhuksia. Palveluiden pitäisi tietysti kehittyä ikärakennetta vastaavaksi. Ongelmat ovat tietyssä määrin tuttuja kaikille kaupungeille, ja erityisesti kaupunginosille, mutta Espoossa niillä on ehkä tavallista suuremmat mittasuhteet - näin suomalaisittain tarkasteltuna.

Kokousrutiinien jälkeen alkoi poliittinen keskustelu, ja sen alkajaiksi pidettiin muutama valmisteltu puheenvuoro. Ensimmäisen puheenvuoron käytti puolueen puheenjohtaja, työministeri Tarja Cronberg. Cronberg lähetti puheessaan rohkaisevia terveisiä Georgian vihreille, joiden puoluetoimisto maan sekavassa poliittisessa tilanteessa on suljettu. Sitten TC kävi läpi puoluekokousedustajille hallitusneuvottelujen käänteitä, mikäli epäilemättä oli tarpeen. Vihreiden poliitikkojen kautta maan on tarpeen olla selvillä siitä, mitä neuvotteluissa saatiin aikaan, jotta he pystyvät selventämään kannattajillemme, miksi meidän kannattaa olla mukana sinivihreässä hallituksessa. TC kertoi myös tavoitteistaan työministerinä ja työelämän kehittämisestä.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki kertasi puheessaan vaalikampanjan olennaisia teemoja, kommentoi hallituksen kehysriihtä ja puhui mm. maahanmuuttopolitiikasta ja vapaudesta vihreän politiikan symbolina.

Oikeusministeri Tuija Brax puhui mm. lasten asemasta ja perheväkivallasta, sairaanhoitajien turvallisuudesta, vankeinhoidon tilanteesta ja syrjäytymisen vastaisesta työstä, lautamiesjärjestelmään tulevista muutoksista ja saamelaisasioista.

MEP Satu Hassi puhui tuoreimmista ilmastonmuutosasioista ja visioista vihreän kestävän kehityksen yhteiskunnasta. Ja sen jälkeen käynnistyivät kokousedustajien puheenvuorot.

Tämänkertainen puoluekokous on henkilövalintakokous: kaikki puoluejohdon paikat menevät uusjakoon: puheenjohtaja, puoluesihteeri, valtuuskunnan puheenjohtaja, kolme varapuheenjohtajaa, kaksi valtuuskunnan varapuheenjohtajaa, puoluehallituksen jäsenet varajäsenineen ja samoin valtuuskunnan jäsenet varajäsenineen. Puolueen puheenjohtajalle Tarja Cronbergille ei tule haastajaa, joten Tarjan valinta jatkoon on selvä. Puoluesihteeri vaihtuu, mutta uuden nimi on jo tiedossa: Panu Laturi. Panullekaan ei tule kilpailijoita. Suurin kisa tullaan käymään puolueen varapuheenjohtajuuksista: kolmea paikkaa tavoittelee kuusi ehdokasta. Löydät varapuheenjohtajaehdokkaat ja heidän vastauksesta kysymykseen "Onko Vihreä liitto hengeltään oikeisto- vai vasemmistopuolue?" täältä.

Itse olen puoluekokouksessa ehdolla puolueen valtuuskunnan puheenjohtajaksi. Haen siis jatkokautta nykyiselle puheenjohtajuudelleni. Kanssani tehtävästä kilpailee jyväskyläläinen Jouni Vauhkonen. Kokouksen ohjelmassa on tänään kello 16.30 vuorossa ehdokastentit, jolloin tivataan erot esiin Jounin ja minun välillä J. Huomenna sitten ratkeaa, kuin kisoissa käy.

Pisteitä ja kilometrejä

Jee jee! Olen tänään perjantaina saanut suoritettua 12 opintopisteen verran opetusministeriön järjestämän Osallistuva oppilas - yhteisöllinen koulun -hankkeen kehittäjäkoulutusta! Olen opiskellut mm. yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittämistä, koulun oppilaskuntatoimintaa, vuorovaikutuksellista toimintakulttuuria, yhteistoiminnallisia toimintatapoja, uusien rakenteiden organisointia, kehittämisprosessin ohjaustaitoja, konsultatiivisia työmenetelmiä, ryhmädynamiikkaa ja vuorovaikutuksen ohjaamista vuoden ja neljä kuukautta. Ei voi sanoa, että olisin tullut valmiiksi, mutta ehkä kuitenkin hieman osaavammaksi. Mainostan vielä kerran hankkeen tuottamaa mainiota materiaalia oppilaskuntatoiminnan kehittämiseksi. Kaikkien oppilaskuntatoiminnasta vastaavien kannattaa ehdottomasti tutustua ainakin perusoppaaseen, se on hyvä. Lisäksi hanke on tuottanut videomateriaalia. Kunnat.net on taas tuottanut Demo -nimisen demokratiapelin, joka sopii mainiosti yläluokkien yhteiskuntaopin tunneille.

Viikon uutisoinnista: vanhan kotikaupunkini aviisi Aamulehti kirjoitti männäviikolla siitä, miten liikenneveroa suunnitellaan perittäväksi ajetuista kilometreistä. Liikenneministeriö julkaisee toukokuussa selvityksen tienkäyttömaksuista. Tiemaksumalliksi Aamulehden mukaan suunnitellaan raskaan liikenteen ja henkilöliikenteen kilometripohjaista verotusta. Suomi on Baltian maiden lisäksi ainut EU-alue, josta tiemaksut puuttuvat. Suunnitelmissa on hyödyntää satelliittipaikannus- ja matkapuhelintekniikkaa. Mallissa jokaisen autoilijan ajotapaa ja liikkumista tarkkailtaisiin reaaliaikaisesti ja euroja kertyisi maksettavaksi ajettujen kilometrien mukaan. Ajoneuvovero poistuisi.

Uuteen hallitusohjelmaan on asiasta kirjattu seuraavaa likiliippaavaa:

• Liikennepolitiikalla ja älykkään liikenteen palveluilla tuetaan ilmastopolitiikkaa, kestävää kehitystä ja turvallista liikkumista.

• Hallitus edistää informaatioteknologiaa hyödyntävien palvelujen käyttöönottoa liikenteessä.

• Hallitus linjaa vaalikauden alussa eduskunnalle asetettavalla selonteolla liikennepolitiikan pitkä aikavälin suuntaviivat. Selonteko pitää sisällään vaalikauden 2007-2011 väyläinvestointiohjelman sekä liikennejärjestelmän kokonaisuuden hallintaan perustuvan pitkäjänteisen liikenteen ja infrastruktuurin kehittämis- ja investointiohjelman. Samassa yhteydessä selvitetään budjettirahoitusta täydentävien rahoitusmallien käyttöönotto väyläinvestointeihin.

• Logistiikan tutkimuksen ohella panostetaan erityisesti liikenteen telematiikkaa hyödyntävien ohjaus- ja tietopalveluiden kehittämiseen.

• Selvitetään käyttöperusteisten liikenteen hinnoittelumallien käyttöönottoa ja älykkäiden tiemaksujärjestelmien kokeilua.

Eli vankasti uudistus on ohjelmaan paalutettu.

Tervetuloa, tiemaksu-uudistus! Jo on aikakin. Muukin maailma toimii saastuttaja maksaa -periaatteella, joten sama logiikka vaan liikenteeseenkin. Haja-asutusalueen problematiikka voidaan epäilemättä ratkaista telematiikalla. Olennaista on tiemaksujen ohjausvaikutus kaupunkiseuduilla. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta on erittäin tärkeää pystyä puuttumaan myös henkilö- ja tavaraliikenteen päästöihin. Kun vielä saadaan auton hankintaan liittyvä verotus ympäristöohjaavaksi (=vähän hiilioksidia tuottavista autoista tulee hankintahinnaltaan edullisempia ja paljon saastuttavat maksavat enemmän), ja potkua joukkoliikenteen kehittämiseen, on asiassa päästy jo koko lailla eteenpäin.

Lopuksi "evankelishenkinen" visio: Ja kukin pendleri ajoi verollepantavaksi omaan kaupunkiinsa. Ellei sitten ollut fiksu ja käyttänyt joukkoliikennettä.

Hajatuksia ja ehkä asuntokauppaa

No kiva! Mies tuli torstai-iltana kotiin, heilautti naamani edessä jotain lehtistä ja sanoi: "Teillä ei olekaan Turussa tällaista.". Katsoin aviisia: "Host - Euroviisujen isäntäkaupungin virallinen tapahtumaopas". Jumankeka, kääntää veistä haavassa! Otanko eron heti vai vasta aamulla?!

Tulin torstaina Helsinkiin, vuorossa oli vielä kerran koulutusta aiheesta "Osallistuva oppilas - yhteisöllinen koulu". Oma osallistumiseni ei ollut aivan täysipainoista, sillä tulin edellisenä yönä kipeäksi ja olin torstain koko lailla flaati. Vaan menipä päivä hieman kevyemmälläkin panostuksella. Ilta kului horisontaalisesti kotisohvalla lehtiä lueskellen, joten perjantaina on jo vetreämpi olo.

Illan lehtivalikoima koostui sisustuslehdistä. Asuntokuume vaivaa: olemme taas alkaneet mieheni kanssa etsiskellä uutta yhteistä kotia. Saa nähdä, löytyykö sopiva. Yksi kiinnostava on jo mietintämyssyssä. Mikäli uusi koti löytyy, menee nykyinen kiva koti myyntiin. Viihtyisin kyllä kauemminkin, siellä on tosi mukava asua. Mutta kaksistaan tarvitsemme hieman enemmän tilaa. Jos joku on kiinnostunut 65,5 neliön toimivasta kolmiosta Vasaramäessä, saa ottaa yhteyttä ja kysellä lisätietoja. Viihtyisä hyväkuntoinen huoneisto, kaakeloitu kylppäri, kauniit punatammiparkettilattiat, isohko keittiö, mukava parveke ja rauhalliset luontonäkymät ikkunoista. Talossa on kaukolämpö, hissi, sauna, iso pyykkitupa ja säilytystilaa (lämmin varasto ja kylmäkellari), bussit kulkee aivan vierestä ja kauppaan, joka on ylellisesti lähes aina auki, on matkaa 200 metriä (siis ihan oikeasti auki, Vasaramäen Siwa on auki kaikki sunnuntait, jopa vaput ja itsenäisyyspäivät, ja melkein aina aamukahdeksasta iltayhdeksään, mikä näin yleisenä mainoksena ilmoitettakoon). Kauppatorille Lehmustieltä on matkaa noin 3 kilometriä. Alue on rauhaisaa ja huomattavan viihtyisää. Talo on hyvin rakennettu, sillä on ikää hieman yli 40 vuotta ja se on perustettu kalliolle, joten mitään Turulle tyypillisiä paalutuspulmia ei ole. Hintapyyntö on vielä hieman hakusessa, mutta keskustella voi aina. Jos kiinnostuit, tsekkaa yhteystietoni kotisivuilta ja soita.

Mitäpä muuta viime aikoina on tapahtunut kuin asuntoasioiden pohdintaa? Tarkastuslautakunta tekee parhaillaan vuoden 2006 arviointikertomusta, joten lautakunta on kokoontunut pitkiin kokouksiinsa kerran viikossa. Maakuntahallituksen kanssa tuli viime viikolla käytyä valtion edustuskartano Königstedtissä Vantaalla tapaamassa maakunnan kansanedustajaryhmää. Kävimme läpi maakunnan edunvalvonta-asioita ja uusille edustajille esiteltiin maakuntaliiton toimintaa. Kartano on hieno ja sijaitsee upealla paikalla. Vantaanjoki virtaa kartanon takana ja etupuolella on hieno kartanonpuisto suurine puineen. Talon emäntä pahoitteli, että jokivesi näyttää likaiselta, vaikka se ei olekaan harmaanruskea liasta vaan savesta. Meitä varsinaissuomalaisia pahoittelu tuppasi hieman naurattamaan, me turkulaiset sentään teemme juomavetemmekin vastaavasta savivellistä. Harmitti, kun olin unohtanut kamerani kotiin juuri tuona päivänä! Olisi ollut kiva laittaa tänne pari kuvaa kauniista kartanosta, jossa maailman mahtavat käyvät välillä tekemässä päätöksiään. Viimeksi se oli maailman uutisissa Asem-neuvotteluiden tähden.

Viime maanantai (23.4.) oli taas todellinen kokouspäivä. Klo 8.15 maakuntahallituksen kokous. Klo 9.00 maakuntahallituksen ryhmäkokous (kesk + vihr + rkp). Klo 10.00 maakuntahallitus. Klo 12.00 kaupunginvaltuuston seminaari. Klo 16.30 vihreiden valtuustoryhmä. Klo 18 kaupunginvaltuusto. Tauoton kokouspäivä päättyi puoli yhdeksän jälkeen, jolloin oli aika siirtyä kotiin tekemään seuraavan päivän kouluhommia. Ja viikonloppu oli tietenkin kulunut maakuntahallituksen, valtuuston ja lautakunnan esityslistojen parissa.

Kunnallispolitiikasta puheen ollen: maanantain uutispommi oli tietysti se, että Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randell siirtyy ministeri Lindenin erityisavustajaksi ja jättää kaupunginhallituksen jäsenyyden. Aleksin lähtö on yllätys, ja olen siitä jokseenkin pahoillani, sillä Aleksin kanssa on ollut melko helppo tehdä yhteistyötä. Vaan varmaan yhteistyö onnistuu myös Pekka Ruolan kanssa, sillä kokoomus valitsi jo Pekan jatkamaan siitä, mihin Aleksi lopettaa. Vaikka olin hämmästynyt Aleksin ratkaisusta, on pakko myöntää, että hetken mietittyäni kyllä ymmärrän häntä. Kunnallispoliittinen ura - erittäin merkittäväkään sellainen - ei oikeastaan ole nykymaailmassa kummoinenkaan meriitti jatkoa ajatellen. Se voi olla jopa rasite, aivan siitä huolimatta, kuinka vastuullisia ja haastavia tehtäviä on joutunut luottamushenkilönä hoitamaan. Nuoren ihmisen on ikävä kyllä ihan järkevää yrittää jotain muuta.

Valtakunnassa yleisesti hyväksytty ajattelutapa tuntuu olevan, että poliitikko mikä poliitikko, kehno ja surkea se on kuitenkin. Aivan riippumatta siitä, mitä tehtävässään on tehnyt ja miten on onnistunut. Vaan annas olla, jos osaat laulaa Idols-kilpailun karsinnan verran, hypätä kolmiloikkaa, olla salarakkaana tai ajaa vaikka rallia: ilmiselvää sankariainesta, mitä todennäköisemmin pätevä tyyppi ja muutenkin mukava ihminen. Ei sillä niin väliä, valikoituuko vai eikö valikoidu vaikkapa Turun kaupunginhallitukseen politiikan parhaat voimat hoitamaan yhteisiä asioita. Riittäähän meillä juttua oikeasti tärkeistä asioista kuten Euroviisujen juontajavalinnoista ja kuuluisista perhesurmaajista. Oikeastaan sanat jo itsessään paljastavat ajan hengen: on sula mahdottomuus, suorastaan naurettavuus, että Turku, politiikka ja parhaat voimat voisivat mahtua samaan lauseeseen! Että muka olisi olemassa osaavia poliitikkoja, ja vielä Turussa! Ja lehmät lentää, eikös niin!

Joten siirrynpä minäkin hömppäosastoon, mitä tässä nyt jaarittelemaan vaikkapa tasa-arvotuposta. Siirrytään kirjoihin, joita olen saanut kevään mittaan luettua muutaman. Ensinnäkin luin iltalukemisena bestsellerin: Lauren Weisbergerin menestysteoksen "Paholainen pukeutuu Pradaan" (Loisto/Nemo 2003). Luin sitä aika kauan, ei oikein lähtenyt vetämään. En lopultakaan ymmärtänyt, miksi pelottavan Mirandan nössöhkön assistentin Andrean toilailut työelämässä ovat saavuttaneet niin suuren menestyksen. Mutta luin silti kirjan loppuun, ei se niin huono ollut että kesken olisi jäänyt. Mutta ei paljoa antanutkaan.

Sitten luin Reko ja Tina Lundanin kirjan "Viikkoja, kuukausia" (WSOY 2006). Kirja kertoo Rekon ja Tinan (kirjassa Akin ja Minnan) yhteisen kertomuksen siitä, miten Reko/Aki sairastui aivokasvaimeen, ja mitä sitten tapahtui. Kirja oli hyvä, mutta surullista sitä oli lukea. Lundan oli lahjakas kirjailija, ja useammankin kerran lukemisen aikana mieleen nousi ajatus "Mitä tuhlausta!". Kuolema ei totta vieköön tunne logiikkaa, oikeudenmukaisuutta eikä kohtuutta.

Pari päivää sitten lukaisin Kajsa Ingemarssonin kolumneista kootun opuksen "Kajsan Maailma" (Otava 2007). Ingemarsson on paitsi syntynyt samana vuonna kuin minä (1965), myös ruotsalainen suosittu kirjailija, kolumnisti sekä tv- ja radioesiintyjä. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään hän työskenteli Ruotsin turvallisuuspoliisin SÄPOn vastavakoilussa. Hän puhuu puolaa ja venäjää ja on toiminut tulkkina, kääntäjänä ja valokuvamallina. Hänellä on kaksi lasta ja hän asuu perheineen Tukholmassa. Kajsa Ingemarsson on julkaissut tähän mennessä neljä romaania, jotka ovat olleet menestyksiä Ruotsissa. Ylimaallinen supernainen siis, ja siksi kolumnit kiinnostivat. Hänen romaanejaan en tietenkään (!) ole lukenut, mutta aion kyllä lukea. Yhtä olen aloittanut, vaan se jäi kesken kiireen takia.

Kolumneissa hän käsittelee paljolti itseään. "Minä imuroin lattialistat, puhdistan kengät ennen kuin panen ne talvisäilöön ja ostan alusvaatteeni sävysävyyn. Jos keitän pastaa, keitän koko pakkauksen, jotta pussin pohjalle ei jää pyörimään paria fusillia. Järjestyksentajuni menee niin pitkälle, että minua ärsyttää jopa lehtien putoaminen puusta syksyllä. Näin on aina ollut. Minulla oli syntyessäni kalenteri toisessa kädessäni ja kenkätuet toisessa. Luultavasti järjestelin vaatteeni värien mukaan jo pikkuvauvana."

Näitä oli hupaisa ja kevyt lukea, sellaista semikirjallisuuspurkkaa. Ajatella, joku supernainen ihan oikeasti imuroi lattialistat! Oikein pysähdyin kesken tekstin. Vannon: en ole koskaan elämässäni tullut ajatelleeksi, että lattialistat pitäisi imuroida! Olen kyllä puhdistanut niitä imuroinnin sivutuotteena ja puolivahingossa, mutta en ole koskaan _ajatellut_, että ne pitäisi imuroida. No, minähän olenkin nainen, jonka lasinalustoissa (sic!) lukee "A clean house is a sign of a wasted life".

Periaatteessa olen siisti, tai ainakin järjestelmällinen. Mutta en enää moneen vuoteen ole ehtinyt järjestelemään tavaroita ja papereita niin, kuin toivoisin voivani tehdä. Siksi moni asia on pysyvästi hukassa, ja pengon alituiseen mahtavia paperipinojani. Kun muutin nykyiseen kotiini, mieheni sijoitti kiireessä monia tavaroita paikoilleen, ja niille sijoilleen ne ovat jääneet. Kiitos hänelle silloisesta avusta, jonka seurauksena en tosin vieläkään tiedä, mihin osa tavaroistani on sijoitettu. Aina välillä käy niin, että tarvitsen jotain harvemmin käyttämääni tavaraa, ja joudun soittamaan miehelleni töihin, että mistähän kaapista/hyllystä/varastosta voisi löytyä se ja tuo omistamani tavara. Siis löytyä minun kodistani, ei suinkaan hänen kodistaan. Nöyryyttävää. Kajsalle tuskin käy näin.

Vaan on minullakin omat järjestelmäni. Näin joskus vuosia sitten telkkarissa jutun kansanedustajasta, joka käytti arkistonaan viivoitinta. "Asiakirja on tuossa pinossa, ajallisesti noin 15 sentin päässä pöytätasosta." Ihmettelin silloin tuota sedimentaatiometodia, mutta nyt käytän sitä itse hakumenetelmänä: "Jaa, että niin vanha asiakirja. Se on varmaan tässä kahden metrin pinossa, todennäköisesti noin polven korkeudella tai puolireidessä.". Metodi toimii ihan kohtalaisesti, ainakin paremmin kuin "siirrä arkistoon ja unohda" -menetelmä.

Vaan löytyi meiltä Kajsan kanssa jotain yhteistäkin. Minäkin nimittäin rakastan kylpylöitä ja hemmotteluhoitoja, minäkin kuulun Homo sapiens spapiensis -alalajiin! "Sain 40-vuotislahjaksi kylpyläloman. Neljän päivän ajan liihottelin paikasta toiseen kymmenen sentin paksuisessa froteekylpytakissa. Vajosin hyväntuoksuisiin kylpyammeisiin. Minua pestiin levällä ja hierottiin haalealla (extra virgine) oliiviöljyllä. Istuin lepotuolissa juomassa luomuviljeltyä inkivääriteetä. Nyt olen täysin myyty. Vakuuttunut siitä, että minut on luotu elämään elämääni homo spapiensina. Mitenkähän pystyisin järjestämään asian?"

Oli myös ihan hupaisaa lukea siitä, miten Kajsan mielestä "ydinkeskustan autoliikenne muistuttaa lähinnä Tetriksen edistynyttä tasoa". Tai siitä, miten suuren kustannusyhtiön juhlapäivällisillä illan puheenaiheena oli Bajamajat. Eikä mitkä tahansa Bajamajat, nuo rokkifestarien täpötäydet hyyskät, vaan super extra deluxe -bajamajat. En olisi tiennyt sellaisia olevan olemassakaan, ellei Kajsa olisi kirjoittanut niistä. Marmoriset pesualtaat, jalopuiset seinät, mankeloidut pellavapyyhkeet, klassista musiikkia ja vessajohtajan käyntikortteja pikku telineessä. Kaipa sitten maailmassa on sentään yksi ongelma vähemmän, kun tämä vessakysymys on järjestyksessä.

Miten tehtiin pätkä historiaa

Hallituksessa ollaan. Hallitusneuvotteluissa Säätytalolla meni viisi päivää, ja vielä kuudes päivä kului eduskunnassa eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuskunnan kokouksessa. Seitsemäntenä päivänä sitten levättiin… Ei vaan, eikä mitään levätty. Menin tietty heti aamusta töihin Varissuolle. Olo oli kyllä kuin toiselta planeetalta pudonneella.

Elämä Säätytalolla oli yhtä partioleiriä. Etukäteen leukailin lähteväni elämysmatkalle, mutta ei neuvottelu mikään valtaisa elämys ollut, vaikkakin kyllä erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus. Majapaikassa (=Helsingin kodissa) käytiin nukkumassa, aamulla ylös ja leiripaikalle päiväohjelman pariin. Pääneuvottelijat pitivät omia kokouksiaan, työryhmät omiaan ja me hangaroundit (anteeksi, siis pysyvät asiantuntijat) lobbailimme käytävillä, kävimme omien joukossa läpi neuvottelutuloksia ja tsemppasimme yleisesti. Siinä osassa pysyi kivasti perillä neuvottelujen kokonaisuudesta. Aina välillä syötiin. Siinä se.

Neuvottelut etenivät maltillisesti. Asioista oltiin reippaastikin eri mieltä, mutta ketään ei kyykytetty tai jyrätty epäasiallisesti valtapolitiikalla. Sitä kai tarkoitetaan neuvottelujen paljon mainostetulla hyvällä hengellä. Vaikeita hetkiä koettiin, mutta niistä päästiin yli siedettävillä neuvottelutuloksilla. Tietoja neuvottelujen tosiasiallisesta kulusta ei juurikaan tihkunut julkisuuteen, joten oli hupaisaa seurata uutisointia mediassa.

Lopputulos, eli hallitusohjelma, on vihreiden kannalta riittävän hyvä, jotta hallitukseen kannatti lähteä. Neuvotteluissa huomasi hyvin, miten tärkeää on vaihtaa välillä hallitusvaltaa. Selvää on, että osa asioista olisi ollut demareiden kanssa helpompi hoitaa, mutta osaan ei taas olisi päästy puuttumaan lainkaan. Keskustan ja kokoomuksen kanssa on mahdollista saada eteenpäin sellaisia yhteiskunnan ja vihreiden kannalta tärkeitä asioita, joille demarit eivät ole suostuneet avaamaan korviaan. Toisaalta jouduimme kinaamaan asioista, joista toisessa kokoonpanossa tuskin olisi moista inttämistä tullut. Tilanne on sukua harakalle tervatulla katolla: kun nokka irtoaa niin pyrstö tarttuu ja vice versa.

Kokonaisuutta ajatellen eteenpäin päästiin selvästi esimerkiksi köyhyyden torjumisessa (mm. lapsiperheiden tilanne, pienituloiset eläkeläiset, sosiaaliturvauudistus), koulutuspolitiikassa ja liikennepolitiikassakin. Ilmastonmuutos- ja energia-asioissa tulee tapahtumaan edistystä, mutta tavoitteet olisi voinut asettaa korkeammallekin. En usko, että suurteollisuusdemareiden kanssa olisi tässä asiassa päästy yhtään parempaan lopputulokseen. Puheet oppositiossa ovat nyt reteitä, mutta teot - tai lähinnä niiden puute -12 viime vuoden ajalta kertovat todellisista demaritavoitteista. Ministeriöiden työnjakoon tehtiin reippaita ja toiminnan kehittämisen kannalta järkeviä muutoksia, kuten esimerkiksi työministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön yhdistäminen ja kunta-asioiden siirto valtiovarainministeriöön. Kaiken kaikkiaan vaaliohjelmamme kolme päätavoitetta ovat ohjelmassa mukana melko mallikkaasti.

Entä siedettävät kompromissit tai suoranaiset takapakit? Ympäristöpolitiikassa päästiin sekä eteenpäin että käytiin taistelua saavutettujen asemien säilyttämisestä. Emme nimittäin menneet kimppaan varsinaisen ympäristöväen kanssa. Vaan mistäpä niitä oikeasti löytyisi muualta kuin omiemme joukosta? Ei mistään, ympäristöpuolueita on Suomessa edelleen tasan yksi. Oppositiosta nyt kuuluneet suuret sanat eivät suuta halkaise, mutta ne eivät myöskään ole tekoja, ja niistä on ympäristöasioissa ollut pulaa. Veropolitiikkaosio ei minusta ole paras mahdollinen, mutta onneksi energia- ja ympäristöveroissa mennään nyt eteenpäin. Kehitysyhteistyörahoissakin mentiin eteenpäin, mutta ei tapahtunut niin suurta edistystä kuin me olisimme halunneet. Kuntatalouteenkaan ei tullut riittävästi rahaa. Toisaalta siihen ei mikään raha olisi riittänytkään, summat ovat niin valtavia. Kunnissa on paljon muutakin pienipalkkaista väkeä kuin sairaanhoitajat. Kirjoitin helmikuussa (kirjaus 9.2.) blogiin Kuntaliiton laskelmista, joissa arvioitiin palkankorotusvaatimusten kustannuksia kuntataloudelle. Näitä lukuja voi verrata vaikkapa koko hallitusohjelman verojen nettokevennykseen (1,8 miljardia euroa). Kokoomusta grillataan nyt terveydenhoitajien palkkalupauksista, mutta eivät demarit olisi hoitaneet asiaa hallitusohjelmaan yhtään sen etevämmin. 12 demarivaltavuotta on vetänyt kuntien talouden niin tiukalle, että heillä ei ole todellista kritisointivaraa vielä moneen moneen vuoteen. Nähtäväksi jää, mihin lisätalousarvioihin varatut rahat tullaan käyttämään. Veikkaan, että paljolti kuntiin, pakon sanelemana.

Tämä siis hallitusohjelmasta näin yleisellä tasolla. Yksityiskohdista voisin tietty kirjoittaa noin metrin verran bloggausta. Jätän sen kuitenkin tekemättä, ehkä tätä palstaa eivät seuraa niin intomieliset politiikkafriikit, että jaksaisitte mokoman metrin lukea. Mutta neuvottelut Säätytalolla seuranneena voin vailla epäilyksen häivää todeta, että ilman meidän mukanaoloamme hallitusohjelma olisi merkittävästi huonompi luonnolle ja vähävaraisille ihmisille. Turhaan emme olleet paikalla, saimme paljon asioita läpi mutta emme tietenkään kaikkea. Neuvottelut olivat vahva käytännön esimerkki siitä, miksi jokaisen poliittisesti uskottavan puolueen on välttämätöntä pyrkiä hallitukseen, vaikka sinne ei aina pääsekään, ja vaikka oppositiokausi on aika ajoin tarpeen jokaisen puolueen sielunelämälle.

Eli kuten valtuuskunnan kokouksessa kiteytin: Meillä oli aiemmin keskusta-demari-vetoinen hallitus, joka toteutti melko oikeistolaista politiikkaa. Nyt meillä on keskusta-kokoomusvetoinen hallitus, jonka ohjelma on kohtalaisen sosiaalidemokraattinen. Ja me vihreät olemme sen porvarihallituksen vasemmistosiipi. Ihmekös tuo, jos politiikka tuntuu joskus kansalaisista hämmentävältä… ;)

Neuvottelujen päätyttyä sunnuntai-iltana menin mieheni kanssa Helsingissä syömään ravintola Kynsilaukkaan puoluetoimistoa vastapäätä. Jouduimme odottamaan hallitusohjelman tuloa verkkoon, joten päätimme käyttää ajan hyödyllisesti valkosipulilautasen parissa :). Kieltämättä oli hieman outoa, kun viinilasillisten saavuttua mietimme, että onko meidän nyt nostettava malja porvarihallitukselle, ja totesimme, että kyllä kai. Ja sitten me skoolasimme porvarihallitukselle. Jota on kyllä asiallisempi kutsua sinivihreäksi hallitukseksi. Tai tuttavallisesti turkoosiksi.

Maanantai kului vielä eduskunnassa. Vanhan talon suuren valiokunnan huoneessa kokoontui ensin vihreiden puoluehallitus, ja sen jälkeen eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuskunnan yhteiskokous. Janina Andersson eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana veti ensin kokouksen alkuosan, jossa perusteellisen keskustelun jälkeen päätimme hyväksyä hallitusohjelman ja lähteä mukaan hallitusyhteistyöhön. Tauon jälkeen puheenjohtajaksi vaihtui valtuuskunnan pj eli allekirjoittanut, ja aloimme käsitellä ministerivalintoja. Pitkän ja hyvän keskustelun tuloksena oikeusministeriksi valittiin yksimielisesti Tuija Brax, ja äänestyksen 35-12-1 tyhjä jälkeen äänin työministeriksi Tarja Cronberg. Onnea Tarjalle ja Tuijalle, ja kiitos Heidi Hautalalle, joka ehdokkuudellaan tarjosi meille erinomaisen tilaisuuden määrittää sitä, mitä me ministereiltämme odotamme. Henkilökohtaisesti ministerivalintojen vetäminen eduskunnan suuren valiokunnan salissa oli minulle mieleen jäävä ja aika juhlallinenkin kokemus, pala vihreää historiaa.

Ja nyt ei kun hallitsemaan hallituksessa. Onnea, menestystä ja jaksamista pääministerille, kaikille muille ministereille sekä eduskuntaryhmille. Toivottavasti Suomi on neljän vuoden kuluttua edes pikkuisen parempi paikka, ja maailmakin ainakin inauksen. Ja mielellään toki enemmänkin.

Vihreän valtuustoryhmän lausunto Turun kouluverkkoselvityksestä

Valtuustoryhmämme oli eilen hionut loppuun lausuntomme kouluverkkoselvityksestä. Lausunnon deadline on tänään maanantaina, ja opetuslautakunta käsittelee kouluverkkoselvitystä keskiviikkona. Tässä ryhmämme lausunto:

Turun kaupungin opetuspalvelukeskukselle 15.4.2007

Vihreän valtuustoryhmän lausunto kouluverkkoselvityksestä

Lukio- ja perusopetus 2007-2015 -ehdotus on lähtenyt ajatuksesta, jossa Turkuun muodostetaan viisi elinkelpoista lukiota. Lukioiden perustamisen osalta ehdotus on kannatettava, ja ajatus lukioiden ja peruskoulun erottamisesta on hyvä. Näiden viiden perusopetuksen lukion lisäksi selvityksessä olisi pitänyt ottaa kantaa myös ammatti-instituutin lukio-opetukseen. Valtuusto on edellyttänyt opetustointa ja ammatti-instituuttia yhdistämään toimintoja hallinnollisesti. Aiemmin valtuusto on vaatinut selvittämään ammatti-instituutin kaksoistutkintojen lukio-opetuksen laadun parantamisen. Tämä olisi ollut oikea paikka arviointiin, sillä valtuusto nimenomaan on toivonut näiden kahden opetustoimen lautakunnan yhteistyötä.

Ehdotuksessa ollaan ottamassa kantaa myös perusopetukseen ja etenkin yläkoulurakenteeseen. Niiltä osin selvitystä tehneessä työryhmässä ei selvästikään ole ollut riittävästi asiantuntemusta. Lopputuloksena on ajatus yhdeksästä yläkoulusta, joista seitsemän yhteydessä toimii myös alakoulu. Näistä vain Puolalan koulu on aito yhtenäiskoulu. Muihin yläkouluihin tulee oppilaita oman alakoulun lisäksi myös muista alakouluista. Tällöin oppilaat ovat eriarvoisessa asemassa, kun osa vaihtaa toiseen kouluun ja osa jatkaa omassa koulussa. Osasta näistä kouluista syntyy varsin suuria. Erityisen ongelmallinen on Nummenpakan koulu, jossa on ajateltu olevan 900 oppilasta. Merkittävä osa oppilaista tulee lähiöistä, joissa on keskimääräistä enemmän maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Näin suuren yhtenäiskoulun perustaminen ja Turun maahanmuuttajalasten enemmistön keskittäminen samaan yläkouluun ei ole kenenkään edun mukaista. Ehdotuksessa ei ole huomioitu erityisoppilaiden integroimista omiin lähikouluihin ja heidän tuomiaan oppilaslisäyksiä. Mahdollisesti Nummenpakan koulusta tulisikin jopa yli tuhannen oppilaan koulu.

Perusopetuksen osalta haluamme, että selvitys palautetaan uuteen valmisteluun, jossa asioita tarkastellaan neliöiden ja koulujen mitoitusten sijaan ensisijaisesti oppimisen näkökulmasta. Toivomme, että vaihtoehtona selvitetään yhtenäiskouluja, joissa kaikki koululaiset voivat jatkaa ainakin kolmannelta luokalta asti samassa koulussa. Pieniä 1-2 -luokan lähikouluja, jotka voivat toimia samoissa tiloissa päiväkotien kanssa, tulee voida jatkossakin pitää. Viimeistään kolmannella luokalla tulisi voida siirtyä yhtenäiskouluun, jossa ollaan yhdeksännen luokan loppuun asti. Näin saataisiin yhtenäiskouluajatuksen pedagoginen hyöty maksimoitua. Edelleen ollaan suunnittelemassa pelkkiä alakouluja esimerkiksi Pohjoiseen kaupunginosaan. Tämä tuntuu yhtenäiskouluajattelun vastaiselta.

Mielestämme esityksestä olisi pitänyt pyytää ja tulee edelleenkin pyytää ensi tilassa niiden muiden hallintokuntien lausunnot, joihin päätös vaikuttaa. Esimerkiksi Turun liikennejärjestelmän toimivuuden kannalta on välttämätöntä, että pääosa yläkoululaisista ja lukiolaisista kulkee kouluun jalan, pyörällä tai joukkoliikenteellä. Lukio-opetuksen keskittäminen keskustaan edellyttää joukkoliikenteen päälinjojen kapasiteetin lisäämistä. Muutokset ja kustannukset on selvitettävä yhdessä joukkoliikennetoimiston kanssa. Kevyen liikenteen osalta on välttämätöntä toteuttaa keskustan pyörätieverkko valmiiksi ennen uudistusten toimeenpanemista. Yleisesti selvityksen arvoa laskee taustatietojen paikkansapitävyyden arvioinnin puute.

Opettajien ja muunkin henkilökunnan osalta tulee työyhteisökysymykset käsitellä nopeasti siten, että suunnitelma ei aiheuta enempää ahdistuneisuutta työpaikoilla, kun se on jo aiheuttanut.

Vihreä valtuustoryhmä ilmaisee huolensa myös ehdotuksen liitteenä olevan pitkän aikavälin investointiohjelman, runsaan 110 miljoonan euron, realistisuudesta. Tämä suunnitelma on ehdotuksen tausta-ajatteluna. Turun taloudellinen tilanne on varsin heikko. Kouluinvestointitarpeiden lisäksi päiväkodit ja muut kaupungin kiinteistöt ovat investointien tarpeessa. Lisäksi kaupungin infran ylläpitoon ja saarille suunnitellun ekspansion ansiosta kaupungilla tuskin on rahaa näin valtaviin investointeihin.

Menkää Kiasmaan!

Säätytalolla ollaan, edelleen. Hallitusneuvotellaan ja odotellaan. Kun ei oikein muuta voi kirjoittaa, laitanpa tähän lähikuvan harmaasta pöytäliinasta. Joka ei kyllä ole Säätytalolta, mutta muutoin kuvaa venttailevaa avustajatunnelmaa.

Pari viikkoa takaperin kävimme mieheni kanssa Kiasmassa. Maisema- ja Idästä tuulee -näyttelyissä oli muutamia oikein hauskoja töitä, joita tuli myös kuvattua (kyllä, Kiasmassa on lupa valokuvata). Opettajat saavat muuten OAJ-kortilla vuosilipun (10 €), jolla pääsee rajoituksetta Kiasman lisäksi myös Ateneumiin ja Sinebrychoffin taidemuseoon. Tässä pari muistumaa näyttelystä:

Yllä indonesialaisen Heri Donon teos "Poliittiset pellet". Pellet oikealla.

Tässä taas pienen pieni yksityiskohta Tuula Närhisen teoksesta "Senne". Närhinen oli ottanut ja suodattanut vesinäytteitä belgialaisesta Senne-joesta ja sitten maalannut mikroskoopilla tarkastelemiaan suodatustuloksia. Biologia työ ilahdutti, ja pienistä maalauksista löytyi myös tuttua eläinkuntaa. Keskimmäisessä ympyrässä vesikirppu.

Viimeisessä kuvassa talon yläkerroksista on taas indonesialaisen Melati Suryodarmon performanssin hauska lopputulos, jos nyt oikein ymmärsin. En nähnyt tätä performanssia videolta, mutta pari muuta näin, ja niistä pidin kovin. Suosittelen!

Hallitusneuvotteluista jotain ihan muuta

Terveiset hallitusneuvotteluista Säätytalolta. Täällä istun jo toista päivää vääntämässä hallitusohjelmaa kasaan yhtenä vihreiden ryhmän jäsenistä. Asemani on "pysyvä asiantuntija", toimenkuvana on tukea varsinaisia neuvottelijoita. Luen tekstejä, kommentoin, etsin tietoja ja keskustelen. Saa nähdä, kauanko neuvotellaan. Palataan tuloksiin sitten kun niitä on, muodossa tai toisessa.

Pari edellistä viikkoa ovat kuluneet pääasiassa työn, tosin pääsiäinen myös levon merkeissä. Kokeita on riittänyt korjattavaksi, ja riittää edelleen. Sitä se jakson vaihto teettää.

Pääsiäisenä mieheni ja minä kiersimme Etelä-Suomen kolmiota. Ensin juhlimme Tampereella isäni 70-vuotispäiviä hyvin pienessä perhepiirissä. Oli tosi mukavaa tavata vanhempia ja sukulaisia!

Lankalauantaina kävimme kaupungilla: entinen kotikaupunki on kehittänyt lapsuudenmaisemiini eli Näsinkallion kainaloon Finlaysonin vanhalle tallipihalla - no, Tallipihan! Tosi hienoja vanhoja puurakennuksia, kahvila, käsityöläisten myyntipajoja, myyntikojuja, myyjäisiä, lapsille poniajelua ja makkaranpaistoa ja vieressä Mältinrannan taidekeskus. Hienoa! Lapsena kaverini asui yhdessä niistä pienistä taloista, joten visiitti oli siinäkin mielessä nostalginen. Autotallimme sijaitsi tallipihalla. Perheemme asui pienen matkan päässä Hämeenpuistossa, Finlaysonin vuokra-asunnossa 1950-luvun kerrostalossa. Tässä tunnelmakuvia Tallipihalta ja keväisen Tammerkosken rantamilta.

Pääsiäispäivänä siirryimme Helsinkiin. Ystävämme järjestivät perinteisen pitkän kaavan pääsiäispäivällisen: aloitimme martinilla puoli neljän paikkeilla ja lopetimme juustoihin puoli kahdentoista maissa. Väliin mahtui ruoanlaittoa, tiskausta, seurustelua ja monta herkullista ruokalajia, joissa jokaisessa oli vuoden teemaruoka-ainetta juustoa. (Oli kuulemma pakko aloittaa martinilla, koska se oli ainoa drinkki johon sai juustoa: juustotäytteisen oliivin.)

Ystäviemme pääsiäispäivällisillä on aina jokin haastava ja hauska teema, joka esiintyy jollakin tapaa joka ruokalajissa, väliruokia ja juomia myöten. Aiempia teemoja aterioilla ovat olleet ainakin jalkapallon MM-kisamaat, Tour de France, Suomi ja alkoholi. Aika vaativaa, vai mitä? Ja myös ihailtavan kunnioitettavaa ja kunnianhimoista ruoanlaittoa. Kiitos jälleen kerran, Heli, Krista ja Sami!

Mitä muuta pariin viime viikkoon on mahtunut? Kun nyt oikein muistelen, niin… maalis-huhtikuun vaihteessa oli eduskunnassa ensin lyhyt puoluevaltuuskunnan kokous (lajissaan viimeinen tämän valtuuskunnan osalta, kiitos kaikille mainiosta kaksivuotiskaudesta upean valtuuskunnan parissa!), ja sen jälkeen eduskuntaryhmän ja valtuuskunnan yhteinen kokous. Sorvasimme siinä vastaukset hallitustunnustelija Vanhasen kysymyksiin ja päätimme lähteä neuvotteluihin, jos kutsu käy. Se kävi.

Huhtikuun ensimmäinen viikko meni työntäyteisissä merkeissä, lähinnä koulutyön. Vesijumpassa tuli käytyä ja tarkastuslautakunta piti pitkän kokouksen. Tässä vaiheessa vuotta lautakunnan kokoukset ovat pitkiä, meillä on meneillään vuoden 2006 arviointikertomuksen valmistelu ja se teettää paljon työtä. Lisäksi haastattelemme koko joukon ihmisiä kaupungin virkamiesjohdosta, ja sekin vie runsaasti aikaa.

Toisena pääsiäispäivänä kokoontui vihreiden valtuustoryhmä. Käsittelimme kaupunginhallituksen listan lisäksi Ville Niinistöltä vapautuvaa kaupunginhallituspaikkaa ja illan tärkeimpänä asiana kouluverkkoselvitystä. Kaupunginhallituspaikka on herättänyt suuria intohimoja - tosin lähinnä tiedotusvälineissä. Kokoomuksen tilanteesta en tiedä. Meidän joukoissamme eivät asiassa ole tunteet leiskuneet, mutta jonkun tehtävään on toki siirryttävä. Itse en ole nyt tehtävästä kiinnostunut. Tällä kaudelle minulle annettiin tehtäväksi kaupungin tarkastuslautakunnan vetäminen, ja siinä haastavassa hommassa aion pysyä, ellei valtuusto tehtävästä erota. Katsotaan sitten ensi kaudelle, josko elämäntilanteeni olisi kokonaisuudessaan helpompi kaupunginhallitusta ajatellen. Tarkastuslautakunta on kyllä erinomainen koulutuspaikka kaupunginhallitustehtävää ajatellen, mikä noin vinkiksi puolueille mainittakoon. Tänne kannattaisi lähettää niitä, keille puoluebyroot suunnittelevat uraa kaupunginhallituksessa...

Kouluverkkokeskustelussa toin ensin ryhmällemme tiedoksi niitä ajatuksia, joita turkulaiset opettajat esittivät OAJ:n kouluverkkotilaisuudessa 26.3. OAJ:n keskustelussa tuli esille mm. seuraavia ajatuksia:

• yläkoulujen kohtalo: kouluverkkoselvitys on tehty lukiouudistuksen lähtökohdista, yläkoulujen osalta suunnitelma ei vaikuta yhtä harkitulta eikö pedagogiikkaa ole huomioitu lähtökohtana toiminnan suunnittelussa
• lukioiden tilanne on sellainen, että jotain on pakko tehdä, nykymallilla ei voi jatkaa ja mm. ainereaali edellyttää nykyistä enemmän syventäviä ja soveltavia kursseja
• ryhmäkokoja halutaan pienemmäksi
• suuria yhtenäiskouluja vierastetaan, eritoten kun ne eivät ole aitoja yhtenäiskouluja vaan merkittävä osa oppilaista siirtyisi yläkouluun muualta, nykykäytännön mukaisesti
• Nummenpakan uusi koulu vaikuttaa liian suurelta, sinne kootaan keskitetysti maahanmuuttajaoppilaat kaupungin lähiöistä ja liikenneyhteydet ovat hankalat
• hyvin toimivien työyhteisöjen menetys surettaa, opettajia ja oppilaita vastaanottava koulu ei saa yksin sanelle koulun kulttuuria vaan kahden koulun yhdistyessä uusi kulttuuri on muokattava tasa-arvoisesti yhdessä sovittujen periaatteiden mukaisesti
• toiminnan muuttamisesta kertyvien säästöjen pelätään valuvan opetuksen sijasta kohoaviin tilavuokriin

Tällaisia ajatuksia vein siis terveisinä valtuustoryhmäämme. Ryhmä työstää asiasta virallisen lausunnon ensi sunnuntain kokouksessa. Toimitan sen sitten aikanaan tänne blogiin.

Asian valmistelussa minua ärsyttää (taas) toimintamalli: ensin tehdään suunnitelma ja sitten järjestetään kuuleminen. Lausuntojen deadline on 16.4. ja opetuslautakunnan on tarkoitus käsitellä asiaa 18.4. Pakkoko koulupuolen on toistaa sama virhe selvitys toisensa jälkeen? Kuuleminen ja osallistaminen on tapahduttava siinä vaiheessa kun niillä on asian valmistelun kannalta oleellista merkitystä. Ei kai tätä periaatetta ole tolkuttoman vaikea ymmärtää? Millähän tapaa lausunnoissa esitetty kritiikki aiotaan ottaa huomioon lautakunnalle esitettävässä suunnitelmassa? Vaikka suunnitelma olisi kuinka "luonnos", on tosiasiallinen sitoutuminen siihen jo tapahtunut asiaa valmistelleiden virkamiesten pääkopissa. Isoissa suunnitelmissa on kuuleminen järjestettävä jo suunnittelun alkuvaiheessa, ja siitä sitten jatkettava osallistavaa prosessia läpi valmistelun. Menkää kaavapuolelle ottamaan oppia.